Kun näen invataksin, ajattelen sinua

Juliaihminen

Paras tapa jäädä ihmisen mieleen, on pakottaa se ajattelemaan sinua joka kerta, kun se tekee jotain arkista.

Selitän. Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista (2015) on nautinnollisen hyvä kirja. Siitä on jäänyt erityisesti yksi kohtaus mun mieleeni: Päähenkilö on treffeillä ja selittää mimmille, että mikäli haluaa saada ihmisen muistamaan sinut, pitää laittaa se yhdistämään jokin arkinen ja jokapäiväinen pikku askare sinuun. Sitten se kaataa lasillisen vettä päällensä ja sanoo, että tästä lähtein muistat minut aina, kun juot vettä. Illalla mimmi laittaa sille takaisin viestiä, että se joi vettä harjatessaan hampaita, ja alkoi ajatella miestä.

Tämä on nerokas keksintö. Tietenkään se ei ole noin yksinkertaista ja suoraviivaista. Yhdessä vaiheessa elämää voi ajatella paljonkin jotakuta, ja seuraavassa vaiheessa hänet jo unohtaa. Ei ole ihan yksinkertaista penetroitua jonkun mieleen noin vahvasti, ei ainakaan tarkoituksella. Itse asiassa mun mielestäni nämä jutut käyvät usein vahingossa. Ne eivät välttämättä ole millään lailla dramaattisia, päinvastoin. 

Kerron omasta elämästäni pari esimerkkiä.

Aina kun näen invataksin, ajattelen mun yläasteaikaista poikaystävää, Henkkaa. Kerran se tuli aika verisenä ja mustelmilla näkemään mua. Invataksi oli törmännyt siihen, kun se oli ollut pyöräilemässä. Kuski oli tietenkin noussut autosta paniikissa ja tullut hädissään katsomaan tilannetta. Henkka oli vain huikannut sille tyypillisellä mustalla huumorillaan: "Yritätkö sä hankkia lisää asiakkaita?!" Mua nauratti tämä silloin, ja mua naurattaa tämä edelleen, 15 vuoden jälkeen.

Kun maksan vanhanaikaisella korttipäätteellä, ajattelen Saara Helkalaa. Siihen maksupäättään ruudulle tulee maksaessa semmonen animaatio, jossa nuoli lähtee kohti pankkia, jotka on kuvattuna sellaisina pylväinä. Vuosia sitten, finanssikriisin pahimpaan aikaan Saara tokaisi läpällä: "Siinä ne meidän rahat lähtee taas Kreikkaan." (Kun ne pylväät näyttävät enemmän kreikkalaiselta temppeliltä kuin pankilta.)

Kun ripustan pikkuhousuja ja sukkia pyykkinarulle, mä ajattelen mun lapsuuden parasta ystävää Katarinaa. Me oltiin interrailaamassa kesällä 2006, ja pestiin wieniläisessä hostellissa nyrkkipyykkiä. Kata oli laittanut sukkansa ja pikkunsa roikkumaan sänkynsä reunalle ihan ruttuun. Mä tietenkin tarmokkaana käytännön muijana kävin suoristamassa ne, koska eihän ne kuivu rutussa kunnolla! Kata oli tästä huolenpidosta todella liikuttunut, ja tämä hetki jäi vahvasti mun mieleeni. Ja on siellä edelleen, yli kymmenen vuoden jälkeen.

Kukaan näistä henkilöistä ei todellakaan tiedä, että olen vuosia ajatellut heitä juurikin näissä tilanteissa. Ja vastaavanlaisia juttuja on varmasti kymmeniä, ellei satoja muitakin. Tässä mielessä se lapsuuden runo: "Muista silloin minua kun kirppu puree sinua" ei olekaan ihan niin dadaistinen sikermä kuin aluksi kuvittelisi.

Ai että olisi kiinnostava tietää, olenko mä tehnyt tai sanonut jotain, jolla olisin penetroitunut ikuisksi ajoiksi jonkun ihmisen arkiaskareiden mietteisiin. Ei voi koskaan tietää, milloin jättää toiseen pysyvän jäljen.

