Kerro ammattisi plussat ja miinukset!

Juliaihminen

Huh! Olen nyt saavuttanut mielestäni hyvän ratkaisun tähän eeppiseen urakriisiini. Haluan kuitenkin vielä piehtaroida tässä aiheessa tovin. Kuten aiemmin mainitsin, mietin viime vuonna pitkään, että vielä voisi vaikka kouluttautua uudestaan ja valita itselleen ihan uuden alan. Nyt just en aio sitä tehdä, mutta mulla kävi mielessä vaikka mitä vaihtoehtoja.

Tällaista pohdintaa jarruttaa kuitenkin se, etten tiedä, mitä muut ammatit oikeasti pitävät sisällään. Millaisia kivoja ja ärsyttäviä juttuja niissä täytyy tehdä tai millaisia asioita niihin liittyy, joita ei kouluttautuessa vielä tajua? Haastattelin viime syksynä Niina Lahtista, ja hän purki hyvin sitä, miten vääränlaisiin mielikuviin kateus muita ammatteja kohtaan perustuu: Eri ammattien eri puolista (etenkin huonoista) pitäisi puhua enemmän. Tämä antaisi perspektiiviä omaan ja muiden työhön. Lisäksi ne, jotka vasta miettivät, miksi ryhtyvät, saisivat ihan konkreettista tietoa potentiaalisista urista.

Mulla on aika stereotyyppisiä käsityksiä siitä, millaisia hyviä puolia eri ammateissa on. Ja oikeastaan en tiedä ollenkaan, mitä huonoja puolia niissä on. Otetaan pari esimerkkiä. Nämä perustuvat nyt tällaisiin lapsenomaisiin uskomuksiin siitä, millaista mun elämä olisi, jos olisin jotain muuta kuin toimittaja:

 

Opettajana mulla olisi ihanan pitkät lomat ja saisin olla paljon innostavien nuorten kanssa tekemisissä.

Arkkitehdit ovat sekä luovia että älykkäitä ja varakkaita, eli kaikin puolin siistejä tyyppejä.

Mä voisin olla vaikka lääkäri, jolloin tienaisin enemmän rahaa kuin nyt ja yhteiskunnassa mun duunia arvostettaisiin huomattavasti enemmän.

Jos olisin juristi tai ekonomi jossain mässyssä firmassa, niin sama.

Jos olisin tosi hyvä näyttelijä, mulla olisi paljon faneja ja saisin kiitosta ja ylistystä osakseni. (Okei, tämä on kyllä sitä osastoa, etten itsekään usko. Musta ei vain ikinä tulisi hyvää näyttelijää, ei vaikka mamma olisi marrsittanut mua Kansallisteattrin näyttämöllä joka viikko.)

Sähkö- tai putkimiehenä töitä ja rahaa riittäisi, lisäksi mua pidettäisiin luultavasti ihanan edistyksellisenä (koska olen nainen). 

Kampaaja on semmonen nykyajan cool käsityöläisammatti, joka saa oikeasti jotain konkreettista aikaiseksi. Heitä ei myöskään digitalisaatio tee tarpeettomaksi.

Kulttuurituottajana voisin olla perillä siisteimmistä kulttuuriskenessä tapahtuvista jutuista ja tapaisin koko ajan kiinnostavia ihmisiä ja tekisin uusia juttuja.

Koodaajana tai digitaalisena palvelumuotoilijana mua vasta ylistettäisiinkin, tällä hetkellä ylipäänsä kaikki it-alalla työskentelevät naiset ovat Suomen koko kansan messiaita.

Psykologina saisin tutkia ihmismielen olemusta ja ymmärtäisin ihmisiä niin paljon paremmin.

Sairaanhoitajalla olisi töitä melkein missä kaupungissa tahansa, ja voisi valita laajasta skaalasta, mihin haluaa erikoistua.

Valtion virkamiehenä (vaikkapa ministeriössä) olisin uskottava ja saisin vaikuttaa asioiihin. Ehkä pääsisin kiinnostaviin kansainvälisiin hommiin.

Biologina tai geologina ymmärtäisin maailmaa paremmin.

Tutkijana olisi oma vapaus, tekisi maailmasta paremman paikan ja saisi olla älykkäiden ihmisten kanssa tekemisissä (ja matkustella upeisiin konferensseihin ulkomaille!).

Näitähän kuulkaa riittää!

 

Olen miettinyt vuoden aikana, että on hassua, kun sitä joskus 19-vuotiaana aika satunnaisesti valitsi "random humanistisyhteiskuntatieteellisen alan" miettimättä yhtään sitä, miksi mä valmistun, millä palkalla, millä statuksella tai millä työnäkymillä. Millaisella työarjella tai lomilla. Silloin olin niin nuori ja tietämätön, että miten olisin edes voinut tietää erilaisten alojen ja ammattien hyviä ja huonoja puolia.

Tosin oikeasti mä uumoilen tietäväni, miksi valitsin juuri tämän alan. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin. Suomessa koulutus ja jopa tietyt ammatit periytyvät, koska ihmiset eivät tiedä tarpeeksi muusta: on helppo valita tuttua.

 

Mutta siksi mua nyt kiinnostaakin tosi paljon kuulla:

 

Mitkä ovat ammattisi hyvät ja huonot puolet? Ihan rehellisesti!

Lupaan kertoa kommenteissa myös toimittajana olemisen hyvät ja huonot puolet.

 

Kuvassa: Viime vappuna vielä mietin, pitäisikö mennä uudestaan opiskelemaan

 

Lue myös:

Urani pikakelauksella

Urakriisi kasvaa

Urakriisin ratkaisu (eli minäpä irtisanouduin!)

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Graafinen suunnittelija / UX-designer / konsultti

Työ on projektiluontoista ja riippuu täysin projektista minkälaista. Hyvä projekti on sellainen, jossa tiimi on kasassa (myös frontend-/backend-koodarit) heti alusta asti ja työtä tehdään yhdessä keskustellen, tunnelma on hyvä, aikaa on riittävästi eikä tarvitse tehdä liikaa kompromisseja. Huonossa projektissa henkilökemiat ja kommunikaatio eivät toimi, budjetti ja aikataulut tekevät elämän ainoastaan hankalaksi ja projektinjohdolla on pallo hukassa. Hyvä projekti innostaa ja antaa energiaa, huono projekti karkottaa unet ja vetää stressitason kattoon. Suunnittelijana haluaa tehdä hyvän tuotteen ja siihen syntyy tietynlainen omistajuus ja vastuuntunto, joten on rankkaa kun kaikki menee ns. perseelleen eikä sille juuri voi mitään. Silloin pelastetaan se mitä voidaan ja jätetään työ pois henkilökohtaisesta portfoliosta.

Projektit voivat olla pitkiä (jopa useampia vuosia, kuten isojen firmojen yhdistymiset, uusi ulkoasu ja nettisisältö) tai taputeltu muutamassa tunnissa (pienet kuvitustyöt). Työn plussa sekä miinus on sen vaihtelevuus ja ennalta-arvaamattomuus. Ikinä ei oikein tiedä mitä tekee seuraavaksi, vaikka pomo tietenkin yrittää hankkia sellaisia projekteja joista arvelee minun pitävän. Työ on toisaalta luovaa ja toisaalta taas hyvinkin rutiininomaista intranettien ja kuivakoiden kaavakkeiden suunnittelua. Toisissa projekteissa saa paljonkin vapautta toteuttaa itseään ja toisissa, varsinkin isoille firmoille tulevissa projekteissa, graafisen ilmeen raamit ovat niin tiukat ettei joustovaraa ole lainkaan.

Toinen aspekti on se, että työ sisältää jatkuvaa CV:n ja portfolion päivitystä sekä toistuvia "työhaastatteluita". Asiakkaat usein haastattelevat muutaman konsulttivaihtoehdon ennen kuin päättävät kenet haluavat. Olet siis jatkuvasti myytävänä. Jostain syystä tämä ei ole tuntunut stressaavalta tai pahalta, ollut vain osa työtä. Mutta: tuntuu erityisen mukavalta kun entinen asiakas tarvitsee jotain uutta ja kysyy sinua nimeltä uuteen projektiinsa.

Konsulttihommat tuntuvat olevan sellainen juttu että siitä joko tykkää tai sitten ei. Monet firmassa ovat tehneet konsultin töitä koko uransa ja osa käy kokeilemassa puoli vuotta ja toteaa, että tämä ei ole heitä varten ja suuntaa jonnekin muualle in-house-toimijaksi. Erinomainen tapa tutustua siihen miten erilaiset yritykset toimivat ja minkälainen ilmapiiri niissä on, vaikka ei haluaisikaan olla ikuisesti konsultti.

