Kun jännitys katosi

Juliaihminen

Söin tänään lounaan liikutuksen vallassa. Tapasin Raisan Suvannossa ja se kysyi, hakisiko se Alpulle syöttötuolin. Miksikäs ei, ajattelin. Täyttihän Alppunen kuusi kuukautta viime perjantaina ja se on maaginen raja, minkä jälkeen vavva saa istua. Ja niin Alppu jötkötti koko meidän purjokeiton (kuulostaa pahalta, maistuu hyvältä) syöminkien ajan jäystäyen Raisan laukun hihnaa.

Mun ajatukset lähtivät väkisinkin laukkaamaan memory lanea pitkin. Nimittäin juurikin tässä kahvilassa ja vieläpä juuri tässä samassa pöydässä, samoin päin Raisan kanssa istuskellessa, mä kävin ensimmäistä kertaa kahvilassa oman vauvani kanssa. Oli maaliskuun alku, Alppu oli reilun kolmen viikon ikäinen, ja mä olin aivan järjettömän jännittynyt koko tilanteesta. Päässä laukkasi paniikin tunteet:

Mitä jos se alkaa itkeä? Täällä ei ole hoitopöytää, miten mä vaihdan sen vaipan? Mitä jos sille tulee kylmä? Kuuma? Onko tämä noloa kun mä imettelen täällä rinta paljaana, kun tuossa viereisessä pöydässä istuu tuo cool muija Tuuti Piippokin, jota oon fanittanut pitkään (etenkin sen Naiset, koodatkaa -jutun tehtyäni)? Mä olen ollut täällä jo kaksi tuntia, onko tämä edesvastuutonta?

Ja sitten kaikki meni todella hyvin. Vauva söi ja nukkui ja oli tyytyväinen elämäänsä. Juurikin Raisa (ja Mirja) ovat toimineet mulle mentoreina lattemamalifeen. Niiden tytöt ovat reilun puoli vuotta Alppua vanhempia, ja ne ovat johdattaneet esimerkillään mut hellästi ja rennosti kahviloissa norkoilun luvattuun maahan. Jos vauva alkaa itkeä, se otetaan syliin. Vaipan voi aina vaihtaa äitiyspakkauksen makuupussin päällä vessan lattialla. Julki-imettäminen ei ole noloa koskaan (tai jos onkin, niin mun mieli on täysin normalisoinut buubssin heiluttelun kylillä). Kahvilassa käyminen vauvan kanssa on aina hyvä idea.

Mä en tiedä, mitä olisin tehnyt ilman Raisaa ja Mirjaa, ja toivoisin, että kaikilla nuorilla äideillä olisi omat raisat ja mirjat, jotka vie paniikin pois ja sanovat, että kaikki on normaalia ja hyväksyttävää.

Muistan myös silloin kahvilassa ihailleeni Raisaa, kun se jätti tyttönsä ikkunan taakse vaunuihin nukkumaan. Että se uskaltaa! Hahhah, nyt oikein nauruttaa tuo mun epävarmuus. En oikein edes osaa sanoa, että mitä mä silloin pohjimmiltani jännitin. Että vauva tuhoutuu? Öö, miten?

Ja kun Raisan tyttö sitten heräsi, se istahti iloisesti syöttötuoliin ja alkoi riekkua ja jäystää Raisan laukun hihnaa, ja Raisan mies Antti tuli kanssa Suvantoon piipahtamaan (ja kävi ostamassa viereisestä kaupasta nojatuolin, jonka se kantoi päänsä päällä kotiin ja me nähtiin tämä siitä ikkunasta, ja sitten Antti tuli vielä takaisin kupposelle kahvia ja mulle tuli semmonen olo kuin olisin jossain Astrid Lindgrenin kyläyhteisössä). Ja siinä ne vain sekoili ja oli niin normaaleja ja käyttäyti, kuin vauvan kanssa oleminen on ihan arkista eikä jumalattoman jännittävää ja suorastaan ahdistavaa.

Ja mä olin kateellinen ja haaveilin, että tommosta mullakin on joskus.

Ja sitten tänään. Alppu istui siinä tuolissansa, jäysti sitä laukun nauhaa ja kikatteli menemään, ja mä tunsin oloni tosi normaaliksi, bisnes as usual, ja samaan aikaan älyttömän onnelliseksi. 

Niin että kaikille teille, joille syntyy tai on juuri syntynyt beebo: Se on ihan pian tosi normaalia ja ihanaa ja vaikka aluksi uudet jutut, kuten kotoa poistuminen jännittäisikin, niin pian ei jännitä enää yhtään.

Paljon halauksia kaikille pikkupikkuvavvojen äideille! <3

 

 

Share

Kommentit

MM
Maijan matkassa

Äh, ihanaa. Ja vaikka kaikilla ei raisoja ja mirjoja oliskaan, niin onneksi niillä voi olla tää blogi.

chaura
Misplaced

Niin just! Oot meidän muiden henkinen etäraisajamirja! 

