Mitä kieltä sä sitten puhut sille?!

Ladataan...
Juliaihminen

Sattuipa taas hassu kohtaaminen. Mun pikkuveljen tyttöystävä oli Bangkokista vierailemassa Suomessa pari viikkoa. Mulla oli yhtenä päivänä yksi pressitilaisuus, niin jätin Otolle ja Paolle Alpun pariksi tunniksi hoitoon.

Ne olivat leikkineet Köketissä Alpun kanssa, kun yksi nainen oli tullut kyselemään englanniksi Paolta vähän lapsenkasvatuksesta.

Nainen: Hei! Onko hän kaksikielinen? (osoitti Alppua)

Pao: Ei hän ole.

Nainen: Mitä kieltä puhut hänelle?

Pao: Noo, ehkä vähän englantia.

Nainen: Puhutko hänelle thaita?

Pao: No enpä juuri. En oikeastaan puhu hänelle kauhean paljon. 

Nainen: ???

Pao: Tosiaan, hän ei ole minun lapseni. 

 

Mua naurutti tämä kovasti. Pao on semmonen juuri sopivan lakoninen nainen mun makuuni, se ei paljon hötkyile tai selittele. Ei sitä tietenkään haitannut tuon naisen kyselyt, mutta ei se kokenut myöskään velvollisuudekseen alkaa selitellä ventovieraalle, mitä kieltä hän puhuu vauvalle. 

Sitten kun mietin tätä asiaa vähän enemmän, niin tulin siihen tulokseen, että oli ihan oikein, ettei Pao alkanut heti kertoa elämäntarinaansa. Koska oikeastaan, tuo on aika henkilökohtaista utelua. Mitä luultavimmin se oli tarkoitettu ystävälliseksi small talkiksi, mutta silti se on ongelmallista.

Selitän. Juttelin erään ystäväni kanssa, jonka toinen vanhempi ei ole Suomesta, mutta joka on asunut koko ikänsä Suomessa. Hän sanoi, että kun muut utelevat heti tutustuessa hänen taustoistansa, häntä alkaa pitkästyttää. Kun on kertonut saman melko tylsän (mutta kuitenkin henkilökohtaisen) tarinan tuhat kertaa, siitä ei jaksaisi jauhaa jokaisen uuden ihmisen kanssa. "Sitä paitsi, ei se ole edes minun tarinani kertoa. Se on ennemminkin minun äitini tarina", ystäväni sanoi. Pointti.

Pahinta on, kun potentiaalisesti kiinnostavat miekkoset aloittavat jutustelun kyselemällä, että sää et varmaan ole Suomesta. Silloin mun ystävä ajattelee välittömästi: juntti. Ihan oikeutetusti. Mä tiedän, että nämä uteliaat ihmiset ajattelevat olevansa ystävällisiä, kun osoittavat kiinnostusta tuntematonta ihmistä kohtaan. Mutta ei se tunnu ystävällisyydeltä, se tuntuu juntilta utelemiselta.

Olen luultavasti syyllistynyt ihan vastaavaan junttimaisuuteen elämäni aikana. Alkanut heti kättelyvaiheessa tivata tuntemattomalta ihmiseltä syitä siihen, miksi hän on eri näköinen, puhuu eri tavalla tai hänellä on erilainen nimi. Se loppuu nyt. Kyllä ne ihmiset sitten kertovat, kun haluavat kertoa. Kun se aihe tulee luontevasti keskustelussa esiin.

Nimittäin. En minäkään kerro tuntemattomille ihmisille heti tutustumisvaiheessa sitä, millä lailla mun vanhemmat siittivät mut.

