Ladataan...
Juliaihminen

Muistan elävästi hetken, jolloin päätettiin Tikin kanssa aloittaa tiukka säästökuuri. Oli elokuu 2013 ja olin taluttamassa pyörääni Kallion linjoilla. Puhuin puhelimessa Tikin kanssa, ja mussutin sille, että mä en halua enää asua meidän silloisessa asunnossa. Tiedettiin, että meidän kannattaa asua siinä ainakin helmikuuhun, koska asunnon myyntivoitosta ei tarvitse maksaa veroa, mikäli siinä on asunut kaksi vuotta. Päätettiin sen puhelin aikana, että nyt prkl, me säästetään käsiraha isompaa asuntoa varten. "Okei, ensi elokuuhun mennessä molemmat ovat säästäneet kymppitonnin."

Siitä alkoi vuosi, jonka aikana saatiin 20 000 kasaan, lopulta yllättävän helposti.

 

Säästäminen on mun mielestä samanlaista kuin laihduttaminen. Jos sitä ajattelee aktiivisesti, homma kosahtaa. Ne harvat kerrat, kun olen elämäni aikana yrittänyt laihduttaa, olen ajatellut ruokaa koko ajan. Ja kun ajattelee ruokaa paljon, tekee mieli syödä koko ajan. Sama rahan kanssa. Jos sitä ajattelee koko ajan, sitä tekee mieli myös hassata menemään. Eli säästämisessä toimii sama kuin puolimaratonilla: älä ajattele sitä.

Mä olen onnistunut parhaiten säästämään siten, että olen laittanut kuun alussa 300–500 euroa säästötilille ja unohtanut asian. Sitten olen elellyt melko letkeästi loppurahoilla kuun enkä katsellut tilitietoja. Itse asiassa laitan edelleen noin saman summan kuussa säästöön, vaikken edes tällä hetkellä säästä mitään varten.

Okei, kuten olen kertonut mun nettopalkkani on 2000 euroa. Tästä summasta menee 1000 euroa suoraan asumis- ja ruokatileille. Manuaalisesti siirrän sen 300–500 euroa (sen mukaan, että pitääkö tässä kuussa ostaa vaikkapa lennot tai maksaa joku isompi lasku). Sitten elelen lopulla 500 eurolla ihan mukavasti. (Palaan vähän yksityiskohtaisemmin näihin kuukausimenoihin asialle erikseen omistetussa postauksessa.)

500 euroa elämiseen kuulostaa aika pieneltä, mutta en mä oikeastaan käytä rahaa muuhun kuin lounaisiin, kaveihin ja satunnaisiin pikku hankintoihin. Mistä mä sitten säästän?

1. Asun omistusasunnossa

Niin sairasta kuin se onkin, Helsingissä voi olla ihan kuukausitasolla halvempaa asua omassa kämpässä kuin maksaa vuokraa. Me asutaan 78 neliön neliössä, josta joutuisi maksamaan ainakin 1300 euroa vuokraa. Tällä hetkellä meidän asumiskustannukset lainanmaksuineen ja yhtiövastikkeineen on 1100 euroa kuussa. Eli 550 euroa per naama. (Tuolloin säästövuotena maksettiin asumisesta vielä vähemmän, kun asuttiin kaksiossa, josta oli vähemmän lainaa.)

Tästä syystä mä aina hoen kaikille Helsingissä asuville: jos vain mitenkään mahdollista, niin osta asunto. Vaikka aluksi joku ryönänen yksiö, jotta pääset ”asuntohissiin”. Eli: kun omistaa yhden asunnon, niin hintojen nousu ei haittaa niin paljon, koska omankin asunnon hinta nousee samaa tahtia.

Tietenkin tämä on tosi julmaa peliä siinä mielessä, että jos ei saa ensimmäisen asunnon käsirahaa kokoon (esimerkiksi rikkaiden vanhempien tai hyvän työn avulla), ei pääse tuohon hissiin. Helsingin korkea hintataso jos joku johtaa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät -ilmiöön.

