Kostoni olkoon verinen

Juliaihminen

Olen tässä miettinyt kostamista viime aikoina. Aina välillä tulee sellainen impulssi, että nyt haluaisin kostaa tuolle ihmishirviölle todella verisesti.

Viimeksi tällainen kostonhimo iski muhun, kun käytiin Mirjan ja Raisan kanssa Berliinissä sellaisessa kivijalkaliikkeessä. Astuttiin liikkeeseen, ihasteltiin tavaroita. Miekkoset ja lapset odottivat puodin ulkopuolella. Mirja tervehti sitä myyjää, mutta mä en jotenkaan ujona muistanut, miten saksaksi sanotaan terve, joten nyökkäsin vain myyjän suuntaan, mutta se ei oikein huomioinut mua tai nyökkäillyt takaisin.

Kun astuttiin liikkeestä ulos, miesmyyjä seurasi meitä kadulle ja kysyi, puhutaanko englantia. Kun sanottiin, että kyllä, alkoi mielivaltainen ryöpytys: "Te olette epäystävällisiä, ilkeitä ihmisiä. Berliini ei kaipaa teidänkaltaisia. Minä haluan tavata vain mukavia ihmisiä, ja te ette ole millään lailla mukavia. Älkää tulko liikkeeseeni enää koskaan!" Se vain huusi siinä raivoissaan meidän lasten edessä, tilanne oli täysin absurdi. Normaalisti mä pystyn aika hyvin sivaltamaan takaisin, mutta nyt en saanut sanaa suustani. (Onneksi Mirja sai, sentään!) Tuossahan kävi oikeastaan toteen se suurin pelko, mitä kaikki ihmiset pelkäävät pikkuliikkeissä: Saako niissä puhua ääneen? Miten myyjälle moikataan? Pitääkö ostaa jotain, jos puhuu myyjälle? Mitä jos mokaan jotenkin? Kääk, menen mieluummin shoppailemaan Prismaan, kun en osaa pikkupuotien etikettiä!

No, sen miekkosen raivoryöpystä tuli aika paha mieli, vaikka se olikin täysin perusteeton ja hullunkurinen. Päätin heti, että kirjoitan hirveät raivopalautteet tästä Yelppiin. Sittenpähän näkee! Siinä kostoa kerrassaan, sellaiselle mulkvistille! Saa tuta semmoset amok-solvaukset, ettei kukaan enää mene siihen paskapuotiin.

Nyt tapahtuneesta on kulunut viikko, enkä todellakaan ole kirjoittanut Yelpiin yhtään mitään. Enkä varmaan jaksakaan. Ramasee, ei pysty. Tunteet laimenee. Pirullista!

 

Nyt pahoitteluni niille, jotka eivät katso Game of Thronesia, nimittäin pakko vähän viitata niihin juonikuvioihin. Olen miettinyt kostoa myös siksi, että Arya Starkin kostotoimenpiteet ovat niin ihailtavan perusteellisia. (Tässä kappaleessa on sitten spoilerivaroitus.) Arya päättää kostaa kaikille, jotka ovat murhanneet hänen perhettään. Niinpä hän pyrkii itsepintaisesti kovaan koulutuksen, joka opettaa hänet loistavaksi salamurhaajaksi. Hän näkee vaivaa ja hikoilee oppiakseen hyväksi kostajaksi. Joka ilta ennen nukkumaan menoa hän luettelee listan ihmisistä, kenet hän haluaa tappaa: "Cercei, Joffrey, Rorge, The Mountain, Walder Frey..."

