Miksi töitä ei saa tehdä rahan takia?

Juliaihminen

Lapsuudessa fiilistelemäni yhtye Tiktak ilmoitti tekevänsä paluun festareille tänä kesänä. Se on hauskaa, ja toivon mukaan mäkin näen heidät jollain festivaalilla. Lukiessani heidän paluuhaastatteluaan mua kuitenkin alkoi risoa yksi juttu, joka ylipäänsä ärsyttää usein, kun puhutaan työstä.

Tiktakin jäsenet kertovat painokkaasti, miten he eivät missään nimessä tee paluukeikkojaan rahan takia. "Sellaisesta vihjailu on ainoa asia, joka saa mun pulssini nousemaan", kitaristi Emppu sanoo. 

Tämä kertoo taas niin osuvasti siitä, miten rahaa pidetään edelleen vääränä motiivina tehdä töitä. Miksei saisi tehdä rahan takia jotain? 

Tiktakin kohdalla uumoilen, että vihjailu paluusta rahan takia loukkaa bändiläisiä siksi, että he ajattelevat, että fanit eivät pitäisi paluuta aitona haluna esiintyä faneille, vaan motiivi olisikin materiaalinen. Ja ehkä toiseksi myös se, että saattaisi tuntua surkealta, jos kymmenen vuotta sitten lopettaneen bändin jäsenillä olisi nyt niin huono taloustilanne, että hetkellinen paluu olisi keino rahoittaa elämää. Ymmärrän siis hyvin, että heidän brändiinsä kuuluu vakuuttaa olevansa aito, ja tekevänsä tätä rakkaudesta lajiin, eikä missään nimessä rahaan, joka on maallista ja pinnallista - kaukana taiteesta.

Mutta eikö taidetta tai kulttuuria sitten saa tehdä niin, että yksi motiiveista olisi raha? Jos ajatellaan työelämää noin ylipäänsä ja unohdataan Tiktak, niin vaikuttaa siltä, että jos joku sano rahan motivoivan, sitä pidetään ainoana motiivina tai vähintäänkin suurimpana motiivina tehdä töitä. Se ikään kuin pyyhkii pois kaikki muut motiivit työlle, kuten intohimon, kunnianhimon, halun tehdä hyvää, halun kehittyä jossain tai ylipäänsä viihtyä.

Mutta eihän se niin mene! Mulla on varmaankin kymmenen eri syytä tehdä työtä, ja raha on niistä ehdottomasti yksi suurimmista. Tietenkin mä haluan rahaa työstäni, se on itsestäänselvyys. Mutta sitä ei sitten kuitenkaan oikein saisi sanoa ääneen, koska silloin vaikuttaa ahneelta ja ehkä vähän laskelmoivalta. Ihmisiä, jotka tekevät töitä rahan takia, pidetään helposti vähän surullisina tai sitten kylminä.

Oli sitten pakko räntätä tästä IG-storyssäni, ja sain kiinnostavia vastauksia ihmisiltä. Yksi johtavassa asemassa oleva kaverini kirjoitti: 

"Rahan takia ei saa tehdä ainakaan mitään positiosta, jossa on a) pomo b) tienaa keskivertoa enemmän. Kaupan kassalla työskentelevä saa tehdä työtä rahan takia. Kuitenkin alat, joissa on kyse hoivaamisesta on sellaisia, joissa rahalla ei saa olla väliä. Ehkä tämä liittyy positioihin, joissa on valtasuhde toiseen?"

Tämä oli mielestäni tosi kiinnostava pointti. Edelleen meillä on sellainen ajatus, että jos kyseessä on kutsumusammatti, kuten hoiva-ala, niin mielellään ei puhuta rahasta edes samassa lausessaa. Ja toisaalta johtajan ei tule tehdä mitään rahan takia, koska hänellä on jo valmiiksi ikään kuin yksi miinus plakkarissaan, sillä johtaja on saattanut hakeutua asemaan vallan takia, mikä sekin on ilmeisen huono asia. Jos sattuu haluamaan rahaa ja valtaa, niin sitten on täysin mätä ihminen. 

Toinen kommentoi, miten hän oli vaihtanut kulttuurialalta mainosalalle, jossa on paljon paremmat palkat.

"Ei harmita, että olen parempipalkkaisella alalla vasta nyt, koska henkisesti ja elämyksellisesti kulttuurijutut antoivat niin paljon. Mutta kun ihmiset kysyvät, onko ikävä kulttuurijuttuja, niin ei ole kyllä ikävä kilpailua siitä, kuka useasta hakijasta pääsee naurettavan huonosti palkattuun pestiin."

Tässä tuli mielestäni hyvä pointti esiin: On ihan totta, että eri aloilla on erilaiset kannustimet tehdä töitä. Koska kulttuurialaa pidetään niin mielekkäänä työn kannalta, moni hakeutuu työskentelemään sillä. Se on arvo ja valinta sinänsä, ja silloin raha ei ole ihmiselle suurin motiivi tehdä töitä, koska sitä rahaa ei ole siellä jaossa. Tämän hetkisessä kapitalistisessa systeemissä palkat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kun kulttuurialalla on enemmän tarjontaa kuin kysyntää, se näkyy pienemmissä palkoissa. Silloin saattaa olla ihan helpottavaakin sanoa itselleen ääneen, että "minä olen valinnut itse kulttuurialan, raha on siis toissijaista muille arvoilleni ja motiiveilleni".

(Itse ainakin välillä joudun muistuttamaan itseäni tästä silloin, kun kuulen jonkun saman ajan opiskelleen mutta eri alalta valmistuneen palkan ja kateus meinaa ryöpsähtää rintaan.)

Mutta se, että sanoisi ettei raha ole minkäänlainen motiivi tehdä työtä, ei kyllä edistä yleistä hyvää omalla alalla. Ensinnäkin se on 99 % kerroista valhe, koska jos raha ei olisi minkäänlainen motiivi, ihmisen ei tarvitsisi nostaa palkkaa ollenkaan. (Hehe, kysyin ig-storyssäni tätä, ja 99 % vastaajista sanoi, että raha on heille ainakin yksi motiivi tehdä töitä.) Toiseksi se johtaa helposti siihen, että jos edes alkaa keskustella vaikkapa jostain bändin keikkaliksoista tai siitä, että päiväkodin työntekijöiden on syytä saada kunnon palkkaa, vaikuttaa ahneelta ja laskelmoivalta. Mikä ei pidä paikkansa! Miksi se olisi erityisen ahnetta, että pyytää tehdystä työstä perustellun korvauksen?

Usein joku muu taho kuin työntekijä hyötyy siitä, että rahasta keskustelemista pidetään kiusallisena. Mitä vähemmän rahaa ja palkkaa kehtaa ottaa keskusteluissa esiin, sitä suurempi tabu siitä tulee, ja sitä vaikeampaa on pyytää sopivaa korvausta.

