Vierivä sielu ei sammaloidu

Ladataan...
Jenna K

img_3630.jpg

”Vene on varmimmassa turvassa satamassa,
mutta ei veneitä ole rakennettu sen vuoksi.”

- Paulo Coelho

En voi kuvitella mitään yhtä kornia kuin Paulo Coelhon siteeraaminen. Mutta menköön. Kyllä tähän päivään kasa korniutta mahtuu.

Tähän päivään mahtuu myös jännitystä. Iloa. Vähän huimausta. Ja paljon haikeutta.

 

Olen hikoillut viime viikkoina vaatekaappini märäksi.

Odottanut.

Ajatellut.

Yrittänyt hengittää.

Hakenut välillä turvaa tutuista kainaloista ja palannut sitten työpaikalle tekemään aikuisten päätöksiä.

 

Ja ne päätökset tulevat tässä:

Vaihdan ylihuomenna työtä  ja toimistopöytää. Voi olla, että vaihdan vähän vaatteitakin. Ainoa, mikä pysyy on meikkis ja pyhä parveke.

 

Vielä pari viikkoa sitten en olisi voinut kuvitella laskevani Lily-vauvaa sylistäni.

On vaikea jättää taakseen jotain näin rakasta, johon on laittanut kaikkensa. Jotain, jota on ollut siittämässä tai ainakin jännittämässä, odottamassa ja kasvattamassa ensimmäisistä magneettikuvauksista lähtien.

Sitten tuli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Joka pakotti työntämään pikku soutuveneen vesille. Hyvästelemään kapteenit, joiden ohjaukseen on voinut aina luottaa. Irrottamaan pienen  Love-lapun työpisteen ilmoitustaululta ja kasaamaan kamppeet isoihin kasseihin.

 

Minusta tuntuu kuin olisin tänään hyvästelemässä omaa lasta, kummitätiä ja sisarusparvea samassa henkäyksessä, vaikka lupaan, etten mene kovin kauas.  Ettei elämässäni jatkossakaan kulu päivää ilman Lilyä; Herttaa, Saaraa, Lauraa ja toimituksen nerouksia. Täällä meikkis roikkuu, Lily-siskojen palstoilla, kuuntelee ja painelee klikkauksesta pinkiksi muuttuvaa sydän-nappulaa.

Ja tietenkin toivoo, että sinun ja minun ei tarvitsisi erota.

Siksi, jos haluat, olet tervetullut vieraakseni Bloggeriin, jossa jatkan sentimentaalista sieluni seulontaa ja parvekkeella pyörimistä omalla ajallani, ylihuomenna keskiviikkona.

Mikäli emme enää kohtaa, toivon pelkkää parasta tulevaisuuteesi. Siitä tulee hyvä.

 

Hengitetään syvään, uskotaan tulevaan ja pysytään liikkeellä toivoo: Jenna, joka ehdottaa, että laskemme purren vesille tämän toivobiisin soidessa, kas näin:

 

Share

Kommentit

Saara Sarvas

Voi Jenna!! Mieli tekee huutaa, että ÄLÄ MEEEEE!!! Mutta vaikka vietkin tärkeän palan Lilyä mukanasi, niin uskon, että uudet tuulet ja muutokset tekevät aina vain ja ainoastaan hyvää, varsinkin jos ne vähän jännittävät ja pelottavat ja jos ne ovat niin lupaavia, että uskaltaa tällaisen paikan jättää taakseen.

Nauti tulevasta ja me jäädään tänne sua kaipaamaan!

Tässä siis loppukaneettina mielipiteeni siitä, miten elämässä pääsee takuuvarmasti eteenpäin:

 

Jenna K

Rakas Saara, en mää keksi enää muuta sanottavaa kuin KIITOS.

Ja kun mua alkaa epävarmuusalueella pelottaa, mietin sitä turvallista hetkeä, kun sun sormet koskettaa taas mun hiuksia  ja tekee niistä ja mun elämästä niin paljon ihanampaa. Sinua on jo niin ikävä, että ellen rakastaisi työsi jälkeä niin kovin, repisin tukan samantien päästäni, että näkisin sut nopeammin.

Olet mieletön ihminen ja bloggaaja, todellinen * eli tähti <3 eli raksu.

Mikaela (Ei varmistettu)

Samaan lainaukseen olet päätynyt myös tiistaina 9. kesäkuuta 2009, jolloin olet kirjoittanut myös "..hytkyn ja hermoilen, heilutan venettä ja pelkään hukkuvani, vaikka meri on todellisuudessa täysin tyyni."

Tsemppiä uuteen duuniin!

Jenna K

Kato vaan, siellä on joku jo perehtynyt arkistoihin! :) Kiitos Mikaela!

Mikaela (Ei varmistettu)

Sait mut kuulostamaan stalkkerilta :D !
ps. HAUSKAA VAPPUA!

