Ladataan...

Yritin tätä aikasemmin facebook statuksen muodossa, huonolla menestyksellä ja lisäksi tulin vähän pettyneeksi vuoteeni. Myöhemmin muistin kuitenkin paljon hyviäkin juttuja. Mutta vuoden tiivistäminen edes yhdeksi pitkäksi tektsiksi on vaikeaa. Yritän hokea itselleni ettei tämäKÄÄN teksti ole koko totuus elämästäni ja koitan saada ne pään sisäiset pikkupoliisit hiljenemään.

Viime vuodestahan mä olin puolet vielä onnellisesti näyttelijäntyötä opiskeleva, ja näin siis turvassa ajatuksilta mitä tehdä "isona" tai ylipäätään elämällään. En tiedä oliko sen aiheuttaja se kupla jossa elin, se erityislaatuinen ja tiivis ystäväjoukko ympärillä, se että arki oli antoisaa, koska opiskelin unelmaani vai se, että tunsin olevani jotenkin oma itseni ja tunsin tulleeni nähdyksi sellaisena kuin tunsin olevani. Oikeestaan tyhmää sanoa, etten tiedä mikä se noista oli. Tiedän että se oli juurikin ne kaikki yhdessä. 

Kesällä yritin sopeutua takaisin Helsinkiin. Mulla ei ollut töitä ja tein ensimmäistä kertaa elämässäni fyysista teatteria, ja opin valtavasti lisää näyttelemisestä. Löysin myös oman juttuni teatterin valikoimasta, nimittäin fyysisyyden. Tutustuin myös ihaniin tyyppeihin kesäproggiksessa.

Syksyllä aloitin työt myyjänä ja olin ylpeä itsestäni saadessani töitä ja pystyessäni tekemään töitä, ilman jatk

uvaa ahdistusta, jonka takia en työelämässä ole ollutkaan yli kahteen vuoteen. Jatkoin teatterin tekemistä vanhassa teatteripiirissäni, (siis ennen rajarikkoa) vaikka olin suunnitellut hakevani uuteen teatteriin jossa olisi ammattimaisuuten pyrkiviä samanhenkisiä tyyppejä. Pelkäsin etten pääse mihinkään ja ajatus ammattilaisohjaajasta vanhassa teatterissa houkutteli. Lähdin mukaan myös näytelmän käsikirjoituskurssille, ja pääsin oppimaan ja kehittämään taitojani kirjottajana. Mähän oon aina haaveillu myös kirjan tai näytelmän kirjottamisesta. Sksy meni töissä ja teatterissa ja kirjottaessa välillä. Ainiin ja sirkustellessakin! Kävin mä Prahassakin kaverin kanssa viikonloppureissun pyörähtämässä.

Nojoo aluks kun mietin vuottani, niin tuntui että verrattuna Rajarikkoon oon heittäny puol vuotta elämästäni roskiin. Mutta oikeestaan on tää syksykin ollut tosi tärkeää aikaa. Mua on kalvanut vähän (eli paljon) mieltä se teinkö oikeen valinnan, oisko mun pitänyt hakea sinne muihin teattereihin (Olisi)(Ei olisi koska se ei ois onnistunu töiden kannalta). Ei sillä että se toinen teatteri olis paska ollut, sekin oli hyvä. Mutta ruoho on vihreempää aidan toisella puolen ja sitä rataa. Ja uskon siihen, että asiat menee niinku niiden kuuluu mennä. Ehkä.. Ainakin yritän uskoa. Ja nyt koitetaans ajatella kaikkia saavutuksia ja oivalluksia ja uusia juttuja mitä tää vuos on tuonut tullessaan ja piristytään.

x Kesällä löysin tieni kohti vegaanisuutta, ja se jos jokin on ollut antoisaa ja ihanaa. Toki oon ollut monia päiviä myös huolissani, ärsyyntynyt ja surullinen siitä, että joudun elämään maailmassa missä muut ei ole vegaaneja. Sen sijaan että ajattelisin, että kyllä totun siihen, oon haavelillu maasta joka olis vegaani. Eli muuttavani jonnekkin missä on helvetisti muitakin vegaaneja. (Tämä asia ei siis ole muuttunut minussa. Ongelma? Pakene. Heheh.) Harhauduin nyt valittamaan taas. Hups. Palataanpas siihen hehkuttamiseen takaisin.

x Oon oppinu rakastamaan mun kehoa. Laihduin myös viitisen kiloa vegaanisuudesta innostuttuani, se varmaan vaikutti asiaan. 