Olen kelaillut, että jos toden teolla haluaisi omistautua kostolle, niin kyllähän sitä pystyisi tekemään ties mitä julmuuksia ja aiheuttamaan jonkun elämään hirveää tragediaa ja menetystä. No, en nyt puhu ihan siinä mittakaavassa, että myrkyttäisin kokonaisen suvun (kuten Arya teki). Mutta sillä lailla tiedättehän, alkaisi pikkuhiljaa puhua siitä ihmisestä paskaa kaikille, ehkä vokottelisi tämän ihmisen puolisoa ja tekisi sellaisia pieniä ikäviä juttuja, jotka musertaisivat toisen elämän. Laittaisi pellillisen jäädytettyä pissaa sen postiluukusta sisään.

Mutta kuten jo tuosta Berliinin ikävästä kauppiaasta huomaan, mun kostonhimo sammuu valitettavan nopeasti. En vain sitten kuitenkaan jaksa lähteä eeppiselle carnageretkelle, jotta saisin tyydytyksen epäoikeudenmukaiseen kohteluuni. Se on harmillista. Ja se on myös kovin terveellistä. Koska voi olla, että oma elämä vähän kärsisi, mikäli esimerkiksi koulutuspaikan valinta (kuten Aryalla Faceless Manin opissa), iltarutiinit (kuten Aryalla tappolistansa luetteleminen) ja koko elämän suunta (kuten Aryalla ratsasteleminen ympäri Westerosia tappamassa ihmisiä) määräytyisi sen mukaan, millä pystyisi kostamaan parhaiten.

Toisaalta, en voi syyttää Aryaa, koska hänelle tehty epäoikeudenmukaisuus on hieman suuremmassa mittakaavassa kuin se, miten mua on kohdeltu (esimerkiksi juuri tuo Berliinin huuteleva myyjäukkeli).

Pointtina on siis se, että kostaa kyllä varmasti pystyisi aika mehukkaastikin, mutta onneksi elämässä on kaikenlaista muutakin sisältöä niin, ettei ole enrgiaa tai kostonhimoa niin paljon, että lähtisi toteuttamaan jotain eeppistä takaisin maksun retkeä. Saattaisi olla nimittäin aika kuluttavaa loppujen lopuksi.

 

 

Oletteko kostaneet joskus? Miksi ja miten? Kiinnostelee tosi paljon!

Jos kerrotte teidän kostotoimenpiteistä, niin lupaan kertoa, miten mä kostin yhdelle yläkerran naapurille sen bassojumputukset Belgiassa asuessani. Hehheheheh!

 

 

Kuva: Meidän äbän otos Kroatiasta viime kesältä

 

Lue myös:

Kun näen invataksin, ajattelen sinua

Hiljennä Sirpa Selänne päästäsi

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

 

Share

Kommentit

Räyhälä
Räyhälä

Muahahaah! Mä oon kyllä erittäin kostonhimoinen, mutta just tolleen, että en (yleensä) pistä mitään tekoja täytäntöön. Mutta käyn joka kerta päässäni läpi kuinka voisin kostaa parhaiten minua tai viattomia ihmisiä loukanneille ihmisille, ja herkuttelen näillä ajatuksilla. Saan sillä tavalla jotenkin tehtyä henkisesti oikeutta itselleni ja pidettyä mieleni virkeänä.

Ja käsittämätön bertsu-ukkeli! (Ja niin saksalainen tapa reagoida, nimim. Itsekin saksalaisten ryöpytyksiä kokenut.) No, ehkä sillä olo huono päivä, mutta ilkeää silti. 

DADA/DAY

Jännä juttu, miksi se kostonhimo iskee pahimmin aina tuollaisissa tilanteissa, kun ei ole itse löytänyt sopivan nasevaa vastausta oikealla hetkellä.

Mun eeppisin kostoretkeni on kohdistunut kaveriin, joka ehti lukea kuudennen Harry Potterin ennen mua ja spoilasi Kalkaroksen tappavan Dumbledoren. Olen tämän verisen vääryyden vuoksi varannut ikuisen kosto-oikeuden spoilata kaikki kirjat ja elokuvat kaverilleni. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Törkeää toimintaa ystävältä!!!!!!! 