 

2. Olen siirtynyt neuvostoliittolaiseen suunnitelmatalouteen

Toisin sanoen, me mietitään Tikin kanssa perjantaisin aina tulevan viikon iltaruuat ja sitten ostetaan ainekset niihin kerralla. Meidän peruslistalla on esimerkiksi soijamakaronilaatikko, linssikeitto ja sämpylät, vuohenjuustosalaatti, tortillat, soijasuikaleet ja riisi sekä punajuurivuohenjuustokeitto. Lauantaisin syödään lohta ja perunamuusia, jos ollaan kotona. Näin ruokaan menee melko vähän rahaa, ennen kaikkea tämä on meille tosi kätevää.

Meidän ruokalista kyllä kaipaa taas muutosta, sillä meillä toistuu uudestaan ja uudestaan samat illalliset. Ollaan buukattu jo tästä suunnittelupalaveri Tikin kanssa. (Ks. vastenmielinen startupkieli.)

3. En omista autoa

Asun Hermannissa, josta menee hyvät julkiset yhteydet joka suuntaan, ja pyöräilen töihin 15 minuuttia. Auton hankkiminen tässä tilanteessa olisi hulluutta. En tiedä, paljonko siinä säästää, mutta veikkaan että pari sataa euroa kuussa. Tosin taksilla ajelen ja junalla hurauttelen melko surutta. Kesäisin me vuokrataan auto silloin, kun huvittaa. Ostin kaksi vuotta sitten uuden hyvän pyörän, jolla kelpaa kruisailla, itse asiassa nykyään pyöräilen maaliskuusta marraskuuhun (ai että se säästön määrä!).

Voi olla, että jossain vaiheessa tulee tilanne, jossa auto on ihan ehdoton, joten ei kannata tuudittautua siihen, että tästä saa aina säästettyä. Muutenkin ajattelen, että lapsen kasvaessa menot luultavasti kasvavat.

 

4. En shoppaile ilokseni

Mun mielestä ostostelu ei ole hyvää ajanvietettä. Ostoskeskuksissa ahistaa. Tosin äikkärillä musta kuoriutui kunnon Kirppis-Alma, ja kävin harva se päivä Hermannin Kierrätyskeskuksessa tekemässä "löytöjä". Ja Ipanaisen kirppisrekit olivat kyllä semmonen aarreaitta, halvalla on vaavo puettu tähän mennessä, ai että!

Välillä on toki pakko ostaa vaatteita, mutta mä harkitsen jokaisen vaatteeni ostamista vähän liiankin tarkkaan. Kuten olen tunnustanut, mun on välillä vaikea tehdä päätöksiä. En voi sietää ajatusta siitä, että joku ostamani asia jäisi käyttämättä. Kun näin on käynyt, olen ruoskinut itseäni kuin Opus dein ukkelit Da Vinci -koodissa.

Tämä johtaa usein siihen, etten vain osta mitään. Sitten kuljen möyhnäisissä vaatteissa ja häpeän itseäni. Tätä en voi suositella kenellekään. Kyllä ihmisellä kannattaa olla kivoja vaatteita, ja myös lapselleen kannattaa pukea kivoja vaatteita, niin tulee parempi mieli, kun sitä kattelee päivät pitkät.

5. Saan omituista nautintoa pikku piheilystä.

Näistä pienistä puroista tuskin kertyy paljon mitään oikeita säästöjä, mutta mun itara sielu saa sairasta tyydytystä seuraavasta: Ostan kahvilasta mieluummin peruskahvin kuin laten (tosin tykkään normikahvista enemmän), olen vuosikaudet urheillut Unisportin jäsenenä (nyt tosin valmistuttua pitää keksiä uusi kuntosali), ostelen VR:n sarjalippuja tarjouksesta, en lataa HSL:n kuukausikorttia vaan pyöräilen ja käyn kampaajalla vain pari kertaa vuodessa (suurempi syy tosin tähän on laiskuus kuin piheily).

Itse asiassa laiskuus on suuri syy monien mun säästötoimenpiteiden taustalla. Tai no, ehkä ei laiskuus vaan se, että mulla ei ole aikaa käyttää rahaa. Jos saan vapaahetken, mun ei tee mieli käyttää sitä pyörimällä kaupoissa, mieluummin makaan sohvalla syvässä horroksessa.

Mutta joo, kuten olen aiemmin kirjoittanut, itseään kohtaan voi olla pihi, mutta jos saituus alkaa olla sellaista laskelmointia muita ihmisiä kohtaan, niin se ei edistä omaa hyvinvointia.

