Mieluummin poika

Juliaihminen

Tämä yllätti. Tilastojen mukaan pariskunnat, joille on syntynyt poika tai poikia, menevät todennäköisemmin naimisiin ja pysyvät todennäköisemmin yhdessä kuin tyttölapsen saaneet.

Economistin uudessa erikoisnumerossa (kesä/heinä 2016) oli älyttömän kiinnostava feature-juttu It's a boy thing, jossa avattiin syitä siihen, miksi poikalapsen saaminen näyttää parantavan heteroparin suhdetta enemmän kuin tytön saaminen. Taustalla on amerikkalaisia tilastoja ja tutkimuksia, joita ei ihan sellaisinaan pysty iskemään suomalaiseen arkeen, sillä jenkeissä ollaan ainakin mun mielestä sukupuoliuskovaisempia kuin Suomessa. Jutussa oli kuitenkin niin kiinnostavia pointteja, että aattelin poimia ne tähän.

Tässä muutamia kirjoittajan (Emily Bobrow) löytämiä syitä siihen, miksi poikalapsi pitää avioliitot paremmin kasassa kuin tyttö:

Miehet samastuvat poikiin enemmän kuin tyttöihin. Miesten on ihan perustavanlaatuisesti helpompi nähdä pojassa itsensä tietyn ikäisenä. Näin he pystyvät identifioitumaan poikiinsa. "Tiedän, miten poika tehdään onnelliseksi, mutten tiedä, miten tytöistä minulla ei ole hajuakaan", yksi jutussa haastateltu mies kertoi. Kun amerikkalaisgallupeissa on 1940-luvulta saakka kysytty miehiltä, haluaisitko mieluummin pojan vai tytön, enemmistö on aina sanonut, että pojan. Taustalla on mini-me-ilmiö, eli ajatus siitä, että lapsesta luodaan samanlainen mutta parempi versio itsestään.

Kun äiti pystyy bondailemaan luonnostaan vauvan kanssa heti alusta alkaen (raskaus, synnytys, imetys jne.), isällä menee pidempään muodostaa suhde lapseen. Isät eivät välttämättä heti löydä paikkaansa eivätkä he oikein tunne, että heitä tarvitaan mihinkään. Pojan kohdalla he voivat sentään ajatella, että "ainakin hän tarvitsee minut heittämään palloa kanssaan".

Mä ymmärrän tämän perustelun, mutta kyllä tästä tulee vähän semmonen fiilis, että miehet taitavat todella pitää naisia avaruusolioina eikä ihmisinä, jos heillä ei oikeasti "ole hajuakaan, miten tytön saa onnelliseksi". Miten olisi vaikka: heittämällä palloa tytön kanssa?

Miehet viettävät enemmän aikaa poikien kuin tytärtensä kanssa. Uuden tutkimuksen mukaan kalifornialaismiehet pitävät kaksi kertaa todennäköisemmin isyysvapaat poikalapsen kohdalla kuin tyttölapsen. Ja amerikkalaisten ajankäyttötutkimuksen mukaan (vuosilta 2003–2006) miehet viettävät poikiensa kanssa päivässä 40 minuuttia (!) enemmän kuin tytärtensä, sillä poikien kanssa voi urheilla tai katsoa telkkaria. "Yritin viedä tytärtäni baseball-otteluun, mutta minulle tuli olo, ettei hän tajua baseballin tai koripallon eroa. Jos minulla olisi poika, saisin varmaankin hänet helpommin innostettua peleistä, ja näin ollen meillä olisi enemmän yhteistä", yksi isä kertoi jutussa.

Jälleen: kyllä sitä tyttöäkin voi innostaa baseballista. Toki tässä on myös mukana se, että koko ympäröivä kulttuuri olettaa, että poika innostuu baseballista ja tyttö ei, joten siksikään tyttö ei alun perin ole pelistä niin kiinnostunut. Toisaalta, muutos lähtee yksilöstä. Kyllä mä ajattelin yrittää saada mun pojan innostumaan vaikkapa lukemisesta, elokuvista tai purjehtimisesta, koska ne on mun intohimon kohteita, eikä sillä ole merkitystä, koetaanko nämä harrastukset maskuliiniseksi tai feminiiniseksi.

Poikien isät osallistuvat perhe-elämään enemmän. Kun mies tuntee itsensä tarpeelliseksi, hän osallistuu enemmän perhe-elämään. Mitä enemmän mies osallistuu, sitä vähemmän nainen turhautuu ja on kiukkuinen miehelle: päinvastoin, sitä todennäköisemmin nainen kehuu ja kiittää miestä, mikä taas positiivisena noidankehänä pitää suhdetta kunnossa, jolloin ero on epätodennäköisempää.