:D

CougarWoman
CougarWoman

Kosto, joka hävettää mua vieläkin: olin alle kolmekymppinen, ja mun silloinen poikaystävä petti mua. Ei syönyt vakaumuksensa vuoksi sianlihaa ja väitti jopa, että on sille allerginen. Mä syötin sille kostoksi sikanautahampurilaisen, ja kivenkovaan väitin kun se sitä lihan koostumusta alkoi varmistelemaan ilmeisesti oudon maun takia, että se on sataprosenttista nautaa. (Tyyppi ei muuten tiedä vieläkään, että syötin sille sianlihaa.) 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Jouduttiin kerran tilanteeseen, jossa edellä ajanut auto pysähtyi suojatien kohdalla blokaten meidät ja kuski tuli nyrkki heiluen raivoamaan meidän auton viereen mun miehelle silleen aika pelottavasti. Kun tilanne oli ohi, mulla alkoi nousta suuttumus ja kostonhimo. Mies sen sijaan sanoi että hänelle tuli vaan aivan älyttömän paha mieli sen raivopään puolesta. Että mitäköhän sen elämässä on meneillään kun tuolleen flippaa.
Se oli mun mielestä niin poikkeuksellisen järkevä tapa suhtautua asiaan, että olen yrittänyt opetella suhtautumaan samoin.

Kostamisesta. Oon aika hyvä kostamaan. Kostan harvoin, mutta perusteellisesti ja silleen salakavalasti. Taustalla täytyy olla jotain todella alhaista käytöstä toiselta osapuolelta, sillä muuten olen lyhytvihainen. Kostaminen vie kuitenkin ihan hirveästi energiaa ja koston hautominen saa pahalle mielelle. Pääasiassa siis pyrin tuohon puolisolta opittuun strategiaan tai suoraan konfrontaatioon. Jos multa pyytää anteeksi, kostofantasiat unohtuu yleensä hetkessä.

Emilia M

Kiinnostava aihe! Kostofantasiointi on kyllä mullekin tyypillistä, mutta harvemmin toteutan aikeitani, tiedän mitkä omantunnontuskat mulle sitten iskisivät. Niille, jotka ovat tehneet mulle pahimpia asioita, en ole kostanut oikeastaan mitenkään. Yritän ajatella kuten yllä kuvataan, että niille elämä on varmasti sellaista sisäistä kärsimystä, että jokin saa toimimaan sillä tavalla.

Lapsena pelästyin, kun oltiin isäni kanssa kävelemässä ja olin sille hirveän kiukkuinen jostain riidasta ja toivoin, että kunpa se saisi opetuksen, kunpa sille tapahtuisi jotain ikävää, se vaikka kaatuisi ja loukkaisi jalkansa silleen ihan vähän, ei niin että se kuolisi, mutta niin että sitä SATTUISI. (en tiedä millä lapsen logiikalla tämä olisi opettanut isää kohtelemaan mua riitatilanteessa paremmin). Ja sitten pienen hetken päästä näin tapahtui! Isä liukastui ja väänsi kipeästi polvensa. (oli talvi ja liukasta ja pimeää ja isäni ei tod ole mikään sporttisankari). Ja mun piti juosta kotiin ja hakea äiti ja auto! Silloin säikähdin ihan totaalisesti ja lopetin fantasioinnit pitkäksi aikaa.

