Mihin minä tarvitsisin lisäneliöitä?

Juliaihminen

Mulla on tapana vähän ärsyttävyyteen asti hokea puheissani sitä, että oma etuoikeutettu asema pitää tiedostaa. Välillä ihmiset kysyvät, että mitä hyötyä tästä niin kuin on. Ja kyllä mä sitä itsekin välillä mietin, että missä menee raja sellaisen "minä olen niin pyhä ja hieno ihminen, että täällä vain kaiket päivät tiedostan asemaani" ja siinä, että tiedostaminen ei ole vain hurskastelua vaan näkyy puheissa tai teoissa muutenkin.

No, yksi kohta, missä se raja menee, on tämä.

Annamari Sipilä kirjoitti viikko sitten sunnuntain Hesariin (15.10.) kolumnin otsikolla "Suomalainen masokisti asuu kanakopissa – ahdas asuminen on häpeäksi Suomelle". Mä olen vuosia fiilistellyt Sipilän purevia ja feministisiä tekstejä, mutta nyt viime aikoina mun on tehnyt mieli sanoa Sipilälle, että tiedostapa nyt kuule vähäsen etuoikeutettua asemaasi. 

Toki tämän kolumnityypin pointti on olla humoristinen ja liioitteleva, sehän siitä tekee hauskan. Mutta samalla kolumnin pitää kuitenkin perustua aitoon mielipiteeseen, muuten siinä ei olisi enää mitään järkeä.

Sipilän mielestä on pöyristyttävää, että Suomessa asutaan niin ahtaasti verrattuna muuhun Länsi-Eurooppaan. Koiriakaan ei asuteta niin ahtaasti kuin Vantaalla nyt rakenteilla olevaan kerrostaloon. "Suomessa kaikkien asuntojen keskimääräinen huoneistoala on 79,9 neliömetriä. Kaikissa muissa Pohjoismaissa keskipinta-ala on reilusti yli sata neliötä", Sipilä kirjoittaa paheksuen. 

Nyt sitten se tiedostamisosuus.

Ensinnäkin, eivät opiskelijat välttämättä valitse asua ahtaasti. Opiskelijoilla ei ole rahaa asua leveämmin. Helsingissä on kallista asua. Sama pätee myös muihin kansanryhmiin. Meidän perhe asuu mun kaveripiiriin nähden todella leveästi: Meidän kolmella hengellä on 78 neliötä ja me asutaan Helsingin kantakaupungissa. Tämä on luultavasti suurin koti, mihin mulla tulee olemaan varaa. Kyse on prioriteettivalinnasta. Mä yksinkertaisetsi haluan, että pystyn kävelemään kymmenessä minuutissa kahvilaan, lapsen päiväkotiin tai töihin.

Se tekee mun elämästä huomattavasti parempaa kuin se, että mulla olisi kaksikymmentä lisäneliötä käytössä. Mä tiedän mainiosti, että vajaalla 400 000 eurolla saisin todella mässyn omakotitalon pihoineen vaikkapa jostain kehyskunnasta mutta mä en halua. Eikä moni muukaan halua. 

Kun vähän ränttäsin aiheesta viime sunnuntaina Insta Storyssani, sain monilta kaupunkilaisnaisilta viestejä. He kertoivat, että heti kun he tulivat raskaaksi, suku ja tuttavat alkoivat kysellä ja esittää vaatimuksia siitä, että "nyt muutatte siitä kantakaupungin kaksiosta omakotitaloon, ei noin voi asua vauvan kanssa".

Nyt tulee newsflash: Kyllä voi. Vauva on syntyessään noin 50-senttinen otus. Kyllä se ihan mahtuu siihen kaksioonkin.

Alpulla on nyt oma huone, mutta se ei tee siellä mitään muuta kuin nuku. Siellä on sen lelut ja vempeleet, mutta ei se siellä jaksa olla, se haluaa olla meidän kanssa keittiössä ja olohuoneessa. Sitä paitsi musta tuntuu, että jos meillä olisi enemmän neliöitä, mä täyttäisin ne aika pian ylimääräisellä kamalla.

Toinen juttu, mikä mua tässä kolumnissa ärsytti, oli se, että Suomessa on ihan erilaiset lämmityskustannukset kuin vaikka jossain Espanjassa. Täällä on kylmä talvisin. Musta on todellinen ympäristöteko asua pienesti (ellei sitten rakennuta vaikka maalämpöä omakotitaloonsa, kuten äitini ja siskoni ovat tehneet), koska näin lämmitykseen ei tarvitse käyttää niin paljon energiaa.

Hyvä otsikko kolumnille olisi: Suomalaiset asuvat tiiviisti ja ympäristöystävävällisesti – asuminen on kunniaksi Suomelle".

Ylipäänsä mä en tajua, mikä pointti on vaatia ihmisiä asumaan leveämmin. Yhtä hyvin voisi vaatia, että "kaikkien pitäisi käyttää mustia takkeja, värikkäiden takkien käyttäminen on häpeäksi Suomelle" tai "mikseivät kaikki syö päivittäin lihaa, se on hyvän makuista". Joo, edelleen ymmärrän, että tuo häpeä-juttu on liioittelua ja hauska sipilämäinen tehokeino, mutta tässä asiassa mun huumorskani ei nyt taipunut niin pitkälle.

Jos itsellään on varaa tehdä jotain, niin ei kannata taivastella, että mikseivät muut valitse samanlaisia kulutustottumuksia kuin minä. Välillä kannattaa tsekata omat etuoikeudet, se on ihan terveellistä.

 

Minkä kokoisessa asunnossa sinä asut? Oletko tyytyväinen?

 

 

Kuvassa: Lauttasaaren sillalla fiilistelemässä syyskuussa. Tämä kuulostaa vastenmielisen hipsteriltä, mutta suhtaudun kaupunkiin kakkosolohuoneena, joten mun kodin ei tarvitse olla megalomaanisen kokoinen.

 

Lue myös:

Tunnista etuoikeutettu asemasi. Käyttäydy sen mukaan

Kokeile kaupunkia lastenvaunullisen näkökulmasta

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTASSA

 

 

Share

Kommentit

köyhä opiskelija (Ei varmistettu)

Hyvä teksti jälleen kerran! Ja kommenttina instastoryysi, että mä just rakastan sun tiedostavia tekstejä. Et sä esitä mitään pyhimystä. Mutta asiaan -->

Muutin juuri taloudellisista syistä kaksioon mieheni (24v) ja hänen äitinsä (46v) kanssa. Minä ja anoppi olemme opiskelijoita ja mies siivooja, joten tiukilla olemme tiiviistä asumisesta huolimatta. Anopin toiveesta asunto on lähellä Tampereen keskustaa, mikä tietysti nostaa vuokraa, mutta on kyllä sen arvoista. Tiedän, että suomalaisesta (nuoresta) naisesta asuminen anopin kanssa kuulostaa järkyttävältä, mutta meillä tämä toimii hyvin. Minä ja anoppi olemme hyviä ystäviä, hän on todella "helppo" ihminen ja täytyy myöntää, että rahan lisäksi toinen iso syy yhteenmuuttoon olivat anopin taivaalliset ruuat. ☺

Juliaihminen
Juliaihminen

Kivasti sanottu, etten vaikuta esittäväni jotain vanhurskasta. Tänään hesarista opin hauskan uuden termin: hyvesignalointi (virtue signaling).

"Siinä on kyse siitä, että henkilö korostaa omia arvojaan ja moraaliaan tarkoituksenaan näyttää mahdollisimman hyvältä muiden silmissä."