Mikäli näin on, mä todella ymmärrän, miksi nämä avioliitot pysyvät todennäköisemmin kasassa. On luonnollista, että jos toinen joutuu tekemään kodissa enemmän (oli hän mies tai nainen), alkaa pikkuhiljaa ärsyttää.

Miehet arvostavat poikia enemmän kuin tyttöjä, joten he kohtelevat myös pojan synnyttänyttä vaimoaan paremmin. (say whaaat?!) Tämä oli kreisi juttu, mutta poikien isät tienaavat tilastojen mukaan enemmän kuin tyttöjen isät. Ja he myös käyttävät rahaa enemmän esimerkiksi lentolippuihin, ravintolaillallisiin tai koruihin, eli naisten hemmotteluun. Jutussa pohdittiin, palkitsevatko miehet alitajuntaisesti vaimojaan siitä, että nämä ovat synnyttäneet heille pojan.

Hahahah, Tiki, missä on mun synnytin pojan -palkintolentolippu?!

Sitten on myös tämä toinen tulokulma aiheeseen:

Naiset haluavat erota epätodennäköisemmin poikansa isästä. Nainen haluaa, että hänen pojallaan on miehen malli, ja hakee tästä syystä epätodennäköisemmin eroa, jos hän on huonossa suhteessa. Tutkimukset myös osoittavat, että isästä on hyötyä pojalle enemmän kuin tytölle: isättömät pojat ajautuivat väkivallan ja huumeiden pariin todennäköisemmin kuin isättömät tytöt.

Jutussa haastatellun psykologin mukaan aikuistuvalle pojalle on esimerkiksi hyödyllistä voida haastaa fyysisesti ja henkisesti jotakuta aikuista, ja on helpompaa, jos tämä joku on fyysisesti vahva mies. Miehen on helpompi opettaa pojalle, miten hallita aggressioitaan. Isän on myös tietyllä tavalla helpomi puhua pojalle kuin äidin. Kun isä neuvoo poikaa, se on toverillista miesten kesken puhumista. Kun äiti neuvoo poikaa, äiti vaan kyttää ja nalkuttaa. Sen sijaan, jos perheessä on tyttö, surkeassa avioliitossa elävä nainen haluaa opettaa tyttärelleen, että "tällaiseen suhteeseen ei kannata jäädä". Lisäksi naiset eivät ajattele, että tyttö välttämättä kaipaa "miehen mallia" elämäänsä.

Mä ymmärrän kyllä tämän pointin, niin typerää kuin se onkin. Täydellisessä maailmassa näin ei olisi, mutta kyllä se tuntuu jotenkin tärkeältä, että omalla pojalla on miehen malli kotona. Hyvä juttu toisaalta on se, että mummiäs (sana, jota Tiki vihaa syvästi) ei ole stereotyyppinen maskuliininen juro uros, vaan kohtelias, sosiaalisesti lahjakas, feministinen ja kultainen miekkeli. Siitä on hyvä ottaakin mallia miehenä olemiseen.

Miehet toivovat pojasta sydänystävää. Miehillä on usein naisia vähemmän sellaisia tosiystäviä, joille voi puhua ja avautua elämän tärkeistä jutuista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö miehet kaipaisi sellaisia elämäänsä. Miehille on vaikeaa näyttää tunteitaan toisille miehille. Pojan kasvattaminen tarjoaa miehelle mahdollisuuden olla vahva ja voimakas mutta samaan aikaan tunteikas ja hellä.

Tämä on tosi liikuttavaa ja suloista, mutta vielä liikuttavampaa olisi, jos mies voisi saada sydänystävän myös tyttärestään.

 Nämä oli mun mielestä aika kiinnostavia väittämiä. 

Oletteko itse huomanneet omassa arjessanne mitään vastaavaa meinikiä, vai tuntuvatko nämä pointit ihan huuhaalta?

     

Share

Kommentit

Karuselli

No mä ymmärrän näitä tuloksia about samalla tasolla kuin säkin. Ja siinä omassa kontekstissaan. Siinä kontekstissa, jossa mieheys ja naiseus ja tyttöys ja poikuus nyt ovat...sellaisia kuin millaisiksi ne stereotyyppisesti usein määritellään. Kyllä sellaisessa kontekstissa varmasti saadaan tällaisia tuloksia, en epäile.

Meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Lasten sukupuolella ei ole ollut meillä kyllä mitään havaittavaa vaikutusta. Mihinkään. Ei oikeastaan ennen teini-ikää, jolloin on pitänyt alkaa jutella lapselle hänen omaan sukupuoleensa kiinteästi liittyvistä fyysisistä muutoksista. Mutta siinäpä ne olennaiset sukupuolen vaikutukset toistaiseksi.

