Miltä tuntuu irtisanoutua?

Juliaihminen

Jännittävältä, pelottavalta, haikealta, ihanalta!

Mä olen irtisanoutunut kaksi kertaa elämässäni. Molempia kertoja yhdistää se, että mun pomoni suhtautuivat asiaan hirmu kannustavasti ja ihanasti.

Ensimmäisen kerran irtisanouduin Turun ylioppilaslehdestä, jossa mulla oli vuoden määräaikainen toimittajan sopimus. Olin saanut vakiduunin Demistä, joten mun piti irtisanoutua jo jouluna, kun pestiä olisi ollut puoli vuotta jäljellä. Meidän päätoimittaja ja mun pomo oli Jani Sipilä, joka on ihan älyttömän rento ja hyväsydäminen tyyppi. (Hän on nykyään Greenpeacella digimarkkinointipäällikkönä, hyvisten puolella siis.)

Silti mua jännitti niin, että vatsa muljahteli ja kädet tärisivät, kun menin kysymään, voidaanko jutella hetki. Jani olisi voinut heittäytyä hankalaksi, koska mulla tosiaan oli määräaikaisuus voimassa. Mutta ei. Kun olin saanut soperreltua vuolaiden anteeksipyyntöjen kanssa, että sain vakiduunin toisesta paikasta, ja että en kai mä jätä Tylkkäriä kamalaan pulaan, Janin kasvoille levisi aurinkoinen hymy. Se onnitteli mua hirmu lämpimästi ja sanoi suosittelevansa mua mihin tahansa jatkossakin. Siitä jäi tosi hyvä mieli, sellainen, että tuota ensisijaisesti kiinnostaa mun hyvinvointi ja vasta toisena se, mitä käytännön järjestelyjä lehdessä täytyy tehdä.

 

No, nyt tämä toinen kerta oli ehkä vielä vakavampi, koska olen tosiaan ollut A-lehtitalossa reilut kahdeksan vuotta töissä. Tällä kertaa mua ei tosin jännittänyt itse irtisanomisilmoitus yhtään. Mun esinaiseni, A-lehtien tyttöjen ja nuorten naisten liiketoimintajohtaja, Anni Lintula on pomojen parhaimmistoa. Anni on halunnut aina vähentää hierarkiaa toimituksessa, joten meidän välillä ei tunnu olevan mitään eeppistä pomo-alainen-kuilua. No, Anni on ollut mulle myös tärkeä ystävä vuosikaudet, joten olisi omituista, jos mä yhtäkkiä olisin nyt alkanut jännittää sen reaktioita.

Olin jo alkukesästä pohtinut sen kanssa, mitä mun kannattaisi tehdä. Anni sanoi empaattisen tapansa mukaan, että on toki menetys, jos mä lähden, mutta että kyllä ihmisen pitää tehdä juuri sitä, mikä tuntuu oikealta. Sovittiin, että palataan kesäloman jälkeen aiheeseen. No, nyt sitten palattiin. Oikeastaan irtisanominen meni niin, että laitoin Annille viestiä, että voidaanko keskustella siitä, milloin olisi mun ja A-lehtien kannalta kaikkein kätevin ajankohta mun lähtemiselle. Tapaamisessa puhuttiin siitä, että voin jatkossa tehdä A-lehdille juttuja, joten oikeastaan nämä eivät ole mitkään hyvästit vaan ihan vain käytännön asioiden muutos.

Erinomainen pomo ja ihanat työkaverit ovatkin olleet mulle jarruttava tekijä tässä irtisanoutumisessa. En tiedä, löydänkö enää noin mahtava työyhteisöä. 

Yksi suuri oppi tässä työvaiheilussa on ollut se, että avoimuudesta ja asioiden ääneen sanomisesta ei ole ollut mitään haitaa. Päinvastoin. Meidän toimarikin sanoi, että muista aina mainita irtisanoutumisesta ennen kun seuraavan työpaikan nimet ovat paperissa tai olet tehnyt lopullisen päätöksen. Näin vanha duunipaikka voi vielä ehdottaa jotain vastatarjousta. Mutta no, tiedän kyllä sellaisiakin työpaikkoja, joista tällaisista jutuista ei olisi kannattanut hiiskuakaan, riskinä voi olla silmätikuksi joutuminen.