Vierailija (Ei varmistettu)

Näin jostain syystä sinusta unta viime yönä. Tulit luokseni juttelemaan ja minä kehuin sinua erään tunnetun suomalaisen sketsikilpailun voittajan sanoin hirrrveen nätiksi. Tämän jälkeen et enää minulle jutellut ja lähdit pois, koska vihasit tämän sketsiohjelman kilpailijoiden hokemien siteeraamista.

Kyllähän minä vähän tulin surulliseksi, mutta ajattelin, että saattaisit antaa vielä anteeksi tämän mokani. Joka tapauksessa taidan seurata sinua tuonne bloggerinki puolelle ja lupaan olla enää siteeraamatta sketsikilpailun hahmoja :)

Onnea vielä tulevaisuuteen ja uusiin muutoksen tuuliin. Olet rohkea!

Just shout whenever

And I'll be there

- Justin Bieber

Jenna K

Mikaela: Höpsis, riemukasta vappua sinullekin! :)

Vierailija: Meikä vanha sketsivihaaja!  Lupaan, että suhtaudun rakkaudellisesti kaikkiin kannustaviin ilmauksiin, vaikka ne olisi lainattu mistä (vrt. lähes kaikki tv-mainokset, joissa yritetään vitsailla). Kiitos tuesta ja palataan pian asiaan! <3

Jenna K

Eeva, nyt tuli vastaan näköjään se hetki, kun multa loppu sanat.  Onneksi on Bieber ja Eeva, joka kuulee, vaikka vain kuiskaisin.

Turhat jorinat

Onnittelut! Olisipa mielenkiintoista kuulla, minne olet matkalla, mutta täytynee kai sitten silmäillä kuulumisia bloggerista. Kaikkea ihanaa elämääsi!

Tärkeitähän tässä on, että voin vielä tulevaisuudessakin jakaa sipsirakkauttani kanssasi  ja lueskella piristäviä ja ihania juttujasi. Onnea matkaan. :)

Minimalen

Onnea matkaan, ihana! <3

Minimalen

PS: Munkin on pakko osallistua korneihin tsemppisitaattitalkoihin hieman pidemmällä runolla, à la Jarkko Tontti:

"On hetkiä kun epäilee kaikkea
mihin on uskonut keneen on luottanut
mitä vihannut ketä rakastanut

Ilman niitä voisi yhtä hyvin tappaa itsensä
heti ihan nyt heti
kenellekään jäähyväisiä jättämättä
säästäisi heidät sentimentaalisilta kirjeiltä,
turhilta anteeksipyynnöiltä,
ihmisen pienuudelta

Ne ovat hienoja hetkiä
hirvittäviä, 
tärkeitä hetkiä

Sillä paluu niistä on kuin olisi hukannut kotiavaimen
seisoisi maaliskuun kadulla
jonka peittää likainen jää ja rahiseva sora

Ei löytäisi avainta vaikka kuinka etsii
tarttuisi silti kotioveen

ja se olisi auki."

Pelkkää valoa

Kultaseni, sä tulet olemaan timanttia kaikessa, mihin ryhdyt. Onnea matkaan ja onneksi sain olla työkaverisi, opin sulta niin paljon. Luv u!

Hurjasti onnea uudesta työstä! Mä olen jotenkin ihan valtavan onnellinen puolestasi, on ollut kiva seurata sun taivalta ja matkaa uusiin asioihin kaikkina näinä vuosina. Seuraaminen jatkukoon siis bloggerin puolella! 

Kaksi-nolla

Jenna, paras etikkasipsienarvostajaystäväni! Kiitos ihan kaikesta, eikä suinkaan vähiten siitä, että olet kuunnellut kaksi vuotta höpötystäni. Onnea uuteen!

Taina

Jenna <3 Kiitos, on pitkälti sun ansiota että vierailen Lilyssä joka päivä, mutta onneksi tänne silti jää huipputyyppejä :)

Onnea uuteen, uskon että sulla on edessä loistavia juttuja! Olet ihan mahtava, toivottavasti tiesitkin sen jo. Ja ihanaa, että jatkat bloggaamista. Tavataan bloggerissa, et pääse musta eroon :)

Ai niin!

oot huikee.

Kult!

Onnea matkaan vielä kerran Jenna, oot paras eli rokkaat täysillä uudessakin työssä!

Kivistössä

Onnea matkaan Jenna! Kiva, että viime hetkillä ehdittiin saada naamat nimien taakse :)

Au naturel

Kaikkea parasta, Jenna! Kiitos kaikesta ja onnea kamalasti ja toivottavasti me nähdään livenäkin taas joissain merkeissä... varmasti! 

Onnenpäivä

Onnea tulevaisuuteen! Matka kohti uutta ja tuntematonta on aika vähän pelottavaa ja toisinaan otetaan vähän siipeenkin, mutta jos ei koskaan kurkota mihinkään, ei varmasti saavuta mitään.

Jenna K

Kiitos kullat, tämä tuen ja taputusten määrä saa ihmisen kiitolliseksi ja nöyräksi. Ootte parhaita kaikki tyynni ja pian törmätään!

syrän: Jenna

Kommentoi

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen