Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan (ja parisuhde alkoi voida hyvin)

Ladataan...
Juliaihminen

"Sulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista laspsen kanssa kotona oleminen on", Tiki saattaa sanoa mulle, kun tuun kotiin.

"Siinä olet kyllä oikeassa. Se on mulle täysin tuntematon konsepti. Lapsen hoitaminen kotona, lol! Mutta ilmeisesti se on aika helppoa lorvailua. Oon antanut itseni ymmärtää, että sä olet ehtinyt katsoa monta leffaa, datailla tietokoneella ja lukea pari lehteä täällä sillä aikaa, kun minä olen tehnyt perheelle rahaa", vastaan hälle.

"Niin. Sinähän olet saanut viettää omaa aikaa siellä töissä koko päivän. Että mitä sä nyt enää haluat levätä?"

Yllä oleva keskustelu on siis vitsailua. Nimittäin nyt me ollaan alettu taas ymmärtää toisiamme paremmin. Tämä roolien vaihtaminen on vain niin siistiä. Koen syvää tyydytystä niinä hetkinä, kun Tiki saa pieniä ahaa-elämyksiä siitä, mistä mä olen oikein mussuttanut viimeisen vuoden.

Yksi päivä se esimerkiksi sanoi, että tajuaa vasta nyt, miten hiton ärsyttävää se on, jos mä tuun töistä kotiin ajoissa mutta jatkan kuitenkin duunien tekemistä vielä himassa. Se tarkoittaa sitä, että se tai Alppu eivät saa häiritä mua. Toisin sanoen mä olen näennäisesti kotona, mutta siitä ei ole mitään iloa, päinvastoin: tulee kateellinen olo siitä, että tuo saa rauhassa datailla koneella juttuja, kun minä joudun viihdyttämään intensiivisesti taaperoa.

Just näin!!! Tätä mä olen yrittänyt koko vauvavuoden sanoa Tikille: tee ne työt työpaikalla tai sitten vasta kun lapso on nukkumassa, mutta se ei ole mikään palvelus tulla kotiin hengailemaan työhuoneen. 

Ja toisaalta, on hyvä että mulla on tiiviissä muistissa se, millaista lapsen hoitaminen on, sillä välillä mulla on kiusaus alkaa vänistä siitä, että kotona on ihan shaissesta, että miksei se ole voinut siivota täällä sillä aikaa, kun olen töissä. Mä kuitenkin tiedän, että lapsen läsnäollessa siivoaminen voi olla sula mahdottomuus.

Okei, kun yhtenä torstaina tulin himaan ja kämppä näytti siltä kuin täälllä olisi ollut murtovarkaita (esimerkiksi keittiön tuolit oli kaadettu ja talouspaperin paperit oli levitetty ympäriinsä!?), oli pakko antaa pieni palaute. 

Mutta joo, kokemusmaailmat alkavat kohdata, sillä mun mielestä vauvavuoden loppua kohden ne oikeasti hieman eriytyivät, mikä aiheutti todellista kränää meidän parisuhteelle. (Oh god, siitä voisin horista vaikka kuinka paljon!)

Totta kai Tiki on koko ajan arvostanut mun ponnistuksia, ja sanonut sen useasti ääneen viimeisen vuoden aikana. Ei se siitä ole kiinni. Ennemminkin mä kaipaan, että mun sielunkumppani (okei, normaalisti käytän sanaa aviomies enkä sielunkumppani) tajuaa aidosti, millaista on operoida keittiössä pelkästään yhdellä kädellä, kun lapsi haluaa olla väsyneenä koko ajan sylissä, miltä tuntuu jännittää, nukahtaako lapsi jo ratikkaan eikä vasta kotiin (jolloin kaikki tuhoutuu) tai miten tyydyttävää on, kun lapsonen nostaa kädet ilmaan sen merkiksi, että se haluaa just mun syliin (ja miten raivostuttavaa se voi yhtä lailla olla, olenko jo sanonut, että äitiys on ristiriita). 

Unikoulun myötä Tiki myös tietää, millaista on heräillä öisin ja nousta kuitenkin ylös jo seiskalta, kun jäbän ei tee mieli enää nukkua. Ja toisaalta, miten järjettömän siistiä on, kun lapsi ottaa yhtäkkiä itse lusikan käteen ja vetäsee puurolautasen tyhjäksi.