Tämä meni kuitenkin tosi kivasti. Läksäripäivä pitäisi pian sopia työkamujen, sitten voin haikeilla lisää.

 

Oletteko koskaan irtisanoituneet? Millainen tilanne se on ollut?

 

 

Lue myös:

Urakriisin ratkaisu

Työhistoriani tähän saakka

Kolmenkympin kriisi on täällä

 

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen irtisanoutunut opiskeluaikana silloisesta osa-aikaisesta duunista, kun halusin keskittyä opiskeluun ja se tapahtui ilman mitään suuria tunteita.
Sittemmin olen tullut vain irtisanotuksi työnantajan puolelta "taloudellisista ja tuotannollisista" syistä ja fiilikset olleet vähän muuta. Toisaalta vuosikausia kestäneen yt-rumban aikana ehti valmistautua siihen, että jollakin kierroksella minäkin voin olla irtisanottavien joukossa.

Juliaihminen
Juliaihminen

Huh, nämä yt-rumbat ja irtisanotuksi tulemiset kyllä syö ihmistä. :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Meinasin sanoa, etten ole irtisanoutunut koskaan (koska määräaikaiset työsuhteet loppuun ihan itsestään), mutta olenpas, kerran. Silloin jännitti, koska kyse oli 1,5v pätkästä joka oli mulla ihan törkeän hyvä onnenpotku taitojeni kehittämisen mielessä. Uusi duunipaikka oli vaan itselleni hankkimaa tutkimusrahoitusta ja sellaisesta ei vaan voi kieltäytyä. No, mun palkannut tyyppi vaan onnitteli ja meidän yhteistyö jatkui mun ollessa uudessa paikassa samaan malliin. Se mikä mua pöyristytti, oli kun vein varsinaisen irtisanomisilmoituksen mun hallinnolliselle esimiehelle ja puhuttiin että en ehdi pitämään kaikkia lomia, niin se kehtasi sanoa, että ei mun välttämättä tartte ilmoittaa pitämättömistä lomapäivistä (siis sävynä oli, että parempi ois jättää ilmoittamatta...ja tämä kaikenlisäksi kirjallisena). Jepjep. No, otin lomat kumminkin rahana.

Tällä hetkellä olen todennäköisesti irtisanoutumassa ennen vuoden vaihdetta ja tää on sellainen, että juuri nyt siitä en pahemmin huutele, vaan pidän peukut ja varpaat ristissä että asia järjestyy näin. Määräaikaista sopparia on vielä pari vuotta ja risat jäljellä. Joo ja tosiaan kyllä määräaikaisestakin sopimuksesta voi irtisanoutua jos irtisanomisajasta on työsopimuksessa sovittu (tämä on käynyt selväksi muutamissa yt-neuvotteluissa missä olen, koska samainen pykälä työsopparissa antaa työnantajalle oikeuden lopettaa määräaikaisen työsopimuksen samoin kriteerein kuin vakituisen).

Juliaihminen
Juliaihminen

Ei hitto miten röyhkeää! Toivottavasti kyseessä oli esimiehen ajatusvirhe eikä laskelmoitu suunnitelma lain rikkomisesta. Huh!

Työlaki on mulle vähän vieras. Mäkin uumoilin, että määräaikaisesta voi irtisanoutua, mutta että siinä olisi saattanut olla jotain pakollista siirtymäaikaa tms, ja mun piti aloittaa duunit silloin parin viikon sisällä uudessa paikassa, niin siksi esimiehen joustavuus oli tosi kiva juttu.

