Luokkakokous

Juliaihminen

Olin lauantaina Turussa lukion luokkakokouksessa. Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun me kirjoitettiin, ja monia ihmisiä en ollut juurikaan nähnyt näiden kymmenen vuoden aikana.

Olin yllättynyt monista jutuista.

Se ei yllättänyt, että kaikilla, keiden kanssa juttelin, tuntui menevän elämässä tosi hyvin. Luostarivuori on Turun eliittilukio, ja sieltä mennään aika usein kauppikseen, lääkikseen ja oikikseen. Sitten on tällaiset saastaiset hipit (minä), joista tulee jotain muuta.

Se mikä yllätti, oli ihmisten hyväntahtoisuus. Kukaan ei lesoillut hienoilla saavutuksillaan, ennemminkin vitsit olivat muuttuneet entistä itseironisemmiksi ja ihmiset olivat myös aidosti kiinnostuneita toisistaan ja iloisia muiden onnesta. Yksi oli saanut juuri ison Tekes-rahan firmalleen, toinen pohti, mihin se lääkiksestä päästyään erikoistuu, kolmas teki Kööpenhaminassa kakkostutkintoa. Ja vaikka moni asia oli muuttunut, tuntui kuin olisi voinut jatkaa juttua siitä mistä lakkiaisiltajuhlista Börssin tanssilattialta jäätiin. Vain miesten hiukset oli vähentyneet ja naisten (ja muutamien harvojen miesten) lapsiluku kasvaneet.

On oikeastaan aika huvittavaa, miten mä edelleen reagoin ihmisten naimisiinmeno- ja vauvauutisiin: "Herran tähden! Toi on jo niiiin aikuinen, että se menee naimsiiin." "Oh, sillä on jo lapsi, mikä teiniäiti se oikein on!" (Ja samalla unohdan itse tyystin oman elämäntilanteeni.)

Ja toisaalta yllätyin myös siitä, miten luontevaa oli kertoa: "Mulla on kolmekuinen poika." En ole aiemmin oikein päässyt sanomaan tuota lausetta ääneen, kun olen liikkunut vain beibiskän kanssa, niin ei ole tarvinnut erikseen ilmoitella, että "tää on muuten mun oma poika, jota tässä imettelen". Sovin jo muutamien mun lukiokavereiden kanssa Turkuun ja Helsinkiin vauvatreffejä!

Mua yllätti myös se, miten vähän muisteltiin mitään menneitä. Oli aika vapauttavaa tajuta, että kaikki ovat siirtyneet elämässä eteenpäin. (Joskin pari vuotta sitten yksi meidän lukion jäbä tuli El Gringossa penäämään multa: "Julia, kuka oli meidän lukion parhaimman näköinen tyyppi?! Kerro! Mun mielestä Verkku, Mirka ja Noora oli parhaimman näköiset naiset." Kiitos tästä tiedosta. Eipä ole kuule tullut ajateltua hetkeen sitä asiaa, mutta hyvä tietää, että mä en ollut sun listalla.) Voi toki olla, että menneiden muisteleminen aloitettiin vasta humalaisilla jatkoilla, jonne mä en tällä kertaa päässyt. (Ehkä sitten 20-vuotiskokouksessa.)

Oli muuten myös valtava yllätys, että sain olla koko illan keskytyksettä juhlissa, kun vauva oli meidän äbälässä hoidossa. Välillä tuli väliaikatietoa, että "se nukkuu", ja jopa(!) "se söi pullosta". Kun kymmenen aikaan lähdin himaan, bebeto se vain veteli tyytyväisenä hirsiä. (Elämä on ihmeellistä.)

Suurin yllätys oli kuitenkin se, että onnistuin tekemään taskuparkin. Edellisestä taitaa olla niin ikään aikaa kymmenen vuotta.

 

Kuvassa: Pyysin etukäteen muutamia lukiossa (ja ala- ja yläasteella) mulle läheisimpiä mimmejä meidän äbälään vaihtamaan pikakuulumiset ennen luokkakokousta. Kauppatieteiden maisteri, diplomi-insinööri, farmasian maisteri ja valtiotieteiden maisteri. Ja silti onnistutaan edelleen ymmärtämään toisiamme!

(Tuo kauppatieteilijä on se, joka on antanut tämän blogin nimen. Terveisiä vaan ala-asteelta.)

 

 

Share

Kommentit

Hammer (Ei varmistettu)

Täällä toinen Luostarivuoren kasvatti, tosin vähän vanhempaa vuosikertaa. En malta olla kommentoimatta kun nauratti toi "kauppikseen, oikikseen ja lääkikseen". Kun kirjoitusten jälkeen mainitsin hakeneeni luokanopettajaksi, oli äidinkielenopettajan (ehkä arvaat jopa kuka kyseessä) kommentti että vielähän sä ehdit hakea kauppikseen, oikikseen tai lääkikseen :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahaha, juurikin näin. Koska oikis, lääkis tai kauppis (tai mielellään kolmoistutkinto näistä) on avain onneen.

Tuliko susta kuitenkin ope? :)

Kommentoi