TangleTeezer heivaa tukan takut hetkessä helkkariin

Jos meikältä kysytään, hiusten harjaaminen on luksusta.
Tunnen olevani etuoikeutettu ja onnekas, kun saan selvitellä iltaisin miinuuttitolkulla intialaisen tukkani solmuja. Vielä vuosi sitten en edes omistanut harjaa, ohueen vauvatukkaani riitti pelkkä kampa.
Sääliäni ei siis riitä tyypeille, jotka valittavat paksun tukkansa takuista. Voi voi.
Vaikka sympatiaa ei heru, tarjoan kivana kaverina ratkaisun:
Muoviharjaksinen TangleTeezer selvittää pahatkin takut ja solmukohdat nopeasti, ilman että harjan mukana lähtee puolet tukasta.
Harjalla voi selvittää helposti märänkin tukan ja SKT:n koulutuspäällikön Jukka Tikkisen mukaan se sopii myös hiusten tupeeraamiseen.
Tukkagurut ovat tilanneet omansa netistä jo ajat sitten, mutta nyt harjoja saa myös suomalaisista kampaamoista. TangleTeezer maksaa mallista riippuen 14,90 - 21,90 euroa ja on sen verran pätevä väline, että pidän sitä ylläriyökyläilyn varalta aina laukun pohjalla.
Viikonlopun takkuja, onneksi vain fyysisiä sellaisia, tänään selvittelee: Jenna
Kollaasin kuvat: SKT ja Style.com


Kommentit
Hei ihan parasta on myös se, että TT:llä voi levittää hoitoaineet hiuksiin! Itse länttään hoitsikan nykyään suurpiirteisesti "kaikkialle" ja käyn sitten koko kuontalon kunnolla läpi harjan kanssa :) Tulee siloisaa!
Ja Jenna saa tehdä halutessaan samoin, mutta varo vähän niitä sinettejä ;)
Hei Jenna, mist sun minisormus on (http://www.lily.fi/sites/files/imagecache/lily_column_inline_image/wysiw...)?
Paitsi että tajusin juuri et eiks glittereissä ole sellaisia koreja, jotka on täynnä vastaavia sormuksia.. Juu käyn siis glitterissä (klassinen KVG-tilanne)!
Toi on mun hiusteni pelastaja! <3 Ihan paras takkujen selvittämiseen ja hoitoaineen levittämiseen suihkussa.
Ai että olen iloinen, tangle teezer on ihan paras, ja nyt Saaran vinkistä kokeilin äskön levittää hoitoaineen sillä hiuksiin suihkussa. Tuli sileät ja ihanat ja jee! <3 Mullon sellanen barbiepinkki TT, ja vaikken hirveesti väreistä yleensä perusta ilahduttaa se mua joka kerta, se on niin överi :)
Kiitos Saara-muru, vinkistä! Levitin yks päivä seerumia latvoihin ja menin ihan paniikkiin, kun pelkäsin, että sitä päätyy tippa tai kaksi sinetteihin. Tästä tuli mieleeni, että kerran yksi leffanäytös meni ihan pipariksi, kun löysin kesken leffan sineteistä takun, jota ei saanut sormin auki. Rauha palasi päähän vasta, kun pääsin kotiin sun ostaman harjan luo.
Mikaela: Hyvä, että löyty! Ja omani ovat siis Fashionology.nl:stä!
Millamainen: Okei, sillä selvä, munkin pitää kokeilla siis teezeriä suihkussa :)
Taina: Kyllä Saara tietää! :) Mulla on sininen, mutta mustanvärinen ois ehkä varmin, sitä tulisi pidettyä yöpöydälläkin. Ai ai, tuli taas polte lähteä kotiin harjaamaan hiuksia :)
kiitti tästä tekstistä! Tän ansiosta muistin että oma harja (jo viime kesänä ostettu, saanko kehua itseäni edelläkävijäksi nyt??) majailee vieläkin poikaystävän luona...
Tolle olis niin käyttöä. Todellakin. Oon suunnitellut sen hankkimista jo varmaan vuoden, mutta näin aikaansaavaa ihmisenä se on edelleen suunnitteluasteella. Jos niitä kerran jo nykyään kampaamoistakin saa, niin ehkä joku päivä ihan oikeesti ssan aikaseks hankkia tuon :)
Kommentoi