Kuukausi työelämässä takana, miltä tuntuu?

Ladataan...
Juliaihminen

Tuntuu aika kivalta kuulkaas tämä töissä oleminen. Täällä minä istun työpöydän ääressä ja webwhatsappiin tulee tällaisia viestejä:

"Alpulla kaapeliaamu." (Kaapeli tarkoittaa kakluunia eli kakkendaalia eli ulostetta.)

"Alppu nukahti kesken lounaan."

"Herra on hyvällä tuulella." (Herralla ei viitata Jumalaan, vaikka samoja piirteitä löytyy.)

"Makaronilaatikko on valmiina."

Sitten saapuu sellaisia kuvia, jossa lapsi heittelee ruokaa päällensä, irvistelee kameralle lähietäisyydeltä, nukkuu vaunuissa ulkona tai leikkii muiden lapsosten kanssa vauvakerhossa tai muskarissa.

Tällainen etävanhemmuus on ihanaa. Sitä vain katselee kauniita kuvia lapsestaan ja ajattelee, että on se kyllä. Voi minun miekkosiani. Siellä ovat. Suloiset epelit.

Mutta ei kaikki ihan niin helposti lähtenyt käyntiin. Ensimmäisellä viikolla mua itketti iltaisin se, kun Alppu meni jo seitsemältä nukkumaan, niin mulla oli vain kaksi tuntia päivässä aikaa leikkiä sen kanssa. Siitä tuli huono omatunto ja lisäksi ikävöin lasta aika paljon. Myös töihin lähteminen on aika kurjaa, kun lapsonen jää itkemään mun perään aika lohduttomasti. (Se auttaa, että pian puhelin piippaa whatsap-viestiä, jossa Alppunen ilakoi tyytyväisenä ja hakkaa kaukosäädintä parkettiin.)

Juoksen edelleen aina ratikkapysäkiltä iltapäivisin kotiin, sillä kun on niin lähellä kotia, tulee pakahduttava tarve päästä pusuttelemaan bebbeliä. Ja onhan se kieltämättä maailman siistein tunne, kun astuu ovesta sisään ja näkee Alpun kirkastuneen katseen. Sitten se konttaa tuulispäänä mun syliin ja hihkuu riemusta.

Nykyään Alpun unirytmi on siirtynyt niin, että nukkumaan mennään ysiltä tai kympiltä, eikä kuulkaa enää itketä ikävän tunteet. Paitsi korkeintaan ikävä lööbausta. Mä tarvitsen enemmän sellaista katson apaattisena Girlsiä -aikaa. Kasi voisi olla aika optimaalinen. Mutta prosesseja hiotaan.

Mua on yllättänyt eniten se, miten vähän mä oikeastaan ajattelen Alppua tai kotia töissä ollessani. Tässä postauksessa Vierailija kommentoi tosi hyvin: Omituisinta on työ- ja kotimaailman duaalisuus. Oon jakautunut ihan kahdeksi persoonaksi: Töissä olen pätevä, tarmokas ja cool muija, joka teki heti toisena työpäivänään Mikael Gabrielin ja Isac Elliotin yhteishaastiksen ja lähti seuraavalla viikolla junalla yksin (junamatka ilman vauvaa, halleluja!) Turkuun tapaamaan Robinia. (Joo, mun työ on maailman siisteintä!)

Kotona taas taannun sellaiseksi lässyttväväksi lussuksi, joka konttaa ympäri asuntoa ja huutaa: "Kutituskuolema!" (Siis Alpun perässä. En yksikseni.) Se, että rooleja on kaksi, on oikeastaan virkistävää. Äitiyslomalla jotenkin mystisesti unohdin kaiken kivan, mitä työssä olemiseen kuuluu (kuten työkaverit). Vaikkei mun persoonallisuus mitenkään muuttunut, niin upposin jotenkin siihen äitiyslomafiilikseen aika syvälle. 

Musta tuntuu, että oli tosi hyvä haikeilla ne äitiysloman loppumisen aiheuttaman surut pois jo etukäteen. Nyt nimittäin tämä uusi elämänvaihe tuntuu pelkästään kivalta. Oon vähän sitä mieltä, että jotkut jutut kannattaa lopettaa silloin, kun on vielä hauskaa. Sitten jää sellainen fiilis, että tätä voisi ehkä kokeilla uudestaan.

Seuraavassa postauksessa Tiki kertoo, millaista koti-isyys on ollut.