Hei jos joskus sua huvittaa kertoa jossain lehtijutussa teidän asumisesta (mikä kuulostaa mun mielestä täysin nerokkaalta), niin lait mulle sähköpostia :) Mun mielestä on aina niin virkistävää ja freesiä rikkoa näitä normeja siitä, miten ihmisten pitäisi tehdä ja asua. (Itse esimerkiksi olin asunut Tikin kanssa puolitoista vuotta, sitten halusinkin muuttaa vuodeksi kommuuniin, ja sitten taas takaisin Tikin kanssa yhteen. Sain aika paljon ihmettelyä osakseni, muttei se mua haitannut.)

köyhä opiskelija (Ei varmistettu)

Aika tempaus toi kommuuniin muutto, huikeeta!

Pidän lehtijuttumahdollisuuden mielessä :)

Veera Luhtala (Ei varmistettu)

Hyvesignalointi muuten käsittääkseni alt-right-termi alkujaan, ja ajatus sen taustalla on että vihervassarit vain teeskentelee, "hyvesignaloi" koska haluava kuulua kulttuurimarxistivihervassarikerhoonsa. Öisen sysimusta xenofobia on tämän ajattelun mukaan ihmisen normaalitila.

Kannattaa katsoa mitä termejä käyttää ja levittää.

Veera Luhtala (Ei varmistettu)

Ja Anter Yaşa on mielenkiintoinen hahmo, mutta niin on Junes Lokkakin...

Se että joku on maahanmuuttaja ja levittää arvokasta tietoa jostain asioista ei tarkoita sitä etteikö hän samalla olisi ihmisvihaiseen nettiajatteluun perehtynyt ja sitä näemmä osin omaksunutkin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Omg! Tätä en todellakaan tiennyt! Eikä kyllä varmasti Hesarin toimittajakaan, kun termi esiteltiin mun mielestä kohtalaisen neutraalisti tuossa jutussa. Kiinnostavaa, kitos hyvästä kommentista!

A+ (Ei varmistettu)

Oon samaa mieltä kolumnistin kanssa siitä, että ne Vantaalle tulevat miniasunnot ovat törkeän pieniä. Ja lisäksi törkeän kalliita (https://www.rakennuslehti.fi/2017/09/vantaalle-valmistuu-kerrostalolline...).

Kolumnisti ihmettelee, miten suomalaiset on onnistuttu aivopesemään asumaan pienissä asunnoissa. Monesti pääkaupunkiseudulla ei ole muuta vaihtoehtoa hinnan takia. Toisessa Hesarin artikkelissa todetaan: vaikka yksiöt ovat kysyttyjä, yksin asuvatkin asuisivat tutkimusten mukaan mieluiten vähintään kaksiossa. Asumisen kalleuden vuoksi ihmisten on vaikea toteuttaa ­asumistoiveitaan pääkaupunkiseudulla (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005381289.html).

Moni stadilainen pitää lottovoittona, jos pääsee asumaan vuokralle Stadin kämppään. Tähänkin voi tulla muutos lähitulevaisuudessa, koska monien asuinalueiden vuokrat tulevat nousemaan lähemmäs vapaiden markkinoiden vuokria (http://www.hekaoy.fi/malmi/uutiset/2017-06-20/heka-muuttamassa-vuokranma...).

Asumiskustannuksista pitäisi keskustella enemmän ja laajemmin. Mukaan pitäisi tuoda voimakkaammin poliittinen aspekti. Itseäni kiinnostaa erityisesti vuokra-asuminen ja siihen liittyvät haasteet, mutta ymmärrän myös niitä joita omistusasuminen ja siihen liittyvä keskustelu kiinnostaa enemmän.

Kiitos muuten hyvästä blogistasi! Sulla on hyvä ote ja mielenkiintoisia näkökulmia ja mielipiteitä.

Laura/ Tässä kaupungissa tuulee aina (Ei varmistettu) http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi

Meitä on perheessä neljä (minä, mies ja pojat 6v ja 1,5v) ja joka helkkarin viikko joku ottaa asiakseen päivitellä, miten ihmeessä meillä ei ole omakotitaloa vaan edelleen asumme 60-neliöisessä kolmiossa. Asumismuodon perusteleminen yhtään kenellekään on tosi turhauttavaa, mutta toisaalta mielestäni asian uteleminen on tosi moukkamaista, koska ikinä ei tiedä, mikä ihmisillä missäkin ratkaisussa on taustalla.

Me siis ostimme tämän kolmion seitsemän vuotta sitten ja isompaa asuntoa olemme etsineet nyt vuoden. Ja nimenomaan asuntoa, sillä meidän perheen haaveisiin ei edes kuulu omakotitalo. Seitsemässä vuodessa olemme juurtuneet juuri tälle asuinalueelle, saaneet ystäviä ja ensi vuonna esikoinen aloittaa koulun lähikoulussa, jossa ei ole sisäilmaongelmia ja jossa hän jo entuudestaan tuntee suurimman osan tulevista luokkakavereista - siksi talon etsiminen jostain muualta tuntuu ihan vieraalta ajatukselta. Tällä alueella neliöt tosin ovat odella kiven alla ja monesti myös aika hinnoissaan (toki halpoja Helsingin-hintoihin nähden, mutta kuitenkin), joten kodinvaihto onkin osoittautunut pidemmäksi projektiksi mitä aavistettiinkaan.

Toisaalta jos pitää valita, asunko lähellä ystäviä ja puistoa niin, että lähimpään ravintolaan on muutaman minuutin kävelymatka, niin totta hitossa valitsen mieluummin sen kuin sen ison omakotitalon viiden kilometrin päässä. Mutta tämä nyt on vaan meidän mielipide.

Minä, mieheni ja yksivuotias asumme 58,5 neliön kolmiossa. Tää on musta tosi sopiva meille. On kiva, että lapselle on oma huone, jossa hän nukkuu ja hän viihtyy siellä myös omissa leikeissään. Asutaan tiiviisti, koska halutaan asua kantakaupungissa palveluiden äärellä. Oon kuitenkin aina haaveillut omakotitalosta, pihasta yms mutta viime aikoina oon miettinyt, josko voisin kuitenkin asua loppuelämäni kerrostalossa kaupungissa. Ei tarvis koskaan ostaa autoa, se ois ekologisempaa, ei pihaa riesana... saas nähdä.

Elle
Kauniit siskot

Oon ihan samaa mieltä! Asun tällä hetkellä 15 neliön opiskelija-asunnossa ja muakin nauratti Sipilän kanakoppipuheet, sillä mä en oo ollut koskaan niin onnellinen kuin tässä kanakopissa. Mulla on käynyt tosi hyvä tuuri, että oon saanut opiskelijahintaisen asunnon Helsingin keskustasta. Voisin asua myös vähän isommassa asunnossa kauempana keskustasta, mutta tää alue ja se, että voin kävellä luennoille ja tulla vaikka nukkumaan päikkärit luentojen välillä kotiin tekee mut niin iloiseksi, ettei asunnon pienuus haittaa nyt yhtään. Myöhemmin haluaisin asua vähän isommassa asunnossa, mutta jos asuisin vaikka jonkun kanssa kahdestaan, mun on vaikea kuvitella, mihin me tarvittaisiin isompaa kämppää kuin kaksiota.