Oikeasti en muista kuin yhden kerran aidosti kostaneeni. Olin kipeänä ja pyysin silloista poikakaveriani tekemään mulle leivän. Ei olisi viitsinyt, mutta teki kuitenkin (mikä höhlä - kipeää kuuluu HOIVATA ja HEMMOTELLA). Ruisleivän, päälle juustoa, ehkä jotain rehujakin en muista enää. Haukkasin. Juuston alle oli piilotettu LAKRITSIA. Se oli todella ällöä ja pahaa. Silloin päätin, että tämmäää kostan. Haudoin kostoa pari kuukautta, että se ei varmasti osaisi odottaa. Sitten oli jokin leffankatselutilanne. Ehdotin salakavalan kevyesti, että mää voisin tehdä meille jotkut herkulliset jäätelöannokset, pakkasessa taitaa olla jotain mangojätskiä. Piilotin häiskän jäätelöannokseen pakasteherneitä. Se oli siitä aivan totaalisen järkyttynyt eikä sen mielestä nämä kaksi olleet millään lailla verrannollisia asioita, lakritsi ja herneet. Mä olin vain vahingoniloinen. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun joku teki sille jekun, vaikka se oli aina tekemässä niitä muille. Herra taisi olla siihen aikaan 28-vuotias. Terkkuja vaan, jos luet tätä!

saarah
visual diary

Hahahhaaa, tää oli NIIN HYVÄ :D :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahah, niin paras :D Nuo tuommoiset kostot on parhaita, jotka tulee pitkän ajan päästä täysin yllättäen.

Tepita
Outlandish

Olen joskus paha ihminen. En halua kenellekään pahaa, mutta en kestä sitä, jos minua kohdellaan omasta mielestäni epäreilusti. Pari vuotta sitten Keski-Euroopassa asuessani eräs kollegani kohteli minua mielestäni huonosti, joten aiheutin hänelle tarkoituksella pahan mielen:

Naiskollegani, joka oli ja on ystäväni, kärsi pahoista itsetunto-ongelmista johtuen kamalasta poikaystävästään. Vaikka tulimme hyvin toimeen keskenämme, tiesin että hän oli välillä kateellinen minulle (syyksi ei tarvittu muuta kuin suomalaisuus). Tiesin myös, että hän oli kovasti ihastunut erääseen suomalaiseen mieskollegaamme. Olimme sitten eräs päivä lounaalla ja keskustelimme en-muista-mistä ja hän aivan yhtäkkiä otti nokkiinsa jostain, mitä kukaan meistä ei ihan pystynyt identifioimaan. Yhtäkkiä hän vain alkoi huutaa minulle naama punaisena, että olisin jokin besserwisser, pakko-olla-aina-oikeessa-henkilö, joka voisi välillä pitää turpansa kiinni.... En arvostanut hänen äänensävyään, enkä sitä, että hän ei pystynyt esittämään väittelleen mitään perusteluita.

Hän oli aikaisemmin kertonut, että olisi menossa samaisena päivänä tämän suomalaisen mieskollegamme kanssa töiden jälkeen kahville, joten päätin että etpäs muuten menekään. Koska mikään ei raivostuta kateellista naista enemmän, kuin se, kun se kateuden kohde tekee juuri sen, mitä hän pelkää eniten, niin tein sitten juuri sen. Sinä päivänä mieskollega tulikin sitten minun kanssani kaljalle, ei tämän kiukkupussin. 

saarah
visual diary

Täällä kans yks kostonhaluinen ilmoittautuu! Yleensä mulla ne jää myös vaan suunnittelun asteelle (ehkä onneks, oon aika helposti tulistuva, vihastuva ja kostoja suunnitteleva).

Kerran kyllä kostin epäreilun kohtelun, tää oli sinä kesänä kun olin muuttanut ekaan omaan kotiin. Olin tehnyt ulko-oveen sellaisen (omasta mielestä) kauniin Tervetuloa-kyltin, joka oli siis a4 paperi, johon olin maalannut vesiväreillä taustan ja kirjoittanut sitten päälle Tervetuloa. Aika perus, sellanen 18v. taidetytön taidonnäyte. Sitten soi ovikello ja naapurin mummo sanoi että mun on otettava se ovesta pois, koska ovessa ei saa olla mitään. Olin tietysti että minähän pidän ovessani just mitä haluun.