 

Onko teillä tällaisia vastaavia arjesta nousevia mielleyhtymiä ihmsiin tai tapahtumiin?

 

 

Lue myös:

Kotinimi kertoo, ettei kaikki ole aina niin vakavaa

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Share

Kommentit

N. (Ei varmistettu)

Mä ajattelen aina mun saksalaista kaveria kun syön purkkaa ja tulee aika sylkäistä se pois. Tämä siksi että se piti mulle vuosia sitten tulikivenkatkuisen puheen siitä kuinka pitkään purkan hajoamiseen luonnossa menee, kun se oli nähny mun sylkäisevän purkan maahan. Nykyään en siis koskaan sylkaise purkkaa maahan, vaan etsin aina lähimmän roskiksen ja lähetän samalla kaverilleni telepaattisen "Moi, mietin sua just nyt, toivottavasti sul on hyvä päivä" -viestin :)

Oon kertonut tän sille ja se on sen mielestä yks siisteimmistä asioista mitä se on koskaan saanut aikaan :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Aina leikkuuveitsiä tiskikoneeseen lastatessani isäni neuvoo päässäni minua laittamaan ne terä edellä -ettei kukaan saa haavoja käsiinsä.

saarah
visual diary

Mä mietin aina sua tiettyä käsipainotreeniä tehdessä <3

Ajattelin eka, että ei kyllä varmana tule bloggaaja mieleen arjessa kunnes muistin, että todellakin tulee Juliaihminen arjessa mieleen. Nimittäin mun lapsella on samanlainen pipo kuin sun lapsella. Tai oli vauvana. Vuosi sitten. Se valkoharmaa välikausipipo, jossa on pikkunen lenksu päällä. Sen pipon näkeminen Alpun päässä sinetöi samaistumiseni tähän blogiin - "ton täytyy olla helmi muikkis". Joo joo!

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihiii! Ihanaa <3 Ja täysin samat sanat takaisin Jutta!

:) Vitsit, kiitos!

OutiKS (Ei varmistettu)

Mä ajattelen ex-poikaystävää jos näen jotain Star Warsiin liittyvää. Tai jälkiuuniruisleipää, kun syötiin sitä aikoinaan paljon.

Kahlasin viime päivien aikana tän blogin kokonaan lopusta alkuun ja luin lähes jokaisen postauksen. On vaan niin viihdyttävää ja inspiroivaa sisältöä! Lapsien hankkiminen ei ole mulle ajankohtaista mutta löydän itseni silti miettimästä jotakin älytöntä, kuten aiotaanko meillä käyttää kestovaippoja joskus vuonna 2025. :D Asun itekin Hermannissa ja aina kun näen äidin vaunujen kanssa toivon salaa (tai en ees salaa), että se olis Julia ja voisin mennä sanomaan, että oon fani. Hehee. Ihanaa päivää sinne ja toivottavasti jatkat yhtä tiheällä tahdilla näiden päivää piristävien postauksien tekemistä!

Terkuin Outi

Juliaihminen
Juliaihminen

Oooo! Mä oon ihan superimarreltu, kiitos! <3

Todellakin tuut morottelemaan, kun kerran molemmat ollaan Herulin naisia!

Kahvin parhaaksi

Mulla oli tähän heti vastaus. Joka ainoa kerta, kun pesen puisia keittiövälineitä, teen sen niin kun mun yksi vähän niin kuin mun entinen läheinen ystävä opetti: ensin kuumalla ja sitten kylmällä. Vaikka suhteen vaikeus on jo aikaa sitten haalistunut, mietin joka ainoa kerta, että onko sen arjessa jotain, mikä muistuttaisi musta.

