Kuinka joulunvihaajasta tuli joulunrakastaja

Ladataan...
Juliaihminen

 

Mä olen aivan eeppinen joulufiilistelijä. Nykyään. Oli nimittäin aika, jolloin elin joulukieltäymyksessä, joulu oli vain epämiellyttävä suorite. Muttei enää. Saanen horista tovin joulun historiastani. 

Lapsuuden joulut olivat silkkaa taikaa. Mulla oli tapana lukea Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu Joulun jäljillä -kirja aina ennen joulua, ja siitä siskon kanssa opittiin, että tontulle tulee viedä vähän lahjuksia ennen joulua. Niinpä raijattiin meidän puuvajaan mandariineja ja pipareita. Äbä kävi välillä salaa noukkimassa ne pois. (Ristiriitaista kyllä, äitini "ei kyennyt valehtelemaan meille joulupukista", kuten hän taannoin sanoi.)

Meillä oli pienet tulitikkukalenterit, joihin äbä oli täyttänyt kaikenlaista hauskaa. Adventtisunnuntait vietettiin kirkossa ja pyhäkoulussa. Juuri ennen joulua meidän perhe haki omasta metsästä kuusen. Porstuaan asetettiin "joulupylly" (sellainen kultanaru, joka muodosti vaakatasossa olevan kolmosen, eli pyllyn) ja koko talo koristeltiin.

Kun jouluaattoaamu sitten valkeni, joulu tuntui fyysisenä kuplimisena koko kehossa. (Tässä minä 10-vuotiaana eräänä jouluna.) Ihan pienenä mulla oli pakonomainen tarve ikuistaan jouluaaton joka ikinen minuutti päiväkirjaani. Se on karua luettavaa. "08.15 Heräsin. 8.17 Harjasin hampaat. - - 16.14 Lauloimme joulukirkossa Enkeli taivaan lausui näin. 16.17 Lauloimme Maa on niin kaunis." (Joskus jopa kirjoitin jonkun virren sanat muistiin, koska pelkäsin että unohdan ne tulevaisuudessa). Lisäksi kirjoitin ylös, mitä kaikkea sain joululahjaksi ja keltä. Yhtenä vuonna jopa arvostelin lahjat tähdillä yhdestä viiteen. Olin hyvin neuroottinen lapsi! 

Lapsuuden joulut olivat todella tärkeitä.

Teini-ikäisenä minusta tuli joulunkarsastaja. Kun vanhemmat olivat eronneet, joulu muuttui "nyt ollaan täällä ja sitten ollaan täällä" -säädöksi. Joulun taika katosi ja aloin jopa odottaa, että joulu olisi ohi ja siitä selvittäisiin. Oli usein kireä tunnelma, tarpeetonta pönötystä ja vähän ikävä omia kavereita, joita ei nähnyt koko pitkän loman aikana. Eivät joulut mitään kärsimysnäytelmää olleet, mutta en vain tykännyt. Ehkäpä kaikille käy teini-iässä näin, asiat eivät tunnu enää samalta kuin lapsena ja siksi kaikki tuntuu väärältä. Tätä kesti pitkään.

Opiskeluaikana kehitin systeemin: vietän vain joka toisen joulun Suomessa. Suomi - Lissabon - Suomi - Munchen - Suomi - Tansania. Mun mottoni oli: Joulu tulee kerran kahdessa vuodessa. Oli jotenkin ihanan freesiä olla välillä jouluna ihan jossain muualla, tuulettua vanhoista perinteistä.

Samoihin aikoihin tapasin Tikin, ja mun suosikiksi muodostui "meidän joulu". Muutama päivä varsinaisen joulun jälkeen vietettiin kahdenkeskeistä joulua kotona. Tehtiin jotain tosi hyvää ruokaa, tanssittiin vanhoja joululauluja, Tiki teki munatotia ja aamut katsottiin elokuvamaratoneja. Otettiin joulu itsellemme!

Nyt ihan viime vuosina joulu on tehnyt comebackin mun syömeeni. Olen tajunnut, että hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä. Eli talvi on liian pitkä ja pimeä, jos joulusta ei ota kaikkea irti. Niinpä olen laittanut jouluvalot ikkunoihin lokakuun lopussa, aloittanut glögi ja Whamin Last Christmas -kauden marraskuusa ja verhoillut koko asunnon joulukoristein joulukuun alussa.

Olen antanut itselleni luvan ostaa yhden uuden joulukoristeen joka vuosi (kyllä, lapsuuden neuroottisuus ei ole kadonnut minnekään). Tänä vuonna ostin 35 euroa maksavan Aarrikan joulutontun, jolla on tuttipulloa syövä vauva sylissä. Kun kerroin tästä ystävälleni Erkalle, hän sanoi, että hänelle tuli fyysisesti huono olo. Ymmärrän. En keksi paljon porvarillisempaa tekoa kuin ostaa jumalattoman kallis koriste-esine. Mutta no, mää elän porvarisfrouvan elämää, en halua kieltää sieluni syviä tarpeita (puutonttua kohtaan).

Nyt beebelin myötä me pyritään Tikin kanssa irrottautumaan velvollisuusjoulun vietosta. Kyllä te tiedätte, velvollisuus käydä siellä, täällä ja tuolla. Nyt me aiotaan tehdä jouluna sitä mitä huvittaa siellä missä huvittaa. Ei suostuta ottamaan syyllisyyden lahjaa vastaan niiltä, keiden kanssa ei vietetä joulua. Totta kai jouluna saa jakaa syyllisyyden lahjaa muille, mutta sen täytyy tapahtua syyllisyyden nurkkauksessa (lue täältä tästä nerokkaasta konseptista). Tänä jouluna aiotaan esimerkiksi olla kotona Helsingissä ja piipahtaa jouluaattona mun isän perheen luona Laajasalossa. 

Kaikki sanovat, että lapsen myötä joulu muuttuu takaisin lapsuuden taikajouluksi. No, Alppu ei vielä ihan tuota joulun konseptia ole ymmärtänyt, musta tuntuu, että tällä hetkellä sille lelun maahan heittäminen ja tätä kautta painovoiman toteaminen on tarpeeksi taikaa. Mutta eiköhän se taika sieltä meidän mielen syviin sopukoihin liihottele ihan just.

 

Miten te suhtaudutte jouluun? Velvollisuus, ihana juttu vai kaikkea tätä?

 

Kuvat: Nukutin yhtenä pakkasaamuna Turussa meidän äbälässä Alppua vaunuihin. Kävi ilmi, että kun aurinko näyttäytyy joulukuussa, se panee todella parastaan.

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...