Hiljennä Sirpa Selänne päässäsi

Juliaihminen

En tiedä millainen kivikasvo pitäisi äitinä olla, etteikö aina välillä mieleen nousisi epäilys siitä, tarjoanko minä lapselleni parhaan mahdollisen lapsuuden.

Nyt kun olen kahdeksan tuntia päivässä töissä, ryntään tavallisesti heti neljältä kotiin leikkimään Alpun kanssa. Viikonloppuisin olen ollut tyypin kanssa melko symbioottisesti yhdessä. Toisin sanoen: mulla ei ole ollut sellaista yksinoloaikaa tässä juuri yhtään. Se ei toimi. Olo on onneton.

Yksi päivä kävin sitten kaverin kanssa salilla. Oli ihan sairaan hauskaa! Kun tulin kotiin, Alppu meni miltei heti nukkumaan. Jäin kaipaamaan sitä tunnetta, kun lapsi niistää mun paitaani.

Ja silti mä haluaisin mennä viikonloppuna katsomaan Trainspotting kakkosen (koska ilmeisesti siinä ei kuole yhtäkään vauvaa) ja käymään Roihuvuoressa ystävien tupareissa. Mä haluaisin jättää Alpun hoitoon mun äbälle ja vähän rillutella ja nähdä kavereita ilman, että konttaan pöytien alla käydessäni syvällisiä keskusteluja. (Tai kyllä mä voin kontata pöytien alla, mutta en vauvan perässä.)

Juteltiin tästä taas Raisan ja Mirjan kanssa. Ongelmana on se, että kuka tahansa järkevä ystävä sanoo toiselle: ”Mene ehdottomasti, sun henkinen hyvinvointi on tärkeää. Sä näet sitä lasta ihan tarpeeksi. Kyllä sille tekee hyvää olla isänsä ja isovanhempiensa kanssa.”

Ja kaikki naistenlehtiä koskaan lukeneet ihmiset (tai sellaisessa töissä olleet) tietävät, että itseään pitäisi puhutella niin kuin puhuttelee rakasta ystäväänsä: järkevästi ja lempeästi.

Mutta sitten päässä on se Sirpa Selänne. Se sanoo, että naisen pitää olla kotona hoitamassa lastaan ja miksi sä hankit lapsia, jos et halua olla niiden kanssa ja nyt on kyllä itsekäs lortto liikenteessä.

Epävarmuus omista valinnoista kalvaa jo nyt, ja mä tiedän, että tämä tunne vain kasvaa, jos sille antaa ylivallan.

Raisa sanoi niin hyvin, että mun on pakko quottaa häntä teille: "Pitää vain ymmärtää se, että oma epävarmuus on omaa epävarmuutta, ei mitään universuminen tietoa siitä, että nytpä meni päin helvettiä."

Ja Mirja (mun loputon sitaattien lähde) jatkoi: ”Joo, nyt Niina Mikkonen ja Sirpa Selänne pois aivoista ja äkkiä! Enhän mä kuuntelisi niitä missään muussakaan asiassa.”

Johon Raisa vastasi: ”Joskin sisustusvinkkejä voisin ottaa Sirpalta.”

 

Paljonko teillä on "omaa aikaa" viikossa? (Töissä olemista ei lasketa omaksi ajaksi.)

 

Lue myös:

11 ristiriitaa äitiydessä

 

Kuvat: Joinakin viikonloppuaamuina voi saada molemmat (jos herää tarpeeksi ajoissa). Rauhallisen lehdenlukuhetken ja lapsen kanssa pitkään sängyssä köllimisen.

 

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Luin jostain, että lapsi tarvitsee keskeytymätöntä yhdessä tekemistä omilla ehdoillaan vanhemman kanssa 15 minuuttia päivässä, esim leikkimistä, pelaamista tai jotain juttelemista. Toisaalta 15 minuuttia putkeen on yllättävän pitkä aika näin älypuhelinaikakaudella, mutta toisaalta taatusti kenelle tahansa missä tahansa elämäntilanteessa mahdollinen. Mä en ihan oikeasti usko, että mun neljävuotiaalle on mitään väliä kuka keittiössä häärii, kun se leikkii omassa huoneessaan, siis kunhan on joku vastuullinen aikuinen. Meillä lapsen päiväkoti on myös niin ihmeellisen ihana paikka, että haluan antaa lapselle mahdollisuuden olla siellä mahdollisimman paljon, vaikka opiskelijana pystyisin lyhentämäänkin hänen päiviään ja tehdä töitäni kotona hänen läsnäollessaan. Täällä stadissa tuntuu suurelta vääryydeltä, että lapsi ei saisi jatkaa täysipäiväisenä pikkusisaruksen syntyessä, mutta toisaalta harkitsemme muuttoa Joensuuhun miehen töiden perässä, jolloin yhtäkkiä olisikin itsestään selvää, että isompi lapsi menisi vain puolipäivähoitoon.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei hitto, tuo 15 minuutin sääntö on todella lohdullinen tieto! Ja totta kai sitä usein pystyy enempäänkin, mutta tuohon nyt ainakin (vaikka myönnän, älypuhelinaikana voi olla joskus tiukka!).

