KUULUMISIA

Janita Johanna

Moi! 

En oo hetkeen kirjotellut tänne mitään ja syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan ollut toi SÄÄ! Teen vielä täyttä päivää töissä, joten kaikki irtoava vapaa-aika on menny tehden kaikkia ihania kesäjuttuja. 

Viimeviikolla otettiin helatorstain jälkeinen päivä vapaaksi ja ampastiin jo keskiviikkoiltana meidän mökille Hartolaan. En tiiä onko se toi mun matkakumppani vai miks siellä on aina just meidän kohdalla niin täydelliset säät :-D. Torstaina oltiin ekstrareippailijoita ja mentiin Hartolan urheilukentälle tekemään tämä Tickle Your Fancyn kotitreeni ja voin sanoa ettei ainakaan huijanut sanoessaan että tää on rankka! Mökillä vietettiin aikaa keskiviikosta lauantaihin ja sunnuntai vietettiin ihanien äitien kanssa. Tollanen vähän pidempi irtiotto tuli kyllä niin tarpeeseen ja oli ihanaa vaan olla.

Ollaan myös töissä pyritty ottamaan kaikki ilo irti näistä säistä ja vietetty lounastauot viereisen puiston penkillä, vaikka joka kerta onkin yhtä vaikeeta palata takasin sisälle. Oon kuitenkin yrittänyt (paino sanalla yrittänyt) mennä aamuisin vähän aikaisemmin töihin, jotta pääsis myös aikaisemmin ulos nauttimaan auringosta.

Tän viikon tiistaina lähettiin töiden jälkeen Suomenlinnaan ja tajusin samalla, että oon käyny sielä viimeksi joskus ihan naperona. Olin jotenin ihan superfiiliksissä niistä maisemista! Vaikka mentiin sinne vasta neljän jälkeen, riitti lämpöä ja aurinkoa pitkälle iltaan saakka. Pitäis ehdottomasti hyödyntää enemmän myös ihan tavallisia arkipäiviä eikä aina keskittyä odottamaan viikonloppua.

Ainut ongelma mitä nää säät on tuoneet mukanaan on pukeutuminen, tuntuu ettei mulla oo mitään kesävaatteita! Tollaset kuvassa näkyvät housut, toppi ja löysä bleiseri on olleet nyt viimeaikoina päällä  varmaan joka päivä (=keräilen hyväksyntää ja syitä lähteä shoppailemaan).

Tuntuu että mulla olis ihan hirveesti asiaa, mutta koska tää teksti alkaa nyt rönsyilemään joka suuntaan niin lopetan ja alan siivoamaan.. tänään on tiedossa mahtipäivä, mennään ensin Saran kanssa Teurastamon kesän avajaisiin ja illalla meidän vanha Cubusporukka kokoontuu meille juhlistamaan kesää <3.

Palaillaan!

 

 

-Janita

Kommentit

Yhtä sirkusta!

Kesä on niin paras <3

janitajohanna
Janita Johanna

Niin on!<3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.