Missä haluat olla yhden vuoden päästä?

Juliaihminen

Työhaastattelujen ja kehityskeskustelujen hankalin osuus on mulle yleensä ollut tämä kysymys: Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Mitä fakkers, en mä tiedä! Viisi vuotta, mä olen silloin kolkkentviis, siihen on hirveän pitkä aika. Ehkä mä näen itseni makoilemassa sohvalla ja katsomassa jotain vallankumouksellista draamasarjaa, jossa hahmojen sukupuolirooleja ei enää esitetä yhtä alleviivaavasti kuin vuoden 2018 tuotoksissa. Ehkä mä syön jotain sen ajan trendiruokaa, tyyliin heinäsirkkapastaa?

Mutta että missä mä olen silloin töissä. Lol, en mä nyt sitä osaa sanoa. 

Kuten olen kertonut, viime vuonna mulla oli jäätävä urakriisi, enkä tiennyt yhtään, mitä haluaisin tehdä seuraavaksi. Tuo kriisi oli niin kammottava, että päätin kirjoittaa kaikki hyödylliset neuvot ylös sen varalle, että jonain päivä se iskee taas. Kaiken miettimisen keskellä tuntui, etten koskaan pääse ajatuksissani eteenpäin. Niinpä purin asiaa vähän joka suuntaan – kuten työpaikkani liiketoimintajohtajalle.

Nimittäin mun edellisen työpaikan liiketoimintajohtaja Kaisa Ala-Laurila järjesti viime kevään aikana sellaisen "Kaisan vartin", jossa jokainen työntekijä sai jubailla hänen kanssaan 15 minuuttia. Siinä sai kertoa itsestään jotain ja kysyä Kaisalta yhden kysymyksen.

Mä tietenkin kerroin urakriisistäni (koska kukapa ei jauhaisi siitä liiketoimintajohtajalle) ja mun kysymys oli, että kuka olisi hyvä mentori minulle. Sain yhden hyvän nimen (johon en tosin ole vieläkään ottanut yhteyttä, koska olen niin saamaton, mutta vielä jonain päivänä!). Kaisa neuvoi, että kannattaa ehkä pyytää tyyppiä kahville eikä suoraan kysyä, että "alatko minun mentorikseni". Tämä oli ihan hyvä pointti, koska kuka nyt haluaisi sitoutua johonkin satunaniseen naiseen yhtäkkiä ilman tietoa siitä, pelaavatko kemiat yhtään yhteen.

Joka tapauksessa, tämän keskustelun paras anti oli Kaisan neuvo:

"Mieti, missä haluat nähdä itsesi yhden vuoden päästä. Sen jälkeen ota pieni askel sitä kohti."

Tämä oli mun mielestä nerokasta, koska yksi vuosi on täysin käsitettävä aika minulle, toisin kuin viisi vuotta. Toiseksi tykkään ajatuksesta, ettei heti tarvitse tehdä valtavaa elämänmuutosta ja laittaa kaikkea uusiksi, vaan voi tehdä jotain pientä. Pyytää jotain kiinnostavaa tyyppiä kahville, lukea vaikka joku artikkeli, käydä jossain tapahtumassa, jonka joku kiinnostava yritys järjestää. 

No, minähän sitten aloin kuvitella, missä näkisin itseni vuoden päästä. "Joku kaunis kivijalkatoimisto, jossa on upea lattia, Raisa, paljon kaupungilla syötyjä lounaita..." Sitten otin yhden pienen askeleen, eli kävin katsomassa sellaista kivalta vaikuttavaa työhuonetta, jossa oli vapaa pöytäpaikka. Siitä tulikin sitten vähän isompi askel.

 

Missä sinä näet itsesi vuoden päästä? (Sohva on ihan ok vaihtoehto!)

 

Kuvassa: Otin iloluontoisia selfieitä työhuoneella sen jälkeen, kun olin saanut toiminimen pystyyn ja Y-tunnuksen! Huraa!

