Isät kotiin, äidit töihin ja maailma pelastuu

Ladataan...
Juliaihminen

Eiliseen Haittaako äitiys uraa -postaukseen tuli älyttömän hyviä kommentteja: kiinnostavia omakohtaisia kokemuksia, mulle uusia näkökulmia ja hyviä perusteita eri kantoihin. Valtio-oppia opiskellessani opin, että politiikan tutkimuksen yksi tavoite on antaa politiikkasuosituksia. Mun mielestä myös julkisessa keskustelussa olisi hyvä muodostaa sellaisia.

Yritän hahmotella omaa politiikkaehdotustani noiden kommenttien, lukemani ja kokemusteni perusteella. Ajattelin esittää jotain tällaista sitten Women of the World -festivaaliin Tasa-arvoinen työelämä -paneelissa, johon olen menossa puhumaan reilun viikon päästä. Pidän tätä postausta omana ehdotelmanani, joten toivon, että kommentoitte puolesta ja vastaan. Sitten saan muodostettua hyvän synteesin tästä kaikesta.

Musta tässä keskustelussa on tärkeää erottaa muutama asia: arvot, tavoitteet ja keinot. Ne menevät usein vähän lomittain ja sekaisin keskustelussa, ja ihmiset vääntävät jostain pikkuasioista, kun todellisuudessa niillä on jo lähtökohtaisesti eri arvot. Tällä erottelulla mä yritän saada ainakin omaan päähäni tolkkua siitä, miten aikuisten ja lasten pitäisi sijoittua tässä yhteiskunnassa (koska siitähän tässä on kyse!). 

 

Okei, aloitetaan arvoista

Tasa-arvoinen yhteiskunta on mulle erittäin iso arvo: Ensinnäkään naisten ja äitien ei työelämästä syrjäytymistä pitäisi estää. Ja vaikkei puhuttaisi edes niin vakavasta asiasta kuin työelämästä pois jääminen tai uralla etenemättömyys, niin mun mielestä naisten ei pitäisi joutua kokemaan uraansa liittyvää ahdistusta ja stressiä kolmenkympin molemmin puolin naiseutensa vuoksi. Politiikan perimmäinen ideahan on tehdä ihmisten elämästä kivempaa. No, tämä ei kuulosta kauhean kivalta:

"Kun vuoden poissaolon jälkeen palasin remmiin, pääosa mielenkiintoisista tehtävistä jäi 'sijaiselle' ja minulle jäi lähinnä rutiinit."

"Olen 26-vuotias työnhakija, ja naisrekrytoija on kysynyt suoraan minulta puhelimessa, olenko 'perheellinen' tai onko minulla 'edes poikaystävää'.'"

"Äidit ostetaan ulos tai pakotetaan hyväksymään huonompi pesti. Kukapa uskaltaa omalla nimellään rettelöidä, kun ei tiedä tahriintuuko maine tai saako muualta töitä. Tiedän ison yrityksen, jossa pienen ajan sisällä usean äidin oikeuksia rikottiin eikä sille voinut mikään taho oikein mitään, kun korkeinta johtoa myöten toiminta siunattiin."

"Usein töitä hakiessani tekisi mieli kirjoittaa hakemukseen edes jotenkin kauttarantain että olen sinkku, eikä toiveita, haaveita tai suunnitelmia perheen perustamiseksi ole vielä ainakaan 5 vuoteen."

"Olen 22-vuotias opiskelija. Tää jatkuva puhe äitiyslomien kalleudesta vanhempien niskaan saa mut kuitenkin pohtimaan, onko mulla ylipäänsä oikeutta alkaa lastentekoon heti vakipaikan saatuani. Tuntuu kauhealta aiheuttaa työnantajalle valtavia kustannuksia vain sen takia että minä haluan lisääntyä. Olen lukenut niin monta artikkelia pienyrittäjien tuskasta ja äitiyslomien aiheuttamista konkursseista, että odotan jo kauhulla sitä mahdollista päivää joskus 10 vuoden päästä kun joudun ilmoittamaan olevani raskaana."

Sain myös Facebookin kautta Inboxiin viestin eräästä todella räikeästä syrjimisgeitistä, jossa naiselle oli ensin luvattu hyvä pesti, mutta raskaudesta kuultuaan pomo olikin laittanut paikan hakuun ja yllättäen mimmi ei ollutkaan saanut sitä. Juttu saattaa mennä oikeuteen, joten en selitä siitä sen enempää. 

Tasa-arvoa työmarkkinoilla ei siis ole vielä saavutettu.

Lasten hyvinvointi on toinen tärkeä arvo. Jotta mun pojasta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen aikuinen, eli kelpo osa tätä yhteiskuntaa, haluan, että hänellä on mahdollisimman hyvä vauvuus, taaperous ja lapsuus. (Joo, mä tiedän, vauvuus ei ole sana.)

Seuraavaksi tavoitteet

Yksi vahva keino tehdä työelämästä tasa-arvoisempaa, olisi tasata vanhemmuuden kulut työnantajalle. Toisin sanoen: lapsi ei saisi maksa äidin työnantajalle massiivisesti enemmän kuin isän. Tässä ei ole kyse pelkästään siitä, kuka jää hoitamaan lasta ensimmäisiksi vuosiksi vaan myös siitä, kuka jää sairaan lapsen kanssa kotiin. Kuten viime postauksessa sanoin, lapsi maksaa työnantajalle noin 5200 euroa (ja tämä lienee alakanttiin tehty laskelma).

Lapsen isät jäävät kotiin hoitamaan lapsia. Tästä on muodostunut mulle kuulkaa sydämen asia (kuten kerroin Tietenkin isä jää hoitovapaalle -postauksessa taannoin). Ihan vain kuukauden kokemuksen jälkeen voin sanoa, että siitä, että isä on viettää ainakin jonkun pätkän kotona ilman äitiä, säteilee hyvää niin perheelle kuin yhteiskunnallekin. Kerron perheen (ja parisuhteen!!!) näkökulmasta myöhemmin, nyt keskityn yhteiskuntaan.

Uskon, että isien kotiin jääminen aiheuttaisi paitsi työnantajien kulujen tasaamista, myös sitä, että lasten hoitamista alettaisiin arvostaa vielä enemmän. Naisten ja miesten kokemusmaailmat eivät eriytyisi niin vahvasti siinä vaiheessa, kun perustetaan perhe. Perheiden metatyöt tasaantuisivat, millä olisi vahva tasa-arvoistava vaikutus.

