Läpeensä pahat ihmiset

Ladataan...
Juliaihminen

Hesarin rikostoimittaja Minna Passi kirjoitti viikko sitten kolumnin, jossa hän kertoo, että jotkut ihmiset ovat läpeensä pahoja, ja usein he ovat psykopaatteja. Vangeista psykopaatteja on 20 prosenttia ja usein he ovat syyllistyneet väkivalta- ja seksuaalirikoksiin, ja heillä on normaalia korkeampi rikoksen uusimisriski. Passi pohtii, että diagnosoiduille psykopaateille voitaisiin tästä syystä antaa pidemmät rangaistukset.

Kolumni oli virkistävää luettavaa, koska mä olen nyt viikon verran pohdiskellut tätä. Olen Passin kanssa eri mieltä, mutten ole osannut sanoa, miten. Ongelma hänen tekstissään on se, että se tekee maailmasta niin mustavalkoisen. Sen mukaan on pahoja ihmisiä, jotka tekevät pahoja asioita. Ja sitten on me muut, hyvät ihmiset.

Tuo ajatus on vähän kuin jostain Hannu ja Kerttu -sadusta. On pahis ja on hyvis ja maailma on järjestyksessä.

Juttelin viikonloppuna vankien kanssa työskentelevän kaverini kanssa tästä, ja hän ei myöskään pitänyt tuota kolumnia kovinkaan loppuun ajateltuna. Ensinnäkin, kaikki psykopaatit eivät ole pahoja. Itse asiassa moni psykopaatti on hyvä johtaja, koska johtamiseen (heh heh) voi tarvita psykopaatin piirteitä, kuten sen, ettei tunne myötätuntoa tai sääliä, nukkuu yönsä aina hemmetin hyvin ja on manipuloimistaitojensa ansiosta jopa viehättävä.

Koska psykopaatilta puuttuu kyky tuntea myötätuntoa, hän joutuu sosiaalisissa tilanteissa ottamaan roolin, jossa hän esittää myötätuntoa. Mutta sitten taas: eikö me kaikki koko ajan esitetä myötätuntoa perus kanssakäymisessä? Aika usein sitä ottaa semmosen kohteliaan ihmisen roolin vaikkapa jutellessaan kaverinsa ongelmista ilman, että tunnetasolla ihan hirveästi liikuttuisi siitä. (Vai olenko mä sittenkin itse psykopaatti?)

Toiseksi, mitä oikeastaan on pahuus? Onko se pahoja tekoja, pahoja ajatuksia vai voiko ihminen olla jotenkin sisimmässään paha? Jos ihminen on paha sillä lailla kun Passi kuvaa, ihan olemukseltaan, niin tällainen tyyppi voidaan sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle, pakkohoitoon, niin että ongelmasta päästään. Mutta kun ei päästä. Kaikissa ihmisissä on jonkin verran pahaa, kaikki tekevät pahoja asioita. Pahuus ei itsessään ole sairaus, vaikka niin tekisikin mieli ajatella, sillä tällöin vaikkapa pahojen asioiden kohtaaminen tuntuisi helpommalta käsitellä.

Sitten luin tämän Taina Kalliokosken ja Miikka Vuorelan vastineen kolumniin ja ajattelin, että hurraa! Tästä syystä meillä on yliopistoja, joissa esimerkiksi kriminologiaan tai sosiaalietiikkaan perehtyneet ihmiset tutkivat näitä aiheita ja osaavat kertoa akateemisesti perustellusti ja helposti ymmärrettävästi, miksi maailmaa ei voida jakaa tällä lailla mustaan ja valkoiseen:

"Pahojen tekojen tekijöiden leimaaminen pahoiksi ihmisiksi ja pahuuden nimeäminen pahojen tekojen syyksi on houkutteleva yksinkertaistus, joka ei kuitenkaan vastaa todellisuutta ja joka näyttää askelmalta yhtäläisestä ihmisarvosta luopumiseen."

