Lomailun harjoittelua

Juliaihminen

 

Mä olen oikeastaan ollut jo monta vuotta kateellinen niille, joilla alkaa äitiysloma. Sinä päivänä, kun töissä pidetään niiden läksiäisiä, ne hehkuu sellaista onnea, sisäistä seesteisyyttä ja odotusta tulevasta. Ne hymyilee salaperäisesti ja niillä on selkeästi elämässään jotain semmosta, mistä olen voinut itse vain arvailla, miltä se tuntuu. Lisäksi ne on vapaita nukkumaan koska ne haluaa, juomaan kahvia idyllisen näköisesti ja tapaamaan kaikkia ystäviään ja juttelemaan tuntikausia tulevasta ja menneestä. Mä olen aina ajatellut, että juurikin tuo hetki on ihmisen parasta aikaa. Etenkin se kuukausi, jolloin lapsi ei ole vielä syntynyt, ihminen on ihan vapaa.

Musta on edelleen täysin käsittämätöntä, että nyt mä olen itse se tyyppi. Tai no oikeasti olen vielä joululomalla, ja äikkäri alkaa 4. tammikuuta. Suoraan sanottuna tuntuu, että mä larppaan koko hahmoa, ja pian palaan taas normaalisti töihin ja oikeaan elämääni. 

Samalla mulle on hiipinyt kaikenlaisia ahdistuksia mieleen: Mitä jos mulla onkin ihan supertylsää? Mitä mä teen tämän koko pitkän tammikuun, etenkin kun päivät kestävät noin neljä tuntia (klo 11 - 15) ja yöt sitten sen 20? 

Mä onnistun vaipumaan epätoivon syvimpään alhoon noin kahdessakymmenessä minuutissa. Yhtenä hetkenä luen aamulla Hesaria sängyssä, juon kahvia ja ajattelen, että elämä se vasta onkin ihanaa. Viiden minuutin päästä saatan ajatella, että mun elämä valuu hukkaan(!), olen täysin yksin tässä maailmassa, ei ole ketään kelle soittaa, ei ole mitään tekemistä, tylsyys korvenaa mun sielun ja muserrun sen alla kuin kuiva keksi.

Sitten joku laittaa viestin, että mennäänkö kahville. Saatan ilahtua tai sitten, ristiriitaista kyllä, uupua täysin koko ajatuksesta: ei helvete, en mää jaksa, miksen saa vain maata sängyssä rauhassa(!?), miksi mua revitään joka paikkaan(?!). Tämä ei liity raskaana olemiseen, tällaista mun koko elämäni on. 

Nyt mulla on oikein tämmönen yksinolon harjoitus meneillään, sillä Tiki lähti hurvittelureissulle viikoksi New Yorkiin (onneksi, koska sen on todella saatava lomaa näistä mun neuroottisista mietteistäni ennen sen bebeton syntymää!). 

No, tähän mennessä hommat ovat menneet hyvin. Oon sopinut kaikille päiville ystävien näkemistä, lounaita, joogatapaamisia, vesijuoksutreffejä, kauHHuleffailtoja, blinikutsuja ja taidenäyttelykierroksia. Lainasin myös kirjastosta ison kasan romaaneja (tällä hetkellä meneillään John Irvingin Minä olen monta, joka on ihan yhtä kreisin hauska kuin edellisetkin irvingit). Lisäksi olen tehnyt listan hoidettavista asioista (siivoan kaapit, vien puolet kirjoistani divariin, ehkä jopa intoudun jossain vaiheessa hankkimaan jotain vauvakamaa). Musta tuntuu, että jos lähden yhden kerran ulos kotoa päivän aikana, selviän ilman sen suurempia tyhjyyden tunteita.

Mikä parasta, aion juhlia äitiysloman alkua (eli maanantaita) menemällä syylän jäädytykseen. En tiedä, hehkunko sitten sitä salaperäistä onnea (ainakin mun jalanpohjat hehkuu jotain), täyttyykö mun olemus seesteisyydellä (ainakaan en pysty kävelemään kauhean nopeasti toimenpiteen jälkeen) ja no, odotusta tulevasta nyt varmasti on ilmassa. Odotan syylättömiä jalanpohjia. 