Ja toisaalta, mä ihan ymmärrän, että mun edellisissä työpaikoissani pomoni on halunnut ja saanut huomattavasti isompaa palkkaa kuin minä. Se on kuulunut hänelle! En minä ole halunnut sitä vastuuta, olen halunnut olla vain työntekijä, joka hoitaa hommansa eikä muuta. En siis tietenkään kannata sitä, että kaikkien pitäisi saada kaikesta työstä saman verran palkkaa. Enkä usko siihenkään, että kaikille ihmisille raha olisi yhtä suuri syy tehdä töitä. Mutta sitä kannatan, että ihmiset eivät demonisoisi palkkaa motiivina työn tekemiselle.

 

Miten suuri motiivi raha on sinulle tehdä töitä?

 

Lue myös:

Näin olen selvinnyt kateudesta, joka herää muiden ihmisten suuremmasta palkasta

Miksi puhun rahasta nykyään ääneen

 

Kuvat: Hehe, oli pakko vaihtaa tuo lompakkokuva pois, kun eräs ystävällinen lukija huomautti, että ajokortista näkyi vähän liikaa infoa. 

 

 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

 

 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Rahan takia työn tekeminen tuntui olevan tabuaihe ainakin 2000-luvun alun opo-tunneilla. Oon myöhemmin usein ihmetellyt, miksi silloin ammatteja esiteltäessä ei ollenkaan puhuttu eri alojen keskimääräisistä palkoista. Aika harva kuitenkaan tekisi täyttä 40 tunnin työviikkoa, jos mukava toimeentulo olisi muuten turvattu.

Omassa DI-kuplassani työstä saatava korvaus on yksi hyvin keskeinen syy töiden tekemiselle. Aihe ei siis meille ole mikään tabu. Itse välillä jopa ajattelen, että olen oikeutettukin saamaan vähän parempaa palkkaa, koska teen useiden liian tylsäksi ja vaativaksi katsomaa työtä.

Sitähän on muuten teoretisoitu, että ammatit eriytyvät naisten ja miesten ammatteihin hyvinvointiyhteiskunnissa juuri siksi, että täällä toimeentulo ei yhtä ratkaisevasti ole kiinni valitusta alasta. Kehittyvissä maissa taas ammatinvalinta on ratkaiseva askel kohti keskiluokkaista hyvinvointia ja siksi perheensä toimeentuloa ajattelevien naistenkin täytyy hakeutua kovempipalkkaisiin, usein miehisiin töihin.

Juliaihminen
Juliaihminen

Mullakaan ei ole sen suurempia muistikuvia siitä, että ammattien kohdalla olisi puhuttu sanaakaan rahasta.

Omat vanhempani sanoivat aina, että tee mitä kiinnostaa, äläkä mieti rahaa. Se on sinällään ollut ihan hyvä neuvo, koska uskon myös siihen, että siinä mikä kiinnostaa, voi päätyä tosi hyväksi ja sitten jos on jossain hyvä, voi saada siitä kunnon korvauksen. Toisaalta itselleni on käynyt hyvä munkki, että valtiotieteellinen sattui kiinnostamaan, koska vaikkei tämä mikään palkkatorniala ole, niin kuitenkin paremmin palkattu kuin moni muu. 

En silti osaa sanoa, kuinka paljon puhuisin vaikka lapselleni palkan merkityksestä alaa valitessa. Kyllä mä ainakin haluaisin, että hän tiedostaa, minkä tasoista palkkaa ja millaiset työtilanteen hänen mahdollisesti valitsemaltaan opiskelualalta voisi olla tulossa. Ihan vain jo se, että ihmisellä on saatavilla oleva tieto käsissään valintaa tehdessä, on musta ihan hyvä juttu.

Ja sitten taas toisaalta, näistä ei vain tiedä etukäteen. Mulla on kavereita, jotka ovat opiskelleet taideakatemiassa animaatiota, jota pidin vähän huonopalkkaisena valintana, ja sitten ne työllistyvätkin Roviolle hyvällä palkalla.

Palkka on vain yksi juttu, mutta kyllä se sitten kuitenkin määrittelee elämää jonkun verran.

soeli (Ei varmistettu)

Olen jo pidemmän aikaa tehnyt tutkimus- ja asiantuntijatyötä yliopistolla huonolla palkalla ja täysin ennustamattomissa olosuhteissa, sillä raha ei ole ollut työn ensisijainen motiivi. Akateemisen tutkimuksen kentillä raha vaikuttaa olevan kielletty aihe, sillä ihmiset kilpailevat huonosti palkatuista töistä ja pienistä apurahoista. "Oikean" tutkijan motiivi ei saisi ikinä olla raha - näin sanotaan. Tämä onkin ollut todella helppoa ennen lapsia, asuntolainaa ja elämäntavoitteiden selkiintymistä. Täytyy sanoa, että palkka on kasvattanut merkityksensä nyt enemmän, sillä kun kaskymppisenä pystyi elämään päivän kerrallaan, niin yli kolmikymppisenä ymmärtää mihin kaikkeen se oikeasti vaikuttaa: turvallisuuden tunteeseen, sosiaalisiin suhteisiin, elämänlaatuun, eläkkeeseen, lasten harrastuksiin, mahdollisuuteen nähdä maailmaa ja syödä hyvin jne. Tämän vuoksi palkka on kasvattanut merkityksensä ja sellaiset työpaikat, joissa nykyisestä työstä saa vähintäänkin yli kaksinkertaisen palkan kiehtovat yhä enemmän.

Mahdoton Nainen

Kyllä mä ainakin teen töitä ensisijaisesti rahan takia vaikka kulttuurialalla työskentelenkin (tosin mulla on verrattain hyvä palkka). Tuskin tekisin hirveesti palkkatöitä jos voittaisin lotossa miljoonia, ehkä nyt jonkun erityisen kiinnostavan keikan silloin tällöin. Jos rahaa olisi kuin roskaa, niin todennäköisesti opiskelisin lisää, tekisin väikkärin, vapaaehtoistyötä ja ay-hommia. Ja ehkä sitten voisin jopa kokeilla yrittäjyyttä, joka ei nyt houkuttele tipan vertaa.

Katkus (Ei varmistettu)

Kyllä mulle tällä hetkellä raha on selkeä ykkösmotiivi tehdä sitä työtä mitä teen. Satuin järkisyistä opiskelemaan ekonomiksi ja nyt teen töitä myyntiyksikössä IT alalla. Eli perus geneerinen, tylsä, mutta vaativa työ. Tätä kompensoi sitten ruhtinaallinen palkka. Jos olisin töissä oikeasti itseäni kiinnostavalla ja merkitykselliseksi kokemallani alalla, voisin kyllä todennäköisesti tulla palkassa alas.

Juliaihminen
Juliaihminen

Musta tämä on täysin järkevää: Jos työ on tylsähköä, niin siitä tylsyydestä kuuluukin maksaa ihan hyvä korvaus. Muuten tällaiseen vähän tylsään hommaan ei saataisi tarpeeksi tekijöitä. Ja myös alan valitseminen palkan mukaan on ihan validi tapa tehdä päätöksiä. 

S a a r a H (Ei varmistettu)

Siis mitääh?

Olen täysin ällistynyt, en vain tiedä kummasta enemmän: siitäkö, että tylsyyttä kestetään rahan takia vai siitä, että en ole koskaan kuullut kenenkään sanovan tätä näin suorasukaisesti. (Hymiö!)