Meni viikko, tuli lisää ovikellonsoittoja, sama mummo kertoi että joku on pelästynyt sitä kyltiiä, se pitää nyt poistaa. En suostunut vieläkään. Vika tikki oli se, että mummo tuli kertomaan että asiaa oli käsitelty talonyhtiön hallituksen kokouksessa ja kuulemma mun pitäisi nyt poistaa se tervetuloa-kyltti koska tästä oli tehty "oikea päätös". Tässä vaiheessa aloin hermostua ihan kunnolla ja käskin mummoa soittamaan vaikka poliisit, mutta kyltti pysyy (Ihmettelin myös et miks ne ei vaan ottanu sitä itse salaa pois ja heittäny roskiin jos se oli kerta niin iso ongelma). No meni ehkä puoli vuotta, muutin uuteen kämppään, mutta päätin että KOSTO ELÄÄ. Olin tutustunut alakerrassa asuvaan poikaan ja lahjoitin sen kyltin sille. Se lupas pitää sitä ovessaan, vaikka mummot sanois mitä :D. Olin TODELLA tyytyväinen.

Vieläkään en ymmärrä mikä siinä kyltissä oli ongelma. Muillakin oli ovissaan ties mitä kransseja ja härpäkkeitä.

 

CougarWoman
CougarWoman

Mitä pääkalloja ja visvaisia zombeja sä olit siihen maalannut, kun joku sitä oikein pelästyi? :D :D 

saarah
visual diary

Ahahahahaa, no vois kuvitella et just niitä mut siinä ihan oikeesti luki vaan Tervetuloa :D :D :D

 

Juliaihminen
Juliaihminen

Nyt muakin TODELLA kiinnostelee, että miltä tuo saatanallinen mummeleita pelästyttävä tervetulo-kyltti oikein näytti :D :D :D

Jennyyyyyyy (Ei varmistettu)

Haudon kostoa useinkin, mutta vain kerran muistan toteuttaneeni sen. Olin kerran pari päivää ulkomailla hostellissa, jossa oli myös ranskalainen nuorisoporukka. He metelöivät yötä päivää, sellaista ihan päätöntä menoa. En tietenkään saanut poikaystäväni kanssa nukuttua kuin katkonaisesti, mikä tietysti ärsytti kuin pientä sikaa. Meillä oli aamulla aikainen lähtö seuraavaan kaupunkiin ja huomasimme, että käytävällä oleva yhteissuihku oli täynnä näiden ranskisten kuivuvia vaatteita. Siis tosi paljon, mahdollisesti jopa koko matkagarderobi. Kostoksi meidän kiduttamisesta kasteltiin kaikki vaatteet läpimäriksi :D

Emilia M

Tästä muistinkin sen, kun kerran muuten niin hiljaiset alakerran naapurini lauloivat keskellä yötä kovaan ääneen - virsiä. Kestin sitä jonkin aikaa, mutta kun se jatkui ja jatkui. Lopulta keksin. Laitoin korvatulpat korviini ja käänsin radion täysille. Annoin olla ehkä viisi minuuttia. Jotain rockinmöykkää sieltä tuli. Sitten sammutin. Sitten tuli alakerrassakin hiljaista. En kuitenkaan pidä tätä kostona. Se oli vain ei-niin-hienovarainen tapa viestiä, että musiikki muuten kuuluu naapuriinkin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oikein ja oikein :D

Aave (Ei varmistettu)

Saan mun kaikki kostofantasiat tyydytettyä Agatha Christie -kirjoilla, joissa kaikenmaailman sisäköt ja pehtoorit kehittelee mitä uskomattomampia, sekunnin tarkkoja murhakoreografioita tuosta vain. Itsehän olen sen verran nynny että tunnen huonoa omaatuntoa jos jätän sähköpostitervehdyksestä pois "ystävällisin terveisin" tai annankin jollekin mestalle neljä tähteä viiden sijaan. Oikea kosto veisi multa yöunet kuukausiksi.