Peukut pystyyn sille, että sun seuraava työsiirto onnistuu! :)

TrineH
En suostu jäähylle

Onnea ja menestystä valitsemallasi uralla! Sä et hyppää tyhjän päälle, koska oot jo taitava kirjoittaja ja aivan varmasti tulet menestymään. Että siinä mielessä oot musta vahvasti jalat maassa, vaikka nimeä ei seuraavassa paperissa olekaan. Hienoa ja rohkeaa!! Tuskin todellakaan helppo päätös. Inspiroivaa! Itse kieriskelen vähän samoissa en sanoisi ihan kriiseissä mutta mietteissä, joten tämä erityisesti osui silmään. Mä oon kerran irtisanoutunut superkivasta työpaikasta, jossa oli kiva pomo, mahtavat työkaverit, varma jatko, ok palkka. Mutta itse työ oli niin vastoin mun persoonaa, että voin todella pahoin. Puoli vuotta pähkäilin hulluna, että mitä teen, kun en malttais jättää kivaa firmaa, kivoja tyyppejä yms. Muita töitä ei siinä paikassa ollut tarjolla kuin se asiantuntijatyö, mitä tein ja mikä ei mulle yhtään sopinut. Kiersin paniikissa kotona illalla kehää ja kokosin rohkeutta, että pystyn mennä sanomaan pomolle, että meitsi lähtis meneen. Purskahdin jopa itkuun, kun pomo kysyi, että onko hän ollut huono esimies, onko joku asia huonosti tiimissä tms vai onko ihan oikeasti kyse, että haluan muunlaisia töitä. Pomo oli niin ymmärtävä ja tukeva, että en kestänyt moista empatian määrää, ja niin sitten vollotin silmät tomaatteina kun kirjoittelin nimeäni irtisanomisilmoitukseen. Päätös osoittautui ajansaatossa oikeaksi ja ura lähti hyvään nousuun itseni näköisessä työssä. Se oli kova paikka silloiselle 29 vuotiaalle epävarmalle naiselle. Mutta kannatti!

Tsemppiä sulle tulevaisuuteen! =)

Saranda
Tyhjä ajatus

Mä irtisanouduin mun opiskeluaikaisesta, osa-aikaisesta kassaduunista. Sen aikana kun keskustelin silloisen esimieheni kanssa, olin saanut puhelun, ja kun soitin takaisin, mulle tarjottiin töitä muualta (paljon kivemmasta paikasta) mitä en osannut yhtään odottaa. :D

A-lehdet kiinnostaisi työpaikkana ihan hirveästi, ehkä laitan sulle lähipäivinä meiliä asiasta! :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Do it girl! :) Voidaan myös käydä kahvilla joku päivä.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole irtisanoutunut, kerran sain kenkää koska kuulemma silmistäni oli kadonnut pilke ja toisen kerran olin liian hidas ja en kuulemma tulisi enää ikinä saamaan mistään töitä. Ihanaa ja jännittävää ja menin soijalatelle.

Juliaihminen
Juliaihminen

Onneksi sun sielussa on kuitenkin hyvä pilke. Nauroin tälle onnistuneelle (ja ansaitulle) vittuilulle ääneen. 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä yritin kerran irtisanoutua määräaikaisesta työsuhteesta jota oli vielä jäljellä ehkä...puolitoista vuotta? Pomo ei suostunut. Oli sitä mieltä, että teen hätiköidyn päätöksen (ajattelin vaihtaa alaa ja lähteä opiskelemaan). Hän totesi muistaakseni, että opiskelumahdollisuus on vielä sittenkin, kun soppari päättyy.

Noo... jälkikäteen ajateltuna oli hyvä ettei päästänyt menemään. Oikeasti olin vaan väsynyt sen hetkiseen työnkuvaani ja sitä edeltävään ajanjaksoon jolloin opiskelin työnohessa. Niin ja lisäksi suoritin ylitunnollisesti töitäni ja sekin uuvutti. Ehdin opetella paremmin säätelemään jaksamistani, työnkuvani muuttui vähemmän raskaaksi (kannatti siis puhua lähtemisestä...) ja tuon määräaikaisuuden jälkeen sain vakisopparin. Nyt tykkään työstäni todella. Ja hei! Irtisanomisaikani on enää kaksi kuukautta, jos mieli muuttuu :D

