Ahaa, lapseni osaa piirtää

Juliaihminen

Ennen kuin sain lapsen, kuvittelin, että olisin sellainen vanhempi, joka aina yliarvioi lapsensa taidot ja lesoilee niillä salaa syömessään. Nyt on käynyt ilmi, että olen täysin päinvastainen vanhempi.

Mä aliarvioin lapsen motorisia ja kognitiivisia kykyjä jatkuvasti. Tuossa syksyllä yhtenä päivänä lapsi otti kuulakärkikynän käteen ja alkoi piirrellä sillä paperille. Olin täysin ihmiessäni. Lapseni osaa pidellä kynää kädessä! 

Kesällä taas se vaati itselleen leluja ulkoleikkeihin. Olin yllättynyt. Lapseni on kykeneväinen haluamaan jotain niinkin spesifiä kuin hiekkalelun! Ikävä kyllä mulla oli tarjota hänelle vain haarukka, jolla hän sitten vähän aikaa tonki maata.

Mä en edelleenkään sisäistä kunnolla, että lapsi tosiaan ymmärtää kaiken, mitä sanon sille. Toisaalta hänen suhteellisen valikoiva kuulonsa kyllä vähän ohjaa minua harhaan.

Oikeastaan aina kun lapsi osaa tehdä jotain, olen täysin yllättynyt. Osaa tehdä nuppipalapelin, mitä tämä on! Osaa rakentaa legotornin, ei kai nyt sentään!

Tämä kykenemättömyys tunnistaa hänen kehittyviä taitojaan johtaa siihen, että tarjoan lapselleni jatkuvasti hänen kehitystasonsa alittavia leluja ja esineitä. Tässä on itse asiassa käynyt niin, että olen ulkoistanut koko tarvehankinnan: lapsen mummi osti hänelle värikynät, lapsen kummi osti hänelle hiekkalelut, lapsen mumma toi joululahjaksi legoja. 

Kyse ei ole niinkään mun omasta vaatimattomuudesta tai uskosta siihen, ettei lapseni kehittyisi. Mä olen vain huomannut, että aika menee niin hirveän nopeasti, etten pysy perässä. Lisäksi olisi varmaan järkevää lukea jotain kehitysoppaita, joista voisi ottaa selvää, mitä minkäkin ikäinen lapsi saattaa osata. Mutta mutta. Mä olen niitä ihmisiä, jotka tarkastavat asennuksen manuaalista vasta sen jälkeen, kun savu on hälvennyt.  

Tässä toimintatavassa on myös se etu, ettei tule kauheasti lesoiltua lapsen taidoilla kenellekään. Olen nimittäin antanut itseni ymmärtää, että sellainen on kohtalaisen tylsistyttävä puheenaihe, hehehehe (kuten olen kertonut, tylsät puheenaiheet eivät ruoki sieluani). Paitsi sitten kyllä lesoilen, kun lapsi oppii ulostamaan pottaan! Sen voin luvata. Mutta siihen saattaa olla vielä aikaa. Ehkä kymmeniä vuosia.

 

 

 

Lue myös:

Pikku sabotööri

Valitsen nauraa

 

 

JULIAIHMINEN INSTAGRAM // JULIAIHMINEN FACEBOOK

 

 

Share

Kommentit

Maira__ (Ei varmistettu)

Kehitysoppaiden lukemattomuudessa on myös se hyvä puoli ettei huolestu turhaan jos joku kehitysvaihe on myöhässä tms. Tieto lisää tuskaa!

Juliaihminen
Juliaihminen

Totta.

Ja kelaa nyt, jos aikuisten ihmisten vanhemmille olisi jotain "kolmekymppinen ihminen osaa hahmottaa hyvän ja huonon valinnan, kykenee luistelemaan takaperin ja tietää toisesta maailmansodasta jo huomattavan määrän yksityiskohtia" -kasvatusoppaita. Sitten mun äiti olisi ihan kauhuissaan, että hitto, lapseni ei ole motorisesti ja kognitiivisesti saavuttanut vielä näitä askelia.

Vierailija (Ei varmistettu)

Käsittääkseni taantuminen alkaa 25v iässä ja kehitys palautuu suunnilleen sikiökautta vastaavalle tasolle 110v ikään mennessä. Aikuisen kehitysoppaasta olisi siis pelkkää harmia.

Valopäiväkirja

Isomman lapsen kanssa näitä ahaa-elämyksiä tulee vielä kiihtyvällä tahdilla. Meidän nelivuotias yllätti äikänope-äitinsä ihan kuusnolla tavuttamalla "whats-ap-pi-vies-ti" ruokapöydässä :'D Ne oli harjoitelleet päiväkodissa tavuttamista! On aina yhtä hämmentävää todistaa lapsen osaavan jotain, jonka opettamiseen ei ite oo osallistunu juurikaan :D Toisaalta se on myös ihan älyttömän lohdullista, koska ainakaan minä en tajuaisi noille varta vasten opettaa kaikkea tarpeellista. Onneks on värejä, muotoja ja numeroita rallattavat lastenohjelmat ja päiväkodin tädit :)

Kommentoi