Ai niin ja ne on pitänyt opettaa pissaamaan eri tavoin pihalla.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, aika karu meininki, jos isyys on enimmäkseen pallon heittelyä pihalla tai pelin katsomista.

Onneksi Pohjoismaissa ollaa selvästi edellä tällaisesta mies-naisrooleista, mutta mietin, että jos tällaisia ajatuksia löytyy alitajunnasta, ne on hyvä kaivaa esiin, tiedostaa ja sitä kautta mahdollisesti muuttaa ajattelutapojaan.

Karuselli

Kyllä. Ja tosi monelta löytyy, täällä Suomessakin, eikä se ole mikään ihme. Aika monen tän päivän 3-kymppisen vanhemmat eivät ole olleet vielä mitään tasa-arvon edelläkävijöitä. Ja vaikka teoriassa olisi oltukin, niin se ei välttämättä ole näkynyt arjen tasolla lasten kasvatuksessa eikä siinä, miten sukupuoliroolit oikeasti ovat perheissä toteutuneet. Tällaiset arvoihin ja oletuksiin liittyvät kulttuurinmuutokset ovat yhteiskunnan tasolla hiiiiiitaiiiiiitaaa.

Mä olen itse elänyt 70-80-luvulla lapsuuden perheessä, jossa tehtiin aika tietoista tasa-arvokasvatusta ja oltiin tiedostaen sukupuolisensitiivisiä jo kauan ennen kuin koko termiä oli edes lanseerattu. Mä ymmärrän, että on eri asia lähteä tämän päivän tuoreena vanhempana pohtimaan näitä kysymyksiä, jos koko pohdinta on aloitettava tietyllä tapaa aivan "alusta". Moni kuitenkin siinä tilanteessa on - ja musta on tosi tärkeää puhua ja kirjoittaa näitä asioita auki.

Ja kyllähän varmasti meidän jokaisen mielissä muhii jonkinlaisia piintyneitä stereotypioita, harva on täysin sellaisista vapaa. Niiden tiedostaminen on jo hyvä askel eteenpäin.

Tasa-arvoisen kasvatuksen saanut mies (Ei varmistettu)

--- Tällaiset arvoihin ja oletuksiin liittyvät kulttuurinmuutokset ovat yhteiskunnan tasolla hiiiiiitaiiiiiitaaa. ---

Kyse ei ole kulttuurimuutoksesta. Kyse on siitä, että teidän - naisten, myös äärifeministinaisten - pillu ei kostu tasa-arvoiselle miehelle. Jos feministit haluavat muuttaa yhteiskuntaa, heidän täytyy muuttaa naisen seksuaalisuutta. Ei miehen. VAAN NAISEN.
Niin ja ehkä kannattaisi muistaa myös vanha lause "muutos lähtee itsestä".

Juliaihminen
Juliaihminen

Äh, tässä sun kommentissa voisi olla kiinnostava pointti ja lähtökohta keskustelulle, mutta kun mua iljettää niin paljon se, että puhut "pillun kostumisesta", niin enpä taida jatkaa tätä keskustelua :(

Enfant Terrible

Raskaushormonit tässä hei, tää tutkimus teki mut äärettömän surulliseksi. Ja jep, kävin miehen luona kyyneleiden kera varmistamassa että oisko hän pitänyt vähemmän isyysvapaita jos oltaisiinkin ultrasta saatu kuulla tyttöuutisia? :D 

Venäläisenä olen huomannut näitä enemmän juuri Venäjällä, missä edelleen kulttuuri on hyvin miesvaltaista ja konservatiivista. Poikalasta ylipäätään pidetään ns.parempana ja pojasta tulee "äijä" joka ei saa olla pehmeä taikka herkkä.

Mietin itsekin samaa, onneksi oma mieheni on herkkä ja pehmeä tyyppi, joten uskon ettei meidän poikaa tulla kasvattamaan "miehet eivät itke" periaatteella. Onneksi. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Voi eiih! Kamalaa jos tein sut eilen illalla surulliseksi tällä postauksella! Se ei todella ollut tarkoitus.

Mutta sinällään ymmärrän, koska nämä sukupuoliroolit tekevät myös mut surulliseksi, kun tajuaa, miten paljon ne voivat rajoittaa ihmisten elämää tai perhesiteitä ja siten tehdä ihmisiä onnettomiksi. Siispä pois ne meistä!!

