Ladataan...

Masennus.

 

Iloinen, nauravainen, hauska. Nämä ovat sanoja, millaiseksi minua kuvailtiin koulussa tai rippileirillä sydänlappuihin. Tiedättehän? Ne laput, joihin ryhmäläisten täytyi kirjoittaa jotain kivaa toisistaan. Nämä ovat myös sanoja, joilla olisin itsekin voinut kuvailla itseäni. Olin kova hauskuuttamaan ja vitsailemaan. Välillä kaikki pistettiin ränttäliksi ja naurettiin hervottomasti. Tavallaan mä olinkin sellainen, vähän höpsön hauska. Mutta kai osa siitä oli vain suojakuorta. Täytyi olla iloinen ja vahva, heittää vitsiä itsestään, ennen kuin joku muu ehtisi. Sitä pelkäsi, kuka seuraavaksi sanoo sanan "läski". Mun kiusaaminen linkittyi aina painooni tai ulkonäkööni. "V*tun läski". "Eiks hevosen jalat ja selkä katkee ku sä ratsastat, vähänks mä säälin niitä." "Ei kukaan halua läskiä..." "Sun ei ehkä kannattais syödä tätä..." "Sairastut kohta diabetekseen ja menetät näkös..." Näytin, etten välittänyt ilkeistä kommenteista, vaikka kyllähän ne satutti. Osasin silti sivuuttaa ne melko taidokkaasti, enkä jäänyt vellomaan niihin. Yleistäen lihavuus myös yhdistettiin laiskuuteen, tyhmyyteen ja heikkouteen. En halunnut olla luuseri, joten välillä tehtiin kyseenalaisiakin juttuja.  Täytyi kai turvautua jonkinlaiseen suojamuuriin.

 

Sitten tapahtui jotain. Ulkokuoreni ei ollutkaan suojannut sisintäni. Pikkuhiljaa lukiossa entinen iloinen Jenna muuttuikin alakuloiseksi ja sulkeutuneeksi. Olin alkanut oireilemaan syömishäiriöisellä käyttäytymisellä, josta voit lukea enemmän täältä ja täältä. Mä koen, että masennus seurasi mua syömishäiriön kautta. Vähitellen musta tuli siis entistä väsyneempi, alakuloisempi ja ahdistuneempi. Eristäydyin entisestään, ärsyynnyin ja hermostuin. Kaikki tuntui toivottomalta, itketti ja turhautti. Välillä taas mikään ei tuntunut miltään.

 

 

En kokenut vielä tuolloin olevani masentunut. Kun ensimmäisen kerran hain apua erilaisiin syömishäiriön oireisiini terveyskeskuksesta, muistan puhelimessa kysymyksen, olenko masentunut. Kielsin tämän, sillä ajattelin kaikkien oireideni johtuvan vain aliravitsemuksesta, syömishäiriöstä. Enhän minä voinut olla masentunut!? En ymmärtänyt masennusta. Mielikuvani masentuneesta ihmisestä minulla oli zombi, joka ei päässyt ylös sängystä. Itsehän tuohon aikaan pyrin lukemaan kauppatieteiden pääsykokeisiin, treenasin päivittäin salilla (ja söin onnettoman vähän).

 

Kun sitten romahdin, ajattelin kaiken olevan vain ongelmia ruokailussa. Seuraavat pari vuotta tapasin psykiatrisia sairaanhoitajia, ravitsemusterapeuttia, lääkäreitä jne... Keskityttiin puhumaan syömisen ongelmista ja masennus kulki siinä sivussa. Tuolloin työskentelin siivoojana, sekä yritin opiskella kotona. Väsytti, mutta en saanut unta. Kävin vuoroin töissä ja vuoroin hain kouluun. Kituuttelin eteenpäin. Välillä oli parempia kausia, välillä oli vain harmaata massaa. Eläminen oli lähinnä ahdistusta ja epätoivoa.