Oliko se muuten niin, että Helsingissä on vielä subjektiivinen päivähoito, mutta esim Vantaalla ei enää täysin? Vai oonko käsittänyt väärin? Mulla on noihin bisneksiin vielä vähän matkaa, niin eivät ole ihan vielä ajankohtaisia.

Ja ainakin mä uskon, että lapselle on kivempaa olla päiväkodissa/hoidossa saaden huomiota ja leikkikavereita kuin kotona silloin, kun äidin/isän täytyy tehdä töitä/opiskella. Mikään ei ole niin turhauttavaa äidille (tai lapselle) kuin "viimeistellä joku sähköposti" silloin, kun lapsi itkee jalassa kiinni. (Okei, neljävuotias ei ehkä ihan jalassa roiku.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Kelan sivuihin perustuvan käsitykseni mukaan varhaiskasvatusoikeud on jo nyt valtakunnallisesti rajattu, ja vanhemmilla on velvollisuus osoittaa täysipäiväisen hoidon tarve, jos haluaa lapsen täysipäiväiseen hoitoon. Yksityisessä hoidossa KELAn hoitoraha on pienempi, jos toinen vanhemmista on kotona, vaikutuksia kuntalisään en tiedä. Jos perheellä on tarvetta täysipäiväiseen yksityiseen hoitoon, täytyy tätä anoa erikseen kunnalta ja liittää kunnan lausunto tukihakemukseen. Meillä tuskin tulee objektiivista tarvetta täysipäiväiselle hoidolle toisen lapsen syntyessä, mutta tuntuu kurjalta, että lapsi saa olla päiväkodissa vain 20 tuntia viikossa, se on ihan älyttömän vähän! Kun on tottunut 9-17 päiviin ja tuntuu, että puolipäivälapset jää sosiaalisesti vähän ulkopuolelle. Alkuperäisessä kommentissani pointti oli ehkä kuitenkin lähinnä se, että omat olosuhteet (esim tässä ihana päiväkoti, jossa itsekin haluaisin olla kaikki päivät) vaikuttaa älyttömästi siihen, mikä näyttäytyy lapsen parhaana, ja joillekin Sirpa Selänteille tuntuu ylivoimaiselta nähdä oman kuplansa yli.

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin! <3

(Ja iso buu tuolle, että subjektiivista päivähoitoa karsitaan. Nyt jo on uutisoitu, mitä kaikkea shaissea siitä seuraa.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Helsinki ei rajannut oikeutta, eli esikoinen saa kyllä halutessaan olla täydet tunnit päiväkodissa.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Tässä on muutes sellainen käsittämätön juttu, että Kela maksaa yksityiselle päiväkodille tukea juuri sen mukaan, mikä oikeus vanhemmilla on. Eli päiväkoti saa meidän lapsesta enemmän rahaa kuin työttömän lapsesta. Me olemme molemmat töissä, mutta hoitoa tarvitaan vain 20 tuntia viikossa (tai siis 12 päivää kuussa). Eli raha valuu päiväkodin taskuun. Haloo! (Satuin huomaamaan tämän vanhigossa, kun lapsi aloitti uudessa päiväkodissa, kun olin itse pari ekaa viikkoa vielä työtön.)

 

NooraF (Ei varmistettu)

Kaikilla kaupungeilla käsittääkseni on oikeus rajata päivähoito 20 tuntiin/vko, mutta Helsinki ei ole käyttänyt tätä "oikeutta". Itselläni on 2,5v ja 5kk ikäiset lapset ja olen todella, todella onnellinen, että esikoinen pääsee päivähoitoon niin paljon kun vanhemmat haluavat, meillä 28h/vko, eli 4x7h. Sehän on, kuten nimikin jo sanoo, myös lapsen oikeus saada varhaiskasvatusta. Päivähoito kun ei ole vain säilö, vaan oikeasti hyödyksi lapselle. 4kk kahden pienen kanssa kotona (mm toinen hyppii päälläni kun imetän jne) tekivät kyllä selväksi sen, että en ainakaan tunne huonoa omatuntoa siitä, että vien lapseni päivähoitoon. Vantaalla päivähoito on rajattu 20 tuntiin viikossa ja olen kyllä sitä mieltä, että en juuri nyt muuttaisi Vantaalle e.m. seikan takia enkä myöhemminkään jos tilanne pysyy samanlaisena. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on mielestäni erittäin tärkeä asia perheiden jaksamiselle ja hyvinvoinnille ja taatusti on kustannustehokasta panostusta sekä lapsiin, että vanhempiin. Anteeksi saarnaus, mutta jotenkin vaan asia on aika lähellä sydäntä!

