Ladataan...

Kuuluu huonoa. Se on vaikea sanoa. Ihan hyvää lipsahtaa suusta ennenkun ehtii edes ajatella, että mun oloa saattais helpottaa, jos kertoisin että on paha olla.

Mulla on niin paljon asiaa etten osaa sanoa mitään. Taidankin sanoa kaiken. Tässä on:

 Pelkään ettei saa mitään tärkeää tehtyä kun on niin kiireinen maksamaan veroja. Kiireinen olemaan osa jotain yritystä joka haluaa vain tehdä rahaa. 

 Mua ärsyttää hukkua tähän maailmaan ja jutella miehille deittisovelluksissa. Koska kaikkein tärkein asia on sen ihmisen karisma. Kun puhut jonku kaa ni kuvittelet sen tietenki kivaks ja sellaseks kenestä tykkäisit. Sit näät sen ja TÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖT.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Olin kerran baarissa. Tai oon mä ollut montakin kertaa. Oli tylsää ja yleensä tykkään baarissa tutustua ihmisiin ja jutella. Janoan kivoja keskusteluja ja hauskoja hetkiä, yleensä niistä vain unelmoiden. Osaksi koska kaikki mun rohkeus jotenki jää himaan kun pelissä voi samalla olla niin paljon. Muka. Kai sieltä jotku on jonku rakkaudenki löytänyt. En mä vaan. Silti vähän salaa itseltänikin en laita itseäni likoon, koska sillon voin sanoa että en yrittänyt! Niin siksi ei ketään löytynyt! Ja eihän nyt aina voi löytyä. Mut jos ei ikinä löydy ni sit on vähä jos outoa. Paitsi jos ei edes yritä. 

  Mun pimeä puoli. Se ei oo tavallinen pimeä puoli. Se ei sano että jää kotiin. Se ei sano älä herää. Se ei sano oot paska. Se yllyttää. Se käskee käyttäytymään just päinvastoin kun kuuluu. Se huutaa ja kiljuu loukkaantumaan. Se houkuttelee ajattelemaan kuin marttyyri.  Huijaa esittämään uhria ja sitten tuomitsee sen samantien. Huijaa uskomaan ettet pärjää. Se saa sut vihaamaan itseäsi, tunteitasi. Se lyö kaiken tunteiden sekamelskan voiman kerralla. Se saa sut luulemaan ettet ole normaali etkä ikinä tule olemaan.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                   Pitäisi toteuttaa unelmiaan. Ahdistaa. Perhosvaikutus ahdistaa. Voit hallita elämääsi muttet kuitenkaan voi. Voit valita ammattisi muttet kuitenkaan voi. Voit valita onnen muttet kuitenkaan voi. Tähän niin moni ajattelee että VOIPAS. KA jatkan minä.                                                                                                                                    <3  

Share
Ladataan...

Ladataan...

Siis miten hyvä voi joku sarja olla? Puhun nyt tietenkin tästä uudesta kuumasta perunasta, teinisarjasta johon kaikki aikuisetkin ovat hullantuneet. SKAM. Ei mikään sarja oo mennyt näin iholle, että tuntuu niinku eläis sarjan elämää? Ja niitä pääsee vielä stalkkaamaan intagramistakin? Käytän sanaa pääsen, mutta mun, eli luontaisen stalkkerin kannalta se on aika aikaavievää, voisi sanoa. Siis katsoo fiktio TV sarjaa... Hetkinen! Onko se edes TV sarja, kun se on alunperin julkaistu instagramissa? Me eletään selkeesti jotain uuden ajan alkua, tulevaisuudessa ei tehdä kun hyviä sarjoja, joista ihmiset menee aivan sekaisin ja alkaa elämään virtuaalitodellisuudessa. Itsehän olen elokuvien ja sarjojen suurkuluttaja ja tykkään uppoutua toisten elämään, mutta tää SKAM on jotain next level shittiä. Siis mä oon FANI. Haluaisin puhua ruotisia/norjaa, muuttaa sinne asumaan, ostaa vaatekaapin täyteen SKAM paitoja tai samanlaisia vaatteita kun sarjan henkilöillä, lähteä bilettämään joka jakson jälkeen, tai vähintään hengailla teiniajan kavereiden kanssa ja puhua ihastuksista, ja sitten puhua vähän lisää ihastuksista, tai oikeastaan ihastua ja sit TEKSTAILLA niiden kanssa ja mennä siitä ihan hurmioon. Joka jakson jälkeen haluaisin olla teini. Norjassa. Vilden, Evan, Sanan, Chrisin ja Noran kavereina tietenkin. Ihastua niihin maailman söpöimpiin poikiin! Tarviiko edes mainita että kuuntelen SKAM soittolistaa? Kuunteen sitä myös, kun kävelen coolisti kadulla ja voitte arvata kuvittelenko olevani SKAMIN hahmo.. Tai miettiä sitä kuinka cool oikeesti oon.. Yhtä cool kun tässä allaolevassa kuvassa...