Jälkimmäinen saa minut pohtimaan, miten laajalle seuraa intohimoasi -puhe on levinnyt ja kuinka kuplassa sitä tässä oikein elellään.

Totta, palkka on korvaus tehdystä työstä. Ns sielunsa myyminen jostakin hinnasta on läsnä tässäkin asiassa. Eikö ole silti tarpeen kysyä hmm työn ja o n n e l l i s u u d e n suhteesta? Sikäli kuin tylsyys ei välttämättä ole yhtä onnen kanssa? Ja mitä se työn vaativuus käytännössä tarkoittaa?

En kysy tätä ilkeilläkseni, vaan kuulisin mieluusti, millä tavalla tästä ajattelette.

Diggaan tän blogin kommenttiboksia tosi paljon just siksi, että täällä on asiallinen meininki!

Kohta lääkäri (Ei varmistettu)

Valmistun vuoden kuluessa lääketieteen lisensiaatiksi. Ihmisten auttaminen oli ja on edelleen tärkeä arvo, jonka turvin lähdin tälle alalle. Kuitenkin lääkärin työn vaatima laaja-alainen osaaminen, osaamisen kehittämisen velvoite eläkeikään saakka ja etenkin vastuuasiat painavat vaakakupissa niin paljon, että palkan suuruudella on todellakin merkitystä, vaikka motivoidunkin tekemään tätä työtä enemmän sydämellä kuin järjellä. Mulle opinnot ovat olleet todella raskaita ja tiedän, että työkin tulee olemaan tunnollisen luonteeni vuoksi. Kuuden vuoden perusopintojen päälle on luvassa vielä kuuden vuoden erikoistuminen, ja jossain välissä se perhekin pitäisi ehtiä perustaa. Ylitöitä on luvassa, vaikka ei aina haluaisi niitä tehdä. Joten kyllä, raha on kivaa ja oikeastaan aika tärkeääkin. Muutoin olisin vaihtanut jo kauan sitten toiselle alalle, jossa auttaisi ihmisiä ehkä toisella tapaa ja vähemmällä palkalla, mutta ilman, että oma jaksaminen olisi toistuvasti yhteentörmäyskurssilla opintojen/työn vaativuuden kanssa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Samaa mieltä. Tuo vastuu + rankka duuni + pitkä ja rankka koulutus puhuvat selvästi hyvän korvauksen puolesta. 

Palkkojen määräytyminen ja perusteet sille on tosi kiinnostava juttu, johon vaikuttaa koulutuspaikat, ay-liike, politiikka, erilaisten asioiden arvottaminen tärkeäksi/vähemmän tärkeäksi, eikä todellakaan ihan vain simppeli markkinatalouden kysyntä/tarjonta-käyrä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiva kuulla että oikeasti ajattelet ihmisten auttamista, ja ehkä jopa - horror of horrors! - jäät julkiselle puolelle? Koska eikös nuorillakin lääkäreillä tällä hetkellä ole supervoimakas imu välittömästi yksityiselle, vähemmän tunteja, isompi palkka, ja viis yhteiskunnalle kalleimpien opintojen moraalisesta takaisinmaksun velvoitteesta. ;) Toisaalta nihkeilen myös tuosta ainaisesta vastuu-lausekkeesta; kuka lääkäri, paitsi valelääkäri, on ikinäkään joutunut vastuuseen selkeistäkään virheistä?

Kohta lääkäri (Ei varmistettu)

Hassua ajatella, että jos tekee töitä yksityisellä, ei maksa opintoja takaisin yhteiskunnalle. Verot siitäkin palkasta maksetaan, ja mitä kovempi palkka, sen nopeammin periaatteessa tulee opinnotkin valtiolle maksettua. Lisäksi moni kunta on ulkoistanut palveluitaan (kokonaan tai osittain) yksityiselle toimijalle. Jos (paino sanalla jos) soteuudistus toteutuu nyt nykyisellä ns. valinnanvapausmallilla, ennen kuntien tavalla tai toisella hoitamalle ns. julkiselle puolelle tulevat markkinaehtoiset toimijat, jolloin moni entinen kokenutkin tk-lääkäri toimii periaatteessa "yksityisenä". Ylipäätään tälläistä julkinen vs. yksityinen -jaottelua on vain ja ainoastaan Suomessa, jossa nykyinen tapa järjestää terveydenhuolto kuntajohtoisesti on maailmassa ainutlaatuinen.

Eri yksityispuolen firmoilla on erilainen maine, ja riippuu täysin tarjotusta työtehtävästä (ja palkasta), miten houkuttelevana se koetaan. Kyllä, yksityisellä saa keskimäärin kovempaa palkkaa, mutta kuulemani mukaan moni joutuu tekemään paljon töitä yksin ilman vakinaisia työkavereita ja ilman mahdollisuutta konsultoida matalalla kynnyksellä vanhempia, asiasta tietäviä kollegoita, jonka lisäksi ongelmia saattaa olla ihan perus työvuorojen järjestelyissä. On olemassa toki myös näitä "hyvä palkka + vähän tunteja"-yhdistelmiä, mutta käytännössä näiden töiden sisältö ei anna aina kovin paljon haastetta ja kehitysmahdollisuuksia, vaan monet jatkavat myöhemmin seuraavaan työpaikkaan haasteen ja monipuolisemman työn sisällön toivossa.

Oma valintani on toistaiseksi julkinen (jopa kahteen eri paikkaan tulevana kesänä), mutta en pidä sitä poissuljettuna, etteikö joskus olisi toinen. Varsinkaan jos sote-uudistus myllää palveluntarjoajat täysin uusiksi, eikä julkista puolta ole enää olemassa siinä mielessä kuin me nyt ajattelemme viiden vuoden päästä.

Vastuuta on. Ja kyllä siitä tilillekin joutuu, viime aikoina jopa tilanteissa, jotka ovat olleet yleistä oikeudentajua vastaan. En tiedä millaisia virheitä tarkoitat, mutta kokemukseni mukaan asiakkaiden/potilaiden kokemus lääkäristä saattaa olla negatiivinen esim. vuorovaikutusongelmien vuoksi, vaikka tilanteessa sinällään on toimittu lääketieteelliseltä kannalta asiallisesti. Toimiva vuorovaikutus on potilas-lääkäri-suhteen kulmakivi, mutta ihmisten kemiat eivät aina kohtaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Komppaan myös tätä juuri valmistuneena lääkärinä. Yksityisellä puolella on usein parempi palkka mutta stressaavammat työolot eikä usein todellisuudessa konsultoitavaa seniorilääkäriä ainakaan samassa mittakaavassa kuin julkisella. Yksityisellä ei myöskään voida hoitaa oikeasti sairaimpia potilaita ja tylsää lähettää ne eniten hoitoa tarvitsevat julkiselle puolelle ja hoitaa itse "2pv nuhaa, tämä on varmasti poskiontelotulehdus koska minulla menee aina nuha poskionteloihin" -potilaita. Ainakin näistä syistä suurin osa lääkäreistä on haluaa julkiselle eikä privaan, tämä privaatin "imu" ainakin vastavalmistuneilla taitaa olla jo vanhentunutta tietoa.

