Luukku 1: Hauska fakta -joulukalenteri aukeaa

Juliaihminen

Vuosi sitten pidin joulukuun ajan Hyvän mielen joulukalenteria. Netti oli tuolloin niin täynnä vihapuhetta ja paskaa, että päätin piristää lukijoitani. Luukusta avautui aina satunnainen asia, joka sai mut ilahtumaan, kuten demittäjien listaamat parhaat Wilma-merkinnät, kauneimmat pan-huilucoverit tai espoolaisvaltuutetun mielipide siitä, että autot tuovat väriä ja elämää katukuvaan

Tänä vuonna internetin teemana tuntuu olevan valehtelu. Hesarissa kerrottiin tänään makendonialaisnuorista, jotka tehtailivat valeuutisia Trumpista ihan vain, koska sillä sai klikkejä ja klikeillä sai rahaa (ja tämä ilmeisesti saattoi vaikuttaa Yhdysvaltojen vaalien lopputulemaan). On MV-lehteä ja perussuomalaisten "onko tarina tosi vai ei, näin nämä asiat koetaan" -perustelua. 

No, Juliaihminen ei ole siirtynyt totuuden jälkeiseen aikaan. Siksi tänä vuonna Jullun joulukalenterista aukeaa aina Päivän fakta. Se voi olla napakka setti tai pitkä horina. En vielä tiedä, mitä tästä tulloo. Mutta ajattelin vain kertoa teille täysin satunnaisia mutta mun mielestä kiinnostavia tietoja, joita olen lueskellut tai kuullut hyvistä podcasteista. (En kuitenkaan lopeta normibloggaamista, Jullun joulukalenteri on vain omituinen lisä tähän kaikkeen.)

 

Okei. Aloitetaan lyhyellä ja ytimekkäällä faktalla, jonka opin tuossa edellisviikolla Googlen dinnereillä. Googlen analyytikko Jaakko Pihlaja esitteli Google trends -työkalua:

'Joululahja poikaystävälle' -hakuja tehdään eniten lokakuussa. 'Joululahja tyttöystävälle' -sanapari trendaa pari päivää ennen joulua.

 

Huomenna on vuorossa vähän pidempi ja hieman yhteiskunnallisempi fakta!

 

Ps. Vuoden takainen Hyvän mielen joulukalenteri löytyy täältä. 

 

 

 

Share

Kommentoi