Tänne päin, tavallinen trikooelämä!

Ladataan...
Jenna K

 

”Onpa tavallinen”, mietin kun katsoin päivän asua peilistä. Onneksi tavallinen on hyvä. Tavallisessa piilee yllättävän paljon mahdollisuuksia.

 

Tiskirätiltä tuoksuvaan arkeen sijoittuva kauhuleffa on paljon pelottavampi kuin ufojen hyökkäystä tai robottien emansipatiota käsittelevä pätkä.

Suloinen onnentunne saattaa saartaa torstaipilateksen päätteeksi kokonaisvaltaisemmin kuin omana hääpäivänä.

Bussimatkalla voi saada syvempiä oivalluksia kuin syväterapiassa.

Ja maanantai-illan bodyjam-tanssitunnilla voi olla helposti paremmat bileet kuin lauantaiyöllä baaripöydillä.

 

Tässä paisley-kuvioiden ja kukkaprinttien, kivojen kutsujen ja lomasuunnitelmien, keskellä on hyvä muistaa, mitä ysärimuodissa ja elämässä oikeasti eniten rakastan.

Farkkuja ja tavallista trikoopaitaa.

Perjantaijuhlia, mutta vain siksi, että kun juhlat on juhlittu lauantaiaamuun mennessä, voin keskittyä lopun viikonloppua olennaiseen: lehtien rypistelyyn ja toisen voitelemien leipien murustamiseen sohvan kolossa.

Tavallista trikoosunnuntaita teikäläisille toivoo: Jenna, joka omistaa tämän täysin tutun, nykyhetkeä ylistävän biisin tänään minulta minulle

(Sen verran vielä supisen, että olen juuri nyt aika ihastunut tähän biisin kautta saamaani oivallukseen: Kun minä kuulun minulle, minun ei tarvi koskaan erota tai lähteä mihinkään.)

Kavereiden pyynnöstä muistan kerrankin mainita myös vaatecredut: uusi kaksivärinen, ryppyinen trikoopaita Weekdaysta, vanhat farkut H&M:stä ja kengät Surface To Airilta

Share
Ladataan...

Kommentit

my view

ihana toppi ja ihana tavallisuus :)!

Annina K (Ei varmistettu)

Jenna sä olet ihana! :) Suukko!

millamainen

Ihana perusasu! Ja kivan raikkaalta näyttää muuten tuo sun ponnaris! 

Taina

Onpa kaunis! asu ja sinä! Ihastuttavaa miten saat tavallisuuden kuulostamaan (ja näyttämään) ihan parhaalta, sitähän se on.

Jenna K

Ystävät, pahoittelen, että vastaus viipyi. Olin kipeänä!

myview: Kyllä ja skool! Tavallisuus tuntuu tänä tiistaina paremmalta kuin koskaan <3

Annina: Ite oot, murunen. Tuu kylään! Pian!

Millamainen: Kiitos, niin mustakin! Noin korkean ponnarin konnotaatio vie aina ala-asteelle asti :)

Taina: Kiitos sinä kaunosielu <3 Huomasin juuri mailisi, palaan siihen än-yy-tee-nyt, kun saan arkihommat järkkään ja mailit sormien alle!

 

 

Kommentoi

Ladataan...