Juliaihminen täyttää vuoden!

Ladataan...
Juliaihminen

Härregyyd, ajauduin pieneen shokkeloon, kun tajusin että mun blogi täyttää tänään yhden vuoden!

Ennen ensimmäisen postauksen kirjoittamista kyselin kuin hullu kaikilta vastaantulevilta ihmisiltä: "Voinks mää? Onko se noloa? Eikös se ole vähän noloa? Onhan se nyt järjettömän narsistista kuvitella, että joku haluaisi lukea mun ajatuksia tai referaatteja mun elämästäni? Sano nyt että se on täysin sairasta!" Mutta ei kukaan kehdannut sanoa mulle, että kyllä muija. Kun sitten Blog Awardseissa olin kysellyt kahdelta bloggaajalta, että onko bloggaaminen noloa (kyllä vain), ja ne, eli Elina ja Laura sanoivat, että ei, nyt alat nainen vain kirjoittaa, niin sitten minä vain aloin.

Tietenkin aluksi mua hävetti koko ajan. Kun on ammatiltaan toimittaja, on tottunut referoimaan muiden sanomisia. Omaa naamaa on tunkenut juttuihin korkeintaan kolumneissa, ja silloinkin vähintään kolme ihmistä on editoinut tekstin (ja naaman) siinä välissä. Yhtäkkiä sitä onkin mahdollista täyttää vaikka koko internet omalla horinallaan ja kuvilla naamastaan. Ihan legitiimisti, häpeilemättä.

Aluksi en todellakaan kutsunut itseäni miksikään bloggaajaksi, koska se tuntui pöyhkeilyltä. Bloggaaminen on monella tapaa paljon vaativampaa kuin toimittaminen. (Ja toimittaminen taas monella tapaa vaikeampaa kuin bloggaaminen - mutta näistä eroista voisin tehdä oman postauksen, jos jotakuta kiinnostaa). Bloggaajana on itse vastuussa sanomisistaan, hyvässä blogissa myös oikeasti kerrotaan henkilökohtaisuuksia omasta elämästä. Ja onhan se ihan super pelottavaa.

Nyt vuoden jälkeen olen ihan koukussa tähän. Olen täysin ihmeissäni siitä, miten kivoja mun lukijat on. (Oletin, että olette täysiä mulkkuja.) No ei vaan! Olen kirjoitellut aika provosoivistakin aiheista (äitien alkoholinkäytöstä, kumppanin puhelinriippuvuudesta) ja kertonut melko henkilökohtaisia juttuja (hysteerinen itkeskely vauvan syntymän jälkeen, vauvavuoden vaikutus parisuteeseen). Silti en ole saanut yhtäkään kommenttia, josta olisi tullut paha mieli. Sen sijaan moni kommentti on laittanut pohtimaan, ja ajatusten vaihtaminenhan koko bloggaamisen idea on. Kaikki eivät tietenkään ole olleet samaa mieltä mun kanssa, eikä tarvitsekaan. Se, että kukaan ei ole sanonut ilkeästi, on kuitenkin yllättänyt. (Tai jos joku on mulle haistatellut, niin huuruissani olen sen täysin unohtanut.)

Olen saanut hirmu ihania kommentteja, mahtavia sähköposteja. Jopa muutamia ihka eläviä uusia ja sanamhenkisiä ystäviä ihan vain tämän blogin kautta.

Mistä tulikin muuten mieleen: Olen miettinyt semmosta, että mitäpä jos järjestäisi "äitien taidetreffit" (kuulostipa pompöösiltä, ja sitä se olisikin!). Eli menisi yhdessä kulttuurikodin äitien ja beebojen kanssa ensin johonkin näyttelyyn ja sitten lounaalle. Tyyliin marraskuun alussa jonain arkipäivänä Helsingissä. Kiinnostaisiko ketään tulla messiin? Lupaisin pitää keskustelua yllä, eli ei olisi kamalan isoa kiusallisuus-vaaraa. Tai ei tarvitsisi olla edes omaa beeboa, voi ottaa baby bornin mukaan, riittää, että on kiinnostunut museokahvipullasta taiteesta.

No niin. Piti kuitenkin sanomani, että tämä vuosi bloggaajana on ollut ihan mielettömän kiva. Edelleen mua nolottaa omat jorinani, mutta ketäpä ei nolottaisi. Kiitos teille huiput, älykkäät, hauskat ja ihanat blogin seuraajat!

 

Kuvat: Tikin ottamia. Älkää luulko, että tämä pieni kuvaussessio Tuomiokirkon portailla olisi mennyt ihan kivuttomasti. Oikeasti se meni näin.

 

Ps. Hauskaa, jos käyt seuraamassa tätä blogia myös Juliaihminen-fb-sivulla!

 

 

 

Share

Kommentit

MARI L
Rakkautta & Mamarkiaa

Mukana! 

Ja onnea 1-vuotiaalle blogille! 

