Iso huijaus nimeltä vauvavuosi

Juliaihminen

Istun sohvalla yöppärissä meikit naamalla, kuuntelen Skamin soundtrackia ja plääbin muffinssinrippeitä paperista suuhun. Viimeiset vieraat lähti hetki sitten, ja mulla on älyttömän onnellinen olo. Alpun 1-vuotissyntymäpäivät on takanapäin.

Olen koko viikon ollut hajalla siitä, että aika kuluu. Välillä mä en kestä sitä. Se, että tämä maaginen vauvavuosi on loppu, iäksi poissa, on tuntunut täysin sietämättömältä. Mun vauva ei enää ikinä ole vauva, se ei muutu takaisin siksi pieneksi pötkäleeksi, joka ei osaa kohdistaa katsettaan tai ääntelee kuin pieni lokki. Se ei enää koskaan opettele kääntymään vatsaltaan selälleen tai nostamaan päätään. (Unohdetaan tästä kaikki sellaiset neliraajahalvausauto-onnettomuusskenaariot.)

Sitten kun vielä aloitin tällä viikolla työt ja hyvästelin äitiyslomalaisen vapauden, psyyke on ollut ihan riekaleina. Mä olen ollut vain niin onnellinen viimeisen vuoden aikana. Saanko mä olla yhtä onnellinen jatkossakin?

Meidän juhlat onnistuivat. Vieraita oli sen verran, että talo oli täynnä hälinää, taaperoiden hihkumista ja vauvojen jokellusta. Alppu rypisteli tyytyväisenä lahjapapereita. Se innostui kovasti saamistaan leluista ja vaatteista. ("Tuota kutsutaan tunteiden siirtämiseksi", Knausgård sanoisi. "Sinä innostuit niistä.")

Kun välillä katselin ympärilleni, ajattelin, miten onnekkaita me ollaan, kun elämä on täynnä niin mahtavia tyypppejä, jotka ovat nyt tässä ja jatkossakin aina. Alppu seilasi sylistä toiseen näyttäen pieneltä hipsteri-mieheltä (ostin sille Cossin alesta semmosen miestunikan).

Kun melkein kaikki vieraat olivat lähteneet, me jäätiin Mirjan, Raisan, Antin, Mariannan ja Paulin kanssa juttelemaan. Avattiin skumppapullo, ja mä koin sellaista juhlien jälkeistä rentoa euforiaa.

Mirja sanoi jotenkin niin ihanasti siinä skoolatessa, että onhan tämä 1-vuotissynttäri vanhempien juhla ja ennen kaikkea äidin juhla. Sä olet selvinnyt tästä vuodesta.

Mun haikeilut ja surut katosivat. No hemmetti, niin olenkin. Mä olen nimenomaan selvinnyt tästä. Koska onhan tämä nyt häregyyd ollut myös aivan järjettömän rankkaa. Kaikki uuden opetteleminen ja valtavan vastuun ottaminen, uusiin tunteisiin ja elämäntilanteeseen tottuminen ja totaalinen itsenäisyyden menettäminen ja sen hyväksyminen. Se on ollut ihanaa, mutta onhan se nyt samalla myös täysin sairasta.

Sitä paitsi ei tässä mikään nyt lopu. (Mä pahoittelen, tämä on täysin itsestään selvää, mutta jollain lailla mä joudun oivaltamaan tämän nyt ihan rautalangasta vääntäen.) Mulla on tuo lapsi ja nämä ihmiset ympärilläni jatkossakin, eli kaikki ne ainekset, jotka ovat tehneet mun elämästäni niin onnellista. Tämä vuosi on vain koonnut sen kaiken mun elämääni, mutta miksi ihmeessä se tähän loppuisi?

Raisalla on tapana sanoa, että konseptina vauvavuosi on siinä mielessä iso huijaus, että ei ne hommat taianomaisesti muutu yhdessä yössä helpommiksi. Oikeastaan sitä on saattanut jopa juksata itseään ajattelemaan, että vauvavuoden jälkeen asiat palautuisivat sellaisiksi kuin ne olivat ennen vauvavuotta. Että olisi tämä yksi vuosi, joka pitää selvitä ja sitten ollaan kuivilla.