 

Okei, 12 x 500 on vasta 6000 euroa, mistä sain kokoon loput rahat? 

 

Teen välillä ylimääräisiä duuneja päivätöiden lisäksi.

Tämä on taas tällaista etuoikeutetun lorton puhetta, mutta toimittajana voi tehdä välillä sivubisnestä. Etenkin tuona säästövuonna kirjoittelin paljon muihin lehtiin ja kävin luennoimassa erinäisillä kursseilla. Näistä hommista kertyy vaihtelevasti rahaa, mutta kyllä niillä muutamia ylimääräisiä tonneja saa kasaan.

En tiedä, onnistuuko sivuhommeleiden haaliminen monillakaan aloilla. Itse asiassa olisi tosi kiinnostava tietää muista, jotka tekevät sivuhommeleita välillä.

Loppuun taas disclamer, vaikka olen sen jo moneen kertaan sanonut. Sanon tämän silti, etenkin siksi, että tähän postaukseen saattaa eksyä ihmisiä, jotka eivät ole lukeneet mun aiempia rahahorinoita ja ajattelevat, että mun pointti on vain kertoa omasta erinomaisuudestani ja kyykyttää pienituloisempia. 

Ei ole. Tarkoitukseni ei ole richsplaining, eli että vaatisin ihmisiä toimimaan kuten itse toimin tai ajattelisin, että kaikilla olisi siihen ylipäänsä mahdollisuutta. Ymmärrän hyvin olevani etuoikeutetussa asemassa vakityöni ja ilmaiseksi saadun koulutukseni ansiosta. 

Haluan kuitenkin tuoda esiin, että ei tarvitse olla mielettömän hyvätuloinen, jotta voi pyrkiä kohti unelmaansa, jos tekee sen määrätietoisesti. Myös mediaanipalkasta on mahdollista säästää tietyissä olosuhteissa. (Oh god, heti alkoi taas kuulostaa richplainaukselta, tämä on ihan superhankalaa.)

Ennen kaikkea haluan kannustaa muita naisia ottamaan rahankäyttönsä haltuun, koska se on tosi voimaannuttavaa. Säästäminen saattaa olla ihan yhtä tyydyttävää kuin kivan vaatteen löytäminen. Siitä tulee niin voittajafiilis, kun saa satasen tai tonnin säästöön. Tai jopa sen kymppitonnin.

Nimittäin: kun tuli elokuu 2014, me tosiaan oltiin saatu se 20 000 euroa kasaan ja ostettiin superikiva asunto. 

 

Kiinnostaa jälleen (ihan superpaljon):

Säästätkö tietyn summan kuukausittain ja jos, niin paljonko? Ja paljonko säästöjä sinulla on nyt kasassa?
Entä onko sinulla mahdollista tehdä sivubisnestä (ja millä alalla olet)?

 

 

Kuvat: Omassa elämässään järjestäytyminen johtaa usein hyvään lopputulokseen. (Eikö näistä kuvista välity ihan selkeä symboliikka...öööö.)

 

Lue myös muut rahasarjan postaukset:

6 hyvää syytä, miksi olen alkanut puhua rahasta ääneen

Näin tulotasoni noussut (ja tämä se on nyt)

 

Sekä aiheeseen liittyen:

Piheilyni säännöt

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen

Sillä hetkellä, kun sikiö valikoituu naispuoliseksi (mikä se hetki sitten lieneekään), sen todennäköisyydet selvitä maapallolla huononevat. Esimerkiksi Intiassa puuttuu erään arvion mukaan 45 miljoonaa tyttöä ja naista, ja siellä on 109 poikaa jokaista 100 tyttöä kohden. Vuonna 2010 Kiinassa oli oli 119 poikaa jokaista 100 tyttöä kohden. 

Sukupuolijakauma vinoutuu maassa, kun kolme asiaa tapahtuu samalla kertaa:

1. Perheet haluavat pojan, jos kulttuurissa naiset muuttavat miesten perheisiin asumaan avioituessaan.

2. Kun syntyvyys on matala. (Jos perheeseen syntyy vaikka kuusi lasta, on hyvin todennäköistä, että perhe saa myös haluamansa pojan ilman sen suurempaa suunnittelua.)

