Lusitaan lapsen kanssa museoissa

Juliaihminen

Kuten olen monta kertaa jorinoinut, niin mielestäni ihmisen ei ole syytä elää vain viikonloppuja varten, vaan myös arki-iltoina on järjestettävä itselleen kaikenlaista huvitusta. Talvisin tämä huvitus on melko tarkoissa raameissa, koska puistoon ei voi juurikaan mennä ikiroudan takia ja kirjastoihin ei voi kokoontua, koska aina jostain tulee joku setä, joka alkaa äristä, jos 2-vuotiaalla on ollut ilon hetki elämässä. (Terveisiä vain sinne Vallilan kirjastoon setämiehelle, että ehkä ensi kerralla kannattaa mennä lukemaan lehteä johonkin muualle kuin lapsien leikkinurkkauksen viereen.)

Näin kodin ulkopuolella olevat vaihtoehdot ovat karsiutuneet kahteen: Mennään joko uimaan Mäkelänrinteeseen tai sitten johonkin taidenäyttelyyn. Jotta homma olisi inhimillistä, niin ensin käydään syömässä jossain. Tämä talvena Ympyrätalon Rosso ja Märskyn Uppopulla ovat tulleet tutuiksi. Mun lapsonen on niin kova viipottamaan ympäriinsä, etten jaksa viedä sitä useinkaan päiväkodin jälkeen minnekään ei-niin-lapsille suunnattuun paikkaan. Viikonloppuisin jaksan, kun mulla on energiaa katsoa sen perään.

Mä koen olevani tällä hetkellä urhoollinen kulttuurisoturi. Nimittäin käyn käytännössä aina katsomassa Kiasman, Emman, Hamin, Valokuvataiteen museon ja Ateneumin näyttelyt. Käyn, koska niissä mulle tulee inspiroitunut ja ihana olo, saan ajatuksia elämääni ja ylipäänsä on kiva tehdä jotain, joka ei ole ihan mun perus arkea.

Kulttuurisoturiksi koen itseni siksi, että tarmokkaasti roudaan tuota 2-vuotiasta mukanani. Mulla on nimittäin muutama kerta meinannut hermo pettää aika totaalisesti, kun on ollut vähän tilsuja. Taidehallin Egs-näyttelyssä Alppu villiintyi täysin ja juoksenteli ympäriinsä. Museovaksin silmät meinasivat pullahtaa ulos päästä. Mutta vielä pahempi oli Emman Meret Oppenheimin näyttely. Lapseen meni demoni. Se kikatteli, juoksenteli, kiljui riemusta ja heittelehti ympäri labyrinttinomaista tilaa, jossa taidetta oli esillä. Etenkin katosta riippuvat naruverhot olivat sellaiset, että niiden läpi oli vain mentävä uudestaan ja uudestaan tuulispäänä. 

Lapsi siis rakastaa museossa käymistä, mutta en usko että se johtuu niinkään hänen uskomattomasta kulttuurinnälästään, vaan siitä, että hän riemastuu siitä ahdingosta, johon minut onnistuu ajamaan, kun joudun jahtaamaan sitä ympäriinsä. Kaikesta päätellen ihmisen ei pitäisi käydä 2-vuotiaan kanssa näyttelyissä vaan vaikkapa odottaa siihen, että se olisi 3-vuotias ja vähän rauhallisempi (kuten ystävänsä Taimi on). 

Museoissa on vain semmonen ongelma, että juurikaan mihinkään ei saa koskea, koska muuten kaikki tuhoutuu täydellisesti. (Hahaha, kuulin, että Ateneumissa ei saa edes imettää keskellä huonetta, koska voi ruiskua nesteitä mittaamattoman arvokkaille taideteoksille. Tämä on siitä tietenkin harmillista, että vauvan imettäminen on loistava tapa saada itse katsoa sitä taidetta, kun lapsi kokee tyytyväisenä ruokakulttuurin elämyksiä.) Pienet lapset ja museot eivät oikein sovi yhteen.

Mutta mä laitan ne sopimaan, koska vaikka joka kerta rimpuilevaa lasta kaapatessani syliini ajattelen, että nyt en kyllä tule enää kiduttamaan itseäni tänne, niin jälkikäteen fiilis on kuitenkin mahtava. Näinpähän sentään Emmassa Oppenheimin pyörivän turkispyllyn, ja Taidehallissa Egsin hienot graffat. Vaikka en ehkä nähnyt kaikkea, enkä ehtinyt lukea kaikkia esittelytekstejä, niin kyllä mä silti sain sieluuni pienen kosketuksen taidetta.

Tunnen luonnollisesti suurta empatiaa muita näyttelyissä kävijöitä kohtaan, koska onhan se ikävää, kun tommonen riekkuva epeli häiritsee katselukokemusta, en todellakaan kiellä sitä. Mutta häiriköinnin uhallakin ajattelen, että näin lapsi ehkä pikkuhiljaa oppii siihen, että näyttelyissä käydään ja hampaita harjataan, ja sellainen on hyvää elämää.

Ja ai niin, kyllä näyttelyissä käymisestä on muutenkin iloa. Törmäsin esimerkiksi Taidehallin Egsin näyttelyssä suuresti ihailemaani kirjailija Riikka Pulkkiseen (!), joka kertoi lukevansa mun blogia (!!!!!). Tämä tieto korvasi kaikki vaksin (täysin ansaitut) huokailut ja mulkoilut, ja on lämmittänyt minua aina siitä lähtien. 

Eli taidetta kohti vain!