 

Kesällä 2016 en vieläkään tiennyt, mitä tulevaisuudella tehdä. Päätin muuttaa pois kotoa perheeni luolta ekstemporee Helsinkiin. Ei ollut juuri mitään jätettävää ja halusin aloittaa kaiken alusta. Alku Helsingissä menikin ihan hyvin. Treenasin, opiskelin avoimessa yliopistossa ravitsemustieteitä sekä aikuislukiossa kemiaa. Syömisongelmat alkoivat ottaa taas pikkuhiljaa enemmän valtaa. Syöminen rajoittui entisestään kunnes taas sukelsin ja kunnolla. Nyt myöhemmin ajatellen, tuon syksyn syömisvammailut olivat vain piste i:n päälle. Olin voinut huonosti jo useamman vuoden, mutta olin siirtänyt syvimpiä ikäviä asioita vain syrjään. Nyt en enää jaksanut. En jaksanut poistua kotoa saati opiskella. Hiusten harjaaminen ja perus arkitoimet tuntuivat mahdottomilta. Kauppamatkat olivat maratoneja. Muutaman kerran muistan pinnistelleeni kouluun tunnille hiukset harjaamatta, yövaatteet hupparin alla, kunnes jätin opinnot kesken.

 

 

Elettiin marras-joulukuun vaihdetta ja minun oli tarkoitus mennä jouluksi kotiin. Yhtenä päivänä vain tuntui, etten enää jaksa. Soitin äidille ja sovimme, että tulen käymään kotona jo itsenäisyyspäivän aikoihin seuraavana viikonloppuna. Kai kotona käyminen hieman piristi ja auttoi syömään monipuolisemmin, mutta väsymys ja uupumus elämää kohtaan oli huomattavaa. Tuolta ajalta minulla ei ole juurikaan muistikuvia. Eläminen oli lähinnä päivästä päivään selviytymistä. Joulu ja vuoden vaihde menivät kotona sohvalla koomaten ja nukkuen. Tuolloin myös koeteltiin mun ja parhaan ystäväni välejä, joka oli tullut käymään Saksasta. Kaverit siis juhlivat vuoden vaihdetta rakettien paukkeessa ilman minua. Olin väliinpitämätön, enkä vain yksinkertaisesti jaksanut yhtään mitään. Silmissä vain tyhjä katse.

 

Syöksykierteeni jatkui syvenemistä. Vuoden vaihteen jälkeen Helsinkiin palatessa syömisoireilu vaihtuikin bulimiseksi. Sain silti otettua itseäni niskasta kiinni ja hakeuduin taas lääkäriin. Diagnoosina ahmimishäiriö sekä keskivaikea masennus, takataskussa mielialalääkeresepti, jota minulle oli jo aikaisemminkin tarjottu. Tammi-helmikuun ajalta mulla ei ole juuri muistoja. Sumussa elämistä, syömisvammailun ja masennuksen kanssa kamppailua, kokonaisvaltaista väsymystä. Yritystä selvitä päivä päivältä, tunti tunnilta eteenpäin. Kahlaamista syvässä vedessä, pohjamudissa. Pelkkä ajatuskin tulevaisuudesta tuntui ahdistavalta. En jaksanut opiskella. En jaksanut käydä töissä. En jaksanut ihmisiä ympärilläni. En jaksaisi elää vanhaksi. Eläminen tuntui vastenmieliseltä, eikä usko paremmasta tahtonut riittää.

 

 

