Ensimmäinen ikävä

Ladataan...
Juliaihminen

Ensimmäinen työpäivä äitiysloman jälkeen takana. Oikein ärystin itseäni, kun piti horista kaikki kliseekirjan sitaatit työkavereille: "On se niin outoa, kun vauva ei roiku lahkeessa ja kahvinsa saa juoda rauhassa." "Miten vuosi on voinut kulua jo!" "Kyllä ne pärjää poikien kesken." 

Jaada jaada jaa.

Kun kello löi neljä, ryntäsin bussiin ja sitten ratikkaan. Jäin Vallilan varikon kohdalla pois yhden pukumiehen kanssa. Lähdettiin molemmat juoksemaan samaan suuntaan. (Pukumiehen juokseminen on musta aina kiehtova näky.) Se meni mua edellä.

Tiesin heti, mihin sillä on matka. Kun se Kotikallion päiväkodin porttien kohdalla kääntyi ja katsoi mua silmiin kysyvästi (eli että jätänkö mä tämän oven auki sua varten), hymyilin sille takaisin ja heilutin päätäni. Teki mieli sanoa, että mulla on kiire ihan samaan kuin sullakin, mutta mun vauva on vain tuon mäen alapuolella.

 

Kuvassa: Hihkuvan vauvan syliin ottaminen työpäivän jälkeen 5/5.

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulle töihin palattua (aikoja sitten, vauva oli silloin 9kk ja mies sen kanssa kotona) omituisinta oli silloinen maailmani duaalisuus. Siis töissä olin ihan niinkuin ennenkin (se minä jonka luulin jo kadottaneeni) enkä paljonkaan ajatellut kotona olevaa pientä (lähinnä sellaisia kellon vilkaisuja, että mitähän ne kotona nyt tekevät). Sitten kun astuin työpaikan ovesta ulos, iski niin kauhea ikävä ja olo että miksi en nyt hetipaikalla ole jo kotona, miksei bussi tuu, miksi bussikuski ajaa niin hitaasti, €€%&%€ ruuhka jne. Tuntui että aivot nyrjähtää ihan, kun ne kaksi maailmaa oli niin erossa.

Nykyään sit (noin 4 vuotta myöhemmin), no vähän sama. Mä hoidan "aamuvuoron", joten kävellään tytön kanssa päiväkotiin ja jutellaan (aamut on melko ihana, pl. kiire, ainainen kiire, mutta koitan pitää sen kiireen pois siltä väliltä kun astutaan lapsen kanssa kotiovesta ulos ja suunnataan kohti päiväkotia). Sit kun sanon heipat päiväkodilla, alkaa kiiruhdus, koska olen 90% aamuista myöhässä. Kauhealla kiireellä töihin ja hommiin. Yleensä lapsi ja mies on jo kotona kun tulen ja on niin ihana nähdä nöpönenä taas. Välillä sit käytän kertyneitä saldoja ja käyn hakemassa lapsen päiväkodista vähän aikaisemmin, ihan vaan siksi kun se riemu "äiti tulee" (tai "äiti sä tulit liian aikaisin" kiukku) on niin mahtavaa. Enää tosin en mene juoksujalkaa päiväkodille, reipas kävely riittää :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihan sairaan hyvin kuvailtu nämä tunteet! Tuo duaalisuus tuntuu tosi jännältä tässä, yhdessä hetkessä sitä on yksi ja yhtäkkiä sitä onkin toinen.

Kommentoi

Ladataan...