Ihanaa tekstiä taas, kiitos <3

Larppa (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus! Meidän poika on tasan kuukauden Alppua nuorempi ja onnekseni löysin tän sun blogin keväällä niin uskalsin lähteä liikkeelle, vaikken muita mammoja tuntenukaan.

p (Ei varmistettu)

Vaikka mulla ei omia lapsia vielä olekkaan, oon sua jonkun verran nuorempi ja elän aika erilaista elämänvaihetta muutenkin: rakastan sun blogia ja postauksia aivan älyttömästi! Tää on jotenki niin virkistävää, aitoa, sympaattista ja hauskaa luettavaa. Kaikkea hyvää sulle, kiitos mahtavasta blogista!!!

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Oi, niin totta! Kun helmikuun alussa ajettiin sairaalasta kahden kilometrin matka kotiin, tuntui, että se takapenkillä turvakaukalossa ollut keskosvauva ei selviä edes siitä matkasta, vaan tukehtuu ja hukkuu valtavaan pukuunsa (no, jälkimmäinen kyllä oli ihan totta) ja neljän ruuhkaan jämähtäminen tuntui ihan maailmanlopulta, kun sen pienen ihmisen olisi halunnut kotiin HETI (mieluitun jotain Tähtiporttia pitkin). Mutta nytpä ajellaan mummoloihin harva se viikonloppu, kesällä reissattiin Tukholmaan ja hankittiin juuri pojalle passi, ihan vaan koska haaveillaan taas kaupunkilomasta Lontooseen. Sushillekin olen rohkaistunut ihan yksin kahden pojan kanssa - ja sehän on oikeastaan aika kivaa sekin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana postaus taas kerran! Oot ollut mulle rohkaisevana etäesimerkkinä siitä, että elämä voi normaalistua. Ensiksi kaikki lakkasi itkettämästä, sitten uskalsi jo vaunulenkille, pian osasin jo nukkua kuuntelematta koko ajan, onko vauva hengissä ja nyt 3kk vanhan vauvan kanssa voi jo käydä lounaalla. :) Ihan busines as usual se ei ole, mutta uskallanpa silti lähteä, hah! Onneksi vauva ja sen äiti kasvavat ja elämä menee eteen päin siitä pikkunyyttivaiheesta. Minulla ei ole mentoriäitejä, mutta onneksi on tämä blogi!:)

kookookuu (Ei varmistettu)

Tää on nii ykköstä, että kerrot että elämä beebon kanssa on ihan tavallista ja normaalia!
Suurin osa mammablogeista käy aika kierroksilla ja on jos jonkinmoista tööttäintä ja pulistinta, että lapsi säilyy hengissä. Semmonen jatkuva vauvasta hösääminen on aika rasittavaa, saati että jaksaisi lukea niitä blogeja. Vessapaprurulla riittää täälläkin suosikkileluna :)

Tässä muutamana yönä (kun yöt alkaa olla jo aika pimeitä!) lapsen suuta kohti buubsin kanssa etsiessäni (ja lapsen heiluttaessa päätään villisti puolelta toiselle, *öhn öhn öhn* äänillä varustettuna) tuli mieleen se himmeä yövalo, josta joskus taannoin mainitsit. Semmoinen voisi olla ihan kätevä :)
Mikä sen lampun nimi olikaan?

Terkkuja ja halauksia sinnekin!

Juliaihminen
Juliaihminen

Sain yövalon Ässältä, eli Visual diary -blogin Saaralta. :) Se vinkkasi että niitä löytyy täältä ja vissiin myös Suomessa myydään joissain putiikeissa. Aivan ihana lamppu!

Ja vessapaperitulla for the win! :)

mar (Ei varmistettu)

Noita valaisimia löytyy ainakin Jyväskylän Harjun paperista. Niiltä pystyy netin kauttakin tilaamaan: https://www.instagram.com/harjunpaperi/

Älyttömän söpöjä ne on!

LK (Ei varmistettu)

Noita valoja löytyy myös Töölön Putinki -liikkeestä Runeberginkadulta :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei vitsi miten huikeeta kuulla, että näillä postauksilla on voinut olla vaikutusta teidän arjen paranemiseen. Sen parempaa kehua tai jannustusta bloggaamiseen en kyllä keksi.

Ja niin kiva myös tietää, että siellä on mimmejä samassa veneessä! Vertaistuki on niin mega arvokasta.

hanne_tasteofhoney

Voi ei, mä niin muistan ne "ekat kerrat" vauvelin kanssa... Voi että mä jännitin julkisilla kulkemista vauvan kanssa, lykkäsin sitä aika pitkäänkin kunnes uskalsin. Joku siinä oli, että tietynlaiset suljetut tilat hirvitti, jos vauva olisi alkanut elämöimään. Kahvilassa tuli käytyä jo aika pienen kanssa (sinne kun pääsi turvallisesti kävellen). Yllättävän nopeasti näistä kuitenkin pääsi yli, ja uskalsi käydä pidempiäkin reissuja esim. Suomenlinnassa tai konserteissa. Ja jotenkin sitä sitten selvisi niistäkin tilanteista, kun vauva vetää niskakakat Espan hienoimmassa kahvilassa, eikä mukana just silloin ole tietenkään yhtäkään vaihtovaatekertaa, vaikka se muuten kuului ihan vakiovarustukseen. Siitäpä sitten vaatteet roskiin ja pelkissä vaipoissa keekoilevan, korvasta korvaan virnistelevän ipanan kanssa Aleksin H&M:lle ostamaan uutta vaatekertaa (onneksi silloin oli kesäkuun helteet)...

Kommentoi