Mun oli yhä vaikea ymmärtää ja hyväksyä masennusta, olinhan aina ollut pärjäävä. Lääkkeet ahdistivat, sillä pidin sitä merkkinä antautumisena mielialaongelmille. Syyllistin ja pidin itseäni heikkona ja kelvottomana. Minullahan oli kaikki ihan hyvin. Kiva kämppä Helsingissä, tulevaisuus avoinna edessä. Oli vaikea ymmärtää, mistä niin synkät ajatukset kumpuavat. Toisaalta diagnoosi oli helpottava. Joku ymmärsi ajatukseni, eikä ne ollut pelkkää kuvitelmaani. Ymmärrys, että kyseessä oli sairaus ja mulla olisi mahdollisuus parantua, toi toivoa. Jollain voimilla aloinkin saamaan itseäni vähitellen liikkeelle. Tähän tuskin olisin kyennyt ilman lääkitystä. Aluksi ne olivat vain kävelymatkoja terveyskeskukseen tai syömishäiriön vertaistukiryhmään ja salikortin hankkimista. Koin liikunnan auttavan masennusoireisiini parhaiten. Lisäksi myös puhuminen ja ymmärrys helpotti. En vieläkään ymmärrä, mistä keräsin sen tahdon ja voiman selviytyä. Sekä syömishäiriön, että masennuksen avunhakemiseen tarvittiin sinnikkyyttä. Tarvitsin ja tarvitsen myös yhä ulkopuolista apua, tukea ja terapiaa epävakauteeni. Lääkkeet ovat vain ensiapua. Tuolloin en tosin ollut vielä valmis käsittelemään sairauksien takana olevia kipeitä asioita. Terapia on vaativa prosessi, missä täytyy uskaltaa kohdata itsensä, tunteensa, tarpeensa ja menneisyytensä.

 

Masennukseeni on ilmeisesti monia syitä. En osaa sanoa tarkkaan, milloin edes sairastuin. Musta usva hiipi ympärilleni salakavalasti, kunnes se hukutti täysin. Todennäköisesti syynä on kokonaisuus. Siskon muutto ja isän reissutyö, lisääntynyt yksinäisyys. Syömishäiriö, siihen johtaneet ja siitä johtuvat asiat. Mummon kuolema. Tärkeän harrastuksen lopettaminen. Äidin sairastuminen. Tyhjä koti. Oman tulevaisuuden epävarmuus. Takana kiusaamista, syrjimistä, yksinäisyyttä ja riittämättömyyttä. Olin jättänyt lapsuuden ja nuoruuden kielteisiä asioita käsittelemättä, siirtänyt vain sivummalle syrjään. 

 

 

Nyt kun ajattelen olemistani ennen ja jälkeen masennuksen, en koe olevani täysin sama ihminen. Kyllähän kaikki jättää jäljet. Hieman varovaisuutta, pelkoa masennusta kohtaan. Milloin se hyökkäisi kimppuuni uudestaan ja hukuttaisi alleen? Tiedän silti olevani vahvempi, kuin aikaisemmin. Masennus opettaa. Tiedät omat vahvuutesi ja heikkoutesi paremmin. Opit tuntemaan ja hyväksymään, kun et enää jaksa yksin. 

 
 

Share

Ladataan...

Ei ehkä maailman näyttävin, mutta sitäkin maukkaampi, terveellisempi ja nopeampi omenapiirakka! 

Sopii myös treenin jälkeen palkkariksi tai tiukempaankin dieettiin. ;)

Tässä reseptiä, olkaas hyvä;

Pohja:

-Banaani

-noin 35g proteiinijauhetta (esim. vaniljaheraa)

-1tl leivinjauhetta

Päälle:

-Omenaviipaleita

-Kanelia

 

Levitä pohja leivinpaperille tasaisesti ja lisää päälle omenaviipaleet sekä kanelia

Paista uunissa 200℃/n.10-15min

Halutessasi saat vaniljakastikkeen vaahdottamalla valkuaisen ja lisäämällä maun mukaan vaniljaheraa

 

Bon appetit!

Helpottiko makeannälkä vai maistuuko liian terveelliselle? 

Share

Ladataan...

