Kun masentaa, tee lehtikaalisipsejä

Jokiska

 

Kylmät ja kosteat aamut, pimeät illat. Tukka putkella painetut työpäivät, ruuhka-ajat kehä kolmosella, kello neljän kauppareissut ja päivän leikkien jäljiltä ruokottomassa kunnossa oleva koti. Ja sitten vielä syksyn ekat flunssat. Aah! Toistaiseksi vielä kaikilla muilla paitsi minulla, mutta kuitenkin. Unet ovat tässä taloudessa olleet viimeisen viikon aikana kortilla ihan joka iikalla, nuhaa tai ei.

Eipä siis ole ihme, että olen taas jokseenkin sekaisin. Autossa istuminen on kipeyttänyt selän ja riittämätön lepo sekoittanut hormonitoiminnan. Liikkumaankaan en ole päässyt, tai ehtinyt… tai no, ok; mennyt kertaakaan sen vähän reilun kuukauden aikana, jolloin olen ollut töissä. Välkynkin kanssa olen kinannut vähän väliä, ja lasten suhteen olen puolestani kärsinyt huono ja riittämätön äiti -syndroomasta.

Ja mikäs sitten auttaisi tähän kaikkeen? Tekisi olon paremmaksi ja mielen virkeämmäksi? No, tietenkin löhöilta telkkarin edessä kurkkukipua ja flunssakolotusta potevan välkyn sekä parhaiden kavereideni Benin ja Jerryn kanssa. Kyllä jätski on nimittäin poikaa. Niin hyvää, että siinä ihan sielukin virkistyy, kun heiluttaa lusikkaa suun ja purkin väliä ja samalla imee itseensä sinistä valoa ja höttöistä hattaradataa alati vain hitaammalla ja hitaammalla käyviin aivoihini.

Harmi vaan, että tämä itsepetos toimii vain sen hiljaisen illan hetken. Jätski, tai ylipäätään minkäänlainen sokeri, ei tee minulle hyvää, vaan päinvastoin aiheuttaa viikon turvotuksen ja selittämätöntä pahaa mieltä. Telkkarin edessä löhöäminenkään ei loppupeleissä ole lepoa. Nukkuminen on, ja kaikki, mikä on siitä pois iltakympin jälkeen, ei ihan aikuisten oikeasti kannata. Ja pahinta tässä kaikessa on vielä se, että minun jos kenen pitäisi todellakin tietää paremmin.

Noh, maanantaina otinkin itseäni niskasta kiinni ja menin yhdeksältä nukkumaan. Se toimi, sillä kolmelta alkaneen Kuutin peittely- ja nenänpyyhintärumban möyhentämänä en sitten aamuyöllä paljon enää nukkunutkaan. Sama kuvio toistui myös tiistaina sillä erotuksella, että jumppasin vatsaa, selkää ja peppua sekä venyttelin illalla telkkarin edessä. Ja kappas kummaa, yöherätyksistä huolimatta lähdin tänään töihin virkeänä, eikä selän jäykkyydestä ollut tietoakaan.

Hmmm… ajattelin. Itsestään huolehtiminen ja parempien valintojen tekeminen siis kannattaa. Valitettavasti. Herkkuja kun minulla tekee tasaisen tappavan tahtiin mieli varsinkin näin iltaisin. Mutta ei kuitenkaan tänään. Päätin. Ja nakkasin lehtikaalit uuniin. Tänään meilläkin on nimittäin tarjolla jotain vähän parempaa; maukasta ja rapeaa, mutta kuitenkin terveellistä ja kevyttä. Ja niiiiin hyvää. Varsinkin, jos paistaa kaalit mahdollisimman rapeiksi ihan siihen palamisen rajalle.

Tässä resepti. Saa ja kannattaa käyttää, mut ei tietenkään oo pakko.

 

LEHTIKAALISIPSIT

  • 1 pss Lehtikaalia
  • Oliiviöljyä
  • Suolaa

Pese lehtikaalit ja kuivaa ne hyvin. Itse en pessyt, sillä katsoin, että ostamani kaalit olivat kohtalaisen mullattomia sekä kotimaisia, ja minulla oli kiire.

Revi kaalinlehdet sipseiksi, mutta jätä suurimmat ja paksuimmat lehtiruodit pois. Laita kaalit kulhoon tai suoraan leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele sipsien päälle oliiviöljyä sekä vähän suolaa ja sekoita.

 

Levitä sipsit tasaisesti pellille. Paista uunin keskitasossa 150°C noin 20 minuuttia, kunnes sipsit ovat kunnolla rapeita, mutta eivät vielä mustia. Itse käytin kahta peltiä, jotta kaalit paahtuisivat tasaisemmin, ja paistoin koko satsin kerralla 140°C:ssa kiertoilmalla. Useista nettiohjeista poiketen, en kääntänyt sipsejä kertaakaan paiston aikana, ja mahtavia niistä tuli näinkin.

Share

Kommentoi