Taru Mari
Stuff About

Tsemppiä tulevaan! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ah, irtisanouduin viime viikolla määräaikaisesta työsuhteesta (käytännössä eka kerta ikinä aikuisiällä!), ja se oli vapauttavaa. Työ oli kyllä kuinnostavaa, mutta ei täysin alaani ja jatkuvasti määräaikaisena (kuten koko muukin tiimi). Sain työtarjouksen juuri siltä suunnalta, mihin olisin halunnutkin suunnata myöhemmin, ja päätin kerrankin uskaltaa ajatella ensisijaisesti itseäni. Irtisanouduin. En malta odottaa uusia töitä! Ihanaa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Viime aikoina seuraamissani blogeissa on muuten ollut irtisanoutumisbuumi, ainakin viisi kappaletta blogisteja on vähän ajan sisään hankkinut fudut koska aikoo joko keskittyä kirjoittamaan työkseen (vaikkei se olisi aiempi ammatti) tai tekemään jotain muuten vain freenä. Se on hyvä homma näinä työttömyysaikoina kun kaikki olleet vakitöissä, joku muu pääsee niihin töihin siis..

Tuulihattu

Huh minä oon irtisanoutunut ilmeisesti paljon useammin kuin keskiverto-työläinen... Eka osa-aikaduunista kun sain oman alan työpaikan, seuraava yhdestä määräaikaisesta projektityöstä joka oli loppumassa muutenkin (ja jossa sain burn-outin) ja koska sain paremman uuden duunin.

Ja nyt aika äskettäin vakiduunista koska mua pyydettiin toisaalle entisen kollegan toimesta, en siis hakenut uutta työtä.  Viimeisin irtisanoutuminen oli kyllä ehkä ikävin, sillä viihdyin yrityksessä kyllä. Uusi työ tarjosi kuitenkin kliseisesti paljon enemmän haasteita ja vapautta. Ja toisaalta tuolloinen pomo töksäytti irtisanomistilanteessa että "mähän voisin pyytää sua lähtemään saman tien", mikä oli ihan absurdi kommentti koska en todellakaan ollut menossa kilpailijalle. Mutta kai se kävi hänen ylpeyden päälle, pomo oli aika nuori ja kokematon ja olin ilmeisesti eka tällainen vapaaehtoisesti irtisanoutunut hänen tiimistään. 

Rahkamuija (Ei varmistettu) http://rahkamuija.blogspot.fi/

Hallelujaa, tervetuloa yrittäjien uskomattoman upeaan valiojoukkoon! Elämä on helppoa ja hauskaa ja voi nukkua joka päivä kymmeneen ja syödä muroja lounaaksi ja tehtailla joka päivä uskomattoman törkeen isoja laskuja, joihin voi pistää niin monta nollaa kun ikinä kehtaa ja sitten voi ostaa kaiken firman piikkiin ja keksiä koko ajan matkalaskuja päästään!

Oikeesti välillä on ihan kauheeta tehdä yksin kotona töitä, kun miettii, että siellä ne entiset työkaverit istuu kahvipöydässä ja nauraa kaikille pöhköille asiakkaille ja sattumuksille ja tsemppaa toisiaan kiireisenä päivänä. Nyt työkavereita on yks ja senkin kans oon naimisissa, ennen niitä oli reilu parisataa. On siinä vissi ero.

Juliaihminen
Juliaihminen

No niinpä!!!! Tästä tulee täysin legendery!! 

Ja vaikkei sitten olisikaan oman firman sisällä työkavereita, niin sitten voi hankkia muita kollegoita, vaikkapa kaiken maailman Tubeconien minglaustilaisuuksista ;)

LottaHeh (Ei varmistettu)

