Jacky tekee elämästä ihmeen hyvää

Juliaihminen

Haluan palata vielä baby showereista yhteen tärkeään yksityiskohtaan: vaippakakun korvanneeseen Jacky makupala -kakkuun.

Mun seurassa ei nimittäin voi viettää kovinkaan pitkiä aikoja ilman, että jossain vaiheessa käy ilmi mun uskomaton omistautuminen Jacky makupala -vanukkaille.

Joku siinä on, mikä saa mut vuosi toisensa jälkeen kaupan vanukashyllylle valitsemaan illan pikku herkkuannosta. Tai ei vain ”joku”, vaan ihan selkeät ja painavat syyt:

  • Jacky makupala on klassikko, jota tällainen 1980-luvun lapsi sai harvinaisina ja valittuina juhlan hetkinä. Siitä on pelkästään lämpimiä muistoja (myös esim toissapäiväiset Jackynsyöntimuistot ovat lämpimiä).
  • Jacky on kompakti. Nimensä mukaisesti se on juurikin makupala, eli pieni herkku, josta ei jää ällöä oloa. Siinä ei ole edes mitenkään kamalasti energiaa, eli mikään ”söin kokonaisen suklaalevyn” -morkkis ei valtaa mieltä, kun on herkutellut yhden (tai kaksi) Jacky makupalaa.
  • Jackyissä on ihanaa variaatiota: Sinisen Jacky-purkin juokseva maitosuklaa on klassinen valinta, ruskea kaakaovanukas taas kiinteämmän koostumuksensa vuoksi enemmän aikuiseen makuun. Vaaleanruska kinuski on mukavaa vaihtelua, vaaleanvihreä minttu myös, mutta näihin en päädy kovinkaan usein. Vain mustasta lakritsisuklaasta mä en niin välitä. Ja voi sitä juhlan päivää, kun kaupan hyllyltä löytyy punaista Jackyä! Se on harvinainen herkku, koska niitä ei todellakaan ole jokaisessa kaupassa. Ja jos yhtenä päivänä on, niin se ei tarkoita, että seuraavana päivänä olisi myös. Punainen Jacky makupala on nimittäin kerrosvanukas. Miten niin pieneen purkkiin mahtuu kerroksia? te kysytte. No, kerros-Jackyt ovatkin kulinarismin taidonnäyte: päällä kiinteää vanilijaa, alla nestemäisempää suklaata. Täydellinen voittajan kombinaatio.
  • Jacky-purkin muotoilu tuo mukavan pikku haasteen sen syömiseen. Täytyy olla todella spesifin kokoinen lusikka, jotta saa kaavittua kaiken sen ihanuuden niistä urista. (Toki joskus homma riistäytyy käsistä ja tungen kieleni purkin pohjalle, mutten ikinä ikinä muiden seurassa.)

Mun Jakcy makupala -innostus lähentelee oikeastaan pakkomiellettä, ja siksi mun on ollut pakko luoda itselleni omia Jacky-sääntöjä: Maksimissaan kaksi Jacky makupalaa päivässä. Joka kauppareissulla ei oteta Jackyjä, mutta jos kaipaa vaikkapa lohtua, niin sitten saa aina ottaa.

Pakkomielteisyydestä vielä sen verran, että mulla meni kerran välit yhteen mun hyvään ystävään opiskeluaikojen alussa Jacky makupala -gaten takia. Olin just muuttanut omaan asuntoon, ja yksi mun kaveri (joka asui vielä vanhempiensa luona) kyläili mun luona usein. Ongelmana oli se, että se aika usein raidasi mun jääkaapin. Köyhälle opiskelijalle se oli hankalaa, koska en vain kyennyt sanomaan, että hei älä syö mun ruokia. Kerran se kysyi, että onko mulla jääkaapissa Jackya ja sanoin että ei ole. Olin piilottanut ainokaisen illaksi varatun Jackyni muiden elintarvikkeiden alle, mutta tämä tyyppi löysi sen. "Onhan sulla!" se riemastui ja söi siltä istumalta sen. Mitä tekee normaali ihminen? Sanoo asiasta. Mitä tekee Julia? Kirjoittaa Turun Sanomiin asiasta kolumnin, odottaa että tämä vähän hömelö mutta aidosti pahaa tarkoittamaton kaveri lukee sen ja pahoittaa mielensä iki hyviksi. Vaikka käsiteltiin tämä asia yhdessä itkunsekaisessa riidassa, meidän välit eivät koskaan palanneet entiselleen. (Okei, tämä on mun ainoa huono Jacky makupala -muisto.) Sitä kolumnia kadun edelleen.

