Aikakauslehden tuottaja kertoo: Näin tarjoat juttuja uuteen lehteen

Juliaihminen

Multa on useaan otteeseen pyydetty postausta, jossa kerron, miten mun mielestä freelancer-toimittajan kannattaa tarjota itseään tai juttujaan aikakauslehteen. Vihdoin sain tämän puristettua itsestäni ulos.

Olen ollut tuottajana sekä Demissä ja Trendissä, joten nämä vinkit tulevat tällaisella naistenlehtikokemuksella. Voi siis olla, että jonkun muun lehden tuottaja on täysin eri mieltä näistä neuvoista, joten laittakaapa kommenttiboksi laulamaan. (Olen tällä hetkellä ihastunut tuohon hieman tunkkaiseen sanontaan, jossa kerrotaan, että joku asia "laulaa". Esimerkiksi peräpeili laulaa, mtta nyt ei tietenkään ole kyse siitä.)

Okei. Nämä saattavat ola täysin itsestäänselviä neuvoja, mutta uskokaa minua, kaikille ne eivät ole sitä. Tee näin, kun lähestyt uutta lehteä vaikkapa sähköpostilla:

Lähetä viesti oikealle henkilölle, joka on yleensä lehden toimituspäällikkö tai joissain tapauksissa tuottaja tai oikein pienessä toimituksessa myös päätoimittaja. Tämän voi selvittää lehden "apinalaatikosta", eli siitä boksista lehden alusssa yleensä sisällysluettelon tietämillä, jossa esitellään lehhteä tekevät hahmot. Älä lähetä viestiä esimerkiksi lehden palauteboksiin, on suuri vaara, että se hukkuu sinne.

Esittele itsesi lyhyesti, kerro mihin olet tehnyt juttuja, mitä opiskellut ja mikäli olet erikoistunut tietynlaisiin aiheisiin (tyyliin ihmissuhteet, lääketiede tai merikotkat, mihin nyt ihmiset tapaavat erikoistua). Tämä kaikki on kiinnostavaa tietoa.

Kerro, miksi haluat kirjoittaa juuri tähän lehteen. Miksi tämä media kiinnostaa sinua? Kannattaa vaikkapa lukea lehden paria aiempaa numeroa analyyttisesti ja miettiä, millainen ääni lehdessä on. Onko se hyväksyvä, lempeä, ärhäkkä tai vaikkapa kuiva ja asiallinen.

Lehteen tutustuminen on olennaista, jos tarjoat sähköpostissasi juttuideoita: Tutki lehden rakennetta. Nykyään aikakauslehdet ovat äärimmäisen konseptoituja. Melkein joka aukeamalla on tietynlainen juttutyyppi, joka toistuu lehdestä toiseen: Lehti voi vaikkapa alkaa kansihaastattelulla, jossa esiintyy julkkis, joka kertoo elämänsä käännekohdasta. Sen jälkeen voi tulla vaikkapa "kamapalsta", jossa esitellään erilaista kamaa (ei huumeita, paitsi ehkä Lääkärilehdessä?). Sitten saattaa olla erilaisia palstoja, kuten kauneutta (eli siis meikkejä), muotia (vaatteita), ruokaa ja niin edelleen.

Lehdessä saattaa olla myös reportaasipaikka, jossa käydään tutustumassa johonkin hauskaan mestaan (tyyliin eläinsairaalaan tai vanhainkotiin, okei tämä oli omituinen rinnastus) tai seurataan jotain kiinnostavaa tapahtumaa tai ollaan itse osallisena siinä (tyyliin viikko vankilassa, kuten ystäväni Sonja juuri vietti mukavasti kesäpäiviänsä).

Lehdessä voi olla myös niin sanottu tavishaastattelu, jossa joku tavallinen ihminen kertoo selviytymistarinansa tai vaikka harrastuksestaan tai synnytyksestään. Monissa lehdissä on myös ilmiöjuttu, joka kaivautuu johonkin pinnalla olevaan ilmiöön, vaikkapa englannin kielen tunkeutumiseen suomalaisessa kulttuurissa tai äitien väliseen vihapuheeseen nettifoorumeilla. 

Kaikki lukijat eivät tiedosta, mitä juttukonseptit ovat tai eivät osaa hahmottaa, että tässäkin on tietty juttutyyppi, eikä heidän tarvitsekaan. Lehtien konseptoidut jutut luovat lehteen tutun ja turvallisen fiiliksen, sellaisen, että lukija tietää suurinpiirtein mitä odottaa.