Enfant Terrible

Joo en ajatellut, että eilen kirjoitit tätä postausta juuri pilataksesi minun iltani :D :D :D 

Juuri se miten paljon nuo sukupuoliroolit rajoittavat elämää ja "tytöt/pojat eivät käyttäydy näin" lausahdukset tekevät surulliseksi. Ja niinpä - pois se meistä!!! <3

No mut entäs tää perinteinen isin tyttö -konsepti? Mututuntumalla sanoisin että kyllä sellainenkin on olemassa. Sit on tosin myös tää mammanpoika, mihin liittyy taas sellainen nössöyden olettamus kun taas isin tyttö on ihan ok, joskin ehkä hieman hemmoteltu. Että ei tääkään nyt varsinaisesti auttanut tätä sukupuolten tasa-arvoa :D 

Juliaihminen
Juliaihminen

Totta :D on kyllä kummallista, että mammanpoikaa pidetään negatiivisena asina, kun isin tyttö on semmonen sympaattinen ja hieno juttu.

Taru Mari
Stuff About

Mä oon joskus myös lukenut tästä. Mielenkiintoisia pointteja.

Kyllä meilläkin mies sanoi, että olisi ehkä toivonut aluksi poikaa koska olisi ollut helpompi ehkä osallistua pojan elämään.

Tyttö tuli ja hienosti on mennyt. :) En tajua myöskään tota ettei tytön kanssa voisi pelata pallopelejä ! Mä ainakin rakastan sellaisia!:D

 

Tästä saattaa tulla romaani :D Meidät on kasvatettu lähtökohtaisesti tasa-arvoisesti, esimerkiksi kun minä ja veli synnyttiin kasarilla jäi isä kotiin meidän kanssa ja äiti jatkoi töissä. Tää oli tohon aikaan aika vaikeeta, mutta meillä meni tosi hyvin. Isä on aina ottanut mut ja mun siskon mukaan vaihtaan renkaita autoon ja tekeen puutöitä (maalta kun ollaan). Meillä hyväksyttiin se, että tyttöjä voi kiinnostaa mikä vaan ja pojat voi olla millasia vaan - oma pikkuveli on tosi herkkis, ja sitä ei mitenkään koitettu väheksyä vaan koska hän on poika ( tosin tää on tuottanut sit vaikeuksia myöhemmin koulussa, armeijassa tms.). Joten nyt kun odotan meidän ekaa lasta, josta ei vielä tiedetä kumpi on tulossa, mietin et miks pitää pojan kans heittää palloo mut tytön kanssa ei voi? Kun sitä poikaa ei välttämättä kiinnosta se pallo ... Mutta ehkä kaiken avain on se että tutkimus on Amerikkalainen, missä tosiaan roolit on vielä tiukat ja niistä poikkeaminen harvinaisempaa. Vähän kyllä teki surulliseks pienten Amerikkalaisten lasten puolesta.

DADA/DAY

Mä olen myös joskus lukenut tästä tutkimuksesta, mutta varmaan jonkun toisen käden tietolähteen kautta, koska mulle tuli jotenkin sellainen mielikuva, että miehet viihtyvät paremmin poikiensa äidin kanssa, koska kokevat pojan suvun jatkeena eri tavalla kuin tytön. Sama se varmaan jossain määrin äitilinjassakin on; mun oma äitini avautui mulle juuri taannoin, miten vasta tyttärentyttären synnyttyä tajusi, miksi minä olin ollut hänen omalle äidilleen jotenkin merkityksellisempi kuin veljeni. Äitiyden jatkumo, mieslinjan jatkuminen, jotain sellaista.

Mun mies on varmaan vähän outo, kun alusta asti piti itsestään selvyytenä, että meidän eka lapsi on tyttö, tuumaili vain rakenneultran jälkeen, että olispa ollut outoa, jos se olisikin ollut poika; Miten poika oikein kasvatettaisiin? Eli meillä isukilla on alusta asti ollut selvät sävelet, mitä tyttölapsen kanssa touhutaan. Muutenkin mies osallistuu lapsenhoitoon melkein enemmän kuin minä, aina touhuamassa vauvan kanssa, että "äiti saa rauhoittua". Mun täytyy kyllä myöstää, että itselleni ensimmäisen lapsen tyttöys oli jonkinlainen helpotus. Vaikka puenkin lapseni mahdollisimman unisex-väreihin ja haluan opettaa hänelle tasa-arvon luonnonlakeja, poikalapsen kanssa tuskin haaveilisin "tyttöjen illoista" ja shoppailuretkistä, teini-ikäisen tunnesotkujen selvittelyistä ja häämekon valinnasta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Itse asiassa tuossa jutussa annettiin myös sellaisille isille puheenvuoro, jotka olivat helpottuneita saadessaan tytön, koska he ajattelivat, etteivät pysty toteuttamaan kunnolla "miehen malli". Tyyliin: "Jos saisin pojan, joutuisin heittämään hänen kanssaan palloa, ja sitten hän tajuaisi, miten heikko pallonheittokäsi minulla on." (Se pallon heittäminen oli totta vie iso teema kyseisessä jutussa. Lol!)