Oon ehkä tottunut pieniin tiloihin, koska asuin koko mun lapsuuden kaksiossa (ja meidän perheessä oli neljä ihmistä). Joskus olisin halunnut oman huoneen, mutta kun mun kaverit kävi meillä, niiden mielestä meillä oli ihanan kodikasta, kun kaikki perheenjäsenet vietti paljon aikaa keittiössä ja olohuoneessa, eikä kaikki olleet vain omissa huoneissaan joka ilta. Ja mäkin ajattelen hipsterimäisesti, että mun kodin rajat ei lopu asunnon seiniin, vaan ne laajenee koko kaupunginosan alueelle. Ei mun tarvitse nyhjätä koko päivää 15 neliössä, ja kavereita voi nähdä vaikka kahviloissa ja baareissa, joita on mun alakerrassakin jo kaksi :D

HP (Ei varmistettu)

Asun yksin 26 neliön opiskelija-asunnossani ja olen tyytyväinen tämänhetkiseen asumisjärjestelyyni. Valmistun vuodenvaihteessa hyvin palkattuun ammattiin, mutta siitäkään huolimatta en haaveile hulppeista neliömääristä eikä suunnitelmissani ole olennaisesti muuttaa elämäntapaani. Parveke ja muutama lisäneliö niin, että nukkumistila olisi jollain tavalla erillään oleskelutiloista, ovat ainoat lisäkriteerini seuraavaa asuntoa miettiessäni, muuten olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Haluan mielelläni asua kantakaupungin alueella ystävien, kulttuurin ja palveluiden läheisyydessä. Ekologiset arvot ovat minulle tärkeitä ja koen, että suurempaan neliömäärään sisältyisi täällä jo aiemmin mainittuja seikkoja, kuten lisääntynyt tavaramäärä, lisääntyneet lämmitys- ja sähkökulut, tarve auton ostamiselle yms. Tilanne on tietenkin eri eri elämäntilanteissa, mutta uskoisin, että omalla kohdallani nämä ajatukset säilyvät myöhemminkin, jos yhteenmuutot, perheenlisäykset ym. tulevat ajankohtaisemmiksi.

Lopussa kirjoititkin, että kaupunki on sulle kuin toinen olohuone. Vois siis myös ajatella, että pienemmin asuminen (erit. kantakaupungissa) houkuttelee ihmisiä kuluttamaan kaupungilla. Kerrostaloasumisessa (versus omakotiasuminen) on mulle parasta se, että tulee lähdettyä ulos omista nurkista. Tulee mentyä metsiin (se on mun oma piha, jota mulla ei muuten ole, jossa saa olla rauhassa) ja puistoihin päivittäin. En innostu lainkaan pihatöistä, joten en jaksaisi lapsenkaan kanssa kököttää omassa pihassa muutamaa päivää kauemmin. Jos asuisin omakotitalossa, toivoisin, että katu asukkaineen olisi kuin pieni yhteisö, jossa ei jäädä omiin koteihin ja pihoihin kökkimään. Ihanaa, että ihmiset toteuttavat kotiunelmiaan huolimatta siitä, mikä asuinmuoto on. Inhoan kuitenkin sitä ajatusta, että pienemmin (ei välttämättä edes pienesti) asuminen olisi väliaikainen ratkaisu, josta ihmispolon tulisi pyrkiä pois.

Mä lienen Sipilän ihanneasuja, kun mulla on yksinäni 57 neliön kaksio. Valitsin asua lähijunamatkan päässä Helsingin keskustasta, koska viihdyn aika paljon kotona ja tykkään, kun on tilaa ympärillä. Asuin pitkään pienissä neliöissä ja lopulta ahdisti, kun käytännössä oli nukkui keittiössä Lisäksi mulla käy melko usein yövieraita, niin siksikin on ihan mukava, että on lääniä, mihin niitä majoittaa. Täällä parinkymmenen minuutin junamatkan päässä sai tuplamäärän neliöitä samalla hinnalla kuin kantakaupungista yksiön.
Mutta olen viime aikoina pohtinut kyllä paljon sitä, tarviinko kaikkia näitä neliöitä. Viisvee hoitolapseni nimittäin yksi ilta oikein erikseen soitti kysyäkseen, että "Arvaapa mitä?" "No mitä?" "Kun mä oon hoidossa ja äiti töissä, niin meidän koti on ihan yksin." En ole vieläkään päässyt yli siitä ajatuksesta, että munkin koti on suuremman osan aikaa "yksin", kun mä oon töissä tai nukun :D Samapa kai se olisi, kuinka monta neliötä seisoo tyhjänä, kun oon töissä/vapaa-ajan menoissa/unessa.
Ehkä myös luin Sipilän kolumnin huonosti, mutta mä en ihan tajunnut, miksi hänen mielestään niitä neliöitä pitäisi olla paljon. Koska muuallakin on? Sipilä kyllä perkaa vähän naureskellen syitä asua ahtaasti, mutta epäselväksi jäi, mikä onni aukeaisi leveämmin asumisesta.

S.h (Ei varmistettu)

Asun poikaystäväni ja kohta meidän vauvan kanssa 39 neliön mini kaksiossa Tukholman keskustassa. Vietän 1000 kertaa mielunmmin äitiysloman kaverit, kahvilat, puistot ja palvelut kävelymatkan päässä kun isossa lähiöasunnossa josta lähteminen asioille vaati auton tai suunnittelua. Kyllä tutut ja sukulaiset välillä ihmettelevät mutta matkustelu ja sosiaalinen elämä keskustassa kiinnostaa meitä ennemmän kun perhe-elämä lähiössä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Muakin ärsytti suunnattomasti toi kolumni just ympäristönäkökulman takia.

Mut kyllä musta jotain on myös pielessä, jos yhdessä maailman harvimpaan asutuista maista rakennetaan jonnekin Vantaalle 15 neliön asuntoja. Tätäkö ihmiset siis ihan oikeasti asumiselta haluaa? Ja jos kerran tutkimusten mukaan yksin asuvakin haluaisi vähintään kaksion, niin miksi ainakaan minnekään kehä kolmosen ulkopuolelle lähtökohtaisesti rakennettaisiin yhtään yksiötä?

Totta kai lisäneliöiden rakentaminen aina maksaa vaikka rakennusmaata riittäisikin, mutta maksaako se todella NIIN paljon enemmän? Jokaiseen kämppään tehdään joka tapauksessa vähintään yksi kylppäri ja keittiö, jotka on ne asunnon kalleimmat elementit. Ehkä rakennusyhtiöille on vaan kannattavampaa myydä näitä pikkukämppiä ihmisten toiveista välittämättä, joten se on sitten maan tapa, eikä muuta ole järkevään hintaan tarjolla?

Toisaalta asuntojen vertailu neliömäärillä on aika hankala homma. Meillähän rakennuskannasta valtaosa on peräisin 1900-luvun jälkipuoliskolta, jolloin on tehty aika tehokkaita neliöitä. Monissa muissa paikoissa Euroopassa asutaan enemmän vanhemmissa rakennuksissa epämääräisine nurkkineen ja käytävineen ja portaikkoineen, jolloin isompi neliömäärä ei välttämättä tarkoitakaan sitä, että asunto varsinaisesti tuntuisi isommalta.

Ja lasketaankohan keskimääräisiin asumisneliöihin asunnon ulkopuolisia, mutta kuitenkin asumisen hintaan sisältyviä säilytystiloja? Suomessahan kerrostaloissa on tyypillisesti vintti- ja/tai kellarikomerot, ulkoiluvälinevarastot yms., mitä monissa muissa paikoissa ei ole. Voin kokemuksesta kertoa, että jos muuttaa vinttikomerollisesta kaksiosta komerottomaan kolmioon, niin se "ylimääräinen" makuuhuone menee aika lailla kausivaatteiden, harrastusvälineiden, fillareiden yms. säilömiseen.

Mitä Helsingin asumishintoihin tulee, niin varmaankaan ihan kaikkea ei voi saada. Jos kaupunkiin ei haluta korkeita taloja, viheralueista ja avoimista rannoista ei haluta luopua, tontteja ei haluta täydennysrakentaa ettei tule ahdasta, jokaiseen uuteen asuntoon tulee rakentaa inva-mitoitetut kylppärit ja ties mitkä talotekniikat, jokaisella sinkulla pitää olla oma keittiö ja kylppäri (vs. jaetut esim. kimppakämpässä) jne jne jne, niin ehkä sitten ei voi saada myös paljon neliöitä halvalla. Itsekin pärjään kyllä vähemmilläkin neliöillä – halusin vaan sanoa, ettei Helsingissä asumisen kalleus ole mikään pysyvä asiain tila johon ei voi vaikuttaa, vaan ihan aktiivisen päätöksenteon ja tietynlaisten arvovalintojen tulosta.

