Kiukuttelua ja juhlahumpuuttelua (VIIKKO 27)

Juliaihminen

Viime viikolla menetin hermoni noin kolmesataa kertaa ja olin välillä todella huonolla tuulella. Nämä lomaa edeltävät hetket taitavat ottaa aika koville.

Paskaa oli: Lapso oli kolme päivää kipeänä ja hirveän kiukkuinen, joten käninää riitti. Lisäksi mokailin ihmissuhdesaralla aika ikävästi ja nyt joudun häpeämään omaa toimintaani. Sijoituskämpän remontti ei todellakaan edennyt kuten oli luvattu tuhannesti, omat työt sujuivat edelleen tahmeasti, kotona oli aivan sairaan törkyistä ja lapsonen kaatui puistossa naamalleen, niin että se näyttää nyt piestyltä sarjakuvahahmolta (hyvästi kauniit kesälomakuvat! Joskin mun äiti heti ilmoitti, että hän voi fotoshopata ruvet pois kuvista, koska "nykyään kaikki kuvat fotoshopataan, todellisuutta ei ole enää olemassa"). 

Kivaa taas oli: Turun-viikonloppu ystävieni kanssa oli upea (äbä on miehensä kanssa Kroatiassa, joten me vallattiin heidän omakotitalonsa). Alppusen iltahorinat muuttuvat yhä dadaisemmiksi (Yhtenä iltana se hoki unissaan varmaan viisi minuuttia: "Saa tulla. Ei saa tulla. Saa tulla. Ei saa tulla."). Töissä haastattelin yhtä tosi kiinnostavaa adhd-kirjan kirjoittanutta psykiatria, jolla oli tosi kiinnostavia ajatuksia. Ja yhtenä aamuna siskoni Sofia kutsui mut niille raparperipiirakalle (voiko ihminen aloittaa paremmin aamuaan?). Lisäksi juhlin sunnuntaina mun 31-vuotiasyntymäpäiviäni mansikkakakulla. 

No, kaiken kaikkiaan viikko jäi juurikin tuon Turun-reissun takia todellakin plussan puolelle, vaikka kipeän lapsen kanssa jouduinkin pinnistelemään hermojani. 

Tänään alkavalla viikolla suunnitelma on sellainen, että Tiki lähtee Alpun kanssa vähän Tampereelle äitinsä luo, ja minä saan tehdä ihan mitä haluan Helsingissä. Luultavasti aion nautiskella elämästäni tekemällä extrapitkiä työpäiviä ennen lomaa (ne joilla on lapsia saattavat fiilata: kerrankin ei tarvitse miettiä, koska lapsi pitää hakea päiväkodista) ja juomalla iltaisin viiniä erinäisissä seurueissa. Olen varannut jo monelle illalle viiniseuraa ympäri Helsinkiä.

Toisin sanoen, vaikka tämä on mun viimeinen työviikko ennen neljän viikon lomaa, niin tämä on jo puoliksi lomaviikko, koska se tapahtuu sans bebe. Tiki saa sitten samanlaisen viikon, kun se menee hengailemaan Suomi-Areenaan, ja minä olen Alpun kanssa. Olen todella tyytyväinen tähän ratkaisuun, että molemmat saavat yhden lapsettoman viikon elämässään - ja kuitenkin kolme yhteistä lomaviikkoa! (Ja Alppu saa lomailla viisi viikkoa.)

Viikonloppu kuluu ystävieni häissä ja isosiskon lapsen ristiäisissä, eli juhlahumpuuttelua tiedossa. Sitten alkaakin loma, joka lähtee käyntiin pienellä Suomi-turneella. Ah!

Eli lupaan, että seuraava kuulumispostaus ei tule olemaan samanlaista mussutusta kuin tämä ja edellinen.

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

Kommentit

Pauliina / A la Helvetia (Ei varmistettu) http://www.alahelvetia.com

Aika hieno lomajärjestely! Työntekoloma sans bébé kuulostaa niiin hyvältä - en ennen lasta ollut ollenkaan tajunnut, miten rentouttavaa työnteko voi olla. Laittaa miettimään, että pitäisi itsekin ottaa rohkeammin molempien vanhempien aikaa yksin lapsen kanssa. Tekisi hyvää kaikille perheenjäsenille.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hei joo! Suosittelen aivan most def! Työnteko voi olla siis ihan OMAA AIKAA parhaimmillaan. 

Musta tuntuu, että tässä ihan jokainen voittaa. Etenkin kun viime aikoina oma lapsoseni on tuntunut olevan vähän liikaakin kiinni itsessäni, niin saan itse vähän hengähdystä ja Tiki saa laatuaikaa Alppusen kanssa. 

EvaDo

Kamalaa sanoa että tuntee onnea että muillakin menee huonosti. Sitä aina unohtaa että muillakin on joskus rankkaa, luulee että vain itsellä on välillä arjessa haasteita. Kiitos että kirjoitat elämästä kaikkine risuineen ja ruusuineen! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ymmärrän täysin!

