Ladataan...

Otetiin asukuvia. Eiks saakkin tosi hyvin selvää mitä mulla on päällä? :___))

 

Siis hyvien kuvien saaminen on, kun viidennen asteen yhtälön ratkaiseminen. Kuvittelet että tää on piece of cake. Tiedät teorian ja lähdet innokaasti pusertamaan. Saat aikaseksi vastauksen ja oot silleen JES! Sit katot oikeen vastauksen, joka ei ala edes samalla numerolla ja oot valmis polttamaan matikankrjan. En oo hirveesti ollu kuvattavana, ja sen kyllä huomaa... Oltiin siskon kanssa kuvaamassa kuukaus takaperin. Otettiin paaaaljon kuvia, ja kolme nistä on sellsia mitä ees kestää katsoa. On varmaan ollut antoisaa kuvata mua, kun kokoajan oon pilaamassa otoksen asettelemalla käsiä mahdollissimman kömpelösti ja piinallisen nolosti. Kuvittelin itse tietenkin, että kun nostan käteni mihin vaan kaulan lähelle, niin nmäytän samalta kuin ne uippumallit. Todellisuus oli karu. Halusin myös kokeilla miltä näyttää kuvat, jossa oon vakavana. Se ei ollut seksikkään vakavan näköistä, sen voin paljastaa. Julkaisisin ne kuvat jos kehtaisin, ja jos mä en kehtaa tehdä jotain ni sillon ollaan jo aika sfääreissä.

Kivaa viikonloppua kaikille! 

Share

Ladataan...

Tänään oon musertunut ja mennyt rikki monta kertaa. Tänään on tuntunut paskalta lähes kaikki. Se että lapsia ja ihmisiä kuolee nälkään. Nyt vituttaa se, että kissa miukuu. En tiedä mitä pitäis tehdä, että olis hyvä. Oon miettinyt, mitä ihmiset miettii mun valinnoista. Tajunnut ettei se kiinnosta mua ja silti palannut miettimään samaa asiaa. Pohtinut miksi on sana normaali, jos kukaan ei muka ole normaali? Musertunut siitä, että niin moni ihminen on sairas. Makaa syöpäpotilaana, koomassa tai halvaantuneena, ei näe, kuule tai osaa syödä. Ja siitä, että niin monen joku rakas tai läheinen on kuollut. Loukkaantunut autoille, kun ne ei pysähdy suojatiellä. Suuttunut bussikuskille joka tööttäsi, kun yritin koputtaa josko pääsisin bussiin, vaikka se oli ajanut metrin bussipysäkistä kauemmas. Havahtunut turhiin toiveisiin. Suuttunut niille turhille toiveille olemassoalosta ja itselle niiden ajattelemisesta. Syyttänyt itseäni herkkyydestä. Syyttänyt maailmaa kaikesta. Vittuuntunut aivan liikaa. Ollut kokojan muissa maailmoissa. Kyllästynyt diabetesväsymykseen. Raivostunut rikkinäisistä paskakuulokkeista. Haukkunut itseäni itsekeskeiseksi ärsyttäväksi sätkynukeksi. Ikävöinyt terapiaan. Kyseenalaaistanut kaikki päätökseni elämässä. Miks kaikki pitää lokeroida, kyseenailaistaa tai arvioida? 

Mietin miksi mä oon tänään niin ankara itselleni? Että oon tullut niin pitkän tien itseni rakastamiseen, ja silti se rakkaus voi vaan kadota kuin tuhka tuuleen koko päiväksi. Ehkä päätän ajatella nyt, että sekin on itsensä rakastamista, että antaa itsensä rakastamisellekkin lomapäivän jokusen kertaa vuodessa. Ajatuksilla on niin suuri merkitys meihin, ettei sitä oikein muista aina arjessa. [En tiedä miks siinä on logiigga, että joku asia on niin iso että sen unohtaa.. Ehkä se, että joku asia on niin iso, ettei sitä hahmota, niin sitten sen unohtaa. Ehkä. (Ehkä on hyvä sana.)]  Halaan itseäni ja pyydän rakkauden takaisin minuun. Tajusin juuri, että osaan ehkä rakastaa itseäni, (tästä olette varmasti varsin vakuuttuneita) mutta en osaa rakastaa valintojani, saati sitten luottaa niihin. Toivon että joku päivä huomaan oppineeni senkin.