Sidenote: Sukupuolijako on edelleen naurettavan selkeä. Designerit on se "tyttöjengi" ja koodipuolelta sitten haetaan tiimin "poikaosasto". Projektijohdossa alkaa olla aikalailla 50/50.

Suomi toisena kielenä -opettaja/10 - 12-vuotiaat oppilaat

Opiskelin yliopistossa pääaineena suomea, pitkinä sivuaineina kirjallisuutta, kasvatustiedettä ja suomi toisena kielenä -opintoja. Lisäksi opiskelin virolaista filologiaa ja erityispedagogiikkaa. Valmistuttuani 2010 kerkesin olla töissä amiksen suomen opena, yläkoulun ja lukion äikän opena ja tein myös kahdessa eri koulussa nykyistä työtäni vastaavaa hommaa. Ennen valmistumista olin töissä yliopiston kielikeskuksessa suomen opettajana. Aloitin nykyisessä, vakituisessa virassani 2014. 

Nykyisen työni hyviä ja huonoja puolia ovat ihmiset, joiden kanssa työtä teen. Työ on valtavan intensiivistä ja paikoin antoisaa ja saan olla asiantuntijaroolissa koulussani. Minulla on omasta mielestäni jonkin verran vaikutusvaltaa ja kollegani luottavat ohjaukseeni. Toki tilanteeseen vaikuttaa se, että koulumme oppilaista n. 20 % on kaksi- tai monikielisiä ja osuus kasvaa koko ajan. Työn intensiivisyys ja ylikorostunut työmoraalini aiheuttavat usein riittämättömyydentunnetta, jopa työuupumusta. Lapset kiintyvät minuun ja huomaan voivani vaikuttaa heidän elämäänsä positiivisesti. Vaikeat tilanteet menevät siis auttamatta ihon alle, yöuniin ja tunteisiin. 

Teen töitä joka viikko suunnilleen normaalin työviikon verran, 35 - 45 h, riippuen hiukan viikosta. Siihen nähden, mistä minulle maksetaan, teen liikaa töitä. Opettajien palkkaus laahaa järkyttävällä tavalla. Toki kesäkeskeytys, jonka ajalta saa peruspalkkaa ja vuosiloman ajalta lomakorvaukset, jonkin verran kompensoi huonoa palkkakehitystä. Harva kuitenkaan tietää, että opettajien palkka 10 kuukauden työstä on jaettu koko vuodelle. Eli kesäkeskeytyksen aikainen palkka ei ole ekstraa vaan nipistys pois muista palkoista. Lisäksi minua nyppii, ettei palkkani tule koskaan nousemaan samassa mitassa, kuin yksityisellä alalla työskentelevän asiantuntiapuolisoni palkka. Sain viiden vuoden työssäolon jälkeen 3 % palkankorotuksen. Jippii! 

Uralla etenemisen mahdollisuuksia on, mutta ne vaativat valtavasti omaa ponnistelua: kukaan ei tule tarjoamaan mahtavia tilaisuuksia, vaan niitä tulee oma-aloitteisesti etsiä ja tyrkyttää itseään joka paikkaan. Voisin päätyä tieto- tai oppikirjailijaksi, tehdä jatkotutkimuksen tai hakeutua alani asiantuntijatehtäviin virastoihin. Yksi vaihtoehto on tietenkin koulutusvienti tai se, että kouluttaisin muita erityisalallani. 

...pakko vielä lisätä, että puolisoni on siis asiantuntija :) aika nolo näin suomen opelta. Vetoan näppäilyvirheeseen. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Paljonko opettajan palkka on? Asia kiinnostaa, koska jos alaa vaihtaisin, opettaja ja erityisesti äidinkielenopettaja olisi varmaankin ykkösvaihtoehto. Paljon puhutaan, että opettajien palkat laahaavat jäljessä ja opetuskuukausien palkka jaetaan koko vuodelle, mutta euromäärät ovat jääneet epäselviksi.

Riippuu opettajasta. Luokanopeilla on hiukan matalammat palkat kuin aineenopeilla ja erityisopeilla. Myös opetusvelvollisuus (täysimääräiseen palkkaan oikeuttava opetustuntien määrä viikossa) vaikuttaa tietty asiaan. Esimerkiksi suomen kielen ja kirjallisuuden opettajien opetusvelvollisuus on perusasteella 18. Lisäksi kaikki opet tekevät nk. yt-aikaa (taitaa olla vaatimuksena 3 h) viikottain, mutta siitä ei makseta erikseen. Ylitunneista (opetus) maksetaan. Käytännössä tämä työaika ei kuitenkaan riitä siihen, että työstä selviää kunnialla - suurin osa tuntemistani opeista tekee tosiaan töitä aika lailla normaalissa virastotyöajassa, vastailee illalla vanhempien viesteihin ja korjailee kokeita ym. Byrokraattisen paperien pyörittelyn määrä ja kuormittavuus on lisääntynyt vuosi vuodelta järkyttävällä tavalla. Mutta se palkka - peruspalkkani on ~2900 e kuussa, ehkä nyt hiukan enemmänkin, kun sain tuon ruhtinaallisen 3 % palkankorotuksen. Ylitunnit kun lasketaan, saan n. bruttona ehkä n. 3300 euroa kuussa. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos infosta! Mut yllätti, että palkka on noin korkea. Olen media-alalla, jolla vaaditaan korkeakoulututkinto, ja tuohon palkkaan olen päässyt vasta yhdessä työpaikassa, ja mun palkka on eri lehdissä työskenteleviin ystäviini verrattuna korkea. Tuolla palkalla ja lomilla voisin tosissani harkitakin alanvaihtoa. Ei ole tarkoitus väheksyä opettajan työn kuormittavuutta tai vähätellä alan palkkaharmitusta, makustelen asiaa vain suhteessa omaan palkkaani ja työhöni, joka hyvin usein tulee työpäivän jälkeen vielä mukaan kotiin ja jossa lomaa on huomattavasti vähemmän.

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä yläkoulun äikänope, joka vietti opiskeluaikansa media-alalla. Jos olet sinut itsesi kanssa (=kestät, että välillä joku inhoaa sinua) ja empaattinen sekä itseäsi että muita kohtaan, suosittelen lämpimästi tätä työtä. Nuoret ovat lopulta useimmiten nuoruutensa kanssa aika ihania ja vaikeissa paikoissa avoimia, jos vilpittömästi kysyy, mikä nyt on. Palkka on mielestäni kohtuullinen ja tosiaan, lomia on runsaasti! Yläkoulussa lomia ei edes tarvitse käyttää tekstien korjaamiseen (toisin kuin lukiossa).

Alkuun pääseminen on vähän hankalaa, kun joutuu sijaistamaan ja oppilaat tosiaan ovat välillä sijaisille inhottavia. Määräaikaisten sopimusten ketjutukset ovat yleisiä. Itsekin olen nyt kolmatta vuotta samassa työssä vuoden työsopimuksella, mutta saan ensi kesänä ekaa kertaa jo palkkaa! En vaihtaisi paikkaani varmaan kenenkään kanssa, vaikka en olisi ikinä uskonut tähän päätyväni.

Viivipiivi (Ei varmistettu) http://www.viiviheikura.blogspot.fi

Osallistun palkkakeskusteluun, sillä työni hyvät ja huonot puolet ovat about samoja kuin ensimmäisen S2-opettajan. Toki mainittakoon vielä, että suuressa organisaatiossa byrokratian rattaat toimivat hitaasti. Olen siis aikuispuolella ja tittelini on aikuiskouluttaja. Tälloin palkkani on hieman parempi kuin peruspuolella. Brutto on noin 3700e luokkaa. Toki osuu ikävästi keskituloluokkaan ja verot syövät ison siivun tuosta. Siihe nähden, mitä minulle jää käteen intensiivisen työskentelyn jälkeen, en ole tyytyväinen palkkaani.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen kaksoispätevä luokanope/aineenopettaja alakoulussa ja peruspalkka on n. 2700e/kk 24 tunnin opetusvelvollisuudella, töitä teen sen n. 38h/viikko.

toinen s2-ope (Ei varmistettu)