Mä olen kelannut, että koska kirjoitan tätä blogia vähän myös itselleni muistiksi näistä vuosista, niin olisi falskia olla kirjoittamatta myös vähän raskaammista hetkistä. On kivempaa kirjoittaa iloista, jos uskaltaa kirjoittaa välillä myös niistä hetkistä, kun pinna on kierällä. (Ja sehän on!) Ennen kaikkea ajattelen, että nämä eivät sulje pois toisiaan: välillä musta on ihanaa olla 2-vuotiaan äiti, mutta välillä menee kyllä hermo aivan totaalisesti. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä yksi 25v nainen mietiskelee elämää lapsensaannin jälkeen muiden blogipostausten perusteella.

Minulla on yksi ongelma ja samalla postaustoivomus. Muutaman vuoden päästä olisi tarkoitus hankkia ehkä lapsia. Mutta nautin niiin kovasti elämästäni juuri nyt. Ystäväpiirissäni ei ole juuri vielä lapsia eikä oikein ole ikkunaa siihen, millaista se arki lapsen kanssa oikeasti on. Sitten aina kun luen blogitekstejä, joissa mainitaan jotenkin sivulauseessa vähänkin negatiivista lapsiarjesta, esim "ah ihanaa saada lapsivapaa vkl" tms, mulle tulee sellanen olo että APUA, enhän mä haluu hankkia elämääni tollasta asiaa, mistä sitten kaipaan kuitenkin lomaa! Ja tää ei ole missään nimessä mikään syyllistävä viesti että mitäs nyt tommosia kirjottelet kun lapsen olet halunnut, vaan kai ihan kaikista vanhemmista tuntuu tolta ainakin välillä. Mua vaan pelottaa että entä jos musta tuntuukin siltä suurimman osan ajasta, vähän kuin olisi liian rasittava työpaikka missä koko ajan odottaa seuraavaa lomaa.

Ootko sä pyöritellyt tällaisia asioita ennen lapsen hankkimista? Onko ketään kohtalotovereita? Kannattaako mun hankkia lapsia jos on näin itsekkäitä ajatuksia? :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Aivan sairaan inhimillistä, eikä tuossa ole mitään itsekästä eikä mun mielestä myöskään syyllistävää. Tästä todellakin voisi ja kannattaisi kirjoittaa pitkän postauksen, mutta jotenkin sanoisin niin, että ihminen tarvitsee aivan kaikesta välillä lomaa, tyyliin töistä, kumppanin kanssa hengailusta, himassa olemisesta, harrastuksista, pastan syömisestä, talvesta, television katsomisesta.. en keksi mitään asiaa, mitä haluaisin tehdä koko ajan (paitsi hengittää) ja mistä en haluaisi välillä vaihtelua.

Oma kokemukseni on, että lapsen saaminen on parantanut mun elämääni aivan järjettömän paljon, ja se on ehdottomasti ihaninta, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Ja silti mä haluan aina silloin tällöin omaa aikaa, ja se oma aika tuntuu aaaaaaaivan ihanalta. Ja siis ihan mielettömästi ihanammalta kuin silloin, kun mulla ei ollut vielä lasta :D Mutta mun mielestä on ilmiselvää, että omaa aikaa pitää olla ja sitä kuuluu ottaa.

En mä oikein usko, että se voisi tuntua suurimman osan ajasta rasittavalta työpaikalta, jos järjestää elämänsä hyvin. Toki on sellaisia ohimeneviä vaiheita, kun lapsi on pikku riiviö, mutta kun ei se silloinkaan ole koko aikaa, vaan niihinkin hetkiin mahtuu sellaisia "vedän maailman parasta huumetta" -tyyppisiä tunteita, kun se yhtäkkiä tulee pusuttelemaan ja horinoimaan jotain mun korvaani.

Lapsi on niin kuin elämä, välillä super kivaa, välillä vähän raskasta mutta yleisesti ottaen ehdottomasti elämisen arvoista. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos Julia tästä vastauksesta ja myös uudesta postauksesta asiaan liittyen! Näinhän se on, ehkä vähän huonosti kuvasin kommentissani sitä että mulla on tässä joku ajatusharha, että kun pelkään että lapsiarki onkin nii raskasta niin tunnun poimivan kaikki sitä pelkoani tukevat pienetkin maininnat ja mietin että "ääk apua, entäs jos elämä oikeasti onkin vain tota!1"

Mutta tämä kommentti (ja uudempaan postaukseen tulleet muiden kommentit) helpottavat oloani, oikeasti. Uudempaan postaukseen liittyen: jos taas luen pelkkää vauvaelämän ylistystä, se ei tunnu musta niin uskottavalta, vaan tulee juurikin olo, että tämä ei ole koko totuus, vaan että millaistahan se elämä oikeasti on. Isot kiitokset sulle siitä että avaat näitä molempia ja niin ihanan rehellisesti että tämmöinen skeptikkokin uskoo <3

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.