Ladataan...
Juliaihminen

Vietin reilun vuorokauden niin hauskassa seurassa, että mua naurattaa edelleen. Ässä tuli Lissabonista käymään Suomessa, joten lähdettiin kunnon naisten reissulle. 

Suuri osa vitseistä oli luonnollisesti niin mustaa huumoria, että internet räjähtäisi jos kirjoittaisin niitä julki. Voin kuitenkin paljastaa, että Anna ja Tiia saivat taas kerättyä ihan hyvää matskua niiden härskin hauskaan ja hauskan härskiin  Kaverin puolesta kyselen -podcastiin.

Mutta ei siis tietenkään kerrottu mitään omia juttujamme, ihan vain kavereiden puolesta tuli kyseltyä...

Anna, vanha tietovisahirmu, oli tehnyt meille menomatkaa varten visan, jossa jokainen oli saanut laittaa itsestään kolme kysymystä.

Nyt on tiedossa, milloin x harrasti ensimmäisen kerran seksiä, minkä nimisten miekkosten kanssa y on seurustellut eniten (Matti, Mikko vai Ville) ja miten z harjoitti salasuhdettaan työpaikalla.

Tavallisesti en ole visa-ihmisiä (tai pidä minkään tällaisten lautapeli/korttipeli/seurapeli hommeleiden pelaamisesta, koska ne ovat ajan tuhlausta, kun voisi jutellakin ihmisten kanssa oikeista asioista!). Kuitenkin tällaiset henkilökohtaiset jutut ovat mahtavia.

Anna kunnon mobilisoija oli vielä järjestänyt kehuringin, jossa jokainen sai kertoa anonyymisti yhdestä ihmisestä kehun (jonka sanoja tosin oli melko helppo arvata). Mä sain yhden elämäni kivoimmista kehuista. Sellaisen, jonka mukaan minä olen juuri sellainen ihminen kuin haluaisinkin olla. Se meni näin:

"Julialle voi kertoa mitä tahansa. Esimerkiksi sen, kun näin hänen miehestään seksiunta."

Mun suuri unelmani on se, että ihmiset ajattelisivat mun olevan se tyyppi, joka ei tuomitse tai paheksu mitään tai ketään, ja tämä lausahdus antaa siitä osviittaa. Kätken siis tämän syömeeni ikuisiksi ajoiksi!

Tehtiin matkalla myös video, jossa kerrotaan noin nelkkönt elämänohjetta, jotka naisen pitää ymmärtää ennen neljääkymppiä. Julkaisen sen täällä heti, kun saan videon kursittua kokoon. 

Illalla, kun istuttiin Radisson Blun 24. kerroksen kattoterassilla (jota voin muuten suositella, mulla on tapana käydä siellä juomassa cosmopolitan, vaikken muuten ole cocktail-ihmisiä) ja katseltiin aurinkoa, joka laskee Tallinnan horisontissa, olo oli kesäisen taianomainen. Tällaista kevyttä ja kivaa elämä voi olla. Ympärillä voi olla ihmisiä, joilla on paljon iloja ja paljon suruja, ja sitten niiden kanssa elää ne läpi, ja niitä yrittää tukea ja kannustaa sekä onnitella ja hurrata. 

Näin intensiivisen ystävyyden juhlan jälkeen kotiin palaaminen tuntui vähän tyhjältä. Onneksi vastassa oli tyyppi, joka oli juuri oppinut sanomaan: "Äiti oli Vilossa."

 

Lue myös:

Samaa mieltä olevat naiset

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Jouluna veimme jokaiselle lapsen neljälle hoitajalle pullon skumppaa (ei tosin kuvassa näkyvää, tuon veimme muskarin opelle). Ajattelin, että kuohuviini on siitä varma, että jos nyt itse ei juo sitä, niin sen voi ainakin viedä vaikka sitten uudenvuodenjuhliin. Meillä on niin superkivat hoitajat, että olisi kiva keksiä jotain oikeasti ilahduttavaa, eikä antaa mitään koriste-esinettä tai lapsen vessapaperin hylsyistä askaroimaa sisustuselementtiä.

Nyt mietin, että jatkammeko tällä valitsemallamme linjalla, kun kevätjuhla koittaa perjantaina. Muita mielestäni hyvältä kuulostavia lahjoja, joita ystävät ovat antaneet päiväkodin henkilökunnalle, ovat olleet hyvä kahvi sekä lahjakortti paikalliseen jäätelöbaariin.