Helmikuun ensimmäinen päivä. Moni aloitti uuden vuoden 2018 lupauksella uudesta elämästä, paremmasta minästä.  Laihtumista, runsasta liikkumista, vain terveellisen ruoan syömistä, erilaisten superfood purkkien ja purnukoiden haalimista, nukkumisen optimointia, meditaatiota ja joogaa, itsensä kehittämistä... Kaiken tulisi tapahtua nyt ja heti, eikä epäonnistumisille ole sijaa. Ja usein tämä tapahtuu vieläpä itseinhon kautta. Nyt ensimmäisen kuukauden jälkeen motivaatio ja itsekuri ovat alkaneet laskea. Ajatuskin aamuaerobisesta tuntuu vastenmieliseltä ja työpaikan kahvihuoneessa käsi hamuaa keksikupille. Illalla kotiin tullessa nälkä kurnii, mutta neljän viikon jälkeen kanan ja parsakaalin pupeltaminen ei tunnu houkuttelevalta. Pakastimesta einespizza huutelee nimeäsi ja sohva tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin salitreeni. Onhan sitä tullut jo kuukausi rampattua salilla monta kertaa viikossa... Pikkuhiljaa oletkin jo lipsunut paluuseen vanhoihin tapoihisi. Kuulostaako tutulta?

 

Itseensä panostaminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on aina hyvä veto, mutta muistathan ettei kyse ole ainoastaan liikunnasta, ravinnosta ja levosta. Nuoresta iästäni huolimatta olen itse ehtinyt oppia elämäntapamuutoksista paljon jo ihan käytännönkin kautta. Mun oma elämäntapamuutos tapahtuikin kaikkea muuta kuin suoraviivaisesti. Matkallani on ollut paljon mutkia ja sudenkuoppia, syömishäiriöstä lähtien. Harha-askeleita on siis tullut otettua välillä oikein urakallakin. Näistä kaikista oon toki oppinut, mutta näin jälkikäteen ajateltuna monet asiat olisi voinut varmasti tehdä helpommin ja fiksummin. Nykyään otan tämän silti vahvuutena, sillä koen ymmärtäväni asiaa monesta eri vinkkelistä.

 

 

 

 

Kerronki teille nyt vinkkejä, joiden avulla voit välttää suurimpia harha-askeleita omalla matkallasi ja toivottavasti saat tsemppiä muutokseesi.

 

1. Unohda "kaikkimullehetinyt" -ajattelutapa

 

Tähän asenteeseen minäkin olen sortunut useampaan otteeseen, eikä se koskaan ole vienyt pitkälle. Se nyt vaan on fakta, että muutos ottaa aikansa. Sun vanhat ajattelu- ja käyttäytymistavat ovat muotoutuneet sulle vähitellen. Uudet tavatkin tulevat siis toiston ja opettelun kautta rutiineiksi, mutta tämä ei tapahdu hetkessä. Anna itsellesi siis aikaa muutokseen.

 

2. Unohda ihmedieetit



Edelliseen liittyen unohda siis kaikki ihmedieetit. Toki näiden avulla voit kyllä tiputtaa painoa (menettää nestettä ja lihaksia), mutta pysyvää muutosta on turha odottaa. Atkinsin dieetti, Zone-dieetti, Cambridge-dieetti, Slim-Fast -dieetit... Kuulostaa hienolta, mutta todellisuudessa niillä voit heittää vesilintua. 

 

3. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu

 

Sun täytyy olla silti siis valmis muuttamaan asioita ja nähdä vaivaa. Kukaan ei voi tehdä muutosta puolestasi, ei edes mahdollinen valmentajasi. Kaikki lähtee loppujen lopuksi itsestäsi. Kuvittelu, että kaikki tapahtuu kuin itsestään omalla painollaan, on vaarallista. Etenkin alkuun täytyy panostaa enemmän, kun uudet tavat vaativat enemmän ponnistelua ja keskittymistä. Muutosten ei tarvitse silti olla jättiläisen harppauksia, pienetkin muutokset vievät eteenpäin. Hitaasti mutta varmasti.