MariaK (Ei varmistettu)

Mä haluisin tietää, mistä toi ihana huivi on? :)

Valkkis (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/hausfrau

Sourcream &amp; onion sipseistä tulee mieleen mun yläasteaikainen paras kaveri, joka aina nuoli ensin sipsistä mausteet ja söi sen vasta sen jälkeen :D

Heh, mullekin tulee invatakseista aina yksi tietty tyyppi mieleen, vanhempieni ystävä Veli. Kuulin kerran, kun Velin 14-vuotias sukulaispoika kehui tulevansa Velin viiskytvuotisjuhliin sitten omalla mopolla ja Veli vastasi, että "Arvaapa, millä mä tuun sun 50-vuotisjuhliin? Invataksilla."

Tiedän tunteen!

 

Usein hampaita langatessani ajattelen, milloinhan mennään boulderoimaan poikaystävän ja sen kaverin kanssa. 

Ripsien taivutuksesta mulle tulee mieleen Lintulahdenaukio ja yksi sinne pudottamani pinssi.

Nuorempana kylvyssä ajattelin aina Serenan tunnaria ja Villivirran (vai Villin virran?) yhtä mutkaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä ajattelen sua usein kun syön Jacky makupalaa koska herätit uudestaan mun vanukashimon. Mun vanukashimo oli sammunut, koska olin jossain syntisessä teini-iässä unohtanut, mikä vanukas on sellainen oikea tutiseva johon jää lusikasta täydellinen jälki ja se ei tasoitu. Ostin kerta toisensa jälkeen vaan löysiä vellivanukkaita ja tuli paha mieli.

Sitten sun postauksessa kerroit että suklaa Jacky makupala on se oikea!

Sen jälkeen usein olen myös ajatellut sitä, että Juliakin syö vaan yhen vanukkaan päivässä. Että älä nyt syö sitä sixpäckiä kerralla. :D

Kiitos kun oot mun vanukas-sielunkumppani, koska mun kaverit ei ymmärrä mua!

Tiia Rantanen

Tää on maailman ihanin postaus!

Vierailija (Ei varmistettu)

Keskustelimme rakkaan lapsuudenystäväni kanssa jumalan mahdollisesta olemassaolosta joskus vuonna -90. Hän kertoi ettei usko jumalaa, paitsi tosi jännittävissä tilanteissa, kuten autopesussa. Autopesussa siis aina ajattelen häntä ja ehkä vähän jopa uskon jumalaan siinä samalla.

Juliaihminen
Juliaihminen

Näitä on aivan sairaan kiinnostava lukea!! Ja nämä on just semmosia juttuja, että jos joutuisi joskus johonkin kauhhuelokuvaan, jossa onkin kaksi minää ja pitäisi saada selville, kumpi on se oikea, niin tätä kysymällä se selviäisi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Paitsi että ööh, nämähän oli just niitä juttuja, joita kukaan muu ei tiennyt. Paitsi tietysti tämän jälkeen. Ja ehkä se paha identiteettivaras olisikin lukenut tämän postauksen kommentteineen ennakkoon valmistautuessaan sairaaseen pilaansa varastaa mun elämäni. Okei. I rest my case.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaikka olen lukenut tätä blogia jo viime kevään luokkakokous-postauksesta lähtien, niin nyt on pakko kommentoida ensimmäistä kertaa. Mä nimittäin ajattelen sua Julia todella monissa 1-vuotiaan kanssa jaetuissa arkisissa tilanteissa. Etenkin kaupunkiolosuhteissa tapahtuvissa perinteisissä lattemamatilanteissa, kuten ravintolalounailla, kahviloissa, kulttuurikohteissa, kiireettömillä (Aura-)jokirantakävelyillä jne. Plus kaikkina niinä aamuina, jolloin väsyttää niin paljon, etten jaksaisi millään edes ajatella poistuvani lapsen kanssa talosta. Silloin sanon itselleni "Julia kyllä jaksaisi lähteä ja se todellakin olisi oikea päätös". Ja sen jälkeen jaksan. Ja se todellakin on aina oikea päätös. Kiitos. &lt;3

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei vitsi, tämä oli yksi ihanimmista koskaan saamistani kommenteista. Kätken tämän syömeeni ikuisiksi ajoiksi! <3 <3

Kommentoi