Aikuisten S2-ope

- työuran alku pätkätöissä tosi raskasta, koska ei tunne opetettavia ryhmiä ja monet oppilaat ei kunnioita sijaisia
- monien oppilaiden motivaatio ihan nollissa ja tunneilla on paljon häiriköitä ja lusmuja
- suuret ryhmäkoot joissa oppilaat hyvin eri tasoisia -> kaikki haluavat yksilöllistä ohjausta mutta opettaja ei repeä koko ajan joka paikkaan
- opinnot eivät valmenna työhön juuri yhtään, eli kaikki pitää oppia kantapään kautta työssä niin, että aluksi tekee tosi paljon virheitä
- työ on aika paljon ylhäältä määrättyjen ohjeiden lammasmaista noudattamista ja kriittiseen ajatteluun ja uudistusmielisyyteen suhtaudutaan nuivasti
- valmiit opetusmateriaalit eivät ole usein kovin hyviä ja niiden tekeminen itse on sitten iso työ

Minulla oli ammattiin opiskellessa tosi ruusuinen kuva koko hommasta. Olin aina ollut tosi hyvä opiskelija ja kouluissa, joissa kävin, vallitsi hyvä kuri ja järjestys. Oli siis iso shokki huomata, millainen kaaos monessa koulussa vallitsee. Suosittelen alaa kaikille, joista on mukava muistuttaa sata kertaa päivässä ihan peruskäytöstavoista. Haluan kylläkin uskoa, että kun pääsen sijaiskierteestä ja saan oman ryhmän, voin paremmin alkaa rakentaa hyvää opiskeluyhteisöä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen myös aikuisten opettajana, mutta nimikkeellä kouluttaja, sillä olen yksityisellä yrityksellä töissä. Työ on vakituista, mutta 0-sopimuksella. "Lomat" ollaan lomautettuna ansiosidonnaisella. Työhön saa todella vähän tukea ja kaikki materiaali täytyy tehdä itse. Opiskelijat hyötyisivät eniten yksilöohjauksesta, sillä ohjaan heitä työhön ja koulutuksiin, mutta siihen ei ole oikeastaan mahdollisuutta. Alisuorittamista on kestettävä koko ajan, mutta työllä saa usein huikeita tuloksia aikaan, kun voi auttaa ihmisiä konkreettisesti. Palkka on bruttona 3200e/kk, ja se ei nouse.

Lukumato

Olen myös kuullut opeilusta, että nykyään kunnat kusettaa juuri tuon kesäloman suhteen siten että, palkkaavat 9 kuukauden määräaikasopparille, jonka sitten laittomasti uusivat syksyn alkaessa. Ei oo niin kovin auvoiset näkymät.

Noihin OAJ kyllä onneksi puuttuu, jos määräaikaisia sopimuksia ketjutetaan, vaikka työvoiman tarve on pysyvä. Monet saaneet myös korvauksia ko. tapauksista. Monilla, myös minulla, työuran alussa on työttömiä kesiä, mutta syy on se, että pestit ovat äitiysvapaansijaisuuksia. 

örweli (Ei varmistettu)

Olen diplomi-insinööri teollisuudessa (kemiantekniikka, tutkimus ja kehitys) ja palkkani on 3150e/kk. Kuten muutenkin yksityisellä sektorilla, lomaa on 5 viikkoa vuodessa ja palkankorotus luvattiin kahden vuoden päähän. Tuloksiin sidotun palkan korotuksen jälkeen palkkani olisi 3300 e/kk. Työtunteja teen 38 h/vko. En halua millään väheksyä opettajan työn rankkuutta, mutta olen itsekin alani asiantuntija ja samoilla työtunneilla palkkani ei ole juuri parempi. Aivan täysin en siis ymmärrä sinun palkkakuopassa olemista, sillä (entisten) opiskelukavereideni kuukausipalkka on suurin piirtein samoissa lukemissa kuin omani.
Pahoittelut keskustelun sivuraiteille viemisestä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuvismaikka. Lapset ja nuoret ovat suurimmaksi osaksi mukavia ja heidän kanssaan on kiva jutella. Moni innostuu tehtävistä ja on heillä paljon taitoakin ja omia ideoita. Parhaimmillaan taideteoksen syntyminen ja erityisesti uuden oppiminen ja oivalluksen syntyminen on opellekin palkitsevaa ja tuottaa hyvää mieltä. Työ on helppoa ja mielekästä silloin kun se sujuu.

Kuitenkin: joudut vaatimaan päivittäin kitiseviltä oppilailta, että he tekisivät edes jotain. Koska aineena on kuvis, "emmä jaksa" on aika kuultu. Usein ei viitsitä yrittää mitään uutta, koska ei voi olla varma onnistuuko vai meneekö pilalle. Ei ole mitään väliä sillä, että jotain voisi ensin opetella, harjoitella ja sitten tehdä, kun kaikki pitäisi saada valmiina ja "mä en osaa piirtää". En ainakaan niin hyvin kuin toi vieressä istuva oppilas, joten turha edes yrittää.

Käytännössä työ on jatkuvaa käsien pesua, paikkojen siivoamista ja tavaroiden siirtelyä. Samalla pitäisi värkätä innostavat ja monipuoliset tehtävänannot, etsiä esimerkkikuvia, kertoa taiteilijoista, hankkia välineistöä, opettaa uutta ja ylläpitää vanhaa tietoa samalla (yllättävän moni esim. yläkoululainen ei välttämättä tiedä, että sininen+keltainen=vihreä). Olla koko ajan perillä kaikesta ja valtavan innostunut jokaisesta tekniikasta, minkä opetussuunnitelma tekee pakolliseksi. Sitten kun kerran olet valtavan innostunut jostakin asiasta ja odotukset ovat korkealla oppilaiden suoriutumisen suhteen, käykin niin että luokassa istuvat sinä päivänä vain emmä-jaksa, emmä-viitsi, onko-pakko ja ihan-paskaa. Ja entäpäs sitten se, että olet mennyt töihin, mutta juuri sinä päivänä jollain oppilaalla on tosi huono fiilis ja hän aiheuttaa sen, ettet voi tehdä töitäsi oikeastaan ollenkaan? Sitä, mihin sinut on palkattu. Järjestät muille oppilaille edes jotain tekemistä ja käytät koko oppitunnin huolehtien siitä yhdestä. Muutkin ansaitsisivat huomiota ja erityisesti laadukasta opetusta, mutta ei voi mitään. Sama kuin toimistotyöläistä tultaisiin koko ajan jonkun toimesta tökkimään ja häiriköimään töiden lomassa. Huoh.

Plus: introvertille, kuten minä, pitemmän päälle ihan mahdoton juttu. Toivottavasti olen muissa hommissa vuoden sisään.

Tirppa (Ei varmistettu)

Taloushallinnon merkonomi / palkanlaskija / taloushallinnon assistentti

Plussat: Työ on omatoimista ja suhteellisen rauhallista, muut yrityksen kiireet eivät aina yltä ketjun "häntäpäähän" vaan hommia on tasaiseen tahtiin. Varsinkin palkanlaskijana saa tutustua ja olla tekemisissä kaikkien työkavereiden kanssa, voi tehdä sisäistä asiakaspalvelua. Lyhyellä koulutuksella (ammattitutkinto 3 vuotta) olen onnistunut saamaan työpaikan jonka palkkaan olen tyytyväinen. Tämä työ on juuri sitä siistiä sisätyötä, työaikani on 37,5h/vko. Ylitöitä tulee harvoin mutta saan myös tehdä pidempää päivää ja välillä pitää saldovapaita. Pystyn jättämään työasiat töihin, en vastaile sähköpostiin iltaisin. Ja mikä parasta, toimistollemme voi ottaa välillä koiran mukaan!

Miinukset: Olen usein lähes ainoa työntekijä joka tekee aivan erilaista työtä kuin muut. En välttämättä tunne yrityksen tuotteita tai kaikkien työtehtäviä kunnolla. Ei pääse bondaamaan kenenkään kanssa kahvin ääressä kun muut eivät myöskään tiedä tarkkaan minun työtehtäviäni. Olen toimiston yleisassari joka hoitaa kahvinkeitot ja kaikki muut juoksevat hommat jotka eivät varsinaisesti kuulu kenellekään muulle. Palkka-asiat ovat monelle tulenarkoja ja jos niissä on jotain häikkää saan minä yleensä ensimmäisenä kuulla niistä. Kurjinta on soittaa sairaslomalla olijalle palkanmaksuvelvollisuuden päättymisestä ja Kelan päivärahoille siirtymisestä.

Yleisesti ottaen olen kuitenkin tyytyväinen työhöni. Se ei ole jännittävää mutta työkaverit ovat mukavia. Olen mahdollisesti ajatellut kouluttautuvani lisää, taloushallinnon ala on kuitenkin minulle se oikea.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tutkija, tietojenkäsittely

Juliaihminen: "Tutkijana olisi oma vapaus, tekisi maailmasta paremman paikan ja saisi olla älykkäiden ihmisten kanssa tekemisissä (ja matkustella upeisiin konferensseihin ulkomaille!)."