No, sitten itse kysymykseen. Kyllähän sitä omaa aikaa pitää olla. Yhden lapsen vanhempana mittasin suunnilleen viivottimella omaa aikaa kalenterista, että saan sitä varmasti tarpeeksi (kun mieheni). Nyt kahden lapsen äitinä olen alkanut enemmän ajatella, että tämä on niin ohikiitävä hetki, kun lapset ovat pieniä, että en ole pahemmin haalinut itselleni iltamenoja ja muuta aikaavievää. Eli siinä mielessä se sisäinen sirpaselänne tai mikä onkaan ehkä puskee sieltä, mutta yritän tasapainotella. Olen kuitenkin pitänyt kiinni viikottaisesta harrastuksestani ja liikkumisesta. Ilman niitä ei pää kestäisi.

Reetta L
Pelkkäähyvää

Sirpa on muuttanut munkin päähän!

Lasketaanko kuntosali/jumppa lapsen ollessa lapsiparkissa omaksi ajaksi? Varmaan, vaikka se onkin vähän ressaavaa "no nytkö ne tulee hakemaan, itkeekö se siellä?" -panikointeineen... Silloin siis ehkä 4 tuntia. Riippuu paljonko jaksaa jumpata :D Ilman sitä ehkä... noh.. tunti? Aiiivan liian vähän kuitenkin. :( 

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, ihan kreisiä! Ihan liian vähän!

Ja mun tekisi mieli sanoa, ettei salilla käymistä lasketa omaksi ajaksi, mutta silloin munkin tilastot olisivat jo tosi surkeat. Huom! En todellakaan sano tätä lesoillakseni sillä, että "minä olen niin pyhä, kun vietän lapseni kanssa niin paljon aikaa", vaan jotenkin tällä hetkellä aikaa tuntuu olevan vain ihan liian vähän. Shut up Sirpa! :D

Ajankohtainen kirjoitus meidänkin perheessä. Meillä vuoden ikäinen lapsi. Kun hän aloitti päiväkodin, yhdessä vietetty aika väheni käsittämättömän paljon. Joten nyt automaattisesti tuntuu, et kaiken mahdollisen ajan haluaisi/pitäisi viettää lapsen kanssa. Ja lapsen kanssa oleminen toki onkin ihanaa <3 MUTTA, sitä omaa aikaa kyllä todellakin kaipaisi enemmän! Mulla omaa aikaa on suunnilleen kahtena päivänä viikossa (vapaapäivät) lapsen päiväunien aikaan :D Mun äitini ottaisi lapsen mielellään hoitoon aina kun vain hänelle sopii, mutta pelkästään sen ajattusta tulee syyllinen olo, että laittaisi lapsen mummulaan hoittoon vapaapäivänäni, juuri silloin kun sitä yhteistä aikaa olisi... Lohdullinen vinkki tuo 15min juttu :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Tää on just asian ytimessä, se syyllinen olo siitä lapsen laittamisesta hoitoon. Se syyllistäjä pitää ainakin vähän mun mielestä tukahduttaa, koska kyllä se oma aika välillä vain on niiiiin tärkeää. Eli jos mummulasta ottavat hoitoon, niin kyllä kannattaa hyödyntää!

Mä otan ton 15 minuutin mun mantraksi. In 15 minutes I trust!

Pax
Liikehdintää

Poika 5 kk, vielä kotona lapsen kanssa siis. Kerran viikossa illalla säännöllinen harrastus, 1,5 h. Kerran viikossa terapia 1,5-2,5 h. Kerran kuussa lauantaisin kurssi 5 h. Satunnaisesti muita menoja, mutta yllättävän harvoin. Ja todella harvoin mitään päämäärätöntä haahuilua, omalle ajalle on aina joku tarkoitus. Toki joskus lähden vain kahville, että saan hetken hengähtää vauva-arjessa, mutta välillä se oma aika tuntuu olevan ruokakaupassa käyntiä. 

Nyt Julian sisäinen tutkiva journalisti voisi herätä ja etsiä lähteen tuolle 15 minuutin jutulle, ennen kuin siitä tulee lohdullinen urbaani legenda. (Itsehän voisin tehdä saman, mutta laiskottaa.)