 

 

Myös näissä pohdinnoissa olen kertonut, mikä minua auttoi urapohdintojen epävarmuuden alhossa:

Kateus on hyödyllinen tunnetila

Nelikenttä vie urapohdintosi eteenpäin

Sano ääneen haluamasi, niin olet lähempänä sitä

Kerro ammattisi plussat ja miinukset

 
 
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA
 
 

Share

Kommentit

iidis
Varpain jaloin

Mulle joskus toi yksikin vuosi on tuntunut ihan mahdottomalta hahmottaa, kun kaikki on ollut ihan levällään. Sit on ihanaa, kun on niitä aikoja, jolloin suunnitelmat on reilassa pidemmällä tähtäimellä. Toisaalta mä nautin työssä muutoksesta melkein yhtä paljon kuin vakaudesta. Enemmän ja vähemmän tuskailen niin kauan kuin mitään ei oo varmaa (tai pahimmillaan, kun ei oo toiminnan suuntaa), mut heti kun jotain houkuttelevia mahdollisuuksia on auki, mä tartun niihin yleensä innosta hihkuen. Tuntumani on, että jotain mielenkiintoista yleensä aina ilmaantuu, jos ei silloin kun sitä toivoisi, niin silloin kun oon siihen valmis.

Mä oon miettinyt tuota mentorointi joskus, että: "Olisipa kiva, jos mullakin olisi oma mentori". Sit tajusin, että mulla hitto vie on ollut (ja on!) useampiakin mentoreita!!! Kenenkään kanssa en oo erikseen keskustellut, että nyt tää mentorois tätä ja tää toinen ois mentoroitavana. Sen sijaan ollaan tutustuttu, tehty työtä yhdessä tai juteltu jossain muussa yhteydessä. Sit mä oon näiden ihmisten hyviä neuvoja otanut käyttööni työssä ja muussakin elämässä. Kiitos heille kaikille <3

Juliaihminen
Juliaihminen

Sama homma! Joskus yksi vuosi voi muuttaa kaiken, toisinaan taas oikein toivoo, että voi kun kaikki säilyisi ennallaan ja saisin elää tällaista elämää kuin nyt elän. (Nyt on esimerkiksi tällainen tilanne.)

Ja hei joo! Hyvä tuo mentorointipointti. Olenkin vähän jutellut joidenkin kavereiden kanssa siitä, että se mentorointi kuulostaa vähän jäyhältä ja vakavalta. Yhtä hyvin sitä voi saada apua ja näkökulmaa monesta suunnasta, siitä saattaa olla jopa enemmän hyötyä kuin jostain staattisesta "mentorointisuhteesta".

Tepita
Outlandish

Haha, just pari päivää sitten istuin tiiminvetäjän kanssa kuukausikeskustelemassa, miten uusi työ on lähtenyt käyntiin ja sieltä pamahti juuri tuo "missä olet viiden vuoden päästä?"-kysymys. En voinut kuin nauraa, sillä viimeisen viiden vuoden aikana olen muuttanut Turusta Bratislavaan ja Bratislavasta Tallinnaan; lisäksi viimeiseen viiteen vuoteen on mahtunut työttömyysjakso, työpaikka yhdessä maailman suurimmista IT-yrityksistä, uusi työpaikka pienessä markkinatutkimusfirmassa sekä vielä kolmas työpaikka isossa pankkikonsernissa.

Eli viisi vuotta todella on pitkä aika, johon mahtuu vaikka minkämoisia mullistuksia, joten en todella uskalla lähteä arvioimaan mitä mahtaa seuraavan viiden vuoden aikana sattua ja tapahtua :)

LauraKiding

Mä näen kysymyksen enemmän laajemmalti, sellaisena unelmien ja toiveiden alustana. Koska elämä on tänään, emme voi määritellä tai piirtää ennalta tulevaisuuttamme, mutta voimme esittää toiveita sen suhteen. Tykkäänkö koirista, lapsista vai hevosista? Kenties aviomiehestä? Vai viihdynkö mieluummin itekseni? Tavoittelenko pomoutta tai titteliä, kouluttaudunko, syvennynkö, vaihtelenko urapolkuja vai leijunko asioiden vietävänä? Kaikki hyviä vaihtoehtoja, mutta jokin niistä tuntuu omimmalta. Kysymykseen vastaaminen ei tarkoita, että asiat oikeesti tapahtuisi, vaan se on enemmän sellaista toiveiden ääneen sanomista. Ja joskus ne unelmat toteutuu :)