Tuusa (Ei varmistettu)

Asutaan maalla (lähimpään kaupunkiin 50km) 140m2 omakotitalossa, 2 aikuista ja 6 ja 10v lapset ja koira.
Käyn itse kaupungissa töissä ja mieskin 30km päässä, joten tavoitteena on muuttaa kaupunkiin n. 90m2 rivitaloon.
Tällä hetkellä on pakko omistaa kaksi autoa, kaupungissa riittäisi yksi. Omakotitalossa riittää myös hommaa, ja sen ajan käyttäisin me mieluummin kulttuuriin ja sosiaaliseen elämään. Toki maallakin on hyvät puolensa, mutta nyt on kaupungin vuoro.

nansk

Mua ei opiskelijana haittaisi asua pikkuasunnossa, jos se näkyisi vuokrassa. Minkähän hintaisia nuo 15,5 neliön kämpät ovat?

tiits (Ei varmistettu)

Meitä on neljä ihmistä, vanhemmat ja lapset 1v. ja 4v. ja asutaan kolmiossa, jossa on 69 neliötä. Alunperin yksilapsisina etsittiin vähän isompaa, mutta tässä oli tosi hyvä pohja ja neliöt tuntuivat riittäville. Kun budjetti rajaa, pitää miettiä just sitä, että mistä on valmis luopumaan tai joustamaan, että saa jotain muuta. Meillä alue, sijainti, asunnon pohjaratkaisu, edullisuus yms meni sen edelle, että olisi saatu enemmän neliöitä. Oikeasti koetaan, että kävi just mäihä näissä neliöissä, koska ne takasivat edullisehkon hinnan sijaintiinsa nähden, mutta hyvällä pohjalla tuntuvat kohtuu avarilta. Tulevaisuudessa haaveillaan neliöstä ja kodinhoitohuoneesta (kotiäidin märkä päiväuni), mutta mitä vähän oikotietä vilkuillaan niin... No. Jos haluaa niitä isoja neliöitä niin pitäisi useimmiten luopua jostain tärkeämmästä. Se budjetti kun edelleen rajaa. Porskutamme siis tässä ja katsellaan. Loputtomiin tämä ei meille riitä, mutta periaatteessa vielä kevyesti pitäisi mennä ainakin viisi vuotta.

Niin ja siis mekin asumme Helsingissä, joskaan emme lähelläkään keskustaa. Ja meillä on oma piha! Mutta kerrostalo. Kohtuulliset kulkuyhteydet ja palvelut ja lapsiperhejutut lähellä.

Mmiia (Ei varmistettu)

Asun itä-suomessa 15 kilometrin päässä lähikaupungista Joensuusta. Talo on avomieheni omistuksessa, tai no pankinhan tämä lähinnä vielä on. :D Neliöitä on liikaa vain meille kahdelle, 115. Tykätään järjestää ystäville täällä juhlia, niin silloin ne ovat kaikki käytössä. Ja on kavereilla mahdollisuus jäädä yöksi, kun heidän kotinsa ovat n. 1-15km päässä. :) ja täällä ei yöaikaan kulje julkiset. Tai no kovin hyvin muutenkaan, joten pihasta löytyy kaksi autoa.
Rakastan omaa pihaa ja terassia. Sitä, että on tilaa hengittää kun astun ovesta ulos.
Kerran pari vuodessa haaveilen lyhyemmästä matkasta etelä-suomeen, tällöin kyseessä on yleensä ulkomaan matkalle lähtö tai jokin tapahtuma mitä ei täällä ole.

Hassua, miten erilaisesta asumisesta myö tykätäänkään. Huippua, että on vaihtoehtoja ja myös jonkin verran mahdollisuuksia valita. :) totuus onnellisesta asumisesta ei löytyne asunnon neliöiden tilastoinneista vaan omasta toimivasta valinnasta. :)

Nettanen
Destination: Happiness

Haa, kirjoitin maanantaina samasta kolumnista omaan blogiin, koska se ärsytti niin paljon :D Erityisesti siksi, et me just muutettiin miehen kanssa 92 m2 asunnosta 36 m2 asuntoon. Ja se varmaan vasta "masokismia" Sipilän mielestä onkin :D

marjaraj (Ei varmistettu)

En ole lukenut kolumnia, mutta me varmaan miehen kanssa oltiin ihanteellisen leveissä neliöissä asuvia (ja kyllä - hyvin HYVIN tietoisia omasta etuoikeutetusta asemasta) viime kesäkuuhun asti. Silloin syntyi lapsi ja nyt samoja 105 neliötä jakaa siis kolme henkeä. Meidän keskusteluissa silloin tällöin välähtää muutto isompaankin asuntoon, mutta saa nyt nähdä, saammeko aikaiseksi ja tuleeko lopulta tarvetta; nykyinen asunto on 3h+k, joka saadaan remontoitua 4h+k:ksi. Postauksen viimeisessä kuvassa itseasiassa katselet meidän kodin suuntaan:D

Vierailija (Ei varmistettu)

Sipilän kolumni ei mustakaan ollut oikein onnistunut, koska siinä sivuutettiin täysin syy siihen, miksi kalliisiin miniasuntoihin riittää tulijoita. Syyhän on tietenkin se, että ihmiset priorisoivat nykyään palvelujen läheisyyttä ja hyviä liikenneyhteyksiä Jos Helsingin seutua rakennettaisiin yhä keskustamaisella tiheydellä, saataisiin muuallekin kuin kantakaupunkiin riittävästi asukkaita käyttämään palveluja ja tiheää julkista liikennettä. Tällöin asuntojen kysyntä olisi tasaisempaa ja asunnot kohtuuhintaisempia. (Tietenkin kantakaupungin etuna on myös kauniit vanhat rakennukset. Jostain syystä niitä ei oteta malliksi uudisasuntoja tehdessä, vaikka Kartanonkosken hintatasosta nähdään, että kauniille uudisrakennuksille on kysyntää.)

Itse asun keskustassa mieheni kanssa alle 40 neliön yksiössä. Haluaisin meille noin 20 neliötä lisää, koska kunnollinen työtila ja erillinen makuuhuone houkuttavat. Saattaa ollakin, että ensi vuonna vaihdetaan isompaan. Tässä yhteydessä on jaksa kyllä miettiä ekologisuutta, vaikka vähän huono omatuntohan siitä tulee. Todennäköisesti meidänkin asunnossamme on ennen asunut monilapsinen perhe, mutta itse on halua sellaista tulevaisuutta itselleni. Ja toisaalta vähän aikaa sittenhän todettiin, että kaupungissa asuvien hiilijalanjälki on usein suurempi, koska kaupunkilaisten elämään kuuluu useammin esim. lentomatkustaminen! Lisäksi passiivitalojen yleistyessä ekologisuuden ja asuntojen koon välinen yhteys heikkenee.

