Omistajan elkein
”Hän katseli salavihkaa Beatricen korkeita poskipäitä,
soikeita silmiä, täyteläistä suoraa suuta, kasvoja,
jotka hän oli saanut vääristymään mielensä mukaan,
joskus kyyneliin asti,
noina pitkinä, vielä niin tuoreessa muistissa olevina öinä;
hän tunsi omistajan järjetöntä ja suloista ylpeyttä.
Kuitenkin juuri hän, Edouard,
halveksi eniten maailmassa omistamisen halua
ja piti sitä sekä henkilökohtaisesti että kirjoituksissaan
kaiken onnettomuuden alkuna ja juurena.”
- Françoise Sagan, Sekainen vuode (1977)
En osaa päättää, haluanko omistaa vai irrottaa.
Tarttua asioihin vai päästää ne menemään.
Pyörittelen paheksuen päätäni muiden keltaisille muovikasseille ja karsin oman kotini kaikesta, mikä irtoaa. Päiväpeitteistä. Maljakoista. Kesäkengistä. Matoista. Vanhoista verhoista. Pöytätableteista. Dvd-levyistä. Koulukirjoista.
Ja juuri, kun luulen olevani kuivilla, alan janota kulpavesikonetta. Viskilaseja. Uusia tyynyjä. Ja ennen kaikkea laatikoita. Pieniä, isoja, valkoisia, mustia, ruudullisia, Acnen pinkkejä laatikoita. Sellaisia, joihin voin säilöä koko ihanan omaisuuteni.
Tavaroiden karsimisessa ja elämän pelkistämisessä on nähdäkseni yksi ongelma. Luopumisen tarkoitus lienee se, että kun poistan kotoani kaiken ylimääräisen, materia ei enää omista minua ja voin keskittyä olennaiseen. Mutta minulle käy päinvastoin. Kun alan karsia omaisuuttani, en voi ajatella enää muuta kuin tavaroita. Jokainen vaate on mahdollinen loinen, pyyhe ja lakana turhake ja astia ja nostalginen muisto saatanan kätyri. Istun keskellä huonetta esineideni ympäröimänä, käännän joka kiven ja kaapin ja katson maanisesti ympärilleni. Mikä lähtee seuraavaksi?
Puoli vuotta sitten taittelin puolet omaisuudestani siisteiksi pinoiksi kirppiskasseihin. Viime viikolla hivutin pitkän pyörittämisen jälkeen niistä puolet takaisin kaappeihini. Niin kuin nyt esimerkiksi tuon kuvan vaalean farkkumekon.
Päätin, että se saa jäädä, koska en jaksa enää ajatella sitä.
En ehdi enkä halua.
Omaisuuteni on liikkkeessä siis elän.
Tavarani ehditään lajitella nätteihin pikku laatikoihin sitten, kun kuolen ja menen itsekin laatikkoon.
Perjantain palkkapäivään ja tuleviin houkutuksiin henkisesti valmistautuu: Jenna, joka ei muuten ota mitään kantaa siihen, pitääkö ihmisistä pitää kiinni vai irrottaa. Siitä minä en edes esitä tietäväni mitään. Kysykää viisaammilta.
Pssst....Yritän jatkossa muistaa yleisön pyytämän vaatecredut: mekko: Cheap Monday/ musta villaliivi: COS/ kengät: Acne
Kommentit
toi asu <3 huokailee ihastuksesta!! Hyvä ettet luopunut mekosta. Mutta liiankin tuttu fiilis tuo tavaramäärän paljous. Ja miksi siitä on niin vaikea luopua?
Kuten sanottu, tavaran määrällä ei taida olla väliä - sitä on aina liikaa tai liian vähän. Minä ja uuden paluun tehnyt mekkoni kiitämme kehuista <3
hyvältä näyttää mekko! minäkin olen tavaranpyörittäjä. ahdistuksissani päätin nyt lahjoittaa kaikki hyväkuntoiset, käyttämättömät vaatteet hyväntekeväisyyteen tai kavereille. kuulostaa katkeralta, mutta tavarapaljous saa minut toisinaan toivomaan, että varjeltuisin rikastumiselta koko elämäni ajan. en jaksa yhdistää sitä vanhentumiseen tai äidiksi tulemiseen, mutta olen nykyään ihan kamalan nuuka. se on jotenkin kieroa, koska sillä tavalla raha ja tavara tulee tärkeämmäksi kuin se oli ennen, kun en koskaan katsellut hintalappuja muuten kuin siinä mielessä, etten jää kassalle seisomaan nolostuneena, kun tilillä ei ole katetta.