 

Sitten vielä keinot, eli politiikkasuositukset

Tästä ei moni tykkää, mutta mä olen sitä mieltä, että ihmistä pitää vähän pakottaa, jos tavoitteet sitä vaativat. Kepu ja persut sanovat, että "suomalaisten perheiden pitää päättää itse, kuka hoitaa lasta". Mutta mun mielestä ei. Politiikalla pystytään muuttamaan rakenteita ja ohjaamaan parempaan lopputulokseen ihmisiä. (Esimerkiksi turvavyöpakkoa vastustettiin, myös vaikkapa moni ympäristölaki perustuu pakotteisiin.)

Mä kannatan jonkinmoista 6+6+6-mallia, jossa molemmat vanhemmat saisivat olla lapsen kanssa 6 kuukautta, ja viimeinen 6 kuukautta päätettäisiin itse. Tätä vastaan argumentoidaan usein sillä, että se romuttaa perheen talouden, koska miehillä on isommat palkat. Yksi edelliseen postaukseen kommentoinut sanoi hyvin:

"Tässä 6+6+6 keskustelussa todella suuren äänen ovat saaneet matalapalkka-alojen naiset. Tuntuu, että nyt Suomessa ei muita olekaan kuin siivoaja/osa-aika kaupankassavaimoja ja yritysjohtajamiehiä."

Lisäksi: Suomessa 45 prosenttia pariskunnista on koulutukseltaan homogamisia, eli heillä on sama koulutustaso. Okei, tämä ei kerro vielä sitä, että naisen ja miehen palkat olisivat samalla tasolla, mutta antaa se osviittaa. Sitä paitsi, naisten ja miesten väliset palkat eivät tasaannu ennen kuin tämä lapsenhoitobisnes saadaan tasattua.

Rakenteen muuttumisella tarkoitan sitä, että ihmisten yleinen ajattelutapa menisi siihen suuntaan, että isien jäämisestä kotiin tulisi hyväksyttävämpää, kannattavampaa ja suositumpaa. Tämä ei tietenkään ole niin yksinkertaista, sillä sitten pitää myös olla niitä töitä, joihin toinen vanhempi palaa. Joku saattaisi joutua kärsimään tästä mallista, mutta uskon, että suuressa kuvassa ja pitkällä aikavälillä tämä auttaisi tasa-arvon toteutumista. Sen vielä sanon, että todellisuudessa kotihoidontuen puolittamisessa ei ole kyse niin isosta asiasta, sillä yleensä yli 2-vuotiaiden lasten äidit ovat jo töissä.

Mä en ole ihan varma, olisiko se 6+6+6 vai 5+5+5 järkevä, vai jonkinlainen hybridi. (Systeemin kalliudesta on paljon laskelmia.) Tuskin kenellekään on vielä ihan selkeää, mikä olisi paras ratkaisu. Pahoin pelkään, että vaikka näitä uusia suosituksia antaa milloin mikäkin polue tai liike, niin tuo hallitus ei oikeasti tee yhtään mitään asian eteen. 

Tästä täytyy luultavasti jatkaa kommenttiboksissa, koska horinasta tulee muuten liian pitkä. 

 

Toiseksi, jotta mun mainitsemani toinen arvo, eli lasten hyvinvointi, toteutuisi riittävällä tavalla, päiväkoteihin pitäisi saada lisää resursseja. Facessa paljon kiertänyt artikkeli Päiväkotien hätähuudosta oli kyllä karua luettavaa: ryhmäkoot ovat liian isoja, sijaisia ei riitä ja niissä kunnissa, joissa ei ole subjektiivista päivähoito-oikeutta, puolipäiväiset saattavat kasvattaa ryhmän hetkellisesti hirmu isoksi. Jos tästä kovasti säästetään, niin ei kenenkään tee mieli viedä lapsiaan päiväkotiin. Osa musta ajattelee myös, että mikäli miehet jäisivät enemmän himaan, myös päiväkotien työtä arvostettaisiin enemmän.

 

Huh! Aikamoista sepustusta. Mutta mutta, nyt laittakaa kommenttiboksi laulamaan:

Oletko samaa mieltä tai eri mieltä? Mistä kohdasta? Perustelkaa!

 

Suosittelen myös ehdottomasti tutustumaan Women of the World -festivaalin ohjelmaan, jossa olen puhumassa näistä jutuista. Jos liikut Tampereen suunnilla 11.–12.3., tule ehdottomasti festareille – it is going to be legendary!

 

Keskustelu jatkuu myös Juliaihminen FB-sivulla sekä  edellisessä postauksessa.

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Aikalailla kyllä samaa mieltä. Jonkinasteinen pakottaminen on minunkin mielestäni se keino jolla päästään tasa-arvoisempaan systeemiin.
Se että vedotaan siihen että ei onnistu koska naiset tienaa vähemmän ja talous romahtaa jos mies jää kotiin niin eikö tässä loppupeleissä ole juuri kyse siitä että tulevaisuudessa ei aina olisi niin että nainen tienaa vähemmän kuin mies?

Tietysti eri asia jos pariskunnalla on eri koulutustaso/ala mutta jos molemmat ovat työssäkäyviä, niin ehkä tämä kannustaa ihmisiä myös suunnittelemaan rahankäyttöään niin että isänkin hoitojaksosta selvitään. Ja tietenkin taas on eri juttu jos nainen on opiskelija/työtön eli kuten sanoit, yksittäisiä kärsijöitä on aina.

Tällaisissa suuremmissa asioissa kuitenkin olisi hyvä muistaa mikä on yhteiskunnan ja tasa-arvon kannalta tärkeää eikä vain jäädä sinne omaan napaan märehtimään.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, musta jengi selittelee taloudella sellaisia ratkaisujaan, joissa perimmäinen syy on vaikkapa arvoissa. On helpompi sanoa, että "meidän perheen talouden kannalta tämä on hyvä ratkaisu" kuin että "hitto mua pelottaa jäädä lapsen kanssa kotiin, mitä jos en osaa enkä pysty ja se on tylsää, parempi että sä hoidat".  

Näin todella kärjistettynä. :D

mat (Ei varmistettu)

Tämä aihe on mietityttänyt aika paljon viime aikoina kun aloimme odottaa esikoista. Luin aikanaan tuon postauksesi isän jäämisestä kotiin ja ajattelin heti, että tottakai meilläkin! Luulen että mieheni olisi siinä hommassa ihan elementissään ja ehdottomasti TIEDÄN, että hän nauttisi siitä ajasta lapsen kanssa.

