Lattiakosketus Samujin uudessa liikkeessä

Ladataan...
Jenna K

Peruutan. En sillä tavalla tyylikkäästi taskuparkkiin, vaan ihan pokkana peppu edellä:

Otan sanani takaisin.

Mitään hyvää ei kyllä seuraa siitä, ettei vaadi itseltään mitään, vaan jää joka ilta makaamaan peiton alle.

Siinä voi käydä vaikka niin, että päätyy parissa päivässä sellaisiin tiloihin, että ryömii lopulta Samujin uuden liikkeen avajaisten lattialla täysin selvinpäin kuvaamassa pitkän tovin elotonta esinettä.

Onneksi en ehtinyt vielä vajota kovin syvälle. Läsnäolon Suomen mestari Samu-Jussi ja suloinen ystäväni Jenni  vetivät pääni hetkessä pinnalle. Muistuttivat muutamalla lauseella ja eleellä, että kaikki se energia, jonka annan muille ja mahdollisuuksille, kurvaa takaisin luokseni, moninkertaisena.

No, onneksi tätä elotonta esinettä kannattikin kuvata. Samujin kauniin tummansinisen mekon alle lähes yhtä kauniin valkoisen vaginansa piilottanut patsas on Saara-Maria Karirannan käsialaa - ja helkkarin hieno.

Niin kuin Samujin uusi, huomenna avautuva liike Pohjoisesplanadi 37:ssa noin muutoinkin.

Eikä tässä vielä kaikki. Minulla on uutisiakin! Samu lupaili, että Samujin nettikauppa aukeaa huomenissa merkin nettisivuilla. Loistavaa. Eikö kannattanutkin taas tänään herätä ja nousta?

Viimeksi omistin Samu-Jussille, tuolle maamme luontevimmalle isännälle, Daven biisin. Tänä iltana tuntuisi hyvältä lainata pala Tauno Paloa:

"Elon  turhuus ja häipyvä kauneus,

sen syntinen hurma ja houkutus,

koko viehätys sen, totta tosiaan,

väliaikaista kaikki on vaan."

Joten eikös tehdä itsellemme iso palvelus ja nautita täysin rinnoin ja muin elimin kaikesta kauniista ja väliaikaisesta? Hymyillä ja lähdetä liikkeelle?

Yksi jalka vapaana viikonlopussa ja toinen käsi perjantaipullolla: Jenna

Share
Ladataan...

Kommentit

Anneli (Ei varmistettu)

Ihanaa. Varma vararikko tiedossa tosin mutta olen ihan naurettavan innoissani!

Kiitos paskamaisen päiväni piristämisestä!

Instantly in love with Saara-Maria Karirannan.

Kiitos Jenna!!! Hyvää viikonloppua <3

Instantly in love with Saara-Maria Karirannan.

Kiitos Jenna!!! Hyvää viikonloppua <3

Annamanna (Ei varmistettu)

Hei Jenna!

Täysin postaukseen liittymätön kysymys, joka liittyy omistamiisi Acnen Rider-nilkkureihin (sinullahan on sellaiset, muistanko oikein?) Eli vastaavatko kengät hyvin kokoaan? Omistan itse Pistolit, joista olisi ihan hyvin riittänyt normaalikokoani pienempi koko. Mietin siis onko mitoitus sama Rider-nilkkureissa? Aikeissa olisi panna veronpalautukset haisemaan, joten olisin kiitollinen vastauksestasi. :)

Mukavaa sunnuntaita! :)

Jenna K

Anneli: Hitsit, mitään en tee mieluummin kuin piristän paskaa päivää. Kannatti siis herätä, ryömiä ja postata. Toivottavasti sulla ei ole tänään paskempi päivä!

Diana: Toivottavasti sulla oli ihana viikonloppu! Omassani oli sellainen Dianan mentävä aukko.

Annamanna: Loistomuisti sulla! Mä en sen sijaan muista satavarmaksi, mitä kokoa ne mun Riderit on, mutta veikkaan, että 36. Normaalisti mulla on 37, mutta myös Acnen traceissa 36. Ja yhtään ei purista, kummatkaan. Olikohan tästä nyt mitään hyötyä? Mukavaa maanantaita!

Kommentoi

Ladataan...