 

 

Onko kukaan palannut tai palaamassa töihin pian äikkäriltä? Miltä tuntuu?

 

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

Lue myös:

Äitiysloma lähenee loppuaan, tuntuu kamalan haikealta

Töihin palannut äiti taantuu lapseksi - onneksi työkaverit pelastavat

Hiljennä se sirpa selänne päästäsi

 

 

Share

Kommentit

EllaGusGus

Mahtavaa, että on mennyt niin hyvin! Tikin postausta odotellessa :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä työ aina kotiolot voittaa! Eiku...

Mä taas odottelen teiltä Thaimaa-postauksia!!!! <3

Harpyija (Ei varmistettu)

Palasin pari viikkoa sitten töihin, vauva on nyt 7kk. Löytyy myös kaksi isompaa lasta. Ei ole ollut kotiin ikävä, ei todellakaan. Mies saa pyöritellä hulabaloota seuraavat kuukaudet, minä nautin työpaikan rauhasta ja itseni toteuttamisesta muunakin kuin kakkavaippa-kokkaus-siivous-pyykkirumban hoitajana. Minulle riittää lasteni kanssa olemiseen illat, aamut, viikonloput ja lomat, ja lisäksi vauva nukkuu yöt toistaiseksi vain minun kainalossani. Ihanaa saada omaa aikaa töissä.
Eroahdistukseen (vauvan siis :D) voi auttaa se, että lähtee töihin ennen kuin eroahdistus ehtii kunnolla alkaa ja vauva tajuaa äidin lähtevän päiväksi pois. ;)

Juliaihminen
Juliaihminen

Juurikin näin :D

Joo, vaikka itselle oli vaikea päästää irti siitä hulabaloosta (ja vapaudesta), niin on tämä etävanhemmuus aika siistiä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiva lukea, miten on mennyt töihden aloitus teidön perheessä! Olen itsekin uponnut vahvasti äitiyslomaelämään, on vaan maailman siisteintä hillua kaikki päivät parhaan tyypin kanssa, käydä kerhoissa ja lounailla ja nähdä kavereita! En kestä, että tämä loppuu muutaman kuukauden päästä.:( Tosin, tuntuu siltä, että tämä on just parhaimmillaan, kun koko ajan tiedostaa kaiken ohikiitävyyden (alkoi muuten Juha Tapio rallattaa välittömästi päässäni! Help!) ja väliaikaisuuden. Mutta, mun käy kateeksi niitä, jotka sanoo töissä olevan helpompaa kuin kotona! Vaativassa ja kiireisessä asintuntijatyössä olevana äitiysloma on ollut täyttä hermolomaa ja luksusta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, mä suhtauduin äitiyslomaan kanssa ihan samalla lailla. Musta se oli pelkästään ihanaa, just se vapaus, että saa tehdä mitä vain päivillänsä ja nähdä päiväsaikaan ihmisiä lounaalla ja kahvilla... Oli se kyllä kunnon hermolomaa! <3

Mutta mun mieli on aina semmonen, että sä kääntää kaikki tilanteet melko nopsaan niin, että "tällee on just hyvä", niin sitten pitää vain päättää nauttia tästä, kun lapsi voi olla kotihoidossa ja minä töissä.

Pax
Liikehdintää

Hauska kuulla, että työ taas maistuu. :) Wow-festareiden mentorointi kuulosti myös mielenkiintoiselta, urapohdinta kun on täällä huuruisissa äitiaivoissa yhä käynnissä. 

Tikin postausta odotan myös! Olet tiiseröinyt sen niin hyvin, että aion sen pohjalta lopullisesti vakuuttaa tuolle omalle miehelle, että sen kannattaa jäädä pojan kanssa kotiin edes pariksi viikoksi. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii, tässä se nyt on. Tiki ei ole mikään mr positive luonteeltaan, eli tuo on aika tuommoista lakonista kamaa :)

Joo, urapohdinnat todellakin käynnissä!

TeEe (Ei varmistettu)

No nytpä!

Mä käyn piipahtamassa työelämässä kesällä neljän kuukauden verran ja vauva on töiden alkaessa 1v 2kk. Ei mikään vauva enää, jos tarkkoja ollaan.