Toimitus
Toimitus

Todella kiinnostava postaus. nostamme tämän Päivän puheenaiheeksi etusivulle!

Juliaihminen
Juliaihminen

Kiitän! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hahaa, tuota His Storyä en ole aikaisemmin kuullut, nerokas.

Jeba
Tuuliajolla

No ihmekkös, että omat vanhemmat ovat eronneet kun meitä sisaruksia on kolme.

Jeba
Tuuliajolla

:`D ehheheh, oli vaan pakko kommentoida tuo omista vanhemmista.

Mun ystäväni sanoi kerran tyttölapsen saatuaan, että hänen miehensä on varmaan nyt todella pettynyt kun hän ei saanutkaan poikaa. Siis mitä ihmettä? Miten kukaan voi olla pettynyt jos lapsi kuitenkin on terve ja ennen kaikkea toivottu, oli se sitten kumpi tahansa. Tämä on niin kammottava ja jopa ärsyttävä ajattelutapa, että tekisi mieli lyödä jokaista avarilla poskelle joka edes puhuu tällaisia asioita äänen. Ystäväni lisäsi myös, että jos toinen lapsi on myös tyttö on varmaan pakko vielä tehdä kolmaskin sen toivossa, että se olisi poika! Mitä?! Mun mielestä naisen ei todellakaan tarvitse ( ehkä mahdollisesti vasten omaa tahtoaan ) hankkiutua kolmannen kerran raskaaksi vain ja ainoastaan sen vuoksi, että mies saisi itselleen sen niin kovin halutun pojan. Aivan kuin poikalapsesta olisi tullut jokin miehisyyden mitta miehille!

 

M.M. (Ei varmistettu)

Onneksi meillä ei nuo toteudu! Kuulostaa ihan kamalalta. Meillä mies on aivan hullaantunut meidän pieneen tyttäreen, ja pitää isyyslomien lisäksi pari kuukautta hoitovapaata, jotta saa viettää kunnolla aikaa lapsensa kanssa. Hän on joskus sanonut "en mä kyllä hahmota A:ta tyttönä tai poikana. Hän on vain vauva."

Juliaihminen
Juliaihminen

Nimenomaan! Kun mä sain pojan, kysyin omalta isältäni, että eroaako poikien ja tyttöjen kasvatus jotenkin toisistaan (sillä on 6 tyttöä ja 2 poikaa). Mun isä sanoi: "No, ei tule muuta mieleen kuin se, että vaippaa vaihtaessa pitää pojan kanssa olla vähän varovaisempi, ettei tule yllätyssuihkua."

Viima (Ei varmistettu)

Jotenkin kuvittelisin, että tuo kertoo myös parisuhteen tilasta. Jos mies ei tiedä, miten tehdä tyttölapsi onnelliseksi, niin tuskin hän tietää miten tehdä vaimoaankaan onnelliseksi. Sitä kautta myös avioerot lisääntyvät. Todella surullista luettavaa kuitenkin.

Onneksi oma mieheni on ollut meidän tytöstä alusta saakka aivan haltioissaan ja touhuaa vauvan kanssa niin paljon kuin pystyy. En usko, että hän tulvaisuudessakaan jättäisi jotain asioita tekemättä sen takia, että lapsemme on tyttö. Hän sanoi jo odotusvaiheessa, että jos vauvalla on noin ihana äiti, niin lapsi on varmasti aivan superihana, sukupuolesta riippumatta. Uskon, että kunnioitus ja rakkaus omaa kumppania kohtaan näkyy myös suhtautumisessa tyttölapseen.

Kun olin raskaana tyttäreni kanssa, moni päällepäsmäröivä täti-ihminen tuli sanomaan minulle suoraan että he toivovat lapsen olevan poika. "Koska pojat ovat helpompia kuin tytöt." oli heidän perustelunsa. Tämä tuli siis nimenomaan vanhempien naisten suusta. Sisäistetty naisviha on todellakin vahva asia. Lienee sanomattakin selvää, että loukkaannuin näistä puheista aika paljon.
Itse tiesin alusta asti että lapsi on tyttö ja olen nähnyt itseni aina nimenomaan tyttölapsen äitinä. Myös mieheni on ikionnellinen tytöstä.
Suututtaa ja surettaa tällaiset tutkimukset. :-(

Karuselli

Helpompia?! Mä en ymmärrä, mistä tällainen ajatus tulee. Omalla (lapsia kumpaakin sukupuolta) kokemuksellani en ikinä sanoisi näin. Ja sanoisinpa vielä, ettei "helppoudella" ylipäänsä ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Lapsen (ihmisen) luonne ja temperamentti vaikuttavat siihen, että toiset eittämättä ovat iisimpiä kuin toiset. Sukupuoli ei vaikuta mitenkään.