Muistin kuitenkin, että täällä blogin lukijoissa on monia lastentarhan työntekijöitä sekä koulun opettajia, ja ajattelin kysyä teiltä: 

 

Mitkä ovat kivoimpia lahjoja, joita olette saaneet lapsilta (tai heidän vanhemmiltaan)?

 

Sanokaa ihan rehellisesti, millaiset jutut ovat aidosti ilahduttaneet, entä millaiset taas eivät ehkä ole niin hyviä lahjoja? Kiinnostaa!

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Ladataan...
Juliaihminen

Lapsuudessa fiilistelemäni yhtye Tiktak ilmoitti tekevänsä paluun festareille tänä kesänä. Se on hauskaa, ja toivon mukaan mäkin näen heidät jollain festivaalilla. Lukiessani heidän paluuhaastatteluaan mua kuitenkin alkoi risoa yksi juttu, joka ylipäänsä ärsyttää usein, kun puhutaan työstä.

Tiktakin jäsenet kertovat painokkaasti, miten he eivät missään nimessä tee paluukeikkojaan rahan takia. "Sellaisesta vihjailu on ainoa asia, joka saa mun pulssini nousemaan", kitaristi Emppu sanoo. 

Tämä kertoo taas niin osuvasti siitä, miten rahaa pidetään edelleen vääränä motiivina tehdä töitä. Miksei saisi tehdä rahan takia jotain? 

Tiktakin kohdalla uumoilen, että vihjailu paluusta rahan takia loukkaa bändiläisiä siksi, että he ajattelevat, että fanit eivät pitäisi paluuta aitona haluna esiintyä faneille, vaan motiivi olisikin materiaalinen. Ja ehkä toiseksi myös se, että saattaisi tuntua surkealta, jos kymmenen vuotta sitten lopettaneen bändin jäsenillä olisi nyt niin huono taloustilanne, että hetkellinen paluu olisi keino rahoittaa elämää. Ymmärrän siis hyvin, että heidän brändiinsä kuuluu vakuuttaa olevansa aito, ja tekevänsä tätä rakkaudesta lajiin, eikä missään nimessä rahaan, joka on maallista ja pinnallista - kaukana taiteesta.

Mutta eikö taidetta tai kulttuuria sitten saa tehdä niin, että yksi motiiveista olisi raha? Jos ajatellaan työelämää noin ylipäänsä ja unohdataan Tiktak, niin vaikuttaa siltä, että jos joku sano rahan motivoivan, sitä pidetään ainoana motiivina tai vähintäänkin suurimpana motiivina tehdä töitä. Se ikään kuin pyyhkii pois kaikki muut motiivit työlle, kuten intohimon, kunnianhimon, halun tehdä hyvää, halun kehittyä jossain tai ylipäänsä viihtyä.

Mutta eihän se niin mene! Mulla on varmaankin kymmenen eri syytä tehdä työtä, ja raha on niistä ehdottomasti yksi suurimmista. Tietenkin mä haluan rahaa työstäni, se on itsestäänselvyys. Mutta sitä ei sitten kuitenkaan oikein saisi sanoa ääneen, koska silloin vaikuttaa ahneelta ja ehkä vähän laskelmoivalta. Ihmisiä, jotka tekevät töitä rahan takia, pidetään helposti vähän surullisina tai sitten kylminä.

Oli sitten pakko räntätä tästä IG-storyssäni, ja sain kiinnostavia vastauksia ihmisiltä. Yksi johtavassa asemassa oleva kaverini kirjoitti: 

"Rahan takia ei saa tehdä ainakaan mitään positiosta, jossa on a) pomo b) tienaa keskivertoa enemmän. Kaupan kassalla työskentelevä saa tehdä työtä rahan takia. Kuitenkin alat, joissa on kyse hoivaamisesta on sellaisia, joissa rahalla ei saa olla väliä. Ehkä tämä liittyy positioihin, joissa on valtasuhde toiseen?"