Kyllä tässäkin pätee ihan sama kysyntä-tarjonta-laki: em syistä privassa pitää maksaa enemmän jotta sitten saadaan lääkäreitä. Mietipä että HUS-alueen erikoistuvan lääkärin (siis vähintään 6v opiskelleen ja 9kk terveyskeskuksessa työskennelleen, loppuvaiheessa siis 6v+6v opiskelleen) palkka on 3300e/kk (ei neuvotteluvaraa) ja silti vaan sinne on vaikea päästä. Ahneita nuo lääkärit ja vain rahaa ajattelevat.

annamse (Ei varmistettu)

Musta tuo hoitoala = kutsumusammatti on vähän jo aikansa elänyt ajatus ja varmaankaan moni hoitoalla työskentelevä (itseni mukaanlukien) ei asiaa noin ajattele. Pidän toki työstäni mutta en tätä ilmaiseks tekis ja ilmeisesti se Tehykin jotain meidän puolesta yrittää aikaan saada. Että kyllä hoitoalan työntekijät itse ainakin puhuvat rahasta ja palkastaan aika paljonkin ja avoimesti. :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, en mäkään todellakaan ajattele, että kyse olisi vain jostain kutsumuksesta, ja kyllähän esim hoitajien palkoista on puhuttukin ihan kiitettävästi.

Tuntuu siltä, että jotkut liitot onnistuvat toisia paremmin ajamaan jäsentensä asiaa. Tämä nyt on ehkä vähän tällaista kepin sohaisua muurahaispesään, mutta kiinnostaisi kuulla Tehyn jäseniltä, että mitä yleisesti liitosta ajatellaan? Olen joiltain kavereilta kuullut vähän kritiikkiä, mutta no, itse kritisoin myös omaa liittoani, eli Journalistiliittoa jatkuvasti (tuntuu että kritisointi on toimittajien ammattitauti).

Hemmuli (Ei varmistettu)

Kuulun Tehyläiseen ammattiryhmään, joka on selkeästi pienempi kuin sairaanhoitajat jne. Ainakin oma ammattiryhmäni tuntuu olevan erittäin tyytymätön Tehyn toimintaan, enkä kyllä ihmettele sitä yhtään. Puhetta kyllä riittää, mutta teot ovat jääneet olemattomiksi.

Toivoton VtK (Ei varmistettu)

Todellakin raha merkkaa: olen tehnyt yhden brittiyliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa kandintutkinnon kv-politiikasta ja valtio-opista. Totesin, että ilmaiseksi teetettävät harjoittelijantyöt eivät ole hyvä yhdistelmä opintolainaa maksaessa - ja ne ovat lähtökohtaisesti ainoa tapa saada jalkaa oven väliin omalla alallani. Siispä teen tänäkin kesänä töitä tarjoilijana, koska saan siitä mielestäni kohtuullisen korvauksen henkilökohtaiseen vastuuseeni ja työtunteihini nähden, ja saan todennäköisesti asumiskustannuksien kattamiseen nostamani opintolainan kokonaisuudessaan maksettua. Tästä syystä olen pohtinut jopa alanvaihtoa - juristina voisi saada paremman korvauksen työstään kuin mitä valtionhallinnon pariin tähtäävänä valtiotieteen maisterina ehkä saisi. Oikeustiede ei kiinnosta minua varsinaisesti, sillä hakeudun alalle nimenomaan rahallisen korvauksen vuoksi. (Off topic, mutta toivon, että en ole ainoa tuleva VtM joka tuntee olonsa toivottomaksi työllistymisen kannalta.)

Toisaalta ymmärrän myös, että olen alunperin valinnut valtiotieteet, koska en halunnut tehdä töitä rahan takia, mutta muutama kymmenen tuhatta opintolainana (vaikkakin sitä ei kokonaisuudessaan tarvitse takaisin maksaa) on hyvä tapa arvioida omaa suhdettaan työhön ja rahaan. Kun kumppani on opintolainaton, koko opiskelujen ajan työskennellyt tuleva DI, joutuu vielä entisestään vakuuttamaan itseään siitä, että kutsumusammattikin on ihan hieno asia :D

SaaraCecilia

Oikeustiede on oikeasti todella mielenkiintoista ja mun on vaikea nähdä, miksi valtiotieteilijä ei juridiikasta innostuisi! Mututuntumalla olet meinaan oikeassa siinä, että juristina valtiohallinnossa tienaa paremmin kuin esimerkiksi valtiotietelijät. Valtionhallintoon töihin pyrkiviä juristeja tuntuu olevan myös jonkin verran vähemmän suhteessa avoimiin paikkoihin, joten eteneminen ei ole ihan mahdotonta. 

Rahkamuija (Ei varmistettu) http://rahkamuija.blogspot.fi/

Joo siis mitään luovaa tai viihteellistä ei ainakaan saa tehdä rahan vuoksi. Kun teet yhden kaupallisen yhteistyövideon YouTubeen, niin tulee kommenttia, että "ootte ahneita juutalaisia, jotka on huorannut ittensä ja teette videoita vaan rahan takia ja kaikki aitous on poissa, vielä viime viikolla teitte kyl parempia videoita.". Sama varmaan bloggaajilla, että heti blogista tulee heti kaupallista paskaa, jos vähänkään tekee yhteistyötä kenenkään kanssa. Ja varsinkin ison firman, sitten on ok, jos tekee yhteistyötä Peräkylän kynttiläpajan kanssa, jossa mummot valaa kynttilöitä vaarien korvavaikusta jo toista vuosisataa. Mutta teepä yhteistyö ison kansainvälisen firman kanssa, niin sielu on myyty samantien, eikä paluuta ole.
Edelleen välillä näkee, että jotkut on sitä mieltä, että on väärin, jos tienaa YouTube-videoilla ja tästä syystä isoja tubettajia joskus vihataankin. Siis oikeesti, välillä törmää kommentteihin, että "vihaan sitä ja sitä tubettajaa, koska se tienaa videoilla niin paljon.". Vad da faak? Ilmeisesti videot pitäisi tehdä ilmaiseksi kuluista välittämättä, jotta ihmiset voi niitä ilmaiseksi katsella YouTubessa.

Mun mielestä oli superhienoa, kun WTD-Nata sanoi omassa puheenvuorossaan Pingissä, että raha on yhtä hyvä syy vaikuttamiseen kuin itse vaikuttaminen. Ja niin se on kaikessa muussakin työssä, ei se vähennä työn arvoa tai työmoraalia, että sitä tekee osin rahan takia.

Vierailija (Ei varmistettu)

:D Timanttinen kommentti!

Juliaihminen
Juliaihminen

Luin vaikkukynttilöiden teosta Saaralle, ja nauroimme ääneen. Ja laitoimme luonnollisesti kynttilät tilaukseen, sillä kyllähän sitä nyt Peräkylän liiketoimintaa täytyy tukea. Toivon myös näkeväni videon, jossa vaarin vaikkua murskataan.

annepa (Ei varmistettu)

Valta tuo aina mukanaan vastuuta ja se maksaa. Myös hoiva-alalla on mitä suurimmassa määrin vastuussa ihmisistä, ihmishengistä, joten palkkaa siitäkin täytyy saada. Kutsumuksella ei osteta leipää. Mun pomolla on isompi palkka kuin mulla, koska se kantaa isompaa vastuuta. Minä esimerkiksi en saa kirjoittaa sopimuksia, hän saa, jos ihan konkreettista esimerkkiä ajattelee. Ja hän on vastuussa useasta ihmisestä esimiehenä, minä en. Minä olen vastuussa vain itsestäni.