Juliaihminen
Juliaihminen

!!!! Sana pehtoori mainittu. Otan sen välittömästi aktiiviseen käyttöön.

Ja joo, yleisesti otten vähän samoilla linjoilla, ei jotenkaan pysty sitten (yleensä) kuitenkaan kunnon kostoihin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahah, ihan mahtavia kostotarinoita! Ja täysin oikeutettuja :D

Mun Belgian-kosto oli siis semmonen, että asuin puoli vuotta asuntolassa, ja mun yläkerran naapuri soitti yötä päivää musiikkia kovempaa kuon festareilla. Koko muu rappu oli ihan hiilenä tähän muijaan, mutta se oli yleensä niin pilvipäissään, ettei sitä vain kiinnostanut, vaikka yökolmelta olisi rukoillut musan laittamista pienemmälle.

Päätin Erasmus-vaihdon puolivälissä, että kun lähden, kostan. Vikana iltana ennen lähtöä vedin kunnon jäähyväistumut. Olin aivan järjettömässä darudessa lähtöaamuna. En pystynyt kunnolla edes kävelemään. Silti ajattelin, että kadun ikuisesti, jollen suorita kostoa. Niinpä viimeisillä voimilla otin mun shampoon, hoitoaineen ja suihkusaippuan, joita en aikonut roudata Suomeen, ja pusersin ne kaikki sen mujerin postilokeroon. 

Hohohohohohoooo!!! En kadu vieläkään, vainna tästä on seitsemän vuotta aikaa.

Travojago
Travojago

EI! EN KESTÄ! 

Oon aina ajatellut, että oot rautamuikki mutta tää nostaa sut ihan uusiin arvostus sfääreihin

Räyhälä
Räyhälä

AHAHAHAHAAHAAAA ! No nyt! Vitsi mikä shampookostaja :D nauran ääneen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Luulin että olen jotenkin sairas päästäni kun minulla on heti valmiina kostosuunnitelma kaikille jotka ovat vähänkään väärin toimineet, tuttavista poliitikkoihin mutta enpä ole muistaakseni vielä yhtäkään toteuttanut.. yksi säännöllinen on että teen lastensuojeluilmoituksen turhin perustein jos joku äityli minulle liikaa vittuilee mutta ei ole vielä ylitetty sitä kynnystä näemmä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Perätön lastensuojeluilmoitus on BTW typerin ja säälittävin tapa kostaa, se aiheuttaa haittaa sekä kyseisille lapsille, että niille lapsille jotka oikeasti tarvitsisivat lastensuojelun henkilökunnan aikaa.
Ajatella tietty saa mitä haluaa mutta toiv kukaan ei tällaista oikeasti tee.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kuten edellinenkin sanoi, niin perätön lasu-ilmoitus on melkein typerintä, mitä voi tehdä. Lastensuojelupalvelut ovat aivan äärettömän ylikuormittuneet, ilmoituksia tulee päivittäin ja paljon. Luuletko, että siellä on työntekijöillä aikaa ja mielenkiintoa alkaa selvitellä ihan perättömiä juttuja? Jokainen ilmoitus on kuitenkin käsiteltävä ja tehtävä arvio. Ja kuinka paljon se traumatisoi etenkin kyseessä olevaa LASTA?

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin, tiedän kyllä miksi turhia lasuja ei pidä tehdä. Tämä nyt onkin vain mielikuvituskosto, mutta ei kannata itsekään turhaan antaa ihmisissä aihetta kostotoimenpiteisiin, esim ensimmäinen "turha lasukohteeni" (pään sisällä) oli naikkonen joka kiusasi minua koko kouluajan. Kaikki kun ei välitä siitä vaikka joku tempaus olisi toisten mielestä säälittävä tai typerä..kouluampumiset ja terrorismi jne on tästä kostoteemasta ääriesimerkki.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielikuvutuksessan saa tietysti kostaa miten haluaa :) Parhaat kostot mielestäni osuvat vain koston kohteeseen eikä ulkopuolisille aiheudu harmia. Kurjaa että olet joutunut hautomaan kostoa noin ikävästä syystä :(

Hups ja häh!?