 

 

Lue lisää junteista:

Älä sano tätä raskaana olevalle

 

 

Share

Kommentit

Helenka (Ei varmistettu)

Olen varmaan sitten juntti, mutta mielelläni.
Olen itsekin asunut ulkomailla ja minua ei haitannut pätkääkään muiden kyselyt alkuperästäni, kunhan niiden takana ei ollut rajat kiinni -henkisyys tai ennakkoluulo, että olisin köyhä muija postimyyntikuvastosta jahtaamassa rikasta paikallista miestä.
Kohta tässä ei uskalla enää aloittaa small talkia tai osoittaa kiinnostusta kanssaihmisiä kohtaan kun kaikki hyvää tarkoittavat keskustelutkin on juntteja ja väärin.
Voiko joku luetella mulle niitä cooleja keskustelunaiheita, jotka on sallittuja?

Juliaihminen
Juliaihminen

Kun kysyjä tekee ulkonäön perusteella automaattisesti oletuksen, että toinen ei ole Suomesta, hän asettaa toisen eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi mun ystävä on ihan yhtä suomalainen kuin minäkin, joten oletus muusta ärsyttää.

Kuten tässä Melissa Heikkilän erinomaisessa kolumnissa sanotaan, ihmisen pitää itse saada päättää, kenelle hän kertoo henkilökohtaisia asioitaan. Jos tutustumisen aloittaa tungettelemalla heti toisen taustoista, sille kysyttävälle ei jää paljon pelivaraa. 

Lisäksi on eri asia asua tovi ulkomailla ja vastata kysymyksiin kuin selittää suomalaisena muille suomalaisille omaa elämäntarinaa koko elämänsä ajan.

En mäkään mitään perus small talkia halua tuomita loukkaavaksi, mutta itse olen keskustellut ratikassa vaikkapa somalialaisen näköisen äidin kanssa ihan samoista jutuista kuin minkä tahansa näköisten: Minkä ikäinen sun vauva on? Meneekö silläkin aina tää kypärämyssy pään eteen? 

Ja aloittanut keskutelut aina suomeksi vaihtaen vasta silloin englanniksi, mikäli toinen on tehnyt näin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja sitten taas toisia äitejä saattaa ärsyttää kun aina pitää vaan puhua niistä vauvoista; "luuleeko se, etten minä ole mitään muuta kuin äiti ja minun maailmassa ei ole mitään muuta kuin vauva, olisi kiva edes joskus puhua jostain muustakin kuin vauvoista!". :D Ja varsinkin kun se vauva ei aina olekaan oma! Taas voidaan loukata ja olla liian tungettelevia.

Jos nyt näyttää ulkoisesti siltä, että saattaa olla myös muualla kuin Suomessa syntynyt niin onko se iso vaiva sanoa, että olen syntynyt Suomessa ja jättää asia siihen. Ei tarvitse avata elämäntarinaansa sen enempää. Jotkut taas tykkäävät kertoa enemmän taustastaan eivätkä pidä kysymystä lainkaan loukkauksena. Hekin ovat sitten varmaan juntteja, kun eivät tajua loukkantua tai että ainakin ylläpitävät osaltaan kulttuuria, jossa on ok kysyä mistä joku on kotoisin.

meg (Ei varmistettu)

Mua niiin ärsyttää tämä nykykulttuuri jossa mistään ei saa puhua koska aina joku voi loukkaantua tai vähintäänkin tylsistyy kuoliaaksi. Ei small talkin olekaan tarkoitus olla mitään aivot räjäyttävän mahtavaa keskustelua vaan keino löytää jotain yhteisiä puheenaiheita. Helpointa se on kun avaa keskustelun jostain ilmiselvästä aiheesta, kuten työstä, lapsista, säästä tai jostain ulkoisesta asiasta (pyöräilykypärä, joukosta erottuva ulkonäkö, kainalosauvat). Siitä keskustelu voi sitten parhaimmillaan kääntyä mielenkiintoiseksi tai sitten se tyrehtyy kun mitään yhteistä aihetta ei löydy.

Tosiaan, kiinnostaisi tietää mistä nykyään saa puhua.

Juliaihminen
Juliaihminen

Oon samaa mieltä sun kanssa siitä, että semmonen ikuinen pelko siitä, että loukkaa toista, tyssättää hyvätkin keskutelut alkuunsa. Musta on ihanaa, että äikkärillä on tullut rupateltua tuntemattomien kanssa usein kaikenmoisesta.