Mutta näinhän se ei tietenkään ole. Ja se on hyvä asia se.

 

Kertokaa te: Mikä muuttui vauvavuoden jälkeen?

 

 

Kuvat: Pahoitteluni Tami, joskus nukkejenkin pitää viettää raikulielämää.

 

 

Share

Kommentit

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Tajusin pari kuukautta sitten, etten oo tuntenu enää lainkaan haikeutta, kun Frida on saavuttanu seuraavia kehitysaskeleita. Voi taas puhtaasti olla ylpeä, kuten ensimmäisestä kääntymisestä. (Ensimmäisen mahalleenkääntymisen jälkeen jokaiseen, etenkin motoriseen kehitysaskeleen oppimiseen littyi pieni osa haikeutta pikkuvauvan menettämisestä.)

Mutta juu, samaa hörhöilyä ja univajetta tää silti on ollu. Ihanaa ja välillä tietysti vähän rankkaa. Ulkona syöminen on taas muuten ihanan helppoa, kun mukula vetelee täysin samoja sapuskoja kuin mekin!

Tsemppiä uuteen arkeen ja hurjasti onnea 1-vuotiaalle! 

Juliaihminen
Juliaihminen

Mulle on hyvä uutinen, että haikeilu loppuu aikanaan. Eihän sitä kukaan jaksa koko ajan vedellä haikeissa fiiliksissä!

Ja kiitos :)

EllaGusGus

Ihana postaus, ja älyttömästi onnea Alpulle! Olet mahtava äiti, ihminen, ystävä, rakas <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos senkin ihana Elppunen <3 <3

Oot sitten 2-vuotisjuhlissa mukana taas! 

piia_ (Ei varmistettu)

Voi että, alkoi ihan itkettää aamukahvilla tätä lukiessa, kun olin juuri selannut miljoonatta kertaa kaikki viime kuukausien kuvat loppuraskaudesta alkaen ja surkutellut mielessäni ajan kiitämistä. Vauva on jokellellut ja naureskellut tyytyväisenä tuossa lattialla jo pitkälle toista tuntia, mistä oon toki tyytyväinen, mutta samalla tunnen riipivää haikeutta siitä, ettei se ihan vähän aikaa sitten vielä ilman syliä noin kauan pärjännyt. Hampaitakin taitaa jo kohta tulla, pienelle hampaattomalle mötkäleelleni!

Tuo on niin totta, että sitä kuvittelee tän vauvavuoden olevan jokin vaihe, josta ehkä olisi muka paluu entiseen tai että olisi jopa mahdollisuus elää tämä sama aina alusta uudelleen ja uudelleen. Sitten pitää vielä hyväksyä sekin, että mahdollisen toisen lapsen kanssakaan ei saa elää tätä aikaa uudestaan. On se elämä esikoisen elämän alkutaipaleella melkoisen ainutlaatuinen seikkailu. Onneksi, onneksi päätin jo alkuraskaudessa, että muistan nauttia ja olla kiitollinen joka päivä, tuli mitä tuli. Ja sieltähän tuli tietysti iloinen ja hyväuninen, maailman ihanin poikanen.

piia_ (Ei varmistettu)

.. Ja hirmu isot onnittelut suloiselle 1-vuotiaalle! Tunnehuuruissa meinasi tärkein sanottava unohtua. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihan paras ajattelutapa! Kyllä tästä saa ja pitää nauttia, vaikka hintana olisikin juuri tuo luopumisen tuska ja haikeilu.

Kiitos kauniista sanoista ja onnitteluista. <3

Jeba
Tuuliajolla

Megasuuret onnittelut Alpulle! Hassua, nyt hän on jo vuoden ja tuntuu, että vastahan me nähtiin Helsingissä brunssin merkeissä ja silloin hän oli aika pieni vielä. Niin se aika todella rientää! :)

Mä koin molempien lasten vauvavuosien päättymisestä pientä luopumisen tuskaa, mutta tuskassa kärvistely loppui aika lyhyeen kun tajusin, että nyt edessä on kaikkia mahtavia ja hienoja juttuja. Toki on olemassa uhmaa ( sitähän on prkl aina ) mutta moni asia kuitenkin omalla tavallaan helpottuu. Puhe ja kommunikaatio ja syy ja seuraussuhde kehittyy. Nää on ollut mulle sellaisia todella suuria etappeja, jotka on helpottanut suuresti arkea, eikä meno ole enää pääsääntöisesti sellaista päätöntä koheltamista vailla minkäänlaista suurempaa merkitystä. Kaikenlisäksi oman lapsen kanssa läpi käydyt keskustelut maailmasta ja kaikesta muusta on todella, todella mielenkiintoisia ja ihania.