Sen sijaan jos toimittaja tarjoaa kolumnia lehteen, jossa ei selvästikään ole kolumnipaikkaa, niin ainakin minun mielenkiintoni sammahtaa aika nopeasti. Tulee sellainen olo, että tämä tyyppi ei ole jaksanut nyt yhtään nähdä vaivaa perehtyäkseen lehteemme, joten minulla ei ole aikaa alkaa kouluttaa häntä. (Lisäksi kolumnien kirjoittaminen on aivan jäätävän vaikeaa. Moni aloitteleva toimittaja kuvittelee, että se on helpoin homma, kun ei tarvitse haastatella ketään. Päinvastoin, olen itsekin nyt kirjoittamassa erääseen mediaan kolumnia, ja hitto mä olen tehnyt siihen taustaduunia ja haastatellut jengiä, ja silti tuntuu, että siitä tulee ihan paska. End of rant.)

Lehdet kaipaavat ennen kaikkea hyviä haastateltavia. Hyvät verkostot ovat juttujen teon perusta. Jos tiedät jo vaikka hyvän asiantuntijan, jolla olisi kiinnostavaa sanottavaa, tarjoa tätä suoraan. Tai jonkun taviksen, jolle on käynyt jotain kummallista, joka sopisi juuri lehden tiettyyn juttukonseptiin. Jos taas tunnet paljon nuoria, haitarinsoittajia tai vaikka vastaanottokeskuksen jengiä, kerro sekin. Kaikki erityisosaaminen ja erityisverkostot kiinnostavat.

Meilissäsi voit suoraan ehdottaa vaikkapa kolmea tai viittä juttuideaa, jotka on räätälöity juuri lehteä varten. Kekseliäisyys palkitaan. Tällä hetkellä ei kannata tarjota haastatteluun vaikkapa "juuri elokuvan tehnyttä Tommi Korpelaa", sillä lehtien toimituksissa ollaan kyllä perillä siitä, mitä populaarikulttuurissa tapahtuu.

Juttuidea ei ole koskaan pelkkä aihe (tyyliin Tommi Korpela) vaan myös näkökulma aiheeseen (Tommi Korpelan pohjaton rakkaus ratikoihin ja mitä se kertoo hänen lapsuudestaan). Okei, tuo esimerkki oli täysin keksitty, on mahdollista, että Tommi Korpela vihaa ratikoita (vaikka hän tekikin aivan järjettömän hauskan sketsin ratikoista taannoin Studio Julmahuviin). 

Mutta siis, juttuideoita voi ehdottaa vaikka niin, että sanoo: "Tämä sopisi teidän ilmiöjuttupaikalle" tai "Tämä voisi olla kiinnostava henkkari". No, ei ole oikeasti vaarallista, jos ei idea ei heti osu maaliin, näistä voidaan ennen kaikkea jutella toimituksessa.

Voit myös lisätä sähköpostin liitteeksi pari näytejuttua, mutta tämä ei ole pakollista.

Ilmaise halusi ryhtyä vakituiseksi avustajaksi ja ehdota tapaamista. Hyvät freet ovat kullanarvoisia, ja hyvän freen perehdyttäminen lehden äänensävyyn, juttupaikkoihin ja toimituskulttuuriin on vaivalloista. Tästä syystä harva jaksaa tilata freeltä yhtä ainoaa juttua, vaan toimituksia kiinnostaa enemmän vakituiset avustajasuhteet. Toki superkokeneilta ja nimekkäiltä kirjoittajilta tilataan tällaisia yksittäisiäkin juttuja.

Voit soittaa perään, jos haluat. Lehtien toimituksissa ollaan yleensä todella kiireisiä, ja sähköpostit saattavat hautautua ties minne. Kiireisyys tarkoittaa myös sitä, että toimituksissa arvostetaan oma-aloitteisuutta ja sitä, että ihan kaikesta pienestä ei kysellä ja lähetellä hysteerisiä sähköposteja, koska silloin tulee sellainen olo, että tämä tyyppi on nyt ihan pihalla. Tämä kuulostaa julmalta meiningiltä, mä taidan ehkä olla vähän kyynistynyt. Ehkä on ihan ok, etten ole enää tuottaja! :D

Vielä pieni muistilista siihen, kun saat ensimmäisen jutun myytyä:

Ensinnäkin: Pidä deadline. Toimittaja, joka ei pidä dedistä, on täysin turha toimittaja. Toimittajuus ei ole mitään boheemia hauskaa kirjoittelua, vaan toimittajan on pakko olla superluotettava, myöhästelijöiltä ei tilata juttuja uudestaan. Jos dedis meinaa paukkua (vaikkapa haastateltava peruu tms.), kerro asiasta heti ja ehdota jotain toista ratkaisua mieluummin kuin vain kysyt, että mites nyt?!