Hah hah! Olia aika, jollon minä ragesin Tikille siitä, miten ärsyttävää on, kun autot parkkeeraavat jalkakäytävälle ja minä en mahdu vaunuineni ohi. Silloin Tiki vain toppuutteli, että älä nyt tuommoisesta äkäänny. Eipä muuten toppuuttele enää!

Ja minä taas tajuan, miten riittämätön fiilis siitä tulee, kun toinen laittaa iltapäivällä viestiä, että koska sää tuut kotiin. Ja toisaalta: miten iisiä töissä oleminen välillä on verrattuna kodin intensiiviseen läsnäoloon.

Että joo. Tämä on kyllä tiivistänyt mun ja Tikin välistä ymmärrystä todella paljon jo tällä puolentoista kuukauden kokemuksella. Ja mahtavaa, että tätä on jäljellä vielä monta kuukauta, sillä vielä tälllä hetkellä mä olen Alpulle ehdoton ykkönen. Musta olisi kiva nähdä, millaista on, mikäli Tikistä tulee se ykkösvanhempi. 

 

 
Minkä asian toivoisitte puolisonne ymmärtävän? (Ei tarvitse liittyä mitenkään lapsiin!)

 

 

Lue myös:

Omituisimmat riidat vauvan isän kanssa

Sullakin pitää olla kurjaa!

Äidin näkökulma töihin paluuseen

Isän näkökulma kotiin jäämiseen

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Share

Kommentit

FromKaren
Ihana Päivä

Hei hyvä postaus! Voisitko muuten palata vielä unikouluun? Miten on mennyt? Onnistuitteko? Mitä tekniikka käytitte?

Juliaihminen
Juliaihminen

Voin!!! Ehdottomasti. Koska (rumpujen pärinää...) viime yö oli ensimmäinen yö, jolloin Alppu meni nukkumaan puoli kasilta illalla ja heräsi aamulla seiskalta. Mahdoton on tapahtunut!!!

Tähän pisteeseen pääseminen oli pitkä ja polveileva tarina (ja meillä oli semmonen hybriditaktiikka), joten on kyllä pakko jakaa se täällä pian.

(Ja toki tämä oli tosiaan vasta ensimmäinen yö, joten ei ole sanottu, että nyt oltaisiin mitenkään vielä unikoulun maistereita, korkeintaan Unikoulun yo.)

Maira__ (Ei varmistettu)

Onneksi olkoon!! Mä epäilin viikon verran, että kyllä se vielä heräilemään taas alkaa, mutta nyt on kulunut jo yli kuukausi täysillä öillä. It's a miracle!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitoksia ihanat! Tämä tuntuu kyllä aivan taianomaiselta saavutukselta!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Jeee hurraaa! Hyvä te!!

Sanni Tee Tee

Perhevapaiden jakaminen on parasta mitä meidän parisuhteelle on tapahtunut. Ja ylipäänsä se, että me ollaan oltu ihan yhtä paljon töissä ja muissa menoissa kodin ulkopuolella kumpikin. Molemmilla on samat kokemukset. Se auttaa ja sujuvoittaa yhteiseloa niiiin paljon.

Lopputulos:

- Emme riitele siivoamisesta tms. huusholliin liittyvistä asioista.

- Kumpikin pyörittää huushollihommia about automaatiolla ja oma-aloitteisesti, koska tietää, millainen kaaos siitä seuraa, jos hommat jätetään pidemmäksi aikaa tekemättä.

- Koskaan ei riidellä eikä naputeta siitä, jos toisella on töitä. Työt on tärkeitä.

- Kumpi tahansa hoitaa koko setin kolmen lapsen kanssa suvereenisti yksinkin.

- Kumpi tahansa käyttää lapsen neuvolassa tai auton katsastuksessa.

- Kumpikin arvostaa kaikkea mitä toinen tekee. Ja osaa antaa toiselle tilaa myös omille menoille ja omalle ajalle.

Ihan parasta!