Minulla on kaksi siskoa ja isosiskollani on kaksi poikaa. Kun kerroin näistä kommenteista omalle äidilleni, hän oli aivan hämillään. Hän sanoi, että kun hän katsoo isosiskoani poikiensa kanssa hän tajuaa, kuinka helpolla pääsikään kolmen tytön kanssa. 
Näiden täti-ihmisten kommentteja miettiessäni tajuan kyllä, että he projisoivat sillä tavalla omia epävarmuuksiaan ja omaa sisäistettyä vihaa omaa sukupuoltaan kohtaan. Silti he olisivat kyllä voineet jättää nuo kommentit sanomatta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mua ärsytti raskaana ollessa kanssa tosi paljon, kun jotkut kommentoi, että mitä sukupuolta kannattaisi toivoa (ränttäsin asiasta täällä). Mulle taas sanottiin, että kannattaa toivoa tyttöä, koska pojat on niiiin hankalia. No, tuli sitten semmonen niiiin hankala poika sieltä.

T-100
(G)ROUND ZERO

Olen vanhemmiten aavistellut olevani jotenkin erityisen onnekas oman isäni suhteen; vaikka vanhempieni avioliitto oli onneton ja sitä kesti aivan liian pitkään, olen aina ollut isälleni erityisen rakas. Isäni ei ole koskaan voinut ostaa minulle mitään lahjoja tai auttaa millään tapaa aineellisesti (kerran 15 vuotta sitten käytiin pizzalla, isä tarjosi), mutta on ollut aina tavoitettavissa ja aidosti läsnä. Isä vei minut pienenä harrastuksiin (kamppailulajit), letitti hiukseni, teki eväät kerhoon, luki iltasadun, lohdutti kun sitä tarvitsin. Eron myötä jäin äidille, koska isä ei halunnut jakaa huoltajuutta. Silti yhteys säilyi ja kaikesta menneisyyden painolastista huolimatta isä on puutteineen ja virheineen tärkeä ihminen minulle, ehkä toimien myös peilinä minulle, etten tekisi samoja virheitä elämässäni. Isäni ei puolestaan oikein koskaan osannut olla veljieni kanssa, ajan myötä välit isoveljeeni ovat katkenneet täysin ja pikkuveljeni kokee isän yhteydenotot enemmän rasitteena.

Toisaalta tämän tutkimuksen valossa aloin miettiä olenko syyllinen vanhempieni eroon sen sijaan, että kumoaisin tämän tutkimuksen väitteitä... :D

Eikä! Tän kommentin takia just muistin kuinka isä kreppas mun hiukset ylä-asteen diskoon <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta on ihan normaalia, että voi toivoa lapsen mieluummin olevan samaa sukupuolta itsensä kanssa; monet naisetkin toivovat tyttöä, mutta en ymmärrä, että syntyvän lapsen sukupuoli on sitten pettymys. Todennäköisyys on kuitenkin 50 %, joten toivoa saa, mutta pitää ymmärtää, että se on vain toive.
Monilta tuntuu unohtuvan, ettei se lapsi ole kopio itsestä eikä sen kanssa välttämättä voikaan tehdä niitä juttuja, joista itse pitää ainakaan sitten kun lapsi kasvaa. Lapsella kun voi olla ihan erilainen luonne, temperamentti ja kiinnostuksen kohteet kuin vanhemmallaan! Valitettavasti jotkut vanhemmat tuovat sitten pettymyksen tunteensa esille, kun lapsi onkin "vääränlainen" ja yrittävät koko lapsen lapsuusajan painostaa tätä vaikka "oikeiden" harrastusten pariin, hillitsemään/muuttamaan luonnettaan jne.
Pitäisi vain ottaa lapsi lapsena ja tutustua millainen persoona tämä on! Vaikka isä toivoisi, että voisi sen pojan kanssa heittää palloa ja täällä on kommentoitu, että myös tytön kanssa voi, niin on olemassa myös se vaihtoehto, ettei se pallon heittely vain kiinnosta lasta! ;)

