Ei kannata erikoistua vaipanvaihtoon

Juliaihminen

Vauvavuotena me jaettiin erilaisia lapsenhoidollisia tehtäviä paljon ajatuksella "minä teen, koska osaan tämän paremmin". Tätä on jatkunut aina näihin päivään saakka: Esimerkiksi vielä kuukausi sitten Tiki nukutti Alpun joka ilta. Tämä johtui siitä, että Tiki saa Alpun nukahtamaan niin jumalattoman paljon paremmin kuin minä. Sitten aina maanittelin, että Tikin pitäisi nukuttaa Alppu, kun multa menee siihen tupla-aika. "Tee sinä se, kun olet niin hyvä siinä!"

Yritin siis vyöryttää tylsän työtehtävän Tikille vedoten suhteellisen ja absoluuttisen edun teoriaan. Monessa työnjaossa tämä taloustieteessä käytetty ajatus toimii, mutta olen tullut nyt siihen tulokseen, että lapsen hoitamisessa se ei toimi.

Taloustieteessä puhutaan siis suhteellisesta edusta ja absoluuttisesta edusta. Esimerkiksi Heikki Pursiainen selitti tämän pitämällään taloustieteen kurssilla käyttäen klassista esimerkkiä: Robinsonia ja Perjantaita, jotka asuvat autiolla saarella. Saarella nimittäin kalastetaan ja poimitaan kookospähkinöitä. Valoisaa aikaa on vain 12 tuntia päivässä, ja ystävysten pitää miettiä, miten he jakavat työt mahdollisimman tehokkaasti.

Esimerkissä Perjantai on yhtä hyvä kalastamaan kuin Robinson, mutta sen lisäksi hän on parempi keräämään kookospähkinöitä. Koska Perjantai on parempi kookospähkinöiden kerääjä, sanotaan Perjantailla olevan absoluuttinen etu kookospähkinöihin keräämisessä Robinsoniin nähden. Robinsonilla taas ei ole absoluuttista etua Perjantaihin nähden missään, sillä hän ei ole kummassakaan parempi kuin Perjantai. Silti hänen kannattaa erikoistua kalastamiseen. Tämä johtuu siitä, että Robinsonilla on kalan tuotannossa suhteellinen etu

Robinsonin kannattaa siis erikoistua kalastamiseen ja Perjantain kookospähkinöiden keräämiseen, sillä tällä systeemillä molemmat hyötyvät ja ruuan saaminen maksimoidaan. Nimittäin kalastamisen vaihtoehtoiskustannus on Robinsonilla alempi kuin Perjantailla. Toisin sanoen: Robinsonin kalastamat kalat maksavat vähemmän kookospähkinöitä kuin Perjantain kalastamat kalat. 

Sama periaate pätee yhteiskunnassa. Voidaan ajatella, että aika moni meistä kykenisi kirjoittamaan tällaista lifestyleblogia, mitä minä tässä hommailen. Sen sijaan kaikki eivät kykenisi tutkimaan syöpäsoluja, jota taas eräs ystäväni Otto tällä hetkellä tekee. Näin ollen Otolla on absoluuttinen etu minuun nähden syöpäsolujen tutkimisessa. Hän tutkii niitä tehokkaammin kuin minä (etenkin kun minä en osaa tutkia niitä ollenkaan). Sen sijaan minulla on suhteellinen etu blogin kirjoittamisessa Ottoon nähden, sillä jos Otto käyttäisi aikansa blogin kirjoittamiseen syöpäsolujen tutkimisen sijaan, tulisi blogin kirjoittaminen melko kalliiksi yhteiskunnalle: Oton syöpäsolujen tutkimispanos olisi poissa. Näin ollen yhteiskunnallinen työnjako ja erikoistuminen hyödyttävät kaikkia, jokainen voi keskittyä hommailemaan niitä juttuja, joissa heillä on suhteellinen etu. Sama pätee valtiontasolla: suhteellisen edun takia eri valtiot erikoistuvat tuottamaan erilaisia asioita ja sitten käyvät kauppaa niitä keskenään. Saudi-Arabia tuottaa öljyä, Suomi tuottaa paperia ja niin edelleen.