Ajatus on tärkein

Tää osu kyllä nyt niin kohdalleen! Siis muutenkin, mutta neliöt pyörii mun päässä juuri nyt. Me asutaan vajaa 90 neliöisessä paritalossa, meitä on viisi henkeä ja vuoden päivät ollaan paasattu, että heti pitää muuttaa, kun mäkin olen töissä. Pieniä makuuhuoneita on kolme, samoin lapsia ja tarve myös rauhalliselle työskentelytilalle, jossa voisi olla iltaisin lasten nukahdettuakin. Sen enempää viemättä pohjaa suunnittelemaltani postaukselta aiheesta, olen alkanut miettiä vähän tarkemmin, mitä me oikeasti tarvitaan. Ja mihin me niitä neliöitä tarvitaan. Mutta joo, en kirjoita nyt omaa postaustani tähän sun kommenttikenttään :D ;)

Milla / Periaatteen Nainen (Ei varmistettu) HTTP://www.periaatteennainen.com

No hola! Oon muuten täysin samaa mieltä sun kanssa (Terv.nimim. Viisi henkeä 70 neliön kodissa eikä edes ahdistava) mutta haluan nyt lähettää terveiseni täältä eteläisestä Espanjasta: Lämmityskulut ovat oikeasti puolet vuodesta moninkertaiset Suomeen verrattuna. Meidän kotoa voi käytännössä uida Afrikkaan, mutta kyllä täälläkin syyskuusta alkaa viiletä. Ja sataa. Ja asunnoissa ei ole mitään eristystä tai keskuslämmitystä, joten talvisin siirrellään pattereita huoneesta toiseen (säästösyistä), ja kuukauden sähkölasku on silti helposti 300 euroa. Jos jotain kaipaan Suomessa niin kuivaa huoneilmaa ja tasaista lämpöä, nyt meillä eletään monta kuukautta niin että infralämmitin on monoliitti jonka ympärille koko perhe kokoontuu lämmittelemään. Mutta muuten on tietty halvempaa. Piti vain päästä jakamaan tämä tieto.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hei tämä oli kiinnostava tieto, kiitos! :)

(Nyt muistankin, että esimerkiksi Lissabonissa meillä oli sähköllä lämmitetyt sängyt vuokrakämpässämme, kun siellä oli muuten niin kylmä.)

Piupali (Ei varmistettu)

Samaa olin tulossa huutelemaan, että Espanjassa ainakin lämmityskulut on helposti tosi korkeat, tai sitten on tosi kylmä. :D Ja kesäisin saa menemään paljon rahaa asunnon viilentämiseen..

Neiti Nimetön (Ei varmistettu) http://neitinimeton.wordpress.com

Köh, juuri alettiin laajentaa taloamme, luvassa on neljäs ja viides makuuhuone, sekä isompi kylpyhuone. Meillä on kaksi pian kouluikäistä lasta, miehen edellisestä liitosta käy lapsia kumppaneineen kylässä ja kesäisin perheessämme asuu au pair. Eli kaikenlaista perhettä riittää neljästä jopa kymmeneen henkeen, silloin tarvitaan myös paljon neliöitä.
Ja kyllä, koemme itsemme etuoikeutetuksi, kun voimme asua landella väljästi. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Hehee, mulla ei siis todellakaan ole mitään isoja koteja vastaan :D Itsekin olen asunut lapsuuteni kaksikerroksisessa ihanassa puutalossa. Ennemminkin tämä on juur sitä sarjaa, että "jokainen tehköön miten haluaa", eikä tuputa omia arvovalintojaan muille, koska "näin se kuuluu hoitaa!"

Ihanaa, että saatte isomman kodin!

Meillä on lattiapinta-alaa ehkä 80-90 neliötä, mut virallinen pinta-ala on ehkä 10-15 neliötä pienempi yläkerran viistokaton (katto matalimmillaan 80 cm:ssä) vuoksi. Neliöt vois olla omakotitaloksi järkevämmin käytetty, kun alakerran 50 neliössä on eteinen, vessa+kylppäri, olohuone+keittiö ja lapsen huone. Yläkerta on yhtä yhteistä tilaa (makkari). Mut tää on rintamamiestalo, eli kompromisseja tilankäytön suhteen on tehty heti ostopäätösvaiheessa. Asutaan siinä haaveiden kodissa, mut ihan landella. Kaupunkiin on vajaa 30 km ja päiväkotiin melkein 5, joten ilman kahta autoa ei todellakaan pärjättäis. Välillä mietin ettei tässä oo mitään järkeä, mut ollaan kuitenki onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme täällä. Muualla ei saatais sitä, mitä täällä saadaan.

Sakasu (Ei varmistettu)

Tässä keskustelussa (ja ehkä koko selvityksessäkin) on kokonaan jätetty huomiotta se kuinka monta ihmistä noissa neliöissä asuu. Suomessa halutaan asua yksin tai puolison kanssa, kimppakämpissä asutaan korkeintaan opiskelijoina, mutta harvoin puolison kanssa. Siksi Suomessa rakennetaan pieniä kämppiä. Useissa Euroopan maissa, jopa lähellä Tanskassa, on tavallista asua kimppakämpässä opiskelujen jälkeenkin ja pariskuntana. Tarvetta pienille ja "halvoille" kopeille ei ole.

Blue Peony (Ei varmistettu)

Me asumme lähiössä 78 neliön kolmiossa, ja se on aikuiselle ja murkulle oikein hyvä neliömäärä ja sijainti. Minun yksin asuntoni maksavan keskituloisen tuloillani vaihtoehto olisi ollut yksiö kantakaupungissa, ja myönnän, että se ei ollut minulle vaihtoehto. Täytyy muistaa sekin, että kaikkien tulot eivät vain riitä kämppään kantakaupungissa, eivät minkään kokoiseen. Sillä lainalla, minkä asuntoa hankkiessani maksimissaan olisin saanut, ei olisi irronnut kantakaupungista yksiötä suurempaa kämppää, ja kun mietin vaihtoehtoja eli sitä, että rahaa jää asuntolainan jälkeen elämiseenkin ja saamme kumpikin asunnossa oman huoneen, valinta oli helppo. Ei se lähiöelämä niin kamalaa ole, eikä lähteminen pienen lapsen kanssa bussilla varmaan vaatinut sen enempää suunnittelua kuin ovesta ulos astuminen yleensäkään. Hyvin olemme pärjänneet, ja taidamme liikkua keskustan riennoissa jopa enemmän kuin monet keskusta-asukit. Kun lapsi aikoinaan lähtee kotoa, on uusien ratkaisujen aika.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hehee, nyt mä tajusin, että tuo mun teksti kieltämättä vähän kuulosti siltä kuin disauttelisin lähiöelämää, mikä meni tietysti metsään. 

Mä olen itse asunut lapsuuteni Turussa semmosella saarella, josta oli 25 kilsaa Turun keskustaan ja bussi meni kerran tunnissa tai kahdessa. Lähin kaveri asui 3 kilometrin päässä, mutta sinne ei ollut pyörätietä, joten kulkeminen oli etenkin lapsena vähän hasardia. Haaveilin lähiöelämästä, koska silloin olisi voinut nähdä kavereita koulun jälkeen useammin. 

Hesarissa oli eilen hyvä kolumni siitä, miten lähiössä asuva ihminen ei oikeastaan välttämättä edes kaipaa keskustan palveluita, kun kaikki hyvät jutut on jo omilla kotikulmilla. Allekirjoitan tämän, koska en itsekään hirveän usein nykyään poistu Hermanni-Vallila-akselilta, korkeintaan Kallioon tulee rykäistyä, mutta keskustaan harvemmin. 

paulahelena
ALUAP

Minä, mies, 4-vuotias ja 7-kuinen asutaan espoossa 73-neliöisessä kolmiossa 10 minsan kävelymatkan päässä palveluista ja 2 minsan päässä päiväkodista. Seuraava kämppä on toivottavasti 100-neliöinen viisiö mut kysymykseks jää mistä ja millä hinnalla me semmonen saadaan :D onneks sitä tarvii miettiä vasta siinä kohassa ku koulutaival alkaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tehän asutte jo leveästi. :) Ehkä nuo neliöt ja kaksi kouluikäistä lasta niin voisi puhua muuta, vaikka edelleen minusta olisi tarpeeksi tilaa, jos asunnon pohja on järkevä.

