Huppelista päivää eli Marian polttarit

Juliaihminen

Kun perjantaina horisin täällä pitkät pätkät unikoulusta, niin en maininnut sitä, että sille oli myös hyvin konkreettinen motivaatio. Eilen oli nimittäin mun rakkaan ystäväni, Marian, polttarit. Kyllä siinä on jo tarpeeksi syytä saada beebeli nukahtamaan ilman äitiänsä. Kiitos muuten telle kaikille ihan mielettömästi tsemppaavista kommenteista ja hyvistä neuvoista, mä lueskelen niitä tänään vielä tarkemmin ja otan ehdottomasti käyttöön. Oon niin otettu ja iloinen, kun olette jaksaneet jakaa kokemuksia, saan niistä ihan älyttömästi voimaa tähän hommaan.

 

Nyt, pikku kohmelossa, kerron teille eiliseltä mun kohokohdat. Sillä hittolainen, eilinen oli niiiiiiiiin ihana päivä!

1. Marian täydellinen yllättämäinen: Työpalaveri lauantai-aamuna, totta kai! Kun poltskusankari kaarsi brunssipaikan pihaan, meillä oli kaikilla keltaiset sadetakit (koska morsio on kovan luokan Ultra Bra -fani) ja laulettiin Hei hoi hauki. Sellaista onnea, jännitystä ja liikutusta näkee harvoin kenenkään kasvoilta. Ja sitä sädehtimistä kesti koko päivän. Tuntuu niin upealta olla osa porukkaa, joka on onnistunut tuomaan tuon ilmeen Marian kasvoille.

2. Yhdessä tekeminen: aamusauna, valtava amerikkalainen brunssi, kaupunkivaellus aurinkoisessa pakkassäässä, rivitanssitunti ja entisten poikaystävien lennättäminen lennokkien avulla menneisyyteen. Rakastan leirielämää, ja polttarit ovat aikuisten leiri parhaimmillaan!

3. Yhteislaulu: En ollut aikaisemmin koskaan ollut karaoketaksissa. Toivottavasti tämä ei jäänyt viimeiseksi kerraksi, koska matka oli aivan sairaan hauska. Kylmät väreet meni iholla ja kyyneleet nousivat silmiin, kun laulettiin Maailman toisella puolen ja Tyttöjen välisestä ystävyydestä. (Thong songia laulaessa ei itkettänyt, sen sijaan ihailin eräiden kykyä räpätä ne tiukimmat osuudet tyylipuhtaasti läpi. Ei mitään turhia muijia nämä!) Mua itketti myös silloin, kun laulettiin Kalliolle kukkulalle Hietaniemen rannassa. Ehkä mun sisällä asuu Pikku pioneeri, kun mahtipontisten laulujen yhteisveisuu herättää aina niin eeppisiä tunteita. Mutta toisaalta, kenessä ei herättäisi?

4. Humaltuminen alkoholista, ystäväistä ja elämästä: Kun istuskelin illalla siideri kädessä paljussa keskellä Nuuksion metsää Karhunpesä-nimisen mökin pihassa, katselin tähtitaivasta ja kuuntelin omituisia vitsejä ("Mä voisin mennä Talenttiin ihan vain esittämään sitä Broadcasters-tuotantoyhtiön logon naisen naurua" tai "Sitten ne saivat stripparin, joka oikealta ammatiltaan akrobaatti, ei ollut kauhean eroottista se meininki") ajattelin olevani puhtaassa ja täydellisessä onnen tilassa.

Tajusin vahvasti, että lapsen ulkopuolinen elämä on edelleen olemassa, se on vain odottanut mun paluuta. (Kun ihminen ei ole ollut huppelissa miltei kahteen vuoteen, viini soittaa halleluja-veisuuta aika lujaa jokaisesa aivosolussa.) Julistin Mirjalle ja Mariannalle kovaan ääneen, miten humala pukee minua.

(Myöhemmin illalla kerroin, että jokainen hetki, jolloin en puhu mitään, on hetki, josta kiitän itseäni seuraavana päivänä. Tänään mä soisin, että tällaisia hetkiä olisi ollut enemmän. Sanainen arkku nimittäin avautui ammolleen. An sich en sanonut tai tehnyt mitään noloa, mutta aina sitä näissä tilanteissa herää aamulla sellaiseen valtavaan häpeään ihan vain omasta olemassaolostaan.)

5. Uudet ihanat ihmiset: Ei vitsin vitsi, miten superhyviä keskusteluja kävin ihmisten kanssa. Joidenkin vanhojen tuttujen kanssa ystävyys syveni, muutamien uusien tyyppien kanssa taas löysin heti yhteisen sävelen. (Ja tämä tapahtui jo ennen kuin viini puhui mun suullani.)

Vieläpä paluumatka Nuuksiosta kotiin yöllä hienoisessa tuiterissa oli mahtava, kun juttelin yhden superkiinnostavan mimmin kanssa sen perustamasta yrityksestä, joka tarkastaa vaatetehtaiden työoloja eri maissa. (Siitä ehkä joskus myöhemmin!)

 

Tänä aamuna mun teki mieli laittaa Mirjalle ja Mariannalle viesti, että kävi ilmi, ettei humala sittenkään pue mua. Että nähdään kahden vuoden päästä. Mutta nyt lapsonen (joka heräsi seiskalta) nukkuu, ja olotila onkin muuttunut sellaiseksi suloiseksi crapuléksi. Taidan palkita itseäni uskomattoman hienosta bailaamisesta syömällä vähän lisää suklaata ja katsomalla Yle Areenasta jakson Broad Citya (suosittelen erittäin vahvasti, jos et ole vielä katsonut - härskimpi kuin Girls!)

Mutta ei hitsin vitsi. Olen jotenkin niin euforisessa onnen pumpulihauteessa (?!!). Ihmiset ovat niin ihania, Maria on niin ihana, tällaiset elämää suuremmat viikonloput ovat niin hirveän tärkeitä. 

 

Polttareita on juhlittu aiemminkin:

Minun polttarit (sisältää polttarivideon!)

Raisan polttarit

 

 

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Blogisi on hyvin viihdyttävä. Mietin että kun tämä teksti on niin *älyttömän kivaa, söpöä ja leppoisaa että mitä mahdat ajatella kuolemasta- onko se asia jota et halua ajatella ollenkaan, pelkäätkö koskaan että sinä tai perheesi sairastuu vakavasti?

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos kommentista! :)

Voi kuule, vaikka elämäni on pääsäääntöisesti älyttömän kivaa, söpöä ja leppoisaa, niin ikävä kyllä tuollaiset asiat stressaavat minua vähän turhankin usein. Kirjoitinkin tässä postauksessa siitä, miten välillä pään täyttää pelot siitä, mitä kaikkea lapselle voi käydä.

Ja sanomattakin on selvää, että elämässäni on ollut kaikenlaisia suruja ja vastoinkäynmisiä, kuten kaikilla muillakin. Ja välillä kirjoittelen myös niistä täällä - ei siis pelkkää hattaraa ja söpöilyä. Ehkä pitäisi enemmänkin puhua niistä jutuista. On vain hankala sanoa, mikä on ankean valittamisen ja tervetulleen vertaistuen välinen raja.

Mutta tuo oli hyvä kysymys, kiitos!

Kommentoi