Nyt tullaan tämän postauksen pihviin. Olen nimittäin tajunnut, että suhteellinen ja absoluuttinen etu eivät päde vanhemmuuden työnjaossa. On aivan hemmetinmoinen virhe ajatella näin - ja silti monet pariskunnat kelaavat hommat juurikin siten. Itse ainakin olen tehnyt niin.

Ajatellaan, että koska minä olin ensimmäisen vuoden äitiyslomalla, harjaannuin tosi hyväksi vaippojen vaihtamisessa. Tästä syystä voidaan ajatella, että minulla on absoluuttinen etu vaippojen vaihtamisessa: Olen siinä nopeampi eli tehokkaampi, mikä tarkoittaa sitä, että Tikiltä uhrautuisi huomattavasti pidempi aika vaihtaa lapsen vaippa kuin minulta, mistä voidaan päätellä, että minun kannattaa tehdä se ja Tikin kannattaa aina sillä aikaa vaikka siivota keittiötä. Ja samalla tavalla: koska Tiki nukuttaa lapsen nopeammin kuin minä, hänen kannattaa tehdä se ja minun vaikka siivota lelut sillä aikaa. Väärin!

Olen tullut siihen tulokseen, että vanhemmuudessa ei kannata erikoistua kumppaniin nähden yhtään mihinkään, vaan molempien on kyettävä tekemään yhtä lailla kaikkea. Jos ollaan tilanteessa, että lapsella on kaksi vanhempaa kotona hoitamassa häntä, molempien kannattaa pitää erinäisiä (vaativia) taitoja yllä, vaikka toinen kävisikin töissä. Etenkin nykyään, kun lapsi on kaksi ja me molemmat olemme työelämässä, on pelkästään järkevää, että molemmat tekevät kaikkea.

 

Okei, imettämisessä mulla oli pakostakin absoluuttinen etu Tikiin nähden, mutta muuten ihan kaikki aina nukuttamisesta, leikkimiseen, lukemiseen ja muskarissa käymiseen ovat sellaisia hommia, joita molempien pitää kyetä tarvittaessa tekemään. Niissä ei pidä vedota siihen, että "tee sinä, kun olet siinä niin paljon parempi". Ei! Sillä muuten erikoistuminen ja eriytyminen vain jatkuvat, ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa toinen on täysin sidottu beebeliin, koska toinen ei kykene nukuttamaan sitä tai tiedä, mitä lapsen reppuun pakataan, kun lähdetään kahvilaan. Toinen ikään kuin vahingossa pelataan ulos koko hoitosysteemistä, ja toisesta taas tehdään liian tarpeellinen.

Tiki nimittäin kyllästyi lopulta aivan totaalisesti nukuttamiseen. Tuli pieni konfrontaatio. Nyt ollaan systeemissä, jossa molemmat lusivat lapsennukutusvuoron vuoropäivin. Hitto että mä vihaan sitä, mutta näin se nyt vain on!

 

Onko teillä ollut parisuhteessa tai vanhemmuudessa työnjaollisia ongelmia?

 

Kuvassa: Fridalla on Alppuun nähden absoluuttinen etu puhumiseen, joten hän on enimmäkseen hoitanut sitä. Alpulla ei taida olla absoluuttista etua vielä mihinkään (mutta erikoistuminen jatkuu!).

