viimeinen (eli sydänlämmin kiitos)

Vuoden viimeinen päivä. Tämän blogin viimeinen postaus.

Kun aloitin tämän blogin, kuljin pimeässä. Elin tahattomasti lapsettoman elämää silloisen puolisoni omaishoitajana. Ihan ensimmäisen tekstini kirjoitin yleissairaalapsykiatrian osastolta, jossa olin hoidettavana äkäilevän ja hankalan traumaperäisen stressihäiriön vuoksi. Unettomana, ahdistuneena, traumamuistojen kiduttamana. 

Vuodet ovat pitäneet sisällään paljon. Niihin on mahtunut valtavasti iloa. Kumppanuutta. Selviämistä vammasta huolimatta. Iloa arjen helpottumisesta hetkittäin,  yhteisistä reissuista invataksilla kauppakeskukseen tai omalla autolla anopille. Iloa perheestä, suvusta, kummilapsista. Iloa opiskelusta, opinnäytetöistä. Ja myös rakkautta, joka kantoi pitkään. 

Työstressiä, talon sisustamista. Allergisia reaktioita, homeallergiaa. Uusia työpaikkoja. Matkantekoa Setä Psykologin kanssa terapiassa. Osastohoitoja, unettomuuden hoitoa. Psykofyysistä fysioterapiaa. 

Niihin on mahtunut mustia rotkohetkiä. Kumppanin intoksikaatioita, tehohoitojaksoja. Kotiin soitettuja ambulansseja. Kipeistä kipeimpiä keskenmenoja, kesken menneitä unelmia ja haaveita. Pieleen menneitä lapsettomuushoitoja, veritulppia, käsittämätöntä fyysistä kipua. Surua, joka kietoo niin tiukkaan syleilyyn, että on vaikea hengittää. Surua, johon liittyy pelko menettämisestä. Surua, johon liittyy ajatus luopumisesta. Kuolemaa.

Niihin on mahtunut käsittämätön määrä toivoa. Lohtuhipukaisia, taivaasta lähetettyjä terveisiä. Luottamusta siihen, että asiat järjestyvät kuitenkin. Tavalla tai toisella. 

Blogin nimi, ..ja vaikka vaeltaisin pimeässä.., kertoo paljon. Siihen sisältyy kaikki se toivo ja luottamus, jota tarvitaan. Jota tarvittiin. Siihen sisältyi se usko, että asiat voivat muuttua ja olla toisin.

Nyt ne ovat.

On tapahtunut paljon hyvää.

Olen voittanut traumaperäisen stressihäiriön lopullisesti; se ei enää vainoa minua. Olin raiskaajiani vahvempi. Vaikka tie oli pitkä, se kannatti kulkea. Nyt olen vapaa.

Olen edelleen tahattomasti lapseton. Tämän syksyn seurauksena yhtä enkelivauvaa rikkaampi ja yhtä munanjohdinta köyhempi. Kuitenkin elossa, kuitenkin luottaen siihen, että raskaus on mahdollinen. 

Olen eronnut kipeästi, vannonut pysyväni sinkkuna, törmännyt hienoon ja turvalliseen mieheen, aloittanut pelosta huolimatta parisuhteen ja mennyt uudelleen rakkaudesta naimisiin.

Saan tehdä työtä, jota haluan. Saan rakastaa lapsia. Kulkea vierellä, ohjata. Pitää sylissä. Saan olla itsekin rakastettu. Sylissä pidetty.

En enää kulje pimeässä.

Eikä tämä ole loppu. Vaikka tämä blogi hiljenee, se säilyy. En tuhoa sitä. Siinä on liian paljon sellaista, minkä haluan muistaa. Joka ansaitsee tulla muistetuksi. 

Tämä on alku. Uuden blogin alku. Vuoden alusta. Ainoa mahdollisuus, ainoa nimi: ..en pelkäisi mä mitään (pahaa). En pelkää. Luotan siihen, että voi käydä hyvin. Että voi olla hyvin.