Juliaihminen
Juliaihminen

Todella kattava listaus koti-isyyden eduista, just näin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Toivoisin, että mies ymmärtäisi, että kosmetiikkaan ja kampaajan menevä raha ei ole mitään huvittelua ja ne pitäisi hammastahnan tapaan maksaa yhteiseltä tililtä ;) Imetysaikna ja raskausaikana tosin onnistuin neuvottelemaan itselleni muutamat uudet, kivat ja päällemahtuvst vaatteet yhteisestä budjetista (perus imetysasujen lisäksi). Se tosin oli vähintään oikeus ja kohtuus, mutta pisteet silti ymmärryksestä hänelle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin ja tunnistan kyllä nuo samat, mies todella on hahmottanut, ettei lapsen kanssa välttämättä ehdi hoitaa mitään omia juttuja, jos päivän rytmi ottaa odottamattoman käänteen.

Toisaalta mies on myös ihan uudella tavalla alkanut tajuta, miten ihanaa lapsen kanssa on. Vähän niin kuin Tiki omassa tekstissään kertoi rakkauden tunteen kehittyneen. Mies oli kyllä paljon jo ennestään lapsen kanssa ja tosi osallistuva, mutta rankan työputken keskellä esim kaipasi paljon omaa aikaa eikä voinut käsittää mun vaikeutta välillä irrottautua. Nyt hänenkin on niin rento olla lapsen kanssa, että paljon enemmän vietetään aikaa koko porukalla, hän lähtee omiin menoihinsa (tyyliin lenkille) usein vasta lapsen nukahdettua. Tämä on lähentänyt meitä melkein ennemmän kuin toisen osapuolen haasteiden tajuaminen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oot niin oikeassa! Mä ehkä inasen verran keskityin liikaa tässä postauksessa kertomaan, miten raskasta kaikki on. No on ja ei ole. On siis raskasta, mutta on myös ihan älyttömän palkitsevaa ja suloista. Just tuo, että voi olla rennosti ilman, että kylmä hiki pukkaa jokaisesta huokosesta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan ekaks, ihana hame sullan!!

Toiseksi: lohduttavaa.

Mulla töihin paluu edessä parin kuukauden päästä ja mies jää koko kesäksi vauvan kanssa kotiin. Ja just tätä mä haluan; että se tajuais millasta on olla tommosen pikkuihmisen kanssa päivät pitkät kotona!! Pidetään peukkuja että mekin päästäis taas jollekin yhteisymmärrys levelille näissä jutuissa.. ihan tismalleen samaa kuvioo täällä meillä kuin teillä.

Kevään riemua ja voimia arkeenne!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! Toisen raskaus on toisen onni, nimittäin sain tämän hameen just kaverilta, joka ei mahdu siihen enää, hänen LA on elokuussa :)

Ja onneksi olkoon erittäin hyvästä valinnasta. Mä jännitin ihan sikana etukäteen, että mitä siitä tulee, kun Tiki on kokonaisen päivän kahdestaan Alpun kanssa. Se ei siis ollut aiemmin ollut yli viittä tuntia kaksisteen vaavin kanssa. Mutta pakko on aivan sairaan hyvä keino totutella johonkin - ja alkaa nauttia siitä. Eli teillä tulee menemään just hyvin!

Ihanaa kevätiloa sinne myös! <3

Sipuliina (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta! Lapsen- ja kodinhoidon päävastuun jyvittäminen kummallekin vanhemmalle vuorotellen on ehkä parasta, mitä perheelle ja lapselle voi tehdä. Oikeasti. Siihen pitäisi yhteiskunnankin vähän voimallisemmin kannustaa.

Minä toivon, että mies ymmärtäisi, kuinka tärkeää työni ja ammatillinen kehittyminen on minulle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin. Niin kauan kuin "on tapana että nainen hoitaa kodin", tätä ei vain tapahdu. Lisäksi olen sitä mieltä, että myöskään koko perheen yhteinen loma ei aja samaa asiaa, koska silloinkin päävastuu metatyöstä menee niin helposti äidille.

Ja sun toiveesi on todellakin asiallinen ja reilu, toivottavasti miekkonen tajuaa sen!