Olen huomannut, että väliaikainen "luksusköyhyys", eli hetkittäinen rahavaje ennen seuraavaa palkkapäivää, puhdistaa eloa ja oloa. Joten ymmärrän toiveesi täysin.
Oi sua ihanaa, näytät upeelta. Mekko kyllä ansaitsi päästä vielä käyttöön :)
Mulla on sellainen kaksijakoinen suhtautuminen: haluaisin tosi minimalistisen sisustuksen, ainoastaan vähän kauniita ja käyttökelpoisia tavaroita järjestettynä nätisti, mutta samalla haluan myös kaikenlaista uutta enkä malta luopua. Kausittain siis karsin pois ja kausittain taas ennemminkin keräilen kaikenlaista. Monimutkaista. Ja ajatuksia sekoittavaa.
Haloo! Toi tukka! IHANA!!!
Mä inhoan tavaranpaljoutta, mutta tykkään ostaa uutta.
Tavararöykkiöistä tai liian täysistä kaapeista ja laatikoista tulee levoton olo. Jotain pitää karsia. Toisaalta inhoan myös karsimista koska silloin iskee huono omatunto; olenko mä ostanut näin paljon tavaraa jota en halua/ käytä?
Tasapainoa etsiessäni tulin lopputulokseen. En osta enää tavaroita vaan elämyksiä.
olen ollut armeliaampi omaa paattamattomyyttani kohtaan luettuani tan:
http://www.nytimes.com/2011/08/21/magazine/do-you-suffer-from-decision-f...
ostospohdintoja hoidan nykyaan silla etta kohtelen lahi(hyvantekevaisyys)kirpparia "kirjastona": sielta saa hakea pienta lainamaksua vastaan vaikka vaatteita, astioita ja lakanoita, ja sinne voi palauttaa niita tavaroita joista on jo saanut kaiken irti.
Taina: Niinpä, se on se elämänkiertokulku. Ja kiitos taas ihanasta kommentista päivieni sulostuttaja (mutta ei paineita, en suutu, vaikka jokin päivä tai viikko jäisi välistä:))
Johanna: No kiitosta! :)
Aino: NiinPÄ! Tänään tunnen taas tavaran painon harteillani ja päätän ostaa vain hyvää ruokaa.
Vierailija: KIITOS! Se on siis vain biologiaa, halleluja! “The best decision makers are the ones who know when not to trust themselves.” En todellakaan luota arvostelukykyyni, joten olen siis jo pitkällä.
Oisko susta tähän?
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,1812048,00.html
Mekko säästöön!
Mää oon yrittänyt! Mutta siinä kävi juuri niin kuin kuvasin: ajattelin materiaa vain entistä enemmän. Koko ajan. Tauotta ja jatkuvasti. Jotta ehtisin suunnitella, laskea ja luetteloida omaisuuteni top 100 -listan, minun tarvisi varmaan irtisanoutua töistä - ja siinä sitä sitten oltaisiin, staattisesti kotona 100 rakkaan esineen ympäröimänä. Oikeasti, kertokaa, millä ajalla ihmiset tekevät kaiken tämän hidastamisen ja pelkistämisen?
Minä taas kysyn, että mitä sitten tapahtuu kun kaikki on hidastettu ja pelkistetty? Sittenkö lankeaa auvoinen onni hatarille olkapäille. Vai mitä?
Juu, kyllähän nuo kotivarastojen vaatemäärät joskus saavat vähän nolostumaan, mutta so not. Sitten taas viedään yksi kasa jonnekin. Edes pois silmistä. Ja pikkuhiljaa ostetaan taas lisää. Jos nyt sattuu olemaan vaihtelunhaluinen ja intoutuu osteskelusta, niin itselleni - ihanalle ihmiselle - tuon onnen ilomielin suon!
Mä olin ennen kauhea hamstraaja, mutta olen vähitellen päässyt siitä ertoon. Nyt mulla on ns. best of both worlds meininki kun muutan hitaasti tavaroitani pussi kerrallaan äidiltä poikaystävälle. Siinä ehtii miettiä jokaisen esineen kohdalla onko sille tarvetta...ja ottaa sitten vaikka se seuraavalla viikolla mukaan jos mieli muuttuu.
Vink: Ymmärrän sinua,ystävä hyvä, ja tahtoen tai tahtomattani seuraan esimerkkiäsi, kun en muutakaan oikeastaan osaa.
Maria: Totta! Hajoita ja hallitse -strategia käyttöön omaisuuden kohdalla.
Hän hallitsee kaikesta kaiken.
Miten voin tehdä mistä mitään ?
mb1
Menisin muutoin kanssasi naimisiin,
mutta
en muista.
'mb1 .matkailu
---------------------------------
Tuleminen on menemistä
mb1
Kommentoi