Oma vapaus on totta, varjopuolena sitten jatkuva epävarmuus rahoituksesta (jos ei ole niitä onnellisia jotka professuurin saavat ja hekin kyllä joutuvat rahaa metsästämään). Työ on superkiinnostavaa ja kyllä ehkä mahdollisesti voi vaikuttaa siihen mihin maailma kehittyy (tai sit ei, eipä noista koskaan tiedä, omalla kohdalla into tutkimukseen on niinkin itsekäs kuin että musta on kiva ratkoa pulmia). Älykkäiden ihmisten kanssa saa olla tekemisissä, mutta ihan myös tollojen. On mukavia ja superälykkäitä, on k*späitä ja tosi pönttöjä ja kaikkea siltä väliltä molempien akseleiden koko skaala. Ah ja matkustelu, sanotaan vaikka niin että jatko-opiskelijana oli superkivaa matkata ympäri maapalloa ja viettää aikaa konferensseissa. Oon käynyt tosi monessa paikassa minne ei olisi tullut omalla rahalla lähdettyä. Nyt sit vanhempana ja perheellisenä konferenssit on vähän "plaah, pitääkö taas lähteä jonnekin, voinko delekoida tän jatko-opiskelijalle". Mutta joo, on tää silti kivaa, en ole ainakaan vielä harkinnut miinuspuolten takia "oikeisiin töihin" vaihtamista (kun alana on tietojenkäsittely, niin työpaikat yksityisellä puolella eivät ole erityisesti kiven alla, joten tutkimuksen parissa pysyminen kertoo jostain pienestä vinksahtaneisuudesta ;)).

Vierailija (Ei varmistettu)

Pakko vielä lisätä tuohon vapauteen, että tutkimusaiheiden osalta vapautta ei ole valitettavasti niin paljon kuin toivoisi. Rahoitus ohjautuu tiettyihin aihepiireihin, joten oma tutkimus on myös yleensä sovitettava rahoituksen mukaiseksi. Toisinaan käy myös niin, että tajuaa tutkimuksen aikana, ettei valittu näkökulma ehkä ollutkaan paras mahdollinen, mutta tutkimus on pakko tehdä loppuun, koska tulokset on julkaistava uuden rahoituksen saamiseksi. Eikä kyllä ole mitään turhauttavampaa kuin tutkia pakosta jotakin, johon ei edes itse usko.

Yliopistot eivät myöskään ole mitään erityisen kivoja työpaikkoina. Kilpailu on todella kovaa, piirit ovat pienet ja kuppikuntaiset, sairastumiset/lomat ovat aina pois omasta tutkimuksesta eikä minkäänlaista varmuutta ole tuesta, jos vaikka apurahaa ei saakkaan. Epävarmuus on aina läsnä ja sitä on pakko sietää.

Tutkiminen itsestään on kuitenkin juuri niin ihanaa kuin voi kuvitella. Oivaltamista, oppimista ja itsensä haastamista. Ja ehkä vähän sitä maailman parantamistakin (vaikka se kyllä on arkimaailmassa aika kaukainen ajatus).

Vierailija (Ei varmistettu)

Tää on kyllä totta, siis rahoitus ohjaa tutkimusaiheita (omalla kohdalla mulla on ollut tuuria, että rahaa on ollut juuri itsestä mielenkiintoisiin juttuihin tarjolla). Ja kyllä sekin on totta, että valitettavasti yliopisto voi olla tosi kurja työpaikka (mitä ei uskoisi äkkiseltään kun miettii kuinka koulutettua väkeä siellä pyörii). Mutta viimeisintä pestiäni yliopistomaailmassa kuvaa parhaiten todella surkea työilmapiiri ja vähäinen (tiettyjen tutkijoiden) työpanoksen arvostus (ei ole kiva kuulla olevansa pelkkä kuluerä kun tuo itse sisään noin 100ke kilpailtua tutkimusrahoitusta). No, sattuneesta syystä vaihdoin mestaa. Toisaalta jatko-opintojen aikaan mulla oli onni olla tutkijana todella hyvin toimivassa tutkimusryhmässä proffan ohjauksessa jonka lasken tänä päivänäkin parhaaksi esimiehekseni.

Mä myös tutkija, yhteiskuntatieteissä. Allekirjoitan oman vapauden ja kääntöpuolena epävarmuuden, kuten yllä jo todettiin. Vapauttakaan ei aina tosiaan ole, ja esim. luonnontieteissä ilmeisesti tutkimusryhmissä tiukemmat hierarkiat jne, mutta mä teen tällä hetkellä omaa projektia ja tunnen oloni todella vapaaksi kun saan määritellä sekä työn sisältöä että työaikoja ja esim. sitä mihin konferensseihin haluan osallistua. Myös työyhteisö on mulla tällä hetkellä aika mahtava ja osa työkavereista myös hyviä ystäviä. Epävarmuus tarkoittaa käytännössä sitä että mulla nyt 36-vuotiaana ei ole koskaan ollut vakituista duunia, pisin pätkä on tainnut olla neljä vuotta. Tällä hetkellä töitä tiedossa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, mikä tuntuu lottovoitolta ja on oikeasti aika harvinaista.

Vakituisia duuneja mun alalta aukeaa harvoin ja superpäteviä hakijoita on pilvin pimein. Lisäksi esim. professuurin mukana tulee paljon paljon hallintovastuuta ja työkuorma kasvaa helposti aivan järjettömiin mittoihin. Eli vapaus ja epävarmuus tosiaan kulkee käsi kädessä.

Työkulttuuri yliopistolla on (vapaudesta huolimatta tai ehkä juuri siksi) aika omistautunut, ja paljon on uupumusta ja äärirajoilla tekemistä. Kollegoiden kanssa jatkuva puheenaihe on, miten tämän kaiken sovittaa yhteen pienten lasten vanhemmuuden kanssa. Omalla kohdalla tilanne on tietysti nyt hyvä ja pystyn myös irrottautumaan esim. kesken päivän neuvolakeikalle. Voin jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin eikä usein tarvitse edes ilmoittaa kellekään, mutta samalla deadlinet on ja pysyy eli hommat pitäisi kuitenkin saada tehtyä.

Kilpailu on ehkä ikävin piirre yliopistotöissä, ja se että joutuu jatkuvasti kilpailemaan työkavereitten kanssa samoista rahoista ja paikoista. Niin ja vielä: nykyisessä ilmapiirissä suhtautuminen akateemiseen tutkimukseen on usein aika vähättelevä, ja se heijastuu myös omaan fiilikseen halusi tai ei.

Smp (Ei varmistettu)

Minäkin voin entisenä tutkijana allekirjoittaa monet tämän kommentin asioista. Itse päädyin vaihtamaan alaa toisaalle. Yksi syistä oli juurikin jatkuva epävarmuus rahoituksesta, mikä ei sopinut turvallisuushakuiselle luonteelleni. Koin myöskin ahdistavaksi sen jatkuvan kilpailun hyvienkin ystävien kanssa. Jonkun onni oli aina toiselta pois ja selän takana puhuttiin jatkuvasti pahaa muista. Itse haluan kokea työskenteleväni osana tiimiä yhteisen tavoitteen eteen. Kolmas syy oli sitten se, että menetin jotenkin uskon työni tarkoitukseen. Mitä järkeä minun oli tutkia aiheita, joista kirjoittamiani juttuja lukevat pari hassua ihmistä maailmassa. En voinut kokea tekeväni yhteiskunnan kannalta merkittävää työtä. Alalle suuntautuessani olin näin vielä uskonut, mutta jotenkin se työn mielekkyys katosi jossakin välissä. Nyt olen ollut jo pitkään muussa työssä, mutta huomaan että sama merkityksettömyyden tunne on alkanut hiipiä mieleen. Ehkä seuraavaksi suuntaan ihan oikeasti sille alalle, josta olen aina haaveillut mutta johon en ole luottanut pystyväni. Nyt merkit näyttävät jo siltä, että minusta voisikin olla siihen.