Mutta. Mieheni on myös yrittäjä. Sellaista tilannetta ei tule olemaan, että hän voisi olla viikkoa pitempään poissa töistä. Yrittäjien tuet ovat myös sidottuna YEL-maksuihin, jotka monella pienyrittäjällä ovat siellä ihan minimiluokassa (koska järkyttävän kallista ja epätaloudellista eläkesäästämistä...). Tämä tarkoittaa meillä sitä, että minä myös tienaan paremmin kk-palkkaisessa työssä ja olisi kaikin puolin järkevää että palaisin töihin mahdollisimman aikaisin. Mutta se ei tule olemaan mahdollista. Ja olen mieheni puolesta todella harmissani! Mielestäni myös hän ansaitsisi aikaa olla lapsen kanssa kotona. Toki, meillä on jo suunnitelmia osa-aikaisesta hoidosta/miehen työn järjestelystä niin että minä voin tehdä osa-aikaisena töitä jne. Mutta tuntuu silti epäreilulta, että ihminen kuka työllistää itsensä ja yhtiökumppaninsa lisäksi neljä muuta ihmistä joutuu tekemään huomattavan ison kompromissin (japajapa, elämä on valintoja jne. mutta usein keskustelu pyörii normaalia kk-palkkaa ansaitsevien ongelmien ympärillä/naisyrittäjien äitiyslomien ympärillä).

Vielä on paljon pohdittavaa ja ihan ajankohtaista tämä ei tule olemaan vielä pitkään aikaan, mutta olisi ihan todella mielenkiintoista kuulla kuinka muut vastaavassa tilanteessa ovat asian pyöräyttäneet :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän todella. Tällaisia yrittäjyyteen liittyviä sudenkuoppia pitäisi ratkoa Suomessa parempaan suuntaan.

Käsittääkseni sen YEL:in voi kikkailla sillä lailla ylös, että maksaa sitä tovin isompana ja sitten saa myös isompaa tukea, ja lomilta palattuaan maksaa sitten taas pienempää. Niin ainakin kaikki mun kaverit ovat tehneet :) Mutta hankalia juttuja noi käsittääkseni on.

Mrs M (Ei varmistettu)

Siis olen niin täysin samaa mieltä kanssasi! Ei oo tosikaan kuinka vaan nyökyttelin ihan kaikelle. Hyvin sää vedät Julia!

Nykytilanne ei ole hyvä, koska tasa-arvo ei tällä mallilla näennäisestä valinnanvapaudesta huolimatta toteudu, ja se osaltaan edesauttaa kaikenmoisien kieroutumien ja ei-toivottujen rakenteiden pysyvyyttä työelämässä ja yhteiskunnassa. Näistä epäkohdista nostaisin esille mm. seuraavia: vanhemmuuden vastuiden epätasainen jakautuminen, pienituloisten talouksien kannustinloukut, naisten haasteet työelämässä etenemiseen, naisten eläkkeiden matala taso, naisen euro vs. miehen euro, miesten haasteet uskaltaa jäädä perhevapaalle patriarkaalisten asenteiden ollessa voimassa työelämässä... Nämä on mun näkökulmasta meidän yhteiskunnassa ihan perustavanlaatuisia ongelmia, jotka ei nykymallilla tule korjautumaan ja ne aiheuttavat hallaa noin suunnilleen kaikille työelämässä jossain vaiheessa elämäänsä oleville ihmisille.

Jotta muutosta saataisiin, monta asiaa tulee muuttaa, ja monen asian tulee muuttua. Tämähän on siis periaatteessa tosi yksinkertaista, mutta muutostahan ei saada aikaan ilman muutosta - ja se tuntuu usein unohtuvan. Muutoksen yhteydessä joitain aina harmittaa ja se on ikävä tosiasia, mutta jotta meidän lapsilla ja muilla tulevilla sukupolvilla voisi olla paremmin, täytyy meidän voida sietää epämukavuutta tilannetta korjatessamme. Ikinä ei tulla saavuttamaan sellaista sosiaalijärjestelmää ja tukimallia, joka olisi yhtä hyvä ja sopiva kaikille kotitalouksille, mutta siksipä olisikin hyvä keskittyä korjaamaan ja oikaisemaan vinksallaan olevia rakenteita, koska se hyödyttää kaikkia sitten pidemmällä tähtäimellä.

Mun teesit, jos olisin poliitikko, olis seuraavat: Naiset nykyistä vähemmän aikaa kotona ja miehet nykyistä enemmän kotona, jolloin vanhemmuudesta tulisi tasa-arvoisempaa. Laadukas varhaiskasvatus on ihan kaiken a ja o, jotta kenenkään ei tarvitsisi tuntea turhaa morkkista lapsen päivähoitoon laittamisesta alle 3-vuotiaana. Kotiäitiyttä ei todellakaan kielletä, mutta isompien lasten pitkä kotihoito maksetaan sitten omasta pussista, eikä työpaikkojen tarvitse odotella vuositolkulla palaako joku töihin vai ei. Työelämään pitää löytyä joustoja, jotta osa-aikatyö ja keikkahommat ovat toteutettavissa myös vaikka kesken perhevapaiden. Huh, siinä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Vanhemmuuden kulujen tasaamista molempien työnantajien kesken on ehdotettu jo ainakin kymmenen vuotta sitten (ehkä aikaisemminkin). En ole huomannut, että siitä olisi kukaan puhunut viime aikoina poliittisella tasolla. Miksi? Jos lapsen hankkimisen taustalla on kaksi henkilöä, miksei kuluja voida jakaa heidän työnantajiensa kesken? Muita keinoja olisi mielestäni 6+6+6-malli, joka rohkaisisi myös muuttamaan asennetta vanhemmuudesta. Lisäksi olisi tärkeää joustavuus työelämässä kuten etätyömahdollisuus ja puolipäivätyöt. Hyvä, että pidät osaltasi keskustelua yllä!

Mertta Vilhelmiina (Ei varmistettu)

Usein kuultu peruste naisen kotiin jäämiselle on miehen suurempi palkkapussi. Tämä peruste on todella lyhytnäköinen. Hänen, joka tienaa vähiten, olisi järkevää palata työelämään mahdollisimman pian kartuttamaan varallisuuttaan. Joka toinen avioliitto päättyy eroon ja avoliitoissa tilanne tuskin on ruusuisempi. Tällöin molempien puolisoiden varallisuuden kehitystä tasa-arvoisesti edesauttanut ratkaisu - eli pienempituloisen työelämään pikainen palaaminen - nousee arvoonsa. Jos perhe on elänyt miehen tuloilla ja päädytään eroon, naisella on riski joutua esim. tukien varaan koska hän ei ole kerryttänyt säästöjä kotona ollessaan (oletuksena avioehto).

Juliaihminen
Juliaihminen

Aamen. Mua kriippaa ihan yli kaiken sellaiset stoorit, joissa nainen on ollut rikkaan miehen elätettävänä himassa kotiäitinä 18 vuotta. Jos miekkeli 50-vuotiaana yhtäkkiä lähteekin vetämään, nainen on ihan tyhjän päällä ja edessä on minimieläke. Tosi inhimillistä, että näin käy, sitä vain valahtaa kotiäitiyteen, mutta tuollainen puolisosta riippuvuus on pelottavaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaa mieltä, pakko on paras keino tässä tapauksessa. 6+6+6 -malli jättää kuitenkin vielä aika paljon joustonvaraa.

