Eläispä Tiitu Takalon sarjakuvassa

Juliaihminen

Löysin tuolta Vallilan kirjastosta Tiitu Takalon viimeisimmän sarjakuvaromaanin Minä, Mikko ja Annikki ja riemastuin. Oli aika, jolloin ostin ja luin aika paljon sarjakuvia (etenkin asuessani Belgiassa, tuolla sarjisten luvatussa maassa), mutta lähivuosina ne ovat jotenkin jääneet pois lukulistoilta. Turhaan!

Tiitu Takalo on mun ehdoton lemppari sarjakuvan piirtäjä. Ensinnäkin sen tyyli piirtää uppoaa muhun täydellisesti. Se on kaunista ja raikasta, ei kuitenkaan semmosta liian söpöstelevää tai suttuista. Takalon ihmiset ovat kivan näköisiä omine piirteineen, muttei karikatyyrimäisiä.

Toiseksi, Takalon maailmankuva muistuttaa mua aina siitä, millaista on hyvä elämä. Autetaan roskakatokseen pakkasella sammuneita humalikkoja, ollaan vahvoja mutta samalla herkkiä feministejä, suututaan tarvittaessa ja itketään välillä, käydään ska-keikoilla (öö, mä en ole koskaan varmaankaan käynyt ska-keikalla, mutta tuntuu, että hyvään elämään se voisi kuulua), arvostetaan kulttuuria materian yli, kuitenkin kerätään kauniita peltipurkkeja ja nautitaan estetiikasta, dyykataan ruokaa, suojellaan vanhoja rakennuksia, ihaillaan kauniita kakluuneja ja rakastutaan miehiin tai naisiin.

Ehkä kuitenkin kaikkein tärkein syy fanittaa Takaloa on se mieletön tunnelma, jonka se onnistuu piirroksillaan luomaan. Aina kun luen sen sarjiksia, vaivun semmoseen kotoisaan ja mukavaan olotilaan, tekee mieli juoda teetä ja käpertyä (villasukat, kesälläkin!). Samalla tekee mieli taistella maailman pahuutta vastaan. Taas kun luin tuota kirjaa, päätin entistä vahvemmin, etten osta turhaa uutta tavaraa himaan ja vien kenkäni suutarille. Olen parempi feministi ja kunnon vihreä. Oikeastaan syytän Takaloa myös mun ainaisesta kaipuusta asua kommuunissa. Se saa kommuunielämisen näyttämään niin yhteisölliseltä ja suloiselta. (Tästä syystä muutin kesken mun ja Tikin yhteiselon vuodeksi kommuuniin asumaan, mutta siitä pikku käänteestä voin kertoa joskus myöhemmin.)

No niin, on toki paljon muitakin mahtavia sarjispiirtäjiä (yllä mun sarjishylly, siinä on hyviä esimerkkejä). Mä siis luen mieluiten joko tällaisia kauniisti piirrettyjä kiinnostavia romaaneja tai sitten semmosta mustaa Raakaa lihaa -tyyppistä huumoria. Supersankarihommat eivät napostele harmi kyllä.

Ja nyt kun tähän sarjismaailmaan taas pääsin käsiksi, niin voisin lukea niitä enemmänkin:

Suosittele kivaa sarjakuva-albumia!

 

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

JP Ahonen: Villimpi Pohjola - Valomerkki! Sopii vielä tämän blogin aihepiiriin just eikä melkein :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Laitan heti kirjastoon varaukseen, kiitti! :)

Nica
Klassikko viikossa

Huumorisarjiksista Jyrki Nissiset on mun suosikkeja. Persoonallisia ja sähäköitä ja järjettömän hauskoja. Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät on mun ikisuosikki.

Hyviä sarjisromaaneja mm.: Burnsin Black hole, Evensin The Making of, Bechdelin Hautuukoti, Sfarin Pascin... Ja älykkään eroottisen sarjakuvan ystäville Alan Mooren ja Melinda Gebbien Lost Girls.

Juliaihminen
Juliaihminen

Erinomaista, puolet noista oon lukenut, mikä kertoo että toiset puolet on varmasti just mun makuun. Kiitos!

Emilia M

Ihanaa, säkin tykkäät Tiitusta! Mulla on noi kaikki hyllyssä ja lisäksi pakotin mun äitin ostamaan mulle Tampereen Vegefesteiltä Tiitun maalaaman kanataulun! Tuun aina iloiseksi kun kattelen sitä ja ajattelen Tiitun maailmaa. Ehkä paras oli se no sä oot varmaan Pispalasta, eiku ihan Hervannasta -sarjakuva.

Emilia M

Jupun Baarien nainen saa mut aina tärisemään naurusta. http://jupu.vuodatus.net/lue/2007/01/baarien-nainen-osa8

Joan Sfarilta eniten tykkäsin Rabbin katista, ihan mahtava filosofis-esteettinen plöräys juutalaisesta Algeriasta ja puhuvista kissoista.

Opiskelijaelämään ja sen jälkeiseen elämään Villimmän pohjolan lisäksi Pauli Kallion käsikirjoittamat Kramppeja ja nyrjähdyksiä -albumit.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mahtavaa! Lukulistalle!

Sanni Tee Tee

Jes, ihana kuulla, että muutkin rakastavat Tiitun sarjakuvia. Multa löytyvät kanssa nuo omasta kirjahyllystä.

Suositussarjakuva: Katja Tukiaisen Rusina. Mulla odottaa seuraavaksi lukemista Viivi Rantasen Mielisairaalan kesätyttö.

Juliaihminen
Juliaihminen

Noi molemmat oli ihan ässiä! Rusinan voisinkin lukea taas uudestaan. :)

CougarWoman
CougarWoman

Mä fanitan edelleen Robert Crumbia. Varsinkin niitä sen naishahmoja.

Sanoisin jopa, että pidän niitä mun esikuvina :D

 

 

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahaha, täydellistä. Suits me well.

Kommentoi