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää oli siinä Hesarin vanhemmuuden uudet 10 käskyä artikkelissa, perustuu kognitiivis-behavioristiseen teoriaan (jonka pitäisi perustua ihan oikeaan tutkimustietoon) ja ilmeisesti joissain koulussa jaetaan passeja, joihin saa laittaa rastin aina, kun on tehnyt 15 minuuttia lapsen kanssa keskeytyksettä jotain. http://www.hs.fi/elama/art-2000002889160.html
Joka tapauksessa itse poimin tuon 15 minuutin vinkin käyttökelpoisena ja lohdullisena, kun ei vaadi oikeastaan muuta, että ottaa lapsen esimerkiksi leipomiseen mukaan. Toisaalta helposti menee päiviäkin niin päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa, ettei oikeastaan tee lapsen kanssa mitään(vaikka olisikin lapsen kanssa), ellei asiaan erikseen keskity.
Mulla oli vauvavuonna todella epäsäännöllisesti omaa aikaa, sen jälkeen noin kahtena päivänä viikossa oma harrastus. Vanhempien pitää kuitenkin pitää huolta omasta jaksamisestaan ennen kaikkea, kunhan lapsen perustarpeet toteutuu, sitten se lapsen paras mahdollinen lapsuus rakentuu siihen päälle.

Pax
Liikehdintää

Hienoa, kiitos tiedosta ja linkistä! 

Jep, oma jaksaminen kunniaan, ja siihen on jokaisella omat määreet. Hauska lukea myös toisten ajatuksia. :)

Toisen vartin voisi omistaakin sitten puolisolle...

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo 15 minsaa on nyt tatuoituna mun aivoihini. :D Se on todella lohdullinen ajatus joihinkin päiviin!

piia_ (Ei varmistettu)

Ei se määrä vaan laatu! Näin ainakin itse uskon, joten haluan jakaa tätä viisautta lohduksi muillekin. Hetki, jolloin on aidosti läsnä, on varmasti arvokkaampi kuin koko ajan ympäriinsä suheeraava vanhempi, joka tekee jokaisen asian jonkin toisen asian kustannuksella. (Pätee muuten myös parisuhteeseen.)
Ja päivähoito vs. kotihoito on jo teemana sen verran last week, että Sirpan äänellä ei kannata itteään puhutella. Mutta jos Sirpan ääni silti kuuluu, kannattaa yrittää vaihtaa viestin sisältö esimerkiksi tämmöiseksi: Kun äiti/isä pääsee salille, jaksaa lastakin kannella enemmän sylissä. Ja kun äiti/isä pääsee juhlimaan, jaksaa taas arvostaa enemmän kotipäiviä ja pidempiä yöunia. Ja kun äiti/isä pääsee töihin, lapsi saa parempaa leipää ja sirkushuveja. Viimeinen tosin ei päde Sirpan todellisuudessa, muttei takerruta siihen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Fully agree, päivähoito vs kotihoito on niin last week. Siinä on aihe, joka on yhtä kiinnostava tai hedelmällinen kuin vertailla, kumpi on parempaa ihmiselle: kerrostaloasuminen vai omakotitaloasuminen. Sillee öö, yhdelle sopii yksi, toiselle toinen.

Mutta tuo vielä, että saisi sen Sirpan vaikenemaan, kun se yrittää kuiskutella korvaan, että "mene aina töistä suoraan kotiin kulkematta lähtöruudun kautta". Se on paha!

Mutta oot niin oikeassa: ei se määrä vaan se laatu!

******* (Ei varmistettu)

Olen ehkä jäävi kun murut on jo isompia, mutta kun nuorempi oli 3v niin aloitin uudestaan ratsastuksen ja siihen meni 4-6h/viikossa.

Nyt omaa aikaa on 7h viikossa. 2*viikossa tallilla siihen menee 2h/kerta. 3*viikossa lenkillä (hiihtoa/juoksua/pyöräilyä) johon kuluu 1h/kerta. Kun ollaan yhdessä kotona pyrin oikeasti olemaan 100% läsnä. Onpa mulla paljon omaa aikaa, olen varmaa ehkä surkea äiti jonku mielestä. Teen töitä vain 6h/päivässä, että helpommin sitä omaa aikaa tulee, en ole panostanut uraan/opiskeluun vaan panostan vapaa-aikaan (tuon voisi selittää tarkemmin mutten jaksa). Ystäville jää vähemmän aikaa, mutta pari kertaa kuukaudessa kerkeää niitäkin näkee ja treeni treffit on ihan huippu tapa nähdä kavereita.

