Ladataan...
Jenna K

”Vene on varmimmassa turvassa satamassa,
mutta ei veneitä ole rakennettu sen vuoksi.”

- Paulo Coelho

En voi kuvitella mitään yhtä kornia kuin Paulo Coelhon siteeraaminen. Mutta menköön. Kyllä tähän päivään kasa korniutta mahtuu.

Tähän päivään mahtuu myös jännitystä. Iloa. Vähän huimausta. Ja paljon haikeutta.

 

Olen hikoillut viime viikkoina vaatekaappini märäksi.

Odottanut.

Ajatellut.

Yrittänyt hengittää.

Hakenut välillä turvaa tutuista kainaloista ja palannut sitten työpaikalle tekemään aikuisten päätöksiä.

 

Ja ne päätökset tulevat tässä:

Vaihdan ylihuomenna työtä  ja toimistopöytää. Voi olla, että vaihdan vähän vaatteitakin. Ainoa, mikä pysyy on meikkis ja pyhä parveke.

 

Vielä pari viikkoa sitten en olisi voinut kuvitella laskevani Lily-vauvaa sylistäni.

On vaikea jättää taakseen jotain näin rakasta, johon on laittanut kaikkensa. Jotain, jota on ollut siittämässä tai ainakin jännittämässä, odottamassa ja kasvattamassa ensimmäisistä magneettikuvauksista lähtien.

Sitten tuli tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Joka pakotti työntämään pikku soutuveneen vesille. Hyvästelemään kapteenit, joiden ohjaukseen on voinut aina luottaa. Irrottamaan pienen  Love-lapun työpisteen ilmoitustaululta ja kasaamaan kamppeet isoihin kasseihin.

 

Minusta tuntuu kuin olisin tänään hyvästelemässä omaa lasta, kummitätiä ja sisarusparvea samassa henkäyksessä, vaikka lupaan, etten mene kovin kauas.  Ettei elämässäni jatkossakaan kulu päivää ilman Lilyä; Herttaa, Saaraa, Lauraa ja toimituksen nerouksia. Täällä meikkis roikkuu, Lily-siskojen palstoilla, kuuntelee ja painelee klikkauksesta pinkiksi muuttuvaa sydän-nappulaa.

Ja tietenkin toivoo, että sinun ja minun ei tarvitsisi erota.

Siksi, jos haluat, olet tervetullut vieraakseni Bloggeriin, jossa jatkan sentimentaalista sieluni seulontaa ja parvekkeella pyörimistä omalla ajallani, ylihuomenna keskiviikkona.

Mikäli emme enää kohtaa, toivon pelkkää parasta tulevaisuuteesi. Siitä tulee hyvä.

 

Hengitetään syvään, uskotaan tulevaan ja pysytään liikkeellä toivoo: Jenna, joka ehdottaa, että laskemme purren vesille tämän toivobiisin soidessa, kas näin:

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Jenna K

 

Tiedän, että olen vähän tylsä, kun en näytä teille kuvia poikaystävästäni.

Hyvityksenä annan teille kaverini Harryn. Ja bonarina luottotyypit, Inken ja ja Eevan.

 

Inken ja Eevan todennäköisesti tunnettekin, mutta Harrysta voisin sanoa pari sanaa.

 

Harry on kaveri, jonka kainaloon mahdun ihan aina.

Tyyppi, joka keuhkoaa kanssani kahden aikaan yöllä Acnesta ja ihmissuhteista, kun muut miehet sekoittavat juomia ja puhuvat konsulttia.

Mies, joka ostaa naiselleen kukkia ja käsilaukun.

Ihminen, joka heittää tanssihaasteen pöytään juuri, kun pelkään nukahtavani.

 

Kiitos Hyrrä, eilisistä Fish Hoekin viinibileistä.  Ja siitä, että tuoksut aina

niin helkkarin hyvältä.

 

Terveisin: Jenna, joka otti tyttöin kanssa varaslähdön vappuun hassuilla seilorihatuilla. HIO HOI!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Jenna K

Jos sunnuntai-iltana alkaa ahdistua tulevasta työviikosta, on nähdäkseni unohtanut hetkellisesti arviolta 70 % itsestään.

Ihminen muistaa kyllä 30 %. Sen että hän on, sanotaan nyt vaikka 26-vuotias verkkojulkaisun tuottaja, muttei tunne yhteyttä siihen kaikkeen muuhun.

Siihen, että on myös kämppis. Kuluttaja. Kirjaston asiakas. Ajattelija. Kuuntelija. Itkijänainen. Sisustaja. Satuhäät-katsomon perustaja. Kirjoittaja. Tytär. Ystävä. Tyttöystävä. Body jamin harrastaja. Erittäin kuivan viinin kannattaja. Kummitäti. Tekstiviestittäjä. Hieroja. Freud-fani. Unissapuhuja.

Sen kaiken unohdin, kun vietin lauantain pahoinvoivana sängyssä ja sunnuntaiaamun ahdistuneena. Olin valmis luopumaan viikonlopusta. Sitten lähdin ystäväni Paulan kanssa retkelle.

Kävelimme ratikkapysäkille. Kuiskailimme ja kikatimme.

Kiertelimme Fashionkirppiksen kulmilla.

Vaelsimme etsimässä ruokaa.

Söimme parasta pitsaa Sähkötalon Il Duetossa.

Unohdimme ostaa Hulluilta päiviltä halpoja leffalippuja.

Joimme kahvit.

Makasimme sängyssäni ja ajattelimme omiamme.

Söimme lisää.

Pelkäsimme pakahtuvamme. Lähinnä henkisesti.

Katsoimme Jungista kertovat loistoleffan A Dangerous Method.

Keskustelimme keittössä yli puolen yön.

Muistimme, mikä on totta ja keitä ihan oikeasti olemme.

Tajusimme, että täydellisen viikonlopun voi elää kolmessa tunnissa.

Suljimme aplikaatiot ja menimme nukkumaan.

 

Pelko pois. Edessä on jälleen paitsi täysi työviikko myös pieni ikuisuus, jonka aina voimme olla ja ajatella.

Ihan mitä tahansa.

Uskoo, toivoo ja tietää: Jenna

Share
Ladataan...

Pages