Tutkija minäkin (Ei varmistettu)

Noista konferensseista vielä: ne ovat juuri se kohta, jossa apurahatutkijan prekaari asema kaikkein selvimmin näkyy (toki se näkyy monessa muussakin asiassa kuten lomarahoissa tai työterveyshuollossa). Palkkatyössä olevat, kuten professorit tai lehtorit, useammin pystyvät matkustamaan konferensseihin määrärahojen turvin (joskin näitäkin on leikattu ja parhaiten matkustaminen onnistuu, jos on saanut jostakin ulkopuolista projektirahoitusta johon sisältyy runsaasti matka-apurahaa - tällöin jopa päivärahojen saaminen on mahdollista). Ja vaikka professori poikkeuksellisesti joutuisikin maksamaan matkansa itse, saa hän sentään verotuksessa 30% kuluista takaisin. Apurahatutkija puolestaan tyypillisesti joutuu anomaan jostakin erillistä matka-apurahaa, että ylipäätään pystyy osallistumaan konferenssiin (nykyään kyllä myös apurahoihin sisältyy matka-apurahoja, mutta ne ovat määrällisesti vaatimattomia), ja koska matka-apurahaa ei yleensä saa täysimääräisenä, lankeaa kuluista tavallisesti noin puolet tutkijan itsensä maksettaviksi. Varsinkin suuret yhdysvaltalaiset kongressit voivat olla todella kalliita, ja niinpä apurahatutkija joutuu tosissaan miettimään, miten selittäisi perheelleen sen, että joutuu maksamaan 800 euroa "työmatkastaan", mistä syystä perhe ei pysty tekemään lomamatkaa seuraavana kesänä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en ole ikinä tehnyt konferenssimatkaa, josta olisin maksanut jotain itse tai josta en olisi saanut päivärahaa (tästä kiitos alalle jossa töitä riittää muualla niin että tutkimuksessa pysyville on pakko maksaa kohtuullisen hyvin ja toisaalta Akatemia kyllä matkarahaa myöntöihin sisällyttää). Mutta apurahatutkijan todellisuuskin on tuttu kavereiden osalta. Sama yliopisto ja naapurilaitos ja siellä ei kukaan koskaan saanut päivärahoja...ei edes ne proffat ja apurahatutkijan matkat oli todella haastavia.

N. (Ei varmistettu)

Ekan kommentoijan kommenttiin jatkumona (usein ulalla olevan) IT-projektipäällikön puoli :)

Valmistumisesta aikaa vuosi, saman firman leivissä on nyt oltu kolme vuotta joista ekat kaksi opiskelija-assarina kouluttamassa asiakkaita meidän tuotteen käyttöönotossa ja viimeinen vuosi insinööritiimin projektipäällikkönä.

Negistelyt ensin: kyseessä on pieni, alle 50 hengen firma, ja jouduin hyppäämään suuriin saappaisiin kun sain tän duunin. Mulla on tietojenkäsittelystä kandi mutta en ole muuten koskaan “opetellut” projektijohtamista muuten kuin vapaa-ajalla, joten varsinkin näin ekana vuonna oppimiskäyrä on ollut aika jyrkkä ja mun olis pitänyt opiskella enemmän vapaa-ajalla kehittääkseni ammattitaitoani. Voin kertoa tässä anonyymisti että eipä ole paljoa työn ohella opiskelu kiinnostanut, ainakaan vielä.

Duunissä mennään hyvin pitkälle myynti edellä, joten varsinkin mun vetämät sisäiset projektit jää hyvin usein muiden juttujen jalkoihin, samoin prioriteetit vaihtuu koko ajan mikä on todella turhauttavaa. Mun työ on ainakin tällä hetkellä hyvin rutiininomaista: me opetellaan vähitellen seuraamaan tietynlaista prosessia mitä projekteihin tulee, joten luovuutta ei oikein pääse käyttämään. Pienessä firmassa pääsee tekemään monia eri juttuja, ja päivien kulku voi vaihdella paljonkin. Toisaalta, pienessä firmassa joutuu pitämään monta rautaa tulessa koko ajan, ja usein tuntuu etten edes pysty olemaan 100% läsnä jokaisessa kokouksessa/workshopissa/ projektin työvaiheessa, koska mieli on edelleen aiemmassa hommassa. Tästä johtuen en koe tekeväni niin hyvää työtä kuin mihin pystyisin, ja tiedän että mun tiimi jakaa tän saman turhautumisen tunteen.
Tällä hetkellä mulla on arvioituna 55 tunnin edestä töitä, jotka pitäisi jollain ilveellä saada tehtyä 25 tunnissa. Ei tuu onnistumaan, ja sit on vaan pakko olla välittämättä :D

Positiivista: mulla on tosi mukava insinööritiimi jonka kanssa työskentelen, kaikki otti mut tosi lämpimästi vastaan kun ilmoitettiin että vanhasta opiskelijamärkäkorvasta tuli tiimin toinen pomo. Voin muokata omaa työnkuvaa lähes mihin suuntaan tahansa, koska kyseessä on pieni mutta kasvava firma. Mulla on suomalaisia nuoria kollegoita parempi palkka (asun Tanskassa), ja olen edennyt jo nyt pidemmälle urallani kuin monet muut saman vuosikurssin opiskelijat kandiajoilta Suomesta (hähää, tämä naurattaa aina kun muistelen kaikkia semi-sovinistisia heittoja naisten roolista softafirmoissa).

Olisin varmaan todella onnellinen ja motivoitunut työssäni, jos saisin jotenkin lisättyä luovaa puolta tähän hommaan, ja firmassa saataisiin prioriteetit ja resurssit kuntoon niin ettei koko ajan joutuisi kokemaan tekevänsä kompromisseja työn laadun suhteen. Ollaan tiimin kanssa todettu, että tässä työssä oman osansa “omistaminen” ja kokemus laadukkaan tuloksen tuottamisesta on se juttu -ilman sitä kaikki menee vähän vasemmalla kädellä eikä homma oikein jaksa kiinnostaa.

Majeston (Ei varmistettu)

Sairaanhoitajat ei enää erikoistu. :) Ei oo enää olemassa esim. psykiatrista tai sisätautikirurgista erikoissairaanhoitajaa, kaikki on sh AMK.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lääkäri
Koulutus on pitkä, mutta opiskeluvuodet hauskoja, kurssihenki on yleensä tiivis. Työhön pääsee käsiksi jo opiskeluiden aikana, kuitenkin itse työ voi yllättää ankeudellaan. Terveyskeskuksessa varsin suuri osa potilaista on maahanmuuttajia (kieliongelmia, kulttuurieroja), päihdeongelmaisia (joita on varsin vaikea oikeasti auttaa, jos potilaan oma motivaatio puuttuu),monisairaita potilaita, joita on jo tutkittu erikoissairaanhoidossa ja lopulta hoitovastuu ja oireiden hoito siirtyy tk:een ja lausuntoja tarvitsevia potilaita haluamassa milloin mitäkin. Työ on pakkotahtista eikä omaan aikatauluun voi vaikuttaa oikeastaan yhtään.
Sairaalatyössä on enemmän yhteisöllisyyttä kollegoiden kanssa ja enemmän oikeita lääketieteellisiä ongelmia, mutta palkka on lähtötasolla n.3200€/kk bruttona. Jos päivystää paljon (päivätyön lisäksi huom), voi saada jopa tuplattua palkkansa, mutta tämä kostautuu tietenkin yöunen ja vapaa-ajan puutteena. Jos päivystyksiä ei ole, on 5 vuoden työkokemuksen jälkeen palkka 3700€/kk brutto.
Potilaat ovat usein hyvin vaativia ja noin 20-30minuutin välein vaihtuville potilaille pitää pystyä antamaan paras asiantuntemuksensa ja empatiansa eli työ voi olla henkisesti kuluttavaa.

Hyviä puolia on paljon: asiantuntija-ammatti, joka on haastava ja monipuolinen. Saa konkreettista aikaan, parhaimmillaan pelastaa jonkun hengen ja terveyden. Uran loppuvaiheessa palkka voi olla hyvä, samoin jos päivystää paljon eli on paljon poissa kotoa. Kollegat ovat yleensä mukavaa sakkia. Työtilanne on vielä hyvä, mutta koska koulutusmääriä on poliittisista syistä lisätty, jatkossa tulee olemaan lääkärityöttömyyttä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lääkärinä sairaalassa
Plussaa: ei tarvitse miettiä, onko työstä mitään hyötyä (toki tulee joskus epätoivon hetkinä mietittyä tätäkin), jatkuva uuden oppiminen ja todella monipuoliset työmahdollisuudet, työtilanne toistaiseksi sellainen, että aina löytyy _jotain_, vaikka tuntipalkka vaihtele todella paljon työnkuvan mukaan, palkka on työstä riippuen joko kohtuullinen tai hyvä. Potilaat mielenkiintoisia ja ammattitaidon kasvaessa työstä tulee palkitsevaa. Parhaimmillaan voi merkittävästi vaikuttaa ihmisen elämään ja hyvinvointiin. Hyvät kollegat, moniammatillinen työyhteisö. Saa ammatikseen kertoa ihmisille miten heidän tulee elää ja surutta kysyä lähes mitä vaan (toisaalta yleensä saa tietää enemmän kuin erityisesti haluaisi). Oppii sietämään painetta ja epävarmuutta, oppii kantamaan vastuun. Sairaalan lounas on monipuolinen ja terveellinen. Jos totaalinen turhautuminen iskee, aina voi haistattaa kaikille ja siirtyä yksityissektorille juttelemaan terveiden ihmisten kanssa nuhasta (ja saada n 3x korvauksen aiempaan verrattuna).