En oikein ymmärrä miksi muiden puheista esim. lähiöön/omakotitaloon muuttamisen suhteen pitää edes välittää, jos itse viihtyy kerrostalossa ja (kanta)kaupungissa. Minä käyn viikottain eri puolilla Hkin kantakaupunkia eikä kulkemisessa ole ongelmaa, toki aikaa menee enemmän kuin vartti (olohuone kaupunki ei mulle kuitenkaan ole), mutta asun mieluusti vähän kauempana omassa pienessä omakotitalossa ja nautin omasta pienestä pihasta. Omakotitalon ei tarvitse olla +120 neliötä, mutta monilla on tietenkin rahan takia pienempi koti kuin haluaisivat.
Ne Vantaan pienet asunnot (jos puhutaan samoista kuin ajattelen) markkinoitiin sillä, että vuokra on 500 e. Jokainen voi miettiä mitä sillä rahalla saa jossakin muussa Euroopan maassa tai minkälaisen kodin saa vaikka 350 000 eurolla ja sitten miettiä miksi Suomessa asutaan eurooppalaisittain ahtaasti (kun samalla mietitään myös paljonko ruoka ja muut päivittäismenot maksavat eli ts. korkea verotus).

Ilana

Ei kaikki halua asua satojen neliöiden asunnossa ja hyvä niin. Sitä paitsi Suomessahan opiskelijat asuvat aika leveästi moneen muuhun maahan verrattuna. Mulla oli itselläni reilu 10 vuotta sitten Tampereella ihan luksusmeininki kahden hengen solussa, jossa oli iso olohuone. Uusi kerrostalo ja yliopistolle 5 min kävelymatka. Vuokran jälkeen jäi vielä satanen opintotuesta muuhun.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Dublinissa opiskelijoita asuu usein monta samassa huoneessa, koska vuokrat on niin saatanan korkeita (myös Helsinkiin verrattuna) eikä opintotukea ole. Ilmoituksissa saatetaankin sitten hakea jotakuta jakamaan parisänky toisen opiskelijan kanssa. Sitä mä kutsuisin kanakopissa asumiseksi. Tai ehkä sardiinipurkissa.

Ja tosiaan nää suomalaiset lämmityskustannukset ainakin kerrostaloissa on kyllä alhaiset. Sekä Hollannissa (30-luvun pienkerrostalo) että Irlannissa (2008 valmistunut kerrostalo) meillä oli sähkö(+kaasu)lasku aina reippaasti yli satasen kuussa, vaikkei lämmitetty yhtään niin lämpimäksi kuin Suomessa jengi lämmittää. Hollannissa lasku oli talvisin 160 euroa, kun joka lävesti veti. Täällä Suomessa meillä tietysti kuuluu kaukolämmitys yhtiövastikkeeseen, enkä tiedä sen tarkkaa osuutta, mutta meillä ei talvisinkaan tarvitse pitää jokaista patteria päällä 2004 valmistuneessa kerrostalokolmiossa - esimerkiksi tässä vaiheessa syksyä ei ole vielä pantu yhtään patteria päälle. Sähkölasku on kahden kympin luokkaa. Meillä on myös mun mielestä kahdelle hengelle ihan tosi paljon tilaa (72,5 neliötä, joista 12 neliötä mun työhuonetta) enkä keksi mihin tarvittaisiin enemmän, vaikka saataisiin perheenlisäystäkin.

Kirjava (Ei varmistettu)

Meillä kaksi aikuista ja koira asuu n. 100 neliön omakotitalossa. Juna-asemalle 20min ja metsään pääsee takapihalta. Parasta just nyt ja voin "olla rauhassa" sillä jos saamme lapsia niin me asutaan tässä samassa talossa monen monta vuotta (ehkä loppuikämme?). Täydellinen valinta meille täällä hiljaisessa kehyskunnassa ;)

Vierailija (Ei varmistettu)

Asun puolison kanssa 60m2 kolmiossa, enkä osaisi kuvitella asuvani yhtään isommassa kodissa. Tämäkin on jo todella tilava kahdelle. Arvostan sitä, että sijainti on alle 30 minuutin bussimatkan päässä Kampista (sitten joskus kun Länsimetro kulkee täällä, niin logistiikka on entistä helpompaa), kaikki palvelut löytyy silti jo nyt kävelymatkan päästä ja kerrostalo on aivan meren äärellä mahdottoman upeissa maisemissa.

Ystäväni kolmihenkinen perhe sen sijaan valitsi pääkaupunkiseudun kerrostaloelämän sijaan muuttaa Uudenmaan maaseudulle uuteen isoon omakotitaloon. Nyt heillä on upea koti ja paljon neliöitä, iso piha ja takametsä. En silti ymmärrä mitä kivaa siellä varsinaisesti on. Joka paikkaan on pakko mennä autolla ja kenen tahansa sinne meneminen vaatii yhtä lailla vaivaa, kavereita ei asu pikkumatkan päässä. Jotain vaatimattomia lähipalveluita varmasti löytyy, mutta ei mitään spessumpaa kahvilaa tai ravintolaa jne. Tykkäävät silti, ihmiset ovat erilaisia. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

No ärsytti tuo minuakin, ikään kuin tavallinen ihminen voisi mitenkään vaikuttaa mihinkään. Kelle siis voi lähettää vaatimuksen isommista asunnoista pienemmillä vuokrilla niin että se myös vaikuttaa jotenkin? Ei kellekään. Mun unelma-asunto olisi tuhannen neliön kartano omalla saarella, toki Pariisissa ja New Yorkissa olisi kaupunkikämpät myös. Jos ko kolumnisti vaan kertoo mistä tämmöiset tilataan max satasella kuussa niin kertokoon. Muuten voi olla ihan hiljaa.

Pyjama79 (Ei varmistettu) https://pyjamapaivia.com/

Tän päivän Hesarin pääkirjoitussivulla oli juttua siitä, miten paljon iso osa jalanjäljestä on lämmittämistä. Ja iso osa siitä riippuu myös asunnon/talon koosta. (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005418795.html)

Meillä on 65 neliötä ja kolme huonetta ja kolme ihmistä. Entinen koti oli 79 neliön kokoinen. Tämä nykyinen on hitusen pieni. Yksi pieni huone lisää olisi hyvä. Nyt ihmiset kävelevät ylitseni, kun joogaan ja joskus olohuoneessa väistellään kahvakuulamiestä. Blogin kirjoittaminen keittokomerossa on hankalaa, jos toinen tekee ruokaa siinä vieressä. Erilliselle työpöydälle ei ole missään tilaa eikä makuuhuoneen lattialle mahdu joogaamaan. Koti olisi muuten siis sopiva, mutta olemme perhe, joka harrastaa paljon kotona.

Pax
Liikehdintää

Mua hävetti, kun ostettiin Myyrmäestä 95 neliötä kahdelleen. Nyt kun on lapsi, se ei tunnu enää niin pahalta, mutta vähän pahalta kuitenkin. Siis että on niin paljon tilaa. Ja silti se tila on vähän vääränlaista...

Asuttiin vuoden verran Meilahdessa 39,5 neliön kaksiossa, joka oli kyllä todellinen tilaihme. Mutta kun sinne rontattiin mun tavaroiden sekaan miehen 63 neliöisen kaksion tavarat, oli se aika tukossa. Kävelyreitit oli sellaisia labyrinttejä ja siellä ei kyllä saanut siivottua mitenkään.

Mutta noin ylipäänsä mua kiinnostaa tilojen muunneltavuus eikä niinkään se, että kaikkea varten olisi oma tilansa, vaikka mäkin haaveilen kodinhoitohuoneesta.

Katsottiin asuntoja kantakaupungistakin, mutta meidän budjetille sopivat oli joko isoja kaksioita (70 neliötä jaettuna kahteen huoneeseen on aika paljon) tai sitten miehen mielestä pieniä loukkoja. Katselin huvikseni isompiakin, mutta niitä ei juurikaan ollut tai sitten ne menivät muuten vain kummallisiksi pohjaratkaisuiltaan, etenkin vanhoissa taloissa, jolloin tuntui ettei rahalleen saa vastinetta.