Mä vähän kauhunsekaisin odotuksin jätän miehen ja lapset keskenään kotiin, koska olen itse joissain asioissa ihan kamala nipo ja kontrollifriikki. Päivittäisten rutiinien höllääminen ja vastuun siirtäminen toiselle tuntuu ihan kamalalta, suurimman työn joudun tekemään itseni ja omien "ainoiden oikeiden tapojeni" kanssa. Mies hoitakoon lapset tavallaan, tottahan meillä on suuret linjat yhteneväiset ja arvot ja blabbadabbajabba. Mutta mä oon ollu ihan älyttömän onnellinen kun vauva on ennakkoluuloton kulinaristi ja syö ihan kaikkea puolukoista pöydänjalkoihin, vie nyt lusikkaa suuhun ja hörppii vettä pienestä mukistaan. Tiedän, että mies oikoo ruuan kanssa ja tarjoaa kaupan valmiita (VETISIÄ HAALEITA KAMALAN MAKUISIA) ruokia, nukuttaa vauvan silloin kun ensimmäiset, toiset ja kolmannet vihjeet päiväunien ajankohtaisuudesta on missattu, pukee vauvalle raitaa, ruutua, palloa ja printtejä sekaisin, päristelee sen kanssa kun suu on täynnä puuroa, lista jatkuu loputtomiin...

...tässähän ei ole kyse mistään muusta kuin vauvavuodesta luopumisen haikeudesta. Mun vauva pärjää ilman mun tissejä. Se tarvitsee selviytyäkseen mua päivittäin aina vähemmän. Mun vauvan pehmoiset jalkapohjat alkaa kerätä hiekanmuruja varpaiden välin kotipihalta. Mä en oo lohduttamassa kun se kompuroi puistossa tai kieltämässä kun se nuolee hiekkakakkumuotteja.

Onneksi mulla on tarpeeksi miettimistä uuden työn kanssa. Työni luonteen takia oon aina joutunu tekemään selvän eron ammatti-ja siviiliminän välille. Eikö kaikki vähän joudu? Toki kiehtova ajatusleikki, että menisin töihin matkimaan vauvan pieruääniä tai hihkumaan "Lamppu! Kello! Kukka! Pallo! KISSA!" palavereihin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei kaikki joudu tekemään eroa työminän ja siviiliminän kanssa :) (ja seuraavat sillä disclaimerilla, että tajuan että monella on selkeä ero työminän ja kotiminän välillä). Mutta jos työ sattuu olemaan intohimo siinä mielessä, että sitä tekisi vaikka saisi lottovoiton ja ei tarttisi laittaa tikkua ristiin (tai jos tekee sitä "ihan pikkuisen" äitiysvapaalla/vanhempainvapaalla, vaikka ei siitä palkkaa saa). Tai jos miettii sitä (koittaa ratkaista mielessä pyörivää ongelmaa) suihkussa käydessä (hah, siellä syntyy parhaita ideoita) ja kävelyllä tai missä vaan. Tai jos aviomies sattuu olemaan samalta alalta ja samalla intohimolla varustettu ja tehdään yhteistä projektia niin se saattaa hiukkasen siviiliminätkin kolista. Joo ja tosiaan kaikki tämä on ihan oma valinta, mä teen tätä siksi että haluan ja oon hyvä siinä, kukaan ei pyydä mua käyttämään mun vapaa-aikaa näihin).

Mutta joo, toisaalta mun äiti ja isäkin oli samassa duunissa, joten työ- ja kotiminän erottelu ei musta ole niin välttämätöntä (tai enempi musta on todella omituista jos puolisot ei tajua toistensa töistä mitään).

TeeEe (Ei varmistettu)

Mun on pakko, vaikka tykkäänkin työstäni. En voi antaa asiakkaideni saada tietää itsestäni mitään kovin syväluotaavaa. Suhteessa puolisooni ei niinkään olisi ongelma vaikka työ-ja kotiminän välillä ei olisikaan mitään kovin kummoista sermiä. Aikaisemmassa duunissa vuosia, vuosia sitten oli ihana kun puoliso ja esikoinen tuli moikkaamaan välillä töihin, sillä alalla ei ollut niin tarpeellista tehdä selvää pesäeroa tai olla tarkka yksityisyydestään.

Hienoa jos on niin, että puolisot ovat samalla alalla, siitähän syntyy mahtavaa synergiaa. Meille tää nykyinen järjestely sopii hyvin, aika huojentavaakin ettei tarttee puhua kotona työasioita. Duunit jää kiltisti odottelemaan työpaikalle seuraavaa vuoroani. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahahahha Lamppu! Kello! Kissa! Mielenterveysongelma! Valkopukuiset sedät tulevat hakemaan minut työpalaverista piipaa-autoon ja vievät pois!

