Käännytystyön onnistuminen ja epäonnistuminen

Juliaihminen

Kuva representoi minua tänä aamuna Kätilöopistolla vauvankäännytysoperaatiossa.

Kuten kerroin aiemmin, meidän bebe on tiukasti perätilassa ja periaatteessa se voisi syntyä nyt koska tahansa (viikkoja on 36+2). Niinpä käytiin tänään Kättärillä, jossa lääkäri ja kätilöt yrittivät käännösoperaatiota. Se epäonnistui ja onnisui: Vauva ei kääntynyt, mutta mun mielen ne onnistuivat kääntämään. Olin nimittäin jo päättänyt, että jos se ei tee kuperkeikkaa pää alaspäin, "tilaan sektioajan". Ihan vain jo siksi, että täällä Lilyssä sain maailman ihanimpia ja kannustavimpia kommentteja tuosta sektiosta. Ja on hyvin mahdollista, että se on päätöksistäni huolimatta joka tapauksessa edessäpäin, ja kiitos teidän, mulla on paljon levollisempi olo siitä mahdollisuudesta, että se sektio osuu kohdalle.

Aamu oli oikeastaan aika hassu. Oon monesti sanonut, ja sanon taas, että Kättärin henkilökunta on aivan superihanaa. Tosi kiva kätilö kuunteli ensin vauvan sydänkäyrää ja kertoi, miten tämä käännytystyö tehtäisiin. "Sitä työnnetään pepusta ja sitten se lähetetään oikeaan suuntaan tekemään kuperkeikka. Eihän se mitään silittelemistä ole, muutenhan sä olisit itsekin saanut sen kääntymään. Mutta mä katselen niitä sydänääniä koko ajan." Tässä ei an sich ollut mitään ongelmaa, eikä mua mitenkään pelottanut se mahdollinen kipu, joten tuli täysin puskista, että yhtäkkiä tunsin veren karkaavan kasvoilta, kylmä hiki puski pintaan, olin varma että oksennan nyt ja sitten pimeni silmissä. Jotenkin mua vaan alkoi kriipata se ajatus, että sen lapsen sydämen sykkeet voi kadota. Etukäteen olin sanonut Tikille, ettei sen tarvitse tulla mukaan, mutta lopulta olin tosi iloinen, että se tuli! 

Sitten mentiin (jälleen supermukavan) lääkärin vastaanotolle. Se ultrasi tyypin tarkasti ja arvioi, että se painaa 2,8 kiloa nyt, eli menee tasan keskikäyrällä. Sitten alkoi itse käännytys. Lääkäri painoi mun alavatsaa niin lujaa kuin pystyi yrittäen saada tuon kaverin pepun nousemaan. Samalla se yritti puskea vauvaa selästä tekemään kuperkeikkaa. Eihän se nyt mikään seesteinen aromahierontahetki ollut, muttei missään nimessä mitenkään koetellut mun kipukynnystäni. Eli jos joku joskus pelkää sitä käännösoperaatiota, niin se on turha pelko. Vähän vauvan peppu hetkeksi nousi, mutta sitten se rimpuili itsensä takaisin istumaan. "Onhan tuo looginen asento olla", kätilö sanoi ymmärtäväisesti.