Kai sitä kohta 10v äitiydessä oppinut että ei paljon Sirpan jutut hetkauta (vaikka onkin 16 v mua vanhempi), lähinnä surettaa suppea ajatusmaailma mikä hänellä ohjelman perusteella on.

Kliseinen tsemppi - kyllä se helpottaa kun lapsi kasvaa.

Minun lapset on 07 ja 09 syntyneet. Meillä on sääntö ettei murujen tarvi olla kotona ilman vanhempia kuin max 2h/päivä ja sekin vain työaikana kun on pakko (olis ip mutta tämä on toiminut meillä näin, koska joskus olen kotona lasten kanssa yhtäaikaa), tämä toteutuu koska voin säädellä omaa työaikaa. Iltaisin ns. työajan ulkopuolella heitä emme jätä yksin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kuulostaa aivan täydellisesti järjestetyltä elämältä! Koska herregud, vaikka lapset "ovat vain kerran pieniä", niin ovat ne myös aika monta vuotta pieniä. Jos silloin luopuisi kaikesta omasta, niin mitä olisi sitten jäljellä sen jälkeen, kun ne lapset eivät enää ole pieniä?

Nojoo, nää on näitä. Mutta sun kommentti on rohkaiseva! :)

Taru Mari
Stuff About

Mä en osaa laskea mun omaa aikaa, mutta kyllä sitä on tarpeeksi. Itsekin välillä syyllistyy jos ei jokaista liikenevää hetkeä vietä lapsen kanssa, mutta olen myös kuullut tuon lohduttavan 15 minuutin säännön. :D Olen myös ajatellut juurikin sitä että jaksaa arkea paremmin kun saa omaa aikaa. Meillä isovahemmat todella läheisiä lapsen kanssa joka tietysti helpottaa myös asiaa. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Tämä on mun mielestä todella tärkeä pointti: lapsi myös nauttii isovanhempiensa seurasta. Eli se ei ole vain joku b-hoitotapa. Ainakin omassa lapsuudessa isovanhempien luona oleminen oli ihan ykkösjuttu, mut ja sisarukset joutui aina repimään karjuvana penkinjalasta irti, kun vanhemmat tulivat hakemaan kotiin. :D

Sanna B
Sanna B

Ma olen niin kade etta ihmisilla on aikaa harrastaa! Mulla ei ole YHTAAN omaa aikaa. Olemme molemmat vanhemmat toissa 8-9h paivassa ja lapset (2v ja 4v) tarhassa 9-10h viisi paivaa viikossa. Ja kun lapset hakee tarhasta kello 18 niin siina ei enaa kumpikaan meista harrasta mitaan (jos menisin salille viela toiden jalkeen en nakisi lapsia ollenkaan illalla - en edes sita 15 minuuttia). Viikonloput menee kaikki lasten kanssa (kompensoin pitkia tyopaivia).

Vierailija (Ei varmistettu)

Monelta teidän lapset menee nukkumaan? Meillä nukkumaanmenoaika on kasilta, joten silloin ehtii vielä jompikumpi esim lenkille tai omassa tapauksessani rauhalliselle kävelylle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tarvitaan semmonen Hermionen kaksoisolentoelämä, niin tästä selvitään! 

#vainharrypotterjutut

#lol

#ifeelyousister

Säde__ (Ei varmistettu)

Vastaus kysymykseesi on, että tällä hetkellä ns. omaa aikaa ei ole laisinkaan ystävätreffailuja, shoppailuja tms. lukuunottamatta ja ihan omasta vapaasta tahdosta. Meillä 1v 3kk lapsi on jo päivähoidossa kokopäiväisesti ja työpäivän jälkeen haluan olla lapsen kanssa. Illat on niin älyttömän lyhyitä päiväkoti- ja työpäiväarkeen yhdistettynä, että en kaipaa tällä hetkellä muuta ja se valinta tuntuu omalla kohdalla just hyvältä. Viikonloppuisin taas tykätään tehdä perheenä ja ystäväperheiden kanssa kivoja juttuja. Kuntokeskuskortin otan tosin taas keväämmällä, sillä sen verran sentään kaipaan ns. omaa aikaa, että pääsen liikkumaan muutoinkin kuin muksun kanssa ulkona.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kuulostaa toimivalta! Ja kyllä sitä omaa aikaa sitten voi järkätä, jos jossain vaiheessa alkaa tuntua siltä, että sitä kaipaakin. 