Juurikin näin. Länsimaalaisessa oikeusvaltiossa ketään ei vain voi leimata läpeensä pahaksi ihmiseksi, joka pahuutensa takia pitäisi sulkea yhteiskunnasta pois. Ja jos tätä ajatusta jatketaan pidemmälle, flirttaillaan jo kuolemanrangaistuksen kanssa. Toki munkin tekisi mieli jaotella välillä ihmiset hyviin ja pahoihin, sillä siten pahojen asioiden kohtaaminen olisi helpompaa, mutta kun ei vain voi. 

En tiedä, sanookaa te.

Mitä teidän mielestänne pahuus on? Tekoja, ajatuksia, aikeita, kaikkia näitä?

 

 

Muita Turren turauksia:

Perustavanlaatuinen ylemmyys

Tietämättömyys lisää tuskaa

Lapsi on huono varallisuusmuoto

 

 

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Kaikki ihmiset on sekä hyviä että pahoja. Arkimittakaavalla kontrasti ei ole kovin suuri; toinen tarjoaa bussissa raskaana olevalle istumapaikan, mutta tiuskii väsyneelle lapselleen, toinen puhuu pahaa ystävästään selän takana, mutta painaa ottomaatilla "nosto ja lahjoitus" -nappia. Näkyviksi hyvän ja pahan erot tulevat niissä harvoissa tilanteissa, kun ihminen ajetaan/ajautuu äärimmäisiin valintoihin, kuten pelastaako oma vai jonkun tuntemattoman henki. Väitän, että harva keskivertokansalainen valitsee jälkimmäisen. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Hyvin sanottu.

Sitä mä kanssa oon miettinyt, että onko hyvyyden tai pahuuden motiivit tunteissa. Kun jos kerran psykopaatti olisi vain läpeensä paha, koska hän ei tunne empatiaa muita kohtaan, niin onko se juuri empatia, joka aina ajaa hyvyyteen? Toki mä tunne empatiaa ratikassa raskaana olevaa kohtaan ja päästän hänet siksi istumaan, mutta kyllä vähintään yhtö iso motiivi tähän tekoon on se, että olen oppinut, että niin kuuluu tehdä.

golden_ (Ei varmistettu)

Ihmisen eloonjäämisvietti on se, joka laittaa oman hengen toisen hengen edelle ja ainoastaan omia lapsia tai muita rakkaita puolustaa vaikka oman henkensä uhalla. Tällä ei ole mitään tekemistä hyvyyden ja pahuuden kanssa.
Onnettomuustilanteissa ihminen saattaa juosta paikalta pois, jähmettyä paikalleen tms tai jäädä auttamaan muita, mutta tässäkin on kyse primäärireaktioista, ei siitä että auttaja on hyvä ihminen ja shokissa oleva paha ihminen.

Antisankari

Diagnooseissa on aina se pulma, että ne voi olla myös vääriä. Ja ylipäätään yksittäisen ihmisen leimaaminen pahaksi on aina toisten yksittäisten ihmisten mielipide, joka voi olla oikea tai väärä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Sepä! Ja tulee mieleen vähän Minority Report -leffa, eli että joku suljetaan vankilaan pidemmäksi aikaa, koska se saattaa tulevaisuudessa tehdä pahoja tekoja.

qtea (Ei varmistettu)

Hmm no oon ehkä lukenut (/kuunnellut) liikaa niitä Philip Zimbardon juttuja, mutta mun mielestä on tosi paljon evidenssiä siitä että ympäristö ohjaa käyttäytymistä. Tietyssä ympäristössä on vaan niin vahvat kannustimet "olla paha" että se fraktio ihmisiä jotka niissä olosuhteissa kieltäytyy olemasta monstereita on niin pieni että sen voi pyöristää nollaan.

Juliaihminen
Juliaihminen

Tuo on tosi kiinnostava pointti. Jos "vartijat" ryhtyvät pahoihin tekoihin, koska he ikään kuin saavat siihen auktoriteetilta luvan, niin onko pahuus tietyllä tapaa vain sellaista, että siihen opitaan tai sitä vain käyttäytyy samalla tavalla kuin muut ympäristössä.