Olen huono lopettamaan ystävyys- ja parisuhteita, joten työsuhteet menee samaan kastiin. Opiskeluaikoina olen irtisanoutunut parista vakkarityöstä, mutta koska ne oli osa-aikaisia ja muutenkin opiskelu oli se "pääjuttu", niin ne ei tuntunut kauheen dramaattisilta. Mun eka vakkarityö valmistumisen jälkeen päättyi, kun muutin silloisen poikaystäväni työn perässä toiselle paikkakunnalle. Silloin pomoni yritti pitää mua vielä kesän yli töissä ja tarjosi hyviä etuja, mutta mun piti aloittaa uudessa työssä jo ennen kesää. Se suhde päättyi ja muutin takaisin kotikaupunkiin, mutta sain sen uuden työn siirrettyä. Nyt olen vuosi sitten jäänyt siitä työstä opintovapaalle - kesän olin siellä taas töissä - opintovapaa päättyy reilun vuoden päästä, mutta opinnot eivät eli sitten joudun irtisanoutumaan. Syy on ihan hyvä, niin minulle kuin työnantajallenikin, sillä opiskelen ihan eri alaa. Silti se tulee olemaan outoa, sillä työsuhteeni kesto tulee (opintovapaa mukaan lukien) olemaan yli 10 vuotta, mikä näin kolmikymppisen elämässä on kuitenkin tosi pitkä aika.

Kapa (Ei varmistettu)

Irtisanouduin vakipaikasta pitkän pähkäilyn jälkeen, kun vaakakupissa alkoi painaa mm. oma terveys. Olin onnistunut hankkimaan pitkän ajan kuluessa jonkin asteisen työuupumuksen ja kun sen vihdoin suostuin itselleni myöntämään, niin kävin pohtimaan eri vaihtoehtoja: joko jäisin vanhaan työpaikkaan ja yhdessä pomon kanssa miettisimme työtapojen ja -tehtävien muuttamista vähemmän kuormittavaan suuntaan tai sitten sanoisin itseni irti ja aloittaisin ns. puhtaalta pöydältä. Otin asian esille nopeasti pomon kanssa ja keskustelu oli hyvä. Kerroin avoimesti irtisanoutumisajatuksista ja muutenkin kävimme tilanteen läpi. Uupumukseni ei ollut kenenkään syy vaan seuraus pitkän aikavälin suorittamisesta töissä ja vapaa-ajalla, joten asia eteni hyvässä hengessä.

Pähkäilin asiaa pitkään ja lopulta se oli pomoni, joka sanoi: "Vaikuttaa kyllä siltä, että olet päätöksesi tehnyt." Se oli tärkeä lause ja aivan totta. Aina päädyin pohdinnoissani samaan lopputulokseen: olet tähän työhön antanut kaikkesi, nyt on uusien juttujen vuoro. Sovittiin, että olen vuoden loppuun (päätös syntyi kesällä) ja se oli itselleni hyvä aikaikkuna käydä urakriiseilyä eli pohtia mitä seuraavaksi ja miten töitä ylipäätään haetaan:)

Työkavereille asian kertominen oli pahinta, koska kyseessä oli pieni asiantuntijaorganisaatio ja hyvin kaverillinen ilmapiiri. Avoimesti kerroin heille ja muillekin taustat eikä kukaan paheksunut päätöstäni (tietenkin näin, koska ovat järkeviä ajattelevia ihmisiä).

Kävi vielä niin, että tämä pomoni ehti irtisanoutua ensin (tähänkään ei liittynyt mitään draamaa, sattui vaan hauskasti samaan ajanjaksoon kuin oma poistumiseni) ja hänen kauttaan pääsin tekemään lähtöni jälkeen pari eri projektia, jotka johdattivat minua oikeaan suuntaan työelämässä. Ja nyt työskentelen edelleen hänen alaisenaan vakipaikassa ja viihdyn hyvin.

Asioilla on jotenkin tapana järjestyä ja jotenkin itse ajattelen, että tämän piti mennäkin näin kaikkine työuupumuksineen. Ilman sitä tuskin olisin rohjennut pohtimaan edes irtisanoutumista, mitä varmaan alitajunta kuitenkin viestitti koko ajan. Kaikkinensa elämäni on ottanut lähdön jälkeen monta askelta eteenpäin, ja kiitollinen olen siitä miten hyvin kaikki menikään. Tärkeitä oppimiskokemuksia ja koen olevani nyt parempi työntekijä työnantajalle ja eritoten itselleni.

Kommentoi