Tämä on sydänlämmin KIITOS. Myötäelämisestä. Kanssakulkemisesta. Jäljistä kommenttilaatikoissa, viesteistä. Sydämistä. Lämpimistä ajatuksista. Ne ovat olleet tärkeitä, jokainen. Sinä olet ollut tärkeä. Kiitos, että olet jakanut kanssani tämän matkan. <3

Pyydän - tule seuraamaan jatkossakin. Valoisampia hetkiä, toivottavasti. Yhtä rehellisiä kuitenkin. Aitoja. Aidosta elämästä mutkineen ja polkuineen.

Lämmöllä, sydämellä,

AnLottanen

 

 

Share

Kommentit

Suttastiina

Ihan taatusti tulen :)
 

AnLottanen

<3 Tervetuloa jo huomenna.

Tasaraita

Kyllä varmasti tulen. Ja kiitos tästä blogista, kiitos, että olet rohkeasti jakanut elämääsi kanssamme niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Aina olen lukenut, joskus kommentoinut. Usein en ole osannut sanoa mitään tai löytänyt sanoja, mutta kirjoituksesi ovat aina koskettaneet. Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle ja kaikkea hyvää. Toivottavasti vuosi 2017 olisi se kauan odottamasi vuosi, jolloin perheenne kasvaa. :)

AnLottanen

Tinttinen, kiitos sanoistasi, kanssakulkemisesta ja jäljistä. Tarkoitus on ollut saada sanoa asioita juuri sellaisina, kuin ne ovat. Kaunistelematta tai kiillottelematta. 

Samoin hyvää ja kaunista uutta vuotta. Ilohipukaisia ja valonsäteitä.

Me myös toivomme, että tänä tulevana vuonna meitä voisi olla kolme. :)

a.
Lusikoita kiitos.

Olen kertonut tämän sinulle aiemminkin: löysin blogiisi hämmennyksen keskellä. Sain paljon voimaa, sekä turvaa, laskeuduin hämmennyksestä avoimuuteen. 

Olet ollut paljon ajatuksissani, on sydämeni elänyt tilanteissasi, vaikka elämän epäreiluus on tuntunut usein liialta. Kun aloitin polkusi lukemista, koin sinun olevan keskellä tiheän harmaata sumua. Sinä olit kuin hentoinen koru, joka solmuin ympäri kehoasi kulki. Koru jonka katkenneet päät välillä uudelleen juottaa on pitänyt.

On ollut kaunista ja herkkää nähdä, kuinka olet repinyt harmaata sumua pois tieltäsi, ja astunut kirkkauteen. Valaisevat säteet, jotka kasvoillesi nyt osuvat, ne olet ansainnut. Vaikka kipua ja pimeyttä maailmassa vielä onkin, olet astunut valoon,  kietoutunut hellään rakkauteen.

 

Kiitos tästä blogista, kiitos sinulle. Jatkan varmastikin seuraamistasi, toivoen valoa ja lämpöä polullesi. Kiitos sinulle myös tuesta, jota olet kommenteillasi itselleni osoittanut.

Pieniä hetkiä joita vaalia, niitä sinulle toivon.

AnLottanen

a. Jos voisin halata, halaisin. Kiittäisin siitä, miten olet ollut lähellä. Sanoissa, ajatuksissa. Välillä voi käydä hyvin. Siinä meillä kaikilla on kaikki toivo. Välillä valonsäteet voivat murtautua läpi pimeän, välillä on aika päästää irti siitä, mikä sitoo ja painaa.

Tämän blogin kautta olen oppinut paljon ihmisyydestä. Siitä hyvästä, mitä sinussa, muissa on. Kannustuksesta, hiljaa vierellä toivomisesta. Se on ollut tärkeää. Se on ollut arvokasta.

Iloitsen siitä, että olet. 