Siihen kyllä uskon, että suurin osa ihmisistä voi heittäytyä itsekkäiksi ja pahoiksi aika nopeastikin, jos ympäristö antaa siihen mahdollisuuden. Tämän esimerkiksi huomaa siinä, että nyt kun rasistiset kannanotot ym ovat aikaisempaa salonkikelpoisempia, niitä tuntuu olevan paljon enemmän esillä. Siis siten, että jengi nimellä ja naamalla vaikkapa haukkuu tiettyä kansanryhmää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pahuuden määrittelyyn mulla ei riitä kapasiteetti :D en tosin usko mihinkään mystiseen pahuuteen vaan eiköhän yksilö ole genetiikan, ympäristötekijöiden ja osin sattuman summa. Mutta sitä mieltä olen että on yksilöitä jotka pitäisi sulkea yhteiskunnasta lopullisesti. Vaikkapa lapsen raiskanneet ja tappaneet pedofiilit, vapauduttuaan uuteen henkirikokseen syyllistyneet tappajat. Ylipäätään raakoihin rikoksiin syyllistyneet joilla uusimisridki on suuri. Minusta näissä tapauksissa muiden yksilöiden suojelun pitäisi mennä rikoksentekijän vapauden edelle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Itse asiassa Suomessahan on elinkautinen, joka tarkoittaa ihan oikeaa elinkautista, vaikka moni luulee, että se on vain jotain 12 vuotta tms. Mutta käsittääkseni meiltä löytyy vankiloista ihmisiä, jotka ovat istuneet siellä todella pitkään ja jotka eivät välttämättä pääse pois. Ja tietyissä harvoissa tapauksissa tämä vaikuttaa ihan järkevältä.

Mutta yritän olla (vaikka nämä väkivalta-caset yms on ihan kammottavia) sitä mieltä, että vankilan tarkoitus olisi lopulta sopeuttaa ihminen takaisin yhteiskuntaan, eli se ei ole sillä lailla uhrilähtöistä kuin vaikka jenkkien rangaistusmeiningit. 

Mutta kyllä mä toivon, että joku Breivik pysyisi lopun elämäänsä vankilassa. Näissä tosin rajanvedot on kamalan vaikeita, kun haluaisin olla jotenkin semmonen liberaalia vankilapolitiikkaa kannattava ihminen, mutta joissain kohdissa se ns menee tunteisiin liikaa. 

 

golden_ (Ei varmistettu)

Meillä istuu vankiloissa myös ihmisiä, jotka ovat ehtineet tappaa jo useamman ihmisen... Henkirikoksissa tuomio pitää aina lähteä uhrilähtöisesti, koska uhrilta on viety elämä ja hänen läheisiltään on viety tämä ihminen pois.
Tällaiset asiat menee tunteisiin empaattisilla ihmisillä, kun taas psykopaatit eivät esimerkiksi tunnista uhrin läheisten surua tai mitä heidän tekonsa (pahoinpitely, raiskaus) vaikuttaa uhriin.
Toki vankeja pitäisi kuntouttaa niin, että he eivät vastaavaan rikokseen enää syyllistyisi. Lyhyet tuomiot eivät kuitenkaan ole avain vangin "parantumiseen". Väkivaltarikoksen uhreilla ja henkirikoksen uhrien läheisillä voi mennä enemmän aikaa toipumiseen kuin tekijällä vankeusrangaistuksen suorittamiseen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nimenomaan näin. Pitkät tuomiot ehkä ei vähennä yleisellä tasolla rikollisuutta minusta vankeusrangaistuksen kuuluu olla myös rangaistus, ei toisen tappamisesta pitäisi selvitä muutaman vuoden istumisella. Ja suomessa tosiaan voi vapautua esim. kolmen erillisen tapon ja niistä istuttujen tuomioiden jälkeen, vaikka ihan maalaisjärki jo sanoo että sellainen ihminen tuskin enää sopeutuu yhteiskuntaan.