                                                                       hahahahahahahhaaaa

Parasta SKAMissa on se, että se on niin todentuntuinen, nykyaikainen ja siinä samaistuu päähenkilön tunteisiin aivan järkyttävän uskottavasti. Ja kun sitähän tää elämäki on, ihan tavallista ja tunteiden sekamelskaa. Mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että teininä oli maailman siisteintä, kun oli viikonloppuna bileet tiedossa. Tai joskus riitti pelkkä viinipullo, siihen että valtkunnassa oli kaikki hyvin. Satoi tai paistoi. Nykyään ei edes ne bileet riitä, vaan pitäs vielä olla onnistuneet bileet!? Ja päivässä on miljoona asiaa mikä voi pilata sen fiiliksen, kun taas nuorena ei ollut mitään, mitä ne bileet ei olisi voinu  pelastaa?! No ehkä mun on silti jatkettava elämää, eikä märehtiä sitä miten helppoa teininä oli viettää täydellinen viikonloppu. Koska olihan teininä kaikki muu aika helvetin vaikeeta. Millon missäkin oli ties mitä draamaa, vaikka lähinnä se oli ehkä sitä, mitä kukakin on puhunut ja kenelle. Jos joku asia oli vaikeeta teininä niin draamattomuus. Draamalta ei voinut välttyä. Ja ai että miten lohduttavaa se oli, kun ekalla kaudella sanottiin, että 'Hei ei se haittaa, sun kuuluukin mokailla ja oppia elämästä, oot vielä nuori.' 

Ja muutenkin kyllä elämässä kai kuuluukin mokailla, elämää oppii vaan elämällä. Aina oppii lisää, pala palata. Vaikeeta onkin välillä kaiken keskeneräisyyden sietäminen. Jos sitä oppii sietämään, niin pärjää aika hyvin tässä elämässä sanoisin.

Sellasta tänään. Aurinko paistaa sisälle ja lämmittää. Se on kivaa. Oispa jo kesä.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tykkään eniten kirjottaa ajatuksenvirtaa, runomaista tekstiä ja omia oivalluksia. Ja en oo osannu kirjottaa niitä hirveesti. Mun blogi on ollut mulle aina tärkeä, vaikkei se ikinä oo ollu erityisen suosittu. Oon tajunnut tällä viikolla, että kun on paha olla, niin kokee tärkeempänä sen, että pahasta olosta puhuttaisiin yhtä avoimesti kun hyvästä olosta. Toisaalta kun on hyvä olo, niin usein haluaa jakaa sitä onnea ja positiivisuutta, ja huonoilla fiiliksillä se sama kaava ei ihan toimi. Mutta mulle se että on aito on jotenkin tärkeä arvo. Toki aitokin voi olla monella tapaa.

Tällä viikolla kun multa on kysytty, mitä kuuluu oon vastannut tottumuksesta, että ihan hyväää. Vaikka tää viikko on olut ihan paska. Maanantaina ahdisti koko päivän vaikka oli kivaa ohjelmaakin. Tiistaina oli kiva päivä. Keskiviikkona tajusin sitten ettei tiistai niin kiva päivä ollutkaan. Odotin ja heittäydyin tilanteseen joka oli turhaa. Heittäytyminen on vaikeeta ja raskasta muutenkin. Sirkustreenit tökki. Keskiviikkona tajusin miks, koska olin flunssassa. Keskiviikon työpäivän välissä menin kotiin itkemään. Töistä juoksin teatteritreeneihin. Koko viikon oon stressannut turhista asioista. Miten stressi onkin niin turhaa ja sitli niin vaikea lopettaa? Tsempannut treenit. Unohtanut avaimet kotiin ja hakenut vara-avainta ennen keskiyötä. Mennyt näiden fiilisten jälkeen facebookkiin ja ladannut itseeni noin 20% kateutta. Paikasta joka kertoo ihmisten elämästä ehkä 1%? Yrittänyt kirjottaa blogiin. Haukkunut luonnokset paskoiksi. Stressannut siitä etten osaa olla säännöllinen. En ehkä niinkään edes muita varten vaan itseäni. Niin ja oonhan mä tällä viikolla saanut kaks kielteistä koulupaikkapäätöstäkin. Joihin en ollu varautunut. Jos jotain hyvää niin tällähetkellä itkumonolgin vetäminen toisissa pääsykokeissa tuntuu helpolta, suorastaan houkuttelevalta. Ehkä käytin kaikki mun endorfiinit auringon ihailuun tiistaina. Teatterin ensi-iltakaan ei tuntunut oikeen miltään. Vaikka oli siellä lavalla kieltämättä aika kivaa. 

Uskon ensi viikkoon. Tähän sellannen habahymiö. ;)

Share
Ladataan...

Pages