Helsinki, je t'aime

Juliaihminen

Helsinki on mieletön kaupunki. Täällä törmää koko ajan hauskoihin pieniin juttuihin. Tai omituisiin.

Yksi päivä Kumpulassa mua vastaan käveli todella synkästi eteenpäin tuijottava mies, joka oli liimannut valkoisella jeesusteipillä suunsa umpeen.

Pidän myös myös sanavalmiista rantojen naisista, jotka virkistävät uneliaan iltapäivän tunnelmaa (esimerkiksi vihjaamalla oman aviomiehen rietasteluista).

Ja kutosen ratikassa matkaavasta eu-kriittisestä naisesta, joka aina yrittää pummata euroa.

Mua ilahduttaa tuntemattomien ihmisten kirjoittamat lappuset. Etenkin jos niissä on orastavan romanssin tuntua.

Ja sähkökaapit (eli jakokaapit), ne ovat antaneet monia ilon hetkiä (ja niitä on kuulemma maalattu ennätyksellinen määrä tänä kesänä). Jokaisen kuvan takana on jonkun ihmisen tarkkaan mietitty visio.

On ilahduttavaa, kun aamuisin bussi numero 58:ssa matkaa usein sellainen hieman eksentrinen nainen, joka valitsee "uhrin" ja alkaa jutella tälle. Välillä se laulaa, esimerkiksi syntymäpäivälaulua. Kerran sillä oli mukana kattila, josta se tarjosi ihmisille puuroa kauhalla.

Tykkään sedistä, jotka yrittävät avata vähän kömpelösti keskustelun

Ja pelottavan näköisestä miehestä, joka lähestyi mua kulmat kurtussa Vaasankadulla ja kuiskasi nopeasti: "Uskotko Jeesukseen? Kannattaisi."

Pidän niistä lukuisista vanhuksista, jotka toivottelevat hisseissä, metroissa ja suojatiellä mulle ja vauvalle Jumalan siunausta.

Rakastan Jätkäsaaren Pissaavaa poikaa ja Vaasankadulla yhdellä katolla hengailevia valkoisia hevosia.

 

Helsinki ei ole mikään kylmä suurkaupunki. Kun täällä viettää tarpeeksi aikaa, alkaa tuntea paikalliset hahmot kuin pikkukylässä. Oikeastaan Helsinki on rykelmä hauskoja pieniä kaupunginosia, joissa jokaisessa on omat karaktäärinsä ja nähtävyytensä.

Tällaiset pienet jutut saavat mut rakastumaan Helsinkiin aina vain enemmän.

 

 

Mitkä jutut on parasta teidän kotikaupungissanne?

 

 

Share

Kommentit

Riikkaneiti (Ei varmistettu) https://www.instagram.com/riikkamaarian/

Ihana postaus! T. Töölöläinen

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi kiitos! Töölö vasta kivaa seutua onkin :)

Toimitus
Toimitus

Oi tää oli ihana!

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii, kiitos <3

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Siis apua, keksin niin monta juttua Jyväskylästä, että tämä vaatii jo ihan oman postauksen ;)!

Juliaihminen
Juliaihminen

Jyväskylä kiinnostaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Helsinki on ihana. Kotiinpäin vetäen Meilahdessa on kaikkea. Ratikkakiskoja (jos tarvii päästä pois, harvemmin loppujen lopuksi tarttee), kahviloita (Bon Temps!), mahtava leikkipuisto (Tullinpuomi, sielläkin on tullut muutama tunti istuttua), meri ihan vieressä, samoin keskuspuisto (voi vaikka hiihtää talvella Vantaalle asti), voi kävellä synnytyssairaalaan ja sieltä kotiin (tää on musta vaan niin älytön juttu, että sillä on pakko brassailla). Valpurinpuisto on salattu helmi Paciuksenkadun ja Manskun välissä.

Joo ja on Helsinki muutenkin vaan niin ihana. Pissaava patsas on lapsen mummolamatkan kohokohta ja se osaa on harmitella haisevia turisteja oikein vakuuttavasti. Munkkiniemessä on pikkukaupungin kylänraitti ja Stokkalle matkaavia mummoja (siellä asuessa paikallislehdessa paheksuttiin videovuokraamoa, kun muualta tulevat tulevat rauhalliseen munccaan häiritsemään, *lol*). Kaikki ne ennen lapsia ajan yöt joita vietettiin Käpylässä tai Kalliossa ihmeellisissä räkälöissä (jotka nykyään ovat hipsteriolutbaareja tms).

Kommentoi