No niin, nyt raskauden aikana, kun en ole esimerkiksi perjantai-iltaisin voinut nautiskella lasillista punaviiniä viikonlopun alun kunniaksi, ovat Jacky makupalat tulleet hyvin tutuiksi. Kun Jackyn avaa, tulee aina juhlava olo.

Haluan myös huomauttaa, että mun mielestä Jacky on oikeastaan 30-vuotiaiden herkku, kenties juuri nostalgia-arvonsa takia. Kun olen kysynyt 15-vuotiailta tettiläisiltä niiden lempi-Jackyä, ne eivät ole edes tunteneet koko konseptia! ”En mä syö vanukkaita”, on yleisin (järkyttävä) vastaus.

 

ps. Odottelen sitä päivää, että saan Jacky-sponsorin. Mä olen tuonut Jackyn takaisin niin monen mun läheisen elämään. (Koska kyllähän kaikki vuosikymmenellä 1980 syntyneet Jakcyn tuntevat, mutteivät välttämättä vain muista, kuinka ihmeen hyvää se on.)

 

Share

Kommentit

Radamsa

En ole vanukkaissa merkkiuskollinen, minkä vuoksi purkkien värikoodauksista (miksei tätäkin ole standardoitu/yhtenäistetty niinkuin maitopurkit) on jokseenkin mahdotonta päätellä vanukkaan rakennetta, argh! Ja siis ikinä en muista myöskään, onko se tytisevä (that's the way I like it) kaakao- vai maitosuklaavanukas. Tästä johtuen on usein pakko ostaa molemmat, traagista...

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän, tuo asettaa kuluttajan todella ahtaalle. Itse olen ottanut saman taktiikan (vaikka toki muistan Jackyn värikoodit unissanikin), eli ostan aina ruskean ja sinisen vanukkaan. Usein myös syön ne molemmat samalla kertaa, alkupalaksi makean maitosuklaan ja sitten sen hytisevän jälkkäriksi, koska siitä ei jää niin ätläkkää makua suuhun.

:D :D :D Ehkä mäkin joudun nyt ostamaan Jackya, jos ei muuten niin nostalgia-arvon vuoksi kun niin elävästi palasi lapsuudesta mieleen noi eri maut ja se vaikeus saada niitä purkin kylkiä puhtaaksi...

Vierailija (Ei varmistettu)

Alkoi tehdä mieli jakkia! Ekaa kertaa 90-luvun jälkeen. Sinä senkin :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt alkoi täälläkin tehdä mieli Jackya! Tosin en ole merkkiuskollinen, joten NamiNami käy ihan yhtä hyvin. Ja suosikkimakuna tietenkin tytisevä kaakao, ja joskus maitosuklaa.

Ymmärrän toisaalta ihan hyvin tän sun kolumniepisodin. Me ollaan oltu miehen kanssa yli 10 vuotta yhdessä ja suhteen ehdottomasti pahin riita johtui siitä kun joskus 8 vuotta sitten se söi mun varta vasten keittiön laatikkoon ITSELLENI varaamani suklaapatukan. Pääsin yhtenä iltana töistä kotiin äärimmäisen hirveän päivän jälkeen ja olin puolet päivästä sinnitellyt sen ajatuksen voimalla, että kotona odottaa suklaapatukka, ja kun suklaata ei löytynytkään, oli pettymys luonnollisesti todella eeppinen. Riita tästä asiasta kesti melkein viikon ennen kuin pystyin antamaan anteeksi tämän järkyttävän petoksen. Ja sen jälkeen meillä onkin ollut tarkkaan jaetut sun ja mun herkut. Ja rauha maassa :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä luin tämän kommentin synnytyssairaalassa ja meinasi lapsi putkahtaa ulos pelkästä mun naurun määrästä. 

Mutta siis tuollaisia traaggisia tarinoita on suomalaiset pari- ja ystävyyssuhteet täynnä! Miksei toisen lohtuherkun syömisen epäinhimillisyydestä ja sen vaaroista valisteta kouluissa ja meediassa enempää!?