 

4. Unohda mustavalkoisuus

 

Unohda mustavalkoisuus ja joko-tai -ajattelu. Muuta ajattelutapaasi joustavammaksi sekä-että -ajatteluksi. Liian jyrkät ajattelutavat pilaavat helposti hyvin alkaneen matkan ja johtavat jojoiluun.  Syöt viikolla pelkkää kanaa ja parsakaalia, mutta viikonloppuna anopin synttäreillä ensimmäisen kakkupalan jälkeen ajattelet kaiken olevan pilalla ja mätät herkkuja kaksin käsin. Joko ruoskit itseäsi eteenpäin jaksamisen äärirajoilla, tai vastaavasti olet turhan armollinen, etkä edes yritä käydä epämukavuusalueellasi. Keskitien löytäminen on haastavaa, mutta mahdollista. Voit siis syödä juhlissa kakkupalan, mutta älä tyhjennä koko pöytää. Jos olet kipeä, etkä pääse liikkumaan, ei se tarkoita, ettetkö silti voisi syödä fiksusti. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni kokonaisuudesta, eikä pienet heilahtelut vaikuta suuntaan taikka toiseen. Katso siis kokonaiskuvaa.

 

5. Älä lannistu vastoinkäymisistä



Elämäntapamuutoksissa on aina kyse oppimisesta. Älä nosta käsiäsi pystyyn heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla. Ainoa epäonnituminen on luovuttaminen, joten jatka satunnaisista repsahteluista huolimatta, ne kuuluvat asiaan. Pidemmän päälle niillä ei  juurikaan ole merkitystä ja jokaisesta virheestä oppii. Mieti siis luovuttamisen sijaan, mikä meni pieleen ja mitä tekisit uudestaa, jottei samaa virhettä toistaisi loputtomiin. Oppiminen tapahtuu siis yritysten ja erehdysten kautta. Lapsena seisomaankin opetellessa olet todennäköisesti kaatunut ja noussut taas uudelleen pystyyn. Nykyään seisominen on jo automaatiota, eikä sitä tarvitse erikseen miettiä. Sama pätee myös elämäntapamuutoksissa!

 

 

 

6. Usko itseesi

 

Ei juuri lisättävää... Jos ajattelet vain, ettet osaa tai pysty, niin et myös todennäköisesti osaa tai pysty.  Ajatukset siis vaikuttaa sun tekoihin. Ja tuo ajatusmaailmahan on täyttä bullshittiä! Sinä osaat, sinä voit, sinä pystyt!

 

7. Hanki tukea

 

Harva meistä jaksaa yksin, eikä tarvitsekaan. Liikuntaa ja terveellistä ravitsemusta on mukavampi ja helpompi toteuttaa, kun ympärillä on samanhekisiä ihmisiä. Tämä voi olla vaikka ystävä, puoliso, harrastusryhmä tai valmentaja. Kaikki ei ole vain yksin puurtamista, vaan voit jakaa asioita muiden kanssa, mikä tekee myös muutoksesta antoisampaa. Tämä tuo myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, saat insipaatiota, ideoita ja tsemppaavaa mieltä. 

 

8. Korjaa asenne

 

Ajattele ja tee positiivisen kautta. Unohda "pakko" tai "pitäisi" -ajattelu "minä saan" -ajatteluun. Itseään on turha jatkuvasti soimata. Itsensä hyväksyminen ja arvostaminen ehdoitta on avain painonpudotukseen, sillä silloin tukahdetut tunteet poistuvat ja stressi vähenee. Tällöin et enää myöskään syö vain hakeaksesi mielihyvää ja turvaa. Mitä enemmän oppii hyväksymään kehonsa, sitä helpompaa muutos on.

 

9. Selkeytä tavoitteet

 

Aseta itsellesi selkeä tavoite. Mitä tarkemmin tiedät tavoitteesi, sitä helpompi sinun on mennä niitä kohti. Voit kirjoittaa tavoitteesi ylös ja avata enemmän, miksi haluat muuttua mikä merkitys sillä on? Mieti tarkemmin suunnitelmaa, kuinka tavoitteen voisi saavuttaa. "Sovin treenipäiviä kaverin kanssa, jolloin tulee isompi kynnys perua..." "Suunnittelen ruokailut valmiiksi ja pilkon kasviksia valmiiksi jääkaappiin..." "Pakkaan treenikassin illalla valmiiksi..." Tee mielikuvaharjoituksia tai unelmakartta. Jos tavoite on iso, aseta sopivia välitavoitteita. Voit myös miettiä, voitko mitata edistymistäsi. Usein konkreettiset luvut ja tulokset tuovat lisää motivaatioita. Muista silti, ettei tarvitse olla kyse vain vaa'an luvusta. Ota muita mittoja, käy kehonkoostumusmittauksessa, seuraa vaatteita, peilikuvaa ja yleistä fiilistäsi. Pohdi myös tulevia mahdollisia esteitä ja ongelmia, ja kuinka voisit saada mahdolliset esteet voimavaraksesi. Mieti myös, mistä tiedät olevasi tavoitteessa. Muista silti elää tässä hetkessä, äläkä ajattele vain "sitten kun...".