Meillä on 9kk ikäinen lapsi, ja mulla tällä hetkellä omaa aikaa viikossa neljästä kuuteen tuntia, joista kolme menee salilla. Silloin lapsi on mummin kanssa kotona tms., joten lapsiparkkistressiä ei ole, jätän puhelimenkin pukkariin ja oon ihan omissa oloissani. Mä saisin järkättyä enemmänkin omaa aikaa, mutta ongelmana on se, etten jaksa lähteä yksin hillumaan mihinkään iltaisin tai viikonloppuisin. Kaikki ystävät ja kaverit taas on niin ruuhkavuosissa (heillä vanhempia lapsia ku mulla), ettei treffejä saa sovittua riittävän usein. Tämä harmittaa ja ajoittain jopa ahdistaa mua melko paljon. Ystävien näkemista ja pitkiä keskusteluja kaipaan tosi paljon, se ois paras tapa viettää omaa aikaa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo ystävien näkeminen on mullekin ehkä se tärkein juttu. En mä niinkään tarvitse sellaista "istun yksin sohvalla möllöttämässä" -aikaa, mutta just tuo, että ehtisi nähdä kavereita (lasten kanssa tai ilman). No okei, jos haluan ottaa bissen, niin sitten kyllä ilman. 

Eli ymmärrän ahistuksen, ystävistä saa niin paljon voimaa ja hyvää fiilistä.

(Tuokin keskustelu, josta postauksessa kerroin, käytiin fb-chatissa.)

mystery
Vision One

Suoraan sanottuna... Hiton Sirpa. On hyvin yläluokkainen mahdollisuus jäädä kotiäidiksi, jos ei halua elää yhteiskunnan tuilla. Kyllä tämä maa valitettavasti tarvitsee äidit tekemään töitä, mitä siitä tulisi jos joka ikinen äiti jäisi 18 vuodeksi kotiin? Siis eihän se ole vaan mitenkään mahdollista? :D ihan perseestä että nyt normiäidit oikeasti kyseenalaistaa itseään, aika harvalla kuitenkin on se miljardööri lätkänpelaaja kainalossa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä en sillee kyseenalaista lapsen laittamista päiväkotiin, mutta semmonen, että tulee päiviä, jolloin lasta ei näe ollenkaan, on vähän ankeaa. Onneksi tällä hetkellä teen 4 päiväistä viikkoa, niin ehin aika hyvin kompensoimaan joitain iltoja.

Mutta samaa mieltä: hiton Sirpa!

Moderni skandi (Ei varmistettu)

Sisustusvinkkejä Sirpa Selänteeltä? Ei kai sentään :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan sama tilanne! Nauratti lukea sun edellisestä (ihanasta &lt;3) postauksesta oma vanha kommenttini, jossa "muu elämä on vielä kuvioissa". Muu elämä oli kuvioissa. Nyt herään klo 6 ehtiäkseni tehdä kaikki aamutoimet ennen lapsen heräämistä, jotta voidaan rauhassa puuhata ennen töihinlähtöä (eli klo 6.45-7.20....), töistä säntään kotiin viettämään koko loppuillan lapsen kanssa. Olen alkanut harkita juoksevani töihin ja takaisin (vihaan juoksua), jotta ehtisin edes vähän urheilla. Pohdin jopa toisen lapsen hankintaa, jotta voisin olla enemmän ensimmäisen kanssa, mutta se logiikka taitaa ontua.

Tiedostan, että lapsi vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä (kotiin jääneen) isänsä kanssa eikä ole ollut poissaolostani moksiskaan. Tämä taitaa olla lähinnä mun päässä. Eilen juuri puhuttiin, että meidän täytyy välillä tehdä jotain kahdestaankin vaikka se ei millään yksittäisellä hetkellä tunnukaan parhaalta idealta. On tosi tärkeää nähdä lähipiirissä muita perheitä, joissa oma harrastaminen ja tekeminen on tehnyt paluun. Tämäkin on vaan vaihe, ilm lähinnä äidin vaihe.

Olen muuten myös tajunnut, että tämä taitaa olla se hetki, kun tipun yhteiskunnan ja populaarikulttuurin kärryiltä silleen mutsihekisesti.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, mä niiin fiilaan! 

Ja toi on niin hyvin sanottu:

"Eilen juuri puhuttiin, että meidän täytyy välillä tehdä jotain kahdestaankin vaikka se ei millään yksittäisellä hetkellä tunnukaan parhaalta idealta."

Just tuo, että pitää vähän miettiä elämää lyhyellä tähtäimellä ja pitkällä. Okei, lyhyellä on kiva nähdä poikaansa joka päivä ja viikonloppuna enemmän, mutta pitkällä: on kiva että pojan vanhempien suhde pysyy kasassa :D Eli kyllä, me mennään tänä viikonloppuna Tikin kanssa katsomaan se Trainspotting. (Ja tehkää tekin jotain kahestaan!)