Minä myyn aikaani työnantajalle, rahoitan sillä vapaa-aikani ja se on suuri motivaatio minulle. Eli minua motivoi mitä suurimmassa määrin raha. Se ei kuitenkaan ole ainoa työhyvinvointiini liittyvä tekijä, sillä oishan se nyt ihan paskaa olla 37h viikossa hommassa, joka kasvattaa vaan tatin otsaan. On tosi hyvä, että tehtävät on sellaisia, mistä tykkään ja missä olen hyvä.

Rahkamuija sanoi hienosti, että "ei se vähennä työn arvoa tai työmoraalia, että sitä tekee osin rahan takia." No ei niin! Minä rupesin aikoinaan luottamushenkilöehdokkaaksi sen takia, että siinä saa irtisanomissuojan. Tulin valituksi. Minun työn arvo tai työmoraali siinä luottamustoimessa ei pienentynyt sen takia, että mun motiivi oli se suoja. Ilmeisesti muutkin oli tätä mieltä, sillä tulin valituksi uudelleen.

Mun vanhemmat sanoi, että tee mitä huvittaa, kunhan elätät itsesi ja vähintään tämän periaatteen mukaan olen toiminut.

Annnikki (Ei varmistettu)

Hoiva-alalla hääräävä täälläkin! Teen duuniani tällä hetkellä vain rahan takia, mikä kuulostaa naurettavalta peruspalkkani huomioonottaen :D!
Jossain vaiheessa ammatillinen kehitykseni tuli siihen pisteeseen, etten opi työstäni enää yhtikäs mitään. Tämän rajapyykin saavutettuani työstä on tullut liukuhihnahommaa, osittain vain siksi, että tehokkuutta vaaditaan työnantajatasolta. Huomaan monesti ajattelevani, etten todellakaan aio tehdä mitään ylimääräistä, kun työstä ei makseta asiallista korvausta. En kuulu liittoon, eivät mielestäni ole saaneet mitään aikaiseksi. Harmittaa, että monesti ajatellaan mun olevan huonompi hoitaja, jos kerron tekeväni työtäni rahasta.
Tämän työn tekeminen rahan takia on kurjaa osittain siksi, että paksummalle palkkapussille pääseminen edellyttää työtä pääosin öisin ja iltaisin, juhlapyhinä tietysti! Tulee missattua kivoja juhlia, vaikkakin eniten harmittaa tasoisensa seuran puuttuminen.

Huh! Huomaa, että olen viimeisen kahden viikon aikana viettänyt aikaa pääosin sairaiden, keski-iältään 85-vuotiaiden kanssa. Useimmat on kylläkin tosi kivoja ja niillä on hyvät jutut.

paulahelena
ALUAP

Mulla on aina ollut periaatteena, etten tee rahasta mitään mitä en vois tehdä ilmaiseksikin. Eli millään summalla ei saa ostettua mua tekemään jotain, mikä ei mun mielestä ole mielekästä/järkevää/oikein tms. Työstä toki kuitenkin odotan saavani palkkaa, koska pelkällä motivaatiolla ei kovin pitkään elä. Päämääränä on kuitenkin olla aina sellasessa duunissa, jossa haluaisi jatkaa vaikka lottovoiton saatuaankin.

Kassu (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen aiheja hyvä postaus! Mulla pisti silmään toi, että ’palkat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan’, koska mielestäni näin ei kyllä ole. Koulutettavien määrä, liittojen neuvottelemat TESit ja moni muu asia vaikuttaa palkkoihin aika lailla. Esim Suomessa juristeilla on tosi hyvät palkat, koska yllättäen ne on osanneet neuvotella hyvät ehdot ja korkeat lähtöpalkat ja lisäksi suojanneet tiettyjä työtehtäviä (esim tuomioistuimissa) niin, että niihin vaaditaan oikeustieteellinen tutkinto (toisin kuin vaikka Ruotsissa). Mua hämää myös argumentti, että esim. paperityöläisille ikään kuin kuuluu parempi palkka kuin hoiva-alalla, koska vienti tuottaa enemmän. Mä en ymmärrä enkä hyväksy tätä. Mun nähdäkseni just liitoilla on paljon (liikaa) vaikutusta ihmisten palkkoihin, sillä ne hoitaa hommansa eri lailla. Ja pitäiskö jokaisen liiton automaattisesti ajaa lisää liksaa jäsenilleen?

Toinen, mistä haluan avautua, vaikka ei kyllä suoraan aiheeseen liitykään, on bruttopalkoista puhumisen harhaanjohtavuus, kun eri alojen palkoista puhutaan. Mun freelance-ystäville tulee aina yllätyksenä et mä saan ’vaan’ joku kaks ja puol tonnii käteen, vaikka mun palkka on abaut neljä tonnia. Progressiivisen verotuksen todella huomaa tietyssä ikkunassa (ja siis for the record musta on ihanaa maksaa veroja).

Mut siis palkka on tärkeä motivoiva voima ja se voi myös vahvasti epämotivoida, jos se tuntuu epäreilulta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Joo, ay-liike on kieltämättä siinä välissä, mikä johtaa siihen, että työnantaja saattaa palkata hiukan vähemmän työvoimaa kuin tarvitsisi isommalla palkalla kuin haluaisi.

Tuo brutto- ja nettopalkka on kyllä semmonen, jonka soisi ihmisten ymmärtävän. Suomen progressio on ihan tuntuva, ja hyvä niin, mutta se pitäisi mielestäni myös tajuta, kun palkoista puhutaan. Saattaisi vähentää varmistusta ja kateutta.

SaaraCecilia

Mä olen jo pitkään ihmetellyt sitä, että miten epäreilusti nämä palkat määräytyvät. Se on aivan se ja sama, paljonko olet opiskellut vai teetkö töitä yksityisellä tai julkisella. Palkat eivät seuraa mitään tiettyä kaavaa, vaan ovat ihan epäsuhteessa toisiinsa. Jotkut tässä palkkakilpailussa voittavat ja toiset häviävät. Joidenkin mielestä se on perusteltua ja oikeudenmukaista, sillä "kaikilla on palkat tiedossa, sen kun hakeutuvat toiselle alalle". Ei se ihan niinkään mene, sillä eivät kaikki voi tehdä niitä perustylsiä hyvinpalkattuja töitä. Reilumpaa kaikkia kohtaan olisi tunnustaa se tosiasia, että palkat määräytyvät melko sattumanvaraisesti eikä niiden määräytymiselle ole löydettävissä oikeudenmukaisia perusteita. Helpompaa on, jos vaan hyväksyy maailman sattumanvaraisuuden ja sen, ettei itse aina ole se voittaja :D.