Minäkin seuraan kuulumisiasi, toivon samoin sinulle kauniita päiviä. Toivon hetkiä. <3

Lämmöllä,

AnLottanen

Torey
Näissä neliöissä

Lisäsin itseni jo uuden blogisi seuraajaksi! <3

Olet ihana esimerkki ja annat voimaa. Elämässä tulee joskus olo, että miten tästä selvitään tai miten tästä eteenpäin. Aika, aika auttaa ja aika näyttää. Jossain kohtaa asiat ratkeaa ja tulee jälleen se hyvä.

Ihanaa Uutta Vuotta!

AnLottanen

<3 Ihanaa! Mun tulee sun tekstejä ikävä, jos meinaat kokonaan lopettaa. 

Kiitos. Lohdullista on se, että kenenkään ei aina tarvitse jaksaa eikä osata. Välillä voi oppia toiselta. Elämääkin. Ja kuitenkin tulee myös niitä päiviä, että selvitään! Päästään yli. Eteenpäin. Aika parantaa, myös patinoi ja haalistaa kipeitäkin asioita ja muistoja. Se on lempeää. 

Kauniita päiviä, tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen kaikkineen ja lämpimiä halauksia!

 

 

Torey
Näissä neliöissä

Kiitos samoin! <3 

Kyllä mä nyt toistaiseksi jätän bloggaamisen, mutta rakastan kirjoittamista ja olen pitänyt uuden blogin aloittamisen avoimena. Eli jos joskus sellainen fiilis iskee, tulee elämäntilanne (talon rakentaminen, opiskelu tai jotain) josta haluaa kirjoittaa niin mikä jottei! :) 

 

Leppis (Ei varmistettu)

Säikähdin lukiessani, että blogi loppuu. Tuntuu kuin olisit joku, jonka tuntisin oikeasti vaikkei niin tietenkään ole; olet jakanut meille lukijoille avoimesti ja sydänverellä kirjoitettuja osioita elämästäsi, mutta ei täällä tietenkään kaikki näy. Elämäsi on täysin erilaista kuin omani, mutta aitoutesi on saanut tuntumaan, kuin seuraisin blogin kautta ystävää, jolle toivoo sydämen pohjasta vain hyvää ja toiveiden toteutumista. Ihanaa että jatkat kirjoittamista ja saamme jatkossakin kuulla mitä elämääsi kuuluu. Toivottavasti kaikkea hyvää! &lt;3

AnLottanen

Leppis, vaikka tämä blogi hiljeneekin, niin kirjoittaminen ei lakkaa. Se olisi aivan liian radikaali muutos. ;) Sitä paitsi tuntuu siltä, että elämässä on jatkossakin niin mutkaisia teitä kuin paljasvarvaskallioitakin, joista haluan kirjoittaa. Ja että tulevasta vuodesta on tulossa monella tapaa merkityksellinen.

Tuntuu, kuin olisin saanut jakaa elämääni tärkeiden ja merkityksellisten ihmisten kanssa. Jokainen kohtaaminen, vaikkakin ruudun välityksellä, on ollut tärkeä. Arvokas.

Hyvää alkavaa vuotta sinullekin. Aurinkopäiviä ja kauniita hetkiä.

<3

intsu (Ei varmistettu)

&lt;3

Hertta
Lilou's Crush

<3

Merenkävijä (Ei varmistettu)

Hei AnLottanen,
Löysin blogisi muutama vuosi sitten oman lapsettomuuskriisini keskellä. En ole kertaakaan kommentoinut tänne mitään, mikä tuntuu hassulta - niin paljon olen teksteistäsi saanut, tuntenut voimakasta yhteyttä ja sydämestäni toivonut hyvää sinulle ja puolisollesi. Kirjoitat valtavalla herkkyydellä ja tarkkuudella, olet viiltävän rehellinen ja samalla viisas. Erityisesti olen tullut kosketetuksi, kun olet jakanut jotain omasta hengellisestä elämästäsi. Olen ammentanut toivoa toivostasi, luottamusta luottamuksestasi. Ja jakanut lohduttomuuden hetket.