Ja kyllä, täällä venaillaan että jäät sulaa maasta, niin voin aloittaa työmatkapyöräilyn. 

Tästä aiheesta olisi paljon jauhettavaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Jee! Hyvä te! Täytyy ottaa treffi-ilta nyt agendalle täälläkin.
Ja tosiaan, lapsen mielestä siisteintä ikinä on se, että ollaan koko perhe eikä ketään muuta yhdessä lojumassa. Täytyy pyrkiä pitämään siis perhe kasassa ;)

heia heia (Ei varmistettu)

Hmm... Mä taas ymmärsin Sirpan puheet vähän toisella tavalla. Mariahan heitti muistaakseni Sirpalle kysymyksen, että voiko nainen saada kaiken, eli sekä työuran JA perheen lapsineen. Maria siis kysyi a) melko provokatiivisen kysymyksen rikkaalta kotirouvalta b) ko. kotirouvan mielipidettä aiheeseen, joka takuuvarmasti jakaa mielipiteitä ja on arka aihe monelle, jotta c) saadaan näkyvyyttä ohjelmalle. Jotenkin arvasin, että tästä nousee kohu.

Sirpa siis sanoi, että naisen ei (hänen mielestään!) ole mahdollista saada bisnes-uraa, jossa tehdään ympäripyöreitä päiviä, ja perhe-elämää. Mä käsitin Sirpan puheet niin, että jos on todella kunnianhimoisia urasuunnitelmia ja työ on elämän keskipiste, ei kannata tehdä lapsia, koska se työ vie niin paljon aikaa päivästä ja elämästä muutenkin. Tämänhän sanoo ihan terve järkikin, kaikkea ei voi saada. Mutta Sirpa ei siis nähdäkseni tarkoittanut, että ns. normaali töissä käyminen (8h/arkipvä) on kaikilta äideiltä kategorisesti kielletty :) Ainakaan itse en ottanut sitä ollenkaan sillä tavalla!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä ajattelisin, että ehkä Sirpalla ei sen miehen työn takia ollut muuta mahdollisuutta, ja nyt hän yrittää selitellä itselleen hukkaan heitettyä elämäänsä. Että kun ei ollut muutakaan vaihtoehtoa, niin hän sitten oli kotona. Mutta siis oikeastihan hän oli kotona, koska se oli naisen vaisto. Ei kun siis. Elämä on ihan karseeta kun ei voi saada kaikkea (vuorokauden tunnit ei riitä lapsen kanssa olemiseen, uran luomiseen ja oopperassa ja baletissa käymiseen, jostain on pakko karsia), ja on niin helppoa voivotella menetettyjä mahdollisuuksia, vaikka oikeasti kannattaisi varmaan yrittää miettiä, että mikä on itselle tärkeintä ja elää sen mukaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksi Sirpa ajattelisi, että hänen elämänsä on heitetty hukkaan, kun hän ei ole luonut uraa? Mikä hänen koulutus edes oli, kun lähti lätkävaimoksi? Miksi lätkävaimous ei voisi olla jonkun haave?
Itsekin kannatan "tavallisissa" parisuhteissa myös naisen työssäkäyntiä jo ihan mahdollisen eron ja tulevan eläkkeen takia, mutta Sirpan tapauksessa hänellä lienee talous kunnossa, vaikka ero tulisikin.
On ihmisiä, jotka käyvät töissä vain siksi, että saavat rahaa ja heidän haave voi olla kotona ja tehdä asioita mistä nauttii.

Kissankieli
Hello Dolly!

"Jäin kaipaamaan sitä tunnetta, kun lapsi niistää mun paitaani."

Tämä on jotenkin niin ihanasti sanottu. Siinä kiteytyy pikkulapsiajan läheisyys :D Sun kavereilla on kyllä aivan loistavia sitaatteja!

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Minä käyn pelaamassa, salilla, hiihtämässä, lenkkeilemässä ja kuntonyrkkeilyssä vaihtelevasti 2-6 kertaa viikossa, miten jaksan ja ehdin. Kerrallaan menee 1-3 tuntia. Lentopallovuorot alkaa juuri nukkumaanmenoajan kynnyksellä joten ne ei ole lapsilta pois, ja iltavuoroviikolla mies vie lapset parina aamuna hoitoon ja minä käyn salilla ennen töitä (aamuvuoroviikollakin toki voisi, mutta en ole toistaiseksi saanut itseäni salille klo 6. Muutaman kerran olen yrittänyt mutta eih). Muuten sitten milloin sattuu olemaan hyvä hetki, paitsi nyrkkeilylle on sunnuntaisin se oma hetki illalla. Kavereita tapaan kun sattuu aikataulut sopimaan yhteen.

