Kolme megamokaani

Juliaihminen

Yksi tärkeimmistä jutuista Demissä on ollut jo miltei kaksi vuosikymmentä (Demi täyttää elokuussa 19 vuotta!) megamokapalsta. Onko teistä joku lukenut sitä joskus?

Itse olen lukenut, editoinut ja latonut Demin palstalle noin... kymmenentuhatta megamokaa. Tai no en minä tiedä. Mutta paljon kuitenkin.

Eniten ihmisille käy näitä:

- Housut repesivät ja ihastus näki (jos kaikki suomalaisten tyttöjen revenneet housut laskettaisiin yhteen, niin... no, en tiedä, mitä silloin tapahtuisi)

- Puhui kaupassa kaverille, joka ei ollutkaan kaveri (yleensä jotain rivoa tai törkeää)

- Lähetti viestin väärälle ihmiselle (esimerkiksi kaverille tarkoitettu ääniviesti lähtikin ihastukselle, ja siinä viestissä ihminen luettelee omituisia faktoja vesimelonista)

Nauran usein ääneen, kun joku on yrittänyt leimata itsensä bussiin terveyssiteellä tai pissannut vahingossa julkisella paikalla niin, että noro kulkeutuu jonkun piknikviltille. (Mua naurattaa selvästi ihmisen eritteisiin liittyvät jutut, mutta ketäpä ei?)

Mun mielestä megamokapalstan ehdottomasti tärkein pointti ja oivallus on, että ihan kaikki mokailee ihan koko ajan. Ja vaikka sillä hetkellä hävettäisi niin, että tekisi mieli poistua universumista ja vannoo, etten ikinä ikinä kerro tästä kellekään, niin parin päivän päästä yleensä kaikelle voikin jo nauraa.

Elämä on siitä niin mahtava keksintö, että se ei loppujen lopuksi ole niin vakavaa.

No niin, Demissä on meneillään megamokahaaste, eli Demille voi kertoa oman megamokansa. Päätin osallistua tähän videon muodosa. Mun ihan eka megamoka tässä asiassa on se, että olisin voinut kyllä kammata hiukset ennen kuin aloin horista videolle. Mutta menköön!

 

 

Osallistukaa tekin Demin megamokahaasteeseen ja kertokaa ensimmäinen megamoka, joka tulee mieleen!

 

Katso myös:

Olisit sanonut, että näytän juoppolallilta

Negatiivinen norsu esittäytyy

 

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

smagardi
astu harhaan

Aah, megamokat oli aivan parasta silloin kun nuorena plikkana Demiä luki ja tilasi!

Aina ensimmäisenä omista megamokista puhuttaessa palaa elävänä mieleen se tietty hetki, kun onnistuin lyömään pääni leffateatterin lipunmyyntitiskiin aivan tajuttomalla kumauksella - ollessani tietenkin treffeillä suht tuoreen poiCCikseni kanssa. Pituuteni lähentelee kuitenkin enemmän kahta metriä kuin yhtä, joten epäselvää on se, miksi pääni oli sillä tasolla alkujaankaan (kumauksella saattaa olla osuutta asian unohtamiseen).

Sain mojovan kuhmun ja tuoreesta jäbästä pitkäaikaisen kumppanin - raukka varmaan ajatteli, ettei noin toheloa voi mihinkään yksin päästää, että parempi pysyä rinnalla vaan.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo, mutta tämähän päättyi onneksi hyvin! <3

Andando

Se ihan vähän vaan hävetti kun olin aikoinaan hotellissa töissä ja täytyi lähteä tarkistamaan yksi huone, olisikohan ollut 334. Piti käppäillä pitkiä käytäviä ja mennä hissillä ja siinä matkalla ehdin jotenkin sekoittamaan numerot, että meninkin 343 tai johonkin vastaavaa. Reippaasti yleisavaimella sisään, mutta kappas - pimeässä huoneessa läppärin valossa joku mieshenkilö olikin nautiskelemassa itsestään aikuisfilmin parissa. Ensimmäinen reaktio oli vain huutaa "ANTEEKSI" ja paiskata ovi kiinni. Ei jäänyt sedän naama mieleen onneksi, joten en tiedä jos hän kävi respassa asioimassa kanssani oleskelunsa aikana.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahahahahahhahahahahaha en kes-tä!!! :D :D