Mut tää on vaan tää päivä, ja kohta tämäkin päivä on ohi ja huomenna jo historiaa, haa! Huomenna tiedän taas olevani juuri sellainen kuin pitääkin ja että kaikki on tapahtunut juuri niinkuin on pitänytkin. (Mut jos ne kerta tapahtuu niinku kuuluu ni sorrunko mä nyt tekemään lettuja vai en?) Ja vastaukseni itselleni miksi kaikki pitää lokeroida, kyseenalaistaa tai arvioida? Ei täydy. 

ps. Ei se ollutkaan ihan paska päivä. Se oli vaan tunteikas päivä. Ehkä vähän raskas, mutta kuten ennenkin, kaikki se tuska keveni sanoilla. Sanon sitä taiaksi. 

pps. Alan päivittelemään blogia tästä lähtien säännöllisemmin, joten pysykää kuulolla! Taisiis KRÖHÖM ja TÖTTÖRÖÖ tämähän on jo toinen säännöllisempi postaukseni, koska edellinen oli noin viikko sitten! ;););)

Kuvista kiitos Charlotta!

Share

Ladataan...

Niin. Aina sitä suunnittelee kaikkea, mutta niin paljon jää tekemättä. Se on raivostuttavaa, mutta myös ihmillistä ja hyvin ominaista meille ihmisille. Mutta ei se tarkota, että sen takia pitäs antaa niiden asioiden olla. Vuorokaudessa on myös kauheen vähän tunteja, (kai?) ja silti käytän suurimman osan niistä aikaansaamattomuuteen. Tai oon nyt käyttänyt. Ehkä se on ollut se mitä olen kaivannutkin, syksyllä tein paljon asioita ja talvella nauroinkin, että oon mä kyllä ollut kiireinen ja väsynytkin. Miks se aina menee niin, että on joko liian vähän tai liikaa tekemistä? Työttömänä haaveilee tekemisestä ja työssäkäyvänä haaveilee tekemättömyydestä. Mä oon miettinyt viimeaikoina paljon sitä, miksi niitäkin asioita on vaikea saada aikaan mistä pitää? Miksi mun on vaikea lähteä sirkustreeneihin vaikken ole kertaakaan katunut sinne menemistä? Se on joku mukavuudenhalu joka on säädetty ihmisille liian isoksi. Saatana. 

Se miksi kirjotan tätä tekstiä juuri nyt, on se, että mun vähäinenkin tekeminen on kulminoitunut 12 tuntiin sohvalla ja 12 tuntiin sängyssä, koska olen kipeänä. Asioita kun arvostaa vasta, kun ne menettää. Muistan kun alotin syksyllä työt ni vaalimallla vaalin sitä vapaa aikaa. Kerran olin suuresti vittuuntunut siitä, kun aikaa vierähti kaupungilla enkä ehtinyt hengailla kotona. Niinkun halusin tehdä kaikella vapaa-ajallani sillä hetkellä, olla kotona. Tuntui tyhmältä vaeltaa ostoparatiisissa, kun kaikista eniten kaipasin lepoa, en uusi tavaroita. Tuntui että olen yhteiskunnan nukke, joka menee ostamaan ostamaan ostamaan, jotta kuluttaisi, jotta tarvitsisi töitä. No halusin mä ostaa oikeastikkin juttuja ja arvostin myös sitä. Mutta se tuntui jotenkin nurinkuriselta, että oon liian väsynyt edes käyttämään mun rahoja. Nyt se tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta, että vaalin mun aikaa niin paljon etten halunnut väsyttää itteeni kiertelemällä kaupoissa. Nythän mä oon siis monena päivänä yrittänyt tehdä kaikkea motivaationani nimenomaan väsyä, että sohvalla makaaminen olis kivaa. Töissä käydessä halusin vaan olla kotona. Nyt työttämänä haluun vaan päästä pois kotoa.

 

Nojoo turha nyt huolestua kuitenkaan, tää tunne on nyt vaan niin ylitsevuotava, koska olen kipeä ja tää tekemättömyys on ihan helvetillistä. Heti kun oon terve niin itelleni sellaset viikko aikataulut ettei mitään rajaa. Aion urheilla, lukea, hakea töitä, kirjottaa, sivistää itseäni eli opiskella, treenata teatteria, treenata teatteria hulluna, siivota, järjestellä yms. Ja nyt käytän sen kaiken ajan, mikä on, niin itseäni kehittävästi ja nautin siitä että saan tehdä mitä vaan. Kokeilen NYT liikunnan lajeja monta kertaa viikossa ja kokkaan ja aijjaijjaijj. Sitten pidän vapaapäiviä. Sen verran ku tuntuu hyvältä.

Eniten vaan odotan sitä että pääsen JUOKSEMAAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

RUN JASMIN RUN.

 

Share

Pages