Juliaihminen
Juliaihminen

Toisaalta yhteiskunta voisi myös tehdä vähän enemmän sen eteen, että rikoksen tehneet sopeutuisivat takaisin vankilan ulkopuolelle. Suurin osa tapoista on kuitenkin alkoholistien tekemiä viinahuuruisia ikäviä tapauksia, eikä mitään hirveän suunniteltuja pahuuden tekoja.

golden_ (Ei varmistettu)

Päihdeongelmaisten tekemät tapot on niin suuri vyyhti, että miten sinä lähtisit heitä sopeuttamaan takaisin yhteiskuntaan? Paljon tehdäänkin, mutta pitäisi saada irti päihteistä, koulutus, työpaikka, ehkä uusi kaveripiiri, se että kestää vastoinkäymisiä, yksinäisyyttä ym. ilman päihteitä jne jne. Pitkä vankila-aika pitäisi ehdottomasti käyttää hyväksi, mutta toisaalta siihen tarvitaan myös ihmisen oma halu. Ei "yhteiskunta" voi loputtomasti auttaa, jos apua ei oteta vastaan.

Ja näitä viinahuuruisia ikäviä tapauksia voi yhtälailla ajatella uhrilähtöisesti, vaikka uhri olisi itsekin "vain" alkoholisti. Uhrilla on kuitenkin yleensä edes joku joka suree ja vaikka ei olisikaan niin häneltä on viety elämä. Ei moni muukaan henkirikos ole hirveän suuniteltu pahuuden teko, mutta yhtä kaikki: uhrilta on viety elämä ja siitä pitää saada kunnon rangaistus, jonka aikana tekijää toki pitäisi mahdollisimman tehokkaasti kuntouttaa takaisin yhteiskuntaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

En jaksanut kaivaa kolumnia esiin mutta minusta on ihan selvä juttu että tuomion ehdonalaiseen/koevapauteen/mitänäitänyt on pääsyä mietittäessä otetaan huomioon rikokseenuusimisriski. Jossa psykopaattiset piirteet on yksi tekijä. Ei sillä ole mitään tekemistä jonkun raamatullisen pahuuden kanssa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Ninhän ne varmaankin otetaankin, kun harkitaan vapauteen/ehdonalaiseen päästämistä.

Mutten sen sijaan en tiedä, paljonko psykopaattisia piirteitä katsotaan tuomiota antaessa. Sen verran toki mielentilaa tutkitaan, onko ihminen syyntakeinen, mutta että vaikuttaako tuollaiset piirteet tuomion pituuteen, niin ei käsittääkseni.

Ranja
Haavekuvia

Tavallisissa ihmisissä varmaan on sekä hyvää että pahaa - tai ainakin välinpitämättömyyttä. Mutta jos olen nähnyt vaikka lehdessä kuvan tyhjäkatseisesta pedofiilimurhaajasta, olen kyllä miettinyt, että tuolta siis näyttää paha ihminen. Samoin mietityttää, voiko ihmisessä, joka polttaa siilin elävältä, olla ripaustakaan hyvää, ja jos on, miten se näkyy?

Kuunari (Ei varmistettu)

Sinänsä harhaannuttavaa on rinnastaa psykopaatti pahuuteen. Psykopaatti on henkilö, jonka aivoissa nykykäsityksen mukaan on palanen, joka ei toimi kunnolla (riippuen sosiopatian asteesta), eikä tämä siksi mm. ole kykeneväinen empatiaan. Hupaisaa kyllä, sama aivoalue auttaa hajujen tunnistuksessa ja siksipä psykopaatin tunnistaa nenästään. :D http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/2012-09-23/Psykopaatin-tunnistaa-huo.... Merkkejä empatiavajeesta on käytännössä aina nähtävissä jo lapsuudessa. On teoretisoitu, että psykopaatin voisi "korjata" asentamalla mikrosirun aivoihin aktivoimaan tuota viallista aluetta. Mutta etiikka astuu tässäkin väliin: moinen mikrosiru vaikuttaisi kyseisen henkilön persoonaan perustavanlaatuisella tavalla; saako ihmisen muokata mieleisekseen?