Juliaihminen
Juliaihminen

Jes! Ja kiitos! :)

LK (Ei varmistettu)

Joo treffit joo!!! En kommentoi koskaan mutta alusta asti oon sun juttuja lukenu. Paras blogi evö! Kiitos siitä!

Juliaihminen
Juliaihminen

Huippua!!!

saarah
visual diary

Jee ja onnea! Mustakin bloggaaminen, oman naaman esittely ja omista asioistaan julkisesti horiseminen oli aluksi outoa ja noloa. Edelleen se on outoa ja noloa, mut myös IHAN HUIPPUA :D

Juliaihminen
Juliaihminen

No nimenomaan, noloa ja huippua yhtä aikaa!

Sun excuse kaikille weirdoille paljastuksille on se, että olet siellä kaukana Suomesta ja vieläpä eteläeurooppalaisessa kiihkeässä maassa. Mun taas tietenkin perus mamahuurut! :)

Treffeille joo! Tosin vauva ei ole vielä syntynyt, mutta kyllähän se silti lasketaan - lasketaanhan! 

 

 

Juliaihminen
Juliaihminen

No tietenkin lasketaan!

sohvatyynysota
Sohvatyynysota

Kuulostaapa tutulta, oma blogini on vielä aivan alkutaipaleella. Katsotaan mitä siitä tulee. Hävettää ja jännittää kauheasti, mutta toisaalta kiinnostaa ja houkuttelee yhtä paljon!

Onnea yksivuotiaalle ;)

Juliaihminen
Juliaihminen

No just noin se menee! Aluksi sitä hävestelee ja sitten huomaa, että ei tämä oikeastaan niin paha olekaan. Sitten sitä alkaa julkaista vaikka mitä horinaa, ja vieläpä nauttia siitä :)

Ja kiitos!

Laura / Homevialaura (Ei varmistettu) http://homevialaura.com/

Onnea, siistii! Kiitos blogistasi. Olen meinannut kommentoida suurin piirtein jokaiseen postaukseen, että joojoojustnoin, mutta noloudesta puheen ollen, koittanut vähän hillitä innokkuuttani. Mutta siis tahdon sanoa, että olet todella täyttänyt interwebissä erilaisen, hauskan ja tarkkanäköisen äitiysblogin aukon. Bloggaamisen nolouden allekirjoitan täysin. Työstin oman blogini aloittamista valehtelematta pari vuotta.

Ihania kuvia! Naurattaa vietävästi, kun kuvittelen (ja kokemuksesta tiedän), miten kuvien ottaminen on oikeasti mennyt. Näytin silloin videosi miehelleni, jotta hän hittovieoppisivihdoinkuvaamaan!!!

Olen myös tosi iloinen puolestasi, miten vähän olet saanut kuraa niskaan. Palauttanee vähän uskoa ihmiskuntaan. Treffit olisi tosi hauskat, mukana! Pelkään nimittäin, että meidän beben kulttuurikasvatus jää muuten Bassoradion varaan.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei hitto miten ihana kommentti Laura!!! Oot kyllä huippu :)

Miten hassua: oon omassa päässäni ajatellut, että oon ainut bloggaajanolostelija, etenkin että tuommoiset coolit bloggaajat, kuten sä, ei uhraa moiselle puolikasta ajatusta (koska ei ole mitään syytä, kun kerran jälki on niin priimaa). Mutta varmaan aika samanlaisia keloja sitä käy läpi päässään.

Ja nyt laitetaan mamojen taidetreffit kyllä pystyyn, teen aiheesta pian jonkun postauksen.

Toimitus
Toimitus

Kiitos blogistasi Julia ja PALJON ONNEA! Olet jakanut niin paljon viisautta ja huumoria tässä osoitteessa, että voi sanoa: mitä Lily olisikaan ilman sinua? <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Oooo! <3 <3 <3

Johanna K (Ei varmistettu)

Blogisi löytäminen (kiitos siskolle vinkistä!) oli yksi hauskimpia asioita huuruisen pikkuvauva-ajan alussa. Kaikki juttusi luen ja fiilistelen ja olenpa pari kertaa kommentoinutkin, mikä on kaltaiselleni pohjalaiselle kyräilijälle ihan mahdottoman aktiivista somekäytöstä. Ja taidetreffeillekin olisin niin tulossa, kerrassaan mahtava idea!