Toiseksi: noudata juttubriiffiä eli tee sellainen juttu, mikä sinulta on tilattu. Muista myös noudattaa ainkain suurinpiirtein merkkimäärää. Jos sinulta tilataan 5000 merkin juttu ja palautat 10 000 merkin jutun, aiheutat saatanallista vaivaa jutun editoijalle. (Lol, mä itse olen niin tämä liian pitkien juttujen palauttelija + aiheesta selittelijä, mikä on vielä ärsyttävämpää.)

Varaudu myös siihen, että aikkareissa juttu tulee miltei aina bumerangina takaisin. Siinä pyydetään lisää tietoa johonkin kohtaan, jonkun kohdan parempaa selvitystä tai vaikkapa rakenteen radikaalia muutosta. Mun oman kokemuksen mukaan ei kannata jaksaa vängätä kauheasti vastaan, vaan suosittelen tekemään pyydetyt muutokset mahdollisimman hyvin. Toimittaja ei ole mikään taiteilija, joka vuodattaa sydänverensä ja sielunsa juttuun. Toimitusta kiinnostaa ennen kaikkea yksi tavoite: Tehdä lehden lukijalle mahdollisimman hyvä ja ymmärrettävä teksti, ja siinä ei paljon taiteelliset ambitiot kiinnostele. Ja kaikki tämä mielellään mahdollisimman tehokkaasti.

Kun olet saanut myytyä muutamia juttuja lehteen, sinulta aletaan luultavasti tilata juttuja, joiden aiheet ja näkökulmat on keksitty toimituksessa. Tämä on kivaa, koska silloin freelancerin ei tarvitse enää käyttää aikaa ideoiden miettimiseen ja myymiseen, riittää kun tekee! Joskus on tietenkin ihanaa ideoida omia juttuja, etenkin jos haluaa tehdä vaikka Imageen tai Kuukausiliitteeseen jonkun kunnianhimoisen projektin (jonka työmäärä on huomattavasti isompi kuin jutun hintalappu, mutta josta tulee omahyväinen fiilis, että tällaistakin minä menin tekemään!).

 

Tuleeko mieleen kysyttävää? Entinen Tuottaja vastaa mielellään!
Tai tuleeko jollekulle juttujen tilaajalle lisättävää tai eriäviä mielipiteitä? 

 

Lue myös:

Ensimmäinen viikko vapaana kirjoittajana

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA

 

Share

Kommentit

nuori friikku (Ei varmistettu)

Hyviä vinkkejä, kiitos! Mietin vielä sitä, että kun on myymässä juttua uuteen lehteen, missä vaiheessa kannattaa puhua rahasta? Kerroitko itse aina hyvän kuuloisen juttutarjouksen saatuasi, paljonko siitä olisi luvassa massia? Entä onko näissä ikinä mitään neuvottelun varaa? Toki samoista juttupaikoista varmaan maksetaan aina saman verran lehdestä toiseen. Mutta mites jotkut vähän vaihtelevan pituiset repparipaikat tai oikeasti aikaa vievät ja isot projektit – voiko sellaisten kohdalla laittaa jo juttutarjoukseen, että millä hinnalla voisi myydä? Vai onko sellainen aina tökeröä? Jotenkin nämä hinnoitteluhommat tuntuu hankalilta, terveisin ensimmäisiä haparoivia freelancer-askeliaan ottava parikymppinen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulla on itselläni ollut tapana kertoa palkkioehdotus viimeistään siinä mielissä, jossa lähetän juttubriiffin eli tilaan jutun. Samassa mielissä sovitaan deadline, jutun merkkimäärä, vaadittavat haastateltavat ja jutun sisältö ylipäänsä. Näin ollen on tosi luontevaa puhua palkkiosummasta samalla, koska siinä konkretisoituu myös jutun vaatima työmäärä.

Yleensä palstojen palkkiot ovat melko lailla fiksattuja, mutta neuvotteluvaraa on aina. Etenkin jos perustelee isomman palkkion hyvin (esim hankala etsiä haastateltava juttuun, paljon selvitystyötä, muuten vain työmäärä ja palkkio eivät kohtaa), niin usein korotus menee läpi. Ei toki aina, ja silloin toimittaja voi myös jättää tekemättä jutun. Jos se on hänen oma ideansa, hän voi myydä sen muualle (tätä on tapahtunut) tai jos se on lehden tarjoama juttu, lehti voi tarjota ideaa jollekulle toiselle.