Andando

En minäkään ja tästä on kuitenkin jo melkein vuosikymmen. :D Toinen nolo miesten sukupuolielimiin viittava megamokakeissi kävi 16-kesäisenä vaihto-oppilaana Jenkkilässä. Asuin oikein tosi asiallisen ja fiinin kirurgiperheen luona ja perheen isä oli pian täyttämässä 60. Valitsin hartaasti Walmartin korttihyllyltä onnittelukortin, jossa luki että "Scott (tai joku muu S:llä alkava nimi) the Squirrel would give his left nut to make sure you have a happy birthday". Oltiin juuri käyty viikonloppuvaelluksella Kalliovuorilla ja siellä olin ihaillut maaoravia, chipmunks. Ajattelin, että söpö kurre siinä pitelee pähkinöitä, tämä on hyvä kortti.

Muistan miten se kortti kiersi syntymäpaardeilla arvokkaiden rouvien kädestä toiseen ja vasta joskus reilusti parikymppisenä tajusin tämän niin sanotun double meaningin. Ja koska mun muisti on valikoivaa laatua ja unohtaa kaiken tärkeän, vaan ei koskaan mitään noloa, muistan ikuisesti kuinka onnistuin samalla vaihto-oppilasreissulla sotkemaan hormonitoimintani seurauksena jotkut helvetin kalliit egyptinpuuvillaiset lakanat. Äksidentti tapahtui Suomeen paluupäivänä aamuna, enkä vaan kertakaikkiaan kehdannut mainita perheen äidille, että nyt kävi näin... Vieläkin hävettää, toivottavasti petauspatja oli joku halpis, mutta tuskin!

P. (Ei varmistettu)

Nyt on pakko osallistua keskusteluun kun vieläkin parinkymmenen vuoden jälkeen hävettää. Olin varhaisteininä erään sukulaisen hautajaisissa ja hautausmaalla pörräsi jostain syystä ampiaisia. Minähän ärsyttävänä teininä manguin siinä ääneen, että en kestä näitä ampiaisia, "mä kuolen". Siis hautajaisissa, omg, facepalm.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahah, tyylikäs (joskin täysin inhimillinen) veto! :D :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Olin aloittamassa miesvaltaisessa työyhteisössä. Ennen töiden alku tuli säköpostikysely lomatoiveista. Vastasin olevani jäämässä äitiyslomalle, mutta että toivoisin asian pysyvän toistaiseksi salassa. Iltapäivällä alkoi tulla huvittuneita onnitteluita, olinhan lähettänyt viestin koko tulevalle työyhteisölle. Siinä oli sitten helppo esiintyä jäätävänä huippuammattilaisena ekana työpäivänä, nimi oli luonnollisesti jäänyt kaikille mieleen...

Juliaihminen
Juliaihminen

!!!!!!! :D

Mä olen vain lähettänyt yhdelle yliopiston tutkijalle viestiä, jossa kysyn, voisko se alkaa ohjata mun kandia kun en kestä nykyistä kandiohjaajaa, kun sen metodit "lähentelevät huivitanssia ja muuta huruilua". Kyseinen tyyppi ei lukenut mun meiliä ilmeisesti kauhean tarkkaan, vaan laittoi sen CC:nä sille alkuperäiselle tyypille ja kysyi, voiko Julia vaihtaa ryhmää. 

Mä opin kerrasta, että sähköpostissa ei ikinä, ikinä haukuta ketään. 

Maira__ (Ei varmistettu)

Mun varhaisultran positiivisista näkymistä kertova viesti lähti vahingossa pomolle. Just se mukavasti kenelle halusin asian viimeisenä kertoa :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Eikä!!!! Uskomatonta :D :D Nämä on just näitä!

Kommentoi