Kirjoitin viime kesänä hyvin samantapaisen tekstin:
http://www.lily.fi/blogit/are-you-kiding-me/missa-naet-itsesi-yhden-viiden-tai-kymmenen-vuoden-kuluttua

Ja asioita mutusteltuamme saimme myös päätöksiä aikaan:
http://www.lily.fi/blogit/are-you-kiding-me/suuria-oikeita-paatoksia

Tsempit sinne pohdintaan! Suuret päätökset kannattaa tehdä sydämellä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Hyvä pointti! :) Ja kyllä mä olen sitä mieltä, että välillä viittäkin vuotta tosiaan kannattaa miettiä. Joskus taas on elämssä niin umpikujassa, että kysymys ahdistaa. Toisinaan se inspiroi. Nämä on näitä! :)

Ja hei hyviä postauksia!

annepa (Ei varmistettu)

Tiedän tasan tarkkaan missä olen vuoden päästä, edellyttäen, että olen yhä samassa työpaikassa. Haluaisin kyllä olla, sillä työyhteisö on ihan mahtava ja tehtävät mielenkiintoisia.

Vuoden päästä olen valmistelemassa sotea ja makua. On hirveä kiire, sairaalan toiminta pitäisi turvata järjestelmätasolla (muusta tasosta emme onneksi ole vastuussa), ensi keväänä voimaan tuleva EU:n tietosuoja-asetuskin tuottaa vielä töitä. En oikein tiedä odotanko vuoden päästä olevaa tilannetta kauhulla vai innolla. Vai kauhun sekaisella innolla.

Toivon kyllä hartaasti, että hallitus kaatuu jolloin kaatuu sote ja makukin. Tämän "varman tiedon" edellytyksenä on siis saman työpaikan lisäksi huono onnemme, eli se että sama hallitus jatkaa ja jatkaa päätöksiään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Enpä hartaammin voisi kanssasi yhtyä hallituksen kaatumistoiveeseen! Usko ei vaan tahdo riittää, kun asioiden kulkua katselee. Thatcherismi ei ole kovin kaukana, niin puistattavaa kuin sen sanominen onkin. Kun ikää on jo 40andthensome, odottaa vielä pahinta, eli että tyhmien äänestäjien muisti on niin lyhyt että eduskuntavaalien tullen ainakin kokoomus edelleen löytyy hallituksesta:(
Ymmärrys ei riitä miksei ihmiset tajua äänestää, ja miksei ne tajua että oikealla (keskustakokoomusrkpkristilliset) olevat käyttää äänioikeuttaan AINA vaikka kolme raajaa haudassa.
Kun lamaannut, syrjäydyt tai mikä painajaismaisinta, vaihdat vasemmistopuolueen äänestämisestä persuihin, se sataa kuitenkin oikeiston laariin.
Tarvittaisiin iso yhteinen vihervasemmistopuolue, jolla pystyttäisiin laittamaan yksityistämiskiimalle kampoihin.
Haaveilen/näen siis olevani viiden vuoden kuluttua Suomessa jossa työttömiä ei syyllistetä, työntekijällä on arvoa ihmisenä, osaajana eikä kulueränä, yhteistä omaisuutta ei ole myyty monikansallisille veronkiertäjille, pohjavettä Nestlelle eikä sotessa tai muutenkaan yksityisille yrityksille makseta julkisen puolen verovaroista. Pakko uskoa eikä antaa kyynikolle itsessään valtaa..