Mahtavaa! Jacky makupalat ovat todella tämän oodin arvoisia. Itse suosin aina sinisä Jackya, mutta nyt tuo punainen alkoi houkuttelemaan. Ps. Joskus olisi mukavaa, jos Jackyista saisi isompia kokoja. 

Radamsa

Joskus muinoin oli Fanny-vanukasta,jota myytiin 0,5 litran tetroissa. Ehkä pari kertaa äiti suostui sitä meille ostamaan, ennen kuin se poistui markkinoilta. Aikuisena ostin sitten useammankin vastaavankokoisen vanukassangon (Ehrmann ehkä?), kunnes nekin katosivat kauppojen hyllyiltä. Nyt on vaan tyydyttävä sivistyneen pieniin annoskokoihin, ehkä ihan hyvä niin...

jackyjeeee (Ei varmistettu)

Apua, ihanaa!! Lapsena vedin noita ihan hulluna. Raskausaikana kärsin järkkypahasta pahoinvoinnista, mutta kurkun ja sitruunan lisäksi pystyin syömään ruskeita Jackyja!

Juliaihminen
Juliaihminen

Jacky tekee myös raskaana olemisesta ihmeen hyvää. ;)

Juhannnna (Ei varmistettu)

Oi! Mä käytännössä elin koko lapsuuteni naminami vanukkailla! Sen jälkeen kuin niitten nimi vaihdettiin, en ole niitä syönyt. Toffeinen kettu Naminami oli mun suosikki, hyvänä kakkosena tuli vaniljan-makuinen jääkarhu. :) Voi mitä makumuistoja, ehkä huomenna kauppareissulla pitää käydä vanukashyllyn kautta :)

Varpuja

Aah. Mulla on samanlainen suhde Naminameihin. Tai oli kunnes Valio pilasi koko homman lopullisesti muuttamalla tuotteen Kidius-vanukkaaksi. Vieläkin muistelen haikeudella Naminamin kulta-aikoja, kun makuja oli valittavissa niin paljon, että pieni ihminen hämmentyi. Ensimmäisen suuren menetyksen koin kun Peppi Pupu mansikkasuklaavanukas poistui valikoimasta. Avauduin siitä silloin pahaa aavistamattomalle lähikaupan myyjälle. Viimeisimmän palautteen annoin suoraan Valiolle yli kolmekymppisenä kun tajusin että Masse Majava, se tutiseva kaakaovanukas oli poistunut keskuudestamme. Onneksi on Jacky. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Olen täysin samaa mieltä, Naminamin nimen muuttaminen terveelliseltä kuulostavaan Kidiukseen on saman luokan moka kuin sähköverkkojen myyminen Carunalle. 

Voi Peppi Pupua ja Masse Majavaa, syömein itkee verta!

Amma
Why you little!!

Meidän 3,5v RAKASTAA kans sitä punaista vanukasta! Tosin hälle se on "ängelipöö"-vanukas, koska on liian nuori arvostamaan Jackya. Onneksi (tai no, välillä ei niin onneksi, koska ihan joka kerta sitä ei todellakaan saa) niitä yleensä löytyy lähikaupasta.

Tummanruskealle kiinteälle Jackylle ääni multa, vaaleansininen on myös hyvää ja sinne nakkaan yleensä kourallisen rusinoita mukaan (suklaarusinavanukasta!!).

Juliaihminen
Juliaihminen

Teillä on siellä selkeästi Kulttuurikodin kasvatti, kun on noin hyvä maku jo noin nuorena!

Ja härre gyyd, ihan uusi makumaailma avautuu mulle kun tajusin tuosta rusina-asiasta, että Jackyä voi toisaankin tuunata!

Undi (Ei varmistettu)

Eksyin tänne etsittyäni synnintunnossa Jacky-makupalan ravintoarvoja. Ihana tuo kahden periaate, etenkin kun juuri söin päivän toisen. Päädyin Jackyyn vuosikymmenten jälkeen, kun yritän vierottaa itseäni Nutellasta. (Ostin sitä pitkästä aikaa joku aika sitten, ja söin purkin parissa päivässä.) Needless to say, on vähän morkista. Onneksi Jacky on osoittautunut herkulliseksi ja ei-niin-kamalan vaaralliseksi herkuksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahah, Nutella-vieroitus on paha. Onneksi Jackyista ei tarvitse koskaan vieroittautua!

Kommentoi