Ei mun mielestä hinnallaan tarjoaminen ole tökeröä, mutta just tuossa briiffivaiheesaa se on kaikkein selkein.

Tosi hyvä kysymys btw!

CougarWoman
CougarWoman

Tämä juttu sai mut haluamaan isona freelancer-toimittajaksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mahtavaa! Suosittelen!

emmms (Ei varmistettu)

Tämä oli tosi hyvä ja informatiivinen juttu! En ole toimittaja, enkä sellaiseksi tulemisesta haaveile, mutta oli kiva saada parempi mielikuva toimituksen menosta. Minulla oli selvästi vähän turhan ruusuinen käsitys naistenlehtien toimituksen menosta ja juttujen tekemisestä. Tavallaan kivakin kuulla (näin harmaana virkamiehenä) ettei muissakaan ammateissa pääse välttämättä toteuttamaan itseään miten haluaa ja tiukkaakin palautetta omasta tyylistä pitää vastaanottaa mukisematta. En siis ole ainut, joka kamppailee näiden asioiden kanssa :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Huippua jos tykkäsit! :)

Joo, aika tehokasta menoa toimituksissa on. Mä olen niiiin tottunut siihen, että saan kirjoittamastani jutusta aina editoijalta suuriakin korjausehdotuksia, etten millään lailla pidä sitä vaivalloisena tai ärsyttävänä. Kun molemmat tietävät, että päämääränä on saada mahdollisimman hyvä juttu aikaiseksi, niin ennemminkin olen kiitollinen siitä, että joku vaivautuu hiomaan mun kirjoittamasta jutusta paremman. Suoraan sanottuna musta on aika käsittämätöntä, että alalla on toimittajia, jotka pitävät tekstejään pyhinä ja ajattelevat, ettei kukaan saa koskea niihin. 

(Se muuten tässä bloggaamisessa on välillä niin paha, ettei kukaan editoi tai oikolue mun horinoita, vaan tuuttaan kaiken sellaisena menemään.)

Räyhälä
Räyhälä

Ihanaa, myös tiedottaja kiittää tästä avauksesta! Musta tuntuu että keksin aina näiden sun postausten perusteella joku sata ideaa mitä voisit ruveta seuraavaksi tekemään (ikään kuin et tekisi jo ihan helkkaristi kaikkea), mutta sä oisit varmasti ihan huippu ope/luennoitsija nimenomaan näistä aiheista! Mä ainakin tulisin sun luennolle heti! :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii! Kiitos! <3

Oi, näistä olisi kyllä hauska luennoida. Mulla on niin paljon hyviä käytännön esimerkkejä kertynyt vuosien varrelta :D

Johanna-- (Ei varmistettu)

Kiitos tästä! Kahdesta asiasta haluaisin vielä kysyä:

1) Maksetaanko haastateltaville yleensä haastatteluista tai korvataanko osallistumista muulla tavalla?

2) Onko faktojen tarkistukseen mitään vakiintuneita käytäntöjä, millä tasolla tällaista edellytetään toimittajalta asiajutuissa ja miten tehdään?

Juliaihminen
Juliaihminen

Hyviä kysymyksiä!

1) Lähtökohtaisesti haastateltavalle ei makseta haastattelusta mitään eikä haastateltavalle korvata osallistumista haastatteluun mitenkään. Itse en ole koskaan maksanut haastateltavalle mistään. Esimerkiksi tutkijoiden ja asiantuntijoiden suositellaan antamaan haastatteluja, koska se on yleishyödyllistä (ja monesti esimerkiksi yliopiston tutkijoiden palkka maksetaan verovaroin, eli on ihan asiallista, että jakavat tietoa kansalle tiedotusvälineiden kautta). Tavallisillekaan ihmisille (koska tutkijathan eivät ole tavallisia!) ei tavata maksaa, vaan juttuun osallistumista perustellaan nimenomaan tällä yleishyödyllisyydellä. 

Mun piti oikein tsekata Journalistin ohjeista, sanotaanko haastateltavalle maksamisesta mitään, mutten löytänyt siitä. Olen kuullut huhuja, että jollekin julkkiksille vaikka maksetaan siitä, että päästävät toimittajan ja kuvaajan kuvaamaan heidän kotiaan. Mutta tämä on täysin huhu! 