On myös löydetty tietynlaiselle hiukan psykopatian kaltaiselle narsismille ja aggressiiviselle käyttäytymiselle altistava geenimutaatio (ei tietoa ilmeisesti, liittyykö ja jos liittyy niin millä tavoin, psykopatiaan), joka löytyy pelottavan suurelta prosentilta tuomittuja sarjamurhaajia. Katsoin taannoin dokumentin aiheesta, jossa kuvattiin (ainakin silloin) ainutlaatuinen oikeuskeissi, jossa vaimonsa pettämästä yllättänyt ja tämän tappanut mies ensimmäistä kertaa historian aikana käytti puolustuksenaan tuon geenimutaation omaamista, ja puolustus toimi. Mies todettiin syylliseksi, mutta hän ei saanut mitään tuomiota, "koska ei mahtanut itselleen mitään". Dokumentin tekijä itse teki tuon geenitestin ja hirvityksekseen häneltäkin löytyi "sarjamurhaaja-alleeli". Perheen haastattelu oli hupaisa, eivät yllättyneet lainkaan, oli kuulemma aggressiivinen ja arvaamaton luonne. :D Mutta mies ei ollut syyllistynyt mihinkään ja lopuksi lohdullisesti todettiinkin, että sarjamurhaajaksi tullakseen alleeliin täytyy yhdistyä poikkeuksellisen surkea ja väkivaltainen lapsuus, ja hyvällä ja onnellisella lapsuudella ja kasvatuksella voi edelleen varttua yhteiskuntakelpoiseksi. Tämä ilmeisesti ei päde ainakaan samoissa määrin psykopaatteihin. Semmosta!

Juliaihminen
Juliaihminen

Olipa kiinnostava kommentti! Ja joo, ei voi sanoa, että kaikki psykopaatit olisivat pahoja, ja ylipäänsä että psykopaateista puhutaan niin paljon (kun heitä on kuitenkin niin vähän), on jotenkin oireellista: kaikelle pahuudelle halutaan löytää syy ja diagnoosi, vaikkei sellaista välttämättä ole.

Hattivatti001 (Ei varmistettu)

Ensinnäkin on sanottava, että sun blogi on aivan älyttömän hyvä, oon koukussa ja vauvakuume sen kuin pahenee (vai paranee?).

No itse asiaan. Itse pidin Passin kolumnista, mutta näin jälkikäteen huomaan, etten ole lukenut sitä tarvittavalla pieteetillä, kun on jäänyt tuollainen ydinsanoma huomaamatta. En olisi missään nimessä sitä mieltä, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat ainoastaan pahoja. Sehän tarkoittaisi, että heillä ei olisi oikeastaan inhimillisyyttä. Minua vaan on aina kiinnostanut pahuus ja rangaistusjärjestelmä, jota Passikin kolumnissaan sivusi.

Kuten jo nostit esiin, on tyypillisen suomalaisen henkirikoksen tapahtumankuvaus sellainen, että siinä oli ryyppykaveriporukka ja pullo alkoholia. Aamun sarastaessa on jotain peruuttamatonta tapahtunut ja kahden tai useamman ihmisen elämä ei ole enää entisellään. Pahuutta ei teossa ole ollut tippaakaan tai vain nimeksi, nahistelua, lyhyttä pinnaa, tielle osunutta keittiöveistä ja huonoa tuuria sitäkin enemmän. Kuten keskustelusta on jo käynyt ilmi, pahuutta ei voida mitenkään arvioida, joten olisi myös mahdotonta ottaa tekijän teollaan tarkoittamaa pahuutta huomioon rangaistusta mitatessa. Ratkaiseva tekijä usein on se, oliko teko tahallinen.