Meidän tahaton lapsettomuus päättyi, kun keskenmenon jälkeen tulin raskaaksi. Nyt meillä asuu vetskareita, tomaattilohkoja ja lentopusuja rakastava 1-vuotias. Kun hän ensi syksynä menee tarhaan, toivon sydämestäni että hän kohtaisi kaltaisesi ammattilaisen. Olen päätellyt teksteistäsi, että teet työtäsi tosi viisaalla ja lämpimällä sydämellä. Erityisesti mieleeni on jäänyt (ehkä jo vuoden-parin takainen?) tekstisi, jossa kuvasit lasten vanhempien kanssa käymiäsi kasvatuskeskusteluja. Miten aina kysyt heiltä, mistä he lapsessaan iloitsevat. Tuo kysymys tulee nykyään mieleeni usein. Ja aina se herkistää.

Varmasti seuraan blogiasi jatkossakin. Toivotan uskoa, toivoa ja rakkautta uuteen vuoteen!

AnLottanen

Hei Merenkävijä.

Lämmin kiitos jäljestäsi ja sanoistasi. Niissä oli paljon sellaista, mitä piti makustella muutaman päivän ajan. Erityisen iloinen olen siitä, jos joku kirjoittamani voi olla lohduksi tai jos se voi koskettaa - siksi minä kirjoitan. Elämästä. En juurikaan muusta. Ennenkaikkea elämästä. Lohdullista ajatella, että omista kipeistä ja kitkeristäkin kokemuksista voi olla jollekin toiselle jotain ovia avaavaa tai vaan lohtua; tieto siitä, että ei ole yksin, on yksi suurimmista lohduista.

Ihana kuulla, että teillä on kotona Ihme! Onneksi välillä mutkaisten polkujenkin jälkeen voi käydä hyvin. Minä toivon, että teidän päiväkotitaipaleenne on hyvä kokemus kaikille ja että tulette kohdatuksi perheenä, jokainen. 

Tervetuloa toisaalle. Samoin sinulle ja perheellesi! <3

Toimitus
Toimitus

Hei,

Ja sana alkuun: kiitos. <3 Kiitos, että kirjoitit, ja kiitos, että jatkat. Sun tekstisi kiteyttävät isoja asioita viisaudella, johon harvoin törmää. Koko toimituksen puolesta kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle.

AnLottanen

Kiitos! <3 

Kiitos alustasta, nostoista, tekstien esillä pitämisistä. 

Kanssakulkemisesta, tsemppaamisesta, myötäilosta.

Täällä on hyvä olla!

Koko toimitukselle myös hyvää alkanutta vuotta ja voimia tämän pyörittämiseen. 

miiajohanna
miiajohanna

Juuri kun olen löytänyt sinut, häviät. MUTTA, onni on, että kirjoitat kuitenkin. Tulen olemaan jatkossakin seuraamassa elämääsi. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ihailen sitkeyttäsi. Juuri sitä tarvitaan, jotta selvitään.

Onnea uuteen vuoteen <3

Miia

AnLottanen

Voi enhän minä häviä. Täällä edelleen, vaikka hieman eri otsakkeen alla. Kiitos kommentistasi. Totta, sitkeyttä tarvitaan. Vaikka taipuisi, niin ei katkea. En minä etkä sinäkään. Toivon, että tämä vuosi voisi olla sinullekin lempeämpi. (Ja ihan ensin toivon, että nukkuisit paremmin.)

Lämpimiä halauksia,

AnLottis

miiajohanna
miiajohanna

Kiitos <3 Ihana.

PikkuMuru

Kiitos kaikesta siitä, mitä olet meille muille antanut! Onnea ja iloa tulevaan! <3

Kommentoi