Tripladädi (Ei varmistettu)

Minulla on kaksi tyttöä ja poika. Tytöistä minulle alkoi tulla läheisiä vasta murrosiän lähestyessä ja murrosiässä. Jostain syystä minusta muodostui tytöille vanhempi, jonka kanssa puhuttiin läpi seksiasiat ja poikahuolet. Äiti tarjosi tytöille tuen lapsena, minä murrosiässä ja sen jälkeen. Nyt aikuisenakin tyttäriemme välit ovat läheisemmät minuun kuin äitiin. Tyttäremme jopa salaavat aktiivisesti äidiltä sellaista, joka minulle kerrotaan. Minua vannotetaan olemaan kertomatta äidille, ettei nousisi turhaa myrskyä.

Pojalle huomiomme on jakautunut paljon tasapuolisemmin. Pääsin pojan elämään mukaan jo lapsena, koska meillä oli yhteistä tekemistä. Tyttöjen maailmaan en koskaan oppinut. Luin heille mielelläni kirjoja, mutta siihenpä se yhteinen tekeminen jäi. Muu oli vierasta. Toki heitä hoivasin ja kuljetin ja kannustin, mutta en osannut jakaa kokemusmaailmaani heidän kanssaan.

Jokainen ihmissuhde, myös vanhemman ja lapsen välinen suhde, on ainutlaatuinen vuorovaikutussuhde. Siksi suhteista muodostuu erilaisia. Sukupuolella lienee vaikutuksensa suhteiden laatuun aivan samalla tavalla kuin sukupuolella on vaikutus aikuisten elämässäkin. Eivät miesten ja naisten väliset suhteet ole samanlaisia kuin miesten tai naisten väliset.

Minusta sukupuolisensitiivisyys on turhaa tuputtamista. Tärkeämpää olisi huomioida jokaisen ihmissuhteen ainutlaatuisuus.

Viima (Ei varmistettu)

Minun isälläni on vain kaksi tyttöä. Me kävimme isän mukana metsällä, marjassa ja sienessä. Lenkillä ja pyöräilemässä. Hiihtämässä ja uimahallissa. Elokuvissa ja pitsalla. Murrosiässä aloitin kamppailulajien harrastamisen, myöhemmin mukaan tuli myös sisko ja isä. Semmoinen tyttöjen maailma meillä oli, hyvin pääsi iskä mukaan :).

Karuselli

Niin, sukupuolisensitiivisyys on käsittääkseni nimenomaan kaikkea muuta kuin tuputtamista. (Ja myös eriasia kuin sukupuolineutraali kasvattaminen.) Sukupuolisensitiivisessä kasvatusotteessa sukupuolet ovat ihan olemassa oleva tosiasia, mutta niiden ei katsota määrittävän lapsen piirteitä tai kiinnostuksen kohteita. Ja siihen, että jokainen saisi olla vapaasti juuri sellainen tyttö tai poika kuin haluaa, kiinnitetään erityistä huomiota.

Juliaihminen
Juliaihminen

Jep, nimenomaan näin mäkin sen ajattelen. Sukupuolineutraalius saattaisi olla enemmän sellaista sukupuolen häivyttämistä, mikäli tunnen tätä termistöä oikein.

Aditu
MILF journal

Onpas jännittäviä pointteja tuossa tutkimuksessa. Mun mies toivoi tyttöä ja sellainen tuli, se on nyt vissiin sitten tosi epänormaali yksilö kun sellasta meni haluamaan. :D

Äippä75 (Ei varmistettu)

Täytyy sanoa että enne lapsiani olin aina halunnut olla poikalapsen äiti, hankin jopa kaikki lemmikkini uros-puolisina. Sainkin esikoisekseni pojan ja olin äärimmäisen onnellinen. Jollain lapsellisella tapaa kuitenkin ajattelin että no, nyt ei ole sitten ketään kenellä jätän esim. kaikki perintökoruni, joita on kertynyt useammalta sukupolvelta. En halua jättää niitä kenellekään vieraalle, kuten miniälle. Mutta sitten halusimme toisen lapsen, periaatteessa oli ihan sama kumpi sieltä tulee paitsi että kyllä minä tyttöä toivoin puolisalaa. Ihan sen vuoksi että olisi erilaista, vaihtelua. En ole koskaan kuvitellut itseäni tyttölapsen äitinä, olen päinvastoin pitänyt naispuolisia vähän kieroina ja ovelina :) Tyttöhän sieltä tuli, ja minun sydämeni suli, ihan ekasta silmäyksestä asti! Voi että hän on tehnyt minut onnelliseski ja melkein tippa tulee aina linssiin kun häntä katselen tohuissaan. Ei rakkauteni poikaani kohtaan ole vähentynyt, ei, mutta tyttöäni rakastan omalla tavallani, eri lailla. Ja totta on sekin että hänessä huomaan ja pistän eritoten merkille samoja piirteitä, joita olen kuullut itsessäni pienenä olleen. Noh, tässä kait opetuksena on että ei pidä olla ennakkoasenteellinen ja voi yllättyä iloisesti ja että on sillä sukupuolella merkitystä, mutta mielestäni vain positiivisella tavalla!