 

Lue myös:

Kun äiti näkee näyttelyssä vain rintoja 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Isomman kanssa on helpompaa joo. Mulla on oikein museo-kelpoinen 5v. tyttönen, vaan kyllä vähän huvitti/jännitti/stressasi kun oltiin Wienissä MAK:ssa, jossa oli ei niin lapsiystävällinen näyttely (paljon vanhaa aasialaista posliinia ja ikivanhoja mattoja eikä aina minkään panssarilasin takana ja pelkäsin koko ajan että lapsi törmää johonkin tai innoissaan läimäisee käden johonkin) ja museotyypit seurasi meitä huoneesta toiseen kuin hai laivaa. Lapsi oli siis koko riskaabelin kerroksen kuin herranterttu. Mutta kyllä huomasi että pikkuneito joutui tsemppaamaan kovasti, sillä kun alakerrasta löytyi replika 20-luvun keittiöstä, jossa luku että saa koskea, niin näki oikein kun lapsi rentoutui ja avasi innoissaan kaikki mahdolliset luukut ja ovet. Mutta yleensä tuollaisen 5v. kanssa on jo aika leppoisaa, kun ei ryntäile päättömänä ja tietää jo ettei museoissa yleensä saa koskea (toki onneksi löytyy näitä saa koskea-paikkoja myös :)).

Vierailija (Ei varmistettu)

Mahtavaa, kun joku jaksaa arki-iltaisin tehdä ylipäätään mitään. Kun pääsen töistä ja saan lapsen haettua hoidosta, on kello aina vähintään 16-16:30 ja ruoanlaitto/-lämmitys ja syönti kun on suoritettu, on kello jo viisi. "Vapaa-aikaan" ennen iltatoimien alkua jää siis vajaat 2h ja kun jonnekin lähtee, vie pukeminen+lähtö+kulkeminen helposti 30min suuntaansa...
En vaan pysty. En jaksa omaa pihaa kauemmas. Ihailen sinun aktiivisuuttasi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Sama täällä! Haluaisin tehdä arki-iltaisinkin lapsen kanssa kaikkea kivaa, mutta tuntuu ettei ehditä ilman että homma menee ihan minuuttiaikatauluksi, ja silloin se ei enää olisi hauskaa. Otetaan vastaan vinkkejä, miten tämä arki-iltojen iloittelu toteutetaan käytännössä aikataulullisesti? :)

Silke

Mielestäni on ihanaa olla kotona töiden jälkeen ja puuhailla rauhassa arki- ja kotipuuhia ilman suorittamista. Ei ole huono äiti tai ihminen, jos ei kaipaa tai jaksa iltaohjelmaa. Ei kaikki lapsetkaan jaksa pitkän hoitopäivän jälkeen.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mun mielestä mielestä on täysin itsestäänselvää, että on ok olla arkisin himassa töiden jälkeen. Asiaa ei tarvitse edes sanoa ääneen, koska ei siinä ole mitään sen arvokkaampaa, että jaksaa lähteä himasta päiväkodin jälkeen.

Mä taas haluan kerran tai pari viikossa lähteä, koska kyllästyn lapsen kanssa kahdestaan leikkimiseen niin totaalisesti iltoina, jolloin Tiki tulee myöhemmin töistä. Eli itseni takia mä noissa riennoissa käyn. Toki Alppukin tykkään, kun hänen ystävänsä Frida ja Taimi ovat mukana.

Ja niin siis me lähdetään aina suoraan päikystä kaupungille, syödään jossain helpossa ravintolassa (Rosso!) ja sitten mennään museoon. Ei varmaan ehtisi, jos kävisi himassa välissä laittamassa ruuan. Mutta ei kyllä kannata lähteä itseään väsyttämään, jos ei tee mieli. Raisa kirjoitti juuri Hesariin ansiokkaan jutun, jossa asiantuntija sanoi, että alle kouluikäisen harrastukset ovat vanhempia varten, ei niinkään lapsia varten.

AamuHali (Ei varmistettu)

Huippua, että jaksat panostaa arkeenkin <3 Itse lapsena sen verran museoissa kulkenut, että ymmärsin jo silloin olla nauramatta ”kierrettiin kaikki museot -kaukaa” -heitolle. Tunnistan tuon elpymisen kokemuksen. Vuosi takaperin sattui isompia terveydellisiä haasteita, ja silloin museokortti piti mut elämän syrjässä kiinni. En ehkä olisi selvinnyt niistä jäätävissä paniikkikohtauksista ilman museoiden tarjoamaa turvapaikkaa. Tiedä siis, miten merkittävän siemenen nyt tulet kylväneeksi!

Kirjastoon! (Ei varmistettu)

Kirjastoista sen verran, että Kallion kirjasto! Lasten osasto on yläkerrassa kaukana kiukkuisista setämiehistä, ja satumökeissä voi lukea, ollamöllöttää tai vaikka pelata niitä lasten lautapelejä, joita kirjastosta saa!

Juliaihminen
Juliaihminen

OOO! Sinne suuntaan välittömästi! <3 Remonttikin on vissiin nyt valmis :)

Anna Kari (Ei varmistettu) http://www.ateneum.fi

Moi Julia! Hyviä uutisia: imettäminen myös Ateneumin näyttelysaleissa on nykyään sallittua ja olemme muuttaneet ohjeistustamme saadun palautteen pohjalta. Tervetuloa siis meille jatkossakin!
Terv. Anna Kari, tiedottaja, Ateneum

Juliaihminen
Juliaihminen

Upeeta!!! <3

Ihan näin btw, Ateneum on yksi mun lempipaikkojani maailmassa, teillä on ihanimmat näyttelyt ja paras lounas! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.