Jos keittiö ja kylppäri on kunnossa niin muussa voi sitten joustaa vähän enemmän. Karu totuushan on se, että yhä melkein kolmen vuoden asumisen ja yhden senaikaisen remontin jälkeen haluaisin vain pitää kahden makuuhuoneen ovet kiinni, koska ne ovat niin kesken ja sotkussa. Luksusta tietysti sekin, että joku huone on edes jotenkin edustuskunnossa ja olohuoneeseen mahtui synttäreitä varten kaksi ylimääräistä ruokapöytää ja näin ollen istumapaikat yli 20 hengelle.

Pax
Liikehdintää

Mua hävetti, kun ostettiin Myyrmäestä 95 neliötä kahdelleen. Nyt kun on lapsi, se ei tunnu enää niin pahalta, mutta vähän pahalta kuitenkin. Siis että on niin paljon tilaa. Ja silti se tila on vähän vääränlaista...

Asuttiin vuoden verran Meilahdessa 39,5 neliön kaksiossa, joka oli kyllä todellinen tilaihme. Mutta kun sinne rontattiin mun tavaroiden sekaan miehen 63 neliöisen kaksion tavarat, oli se aika tukossa. Kävelyreitit oli sellaisia labyrinttejä ja siellä ei kyllä saanut siivottua mitenkään.

Mutta noin ylipäänsä mua kiinnostaa tilojen muunneltavuus eikä niinkään se, että kaikkea varten olisi oma tilansa, vaikka mäkin haaveilen kodinhoitohuoneesta.

Katsottiin asuntoja kantakaupungistakin, mutta meidän budjetille sopivat oli joko isoja kaksioita (70 neliötä jaettuna kahteen huoneeseen on aika paljon) tai sitten miehen mielestä pieniä loukkoja. Katselin huvikseni isompiakin, mutta niitä ei juurikaan ollut tai sitten ne menivät muuten vain kummallisiksi pohjaratkaisuiltaan, etenkin vanhoissa taloissa, jolloin tuntui ettei rahalleen saa vastinetta.

Jos keittiö ja kylppäri on kunnossa niin muussa voi sitten joustaa vähän enemmän. Karu totuushan on se, että yhä melkein kolmen vuoden asumisen ja yhden senaikaisen remontin jälkeen haluaisin vain pitää kahden makuuhuoneen ovet kiinni, koska ne ovat niin kesken ja sotkussa. Luksusta tietysti sekin, että joku huone on edes jotenkin edustuskunnossa ja olohuoneeseen mahtui synttäreitä varten kaksi ylimääräistä ruokapöytää ja näin ollen istumapaikat yli 20 hengelle.

Sartsaa (Ei varmistettu)

Amen. En ymmärrä mihin ihmiset oikein tarttee sitä tilaa. Sit vain valitetaan miksi sähkölasku on niin iso. Alan olla siinä iässä, että on paine hankkia lapsia ja omakotitalo. Ja aina kun käyn omakotitalossa asuvien kaverien luona hämmästelen sitä tilaa (ja jotenkin surullisen persoonatonta ja uutuuden hohtavaa sisustusta) ja kauhistelen etäisyyttä kaupunkiin, varsinkin kun he ovat kiireisiä uraohjuksia jotka käyvät lähinnä nukkumassa kotona. Palaan tyytyväisenä pieneen mutta viihtyisään ja elämää nähneeseen kämppääni jonka vieressä on kaikki palvelut, ja sekä kaupunkia että luontoa. Oma haaveeni on viihtyisä, helposti siivottavissa oleva asunto hyvällä sijainnilla ja rauhallisilla naapureilla. Haluan pystyä elämään ilman autoa. En ymmärrä ihmisten tarvetta asua kaukana muista. Pidän elämisen äänistä, kämppiksistä, tavaroiden ja tilan jakamisesta muiden kanssa.

Olen aina asunut melko tiiviisti, 9 neliön asuntolahuone vaihdossa oli ahdistavan pieni, mutta valoisa 20 neliön yksiö normaalia korkeammalla katolla, isoilla ikkunoilla ja upeilla maisemilla oli mielestäni hulppea ja juuri sopivan kokoinen. Muuten olen asunut monessa kimppakämpässä, kuten nytkin. Toivon että voisin asua vanhanakin kimppakämpässä jos olen naimaton/leski.

En ymmärrä nuorten hinkua muuttaa kopperoyksiöihin (paitsi jos on todella erakko tai sosiaalisesti kömpelö) kun kimppakämpissä voi elää hulppeammin, paremmalla sijainnilla ja asumismukavuuksilla ja huippujen kämppisten kanssa. Mutta nyt syynä on tietty myös hallituksen opintotukiuudistus.

Yksi kaverini hieman häpeissään myönsi miksi omakotihaave oli jäänyt vaikka mies haluaisi. Hänellä ei riitä raskaan työn jälkeen aika, energia tai innostus omakotitalosta huolehtimiseen tai siivoamiseen eikä halua miehen joutua tekemään kaiken ja sitten päätymään riitelemään. Ymmärsin täysin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Omakotitaloja on myös pieniä tai kohtuullisen kokoisia, persoonallisia ja viihtyisiä. Naapureita voi olla lähellä ja toisaalta toiset taas haluavat omaa tilaa ja heitä ei haittaa etäisyys "kaikesta" ja ajomatkat "ihmsten ilmoille". Lapset ja eläimet on helppo päästää ulos omaan pihaan leikkimään, omalla pihalla voi kasvattaa mitä nyt haluaakaan, on mahdollista tehdä käsillä kaikenlaista jne, voi nauttia luonnosta ja sen hiljaisuudesta jo omalla pihalla. Jotkut tykkäävät tällaisesta elämästä.
Minä olen asunut niin kaupungissa kuin lähiössäkin ja seuraaaksi muutan vielä vähän enemmän maalle. Kaikessa on puolensa ja kaikissa viihtyy joku yli kaiken. Musta siinä ei ole sinällään mitään ihmettelemistä.

Tilasta haaveileva (Ei varmistettu)

Mihin tarvitsisin tilaa? Haaveilen siitä, että voisin kutsua sukulaisiani ja ystäviäni perheineen kylään, myös yökylään. Haaveilen siitä, että ulkomailla asuvat ystävämme ja sukulaisemme perheineen rohkaistuisivat matkustamaan Suomeen, kun voisimme majoittaa heidät kotonamme. Haaveilen siitä, että voisimme ottaa kotiimme vaihto-oppilaan. Haaveilen siitä, että voisimme kutsua kotiimme / majoittaa myös lyhyemmillä vierailuilla isäntäperhettä tarvitsevia ulkomaalaisia nuoria, opiskelijoita, taiteilijoita, tutkijoita tms. Haaveilen isosta koirasta, jonka kanssa lenkkeilisin ja jolla olisi tilaa myös pihalla. Haaveilen puutarhasta, kasvimaasta, marjapensaista, omenapuista, kukkapenkeistä - näiden antimista voisin ilahduttaa niin perhettä kuin ystäviä ja työkavereita. Haaveeni tilasta (omakotitalosta ja pihasta) ei mitenkään liity statukseen tai materiaan, vaan ihmissuhteiden ylläpitoon ja vieraanvaraisuuteen. Vaikka asuisin ydinkeskustassa palvelujen lähellä, en kävisi ravintoloissa, kahviloissa tai kaupoissa, en ole sen tyylinen ihminen, minä en koe kaupunkia olohuoneekseni. Mutta haaveeksi jää, ellei lottovoitto osu kohdalle.