Omassa 30+ akateemisessa lähipiirissäni olen huomannut, että elämän rullatessa mukavasti keskiluokkaisilla raiteillaan moni alkaa pitkästyä ja kaivata vaihtelua. Miehet tyypillisesti hakevat haasteita tai vaihtelua työelämästä (ryhtyvät yrittäjiksi,vaihtavat kiinnostavampiin hommiin tms), naiset taas ottavat breikin hankkimalla lapsia. Siinä saa kivasti 2,5v hengähdystauon per lapsi ja aikaa pohtia myös omia tulevaisuudensuunnitelmia. Ura- ja palkkakehitys jää helposti 5-7v miestä jälkeen, usein jo lasta suunniteltaessa aletaan vähän jäähdytellä. Itsekin viihdyin hyvin äitiyslomalla ja olisin saattanut sinne juuttua jos töissä ei olisi ollut selvää jatkosuunnitelmaa ja kiinnostavia haasteita. (Ihmettelen myös kovasti puheita siitä, miksei perhevapaata nähdä hyvänä työkokemuksena. Ehkä siksi, että se on ihan tavallista elämää. Ei työttömyyttäkään arvosteta yliopistotutkinnon tavoin vaikka se varmaan yhtä ja toista opettaakin).

Oma työyhteisöni on melko miesvaltainen ja uraan on satsattu paljon. Lähes kaikilla on pieniä lapsia ja miehet myös käyttävät perhevapaita varsin aktiivisesti. Koen, että tämä helpotti merkittävästi omaakin tilannettani, kun (toistaiseksi) yhden lapsen hankkineensa naisena olen ollut saman verran pois töistä kuin kolme lasta hankkinut mieskollega keskimäärin. Työyhteisössä on käsitys, että perhevapaat kuuluvat elämään ja niiltä myös palataan töihin.

Itse palasin hiljattain töihin ja puoliso jäi kotiin. Ratkaisu on ollut aivan mahtava todella monella tavalla. Erityisen upeaa on ollut nähdä miten isä-lapsisuhde on noussut aivan nextille levelille. Myös parisuhteeseen vaikutus on ollut monella tapaa positiivinen. Jään odottamaan raporttiasi aiheesta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Todella hyvin jäsennelty esitys ajatuksistasi, kiitos!

Aihe on ajankohtainen myös itselleni. Kolmenkympin rajapyykki lähestyy, viimeistelen gradua ja teen pienipalkkaista osa-aikatyötä samalla, mieheni on yrittäjä: hankala yhtälö, kun haluaisimme jo alkaa lapsentekohommiin. Järkevintä olisi gradun valmistuttua hakea hetkeksi parempipalkkaista kokoaikaista työtä, jotta taloudellinen tilanteemme paranisi ja pääsisin oman alan töihin kiinni. Työn saaminen kolmekymppisenä vastavalmistuneena naimisissa olevana, mutta vielä lapsettomana naisena ei kuitenkaan ole itsestään selvää.. Pitkää poissaoloa työelämästä en näin uran alkuvaiheessa haluaisi. Yrittäjämies voi vaikuttaa ansiosidonnaisten tukiensa suuruuteen YEL-maksua kasvattamalla, mutta toisaalta joitain hommia hänen täytyy pitää yllä koko ajan, ettei asiakkaiden määrä laske täysin nollaan. Riippuu toki yrittäjästä, mikä on mahdollista, mutta jotenkin lapsen saavat yrittäjänaisetkin saavat vapaansa järjestymään. :)

Meidän tilanteeseemme ei taida lakimuutos enää ehtiä vaikuttamaan. Joka tapauksessa mielestäni olisi todella hyvä, jos vanhemmat voisivat yhtä aikaa nostaa osittaista vanhempainrahaa ja osittain tehdä osa-aikatöitä, tai tarvittaessa olla yhtä aikaa ansiosidonnaisella. Esitettyihin 6+6+6 tai 5+5+5 -malleihin sisältyy käsittääkseni tällaista joustoa. Pidempi ansiosidonnainen kausi pitäisi tietysti rahoittaa jostain, luultavasti juuri lyhentämällä kotihoidontuen kestoa, mutta omalla kustannuksella lasta saisi tietysti edelleen hoitaa kotona niin pitkään kuin haluaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Melkein kuin mun tilanteeni! Mies tosin ei ole yrittäjä, vaan palkkatöissä (onneksi ihan hyvissä ja vakituisissa), ja minä lopetin pienipalkkaisen osa-aikatyöni täksi lukuvuodeksi, koska halusin keskittyä graduun. Eikä me olla naimisissakaan, mutta ihan sitä vastaava parisuhdetilanne noin muutoin.

On omaa syytäni ja tyhmyyttäni, että viivyin "hanttihommissani" niin monta vuotta, siinä jäi relevantti työkokemus hankkimatta ja opinnot hidastuivat. Mutta ei ole omaa syytäni, että olen nainen ja maassamme vallitsevan systeemin takia riskialtis rekrytointi! (Tähän kiukkuinen hymiö.)

Mitäs tässä sitten tekisi: Haluaisimme kyllä lapsia, minä synnyttäjänäkään en tästä nuorene ja tulevat isovanhemmatkin vanhenevat, olisi kiva, että lapsemme saisivat nauttia heistä ja toisin päin. Mutta kuka minut enää palkkaisi, jos heti maisteriksi valmistumisen jälkeen jäisin kotiin lasta hoitamaan vähintään vuodeksi, tutkinto vanhenisi, eikä hyvää työkokemusta olisi lainkaan? Unelmatilanteessa saisin jonkin hyvän työn heti tänä vuonna ja olisipa se vakkari tai määräaikainen, saisin joka tapauksessa ansioluetteloon täytettä. Sitten voisi turvallisemmin mielin miettiä lapsiasioita. Unelman toteutuminen vain on kovin epätodennäköistä...

Olikohan se joku Väestöliiton tutkija vai kuka, joka hiljattain ihmetteli Aamulehdessä, miksi tässä talouslamassa ei ole käynyt tyypillistä eli syntyvyyden nousua. Ko. tutkijan kannattaisi tulla lukemaan näitä kommenttiketjuja, niin ei tarvitsisi ihmetellä enää.

FromKaren
Ihana Päivä

Ratkaisu on nimenomaan poliittisissa päätöksissä. Siinä, että miehelle allokoidaan enemmän vapaata ja että päivähoito saadaan oikeesti kuntoon. Mä en käsitä miten päivähoitoon ei saada lisää rahaa, mutta Talvivaaraalle luvattu 100 miljoonaa (!) euroa lisäpääomaa. Miten tää on edes mahdollista?! 

Samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa myös siitä, että pidemmät kotona olemiset omasta pussista. Tosin ymmärrän, ettei kaikilla ole työtä johon palata...joskin tällöinhän taitaa mennä työttömyyskorvaukselle ja lapsen voi edelleen pitää kotona? Uskon, että moni haluaa ihan vain jäädä kotiin. Jos duuni on samaa vuodesta toiseen (vaikkapa siivooja) niin uskon, että mitkään mielettömän kiinnostavat haasteet ei houkuttele takaisin vaan 3 vuoden himassa olo on tosi kivaa vaihtelua. Näin korkeakoulutettuna, työstään nauttivana voi olla vaikeaa ymmärtää todellisuutta, jossa osa ihmisistä elää. Mut silti, töitä ei pitäisi olla tekemättä vain sen takia ettei huvita. Tai siis valtion ei pitäisi sitä kustantaa (omalla rahalla saa TIETENKIN tehdä mitä vain). 

Juliaihminen
Juliaihminen

Samaa mieltä: tuet nimenomaan kannustavat ja ohjaavat ihmisiä tekemään tietyllä tavalla. 

Ja noista päiväkodeista säästämistä en kyllä hyväksy. Onneksi Helsingissä on edelleen subjektiivinen päivähoito, Vantaa ei tällä hetkellä noiden päiväkotikaaosjuttujensa jälkeen kauheasti houkuttele asuinkaupunkina.

äitiyskoe
Äitiyskoe

Eikös se nyt sitten mene myös niin, että jos isompipalkkainen jää ansiosidonnaiselle etuudelle kotiin, niin hän saa sitä etuutta enemmän? Tuon miesten ja naisten tuloeron korostamisen lisäksi mua ärsyttää se, että muissa tilanteissa kyllä vaahdotaan miten meidän verotus on niin kamala ettei palkankorotuksesta tai isosta palkasta jää yhtään enempää käteen kuin pienestäkään, mutta tässä kohtaa sitten sitä verotuksessa tapahtuvaa muutosta ei voi ottaa huomioon. Jos mies olisi vaikka 5+5+5-mallin mukaan 5 kuukautta ansiosidonnaisella kotona, niin a) kuinka valtava on ero oikeasti ihan verottomissa tuloissa vuoden aikana ja b) mikä se ero on verojen jälkeen?

Käsittääkseni tätä on ihan selvitetty, että usein ihmiset ei tee ihan kamalan tarkkoja laskelmia näistä eri vaihtoehtojen tuloihin tuomista eroista, siis niin että siinä huomioidaan kunnolla kaikki muuttujat.

Juliaihminen
Juliaihminen

No juurikin näin! Sitä paitsi, ihan käsi sydämellä, jos puhutaan keskipalkkaisesta suomalaisesta perheestä (tätä on kuitenkin enemmistö, siksi sitä kutsutaan keskiluokaksi), niin se, että viideksi kuukaudeksi perheen tulotaso putoaa parisataa euroa, ei vaikuta perimmäiseltä syyltä siihen, ettei mies jää kotiin. Musta tuntuu, että moni perhe perustelee tätä taloudellisella järkevyydellä, vaikka oikeasti takaraivossa on vain perinteinen ajatus siitä, että naiset hoitavat lapset. 

 

Jonna87 (Ei varmistettu)

Eipä siinä mitään jos isompipalkkainen jää kotiin ja tämä jotenkin huomioidaan mutta monet ovat mieltäneet 6+6+6 mallin hieman yksinkertaistettuna. Suuri osa sosiaali-ja terveydenhoitoalalla työskentelevistä hoitajista, terapeuteista jne on naisia. Kun lukuun lasketaan mukaan lastenhoitajat ym, matalapalkkaisia naisia on paljon! Koulutustaustakaan ei aina kerro kaikkea, olemme mieheni molemmat valmistuneet AMK-:sta, kylläkin täysin eri aloille. Palkkatasomme ei todellakaan ole sama vaikka miehellä on vähemmän työkokemusta kuin minulla sos.-ja terveysalan ammattilaisella. Palkkani ei juurikaan nouse vaikka kuinka tahkoisin töitä ja lisäkouluttautuisin. Rahat palkkaan kun tulevat verovaroista. Toki tarjolla voisi olla hallinnollisia hommia hieman paremmalla palkalla mutta pidän käytännön työstäni, ja jonkun sekin on tehtävä. Lasten hankinnan kohdalla se jää kotiin joka tienaa vähemmän jotta on autoon bensaa ja voita leivälle. Varhaiskasvatus on yliarvostettua ja päivähoidonlaatu tulisi saada kuntoon.

Juliaihminen
Juliaihminen

Saatan kuulostaa idealistilta, mutta mä jotenkin ajattelen, että esimerkiksi lastenhoitajien arvostus ja palkka saattaisi nousta, jos miehet niin ikään hoitaisivat lapsia himassa.

Joka tapauksessa naisten ja miesten palkkaeroja pitäisi kuroa kiinni, ja isien kotona oleminen olisi hyvä keino tähän.

Mamamenossa (Ei varmistettu) https://menoajamamailua.wordpress.com/

Hyvä teksti!

Nykysysteemiä perustellaan sillä, että se antaa perheen itse päättää, kuka jää kotiin. No, kuten todettua, eivät ne perheet sitä päätöstä tee, vaan raha ja perinteet. Siinä mielessä pikkupakko tekisi hyvää.

Mun mielestä keskustelussa saisi nyt enemmän keskittyä myös työelämän (ja Kelan rahan, ja päivähoidon) joustoihin. Osittainen hoitovapaa on olemassa, mutta aika hankala. Meillä ei ole systeemiä, joka kannustaisi tekemään työtunnin siellä, toisen täällä. Nykytyöelämä on aikamoista silppua (mikä myös mahdollistaa kaikkea kivaa), ja itsekin tekisin nyt äitiysrahakaudellakin mieluusti hiukan töitä, jos se ei tulisi niin kalliiksi. Olisi kiva pysyä edes hiukan kiinni omassa alassaan, nyt se on käytännössä harrastelua eli keskustelun seuraamista ja lueskelua - palkatta tietty.

Juliaihminen
Juliaihminen

Samaa mieltä: tämän hetkinen systeemi asettaa ihmiset sillä lailla eriarvoiseen tilanteeseen, että tietyillä aloilla duunia voi tehdä sunnuntaisin menettämättä tukia. Esimerkiksi itse toimittajana tein läpi äitiysloman friikkuna juttuja sunnuntaisin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Oot just ite ollut vuoden kotona ja nyt mietit olisko 5+5+5 hyvä? Miksi sä saat olla 12 kuukautta kotona ja mä vaan 10?