No mikä sai mut pyörtämään päätökseni? Maailman vanhimmat kikat, kehuminen ja vauvan parhaasta puhuminen. "Alatiesynnytystä varten pitää täyttyä nämä ehdot: Äiti ja perhe haluaa alatiesynnytyksen, lantioluut on tarpeeksi isot, vauva on tarpeeksi pieni ja raskaus on edennyt hyvin", lääkäri sanoi. "Eli jos sä olisit 140 senttiä pitkä ja painaisit 150 kiloa ja sun vauva olisi 5-kiloinen, en antaisi lupaa alatiesynnytykseen." (Okei, jos tämä kuvaus pätisi muhun, mulla saattaisi olla isompiakin ongelmia kuin yksi perätilavauva.) Ja ai ai, sitten mun aina kehunjanoista mieltäni siveltiin hunajalla: "Sä olet tommonen pitkä ja hoikka nainen, oikea esimerkkisynnyttäjä. Tuommosesta voitaisiin ottaa valokuva ja sanoa, että tällaisia synnyttäjiä me halutaan." (Tuli miltei isänmaallinen olo!) Ja vauvanäkökulma: "Vaikka se perätilasynnytys päättyisi sektioon, niin jo niistä supistuksista on hyötyä siinä, kun vauva valmistautuu maailmaan saapumiseen. Lisäksi sä itse toivut siitä synnytyksestä paremmin ja maito nousee helpommin, jos se käynnistyy itsestään." Sekä myös: "Perätilasynnytyksessä ero on vain siinä, että sua tarkkaillaan normaalia enemmän ja ponnistusvaiheessa paikalla on lääkäri. Muuten se ei kamalasti eroa normaalista."

Ja näin, mun vakaa "minähän sen sektion otan" -päätös muuttui heiveröisiin "no voisihan se alatiesynnytys olla kiinnostava kokemus" -aatoksiin. Näinpä mä menen nyt sitten maanantaina magneettikuvaukseen katsomaan, antaako mun lantioluut vielä myöten. (Mitä kummallisimmat tahot ovat mun elämäni aikana mua "kehuneet", että mulla on synnyttäjän lantio. Jos nyt kävisi ilmi, että ei ole, mun identiteetti tuhoutuisi täysin.)

No joo, alan olla jo itsekin vähän väsynyt tähän aiheeseen. Lupaan, etten jorise tästä enää kamalasti enempää! Korkeintaan sitten lopulta, kun on The Synnytyskertomuksen aika. (Toki jos kaikki menee päin berberoosaa, en aio puhua synnytyksestä täällä yhtään mitään, koska en oikein noista kauhutarinoiden levittämisistä niin välitä.)

Eilen hot joogassa semmonen nainen kuuli mun ja Raisan perätilakeskustelut ja ilmoitti meille: "Vyöhyketerapeutit pystyvät kääntämään lapsen korvamagneetin avulla." Well how about that!

Mutta haluan vielä kiittää teitä kaikkia tosi tosi paljon tämän postauksen kannustavista kommenteista ja Facebook-kommenteista sekä viesteistä. Ja oon täysin sitä mieltä, että se sektio on edelleen todella hyvä vaihtoehto, ja voi hyvin olla, että tämä synnytyssaaga tulee päättymään juurikin "veitsen alle", mikä olisi mulle täysin ok. Tärkeimmältä tuntuu nyt se, että semmonen mega-ahdistus liittyen tähän synnyttämiseen on nyt poistunut, kiitos teidän ja Kättärin naisten! <3

Pus och kram!

 

Share

Kommentit

Ninni_ja_bebe (Ei varmistettu)

Heippa,

en tiiä onko jo liian myöhäistä, mutta vähän samassa tilanteessa kaveri kertoi mulle tällaisesta! http://spinningbabies.com/learn-more/baby-positions/breech/

Vierailija (Ei varmistettu)

Jotenkin kuulostaa että pt-synnytykseen on vähän painostettu, vaikka oikeastihan siitä pitäisi antaa ihan puolueetonta tietoa äidille. Eihän Suomessa riskit kovin paljon suurempia ole kuin rt:ssa olevan lapsen synnyttämisessä, mutta tietyt ikävät asiat realisoituessaan voivat olla kohtalokkaita. Eihän synnytyksessä paikalla olisi obstetrikkoa+lastenlääkäriä+ylimääräistä kätilöä jos riskejä vauvalle ei olisi enemmän kuin normaalitarjontaisessa synnytyksessä, ei niitö resursseja huvikseen käytetä.

Kommentoi