Eikä ole huono omatunto, ei niin vähääkään. Kuten tuolla yllä todettiin; lapset on pieniä vaan kerran, mutta ne on myös tosi monta vuotta pieniä. En todellakaan näe järjellisenä, että luopuisin urheilusta koko pikkulapsiajaksi. Ja milloin sitä omaa aikaa saisi sitten ottaa? Eikö muka ala-aste- tai yläasteikäinen tarvitse enää läsnäoloa ihan yhtälailla?

Ei se määrä vaan se laatu. Kun pidän itsestäni huolta ja oman mielen ja kropan virkeänä, olen kotona lasten kanssa oikeasti läsnä. Jos en pääse liikkumaan, olen kärttyinen, joka paikka tuntuu tukkoiselta ja päätä särkee. Ole siinä sitten pirteänä lasten kanssa.

Enkä minä oikeasti tajua että miksi ihmeessä on ihanne että siellä kotona ollaan koko ajan lasten kanssa. Eikö se tee lapsillekin ihan hyvää olla keskenään toisen vanhemman kanssa ja myös hoidossa vaikka siellä mummolassa?

Ja sitten vielä se, että haluan siirtää lapsilleni aktiivisen elämäntavan ja kyllä esimerkki on aina esimerkki.

Juliaihminen
Juliaihminen

Word! Tämän kommentin painan mieleeni nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten. <3

iidis
Varpain jaloin

Voi miten oikeassa oletkaan! Oot loistava roolimalli tässä asiassa :)

iidis
Varpain jaloin

Mulla on hyvin vähän omaa aikaa ihan mun ja miehen työkuvioidenkin vuoksi. Niin vähän, että "varastan" aikaa itselleni kävelemällä 4km työmatkat. Olenkin nyt tietoisesti pyrkinyt lisäämään hetkiä vain itseäni varten. Ilmeisesti tarve siihen näkyy varsin selvästi, sillä sain esikoiselta (pian 12 v.) ystävänpäivälahjaksi leffalipun, kuulema sitä varten, että: "Pääsisit välillä ihan yksin tekemään jotain kivaa".

Kirjoittelin aiheeseen liittyen jonkin aikaa sitten täällä. Silti äänet mun päässä huutelee alati kaiken laista syyllistävää. Onneksi kokemuksesta tiedän, että tämäkin on vaan vaihe. Pian kuopuskin on jo sen ikäinen, että pääsen taas toteuttamaan itseäni ihan eri tavalla. Näin se meni esikoisenkin kanssa.

Myös yhteinen aika puolison kanssa kaksin on kokemukseni mukaan äärimmäisen tärkeää paitsi parisuhteelle myös omalle mielialalle. 

Horror Mummie (Ei varmistettu)

Liian vähän. Kerran viikossa käyn treenaamassa. Tekis mieli lähtee yksin viikoks hermolomalle. Kohta alkaa päässä viiraan. Kerran kun pääsee ulos illan viettoon, tekis mieli lähtee seuraavana päivänä uudestaan. Jos taas menee useampi kuukausi etten käy missään, en enää edes muista, että semmoistakin elämä voi olla. Blogiin eksyin pitkästä aikaa, kun nyt sattu oleen 15 min omaa aikaa. Se loppu jo.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Hoidettiin lapsi kotona melkein kolmevuotiaaksi: loppuvaiheessa minä tein gradua ja töitä (30-60 tuntia viikossa) ja mies 42-tuntista työviikkoa. Omaa aikaa oli varmaan just sen puolen tunnin juoksulenkin verran. Olin ihan poikki.

Nyt 4v lapsi on noin kolme kertaa viikossa päiväkodissa. Käyn noin kerran viikossa töiden jälkeen (teen 30-tuntista viikkoa) jossain niin, että tulen kotiin vasta kun lapsi nukkuu. Lisäksi käyn jumpissa. Lisäksi viikonloppuisin puuhailen omiani, kun mies ja lapsi ovat esim ulkona. Joka neljäs ilta mulla on pari tuntia omaa aikaa, kun lapsi nukkuu ja mies on töissä. Herään yleensä aamuisin vähintään pari tuntia ennen muita ja siinä on omaa aikaa.

Kyllä, omaa aikaa on nyt riittävästi enkä enää tunne syyllisyyttäkään siitä, että en ole joka ilta kotona.

Sen sijaan miehen kanssa yhteistä aikaa on hemmetin hankala järjestää. Kai sitä vaan pitäisi yrittää etsiä joku luotettava, maksullinen hoitaja...

Kommentoi