Olen kuitenkin aina pitänyt jotenkin kohtuuttomana, että tällaisissa tilanteissa tekijöitä tuomitaan pitkiin vankeusrangaistuksiin tai rangaistuksiin ylipäätään. Raskain rangaistus kun on kantaa loppuelämän mielessään tieto siitä, että on vienyt toiselta ihmiseltä hengen, työkyvyn, puolison jne. Erityisen paljon sydämelle se ottaa kuolemantuottamustapauksissa, joissa kuolema on aiheutettu huolimattomuudella. Onneksi Suomessa ensikertalaiset istuvatkin yleensä vain puolet tuomiostaan, käytäntö jota usein varsinkin Ilta-Sanomien keskustelupalstoilla kritisoidaan (on muuten raivostuttavaa ja ah, niin koukuttavaa lukea ko. palstaa). Näin ollen teon 'inhimillisyys' ja kertaluonteisuus voidaan ottaa huomioon.

Kuten jo mainitsit, vankiloiden tarkoitus on myös 'rehabilitoida'. Vankilassa istuminen ei yleensä ihmisestä yhteiskuntakelpoista tee, päinvastoin. Varsinkin silloin, kun tätä määrittelemätöntä pahuutta ei teossa ole ollut, herää kysymys, mistä rangaistuksella tekijää parannetaan? He noudattavat pääsääntöisesti lakia tai tekevät "vain" ns. omaisuusrikoksia, mutta hairahtuivat sen yhden kerran. Silloin tuntuu, että vankeusrangaistukset vievät tekijät vain kauemmas yhteiskunnasta, ei lähemmäksi sitä. Rangaistuksilla on toki muitakin tarkoituksia. Niillä on tarkoitus saada tekijä ja muutkin kansalaiset noudattamaan lakeja ja niiden katsotaan myös ylläpitävän moraalia. Jonkin oikeustieteellisen teorian mukaan sääntöä ei ole olemassa, ellei sitä rikota. Tämän lisäksi rangaistus myös toimii sovituksena lain rikkomisesta. Sovitusta ei kuitenkaan ajatella pääsääntöisesti uhrin näkökulmasta, vaan tekijän oikeudenmukaisena sovituksena teostaan. Tästä syystä esimerkiksi syyntakeettomat ihmiset jätetään rangaistukseen tuomitsematta: uhrille kokemus on sama, mutta tekijä ei ole ymmärtänyt tekonsa rangaistavaa luonnetta. Uhri on otettu jo huomioon säädettäessä jokin tietty teko laittomaksi. Summa summarum, rangaistuksia on siis tuomittava myös silloin, kun pahuutta ei ole. Lakia on rikottu ja sille on Eduskunta säätänyt seurauksen. Eräs tuttuni, joka on jo vuosia itse tuomiota kirjoitellut, totesi kerran, että jokaisen tuomarin olisi hyvä käydä parin viikon visiitillä vankilassa. Säilyisi ns. tatsi siihen, mihin jengiä lähettää.

Sitten päästään niihin, jotka kerta toisensa jälkeen rikkovat lakeja ja muiden perusoikeuksia. Aina kun lukee lehdistä, että pitkään vankilassa ollut ja aina sinne takaisin joutunut elinkautisvanki on pääsemässä taas ehdonalaiselle tai vain lomalle, nousee karvat pystyyn. Miten näin voidaan menetellä, kun pitäisi suojella kansalaisia? Rikosseuraamuslaitos ja myöhemmin tuomioistuinlaitos kuitenkin tapauskohtaisesti pohtivat, onko henkilöstä vaaraa muille. Tällaisissa tapauksissa voitaneen psykopaatin luonteenpiirteet ottaa huomioon ja pitää henkilöä vankilassa, mikäli on olemassa välitön muille ihmisille aiheutuva vaara. Esim. tapaus Breivik, sillä Norjassahan ei elinkautista tunneta, mutta ilmeisesti vaaralliset ihmiset voidaan pitää vankiloissa hamaan tulevaisuuteen.