Pakko kommentoida hieman aiheen vierestä tuota Berliinin tapahtumaa. Meillä oli sukutapaaminen ko. kaupungissa (älkää kysykö miksi, pitkä stoori) ja kyseisen viikonlopun aikana koimme useita hiukan samankaltaisia tilanteita. Lähinnä ravintoloissa, mutta kuitenkin. Seurueessamme oli ihmisiä 15-vuotiaasta 75-vuotiaaseen, emmekä todellakaan möykänneet, rymynneet tai muuten aiheuttaneet häiriötä. Paitsi jos iloinen pulina ja nauru jotakin häiritsee. Saimme eri ravintoloissa henkilökunnalta suoraa palautetta mm. siitä, ettemme antaneet tarpeeksi tippiä, että emme osanneet tarpeeksi nopeasti kertoa kenelle mikäkin annos oli tulossa, että joku oli kehdannut vaihtaa istumapaikkaa (suoran auringonpaisteen takia) jne. Eikä sävy näissä kommenteissa ollut todellakaan rakentava.

Luulen, että mekin olimme jotenkin vääränlaisia ihmisiä tuohon trendikkääseen kaupunkiin. :)

Pitäisi vain keksiä hyvä tapa kostaa. Näin kahden vuoden jälkeen kosto voisi tulla mukavasti yllätyksenä.

CougarWoman
CougarWoman

Paras kostohan noille on pistää suoraan palautetta Tripadvisoriin ym. Tai no, ei edes kosto, vaan ihan hyväksyttävää toimintaa jopa. 

Hups ja häh!?

No niinpä. Itse en oikeasti ole lainkaan kostonhimoinen ihminen, joten tuo olisi minulle erittäin sopiva tapa toimia. Enää en vaan valitettavasti muista ravintoloiden nimiä. Sama juttu kuin Julialla, "kostonhimo" tai paremminkin palautteenantohimo laantui nopeasti reissun jälkeen. :)

JeanB (Ei varmistettu)

Tämä oli todella silmät avaava teksti: en nimittäin ole aikoihin ajatellutkaan, että kosto voisi olla motivaattori myös minulle. Olen siis selkeästi hyvin kostonhaluton ihminen. Silloin jos koen vääryyttä, tekee lähinnä mieli mennä painokkaasti kertomaan ihmiselle, miksi koen hänen toimineen väärin ja miltä minusta tuntuu.

Olen mielestäni ehkä kerran tai kaksi joutunut itse koston kohteeksi - tyyliin kostoksi siitä, että olen perunut tapaamisen, minulle on tehty oudot oharit. Nämä kostot ovat tuntuneet kummallisilta varsinkin, kun kostoon johtaneen oman toimintani takana on oli sairaus (joka ei näkynyt ulkopuoliselle).

Sanni Tee Tee

Sama. Piti oikein pysähtyä miettimään, olenko joskus kostanut - tai edes halunnut kostaa. En muista sellaista tapahtuneen.

Sen sijaan en pysty kyllä ikinä jättämään mitään ikäviä/epäselviä tilanteita tai väärinkäsityksiä selvittämättä. Oon uupumaton ja supersinnikäs, mitä tulee auki jääneiden tilanteiden, epärakentavien keskusteluiden tai epäreilujen tekojen JÄLKIPUINTIIN. En vain yksinkertaisesti VOI antaaa asioiden olla tai painaa niitä villaisella. Varsinkin jos tiedän, että joku ihminen kuvittelee minusta tai motiiveistani jotakin sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.

Sanopa minulle pahasti tai teepä joku paskamainen temppu, niin joudut KESKUSTELEMAAN! Voi pojat.