3. Sikiönseulonta ja abortit ovat helposti saatavilla.

Nyt luin kuitenkin hyviä uutisia!

Viime vuosien aikana tämä vääristynyt sukupuolijakauma on alkanut mennä parempaan suuntaan. Economistissa oli kiinnostava artikkeli aiheesta, ja sitä mää nyt tässä teille itse asiassa referoinkin. Innostuin ja ilahduin siitä niin kovin nimittäin!

Sille on monta yksittäistä syytä, miksi tyttöjen annetaan taas syntyä ja elää. Ensinnäkin, kaupungistuminen johtaa siihen, että lapset muuttavat joka tapauksessa omiin asuntoihinsa naikkeliin mennessään, joten ei ole niin väliä, syntyykö perheeseen tyttö vai poika. Urbaanit lapset tukevat vanhempiaan lähettämällä rahaa, ei tekemällä peltotöitä, ja siinä tytöt ovat ihan yhtä hyviä kuin pojatkin.

Epäsuhtainen sukupuolijakauma on jopa ajanut maaseutujen miehet ahdinkoon avioliittomarkkinoilla: naisia on liian vähän, ja nekin harvat muuttavat kaupunkiin kiinnostavan elämän perässä. (Miksi tämä kuulostaa niin tutulta? :D )

Valtio on toki yrittänyt tehdä kaikenlaista: Sukupuoleen perustuvia abortteja yritetään kieltää ja julistevalistuskampanjoilla yritetään estää ihmisiä abortoimasta tyttöjä. Mutta nämä on tekohengitystä.

Se, millä on oikeasti valtaa ja vaikutusta, on populaarikulttuuri. Ja nimenomaan televisio.

Esimerkiksi Intiassa eräällä alueella 51 prosenttia naisista katsoo saippuaoopperaa nimeltä Na Aana Is Des Laado (Älä tule tähän maahan, rakastettu tytär). Sarjassa käsitellään tyttärien kammottavaa kohtaloa, yhdessäkin jaksossa isä tappaa tyttönsä hukuttamalla tämän maitoon. Vertailun vuoksi: Vain 5 prosenttia saman alueen naisista oli nähnyt valtion valistusvideon tasa-arvosta. Sarja on tuonut paljon sympatiaa tyttöjä kohtaan ja avannut ihmisten silmät näkemään enemmän tyttöjen ihmisarvoa.

Toki tämä kuulostaa vähän yksinkertaistetulta, mutta kyllä tv-sarjat ihan Suomessakin toimivat erinomaisena valistuskeinona. Itse opin aikanaan vaikkapa homoseksuaalisuudesta Salkkareiden Kallea katsellessa.

Ei siis ole aivan sama, mitä saippuasarjoissa tapahtuu!

 

 

Mitä saippuasarjat ovat opettaneet teille?

 

 

Lue myös:

Poikalapsen vanhemmat pystyvät todennäköisemmin yhdessä (say whaat!)

 

 

Kuvat: Alppu sai syntymäpäivälahjaksi Addut, ja nyt fiilistelen sitä, että meillä molemmilla on sellaiset!

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Ladataan...
Juliaihminen


Oi, eilen vietettiin siskoni Sofian vauvakutsuja. Järjestettiin ne meidän kotona, luonnollisellisetsi täysin yllätyksenä Soffulle. Ohjelmaan kuului nimen, syntymäajan ja luonteen arvailua, yhden todella tuoreen synnytyskertomuksen kuuleminen (ja viisiviikkoisen vaavelin ihastelua), raskausvalokuvaus ja suloisia vauvalahjoja.

Hankittiin mun siskoni Lotan kanssa Sofialle vauvakirjaksi Kirja minusta. Vaikka olen aiemmin vannonut tämän vauvakirjan nimeen, niin tämä kirja vei tällä kertaa tiukan raadin arvostelussa voiton. Siinä ei ole liikaa vapaata tilaa, vaan kysellään sopivasti kaikenlaista - struktuuri löytyy!

Sofia jäi äitiyslomalle perjantaina, nyt alkaa lähtölaskenta pienen naapuriin muuttavan serkkusen syntymään. Miten ihanaa!

 

 

Tsekkaa myös:

Omat baby showerini

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Pages