 

Lue myös:

Äiti ja isä vaihtoivat roolejaan, ja parisuhde alkoi voida hyvin

Ilmoitusvelvollisuus hiertää parisuhdetta

Parisuhteeni ei kaipaa enää yhtään keskustelua

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

So true!
Aikanaan liki 12v kolmen kotiäitinä olleena allekirjoitan täysin, joskin siinä tilanteessa tietysti väkisinkin tapahtuu tuota, mutta hyvä asia se ei ole,

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, meillä nukuttaminen taitaa olla ainut asia jossa on erikoistuttu (siis mä hoidan sen, oon hoitanut sen 90%:isti vauva-ajoista lähtien). Enkä sano että tää on hyvä asia (mies siis osaa homman hoitaa with no problems, ja hoitaakin sen kun mä en ole lapsen unille mennessä kotona). Meillä illan työnjako on että minä luen lapselle iltasadun ja mies tekee sillä välin iltapalan meille molemmille. Lapsen ollessa pieni ja vaatiessa nukutusta (ts. makkarissa istumista) koko nukutushomma oli aika hanurista (tosi tosi hanurista). Mutta entäs nyt. No, nakero on 6v. ja me luetaan sen kanssa jatkuvajuonisia kirjoja iltasatuina (nyt eka Harry Potter menossa, luettuna on kaikki Janssonin Muumi-kirjat, Melukylän lapset, Onnelit ja Annelit, Ronja Ryövärintyttäret, Supermarsut, Telmat, jne jne)...ja tähän skeemaan vuoroiltanukutus ei vaan sovi (ja siksi täysin itsekkäästi mä omin itselleni tän iltasatubusineksen). Siis kun mä nautin kovasti että pääsen lukemaan lapselle kivoja kirjoja ja oisko pönttöä missata puolet kirjasta, jos miehellä olisi säännöllinen lukuvuoro (mies myös ehkä saattaisi kauhistella mitä mä lapselle luen, siis se ei oo esim. lukenut Pottereita ja se ehkä saattaisi pitää liian jännänä ;)). Äh, mutta oikeasti reilua olisi kyllä antaa miehenkin nauttia iltasaduista...

Juliaihminen
Juliaihminen

HÄRREGUD! Totta! Joskus koittaa vielä aika, jolloin iltanukutus voi olla KIVAA. Tämä tuntuu itselleni täysin absurdilta, koska aika klo 21-22 välillä on mun vuorokauden ärsyttävin hetki. Mutta tuo on tuhannen tosi, että eihän sitä kirjaa voi lukea niin, että itse lukee vain puolet siitä :D

Nyt kun oikein kaivelen naftaliinista omaa lapsuuden nukahtamisprosessia, niin meidän äiti luki aina tolkuttoman pitkiä romaaneita illalla (mm Taru Sormusten Herrasta jne), mikä teki sänkyyn menemisestä ihan sellaista kutkuttavaa ja odotettavaa hommaa, kun oli niin kiva päästä kuuntelemaan sitä. Isä taas toisinaan luki "nahkakantista satukirjaa", eli avasi omat kämmenensä ja "alkoi lukea" sieltä päästään keksimiä satuja, joissa me neljä lasta luonnollisesti aina seikkailtiin ympäri Turun saaristoa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, vielä koittaa aika jolloin iltasatuhetki on kiva (ja kyllä, meillä tätä edelsi sekin että luettiin sata miljoonaa iltaa perätysten Disneyn tietty versio prinsessa ruususesta...niin monta kertaa että lapsi osasi ulkoa posottaa sitä sivukaupalla ja toisaalta jos luin "värttinä pisti sormeen" tuli "ei se sormeen pistäynyt" (koska kuvassa se pistää kämmeneen) ja toisaalta jos luin "värttinä pisti kämmeneen" pieni huusi "äiti! ei siinä niin lue!". Mutta joo, nyt on ihana hetki kun lapsi on sen verran iso, että voidaan tutustua ihaniin kirjoihin, niihin joita itse muistan ja joita olen itse rakastanut. Ja uusiin lastenkirjallisuuden helmiin, tää on ihan mahtavaa :D

Eikä siihen välttämättä mene kauaa, meillä siirryttiin aika varhain kuvattomiin kirjoihin (ehkä 3,5-vuotiaana, sitä ennen jo pidempiä kuvakirjoja), ihan siitä syystä, että lapsi nukahtaa helpommin kun pää on tyynyssä ja se kuuntelee kirjaa eikä roiku sängyn laidalla kuikuilemassa kuvia (Muumi-kirjat on ihan parhaita nukutuskirjoja mun mielestä, niissä sanojen rytmi on sellainen, että tekstiä on ekaksikin ihana lukea ääneen ja tokaksi se tuudittaa lapsen unimaahan kuin huomaamatta...nimimerkillä aika monta iltaa tuli luettua tekstiä sivukaupalla sen jälkeen kun lapsi jo tuhisi unissaan ;)).