Miinukset: vaatii todella paljon panostamista ja sitoutumista. Opiskelu on vaativaa, työ on vaativaa ja monissa työnkuvissa joutuu tekemään isoja kompromisseja yksityiselämän ja vapaa-ajan kanssa. Työtahti on paikoin "tappotahtinen" ja vaikutusmahdollisuudet työoloihin olemattomat. Työ tyypillisesti täysin joustamatonta, liukuva työaika tai etätyöt utopiaa. Kahvi on pahaa. Päivystykset 3-4kpl normaali työajan päälle, tyypillisesti 24-26h työntekoa 0-4h unilla ja välillä ilman hyvää hetkeä esim käydä vessassa. Työskentely juhlapyhinä ja lomakautena. Turhautuminen byrokratiaan. Turhautuminen resurssien väärinohjaukseen: vähiten tarvitseviin sijoitetaan eniten. Kaikille sattuu virheitä ja pahimmillaan niistä voi seurata jonkun kuolema tai vammautuminen. Miten siitä pääsee yli? Negatiivinen palaute tulee yleensä täysin kohtuuttomista asioista ja vie paljon sekä henkisiä resursseja että työaikaa erilaisten kirjelmöintien muodossa (toisaalta aiheellista kritiikkiä tulee vähän, ehkä aiheetonta on kuitenkin helpompi kestää?). Työ vie henkisen kapasiteetin ja tappaa luovuuden. Vapaa-aika menee usein toipuessa työkuormasta tai tehdessä erilaisia työhön liittyviä projekteja kuten tutkimusta (ilman erillistä korvausta). Vaikka jotain työtä löytyy aina, kiinnostavia tai omaa ammattitaitoa vastaavia töitä voi olla erittäin vaikea saada. Tietoisuus, että vaikka tarjolla olisi huomattavasti kevyempää työtä paremmalla palkalla ja joustavilla työajoilla (yksityissektori, erti työterveyshuolto), sellaista ei halua tehdä satsattuaan vuosia toisenlaiseen uraan ja ennen kaikkea päästyään näkemään, miten kiinnostavaa työ voi olla.

Edelliseen kommentoijaan verrattuna eri kokemus potilaista: hoidan mielelläni huono-osaisempaa väestönosaa, sen sijaan terveiden ja hyvinvoivien vaivoja en jaksaisi (eipä sairaalassa tarvitsekaan).

En vaihtaisi ammattiani ja toisaalta en suosittelisi omalle lapselleni.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuomas Enbuske ei ole suosikkejani, mutta hän kiteytti loistavasti keskustelun lääkärien koulutusmääristä: "Vastenmielisintä Suomessa on tämä hyväosaisten edunvalvonnan ahneus. Lääkärit, apteekkarit, taksimonopolit jne."

Vierailija (Ei varmistettu)

Jännä että syytetään ahneudesta kun lääkäreillä on ihan oikeita huolia esim. opetuksen laadusta nykyisilläkin määrillä. Ja kannattaako pistää valmistuvat kortistoon ammatilla johon kouluttautuminen maksaa yhteiskunnalle jo suorana koulutuskuluna 180 000 euroa? Suosittelen lukemaan ylemmät kommentit ja harkitsemaan lääkärin työn vastaavuutta suhteessa palkkaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kritisoin asiaa ennemminkin yhteiskunnan tasolla, kuin yksittäisen lääkärin.Väestö vanhenee ja lääkäreitä tullaan todennäköisesti tarvitsemaan paljon enemmän tulevaisuudessa. Kun ala pitää elintärkeän resurssinsa, eli osaamisensa, niukkana, luo se suhteettoman suuren neuvotteluedun itselleen mm. palkoista. Lääkärin ammatti on todella vastuullinen ja vaatii huikean määrän osaamista, tietysti ammatinharjoittajalle pitää maksaa vastuuseen ja osaamisen sopiva summa.

Apteekkien luvanvarainen toiminta on aivan järjetöntä. Ei ole mitään järkevää selitystä sille, että apteekkiliiketoiminnan voi omistaa ainoastaan proviisoriksi kouluttautunut henkilö. Sama kuin ravintolan voisi omistaa vain kokki tai vaatekaupan ompelija. Tottakai apteekkiin tulee palkata töihin farmaseutteja antamaan lääkeneuvontaa, mutta se ei estä sitä, että joku muu kuin proviisori omistaisi toiminnan.

Julia, tässä toiveaihe tulevaisuuteen: mätäsieluiset ahnehtijat, joiden perseilyn laki sallii. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitä muuten itse teet työksesi? Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisesta taustasta käsin maailma näyttää tältä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Koulutus tai työ eivät mielestäni kerro ihmisen taustasta tai maailmankatsomuksesta kuin osasen, mutta olen siis ekonomi ja koulutustani vastaavassa työssä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eivät toki, mutta kun kommentissasi leimaat muut kanssaihmiset ammatin / koulutuksen perusteella mätäsieluisiksi ahnehtijoiksi, taidat itse kuitenkin johdattaa ajatukset tähän suuntaan? Julian blogiin varmaan sopisi paremmin juttu kunkin omien ahneuksien reflektoinnista, ei niinkään muiden tuomitsemisesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ah, touché! Mutta tosiaan kritisoin asiaa enemmin yhteiskunnan ja rakenteiden kannalta, kuin yksittäisen ammatinharjoittajan.

Vierailija (Ei varmistettu)

En osaa ottaa asiaan kantaa apteekkarien tai taksien osalta muuten, mutta niissä on kyse monopoliaseman purusta. Lääkärien koulutusmäärissä kyse on pikemminkin samasta kuin lastentarhanopettajilla: halutaan täyttää julkiset työpaikat terveyskeskuksissa, joissa kukaan ei halua olla työoloista johtuen. Tk-lääkärillä on ihan hyvä palkka ja teoriassa työ on juuri sitä mitä moni haluaisi tehdä. Käytännössä työnkuva on niin mahdoton että lääkärit äänestävät jaloillaan. On poliitikoilta typerää kuvitella, että koulutusmääriä lisäämällä nämä työpaikat täytettäisiin. Korkeakoulutettu nuori hakeutuu nykyään työn perässä mieluummin ulkomaille kuin Keski-Suomalaiseen pikkukuntaan. Tai opiskelee toisen ammatin. Toisaalta ammatillisesti mielenkiintoisiin työpaikkoihin lääkärit lähtevät pitkänkin matkan päähän huonommallakin palkalla. Lisäksi terveysmarkkinat ovat loputtomat, elintason noustessa yksityissektori voi kehittää yhä mielikuvituksellisempia työnkuva lääkärille. Em syistä koulutusmäärien lisääminen ei ole ratkaisu ja koska lääkäriksi oppiakseen tarvitsee muutakin kuin luento-oppia, ei nykyisillä resursseilla ainakaan Helsingissä voi kouluttaa enempää lääkäreitä koulutuksen laadun kärsimättä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, isot väestönluokat vanhenee vielä sen parisenkymmentä vuotta. Sitten kuolevat pois. Ketäs sitten hoidetaan? Väestönmäärä Suomessa vähenee jatkuvasti. Samoin myös terveydenhuollosta maksavat. No mutta sittenhän lääkärit pääsevät vihdoin nostamaan niitä työyttömyys- ym. joihin mihin ovat verorahoillaan paljon panostaneet! Se toki lämmittää niiden mieltä, jotka ajattelee että lääkärit ovat ahneita. Kunnes tajuavat, että itsehän sitten heidänkin turhan koulutuksena ja työttömyyden kulut maksavat.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vielä yksi kommentti lääkäriltä.