Annanyymi (Ei varmistettu)

Minä olen esikoinen, tyttö, ja minun jälkeeni tuli kaksi poikaa. Isäni ei ole oikein koskaan osannut olla minun kanssani, sillä en ole pitänyt pallon peluusta, urheilusta enkä edes penkkiurheilusta. Esimerkiksi veljeni urheiluharrastukseen se sijaan on panostettu aivan kaikki, rahallisesti ja ajallisesti. Tiedän, että olen minäkin isälle tärkeä lapsi, mutta on se varsin selvää, että pojat ovat olleet mieluisampia. Ei isä ole osannut olla muidenkaan naisten kanssa. Minulla on yksi lapsi, 1-vuotias poika, ja hän on isäni ainut lapsenlapsi. Kun sain kuulla odottavani poikaa, mietin, että isälleni on varmasti helpompaa - hän tietää, mitä tehdä. Poikamme on tähän mennessä ollut hyvin poikamainen, hän rakastaa autoja, koneita, vauhtia ja kovaa ääntä. Minun miehenikin on ollut lapsena kunnon pojanviikari, mutta nyt aikuisena kuvailisin häntä samoilla adjektiiveilla kuin sinä miestäsi. Hänelle tyttö olisi varmasti yhtä mieluinen kuin poika.

Torey
Näissä neliöissä

Jaksoin lukea vaan "otsikot" ja mulla kahden tyttölapsen äitinä vaikea kommentoida nyt poikanäkökulmaa. Mutta siis meillä tytöt on pienestä asti istuneet isin "verstaan" lattialla ja tutkineet ruuveja ja muttereita.  Esikoinen isompana nyt juoksee isin ja isoisien perässä ja haluaa osallistua heidän töihin ihan yhtälailla mitä leipomiseen minun kanssani. Kuopus haluaisi mukaan muttei ihan 1-vuotiaana vielä voi auttaa esim. sementin teossa. :D

Mielestäni asia ei ole noin mustavalkoinen kun amerikkalaisista. Eikä meillä isäntä ikinä ole sanonut että olisi poikaa erityisesti halunnut. Minä sen sijaan sanoin että jos olisikin tullut poikalapsi niin olisinko sitä osannut hoitaa. :D

Meillä on tällänen prinsessat + kunkku kokoonpano ja se toimii oikein hyvin. <3

hennonen (Ei varmistettu)

Hei, onpa mielenkiintoinen juttu! Mun vanhemmat ovat olleet yhdessä yli 40 vuotta ja heillä on kaksi tytärtä; mä ja mun sisko. Meillä on kyllä juuri tätä 'isin tyttö' -syndroomaa. Isä pelasi meidän kanssa, opetti korttipelejä ja shakkia, joita äitini ei voinut sietää. Yhä tänäkin päivänä pidetään säännöllisesti kolmestaan lounastapaamisia, minä, sisko ja isä.

Mutta! Oon ensimmäistä kertaa nyt suhteessa mieheen, joka vie jalat altani, varastaa ajatukseni ja ryövää sydämeni. Ja meidän isä on selvästi mustasukkainen! (Ja jopa kierrellen myöntää sen.) Tilannehan on lähinnä huvittava, koska isä oikeasti kuitenkin pitää sulhostani. Mutta onkohan tää sellaista, mihin isät ja pojat eivät törmää? Onko isällä petetty olo, kun hänellä oli aikaa mulle ja mulla ei nyt yhtäkkiä olekaan aina hänelle? Tai kokeeko hän, että minut "viedään toiseen sukuun"? Että jokin valui hukkaan? Että hän ehkä hän suhtautui minuun kuin poikaan ja "karkaan silti"? Kaikkea tällaista heräsi mieleen jutun luettuani, vaikka kuulostaa ihan esihistorialliselta.

kiasophie
Sparks by K

Tosi mielenkiintoinen juttu, pistää kyllä oikeesti miettimään. Mutta kauheeta sanoa: tää ei yllätä mua. Näin yleistäen: Jenkeissä sukupuoliroolittaminen on ihan överiä. Yäk. 

Kommentoi