Keskeneräinen (Ei varmistettu)

Hah, en ole lukenut yhtäkään Risto Räppääjää kokonaan, koska en suostu olemaan iltasatuäiti joka ilta.
Ihasssama, jos jää tarina kesken. En lue joka ilta.
Lähes päivittäin laitan ruokaa, koska joku kotietu, makoisampi, monipuolisempi ruokavalio nyt alkuun.
Miehellä taas on silitys hallussa (khyl, meillä silitetään kaikki vaatteet, pl sukat ja alusvaatteet), hän hoitaa sen sillä aikaa kun vien ipanan uimakouluun (ja juoruan muiden mammojen kanssa).
Meillä tehdään kaikki 50%-50%, mutta molemmat saa valita tehtävänsä. Mies tykkää silittää samalla kun teeveestä tulee golfia. Mä silitän aina kuulokkeet ja lemppari podcastit taustalla.

emmms (Ei varmistettu)

Meillä, lapsettomalla pariskunnalla, on melkein hävettävän perinteinen työnjako. Muutimme juuri ja mies hoiti kaikki asiat, joihin tarvitsee työkalupakkia (pesukoneen asennus, verhotankojen kiinnitys), kun taas minä keskityin purkamaan astioita ja vaatteita kaappeihin. Normiarjessakin minä vastaan pääsääntöisesti ruokahuollosta ja mies autoon liityvistä ongelmista jne. Koen, että olemme muutoin hyvin tasa-arvoisia ja jopa ei-perinteisissä sukupuolirooleissa suhteessamme. Minä olen esimerkiksi enemmän uraorientoitunut ja toisaalta meistä mies on herkempi ja parempi ihmistuntija.

Ehkä juuri sen vuoksi tämä kotityöasia välillä ärsyttää: "Miksi minä joudun laittamaan ruokaa ja pesemään pyykkiä, ei sen pitäisi olla automaattisesti naisen tehtävä". Toisaalta minusta on ihanaa, kun mieheltä porakoneen käyttö käy niin näppärästi, eikä minun itse tarvitse alkaa ihmetellä, miten se toimii. Tunnen kuitenkin olevani "huono feministi" kun hoidan perinteiset naistentyöt. Vaikka ei kai sillä pitäisi olla väliä, kun minä ja puoliso olemme tyytyväisiä työnjakoon?

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihmettelen systeemiä, jossa nainen hoitaa ruokahuollon ja pyykkibisneksen ja mies hoitaa korjaustyöt ja autoon liittyvät asiat. Jos ei asu jossain rintamamiestalossa, joka on koko ajan remontin alla tai aja 80-luvum saabilla, jossa koko ajan joku kytkin reistaa, on päivänselvää, että nainen tekee tässä "perinteisessä" työnjaossa enemmän. Ruokaa on laitettava joka päivä (tähän menee ainakin oman kokemukseni mukaan n.30min-2h/pv, keittiön siivous siihen vielä lisäksi) ja pyykkityöt vaativat myös lähes jatkuvaa panostusta (lajittelu, pesu, kuivamaan ripustus, viikkaus, silitys, kaappiin vienti). Tässä työnjaossa teitä huijataan, naiset!