NooraF (Ei varmistettu)

Nimenomaan! Tuon kaiken takia meilläkin vaihdetaan rooleja kesäkuussa. Niin siistiä. Vähän kyllä kauhulla odotan sitä, että millainen sotku täällä sitten on, kun jo nyt ajoittain koko asunto näyttää siltä miltä teidän parveke (näkemättä ofc), eli kuin koditon spuge asuisi siellä, vai miten se menikään.. Ajattelen myös vähän kauhulla sitä, että mitä jos lapset alkavatkin pitää isää ykkösvanhempana, vaikka toisaalta haluan että alkavat! Ristiriitaista!

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahaha, voin kertoa, että meidän parvekkeen tila on nyt valunut olohuoneeseen ja keittiöön. Mulla on vähän sellainen taistelen tuulimyllyjä vastaan -fiilis. Ja kyllä mä yksi päivä jo instassa rageilinkin, että voiko kaksi ihmistä, joilla on niin erilainen siisteyskäsitys, edes asua yhdessä. No, kaikesta päätellen voi. Itse asiassa nykyään meillä on kolme ihmistä, joilla on erilainen siisteyskäsitys: Alppu ja Tiki vastaan minä. Hehheee!

Mutta pakko vain yrittää hyväksyä. (Joskin olen kyllä tehnyt linjavetoja. En esimerkiksi niele sitä, että Alpun kakluunit on heitetty vessanpöntön reunoihin eikä niitä ole harjattu pois. Tämä on kestovaippailun iloja.)

Meillä ei muuten tosiaan ole vielä sillä lailla roolit vaihtuneet, että Tiki olisi ykkönen. Ja se on vähän raastavaa, kun tänäkin aamuna Alppunen itki niin lohduttomasti, kun lähdin töihin. (Tämä on joka-aamuinen tragedia.)

piia_ (Ei varmistettu)

Tämä teksti toi sellaisen rauhoittavan varmuuden siitä, että ollaan tehty oikea päätös. Kiitos Julia! Onnistuit taas sanailemaan oikeasta aiheesta oikeaan aikaan. Miehenikin luki tän ja kehui hyviä pointteja.

Ajoittain tunnen surua, että enää on puolet kotona oloa jäljellä, mutta nyt se alkaa kääntyä enemmän riemuksi siitä, että roolit vaihtuvat ja ymmärrys kasvaa.
Odotan, että mieheni hahmottaa, kuinka termi "oma aika" muuttaa merkitystään lapsen myötä. Töissä oleminen todellakin on omaa aikaa vauvaperheen kontekstissa. Toivon myös, että muistan itse tämän ensi syksynä.
Kodinhoidon osalta tsemppaan itseäni jo nyt olemaan hiljaa. Meillä ei riidellä siivoamisesta (se sovittiin jo ennen yhteenmuuttoa), mutta työpäivän jälkeen olen yleensä tarvinnut rauhallisen, hiljaisen hetken seesteisessä kodissa. Voi olla, että tässä pitää tulevaisuudessa ihan pikkiriikkisen joustaa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihan oikean päätöksen olette tehneet!

Hei joo, mä niin tunnistan tuon haikeilun äikkärin loppumisesta. Aloitin sen itse elokuussa. WTF?!!! Mutta en voi itselleni mitään. Nautin vain tuosta kotona olemisen jaksosta niin järjettömän paljon, että siitä luopumisen ajatus viilsi aika syvältä. Onneksi nyt olen päässyt haikeilusta eroon ja tajunnut, että on lattemamaelämää äitiysloman jälkeenkin. Viikonlopussa ehtii ihmeen paljon! :)

Ja tuosta omasta ajasta. Hehheh, sunnuntaina mä päästin ensimmäisen kerran tämän lauseen suustani: "Ah, ihanaa että pian on maanantai, niin pääsen töihin lepäämään." (Eeeeiiiih! Kliseekirjan sivut on nyt avattu.)

Mamamenossa (Ei varmistettu) https://menoajamamailua.wordpress.com

Odotan noita fiiliksiä!

Ja se, minkä toivoisin puilison tajuavan: vaikka paljon on, niin sitä ei ole mhdollista rationalisoida, että vauvaa pistetään esim. verikokeessa ja rokotuksissa ja vaikka mama miten tsemppaa, itku tulee aina. (Kehuin itseäni kuitenkin viimeksi jo siitä, että nyt itkin vähemmän kuin vauva!!)

Kommentoi

Ladataan...