Liian hyvä itselleen

Juliaihminen

Viime sunnuntai oli niitä aurinkoisia päiviä, jolloin elämä alkoi taas näyttäytyä yhtäkkiä kevyenä ja valoisana. Ei oikein edes enää muistanut, että mihin tässä nyt niin kiire on ollut, että eikö tämän elämän kannattaisi olla lähtökohtaisesti ihan vain tällaista.

Laskeuduttiin Mariannan ja Alpun kanssa Hakaniemen kohdalta jäälle ja lähdettiin kävelemään kohti Kruununhakaa. Liikkeellä oli juuri sellaisia tyylikkäitä eläkeläispariskuntia, joita katselee ajatellen, että nuo on saavuttaneet kaiken, niillä on toisensa ja hitto ne pukeutuvatkin niin hyvin. On myös jäällä vapaana juoksevia iloisia koiria ja perheitä, jotka ovat pukeutuneet sään mukaisesti. Edes ruskeana loistavat koirien (tai ihmisten?) ulostekasat eivät häiritse, sillä tietää, että jään sulaessa tuokin kikkare uppoaa Itämeren syvyyksiin.  Kaikki näyttävät siltä, että he kuuluvat juurikin tänne jäälle, katselemaan Helsinkiä onnellisesti tästä perspektiivistä.

Helsinki näyttää upealta mereltä katsottuna. Hakaniemen maalaismarkkinat, jylhä Merihaka, kaunis Kruununhaka ja eteläisen rannan loputtomat poijurivit tuntuvat samaan aikaan tutuilta ja vierailta, kun niitä katsoo paikasta, jonne aiemmin ei ole päässyt.

Jutellaan töistä, suunnitelmista, kesästä ja matkoista, vintagesoittimien jälleenmyynnistä ja siitä, miten juhlien järjestäminen on loistava tapa tehdä puolitutuista ystäviä: sen kun vain kutsuu ne paikalle ja ne imartuu.

Mariannalla eli Mannella on sellainen aura, että hänen seurassaan ihminen tuntee itsensä välittömästi kotoisaksi. Siksi on ihanaa vaellella kahdestaan (nukkuvaa Alppua ei lasketa) pitkin kaupunkia. Jo silloin kun kahdeksan tai yhdeksän vuotta sitten pääsin Mannen vaikutuspiiriin, tiesin, että she's a keeper. Manne on aina ollut sellainen cool, joka tietää, mihin ihmiset seuraavaksi pukeutuvat, miten ne sisustavat ja missä ne syövät. Manne bongaa ja diilaa muille tyylikäimmät vaatteet, suunnittelee matkat ja opettaa trendaavat termit (kuten taannoin jomon). Meidän ystäväpiirin kollektiivinen unelma on hankkiutua sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa omistaisi Mannen kanssa mökin, jonka hän sisustaisi.

Mannesta vielä semmonen pieni anekdootti, että yhtenä perjantaina tapasin hänet Hakaniemessä, kun hän oli ollut viettämässä vapaapäivää. "Mun ongelmani on se, että olen liian hyvä itselleni", Manne tunnusti, kun hän oli nautiskellut ympäri kaupunkia kahviloissa ja lounaalla. Nauroin tätä vielä seuraavana päivänä ja nauran edelleen. (Toki Mannella on myös siisti duuni ministeriössä, mutta kuka nyt sellaisista jaksaisi jauhaa.)

Lopulta noustiin jäältä Tervasaaren kohdalla maihin ja suunnattiin Mannen tietämään sympaattiseen aasialaista ruokaa tarjoavaan Norillaan. Voin muuten suositella, älyttömän hyvää nuudelikeittoa, jossa on jättikatkarapuja ja lohta. 

Ja koska meidän tarkoitus oli vain olla "liian hyviä itsellemme", suunnattiin vielä korvapuustille Liisankadun Muumikahvilaan. Siellä Alppu vihdoin heräsi kärryistään ja suuntasi tottunein elkein leikkimään japanilaisturistien pienten lasten seuraan.

Ratikassa matkalla kotiin luettiin näytön uutisista, että Merihaan kohdalla "saunanomistaja on yrittänyt varoittaa pillillä ihmisiä kulkemasta laivareitin läpi". Ilmeisesti juuri siitä kohdasta, jonka yli rynkytettiin menemään Alpun kärryjen kanssa, kuten kaikki muutkin. No, ensi kerralla taas vähän paremmin. 

Ei tässä talvessa ole mitään vikaa silloin, kun elämä tuntuu näin kevyeltä ja ihanalta. Kuka tässä nyt enää mitään kesää odottaa.

 

Lue myös:

Helsingin kevyet illat

Raisan boyfriendfarkut

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Oman viikonloppuni pimensi abipojan menehtyminen jäihin:'(
Ihastelimme mekin eteläistä Hesaa Uunisaaresta ja jäältä, upeassa auringonpaisteessa, mut rinnassa oli musertava paino kun ajatteli omien nuorten aikuisten lasten seurassa että samalla hetkellä siinä lähistöllä vanhemmat eivät milloinkaan enää näe rakasta poikaansa. Se ajatus ja epäoikeudenmukaisuus repi sisuksia ja järkeä hullun lailla. Miten se upea luonto voikin olla niin julma ja arvaamaton samalla . .

Juliaihminen
Juliaihminen

Kyllä. Tapaus on niin traaginen ja ahdistava, että olen yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa. Oman lapsen menettäminen ja nuoren elämän päättyminen noin aikaisin on vain niin sanoinkuvaamattoman surullista. Lähetän kaikki lämpimät ajatukseni ja myötätuntoni tuon pojan perheelle ja läheisille.

Safety first (Ei varmistettu)

Noissa sun kuvissakin näkyy ahtojäätä (no en tiedä onko ahtojää ihan täsmälleen oikee termi laivaväylän murretulle ja uudelleen jäätyneelle jäälle mut kuitenkin). Todella vaarallista! Laivojen peräaallot myös heikentää jäitä pitkältäkin matkalta ja sit tietty virtaukset. Oon sydän syrjällään seurannu miten ihmiset liikkuu Helsingin edustan jäillä, onneksi ei ole useammalle koitunut kohtaloksi. Jäätä on syytä kunnioittaa ja nauttia ulkoilusta jäällä turvallisesti (koska ihanaahan siellä on ja nyt kannattaa nauttia kun kerran jäätä on :))

Lintunen81 (Ei varmistettu)

Näyttää aivan ihanalta, mutta ei ole mun teekuppini tuo. Mulla on pari fobiaa, joista en pääse eroon (en tiedä pitäisikö edes): ahtaan paikan kammo ja pettävä jää, sukua toisilleen, koska pelkään jään alle joutumista. Ahtaan paikan kammo aiheuttaa mm. lievää kammoa halaamista kohtaan, kuumottavia painajaisia, joissa jään johonkin jumiin, päätöksen polttohautauksesta (ajatus ahtaasta arkusta ahdistaa). Jäällä olen kävellyt tasan kaksi kertaa elämässäni, lievästi hysteerisenä, alkavan paniikin vallassa... Toisella kerralla otettiin hääkuvat, joista paniikkia ei onneksi ole näkyvissä :D
Että joo, hienolta näyttää, mutta tyydyn ihailemaan rannalta.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.