Juliaihminen
Juliaihminen

No nyt kun otit puheeksi, niin tämä kirjoituksen koko pointti oli se, että juurikin sinä, Vierailija, olet kotona 2 kuukautta vähemmän kuin minä.

:D

Ei vaan. Jos vaikka saan toisen lapsen, ja tällainen malli tulisi, niin olisin erittäin hyvillä mielin sen 10 kk kotona.

Vierailija (Ei varmistettu)

Perhevapaamalli pitäisi uudistaa pikimmiten ja kannatan 6+6+6-mallia. Työelämän tasa-arvo toteutuu mielestäni vain sillä, että myös miehet jäävät kotiin hoitamaan lapsia. Jonkinlaista pakotusta tarvitaan, sillä asiat eivät näytä muuten edistyvän.
Minusta on aika hassu perustelu tuo "perheiden pitää saada itse päättää". Niinhän perheet saavat päättää jatkossakin, vaikka malli uudistettaisiin. Kaikkia vaipaita kun ei ole pakko käyttää. :) Jättäähän tälläkin hetkellä monet isät heille korvamerkityn isäkuukauden käyttämättä.

Toki me naisetkin voimme kantaa kortemme kekoon ja kannustaa omaa miestä jäämään kotiin. Miehen kotiin jääminen oli meillä ehtona, jotta edes suostuin yrittämään lapsen hankintaa. :) Eihän vastuu voi olla yksin minun, kun lapsi on meidän yhteinen. Miehelläni on huomattavasti suuremmat tulot kuin minulla, mutta talouden suunnittelulla kotiin jääminen ei ollut rahallisesti mikään ongelma. Tänä vuonna miehelle koittaakin toinen hoitovapaajakso toisen lapsemme kanssa ja hän odottaa sitä jo innolla.

Uusi Alku

:D Juteltiin just tässä hiljattain miehen kanssa, että "jos meille tulisi vauva". Ukko se sitten sanoi jotenkin niin, että kun hän jäisi sitten kotiin...pääsisin minäkin palaamaan melko pian töihin...ettei mun tarvitsisi olla "vankina" kodissani vuotta tai kahta, vaan pääsisin tuulettumaan ja takaisin aikuisten maailmaan...ei tuu uraankaan sitten isoa gäppiä jne.

Ja minä parahdin, että hetkonen hetkonen - entä jos mä haluan olla kotona!? Entä jos mä en halua puolen vuoden päästä vielä töihin (todennäköisesti en haluaisi)!? Ensimmäisen kohdalla jäin äitiyslomalle väsyneenä ja uupuneena (työstä) ja koin suurin piirtein loman alun tunnelmia - vähintäänkin suurta helpotusta. Olin melkolailla 2 vuotta kotona ja se oli ihanaa! Sain luvan kanssa pitää taukoa loputtomasta työn tekemisestä ja arjen normihommista. Pidin äitiyslomaani suurinpiirtein pitkänä, luvallisena lomana - matkusteltiin, olin kesät pitkät mökillä, leivoin sämpylöitä ja tein pitkiä lenkkejä vaunujen kanssa.

Mulla on edelleen reilu 30 vuotta työelämää, ja sanoisin, että mä ihan oikeasti vauvan tullen haluaisin olla kotona - pitää "hyväksyttävän tauon" työelämästä.

Yritän tässä kai sanoa, että ei PAKOTTEITA! Mä tiedän itse mitä haluan ja osaan suunnitella elämääni - myös yhteiskunnan ja työnantajan kannalta toimivaksi. Mutta kyllä, olen ehdottomasti sen kannalla, että valinnanvaraa pitää olla - mahdollisuus entistä yksilöllisempiin malleihin ja ratkaisuihin. Myös taloudellisen taakan jakaminen tasaisemmin on hyvä juttu, mutta kun puhutaan elämästä ei mun mielestä kukaan muu voi siitä päättää kuin ihminen itse.

NooraF (Ei varmistettu)

Minusta on hassua, että 6+6+6 (tai 5+5+5) -malli nähdään niin synkästi pakottamisena. Kuitenkin lapsella on yleensä kaksi vanhempaa joiden pitää ottaa vastuu tästä uudesta ihmisestä ja hoitaa häntä. No, ok ymmärrän, että siinä "pakotetaan" myös toinen vanhempi jäämään vähäksi aikaa kotiin, mutta aivan yhtä hyvinhän voitaisiin yksi kutonen jättää kokonaan käyttämättä.

Yllä olevassa kommentissa mielestäni ristiriita, koska selvästikin (hypoteettisessa tilanteessa) mies haluaisi jäädä kotiin, mutta äidillä ikäänkuin olisi kuitenkin suurempi "oikeus" jäädä kotiin? Lähtökohtaisestihan miehillä ei yleensä edes ole tuollaista mahdollisuutta ajatella että voi pitää kahden vuoden tauon loputtomasta työnteosta. Mitä jos tämän päivän miehetkin haluaisivat pitää sen tauon? Miksi ihmeessä se naisen tauko työelämästä olisi millään tapaa tärkeämpi kuin miehen? Minusta olisi ihanaa, jos kaikki miehet ajattelisivat myös puolisoidensa uraa mahdollisessa lapsensaantivaiheessa!

Ja kommenttina myös yleisesti ja toiseen kommentiin alempana:

Ja yleisesti tosiaan olen samoilla linjoilla Julian kanssa, että vanhempainvapaat tulisi aivan ehdottomasti jakaa tasaisemmin kummankin vanhemman kesken. En näe ristiriitaa siinä, että tätä asiaa pohditaan yhteiskunnan kannalta, eikä "mikä on lapselle parasta" -edellä. Olen sitä mieltä, että parisuhteen säilyminen tasa-arvoisena ja puolisoiden samanlaiset kokemukset arjesta sekä vanhempien jaksamisen tukeminen (esim. subjektiivisen päivähoito-oikeuden avulla) luovat edellytyksiä myös sille, että lapsella on hyvä koti ja arki. Ja se on lapselle parasta. Lapsi kuitenkin on syntymästään lähtien osa yhteiskuntaa ja vaikuttaa olemassaolollaan myös vanhempiin.

Uusi Alku

En tarkoittanut pakotteella 6+6+6 mallia (tai muutakaan kaavailtua mallia), vaan viittasin Julian kirjoitukseen, jossa hän nosti esiin pakotteet. 

Ja tottahan toki kotiin jäämistä pohdittaessa nousee ristiriitaisia mielipiteitä, kun ei ole yhtä oikeaa tapaa. Ja itse haluaisin pitää tauon jo senkin vuoksi, että saan rauhassa palautua synnytyksestä ja esimerkiksi imettää - eli ihan jo fysiologisista syistä näen itselleni (ei tietenkään sovi kaikille) tärkeäksi olla rauhassa kotona ja lapsen kanssa. Mutta kyllä, yhtä tärkeää on isän mahdollisuus jäädä kotiin. Vaikeaa on kuitenkin molempien olla kotosalla yhtä aikaa, että se pitää sitten perheen sisällä jotenkin päättää, että kumpi on kotona ja kumpi töissä.