 

10. Unohda tekosyyt

 

"Ei ole aikaa..." "Ei ole rahaa..." "Väsyttää..." "Vettä sataa..." 

Erilaisten selitysten taakse on helppo piiloutua. Usein nämä ovatkin vain tekosyitä, mihin voimme oikeasti vaikuttaa jollain tavalla. Useilta saleilta löytyy lapsiparkkeja, aina voi tehdä nopean kotitreenin ja ottaa vaikka lapset mukaan. Monet liikuntaharrastukset ovat kohtuuhintaisia tai jopa ilmaisia. Esimerkiksi lenkkeilyssä panostat vain hyviin kenkiin. Mieti, oletko oikeasti väsynyt, vai uupunut vain liikunnan ja aktiivisuuden puutteetsa. Liikuntahan tuo energiaa päiviisi. Jos huomaat keksiväsi jatkuvasti tekosyitä muutokselle, kysy itseltäsi, vaaditko liikaa tai mikä merkitys tällä sinulle on. Elämäntapamuutoksen ei ole tarkoitus olla jatkuvasti ikävää puurtamista ja valittaminen vain pahentaa oloasi. Pysähdy ja tarkastele tilannetta, mihin suuntaan olet kulkemassa. Mitä oikeasti haluat? Ehkä tämä tuo uusia näkökulmia ja uutta puhtia muutokseen. 

 

+1. Luo itsellesi sopivia rutiineja

 

Hyvät, itselle toimivat rutiinit vähentävät stressiä ja tekevät asioista helpommin toteutettavia. Kaikkien ei ole pakko käydä salilla tai syödä parsakaalia. Etsi itsellesi mieluisia tapoja liikkua, mikä ei tunnu pakkopullalta. Jos lenkkipolku ei houkuttele, kokeile uimista tai pyöräilyä. Jos nämäkin tuntuvat tylsiltä, miltä kuulostaisi kuntonyrkkeily tai kiipeily? Maailmassa on lukuisia muotoja liikkua, joten varmasti kaikille löytyy jokin mieluisa laji. Sama pätee ruokailuun. Parsakaali ei ole ainut kasvis, joten kokeile muita vaihtoehtoja. Myös valmistustapa ja maustaminen vaikuttaa makuun. Selaa mielenkiintoisia reseptejä ja panosta ruokailuhetkeen. Terveellisesti syömisenkään ei tarvitse olla tylsää! 

 

+2. Keskity perusasioihin

 

Panosta suurempiin linjoihin. On turha kuluttaa energiaa hifistelyyn, jos perusasiatkaan eivät ole kunnossa. Elämäntapamuutos ei ole avaruustiedettä tai nanoteknologiaa. On turha tehdä asioista vaikeampia, mitä ne todellisuudessa ovat. Keskity syömään pääsääntöisesti terveellistä, värikästä, ravinnepitoista ruokaa ja hyödynnä arkiliikuntaa, huolehdi riittävästä unesta, sillä väsyneenä on vaikeampi hallita ruokailuita, kun energiatasoja haluaisi nostaa energiapitoisella ruoalla. Stressi puolestaan vaikuttaa horomoonitasapainoomme kuten muun muassa kortisolin ja kilpirauhashormonien tuotantoon, joka heikentää aineenvaihduntaamme. Muistetaanhan myös siis minimoida stressiä ja nauttia elämästä!

 

 

 

 

Tsemppiä muutokseen!

 

Share

Pages