Istuttiin tossa yksi ilta iltaa ystävieni kanssa ja selvisi, että Helsingissä LVI-insinööri laskuttaa asiakkaalta alkaen 70 euroa tunti, maisema-arkkitehti alkaen 80 euroa tunti ja juristi alkaen 220 euroa tunti. Kaikki ovat korkeakoulututettuja ihmisiä, jotka tekevät konsultointityötä yksityisille markkinoille, mutta silti juristin työtunti on asiakkalle melkein kolme kertaa arvokkaampi. Miksi?

Sama epäsuhta palkoissa vallitsee julkisellakin puolella. Ymmärtääkseni esimerkiksi yläasteen opettajat tienaavat noin 2600 euroa kuukaudessa. Heillä on kuitenkin maisteritutkinto, kysymys on rankasta asiakastyöstä ja he ovat vastuussa ihmisistä. Loma-ajat on tietysti otettava huomioon, mutta ei se silti perustele opettajien pieniä palkkoja. Olen itse juristi ja töissä julkisella puolella. On vaikea löytää julkiselta puolelta juristin pestiä, josta maksettaisiin alle 3500 euroa kuukaudessa, vaikka vastuuta olisi vain nimeksi ja lomaakin kuusi viikkoa vuodessa. Sen sijaan mielestäni tuomioistuimissa maksetaan vastuuseen nähden liian vähän palkkaa enkä ihan ymmärrä, että mitä töitä tuomioistuimissa ei juristit voisivat tehdä. 

 

Kassu (Ei varmistettu)

Mä oon melko lailla samaa mieltä sun kanssa! Lyhyesti viimeiseen kommenttiin: esim. esittelijän tehtävissä voi Ruotsissa toimia muu kuin juristi (esim. hallintotieteilijä). Toki tehtävässä pitää ymmärtää juridiikkaa, mutta sen osaamisen pystyy saavuttamaan myös muuten kuin valmistumalla oikeustieteellisestä. Sinänsä samaa mieltä, että arvostan kovasti just tuomioistuimissa työskenteleviä juristeja, sillä riippumaton ja osaava tuomioistuinlaitos on niin tärkeä oikeusvaltiolle.

S a a r a H (Ei varmistettu)

Moi,
Kun viimeksi katsoin: FM, 2797;- miinus verot eli himpun yli 2000;- kuussa. Kyllä, oi kyllä. Ja sun oppilaat kyllä kertoo sulle tän, jos et itse sitä aina kelaakaan. 5 vuoden jälkeen kokemuslisä, joka on jotain pari prossaa. Työtuntimäärät heiluu yli 40h/viikko, jos niistä opetusvelvollisuuksista halutaan alkaa vängätä. Paitti jos oot superleipääntynyt, etkä välitä duunistas enää pätkääkään. Jos välität, et todellakaan "vetele vanhoilla kalvoilla" ja "istu kesää laiturinnokassa". Mutta itse duuni, hitto että tykkään! Muah!

Vauvantaisin (Ei varmistettu) http://vauvantaisin.wordpress.com

Ihmiset eivät taida enää todellakaan hahmottaa sitä, miksi he tekevät työtä. Kyllä sitä tehdään ihan ensisijaisesti elääkseen. Ajatelkaapa: jos kukaan ei tekisi töitä, loppuisi hyvin äkkiä ruoka kaupoista, kasvava ruoka pelloilta, lääkkeet apteekeista, puhdistautumistarvikkeet ja vesi hanoista. On ihan perusperusjuttu, että ihmisen on tehtävä jotakin, ponnisteltava edes jollakin tavalla, jotta hän pysyy elossa.

Ehkä tämä on hämärtynyt siksi, että ihmiset on erikoistuneet niin moninaisiin tehtäviin, etteivät ole suoraan kosketuksissa ruoantuotantoon, rakentamiseen tai puhtauteen. Ammateissa voi ja saa nauttia, fiilistellä ja keksiä uutta, mutta kaikki se ylimääräinen pohjaa kuitenkin sille, että on saatava ruoka lautaselle ja vettä lasiin, suojaa kylmältä tuulelta ja taudinaiheuttajilta.

Mä olen terveydenhuollon ammatissa, ja mä teen tätä työtä ensisijaisesti jotta mulla on rahaa ostaa ruokaa ja vaatetta. Sama motiivi olisi, vaikka olisin ammatiltani keinosiementäjä tai postimerkkitaiteilija. Ihan kaikkien ammattien pohjamotiivina on ehdottomasti pysyä elossa. Siksi musta ei koskaan olisi aatteelliseksi työttömäksi, joka väittää että työ on jotain yhteiskunnan markkinavoimien tuotosta tai talouden kasvun hakua. Kaikista ei ole työn tekoon ja heistä tuleekin huolehtia, mutta ajatus, että työtä ei tarvitsisi tehdä, on virheellinen. Kala on kalastettava ja omena poimittava, talveen varauduttava, lämmönlähde löydettävä. Miten muuten se hoituisi kuin työllä? Ei mitenkään.

Marrin (Ei varmistettu)

Joo siis töiden tekeminen jonkun muun ku rahan vuoksi on niin keskiluokkaista. Se ei tuu ees mieleen ennenku se korkeahko palkka on sellai itsestäänselvyys että sen kuvittelee jotenkin ansainneensa omilla hyveillään. Yst. terv. matalapalkka-alan työläisten korkeakoulutettu ja menestynyt lapsi

Ilargia (Ei varmistettu)

Ehdottomasti samaa mieltä, että palkka on keskeinen motiivi työn tekoon. Pidän kyllä työstäni (ainakin osan ajasta), mutta jos ei taloudellisesti tarvitsisi, niin todellakin puuhaisin mieluummin milloin mitäkin itseäni kiinnostavaa ilman paineita siitä, onko se jonkun muun mielestä hänen rahojensa arvoista. Seuraa sävyltään katkeraa paasausta, jos haluat positiivista menoa, ohita kommentti.

Mä inhoan nykyään koko ilmaisua “kutsumustyö”, jos se yhdistyy ajatukseen siitä, että tietystä työstä ei tarvitse maksaa palkkaa! Lisäksi musta on todella käsittämätöntä, että kun joku maailman muoviin hukkumista edistävää turhake X:ää valmistavan firman *inset hieno titteli* Manager hehkuttaa life style –lehdessä tekevänsä työtä, joka on niin kivaa, että “tuntuu kuin joka päivä olisi lomalla”, niin kenellekkään ei tule edes mieleen, että hei, ilmiselvä kutsumustyö, eihän tuosta tarvitse maksaa. Onhan itsestään selvää, että Äärimmäisen Tärkeistä Töistä (kuten uusien tarpeiden kehittäminen ja luominen jne.) pitää saada työn vastuullisuuden ja pitkän koulutuksen edellyttämä hyvä palkka!