Jenniiiii (Ei varmistettu)

Me muutettiin poikaystävän kanssa reilu vuosi sitten 26m2 yksiöstä 76m2 kolmioon. Tuossa yksiössä kerkesin asua yksin muutaman vuoden ja pari poikaystävän kanssa. Tähän kolmioon muutettii tasan siksi, että meille tuli putkiremontti ja tämä nykyinen asunto on sukulaisen omistama = vuokra kohtuullinen. Muuten ei asuttais kolmiossa todellakaan. Kun asuttiin yksiössä, saatiin kyllä paljon kauhistelua osaksemme ja siis olihan se asunto pieni. Enää en niin pieneen asuntoon muuttaisi, ellen asuisi yksin. Asumiskustannukset ovat kyllä jäätävän korkeat etenkin Etelä-Suomessa ja siksi ymmärrän täysin sen, että asuinneliöitä ei ole paljon.

annepa (Ei varmistettu)

Asun 95 neliön omakotitalossa 890 neliön tontilla, joka on aidattu. Kanssani asuvat kokoaikaisesti 3 koiraa ja mies ja joka toinen viikko miehen 3 lasta. Tämä on minulle kompromissi. Haluan työhuoneen, jossa voin maalailla, ommella, nikkaroida, kokeilla, installoida jne, mutta siihen ei ole nyt mahdollisuutta. Työhuone olisi ihana, koska voisin jättää esim. ompeluksen levälleen nuppineuloineen ja laittaa oven kiinni eikä tarvisi huolehtia siitä, että koira joutuu sairaalaan, koska sillä on nuppineula sisuksissa. Tai huonekalun maalaus! Voitte varmaan kuvitella, että pöydän pinnan maalaus (keittiössä) ilman, että siihen märkään pintaan leijuu 12 koirankarvaa on tällä hetkellä mahdotonta.

Isompi kämppä olisi mahdollista todennäköisesti kerrostalossa, mutta en todellakaan muuta enää kerrostaloon. Tällä hetkellä siis talo meni tilan edelle. Maalailen sitten kesällä vajassa. Myös siskon kanssa on keskusteltu, että jos hän siivoilisi autotalliaan, niin voisin maalailla siellä. Sisko asuu onneksi lähellä ja isältä voin lainata peräkärryä, että saan vajaan kahden neliön työpöydän sinne autotalliin.

Tila on 5 henkilölle aika pieni, mutta se hyvä puoli siinä on, että romun määrä ei voi kasvaa holtittomasti. Esim. ompeluharrastuksen sivuoire on "oooh ihana kangas, en tiedä vielä mitä siitä teen, mutta ostan silti!". Nyt joutuu oikeasti miettimään, että mitä hankkii, koska säilytystilaa ei ole määrättömästi. Perheeni on myös hurahtanut tavaran vähentämiseen ja totean, että viiden ihmisen ja kolmen koiran tavarat mahtuu oikein hyvin alle sataan neliöön.

Odotettavissa on kuitenkin ongelmia, sillä kun lapset kasvavat, epäilen että he alkavat vinkua omaa huonetta ja yksityisyyttä. Muutto tai laajennus ei kuitenkaan ole mahdollista ilman lottovoittoa, joten mukulat saa luvan sopeutua.

Jepjepjep (Ei varmistettu)

Meillä reilu 250m2 ja puolen tunnin päässä stadista. Liikaa tilaa jopa, mutta minkäs teet. Pieni piha, kaupungin palvelut kävelymatkan päässä. Hyvät palvelut ja lapsille koulu lähellä. Koirien kanssa on paljon vaihtoehtoja lenkeille. Metsää on ja rauhallisia katuja talsia. En vaihtais Hkiin keskustaan ennen kuin lapset olis isompia. Sitten voisin ostaa pienen kaksion, jossa miehen ja koirien kanssa mahtuisi asumaan kulttuuririennoista nauttien. Nyt perheessä ok yksi auto työmatkoihin ja harrastuksiin sekä muuhun tarpeeseen. Tyytyväisiä ollaan. Ainoastaan työmatkat on pitkät, mutta onneksi ei joka päivä tarvitse olla työpaikalla töissä vaan voi tehdä etätöitä. Tähän elämänvaiheeseen sopii tämä.

Lionnoil

Ihmettelin myös tuota Hesarin kolumnia. Mielestäni joskus vuosi sitten kirjoiteltiin sekä Hesarissa että Vauva-lehdissä, yms, kuinka suomalainen asumiskulttuuri on kokenut suuren muutoksen - siis nimenomaan niin päin, että ihmiset eivät enää niin usein halaja esikaupunkiin isoon omakotitaloon, vaan haluavat mieluummin asua lähellä palveluita, ilman autoa., vaikkakin sitten pienemmässä asunnossa. Ja ihmiset, joita näihin juttuihin oli haastateltu (suurin osa siis perheitä), sanoivat ihan suoraan, että heistä on mukava olla lähekkäin, tehdä asioita yhdessä, eikä niin että jokaisella on oma huone, johon eristäytyä,( niin että pahimmillaan esim.lapset puuhaavat tietokoneellaan mitä sattuu, ilman vanhempien valvontaa). Ja että he olivat tyytyväisiä siihen, että näin asuen he säästävät paljon aikaa, kun ei ole pitkiä välimatkoja. Mielestäni täysin ymmärrettävää, etenkin nykyään kun sekä aikuisilla että lapsille on myös paljon harrastuksia. Mutta harvoin on helppo asettua täysin yhden tai toisen vaihtoehdon kannalle, ja nimenomaan se raha on varmaankin usein se ratkaiseva tekijä. Itse olen jossain näiden kahden ääripään välimaastossa: asumme nyt nelistään (2 aikuista ja kaksi pientä lasta) 66 neliön kolmiossa, ja meillä on pitkät työmatkat (60 km suuntaansa). Haluaisimme muuttaa isompaan asuntoon, niin että saisimme ainakin yhden makuuhuoneen lisää, ehkä kaksi, sillä asumme ulkomailla ja meillä käy usein vieraita, joita olisi kiva majoittaa mukavammin. Pidämme kerrostaloasumisesta, sillä meillä on kivat naapurit, ja leikkipaikat ja kaupat kävelyetäisyyden päässä. Lisäksi on kiva, ettei pihatöihin kulu aikaa, sillä meillä menee päivässä n. 2h työmatkoihin. Kaksi autoa on siis meille ihan välttämätön. Tosiasia kuitenkin on se, ettei pikkukaupungissamme ole tarjolla n..100 neliön kerrostaloasuntoja, jollaista tarvitsisimme, joten omakotitalo on ainoa vaihtoehto. Pihatöihin on siis pakko tottua, ja siihen että kaikkiin kauppoihin on pakko mennä autolla. Sen sijaan tontiltamme on tosin lyhyempi matka juna-asemalle, mikä lyhentää minun työmatkojani, ja sieltä on myös lyhyempi matka anoppilaan, jossa lapsemme ovat usein iltapäivähoidossa. Lisäksi omakotitaloon voisi myös rakentaa saunan, josta olemme pitkään haaveilleet :) Joten kompromisseja on pakko tehdä, eikä se ole aina huono asia :) Pahoittelut pitkästä jorinasta! Loistava blogi!

tyttelityy (Ei varmistettu)

Asun vielä tällä hetkellä mieheni kanssa vajaan 60 neliön asunnossa. Tila on ollut riittävä. Muutimme tähän 90 neliön talosta, joten aluksi oli hankalaa löytää kaikille tavaroille tilaa. Olemme nyt jonkin aikaa puhuneet seuraavasta asumismuodosta - tämän hetkinen asunto kun on ollut alusta asti väliaikainen ratkaisu. Mieheni on aina halunnut asua omakotitalossa eikä minullakaan mitään sitä vastaan ole. Sattumalta taloja/tontteja katsellessamme, suvusta tuli talo myyntiin ja päätimme sen ostaa. Tulevaisuudessa meillä on sitten yli 200 neliötä. Minua vähän hirvittää ja hävettääkin (niinkuin joku muukin aiemmin kommentoi), että meillä on noin paljon neliöitä vain kahdelle hengelle. En tarvitsisi niin paljon tilaa. Olen miettinyt myös ihan käytännön asioita, eli kauhea siivoaminenhan tuossa määrässä neliöitä on. Talo vaan oli kannattava ostos, kun sijainti on erittäin hyvä ja hintakin kohtuullinen.

Kommentoi