Joo, mä en pidä tota roolin ottamista ja sen vaihtamista mitenkään huonona hommana. Kyllä mä koen, että molemmat ovat osa mun persoonaa, vain erilaisia osia. Kyllä mulla on vähän erilainen rooli myös silloin, kun juon viiniä tyttöporukassa kuin silloin, kun jutustelen äidin kanssa syvällisiä. En koe siis esittäväni mitään, vaan sillee kepeästi kontkekstista riippuen tuon erilaisia piirteitä esiin itsestäni.

(Jos Lamppu! Kello! -hokemaa voi kutsua piirteeksi :)

Taru Mari
Stuff About

Kiva kuulla tällainen kokemus. :) Liikaa lukenut niitä että elämä on aivan kamalaa kun ei ehdi lasta koskaan näkemään..

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi toki olla, että päiväkotiarki tulee olemaan erilaista. Mutta kyllä se on vähän niin, että kaikkeen tottuu ja elämästä alkaa nauttia sellaisenaan :)

piia_ (Ei varmistettu)

Voi, tämä tuli nyt juuri täydelliseen saumaan, sillä hoitovapaa-anomus odottaa pöydällä, että täyttäisin sen. Töihinpaluupäivän kirjaaminen tuntuu vain niin järisyttävän lopulliselta.
Onneksi se sentään ajoittuu syksyyn, mikä sopii tällaiselle tyypille, joka on aina rakastanut koulun alkua ja joka edelleen nuuhkii kirjakaupassa fiiliksissä koulukirjoja ja haaveilee joka syksy uudesta penaalista.
Olen yllättynyt, miten hyvin viihdyn kotona, sillä etukäteen pelkäsin, ettei tämä sopisi minulle ollenkaan. Se on varmasti vaikuttanut, että voin tehdä äitiyslomalla sen verran työjuttuja, että pysyy joku roti elämässä. (Olen hyvällä tavalla työnarkki, sillä tykkään vain työstäni niin paljon.)

Ootetaan mieheni kanssa molemmat kovasti Tikin postausta, sillä meilläkin mies jää kotiin pian poikamme 1-vuotissynttäreiden jälkeen. Sitä vaan ei vielä olla päätetty, kuinka pitkäksi aikaa. Tikinä siis harkitsisin tarkkaan, kuinka sanansa asettelee!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ooo, sitten saat nauttia vielä koko pitkän kuuman kesän kotona (ja reissussa, eli siis poissa täistä). Ihan täydellistä! Ja tällä kokemuksella voin sanoa, että on niiiin ihanaa aloittaa työt niin, ettei tartte aloittaa päiväkotisettiä samaan aikaan. Yksi uusi asia kerrallaan. Nyt voi ihan huoletta jättää lapsen yöppärissään palikoiden keskelle leikkimään, ei tarvitse diilaa sitä päiväkodin porteille kiireessä. (Se on sitten ensi syksyn heiniä.)

Mutta joo, kyllä Tiki sanoo, että tämä on ollut jo tähän mennessä harvinaisen palkitsevaa aikaa, ja se on tosi innoissan. Se vain on aika semmonen lakoninen ukkeli, niin en tiedä, välittyykä hänen suuri onnensa niin hyvin tuosta postauksesta :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Oma uravalinta rupesi juuri arveluttamaan, mäkin haluaisin hengailla Robini kanssa :D
Kiitos kuitenkin todella hyvästä blogista! Juttujasi on oikein ilo lukea :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii, kiitos mahtavasta kommentista! <3 <3

Annabanana (Ei varmistettu)

Olen aloittanut tämän kommentin kirjoittamisen jo viisi kertaa joten nyt saa tullu lyhyenä ja ytimekkäänä tarinoinnin sijaan.

Kiitos perspektiivistä josta pystyn tunnistaan itseni, minäkin tykkäsin pienin alku huononomatunnon jälkeen palata töihin, oikeastaan janosin jo sitä 18kk kotona olemisen jälkeen, peace!

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin, alkuun pieni pisto sielussa ja sitten homma lähtee toiminaan!

Ihanaa, että sullakin on hyvät fiilikset :)

Kommentoi

Ladataan...