Vierailija (Ei varmistettu)

Varsinaisesti ei tähän liity suoraan, mutta mistä lehdestä juuri luin haastattelusi (HS, MeNaiset joku muu..) jossa sanoit että teillä on 3(!!) sijoitusasuntoa? Marraskuussa puhuit juuri hankitusta ensimmäisestä? Mainittiinko niissä postauksissasi sitä että kun oman kodin velkaa maksava ei käytännössä saa enää vähentää verotuksessa, vaan tietenkin sijoitusasunnon lainan saa? Jos tämä ei ole oikeiston erittäin onnistuneesti lobbaamaa, ja suoraa tukea vuokralaisilta sekä valtion asumistuesta vaurauden kasvamiseen niin en tiedä mikä. ;) Eli näetkö itsesi vuoden päästä 10 sijoitusasunnon omistajana, jos marraskuun jälkeen on jo tullut 2 lisää? :)

Juliaihminen
Juliaihminen

Jep! Meillä on nykyään kolme sijoituskämppää - tosin ollaan omistettu ne jo pidempään, eli en ole hankkinut niitä marraskuun jälkeen. Marraskuun postauksessa puhuin vain ensimmäisen sijoituskämpän hankkimisesta, joka me tosiaan hankittiin jo puolitoista vuotta sitten.

Tosiaan, oman kodin velan korkoja saa vähentää enää 35-prosenttisesti, mutta sijoitusasunnon velan korkoja 100-prosenttisesti. Toisaalta, kaikesta vuokratulosta maksan myös 30 % veroa valtiolle, eli valtio saa tätä kautta myös tuloa. Mun mielestä on järkevää, että omistusasunnon verovähennysoikeus poistuu, koska se on tulonsiirtoa omistavalle luokalle. En usko, että oikeisto on ajanut tämän verovähennysen poistamista.

Sen sijaan mielestäni tulonhankkimiskuluista kuuluukin saada tehdä verovähennykset, koska miksi kukaan muuten haluaisi ryhtyä vuokranantajaksi - siitä on kuitenkina aika paljon vaivaa ja siinä on myös iso riski. Samalla tavalla kuin ihminen voi tehdä verovähennyksiä vaikkapa työmatkoista 750 euron jälkeen tai ammattikirjallisuudesta. Jos valtiolle maksetaan veroa jostain toiminnasta, on oikein että tämän toiminnan kulut voi vähentää verotuksesta.

En usko, että mulla on vuoden päästä kymmentä sijoitusasuntoa, koska se kuulostaa liian vaivalloiselta. Plus ihan niin isoa velkavipua en uskalla ottaa! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Vierailija, olisiko mielestäsi parempi, että kaikki vuokra-asunnot olisi esimekriksi isojen yritysten omistamia eikä piensijoittajien? Jos korkojen verovähennys poistettaisiin, valtaosalla yksittäisistä ihmisistä ei olisi varaa enää pitää sijoitusasuntoja. Vuorka-asuntokantaa kuitenkin tarvitaan Suomessa. Kaikki eivät halua asua omistusasunnossa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Vuokra-asuntoja, maltillisin vuokrin, tarvitaan kipeästi, enkä usko yksityissijoittajien olevan siihen ratkaisu millään muotoa. En niin kauan kuin asumistuki on suora valtion tulonsiirto varallisuuden kasvattamiseen vuokranantajille. Vuokrasääntely olisi iso plussa, sanomattakin selvää erityisesti pääkaupunkiseudulla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Saako Julia tehdä postausehdotuksen, laita edes harkintaan?:)
Katsottuani epäuskoisena Perjantai -ohjelmassa paksua tuubaa suoltanutta, täysin kuutamolla ollutta Kyösti Kakkosta, olisi mielenkiintoista lukea pohdintaa kuinkahan yleistä se räikeän virheellinen näkökulma on. Kuinka (iäkkäämmät) menestyneet sivuuttavat pokkana olosuhteiden massiiviset muutokset heidän nuoruudessa vs. tänään. Unohdetaan sattumat, maailman muutokset, koulutuspolitiikka, asumisen kustannukset, verkostot, ihan kaikki ja syytetään yksilöä itseä nostaen. Luullaan, siis muka tiedetään, että kaikki johtuu yrittämisen puutteesta, laiskuudesta.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.