Siksi musta tätä tilannetta helpottaisikin se, että olisi selkeä kohteliaisuuskoodisto, millä voi aloittaa keskutelun. Lapset, sää tai pyöräilykypärä ovat neutraaleja asioita, niistä voi ilman muuta rupatella.

Mutta ihonväri tai kainalosauvat eivät ole. Jos ihmiset, jotka ovat vähän eri näköisiä kuin perus suomalaisnainen, ovat kerta toisensa jälkeen sanoneet, että mieluummin aloittaisivat keskustelun jostain muusta kuin omista sukujuuristaan tai siitä miksi he liikkuvat kainalosauvojen avulla, niin mä kyllä pystyn kunnioittamaan sitä ja keksimään jonkun muun aiheen.

Kysy jotain muuta (Ei varmistettu)

Mun mielestä on eri asia kokea kysymyksiä alkuperästä lyhyen ulkomailla asumisen tai lomamatkan aikana, kuin vuodesta toiseen vastata näihin kyselyihin. Olen itse suomalainen, mun vanhemmat on suomalaisia, mun isovanhemmat on suomalaisia jopa niiden vanhemmat on suomalaisia, mut sitten mummun isän isä tosiaan oli ulkomaalainen (saksalainen). On muuten todella tylsää (kyllästyttävää) selittää tätä asiaa vuodesta toiseen ihmisille, jotka vielä katsovat oikeudekseen olla erittäin yllättyneitä. Ulkomailla ei muakaan kyselyt ole niin vaivanneet, kun niistä ei ole tullut niin kyllästyttäviä. Olen asunut pidemmän jakson kolmessa eri maassa. Vähän sama juttu, kun kaveri oli töissä Amarillossa ja siltä kävi miehet kysymässä tietääkö mitä amarillo tarkoittaa. Ihan asiallinen kysymys, mutta mitä veikkaatte tiesikö mun kaveri vastauksen. Mitä jos kysyisit jotain muuta?

Vierailija (Ei varmistettu)

Miten tää syntyperäkysymys sitten sun kohdalla tulee aina esille? Stereotyyppisestihän saksalaiset on ulkonäöllisesti aika samaa kauraa suomalaisten kanssa. Kiinnostaa vaan kun omassa suvussakin on saksalaisverta, mut ikinä ei oo tullut puheeksi ellen sitten ite oo alottanut jollain natsivitseillä :-D

En tiedä ylemmästä kommentoijasta, mutta omalla kohdalla ainakin nimi saa ihmiset toisinaan olettamaan, etten ole ainakaan kokonaan suomalainen. Olen ihan Suomessa syntynyt ja suomenkielinen, mutta aika usein kysytään, onko sukujuuria Briteissä ja Pohjois-Amerikassa. Jotkut olettavat suoraan. Olen tavannut tyyppejä, jotka puhuessaan ääntävät hi-taas-ti ja sel-ke-äs-ti, koska nimen perusteella olettavat, että en puhu äidinkielenä suomea. Joitakin kertoja joku on ensin nähnyt nimen ja käynyt sen perusteella puhumaan englantia (vaikka sukunimeni on tosi suomalainen). Kerran yksi tyyppi kehui pitkän keskustelun jälkeen, että "puhut tosi hyvin suomea!"

Vierailija (Ei varmistettu)

Tökerö tai töykeä utelu on asia erikseen, mutta miksi kaikki small talk ja keskustelun availut olisi pahasta? Aina se puheenaihe voi jonkun mielestä olla huono, kysyt vaikka missä toinen on töissä ja on juuri yt:t päällä tai irtisanottu.
Varmaan se kyllästyttää kuulla samat jutut tuhat kertaa, mutta samaa saa kuulla ihan vaikka jo murteen perusteella tai oikeastaan asiasta kuin asiasta. Eikä siinä käsittääkseni siittämishetkestä ole tarkoitus keskustella, jos kysyy että oletko Suomesta kotoisin (kun näytät siltä, ettet välttämättä ole) tai oletko Turusta (kun puhut noin)...