Sopa (Ei varmistettu)

Kommentoin tuohon feminismiasiaan. Mun mielestä me KAIKKI tehdään joitain myönnytyksiä patriarkaatille, olisi todella vaikeaa elää täällä tekemättä niin, enkä tämän valossa usko, että kenelläkään on varaa väittää että sinä et ole "hyvä feministi" mutta he itse ovat. Mun mielestä toi, että tiedostaa valintojensa olevan ei-ihan-linjassa periaatteittensa kanssa, on jo paljon. Esim. mä meikkaan ja muutenkin kaunistaudun välillä konventionaalisella tavalla, mutta en vedä tätä fun feminististä linjaa, että mun kaunistautuminen on *feministinen* valinta. Mä vaan katson, että olen ainakin ihan ok feministi, vaikka en kaikissa asioissa toimi 100% feminististen periaatteiden mukaisesti.

iidis
Varpain jaloin

Meillä jako meni kuopuksen vauva-aikana vahvasti niin, että mina hoidin 98% kaikki lapsiin liittyvät, kun mies tahkosi töitä million missäkin kaupungissa. Nyt, kun molemmat olemme työelämässä on punttien tasoittelussa ollut haastetta etenkiin kun puolisoni työajt painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin.

Sopa (Ei varmistettu)

Täysin samaa mieltä! Me ollaan myös molemmat oltu molempien lasten kanssa pitkään kotona (mies vuoden per lapsi, mä 1.5v) ja se edistää tätä tasajakoa.
Oon myös huomannut, että usein sen tyyppinen puhe, että "eikö kannata hoitaa hommia sen mukaan, mitä kukin parhaiten osaa" tai vielä pitemmälle viety "...sen mukaan, mikä kummaltakin LUONNOSTAAN sujuu" liittyy todella usein siihen, että (heterosuhteessa) nainen tekee huomattavasti enemmän koti/lapsenhoitohommia. Samaa kaliiberia on tämä, että "kotitöitä ei tarvitse laskea viivoittimilla tasan" - tota tuntuvat viljelevän ne, joilla on todella epätasa-arvoinen työnjako kotona.
Disclaimer: tosin, kun toinen lapsi syntyi, niin väliaikaisesti mies erikoistui esikoisen harrastuskuskauksiin ja yleisesti esikoisen viemiseen "kodin ulkopuolelle". Tämä tosin kumpusi ennen kaikkea juuri imetyksestä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun mies käyttää usein tota "hei tee sää kun sää oot tässä parempi" ihan vaan pelkkää laiskuuttaan. Esim. mää oon kuulemma parempi tiskaamaan kattilat tai kuorimaan valkosipulinkynnet. Hah, ei onnistu!

piia_ (Ei varmistettu)

Haha, meillä väännetään välillä siitä, kumpi SAA nukuttaa. Siksi ollaan sovittu vuoroillat. Tosin itse änkeän miehenkin nukutusvuorolla toiseen kainaloon kuuntelemaan iltasadun, koska musta vaan on niin ihanaa kuunnella ääneen lukemista. Nukuttamisessa mukavaa on se, kun vaan saa maata möllöttää pimeässä huoneessa ja kuunnella, millon tuhina alkaa kuulostaa unelta.
Mut ettei nyt kuulostaisi liian helpolta ja lällyltä, on syytä mainita, että lapsi on just siirtynyt yksiin päikkäreihin ja on illalla niin väsynyt, että nukahtaa tosi nopeasti. Että on tässä ollut toisenlaisiakin vaiheita.

Valopäiväkirja

Voih, nukutus! Meillä on molemmat ipanat olleet aina hyväunisia, mutta se nukahtaminen! Esikoinen varsinkin on oikeen erikoistunut "vaiheisiin", joissa nukkumaanmennessä hypätään ylös milloin mistäkin syystä... Tätä kestää aina n. kuukauden pari kerrallaan. Ikä ei oo vielä tuonut muuta ku paremmat selitykset, miksi pitää pomppia ylös :D

Kjj (Ei varmistettu)

Onneksi eskari-ikäistä ei tarvitse enää nukuttaa. Iltasadun jälkeen annetaan halit ja suukot ja kävellään huoneesta ulos. Ovi jää raolleen, mutta sinne ei enää tarvitse jäädä.
Näin on eletty about vuosi. Sitä ennen siellä istuttiin, mutta aika usein kuulokkeet korvilla iPad kädessä, se oli molemmille ”omaa aikaa”. Ei tarvinnut taistella kumpi meni nukuttamaan. Usein mies jäi huoneen säkkituoliin koko elokuvan/ohjelman ajaksi istumaan :)
Mä menen ipanan kanssa nykyään samaan aikaan sänkyyn, kun tykkään lukea iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Tai lukea blogeja tms.