Juliaihminen
Juliaihminen

Mahtavaa!! Ja todellakin, yhet taidetreffit coming up! Samanhenkinen seura kiinnostelee. :)

Taru Mari
Stuff About

Onnea!! Mä voin lähteä reffeille. :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Jeee! :)

Mari Anni (Ei varmistettu)

Onnea blogisynttäreiden johdosta! Pakko nyt ensimmäistä kertaa kommentoida. Oon lukenu blogia alusta asti ja tällaisena lapsivapaana kolmekymppisenä mua on harvemmin kiinnostanut vauvajutut/mammablogit. Sun tyyli kirjoittaa ja sun mahtava, roisi huumorintaju vaan iskee muhun kovaa!
Ihannoin tollasta älykästä, hieman nasevaa huumoria, jota osaat heittää kuitenkaan kuulostamatta loukkaavalta tai superkyyniseltä. Oon monet kerrat nauranu kirjoituksille ja samaistunut täysin sun tunteisiin. Jatka samaa mallia ja uskalla kirjoittaa jutuista samanlailla ku tähänki mennessä :)

Nauti vaikka joku hyvät olut blogisynttäreiden kunniaksi ja vietä rentouttava viikonloppu!

Juliaihminen
Juliaihminen

Oi että, oon todella otettu tästä kommentista!!!

Ja nyt kun beebo nukahti, meen avaamaan sen perjantainissen N Y T nyt :)

Eliiz (Ei varmistettu)

Onnea 1-vuotiaalle! Oli raskausajan pelastus löytää blogisi, luin about yhdeltä istumalta (=makaamiselta) kaiken! Taidetreffit olisi mahtava juttu - mielelläni olisin mukana tuon nyt 2 kk vanhan tyypin kanssa. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Huippua kuulla! :) Ja 2 kk tyyppi nauttisi aivan saleen.

Oot säteilevä kuvissa! :) Onnea blogille!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo! Kiitos! :)

Anna Banana (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi blogisi ystävä, hei! Löysin blogisi "vertaistukipäissäni" kun olin raskaana. Nyt vuotta myöhemmin, meillä on suurin piirtein samanikäiset beebot, hii!

Olen lukenut kaikenmaailman blogeja tosi aktiivisesti ehkä vuodesta 2008 ja sinun blogisi oli ensimmäinen, jota uskaltauduin kommentoimaan. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy kun innostuu lukiessaan tuikituntemattoman kanssaäidin hauskoja juttuja. ;-) Kiitos siis tosi hyvästä blogista!

PS. Nyt kun olen vallan hurjaksi ruvennut ja kommentoin blogeja ja kaikkea, niin ehkä voisin tohtia tulla sinne taidetreffeillekin. :-)

Juliaihminen
Juliaihminen

Oo, olen todella otettu tästä kunniasta! :)

Ja aivan ehdottomasti tulette messiin taidetreffeille! Teen niistä ihan juur oman postauksen ja ehdottelen paikkoja.

Ee (Ei varmistettu)

Oijoi, hauskalle kuulostaa! Hiljainen lukija täällä, joka taidetreffeille mielellään tulisi myös jos vaan aika sopiva! Hyvät jutut sulla, tykkään! :) Onneksemme osaat ohittaa estävän itsesensuurin!

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, kiitos! :)

Onnea hurjasti! Kiitos mahtavasta ensimmäisestä blogivuodesta, tulkoon niitä lukuisia lisää.

On ollut ilo seurata blogin kehitystä alusta asti ja on huikeeta, miten lapsettomana tyttösenäkin pystyn fiilistelemään vauvapainotteisia postauksia niin satasella. Blogisi on kuitenkin niin paljon enemmän kuin pelkkä mamablogi, aivan omaa luokkaansa. Samalla olet näyttänyt mallin sellaisesta tavasta olla äiti, jonka toivon vielä itsekin saavuttavani. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi että, tuo oli todella todella ihanasti sanottu. Valaisi mun koko aamun <3

Maira_ (Ei varmistettu)

Mä lähden messiin! Uutena helsinkiläisenä ja uutena äitinä (bebe 5kk just) blogistasi on ollut tuplan verran iloa, sekä Helsinki-vinkkejä että vauva-tukea

Juliaihminen
Juliaihminen

Huippua! Ja mun suunnitelmissain olisi tehdä vielä oikein kunnon semmonen "tätä voi tehdä vauvan kanssa Helsingissä" -postaus (jossa siis voisin kysellä muilatkin, että mitä jengi duunailee).

Elina U.
Lentoaskeleita

Ensinnäkin, en voi uskoa, että siitä meidän keskustelusta on jo vuosi! Ja toiseksi, onnea ihanalle blogille! <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Äläpä! Silloin jenkkeihin lähtö oli vielä sulle epävarmaa, ja nyt te ootte olleet siellä jo vitsin pitkään. Mitä kaikkea vuodessa ehtiikään tapahtua!

Annasofiak (Ei varmistettu)

Onnea! Löysin blogisi raskausaikana ja sitä on ilo lukea. Kirjoitustyylisi on niin hauska! Mielellään osallistutaan myös treffeille, vaikka en ole aiemmin mitään kommentoinutkaan täällä.

Juliaihminen
Juliaihminen

No niin! Nyt kaikki jotka täällä sanoivat, että taidetreffit voisivat kiinnostella, niin tulkaa messiin: Kiasmassa 2.12. perjantaina klo 11.

Lisätietoa täällä.

Kommentoi

Ladataan...