2) Toimittajan pitää tarkistaa faktat. Myös yleensä tuottaja/toimitussihteeri/toimituspäällikkö pyrkivät tarkastamaan faktoja. Median päätoimittaja on aina lopulta vastuussa siitä, mitä kyseisessä mediassa kirjoitetaan.

 

Toimittajia sitovat journalistin ohjeet, jotka ovat käytännössä katsoen toimittajan raamattu. Niiden rikkomista pidetään todella pahana asiana. Mun mielestä ykkösohje on tärkeä, ja se kuvaa tätä hommaa aika hyvin:

1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

sekä kymppiohje:

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

lindapyn (Ei varmistettu)

Ah, tämä sai mut kaipaamaan parin vuoden takaisia friikkutoimittaja-aikojani täältä turvallisen päiväduunin parista! Nyökyttelin liikuttavan samanmielisenä monessa kohdassa, vaikken olekaan koskaan tehnyt ostajan puolella hommia.

Välillä kuulee noita legendoja taiteilijahenkisistä, dediksille kintaalla viittaavista friikuista - tuntuu ihan uskomattomalta miten jollekin tulee edes mieleen että niin toimiminen olisi ok, saati että se auttaisi saamaan jatkossakin duuneja!

Juliaihminen
Juliaihminen

JEP! Kaikenlaista taiteilija-hiihtäjää on kuule tässä uran varrella tullut nähtyä :D :D

Taru Mari
Stuff About

Huippupostaus! Vielä yksi kysymys; miten saada myytyä sen ensimmäinen juttu lehteen tai johonkin muuhun mediaan?! Miten todistaa olevansa hyvä jos valmista juttua ei lähetetä? Ymmärsin ainakin tämän niin, ettei valmista juttua lähetetä vaan idea? :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! Joo, en tiedä yhtäkään lehteä, jotka ottaisivat valmiin jutut, kun niillä on niin tarkat konspetit ja ihan merkkimäärätkin. Eli aina idea edellä. Kun se on tarpeeksi hyvä ja konkreettinen, niin kyä se ostetaan! :)

Taru Mari
Stuff About

Okei, kiitos! :) Olen kuullut, että joskus käy niin ettei juttua osteta ja sitten sama idea ilmestyy hetken päästä jonkun muun kirjoittama. :D Kannattaako sekaan laittaa joitakin muita juttunäytteitä joista käy taidot ilmi? :D

HeidiHaloo (Ei varmistettu)

Olen itse freetoimittaja ja täytyy sanoa, että vaikka olen tehnyt hommia jo vuosia, niin näistä ohjeista oli minullekin hyötyä. Kiitos! Ja nyt on ihan pakko tarttua yksityiskohtaan.. särähti meinaan korvaan tuo "nuoren freelancer-toimittajan muistilista" -siis gaah, entäs me vanhat?? =D

Olen itse keskittynyt viimeisen vuoden aikana tekemään pitkiä juttuja aikakauslehdille. Alkuun myin valmiita juttuja -hyvin onnistui, kun olin jo kirjoitusvaiheessa suunnannut tekstin jollekin tietylle lehdelle/tietyille lehdille. Ensin tarjous ja teksti meilillä menemään. Jos mitään ei kuulu muutamaan päivään, niin uusi meili menemään ja siitä muutaman päivän päästä soittoa perään. Viimeistään siinä vaiheessa jutun myyminen on onnistunut.

Nyt syksyllä olen myynyt ideoita ja sekin on sujunut ihan hyvin, JOSKIN se on ollut -yllättävää kyllä- epävarmempaa. Vastaukset ovat olleet tasoa "olemme erittäin kiinnostuneita, kirjoita juttu niin katsotaan sitten jatkoa". Nämä kyseiset jutut olen tehnyt tiukasti ainoastaan kyseisen lehden tyyliin ja juttupaikkaan sopiviksi.

Mitäs sitten, jos ostaja muuttaa mieltään valmiin jutun nähtyään? Olisko jotain neuvoja tähän kohtaan? Olen nyt juuri saanut myytyä (?) ideat Seuraan, Imageen ja Suomen Kuvalehteen, mutta jutut eivät ole vielä valmiita. Eli jännän äärellä ollaan...

Juliaihminen
Juliaihminen

Jee! Kuulostaa siltä että olet saanut hyvin juttuja myytyä! Kyllä ne lehdet ne jutut ostaa sitten, kun ne kerran on tilattu, eli ei mun mielestä siinä enää tossa vaiheessa mitään riskiä ole :)

Kommentoi