Mutta joo, tällaiselle ei-kostajalle kaikki edellä kerrotut kostot ja kostofantasiat ovat kyllä ihastuttavan eksoottista luettavaa. :-D

Vierailija (Ei varmistettu)

Apua, törmäsin sun kaltaiseen ihmiseen just ravintolassa. Kala ei maistunut tuoreelta, ja sanoin sen tarjoilijalle. Tarjoilija hoiti tilanteen ihan fine (haluatko jotain muuta, ai et, ok, emme veloita tästä sitten mitään), mutta sen jälkeen ravintolapäällikkö purjehti paikalle ja alkoi uudestaan sörkkimään asiaa, inttämään että kaikkien mielestä keittiössä kala on hyvää ja kyllä se on tuoretta ja että _kukaan muu ei ole sanonut että siinä olisi mitään vikaa_ ja että me olemme väärässä ja piti siinä sitten vielä pienen luennon siitä kuinka palautetta kuuluu antaa (olin antanut ihan niin kuin hänestä kuului antaa, heti ruokaa maistettuani ja heti kun onnistuin saamaan kontaktin henkilökuntaan). Muut söivät ateriansa loppuun ja mää olin ilman ja tilattiin laskut ja ravintolapäällikkö tuli vielä kerran jotain siihen sönkkäämään ja vielä lopuksi tokaisi että toivottavasti asia tuli nyt selvitettyä ja meille jäi hyvä mieli ja haluamme tulla vielä uudelleen. Juu, asia selvitettiin jo sen tarjoilijan kanssa ja se sen ravintolapäällikön tarve KESKUSTELLA ja OPETTAA oli se joka jätti ikävän maun ravintolakokemuksesta, ei varsinaisesti huono ruoka, sitä nyt sattuu. Teki tod mieli mennä antamaan kitkerää palautetta tripadvisoriin tms. mutta toistaiseksi oon onnistunut pidättämään tän impulssin.

Lisäksi nämä keskustelijat (mun perhepiirissä on myös yksi tällainen tapaus) on usein sellaisia (en väitä että sää olisit) että lähinnä ne haluaa saada sen oman sanottavansa sanottua ja sillä sen toisen kuuntelemisella/kokemuksella ei oo sit lopulta niin väliä. Että siinä sitä vain joutuu kuuntelemaan sitä toisen paasausta, kun itseä alkaa jo kyllästyttää koko aihe, ja sit ei jaksa enää edes puolustautua ja sanoa omaa sanottavaansa, kun ei jaksa enää jauhaa ja jauhaa jostain pikkuasiasta. Ja sit se alkuperäinen _keskustelija_ jää siihen omanarvontuntoaan vahvistavaan käsitykseen, että taas kerran hän oli oikeassa ja muut väärässä, kun toiset on vain hiljaa.

Sanni Tee Tee

Haha, olen siis selvästikin todella hirviömäinen tyyppi. :-D

Sanni Tee Tee

Tosin mun ja sen ravintolapäällikön ja sun lähipiirin ihmisen ero on se, että itse lähinnä yritän hiki hatussa saada _keskustelukumppanini_ perustelemaan epärakentavaa käytöstään ja kertomaan, mitä -hänen_ mielessään liikkuu. Yleensä myös yritän onkia jotain infoa siitä, miten olisin itse voinut toimia toisin. Ennemmin siis kuuntelen kuin paasaan. Paasaaminen ja saarnaaminen eivät musta oikein täytä keskustelun tunnusmerkkejä.

Ravintolapäällikön reaktio myös kuulostaa kovasti Julian kuvaamalta berliiniläiskauppiaalta. Eli turhamainen ja arrogantti avautuminen henkilölle, joka ei tosiasiassa ole tehnyt mitään väärää. En aivan tunnista itseäni moisesta menettelytavasta...

Kommentoi