 

Pimeäntaite

Mäkin kannatan 6+6+6-mallia tai sen tapaista, kunhan mallissa on tarpeeksi joustavuutta erilaisiin tilanteisiin. Meidän perheessä tilanne on tällä hetkellä sellainen, että miehelläni ei olisi mitään mahdollisuutta jäädä kotiin, koska itselläni ei ole töitä, joihin palata. Jos siis olisin jo käyttänyt oman osuuteni tuon mallin vanhempainvapaasta, jäisin kotiin hoitamaan lastani ilmeisesti työttömyyskorvauksella. Toivoisin, että tuossa mallissa isällä olisi mahdollisuus käyttää oma osuutensa vapaista myöhemmin, sitten kun positiivisesti ajatellen itse löytäisin töitä (mieluusti ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta).

Ongelma on se, että työttömyyskorvausta ei ole tarkoitettu maksettavaksi lastenhoidosta, vaan maksuun sisältyy ajatus valmiudesta ottaa töitä vastaan. Tottahan minä töitä haluaisinkin ottaa vastaan, että isä pääsisi vanhempainvapaalleen, mutta käytännössä vaihto ei sujuisi noin näppärästi, sillä jotain määräaikaista työtä saisin luultavasti viikon kahden varoitusajalla, eikä isän olisi mahdollista jäädä vapaalleen noin lyhyellä varoitusajalla. Sitten joutuisimme hankkimaan lapselle jonkin väliaikaisen hoitopaikan, mutta kyllä mua surettaisi sekin ihan valtavasti (koska vauva olisi vielä niin pieni!) Jokseenkin parempi olisi, jos kaltaiseni työtön äiti voisi tällaisessa tilanteessa saada vaikka kotihoidontukea, ja hakea töitä elämäntilanteensa mahdollistamalla aikataululla. Vielä ihanteellisempaa olisi, jos työelämä joustaisi niin hyvin, että isä voisi tuosta vaan sormia napsauttamalla jäädä sen viikon kahden varoitusajalla vanhempainvapaalle. :'D

Päivähoitoon taas en haluaisia lastani laittaa ennen kuin hänellä on siihen valmiudet (mielelläni en alle kaksivuotiaana, enkä ehkä sittenkään ylisuuriin päiväkotiryhmiin, joista laadukas varhaiskasvatus ja sosiaalisesti kehittävä sos. ympäristö ovat kaukana). Toivoisin siis että vanhempainvapaan malli, oli se sitten mikä tahansa, ei siihen pakottaisi, vaan että jatkossakin voisi jompi kumpi vanhemmista hoitaa lastansa kotona vielä vanhempainvapaan jälkeen kotihoidontuella edes sinne kaksivuotiaaksi.

Jos olisimme molemmat töissä, tai jos onnistun saamaan töitä, jakaisimme kotonaoloajan joka tapauksessa nykyisessäkin mallissa molemmille. Itse toki nautin suuremmasta vanhempainrahakaudesta, ja isä joutuisi sitten olemaan pidempään kotihoidontuella, mutta käytännössä sillä ei ole suurtakaan merkitystä, koska kummankin rahat tulee kyllä käytettyä yhteisiin tarpeisiin. Me kun olemme siitä huolettomia veikkosia, ettei meidän tuloeroilla ole juurikaan merkitystä. Kunhan pärjätään.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Kyllä. Kyllä. Kyllä. Mutta.

Minä kannatan sitä, että vanhemmuuden kulut maksettaisiin jostain yhteisestä kassasta eikä vain äidin työnantajan pussista. Toki osaa aina jää työnantajalle (uuden työtenkijän kouluttaminen jne), mutta mahdollisimman hyvin pitäisi jakaa kuluja.

Sitten sen mutta. Iso osa vanhemmista ei ole molemmat virka-aikaan ympäri vuoden töissä, joten joustoa toivoo. Ja kulissien taakse on vaikea nähdä. Mekin olemme perhe, jossa isä ei ole ollut kotihoidontuella lasta hoitamassa, koska tuki tuli äidin tilille (koska äidillä oli pienempi veroprosentti). Kotihoidontukihan ei ole korvaus siitä, että joku hoitaa lasta kotona, vaan korvaus siitä, että lapsi ei ole päivähoidossa. Meillä on 4-vuotias lapsi, jota hoidimme yhdessä kotona lähes kolmevuotiaaksi, kunnes läksi päiväkotiin. Isä piti silloisen isyysvapaan lisäksi noin kuukauden verran vanhempainvapaata (lisäviikkoja ei saanut, kun vanhempainvapaa oli väärään aikaan, eli ei jakson lopussa!), äiti jatkoi opiskelua, kun lapsi oli 8kk. Olemme siis olleet eri aikaan töissä (tai opiskellut), meillä kun noita asioita voi tehdä 24/7.

Mieheni tekee siis työtä, jossa ollaan 24 tuntia töissä putkeen. Ja on vielä äärimmäisen miesvaltainen, "äijäala". Hyvin tyypillisesti nämä miehet ovat arkivapaina lasten kanssa kotona, mutta missään tilastossa tämä ei tietenkään näy.

Minä haluan uskoa, että tilastojen takana meillä on osallistuvampia isiä kuin luulemmekaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos 6+6+6 mallia otettaisiin käyttöön, niin kai siinä pitää olla mahdollisuus tehdä yksilöllisiä päätöksiä tarpeen vaatiessa? Itse pitkäaikaistyöttömänä en näe järkeä siinä, että molemmat ovat kotona yhtä aikaa kun toinen on kotona koko tuon 18 kuukautta. Varsinkin kun on joutunut karenssiin, niin on järkevämpää että toinen on töissä tuomassa rahaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen jäämässä äilkärille ensi elokuussa ja palaamassa töihin maaliskuun puoli välissä. Todellakin voisin olla vuoden kotona putkeen, mutta mies haluaa myös. Ollaan siis tehty tässä vaiheessa oma 6+6+6+6 malli, jossa mun kannattais olla (muka) koko ajan töissä, kun palkka on melkein tuplaten parempi.

Minun töissä kiittävät, kun pitkäaikaista sijaista ei tarvitse palkata ja toisaalta säilyypähän toivottavasti työpaikka :D

Sanni Tee Tee

HIENO kirjoitus, Julia! Ja mahtavia kommentteja. Ai että, tätä keskustelua tämä yhteiskunta tarvitsee. Kiitos!