Tämä oli mielestäni tosi kiinnostava pointti. Edelleen meillä on sellainen ajatus, että jos kyseessä on kutsumusammatti, kuten hoiva-ala, niin mielellään ei puhuta rahasta edes samassa lausessaa. Ja toisaalta johtajan ei tule tehdä mitään rahan takia, koska hänellä on jo valmiiksi ikään kuin yksi miinus plakkarissaan, sillä johtaja on saattanut hakeutua asemaan vallan takia, mikä sekin on ilmeisen huono asia. Jos sattuu haluamaan rahaa ja valtaa, niin sitten on täysin mätä ihminen. 

Toinen kommentoi, miten hän oli vaihtanut kulttuurialalta mainosalalle, jossa on paljon paremmat palkat.

"Ei harmita, että olen parempipalkkaisella alalla vasta nyt, koska henkisesti ja elämyksellisesti kulttuurijutut antoivat niin paljon. Mutta kun ihmiset kysyvät, onko ikävä kulttuurijuttuja, niin ei ole kyllä ikävä kilpailua siitä, kuka useasta hakijasta pääsee naurettavan huonosti palkattuun pestiin."

Tässä tuli mielestäni hyvä pointti esiin: On ihan totta, että eri aloilla on erilaiset kannustimet tehdä töitä. Koska kulttuurialaa pidetään niin mielekkäänä työn kannalta, moni hakeutuu työskentelemään sillä. Se on arvo ja valinta sinänsä, ja silloin raha ei ole ihmiselle suurin motiivi tehdä töitä, koska sitä rahaa ei ole siellä jaossa. Tämän hetkisessä kapitalistisessa systeemissä palkat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kulttuurialalla on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, se näkyy pienemmissä palkoissa. Silloin saattaa olla ihan helpottavaakin sanoa itselleen ääneen, että "minä olen valinnut itse kulttuurialan, raha on siis toissijaista muille arvoilleni ja motiiveilleni".

(Itse ainakin välillä joudun muistuttamaan itseäni tästä silloin, kun kuulen jonkun saman ajan opiskelleen mutta eri alalta valmistuneen palkan ja kateus meinaa ryöpsähtää rintaan.)

Mutta se, että sanoisi ettei raha ole minkäänlainen motiivi tehdä työtä, ei kyllä edistä yleistä hyvää omalla alalla. Ensinnäkin se on 99 % kerroista valhe, koska jos raha ei olisi minkäänlainen motiivi, ihmisen ei tarvitsisi nostaa palkkaa ollenkaan. (Hehe, kysyin ig-storyssäni tätä, ja 99 % vastaajista sanoi, että raha on heille ainakin yksi motiivi tehdä töitä.) Toiseksi se johtaa helposti siihen, että jos edes alkaa keskustella vaikkapa jostain bändin keikkaliksoista tai siitä, että päiväkodin työntekijöiden on syytä saada kunnon palkkaa, vaikuttaa ahneelta ja laskelmoivalta. Mikä ei pidä paikkansa! Miksi se olisi erityisen ahnetta, että pyytää tehdystä työstä perustellun korvauksen?

Usein joku muu taho kuin työntekijä hyötyy siitä, että rahasta keskustelemista pidetään kiusallisena. Mitä vähemmän rahaa ja palkkaa kehtaa ottaa keskusteluissa esiin, sitä suurempi tabu siitä tulee, ja sitä vaikeampaa on pyytää sopivaa korvausta.

Ja toisaalta, mä ihan ymmärrän, että mun edellisissä työpaikoissani pomoni on halunnut ja saanut huomattavasti isompaa palkkaa kuin minä. Se on kuulunut hänelle! En minä ole halunnut sitä vastuuta, olen halunnut olla vain työntekijä, joka hoitaa hommansa eikä muuta. En siis tietenkään kannata sitä, että kaikkien pitäisi saada kaikesta työstä saman verran palkkaa. Enkä usko siihenkään, että kaikille ihmisille raha olisi yhtä suuri syy tehdä töitä. Mutta sitä kannatan, että ihmiset eivät demonisoisi palkkaa motiivina työn tekemiselle.

 

Miten suuri motiivi raha on sinulle tehdä töitä?

 

Lue myös:

Näin olen selvinnyt kateudesta, joka herää muiden ihmisten suuremmasta palkasta

Miksi puhun rahasta nykyään ääneen

 

Kuvat: Hehe, oli pakko vaihtaa tuo lompakkokuva pois, kun eräs ystävällinen lukija huomautti, että ajokortista näkyi vähän liikaa infoa. 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Pages