Samaan aikaan oletetaan, että jokainen esim. hoitoalalla on “kutsumustyössä”, jolloin palkkauksessa voi kevyesti ohittaa sen tosiasian, että hoitotyölle on aika todella korkea kysyntä yhteiskunnassa. Kysyntä tässä yhteyssä siis niin, että on paljon ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat ko. työtä, ei välttämättä siinä mielessä, että tarvitsijoilla olisi varaa maksaa yhtä paljon kuin turhake X:ää tuottavaan firmaan sijoittaneilla.
Hoitoalan asema “the kutsumusammattina, josta ei tarvii maksaa” on siksikin outo, että ala tuntuu olevan patenttineuvo melkein jokaiselle nuorelle (naiselle), joka erehtyy olemaan tietyssä vaiheessa urapolkuaan epävarma. Esim. yksi ystäväni olisi oikeasti halunnut taideartesaaniksi, mutta sai tasan ei mitään tukea, koska hänellä on paha lukihäiriö. Hänet painostettiin lähihoitajakoulutukseen, koska “siellä on aina töitä”. Vastaavia esimerkkejä on pilvin pimein. Ilmeisesti oletuksena on, että lähes jokaisella naisella on pohjimmiltaan “kutsumus”, joten kaikille voi aina heitää tän “lue hoitoalalle, niin saat töitä” –kortin?

Terveisin,
yhteiskuntatieteellistä ympäristötutkimusta tekevä, joka ei kestäisi hoitoalalla päivääkään (mutta ei kyllä myöskään saa paperinpyörittelystään hyvää palkkaa)

Roquesita

Ihanaa, että joku tuo tämän puolen työelämästä välillä esille! Itse olen alanvaihtaja (restonomi-arkkitehti-?) ja suoraan sanottuna hämmentynyt tämänpäiväisessä keskustelussa, jossa korostetaan, että työn pitäisi suurinpiirtein olla unelmatyö, intohimo, harrastus ja osa identiteettiä. Onhan se loogista, että jos puolet elämästä kuluu töissä, on myös oikeutettua sille asettaa odotuksia. Ja onhan meillä täällä pohjoispuolella Eurooppaa niin hyvät olosuhteet, että rahan lisäksi voidaan toivoa työltämme myös syvempää merkitystä.

Itse en ole vieläkään löytänyt sitä omaa juttua, tai kutsumusammattia ja lienenkö koskaan löytämäänkään - mutta onko sillä väliä? Tähän pitkäaikaiseen "mä en tiedä mikä musta tulee isona"-kriisiini yksi kaverini kerran kommentoi vallan tyhjentävästi: eiks se oo riittävää, että töissä viihtyy, palkka riittää kattamaan elämisen, työkavereiden kanssa tulee toimeen, eikä vituta lähteä töihin aamuisin? Mun mielestä kuulostaa todella kohtuulliselta ja toi kommentti helpottikin ihan hirveästi oloa. Eli siinä ei ole mitään väärää, että työltään toivoo vain saavansa tarpeeksi rahaa elämiseen ja ettei siellä oo ankeaa. 

Ne, jotka tietää tasan tarkkaan mitä haluaa ja oma kutsumus on selvillä jo ysiluokan jälkeen, muodostavat vähemmistön - onnekkaan sellaisen. Sitten on näitä munlaisia alan-, maan- ja työpaikanvaihtajia, jotka metsästää tuota samaa fiilisitä; jotakin mitä ei välttämättä ole jokaiselle edes olemassa. Oon huomannut, että näin kolmenkympin kynnyksellä, asuntolaina takataskussa ajatus unelmaduunin etsimisestä rupeaa tuntumaan uuvuttavalta, ja sillä rahallisella korvauksella on aina vaan enemmän painoarvoa. Kaikilla on erilaiset lähtökohdat ja arvomaailmat, jotka kehittyy elämäntilanteiden mukaan. Vaikka tämänhetkisessä vastuuntäyteisessä työssäni tienaankin ihan mukavasti, voisin silti vaihtaa vaikka tonnin palkastani siihen tunteeseen, että on juuri itselleen oikeassa ammatissa, johon on paloa.      

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta se, ettei palkalla ole väliä yms. tarkoittaa vain sitä, ettei kyseinen ihminen ole koskaan ollut rahaton, pienipalkkaisessa työssä tai joutunut ottamaan rahan takia sellaista työtä vastaan, jota ei muuten ehkä olisi ottanut tai joka ei ole mikään unelmatyö, mutta josta saa rahaa elämiseen.
Minulle palkka on ehdottomasti tärkein syy käydä töissä, työn mielekkyys on bonus ja osittain myös asennekysymys; kun ymmärtää, että jokaisessa työssä on ne tylsät tai huonot puolet, jotka vain pitää tehdä (tai joku muu tekee ne, jos on mahdollisuus delegoida tylsät työt jollekin muulle tai varaa maksaa jollekin niiden tekemisestä) niin selviää niistä vähemmällä ketutuksella.

EvaDoo (Ei varmistettu)

Ah ihana raha! Rahan takia yritän tehdä kaikkea mahdollista mistä sitä saisi yhdistettynä tietenkin luovaan työhön mutta olen kuitenkin se kylmä realisti ja en usko että luova hulluus aina kannattaa niin olen myös logistiikka-alalla toisessa työssä jonka tienestit kattaa laskut ja vähän muutakin. Jos en saa lisää luovia hommia syksylle niin pyydän lisää työtunteja logistiikka-alalta jotta voisin säästää enemmän. Olen iloinen että alallani on kohtuu hyvä tuntipalkka 13€/h+mahd. lisät ja sunnuntaina tupla palkka vielä (tienestini on kuulemma paremmat kuin vuoro-päälliköllä Mäkissä) mikä on ihan kiva nimittäin työssäni olen huomannut ettei kannata olla osaava, siinä missä muilla työpaikoilla saisin motivoivan bonuksen hyvästä työstä, niin logistiikka-alalla saa enemmän töitä niskaan, ainoa kiva on se että olen saanut paljon ystäviä jotka katsovat toisinaan että olen ihan niuho kun olen liian kuormitettu, oma vikani kait kun yritän olla tuotantoa aina yhden askeleen edellä. :D :D

SaaraCecilia

Asiaa!

Olen itse tyytyväinen työhöni. Ainoa asia, mikä voisi saada minut vaihtamaan julkiselta puolelta yksityiselle puolelle tulevaisuudessa, on palkka. Perheettömänä tulen toimeen tällä palkalla loistavasti, mutta aina välillä pohdiskelen, miten tämä riittää sitten, kun on lapsia. Samalla tietysti järkytyn tästä ajatusketjusta, sillä tiedän olevani jo nykyisellä palkallani todella korkealla keskiansiovertailuissa. En usko, että koskaan kuitenkaan "puolta vaihtaisin"  ja tunnen yhä enemmän ja enemmän olevani virkanainen henkeen ja vereen, mutta tottakai palkkakin vaikuttaa. Pohdin taannoin asiaa myös ystävilleni, jotka totesivat, ettei yksityiselle puolelle kannata rahan takia mennä. Jäin ihmettelemään tätä, sillä en ihan ymmärtänyt, että miksi. Ehkä ystäväni kokevat tekevänsä työtään jostain muusta syystä, mutta ei niitä yksityisen puolen työtunteja, jatkuvaa saavutettavana oloa ja ajoittain erittäin stressaavaa vastuuta kyllä ihan ilmaiseksi tehdä. Työ on nimittäin mielenkiintoista, kehittävää ja monipuolista myös julkisella puolella, joten sen takiakaan ei tarvitse yksityiselle lähteä. 