S a a r a H (Ei varmistettu)

Tämä aihe!

Esikoinen vuoden, ja mun päässä kiehuu noin joka toinen päivä tää roolijako, feminismi + perhe-elämä -yhtälö. En mene edes siihen, miten suku suuntaa hoiva- ja kotityöpuheensa minulle ja puolisolta kysellään tämän työstä ja meidän remontista. Että 50-luvulta, päivää!

Kotirintamalla on ennen ollut mielestäni ok jako hommissa, mutta vauvan myötä suurin ongelma meillä vanhemmilla on ollut muuttunut valta-asetelma: puolisoni on kokenut vaikeana sen, ettei hän yksinkertaisesti v o i tietää, mitä nakeron kanssa on meneillään, ellei kysy minulta. Ja sekös asiantuntijastatuksen puute kismittää siinä määrin, että sitten (juu kyllä) ollaan ihan avuttomia eikä oikeestaan voida hoitaa jotain hommaa ollenkaan. Esim. esimiestehtävissä ekseleitä pyörittävälle ihmisille on ollut erittäin haastavaa tuo päivärytmin noudatus, aka kelloon tunnin tarkkuudella katsominen.

Päätin yksinkertaisesti pistää neuvontapalvelut minimiin ja siirtyä ns perse edellä olkaa hyvä -show'n katselijaksi. Lapsi ei kuitenkaan yllättäen osaa 1-vuotiaana aivan kaikkea kommunikoida, mikä sit mutkistaa asioita.

Se erikoistuminen sitten! Mulla keitti kiinni, ja valtasin miehen aiemman master chef -kruunun kertoen, että huomenna on tätä ruokana klo 19. Seuraavaksi aion porata pimennysverhojen kiinnikkeet seinään, varmaan pitää youtubea konsultoida, mutta muuten olen ikuisesti sen varassa, että vaihtoehtoiskustannuksina on odottelu ja pyykkiduuneja vaihtiksena. Ja kunhan kohtaamme ekan The VK-haalari -etsinnän sesongin, ehdotan puolisoni hoitavan sen. Jos osaa mies ostaa kaupasta vaellustakin kaikkine erikoisuuksineen, niin osaa kyllä tämänkin.

Kaikkein hossein leveli tullee olemaan vauvauinnin laululeikit, ha!

Rahahommissa kuuntelin jokunen viikko sitten isohko jorma otassa Väestöliiton Heli Vaarasen radiokolumnia, jossa hän suomi naisia siitä, että he jättävät raha-asioiden hoidon puolisoilleen. Ou jes, juurikin lasten syntymä on tässä se käännekohta, kun homma lipeää. Mä oon Vaarasen kanssa aika eri mieltä ilmiön yleisyydestä, mut mä en toisaalta pidä vastaanottoa parisuhdeterapeuttina. Se on sanottava, että vaikka rahavirta perheen yhteiseen käyttelytiliin tulee voittopuolisesti duunissa käyvältä (terkut hoitovapaalta), niin talouspalaverit ja hommien jako on musta tässä ihan lakisääteistä toimintaa.

Muuten! Aikoinaan duunissa kerroin, miten projectmama Katja Lahti oli pistäny kotityöt ekseliin ja siitä sitte saman verran työsarkaa (ajassa) vaan molemmille. Puolet jengistä (naisia) juurikin totes, että "kumnatki ihan samallailla, eihänsitänytnoinvoi". Miten mä epäilen.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.