Plussat: mielenkiintoinen työ, jossa voi aina oppia uutta jos halua löytyy. Minusta ihmisbiologia ja sairaudet ovat älyttömän mielenkiintoisia, siksi tälle alalle päädyin. Työnkuvia laidasta laitaan ja luulen, että jokaiselle löytyy itseä kiinnostava ala ja työ jos jaksaa vähän perehtyä vaihtoehtoihin. Palkassa ei valittamista, toki riippuu työkokemuksesta ja -paikasta. Ei tarvitse kriiseillä siitä onko omalla työllä merkitystä. Naistenlehdistä ei tarvitse lukea vinkkejä, minkä mittainen hame on tarpeeksi pitkä toimistoon, ainakin sairaalassa asu tulee talon puolesta ja crocsit tai birkenstockit nappivalinta jalkaan. Ammatin arvostus on kiitettävä. Se että saa työskennellä monien eri alojen ammattilaisten kanssa tiiviissä yhteistyössä.

Miinukset: välillä hankalat potilaat ja omaiset. Ihmisten negatiiviset mielikuvat ja myös välillä arvostuksen puute (puhutaan arvauskeskuksesta ja koska olen nuori nainen, en tietenkään osaa mitään). Vaikka kuinka yrittäisi auttaa, kaikki eivät halua ottaa sitä vastaan eikä ketään voi (paitsi tietyissä tilanteissa) pakottaakaan. Silloin tuntuu että omat ponnistelut menevät hukkaan, kyynistyy vaikkei haluaisi. Aikataulut eivät jousta, ei ole pitkäksi venähtäneitä lounastaukoja jossain trendirafloissa tai etätöitä kotisohvalta (ainakaan lähtökohtaisesti). Iso osa työstä on paperinmakuista erilaisten merkintöjen kirjaamista, todistusten ja lausuntojen laatimista, mikä on pois medisiinisesta työstä. Aloituspaikkojen lisääminen ja kiristyvä työtilanne on myös minusta uhka kollegiaalisuudelle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Paremmin puit sanoiksi kuin minä ensimmäisenä lääkärikommentoijana. Ihmisten negatiiviset mielikuvat ja joskus aivan aggressiivinen asenne lääkäriä kohtaan olivat yllätys uran alussa. Myös paperityön määrä yllätti.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lääkärillä on paljon valtaa ihmiselämään, on aika luonnollista että ihmiset pelkäävät/arvostelevat lääkäreitä. Sama on monissa muissa julkista tai yksityistä valtaa käyttävissä ammateissa, mm poliitikko, juristi, toimittaja jne. Kyse ei ole käsittääkseni alan arvostuksen puutteesta vaan auktoriteettien pelosta. Alkuun sitä on vaikea kestää kun on itsekin epävarma omasta osaamisestaan ja roolistaan.

lääkäri DI (Ei varmistettu)

Olen ollut työssä DI:nä ja nykyisin lääkiksen loppusuoralla. Mielestäni monet lääkärit valittavat turhasta, ja kuten monilla on harhaluuloja lääkärin ammatista, on lääkäreillä korostetun auvoinen kuva muista asiantuntijatöistä. Lääkärilehden monet jutut tuovat mieleen kauppalehden 30v sitten, esimerkiksi viimeisimmässä lääkärilehdessä ollut juttu siitä, että pitäisi siirtyä omista huoneista avotoimistoon koska lääkäri on huoneessaan vain noin 1,5h päivä... en tiennyt itkeäkö vai nauraa, mutta tämänkaltainen organisaatioiden optimointi on ollut arkipäivää vuosikymmeniä kaikkialla muuaalla paitsi ilmeisesti lääkäreillä. Tämä oli siis vain yksi esimerkki.

Myös muilla aloilla on todella vastuullisia työtehtäviä joissa on pakkotahti. Myös muut hukkuvat byrokratiaan ja turhiin lomakkeisiin, maileihin yms. Myös muilla aloilla alkupalkka on todella eri kuin uran loppupalkka jne... Lääkärin ammatin yksi todella hyvä puoli on se, että työhön saa tulla pitkälti omana itsenään, ei tarvitse uudessa työpaikassa muotoutua niin sen paikan kulttuuriin tai pomon outoihin mieltymyksiin. Lääkäreiden myöskin tarvitsee miellyttää "asiakastaan" paljon vähemmän kun monien muiden asiantuntijoiden. Lääkäreiden työtilanne on ollut pitkään liian hyvä, mielestäni on outoa jos työpaikkojen hakijatilanne on se, että duunin saa laittamalla mailia...

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä tuleva kollega, ei kai näissä teksteissä väitetty, että kyseessä olisi vain ko. alaa koskettavat ongelmat. Tehtävänanto oli listata oman työn plussia ja miinuksia. Kommenttiisi täytyy kyllä lisätä, että myös monilla kandeilla on varsin ruusuinen kuva lääkärin työstä ja työelämästä. Kullakin alalla on omat plussansa ja miinuksensa, lääkärin työ on tosi antoisaa mutta kyllä se vastuu hengestä ja terveydestä tuntuu aluksi raskaalta. Kaikkea hyvää tuleviin haasteisiin!

DI lääkäri (Ei varmistettu)

Tässä perus dissaus, että kandina en osaisi kriittisesti arvioida koulutuksessa näkemieni lääkäreiden työn haasteita. Olin vuosia positiossa jossa piti osata arvioida työkulttuureita ja asiantuntijatyön kuormitusta. Tämän lisäksi minulla on siihen koulutus. Voi tietysti olla, että varsinkin sellaisilla kandeilla, jotka eivät ole ikinä olleet ns. oikeassa työelämässä, voi olla työstä ruusuinen kuva. Minulla ei ole työstä ruusuista kuvaa, mutta mielestäni on hyvin selkeää, että sairaalamaailmaan on vasta tuloillaan monet muutokset, jotka yrityselämässä ovat olleet täysin arkipäivää jo vuosikymmeniä. Tässä toinen esimerkki: Lääkärit usein kertovat (voivottelevat), että työ vaatii jatkuvaa kouluttautumista. Mikä asiantuntijapositio ei vaatisi? Esimerkiksi tietotekniikan asiantuntijoiden kenttä muuttuu huomattavan nopeammin kuin lääkäreiden, ja jos ei pysy kehityksessä mukana, menettää työnsä...

Vierailija (Ei varmistettu)

En millään tavoin tarkoittanut sinua vähätellä, ikävää jos niin koit. Varmasti sinulla on hyvää näkökulmaa asiaan, mutta toisen ihmisen kokemukseen voi olla aika vaikea samaistua ulkopuolelta - tällainen vaikutelma tulee kirjoittelustasikin. On varmasti haastavaa olla kahden ammatti-identiteetin rajamailla. Lääkärinä on usein tullut vaihdettua työpaikkaa (kuten kuvioon kuuluu) ja alkuun aina uuden työyhteisön tavat ja kotkotukset ovat jonkinlainen sokki, kun mieli on kiinni edellisessä.

Vertaat voimakkasti lääkärin ammattia DI:n ammattiin, mikä on toki luonnollista taustallasi.Ymmärräthän, että pelkän lääkärin koulutuksen saaneet evät näe asiaa samoin - eivät he mieti, onko työ rankempaa vai kevyempää kuin DI:n työ, he miettivät onko työ rankempaa kuin muilla erikoisaloilla lääketieteen sisällä, tai onko työ rankempaa kuin mitä
itse kokevat jaksavansa. Ihmiset kokevat tosi erilaiset asiat kuormittavina, mikä on yhdelle helppoa on toiselle raskasta. Monissa lääkärin hommissa joutuu aika paljon ymmärtämään ja hyväksymään hyvin voimakkaasti omasta kokemusmaailmasta poikkeavia näkökulmia, osalle se on kuormittavaa ja osalle ei. Taito kehittyy ajan kanssa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lääkäreillä ei ole ollut sairaaloissa omia henkilökohtaisia työhuoneita vuosikymmeniin. Tähän asti lääkäreillä on ollut yhteisiä, lääkäreille varattuja työhuoneita, joissa esim samaa kolmea tietokonetta käyttää vuorotellen vaikkapa kymmenen lääkäriä päivän aikana.

Nyt ollaan paikoin siirtymässä malliin, jossa lääkärillä ei ole mitään paikkaa, jonne vetäytyä tekemään ajatustyötä, perehtymään potilaspalereihin tai vaikka sanelemaan luottamuksellisia asiakirjoja. Osaston yhteisessä kansliassa kymmenien hoitajien, fysioterapeuttien jne keskellä työskennellessä joku koko ajan nykäisee hihasta, "kysyy nopeasti vielä yhden jutun" jne, hoitajien hälytyskutsut soivat tauotta ja välillä kaksi eri summeria vähän eri tahtiin jne. Viidentoista minuutin katkaisematon keskittyminen on täyttä utopiaa. Jos omaisen kanssa pitää puhua vaikkapa potilaan lähestyvästä kuolemasta, tätä varten pitää mennä esim siivouskomeroon.

