Luukku 4: Kulttuurikodin kasvatti

Juliaihminen

 

Mä en ole varma, koska ja keneltä olen kuullut tämän tarinan, mutta se on vaikuttanut muhun syvästi. Käsittääkseni se on jostain dokkarista poimittu, mutta ikävä kyllä en ole nähnyt kyseistä pätkää. Muistan vain tämän:

Jörn Donner oli vierailemassa ministeri Max Jakobsonin luona. Hän kysyi jörkkamaisella äänellään: 

"Saako polttaa sisällä?"

Jakobson vastasi:

"Totta kai, tämä on kulttuurikoti!"

 

Olen käyttänyt tätä sitaattia perusteluna kaikenlaiseen toimintaan. Jos punaviini on roiskunut vahingossa seinälle tai olen kävellyt huomaamatta kengät jalassa hakemaan makuuhuoneeseen unohtunutta puhelinta, pitää vain muistaa, että tässähän eletään Kulttuurikodissa! Saman asenteen aion opettaa myös lapselleni, hänestä tulee Kulttuurikodin kasvatti!

Kulttuurikodin kasvattina olemiseen kuuluu paljon muutakin (esimerkiksi monien sanojen ääntäminen suomenruotsalaisittain ja oikeanlaisen ylemmyydentuntoisen katseen opetteleminen, mutta niistä myöhemmin).

 

 

Kuva: A-lehtien kuva-arkisto / Kari Kaipainen

 

Hyvän mielen absurdin joulukalenterin edelliset osat:

1. luukku: fanttasia

2. luukku: panhuilu tunteiden tulkkina

3. luukku: vihamuki

 

 

Share

Kommentoi