Vierailija (Ei varmistettu)

Ymmärrän tekstin pointin. Minulla on ulkomaalainen puoliso, joka ei todellakaan näytä suomalaiselta ja olen saanut seurata sivusta monta kertaa uteiluita ja sen perään potpurin kliseitä mieheni kotimaasta. Se on ihan hiton tylsää! Olen kyllä varmaan itse myös joskus syyllistynyt tällaiseen, mutta nyt nytpä tiedän paremmin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihmisillä on tapana aloittaa keskustelu asiasta joka tulee mieleen ja yleensä ihan hyvän tahtoisesti. Voitte arvata mistä olen keskustellut viimeiset kaksi vuotta, kun törmään aamuisin työkavereihini pyöräilyvermeissä tai kun lenkitän koiraa jne.

Minusta on jotenkin hassua, jos syntyperästä tulee tabu, josta ei saa puhua, ettei vain loukkaisi. Reissatessa saa aina keskustelut aikaan joko paikallisten tai muiden matkaajien kanssa siitä mistä on kotoisin ja sitten toinen kertoo usein hataria tietojaan toisen kotimaasta ja siinä ei minusta ole mitään junttia vaan se nyt on puheenaihe siinä missä joku muukin ja yleensä se keskutelunavaus, josta on helppo lähteä liikkeelle. Ja toki saattaa välillä kyllästyttää puolin ja toisin, mutta sitten voi vaihtaa aihetta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ymmärrän myös tämän pointin. Suomessa on melko olematon small talk -kulttuuri ja tuttavuutta tehdään usein töksäyttämällä tosi suoraan joku hyvin henkilökohtainen kysymys. Sillä ei varmasti tarkoiteta pahaa, mutta usein kysymystä seuraa odottava tuojotus ja hiljaisuus. Kohteliaat käytöstavat omaavan on tosi vaikea kiemurrella tilanteesta pois, jos ei halua avata elämäänsä tuntemattomalle. Henkilökohtaisiin uteluihin olisi kiva sisällyttää toiselle mahdollisuus väistää kysymys kohteliaasti. Kysyä vaikka ensin vähän jotain aiheen vierestä ja katsoa, vaikuttaako vastaaja innokkaalta kertomaan asiasta laajemmin.

Samanlainen aihe on toki myös terveydentila/lasten hankinta/naimisiinmeno ym. Itse koin hankalimpana naimisiinmenon jälkeen lasten hankintaan liittyvät utelut, vaikkei aiheeseen suurta dramatiikkaa liittynytkään. Puolitutut ja tuntemattomat odottivat hyväntahtoisuus uteluihinsa todella tyhjentäviä vastauksia. Lopulta aloin ihan pokkana kertoa (eli valehdella), että tykkään lapsista, mutta en taida niitä itse haluta, koska uskon olevani onnellisempi ilman. Jatkouteluihin sitten hehkutin puolison kanssa kaksin vietettävää vapaa-aikaa (se nyt oli ihan tottakin), mikä
sai monet perheelliset utelijat mietteliäiksi. Kun sitten pari vuotta myöhemmin lapsen hankimme, herätti ratkaisu kohtalaista hämmästystä monissa :D

Loppuhuomiona, ehkä kysyjä ajatteli olevansa diskreetti, kun ei suoraan kysynyt, onko Alppu adoptoitu ;)

Juliaihminen
Juliaihminen

Just näin! :) Toki noi lapsenhankintakysymyksetkin on kaiketi ihan ystävällisiä, mutta ainakin itselle niistä tuli järjesteän epämukava olo. Siksi ne voitaisiin ihan yhtä hyvin lopettaa.