Terv. nimim. Kannatan 6+6+6-mallia (tai vastaavaa) ja vanhemmuuden kustannusten jakamista työnantajien kesken

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että molemmille vanhemmille olisi hyvä kiintiöidä jonkinmoiset pakolliset vanhempainvapaat. Palasin itse töihin, kun vanhempainvapaa päättyi lapsen ollessa 9 kk:n ikäinen ja lapsen isä käytti sen jälkeen isyysvapaan päivät loppuun ja jäi sen jälkeen hoitovapaalle. Oli siis kotona n. puolisen vuotta. Tärkeä ja ehdottomasti positiivinen kokemus meille kaikille! :) Mulla jäi hoitovapaa käyttämättä ja aionkin nyt käyttää sitä mahdollisuutta tulevana kesänä oltuani välissä lähes vuoden töissä. Toinen mahdollisuus jää myös vielä vaikka ensi vuoteen.

Ps. Täytyy muistaa, että silloin kuin oma äitini sai 80-luvulla minut, oli äitiysloman tai vanhempainvapaan (millä nimellä ikinä kulkikaan) kesto noin puoli vuotta. Aika monen meidänkin äiti (kuten myös minun) on palannut töihin puolen vuoden jälkeen ellei ole jäänyt kotirouvaksi.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Sanoin tämän saman asian jo toiseen kommenttiboksiin hetki sitten, mutta sanon taas: muistattehan, hyvät kanssaihmiset, että tämänhetkinen valinnanvapaus koskee vain ja ainoastaan niitä perheitä, joissa jompikumpi (oli sitten kumpi vaan) tienaa niin hyvin, että vain toisen palkalla + 300-500e kotihoidontuki/kuntalisäkombolla on mahdollista ylipäätään elää. Tällaista vapautta ei ole esim. meillä, kun olemme molemmat matalapalkka-alalla. Tulomme ovat ihan ok, pystymme elämään suht. vapaasti, ruokakaupassa voimme valita mitä haluamme (toki emme osta kaupasta lihaa - jos pitäisi, niin pitäisi myös katsoa hintoja ja tinkiä jostakin), joskus vahingossa saadaan jotain säästöönkin, mutta emme todellakaan voisi elää kuin muutaman kuukauden kitkutellen jos toinen jäisi hoitovapaalle.

Mun mielestä on myös kiinnostavaa, että miesyrittäjät ei vaan VOI olla töistä poissa kuin ehkä korkeintaan viikon, mutta kummasti naisyrittäjillä on mahdollisuus esimerkiksi synnyttää, ja useimmiten myös toipua synnytyksestä jonkin aikaa ennen töihinpaluuta.

Kannatan siis ehdottomasti 6+6+6-mallia. Sen turvin meilläkin mies olisi saanut olla kotona, nyt sitä mahdollisuutta ei ollut. Myös minä menin töihin molemmilla kerroilla melkein heti äitiysloman päätyttyä, ekalla kerralla taisin olla kaksi kuukautta hoitovapaalla ja toisella en päivääkään. Ei ole varaa.

Sanni Tee Tee

Juuri näin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Surullista miten vähän painoarvoa on lapsen hyvinvoinnilla näissä keskusteluista.

Pohditaan kuinka saadaan isät kotiin ja äidit töihin, kun pitäisi pohtia sitä kuinka taataan lapselle paras mahdollinen lapsuus.

Sanni Tee Tee

Lapsen hyvinvointi on varmasti pääsääntöisesti joka vanhemman ykkösprioriteetti. (Eikä se toki ole mikään absoluuttinen asia, joka olisi taattavissa vain jollakin yhdellä, tietynlaisella patenttiratkaisulla.)

Keskusteluita voidaan käydä monesta eri näkökulmasta, ja tässä keskustelussa perhe-elämää tarkastellaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Tietty rajaus keskustelun käymiseksi ei tietenkään poista muita aiheeseen liittyviä pointteja. Mutta kaikkia maailman keskusteluita ei aina voida käydä samanaikaisesti eikä kaikkia maailman näkökulmia ole mielekästä tuoda samaan keskusteluun, jos halutaan vaikkapa pohtia tiettyä yhteiskunnallista ongelmaa.

Lapsen hyvinvointi on tietenkin kaikkein tärkein asia. Siksi tarvitaan esimerkiksi perheiden pärjäämistä tukevia rakenteita työn ja perheen yhteensovittamiseen, laadukasta varhaiskasvatusta ja suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta näihin perhekeskusteluihin... Ja kuten vaikkapa Nii edellä totesi 6+6+6-malli varmasti lisäisi lasten hyvinvointia, kun aiempaa useampaa lasta voitaisiin hoitaa kotona 1,5-vuotiaaksi asti sen sijaan että he joutuvat pienituloisten vanhempien tilanteen vuoksi siirtymään päivähoitoon jo 9-kuisina.

Juliaihminen
Juliaihminen

En olisi osannut itse sanoa tätä näin hyvin, eli naulan kantaan.

Sanna B
Sanna B

Ehdottomasti samaa mielta. Muutosta ei tule jos systeemi perustuu vapaaehtoisuuteen.
Ja miten ne miehet nyt aina sattuukin olemaan niita yrittajia, jotka ei mitenkaan voi olla toista pois... Olisi mielenkiintoista tietaa onko Suomessa tehty tutkimusta miten monta prosenttia pienyrittajista on naisia ja miten monta miehia? Ja jotenkin vaan se kampaamoyrittaja (useimmin nainen) pystyy aitiysloman pitamaan, mutta mies ei. Nainen 'pystyy' koska on pakko. Miksi miehille ei voida asettaa samaa vastuuta - isaksi tulo tarkoittaa vahintaan 6kk poissaoloa tyoelamasta. Meille naisille tama on ollut paivanselvaa - aina. Jos mina naisena alkaisin selittamaan, etta pakko menna toihin takaisin kun lapsi 1kk koska en 'pysty' ottamaan aitiyslomaa, niin siitakohan se huuto alkaisi. Miksei tama ole sama miehille? Minkainen on isa joka ei ota yhtaan isyyslomaa lastensa kanssa (kun siihen on mahdollisuus)?

En asu Suomessa, joten meilla ei ole ollut tata valinnanvapauden luksusta. Mies sai viikon isyyslomaa palkatta. Mina 6 viikkoa palkallista ja 46 viikkoa palkatta aitiyslomaa (josta pystyin pitamaan 8kk ennen kuin rahat loppui). Poikamme on siis ollut paivakodissa 8kk iasta asti, ja on avain ihana sosiaalinen terve pikku poika. Toisaalta, mieheni veljentytar on ollut aitinsa kanssa kotona 5 vuotiaaksi asti ja hanella on juuri todettu lieva kayttaytymishairio. Mika on 'lapsen paras' riippuu niin monesta asiasta. Paivakodin ja hoidon laatu on yksi.

Kommentoi

Ladataan...