Tabu mikä tabu. Kaikesta muusta työhön liittyvästä puhutaan avoimesti, mutta palkoista todella harvoin. Teikäläisen rohkaisemana olen kyllä avannut tätä keskustelua, mutta nihkeä on vastaanotto. Eteenpäin, sano mummo lumessa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä aihe taas! :)

Kyllä raha on aika iso motivaatiotekijä. Vaikka työskentelenkin juuri varhaiskasvatuksen alalla, jossa palkat ovat tosi huonot.. Mutta työ on niin rankkaa, että en kyllä tekisi sitä jos ei rahan takia tarvitsisi, vaikka muuten työstäni tykkään ja koen sen tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Jos olisin taloudellisesti riippumaton, todennäköisesti "puuhailisin" jotain alalla kuitenkin, pitäisin muskareita tai kerhoja lapsille, kouluttaisin tulevia alalle tulevia tai jotain muuta, josta tulot eivät olisi niin varmoja mutta jossa voisi vähän enemmän itse määritellä kuinka paljon työtä tekee ja kuinka paljon jättää aikaa suunnittelulle tai itsensä kehittämiselle/kouluttamiselle jne. Päiväkodissa lastentarhanopettajana oleminen vaan vie mehut niin lopullisesti, että jaksaminen ei ole kovin hyvällä tolalla. Eihän tää kovin hyvältä vaikuta. Onneks saan palkastani ihan ok:sti säästöön enivei, niin voi ajatella että ehkä joskus on mahdollisuus hypätä pois oravanpyörästä.. :P

Saarasaa (Ei varmistettu)

Niin ja tähän lisäyksenä, että päiväkoti on yksi niistä harvoista aloista, jossa yksityisellä saa _huonompaa_ palkkaa kuin julkisella!

Talkoolainen (Ei varmistettu)

Moikka! Tämä ei taas liity juuri tähän kirjoitukseen, pahoittelut. Sivusit tänään instassa raskauden yrittämistä. Jos aihe ei tunnu sinusta liian vaikealta/henkilökohtaiselta, olisi kiinnostavaa kuulla enemmän siitä, miten jaksoit henkisesti tuon yrittämisvaiheen. Mikä auttoi? Joka tapauksessa arvostan, että olet julkisesti kertonut, ettei heti tärpännyt. Ehkä se tekee osaltaan aiheesta vähemmän tabun. Musta sulla ja Äitiyskokeen Jennillä on ollut sellaisia samaistuttavia pointteja aiheesta, mitä en ole muualla nähnyt. Esim. muistelen lukeneeni jossain kommenttiketjussa epämääräisestä pelosta lapsettomaksi jäämisestä – ja miten se poistui lapsen myötä.

Meillä on nyt yli puoli vuotta ensimmäisen yrittämistä takana. Tämä on siitä viheliäinen aika, että vielä ei tunnu virallisesti oikealta tai oikeutetulta puhua lapsettomuudesta, mutta toisaalta suurin osa tämän ikäisistä naisista on tässä vaiheessa yrittämistä raskaana.

Tässäkin asiassa esiin hiipii myös se taloudellinen puoli. Miten esim. budjetoida hedelmöityshoitoja varten, kun etukäteen ei tiedä, tarvitseeko niitä. Julkisella vai yksityisellä? Puhumattakaan siitä, että hoitojen tuloksena ei välttämättä ole lasta. Onneksi nämä eivät vielä ole ajankohtaisia päätöksiä, ja jos jotain hoitoja tarvitaan, niin vähemmälläkin saattaa onnistua…

Ajatusleikki

Siis ihan samaa olen miettinyt! Ja juuri tuota, että esimerkiksi artistien oletetaan elävän Pyhällä hengellä ja fanien kirkumisella. Hyvänen aika, töissähän nekin on! Ja vaikka ymmärränkin, samoin kuin sinäkin sanoit, että tällaisilla estradeille palaavilla todistelu on vielä vähän eri sävyistä, mutta onko sinne keikalle sitten pakko mennä, jos ärsyttää "rahan takii" esiintyminen? No ei ole! Suomessa tuntuu olevan sellainen ärsyttävä kulttuuri aina vähän napista joka asiasta, vaikka se ei edes liittyisi mitenkään omaan olemiseen.

Ja ihan nyt vakavissaan: kuinka monella on a) varaa ja b) halua tehdä työtä ilman mitään raha-motiivia? Itselleni ainakin tuopsahtelee tämän tästä jotain ihme pyyntöjä maksaa sitä sun tätä jonnekin mikälie vesiyhtiöön ja joku päivähoitokin kai maksaa jotain? Me ollaan tykätty myös syödä joka päivä muutaman kerran. Hyvinvointivaltiossa voi nitkuttaa vaikka tekisi vain intohimosta ilman palkkaa työtä, mutta kuinka monelle nykyihmiselle se enää riittää elintasoksi? Ei monelle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Artistit tietenkin todistelee, ettei rahan takia tehdä come backia, jotta ihmiset tulevat keikalle. Mikään ei ole tympeämpää kuin vain rahan takia esiintyvät, jolloin keikka kuulostaa ja näyttää pelkältä pakkopullalta. Useimmat luultavasti tietävät, että artistit tekevät työtään tienatakseen rahaa, mutta esittävissä ammateissa kuulijat/katsojat tulevat kuitenkin keikalle sen itse esityksen takia; ei siksi että haluavat ensisijaisesti tukea artistin tienaamista ja laskujen maksua.

Vierailija (Ei varmistettu)

Loppujen lopuksi kaikki tekevät töitä rahan takia. Jos rahaa ei jostakin tulisi, ihminen ei raahautuisi työpaikalleen, vaikka kuinka olisikin kutsumusammatti.

Kuitenkin tässä on kääntöpuoli, ja se liittyy siihen, millaista kukkarontäytettä ihminen elämäänsä halajaa. Rahan takia töiden tekemisessä ei mun mielestäni ole mitään pahaa, mutta se saattaa johtaa erittäin onnettomaan elämään. Se, että tekee pitkiä tunteja hyväpalkkaisessa työssä, joka ei tee sua onnelliseksi, on mun mielestäni elämän tuhlaamista. Mä oikeasti tunnen porukkaa, jotka ovat nuoria aikuisia, ja elävät sitä varten, että voivat lopettaa työnteon neljäkymppisinä, kun istuu sopivankokoisen pesämunan päällä. Se tarkoittaa oikeasti pitkiä työpäiviä, lähes olematonta vapaa-aikaa, työkiireiden takia katkenneita ihmissuhteita ja stressistä huonontunutta mielenterveyttä.

Ja loppujen lopuksi näiltä tyypeiltä on pakko kysyä, että tuleeko sitä elämää sitten vanhemmalla iällä elettyä ollenkaan, kun on vihdoin saavuttanut sen elintason, jota varten nuoruusvuotensa uhrasi?

Juliaihminen
Juliaihminen

Mä olen kanssa miettinyt sitä, että jos on tottunut olemaan aina töissä, niin sitä ei oikein tule luotua sellaista rutiinia saati ystäväpiiriä, kenen kanssa hengailla sitten, kun sitä rahaa vihdoin on "tarpeeksi" niin että voisi olla tekemättä niin paljon töitä. Plus eihän sitä rahaa koskaan ole tarpeeksi :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.