Lääkärit ovat sairaaloissa jo nyt firmojen kaltaisissa "avokonttoreissa", erona se, ettei tilaa yleensä ole muutamaa neliötä enempää eikä kellään ole omaa konetta tai pöytää. Nyt suunniteltu malli, johon viittaat, vastaa suunnilleen sitä, kuin autotehtaalta suunnitteluinsinöörin työpiste siirrettäsiin keskelle tehdashallia, koska siinä saisi kätevästi palautetta matalalla kynnyksellä.

DI lääkäri (Ei varmistettu)

Keskimmäisessä kappaleessa kuvailemasi tilanne todella on ihan arkipäivää. Avokonttorissa voi olla vaikea tehdä työtä liittyen vaikka tuleviin irtisanomisiin, huonot uutiset annetaan tyhjässä neukkarissa ja sinnekin pamahtaa joku kesken kaiken... Avokonttorin idea onkin, että rohjetaan kysyä kaverilta apua, ja suljettujen ovien takana suhmurointi vaikeutuu. Monissa yrityksissä on käytössä pöydätön malli, tai vain 80% pöytiä, koska noin 70% henkilöstöstä on päivittäin koko ajan paikalla. Eli kommenttisi vain oikeastaan vahvistaa jo tekemääni havaintoa siitä, että monet yrityselämässä jo hyväksytyt muutokset tulevat (vasta nyt) myös sairaaloihin...

Avokonttorissa oppii työskentelemään, siitä voi olla jopa hyötyä. Ja loppujenlopuksi lääkärit työskentelevät avokonttorissa aika vähän, harvoin kokonaisia päiviä.

"Nyt suunniteltu malli, johon viittaat, vastaa suunnilleen sitä, kuin autotehtaalta suunnitteluinsinöörin työpiste siirrettäsiin keskelle tehdashallia, koska siinä saisi kätevästi palautetta matalalla kynnyksellä." Tätä tilannetta vastaisi se, että lääkäri laatisi papereita potilaiden huoneessa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse koen hyvin haastavana työskentelyn jatkuvien keskeytysten lomassa. En ihan ymmärrä, miksi mielestäsi lääkäreiden pitäisi haluta työoloihinsa huononnuksia vain sillä perusteella, että vastaavia ongelmia on muuallakin? Käsittääkseni avokonttori ei tutkimusasetelmissa ole osoittautunut hyväksi ratkaisuksi yritysmaailmassakaan. Mikäli itse haluat jatkossa työskennellä hoitajien kansliassa, tällaisia työpaikkoja on paljon tarjolla mm päivystyksissä. Nämäkin varmaan ovat makuasioita, yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen.

Potilashuoneesaa työskentely vastaisi kai pikemminkin autokaupassa työskentelyä?

Juliaihminen
Juliaihminen

Apuaaaaaa! Yhteiskunnallista kritiikkiä ja ay-liikkeen kyseenalaistamista voi aina erittäin mielellään harjoittaa, mutta yksittäisen ammattikunnan tuomitseminen ahneeksi not cool, koska kukapa meistä ei haluaisi lisää palkkaa, jos sellainen mahdollisuus tulisi eteen. :D

Mutta ehkä sitä ei tässä pyrittykään pohjimmiltaan tekemään. Tämähän on ikivanha keskustelu, että onko Lääkäriliitolla liikaa valtaa jne. Oikeastaan keskustelu voitaisiin laajentaa siihen, että onko ay-liikkeellä liikaa valtaa.

(Kaikki mun tuntemani - ja heitä on paljon, sillä valmistuinhan Turun eliiittilukiosta) lääkärit ovat ihania ja ekonomit ovat ihania <3 

Mia K.
Voi taivas

Luottamus on se suurin koetinkivi ollut!! Luottamus ns kaikkeen. Yrittäjänä pitää osata tarttua hetkeen ja välillä jopa jo huomiseen. Yrittäjän huonot puolet epävarmuuden sietäminen. Hyvät puolet mieletön vapaus. Näkijänä onneksi vaistoni on ollut kompassini. Olin. Koin. Opin. Opettelen. Olen.

ko ope (Ei varmistettu)

Kiva, että otit tän aiheen esille. Varmasti monelle lukijallekin kiinnostava ja näkemyksiä avartava teema, josta ei puhuta tarpeeksi.

Itse olen kotitalouden opettaja eli työskentelen yläkoulussa 13-15 -vuotiaiden kanssa. Työn hyviä puolia ovat voittopuoleisesti mukavat työkaverit ja useimmiten aineesta kiinnostuneet oppilaat, vaihtelevat päivät (jo kellonaikojenkin puolesta &gt;työpäivä voi olla kahden tai kahdeksan tunnin mittainen), ne kesälomat, periaatteessa vapaat viikonloput, työn monitieteisyys ja so. erilaisten työtapojen mahdollinen hyödyntäminen.

Sitten negatiiviset puolet. Työaika ei todellakaan ulotu lukujärjestyksen asettamiin raameihin, siksi viikonloputkin usein käytännössä menee osittain työntekoon. Tämän vuoksi palkka tuntuu usein työmäärään nähden vaatimattomalta. Vaikea oppilasaines tuo lisähaastetta ja kuormitusta työhön. Työ on pahimmillaan todella hektistä ja päivän aikana täytyy orientoitua hyvin erilaisiin tilanteisiin monta kertaa. Työllistyminen voi myös olla vaikeaa, riippuen aineista.

Negatiivisista puolista huolimatta itse en voisi kuvitella tekeväni kuitenkaan mitään muuta. Parhaita hetkiä työssä ovat yhteiset oivallukset varsinkin hieman heikompien oppilaiden kanssa. Tuntuu tärkeältä antaa nuorille keinoja arkielämästä selviytymiseen. Usein työpäivän aikana saa myös nauraa kunnolla teinien kotkotuksille :)

Kokki / keittiöesimies

Alalle pääsee lyhyellä koulutuksella, eikä esimiesasemaan päästäkseen vaadita korkeakoulutusta, joskin nykyään varsinkin nuoremmilla alkaa olla restonomin paperit. Työ on monipuolista ja ilmapiiri rento. Oman työn tuloksen näkee heti, myös esimiesasemassa suurin osa duunipäivästä on suorittavaa työtä.

Media antaa kuitenkin aika harhaisen kuvan siitä, mitä kokin työ pitää sisällään. Ehkä 5-10% työajasta on nättiä, luovaa piipertämistä. Loput ajasta teet 30kg satseja perunamuusia, keität kastikkeita 15 litran kattilallisen, putsaat ja leikkaat 20kg lihaa tai kalaa, purat useamman rullakon kuormia ruuanvalmistamisen ohessa (koska kuormat saapuvat aika usein lounasaikaan), ja ennen kaikkea tiskaat ja siivoat. Tiskaaminen ja siivoaminen vie karkeasti puolet työajasta - ainakin Helsingin ulkopuolella, olen kuullut että siellä on edelleen useimmissa ravintoloissa tiskarit :) Meikäläisille tiskari on kiireajan luksusta (= pikkujoulukauden perjantai- ja lauantai-illat, vappu, äitienpäivä, isänpäivä. Ja kyllä, olet töissä ihan jokaisen).

Esimiehenä teen joitakin tunteja toimistotyötä viikossa - lähinnä tilaan raaka-aineita, kirjaan taustajärjestelmään kuormakirjoja, maksan laskuja, teen työvuorolistoja, hyväksyn toteutuneita työtunteja. Ja tietysti suorittavan työn ohessa ohjaan nuorempia työkavereita (jotka jatkuvasti vaihtuvat) ja työssäoppijoita (vaihtuvat vielä tiuhempaan, meillä noin 20-30 vuodessa). Ammattikoulutuksen uudistuksen myötä työssäoppiminen tulee lisääntymään ja käytännön opetteleminen koulussa vähentymään. Toisin sanoen meille tulee entistä alkeellisemman tason opiskelijoita ohjattavaksi, ja heidän oppiminen on sitten siitä kiinni, kuka sattuu ehtimään / osaamaan / ketä huvittaa neuvoa. Tästä voisin sanoa useammankin painavan sanasen... Mutta jätetään se sikseen.

Peruspalkka esimiehellä on 2000-2500€ välillä (ravintolapäälliköillä alkaa kolmosella), siihen päälle lisät jotka meidän alalla on surkeat. Oma palkkani sijoittuu yleensä 2500-2700€ välille, koska teen paljon sunnuntaita. Omalle lapselle toivoisin jotain muuta :D

Pages

Kommentoi