x Oon saanu teatteriproggiksista ainakin kaksi uutta kaveria, joissa on potenttiaali ystävyyteen. Ja kuten siskoni yläasteella fiksusti runoili niin ABC Ystväyys on tärkeää DEF Perhe on kiva juttu.

x Pääsin asumaan taas omaan kotiini jota rakastan. Ja sain mun kissat tänne ja ne on ollu terveitä. !!!!!!!

x Sain maksettua kouluvelat.

x Harrastin koko syksyn melkeinpä sännöllisesti sirkusta! Se on olut kivaa.

x NIIIN. JA. No neljä päivää sitten palautin ensimmäisen kirjoittamani lyhytnäytelmän. Niin ja btw se esitetään ens keväänä, osana episodinäytelmää ja se kuuluu myös Suomi100 ohjelmistoon, ja siitä esitetään demo Finlandia talossa syksyllä. 

Vuosi oli siis antoisa. Ja se on ystävällisempi sana kuin joku niin määrittävä kuin hyvä tai onnellinen tai muuta paskaa. Antoisa. Koska ei elämän tarvi aina olla kivaa, mutta sen pitää olla antoisaa. No nyt hehkutin senkin sanan pilalle. Vuosi oli siis 2016. Joo se riittäköön nyt tänne lokerointiin kasvatetulle mielelle tällä kertaa, HAH! 

Ens vuonna aion toteuttaa keväästä asti olleen tavoitteen hakea kameratöitä. (Saamaton much) Aion joogata jokapäivä tammikuussa. Aion hakea yliopistoon opiskelemaan näyttelijäntyötä Skotlantiin ja Helsinkiin. Aion hakea myöskin opiskelemaan Dramturgiaa. Syksyllä aion opiskella jotain mieluissaa, sen tiedän. Ja yks tavote mulla on vielä. Olla vähättelemättä itseäni.

Ainiin mähän siis jään työttömäks lauantaina. Elämä on avoinna ja unelmat on tehty elettäväksi. 

Ou jea BRING IT ON 2017!

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

We all know and feel it's the right thing to do.

 Mä mietin pitkään julkasenko tätä tekstiä. Sen takia, että ihmisten on vaikea kuulla totuutta. En sano että mun mielipide on totuus. Tiedän että se on vain mun mielipide, vaikken sitä jokaisessa lauseessa erikseen ilmoita. Mutta totuutta on kaikki faktat mille mielipiteeni perustan. Tässä on siis mun pohdintaa elämästä, kun löysin tien kohti vegaanisuutta. 

Meistä on ikäänkuin kasvatettu tappajia. Kuulostaa radikaalilta lauseelta, mutta on totta.

 Elämän perusta on arvot. Jos pidät suuressa arvossa terveyttä luultavasti syöt terveellisesti. Jos arvostat ystäviä, pidät huolta suhteistasi. Jos arvostat eläimiä, omistat ehkä lemmikin josta pidät huolta.  Paitsi hetkinen, jos olet eläinrakas ja syöt lihaa niin oikeastaan huijaat itseäsi kertomalla itsellesi, että olet eläinrakas tai arvostat eläimiä. Oikeastaan silloin olet rotusyrjiä, mielivaltaisesti silität koiria ja syöt sikoja. Monet ei varmaan edes tiedä, että siat ovat itseasiassa älykkäämpiä eläimiä kuin koirat.

Ymmärrän sen, että monet syö lihaa, koska meidät on opetettu siihen. Sitä en ymmärrä, miksi kulkee silmät suljettuna, ja jatkaa sitä vaikka tietää, ettei se ole välttämätöntä. 

 Uskon siihen, että ihmisen luontainen vaisto on elää yhdessä eläinten kanssa. Ei me synnytä sellasen ajatuksen kanssa, että kanojen kuuluu kuolla mutta kissat on yhdenvertaisia. Ei me synnytä niiden ajatusten kanssa, että me sorrettasiin muita. Lapsi ei ymmärrä valkoihoisen ja tummaihoisen eroa ihmisarvossa, eikä lapsi ymmärrä eroa lehmän ja koiran elämänarvolla. Koska niitä ei ole olemassa. Ne on opittuja asioita. Joillekkin opetetaan lapsesta lähtien vihaamaan tummaihoisia. Ja melkein kaikille opetetaan, että eläimiä saa syödä ja tappaa. Eikä pelkästään, että sitä saa tehdä, vaan että niin kuuluu tehdä.  