Parhaita hetkiä mun mielestä koko äitiydessä!

 

Juliaihminen
Juliaihminen

No niinpä! Se oli just vasta semmonen möllöttävä pötkylä. Käsittämätöntä.

Ah, niin ihanaa että nuo sun kaikki kuvailemat jutut on vielä edessäpäin. Kivat jutut sen kuin vain jatkuu! :)

Vauvavuoden päättyminen on haikeaa, mutta tosiaan: Mikään ei lopu eikä heti muutukaan. Ilman muuta isompi muutos on oma töihin paluu, tapahtuu se sitten ennen tai jälkeen 1-vuotispäivän. Vauvathan ovat tavallaan aika tylsiä, vaikka parhaimmillaan tosi helppoja! Mä vaan tykkään ehkä enemmän tästä vaiheesta, kun nuo höpöttelevät ja voi naureskella niiden jutuille. No okei, puoltoistavuotiaan "jutut" on nyt mitä on, mutta nelivuotias on varsinainen läppäveikko. Esikoisen ollessa just about 1,5-vuotias, hän oli niin hupaisa, että tuli palava tarve saada "näitä lisää". Tuumasta toimeen. Ja kun natsasi, eka ajatus oli että voi helvetti miten mä jaksan sitten olla sen tahdottoman pikku nyytin kanssa, kun esikoisen kanssa olisi niin paljon hauskempaa! Tiedostin nimittäin, että rennot kahvittelut, lounaat ja vaunulenkit eivät tulisi toistumaan kuopuksen kanssa. No, hyvin on vedetty, vaikka itse sanonkin!

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo on täysin totta. Onhan tämä liikkuva, jokelteleva hahmo ihan todella paljon kiinnostavampaa seuraa kuin se vuoden takainen paikallaan nököttävä suloinen nukke. 

Ihana kuulla, että kakkosenkin kanssa on mennyt hyvin. Tuo "näitä lisää" oli niin symppis :) :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onnea koko perheelle! Haikeuteen auttaa se, että siitä pienestä tyypistä tulee koko ajan ihanampi! Meillä on 3,5v ja 9,5kk ikäiset lapset. Tuntuu hurjalta, kun toinenkin lapsonen on pian vuoden. Mutta sitten kun katson esikoista ja sen touhuja, minut täyttää uteliaisuus tuota pienempää kohtaan, että minkälainen tapaus hänestä kuoriutuukaan. Ja ilo. Ilo siitä, että saa seurata näiden kasvua. Hyviä tyyppejä (vaikka ite sanonkin).

Juliaihminen
Juliaihminen

Ihanasti sanottu, kiitos, tulin toiveikkaalle ja iloiselle tuulelle :)

crashboombang (Ei varmistettu)

Vauvavuosi, tuo mullistava, vaikeakin vuosi oli ohi, selvisimme! Jee! Ensimmäinen vuosi perheenä, many more to come.
Niin minä luulin. Lapsen isä ilmoittikin pian synttäreiden jälkeen, että haluaa erota.
Se oli yhden sortin neliraajahalvaus.
Piti aloittaa alusta, opetella arki yksinhuoltajana. Se ei ole juhlaa.

Näin käy joskus.

Teidän meno näyttää kivalta :)
Kiitos teksteistäsi, ne on hauskoja ja asiaa!

Juliaihminen
Juliaihminen

No huh! Olen tosi tosi pahoillani sun ja teiän puolesta. Toivottavasti teillä menee jo paremmin ja arki on asettunut. Se on varmasti järjettömän rankkaa etenkin aluksi. On totta, että noin vain käy joskus, eikä sitä koskaan voi tietää.

Kiitos kivoista sanoistasi :)

Kommentoi