Elinkautisten muuttaminen ehdonalaiseksi n. 12-16 vuoden kuluttua toteuttaa myös ajatusta siitä, että vankeusrangaistusten on tarkoitus rehabilitoida ihmisiä. Ihmisille on annettava mahdollisuus parantua. Usea on tietysti sitä mieltä, että jotkin ihmiset eivät vain enää ansaitse toista mahdollisuutta. He ovat teollaan osoittaneet sellaista pahuutta tai piittaamattomuutta ihmiselämästä, että toista mahdollisuutta ei tulisi suoda. Tämä ajatus on myös helppo ymmärtää. Ei tunnu oikeudenmukaiselta, että jo aiemmin vakavaan henkirikokseen syyllistynyt ihminen päästetään vapauteen ja siellä hän taas mahdollisesti tekee uuden vakavan henkirikoksen riistäen tai vähintään syvästi vahingoittaen uusia elämiä.

Kuitenkin hekin ovat vain ihmisiä. Itselle helpoin tapa hyväksyä tämä, on hyväksyä se, että pahuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan. Emme voi suojautua kaikelta ja se on vain hyväksyttävä. Kellä tahansa meistä voi koska tahansa naksahtaa päässä. Kaikkea emme voi estää. Jokainen meistä on ihminen ja jokaiselle meistä on taattava edellytykset ihmisarvoiseen elämään. Myös se on määrätty Suomen perustuslaissa.

Tämä kysymys on kuitenkin tietysti kontroversiaali ja varmasti löytyy paljon ihmisiä, joiden mielestä useita henkirikoksia tehneet ja uusineet henkilöt tulisi pitää loppuelämän suljettujen ovien takana vailla mahdollisuutta parantua. Itse en kuitenkaan haluaisi olla tällaisesta seuraamuksesta päättämässä siitä kaikkein kauheimmasta puhumattakaan. Minulla oli joskus ajatuksena syventyä USA:n lainsäädäntöön sen verran, että olisin lukenut oikeusoppineilta artikkeleita kuolemanrangaistuksen oikeutuksesta. Haluaisin tietää, millä tuon kyseisen rangaistusmuodon kannattajat ajatuksiaan perustelevat. On jäänyt, mutta onhan tässä aikaa.

golden_ (Ei varmistettu)

Itse en hyväksy sitä, että ihminen voi tehdä useita henkirikoksia tai syyllistyä toistuvasti seksuaalirikoksiin ja vapautuu aina vain uudestaan. Sen vielä ymmärrän, että ensikertalainen vapautuu ja tilanteesta riippuen myös tekijä voi olla ns. uhri. Hänellä on kuitenkin elämä ja mahdollisuus tehdä omasta elämästään vankeusrangaistuksen aikana ja sen jälkeen hyvä. Tähän pitäisikin panostaa.

Ja vaikka päihdeporukassa tehdään henkirikos, jossa uhrikin voisi periaatteessa olla kuka tahansa ja tilanne on ollut epäselvä niin totta kai siitä pitää tekijä tuomita. Tekijä on kuitenkin elossa ja uhri ei.

Juliaihminen
Juliaihminen

Nämä on kyllä tosi hankalia juttuja. Kyllä niitä Suomessa varmaankin aika paljon katsotaan, että onko ihmisestä uhkaa yhteiskunnalle vielä. Mutta pitääkin vähän jubailla tästä aiheesta parin kaverin kanssa, jotka tekevät ovat vankeinhoidossa töissä ja kysellä, miten se käytännössä menee: onko niin, että tuomion kärsittyään potentiaalinen tappaja vain on pakko päästää vapauteen?

Juliaihminen
Juliaihminen

Ah, tosi kiinnostava ja pitkälle pohdittu kommentti, Hattivatti001, kiitos! Allekirjoitan kaiken sun sanomasi.

Mua on aina kiehtonut ja kriipannut Yhdysvaltain oikeusjärjestelmä. Se tuntuu niin julmalta, ne rangaistukset ovat niin poskettomia ja siihen yhdistettynä rasismi, luokkayhteiskunta, asianajajien palkkiot jne. niin se on ihan kammottava soppa. 

Tästä tuli muuten mieleen, että olen aina välillä kuunnellut tämmöstä Criminal-podcastia, jossa esitellään erilaisia hämmentäviä amerikkalaisia rikoksia aina murhista rahan väärentämiseen. Jos aihealue kiinnostaa enemmänkin, niin kandee kuunnella :)

Kommentoi

Ladataan...