Ollaanko me ihmiset ihan oikeesti niin tyhmiä, että me ostetaan sitä lihaa, koska se on niin kivasti siellä paketissa valmiina. Koska kaikki tietää, että se eläin on tapettu kyllä, mutta sitä ei ajatella. Siitähän voisi tulla vaikka paha mieli. Ja eihän se nyt ole sopivaa, meidän kuuluu nauttia elämästämme. Oli sen hinta sitten mikä tahansa? Koska en usko että monikaan söisi lihaa jos ne eläimet tapettaisiin siinä kaupan pihalla. Siinä olisi teurastaja ja nylkijä antamassa palan lihaa arvon ihmiselle. Eli me oikeesti ollaan niin aivopestyjä, että sen valmispaketin voi kyllä syödä. Kiva mielikuva spagetti bolognesestä päässään menee kassalle ja hyväksyy sen eläimen tappamisen ja suurimmassa osassa kidutuksen. Mä oon ite syöny muutamia vuosia lihaa kans, tiedän kyllä ne ajatukset. Mä ajattelin että ihan sama. Ei sillä ollu väliä mulle. Mutta nyt kun oon asiaa ajatellut niin oon tajunnut, että onhan sillä paljonkin väliä. Se miksi ajattelin, että ihan sama ei ollut mua ja mun ajattelua. Vaan se oli se kasvuympäristö, koko maailma sanomassa mulle, että se on ihan sama, että ei se oo niin vakavaa. Siis sehän on aivopesua. Ihan jokainen tietää sydämmessään että kanan, sian ja lehmän elämä on ihan yhtä arvokas kun kissan ja koiran. Ei oo olemassa argumenttia joka ei olisi mielivaltainen, millä vois perustella sen, miksi toisen eläimen elämä on arvokkaampaa kuin toisen. Ihan jokainen tietää että se ei ole oikein. Mutta meidät on kasvatettu uskottelemaan itsellemme, että eläinrakas ihminen voi samalla rakastaa koiria ja samalla tappaa ja kiduttaa lehmiä. Joo okei sä et ehkä konkreetttisesti ite tapa sitä lehmää. Mut jokainen täysjärkinen ihminen tietää tukevansa, yllyttävänsä ja ylläpitävänsä niiden lehmien tappamista ostamalla sitä lihaa. Vai pitääkö mun vielä perustella miten eläimen tappaminen ja kuolleen lihan ostaminen johtaa täysin samaan lopputuokseen?

 

Kun tähän asiaan heräämiseen yhdistää sen faktan että 99% maailman rahoista omistaa 1% vestöstä, käy kaikki tää järjettömyys järkeen. Ne keillä on rahaa, tuhlaa miljoonia euroja mainontaan, että me jatkettais eläinten syömistä ja maidon juontia, että ne suositukset pysyis meidän ruokakolmiossa. Siitä saa rahaa, kun omistaa valion ja myy kidutusta sellasessa pakkauskuoressa missä lehmä hymyilee. Koulut saa maitoa ruokaloihin jollain naurettavan puoliilmaisella hinnalla, jos ne laittaa maidon isot mainokset ruokalaan esille. "Kalsiumia kaikille!" Ihmiset matkustaa kuuhun, mutta silti varmaan puolet suomalaisista luulee vieläkin, että maito ois paras kalsiumin lähde? Tell me about propaganda? Ja joo maitotuotannossa ei tapeta lehmiä, me vaan hyödynnetään niitä. Ja todellisuudessa maitolehmät kuolee sen 20 elinvuoden sijaan 4 vuoden ikäisenä, koska ne tuottaa maitoa meille. Me saadaan syödä hyvää jäätelöä, sulkien korvamme siltä, että sen lehmän vasikka on viety sen emolta heti synnyttyään, ettei se vaan kuluttais maitoa vasikalleen, vaan jatkaisi sen tuottamista meille ihmisille. Tässä välissä jos muistuttaisin, että vaikka eläimet on ihan erilaisia kuin me ihmiset, niiden tunteet on samanlaiset. Että nautinnollista jäätelöhetkeä vaan kaikille. 

 Kun tajuaa nää kaikki asiat mitä niiden kollageenien, maidon, kananmunien ja ennenkaikkea lihan takana on, niin se on järkyttävää. Se tuntuu samalta kun matrix maailma. Olet avannut silmät ja näet sen orjuutuksen kaikkialla. Näet sen silmien edessäsi että se 1% väestöstä tosiaan hallitsee kaikkea. 