 

Kuvat: Olen yrittänyt ikuistaa tähän mennessä lomalta kaikki sopivan maireat hetket, jotta voin sitten jälkikäteen ajatella, että mä olin itsekin niitä onnea ja rauhaa hehkuvia tulevia äitejä. Ja kyllä mä jotain hehkun, koska yksi päivä seiskan ratikkapysäkillä semmonen niin sanotusti elämää nähnyt nainen bongasi mut ja vatsani, hymyili keltaat hampaat loistaen, huulet punattuna ja silmät sinittynä ja kapsahti mun kaulaan huudahtaen mitä iloisimmalla äänellä: "Oikein paljon siunausta sinulle! Siunausta tyttö!"

 

Share

Kommentit

Tjooh (Ei varmistettu)

Mä en pystynyt nauttimaan ollenkaan tuosta vauvattomasta äitiyslomakuukaudesta: vatsa oli niin iso, että selkä kramppasi ja sitten vauva syntyikin kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Nautin siis kaikkiaan kaksi viikkoa tuota vauvatonta "vapaata aikaa", jolloin en tietenkään pystynyt selkäni takia tekemään mitään muuta kuin makaamaan sohvalla. Nauti sä tuosta ajasta, jos olet noin hyvässä kuosissa vielä tuossa vaiheessa raskautta! Se ei tosiaan ole itsestäänselvyys!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ou nou, tosi kurja kuulla, että selkä kramppasi noin paljon!

Joo, oot ihan oikeassa, mun pitäisi nauttia tästä ilman mitään neuroottisia aatoksia - ja useimmiten nautinkin - mutta sitten mun päähän taas hiipii tyhmiä juttuja :) Ja oon kyllä ihan superkiitollinen siitä, että fyysisesti oon niin hyvässä kunnossa edelleen tässä vaiheessa. (Sitten tietty neuroottinen puoli mussa ajattelee, että jos tämä on niin helppoa, niin se kostautuu jossain toisessa jutussa - lol!)

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Ihanaa ja antoisaa äitiyslomaa! Nuo viikot ennen ekan lapsen syntymää on ihan mahtavia, mä pääsin omalla lomallani tosi paljon eteenpäin Candy Crush Sagassa :D time well spent etten sanoisi.

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitos! :)

Ja todellakin time well spent! Mä taas oon nyt vihdoin sivistänyt itseäni ja katsonut How I Met Your Motherin kausia maratonina putkeen. 

Kuppe-kissa (Ei varmistettu)

En oo ihan varma muuten oliko sen nimi Kuppe.. Pakko olla! Mut hei mä olen tässä kadehtinu hitosti sun lomaa!! Mun loma loppuu tähän päivään ja oon vaan miettiny kuinka ihanaa olis jäädä tollaselle "äärettömälle" lomalle! Hyvä saada vähän reality checkiä, vaikka oon varma että aika kuluu ennen ku huomaatkaan!

Juliaihminen
Juliaihminen

Ahahahah, Kuppe-kissa, todellakin <3 

Joo siis ei tässä sillee voi valittaa, koska kyllä tää ääretön loma tuntuu ihan mielettömältä etuoikeudelta (kiitos Suomen valtio!!!) ja suurimman osan ajasta oonkin ihan fiiliksissä. Sitten taas toisaalta, mulle duuni on ollut myös vähän semmonen kindergarden, että menen sinne ja sitten joku järjestää ohjelmaa mun päiviini :D Nyt joutuu itse keksimään tekemistä! (Tämä valitus kuulostaa urpolta, mutta tiedän, että sä tiedät mitä tarkotan!)

I love mondays

Sit kantsii nauttia just niistä makaan tässä sängyssä ja kukaan ei kaipaa mua tyyppisistä hetkistä ja pitkistä vessa- ja suihkureissuista. Niitä ei nimittäin enää oikeen tuu, vaikea uskoa nyt mutta parin kuukauden kuluttua tiedät mitä tarkotan ;) 

Juliaihminen
Juliaihminen

Hihii, tuo on ihan totta! Mikä sairainta, mä odotan jo tosi paljon tuota aikaa - että joku tarvitsisi mua noin paljon. En oikein osaa vieläkään kuvitella, että se on sitten oikeasti osa mun todellisuutta.

Ja olen varma, että tämä menee just niin kuin Ultra Bra laulaa: "Enkä tiennyt kuinka myöhemmin kaipaisin hitaasti eteenpäin laahustavia päiviä."

I love mondays

Joo ne oli oikeassa! Ja sitä ei tosiaan tajua ennen kuin on ihan liian myöhäistä.. 

Kommentoi