 

Sen sijaan että näkisin vegaanisuuteni ongelmallisena, tai sellasena, että jään jostain paitsi niin asia on päinvastainen. Mä olen ylpeä siitä, että otan vastuun omista valinnoistani. Mä koen että kaikki muut jotka ei ole sivistäneet itseään, jää paitsi tästä kaikesta. Siitä että näkee kaiken. Siitä että saa olla valitsematta niitä tuotteita, mikä tukee eläinten kidutusta. Siitä että tulee iloiseksi valinnoistaan. Aina kun en osta eläinperäistä tuotetta, tunnen iloa. En tue eurollakaan niitä yrityksiä jotka ei millään tavalla kuulu mun arvomaailmaan. Se että elää arvojensa mukaisesti tuo onnellisuutta.Mä uskon että melkein kaikki jotka katsoo dokumentit Cowspiracy ja Earthlings oikeasti haluaisi ryhtyä vegaaniksi. Mutta sitten se yhteiskunnan aivopesema ajatus iskee ettei se ole niin vakavaa, ja ei saa asioita aikaseksi. Tai sitten on jo menetty tapaus ja luulee oikeasti että meillä on oikeus siihen. Se voi olla tapa, mikä on vaikea kitkeä pois, mutta oikeutta se ei ole. Meillä sattuu olemaan monopoli asema maapallolla, joka mahdollistaa sen, että kykenemme tekemään asioita joihin meillä ei ole oikeutta.  

Kaikkein tehokkain tapa suojella tätä maapalloa tuhoutumasta on syödä kasviruokaa. Ilmaston lämpenemisen uhat ei oo myöskään kadonnut minnekkään, vaikkei niistä uutisoidakkaan enään melkein ikinä. Olis niin kiva kun maailmassa ois asiat hyvin. Mutta eihän sitä yks ihminen siihen pysty vaikuttamaan. Vai pystyykö? 

 

Vegaani säästää PÄIVÄSSÄ:

-4163 litraa vettä. Eli kahden kuukauden suihkut. (Yksi 5 minuutin suihku on 60 litraa)-30 neliömetriä metsää-1 eläimen hengen-11 kg  viljaa-paljon Co2 päästöjä (20lbs)

 

 Jos me kaikki valitaan se maito ja liha, koska se on helppoa, ei tulevaisuudessa eri tuotteiden valinta helpotu. Jos me valitaan se vegaaninen, kasvaa niidenkin valikoima tulevaisuudessa. Sitten hyvän valitseminen on vieläkin helpompaa, kun kauramaito ja lehmänmaito on vierekkäin ja yhtä edullista. 

Miksi me annetaan itsemme ajatella, että ihan sama?

Share

Ladataan...

Tällä hetkellä kamppailen sen kanssa, joisinko kolmannen kupin kahvia, koska se on vaan niiiiiiin hyvääääää. Mä oon surkea päästämään irti asioista, siis ihan kaikilla mahdollisilla tasoilla. En halua päästää sitä hetkeä pois, kun nautin aamukahvista ja sen suorastaan huumaavista vaikutuksista, haluaisin yhä uudestaan ja uudestaan juoda kupin kahvia ja syödä leivän. Haluan yhä uudestaan laittaa sen hyvän karkin suuhun tai ottaa toisen, kolmannen ja neljännenkin kakkupalan ja vasta, kun siitä on mennyt ilo, koska on pahaolo, se on mulle helppoa lopettaa, ja joskus silloinkin vaikeaa. Sain suorastaan traumoja ennen siitä, kun terpapiatunti loppui, siskojen kanssa kahvittelu loppui (siihen että joku varasi vessan..) ja siitä että joku sarja loppui. Myös humalassa tää mun irtipäästämisen vaikeus tulee esiin. Haluan ikuisesti juoda sitä yhtä lasia viiniä, haluan ikuisesti nauttia siitä nousuhumalasta, itsevarmuudesta, huolettomuudesta ja siitä, että vihdoinkin mun ympärillä olevat ihmiset on yhtä estottomia, kun minä ihan selvinpäin, tai jos oon samankaltaisten ihmisten kanssa niin se levottomuus noisee jollekkin ihan hulvattomalle asteelle, eikä siitäkään haluaisi loppua näkyvän. Oon myös tosi huono päästämään irti tunteistani, riidoista ja huonoista muistoista, joista voisi luulla, että pyrin tekemään maailmanennätystä.

Joskus kuitenkin kirjotin myös, että kaikella on aikansa. On aika juoda kahvi, ja sen aika on ohi kun kahvi on kylmää. 

Ja toisaalta sekin on kiva tunne kun syö esimerkiksi aamupalaa sopivasti, liiasta kahvista ei tule hedaria tai pahaa oloa ja liiasta syömisestä ei ole hiilaripöhnässä. Tämänkin asian oppimisessa on mennyt multa....aika monta vuotta etten sanoisi.

 

T. Ikuinen torkuttaja, koska.. no te tiedätte nyt, vielä 10 minuuttia.

Share

Pages