Kyse on ihan simppeleistä kohteliaisuussäännöistä ja toisen huomioon ottamisesta. On koko joukko muitakin aiheita, joiden sanomien onnistun välttämään, vaikka ne olisivat mulla mielessä päällimmäisenä. 

Hehee, oishan se ollut mielenkiintoinen tarina, miten parikymppinen thaimaalaisen näköinen nainen on adoptoinut vaaleaihoisen suomalaislapsen :D

N. (Ei varmistettu)

Ulkomailla jo muutaman vuoden asuneena pakko sanoa että KYLLÄ. Kyllä mua välillä tylsistyttää vastata niihin samoihin kyselyihin uusia ihmisiä tavatessa: mistä olet, miksi tulit tänne, kauanko oot täällä ollu, mikset puhu kieltä vielä vaikka oot ollu täällä jo niin pitkään, aiotko jäädä tänne loppuiäksesi, mikä on suurin ero Suomen ja tän maan välillä jne...?
----
Joka kerta pyrin vastaamaan ystävällisesti (tosin kuin muutamat kaverit jotka ovat alkaneet aika suoraankin näyttämään nyrpeää naamaa tai jättämään vastaamatta kun nää peruskysymykset paiskataan tiskiin) mutta eihän siitä mihinkään pääse et onhan se nyt vaan hemmetin tylsää joutua tasaisin väliajoin käymään sama "ulkkarikuulustelu" läpi. Toisaalta oon koittanu ajatella että noi kysymykset nyt tulee ulkomailla asumisen kylkiäisenä, varsinkin kun (ainakin toistaiseksi) valitsen yleensä keskustelukieleksi englannin. Eikä ne kyselijät yleensä tajua kysyvänsä samoja, suht henkilökohtaisia juttuja kuin 99% muistakin ihmisistä.

Juliaihminen
Juliaihminen

Nimenomaan, kun sille kyselijälle tämä on uusi kiinnostava keskustelu, mutta vastaajalle se on sama vanha hemmetin pitkäveteinen virsi. :)

N. (Ei varmistettu)

Juuri niin. Välillä otan kyseisen keskustelun henkilökohtaisena maabrändäys-hetkenä ja kehun mun lemppari Suomijuttuja maasta taivaisiin, ja välillä (kun ei vaan jaksa) kysyn samat kysymykset keskustelukumppanilta itseltään. Se saa aikaan jengissä aika hölmistyneitä reaktioita :D
"Oh so you're from the countryside? How long have you been living here then? Was it hard for you at first? Do you still plan to move back one day?" jne. Muahahaha saavat maistaa omaa lääkettään :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannattaa muistaa, että on myös paljon ihmisiä, joita ei niin kamalasti loukkaa erilaiset keskustelunavaukset ja lisäkyselyt voi torpata sillä, että sanoo ystävällisesti "ei taida kuulua sinulle" ja hymy päälle niin useimmat tajuaa vaihtaa aihetta.
Ymmärrän kyllä postauksen pointin ja itsekin ärsyynnyn joskus uteluista, mutta en sentään ala laatimaan sääntöjä mistä muut ihmiset saavat puhua toisille (elleivät halua olla juntteja). Ihmisiä kun on monenlaisia ja aina joku asia ärsyttää tai loukkaa jotakin.

Helenka (Ei varmistettu)

Aivan! Itse minulla ainakin on lyhyet ja ystävälliset standardivastaukset aiheisiin, joista en jaksa aina puhua samoja juttuja: pituuteni, sairauteni, ammattini, työhaastattelussa perhesuunnitelmani ja ulkomailla ollessa suomalaisuuteni. Ja niiden jälkeen vaihdan puheenaihetta helposti. Tietty jos kanssakeskustelija käyttäytyy törkeästi, asia on eri ja suutun.
Nuorena vahdin paria lasta ulkomailla ja minua ei ainakaan loukannut, että minua luultiin heidän äidikseen. Sanoin kyselijöille vain, että olen lastenhoitaja ja kehuin kivoja lapsia hyvillä mielin. Vai onko Julialle joku alitajuinen ongelma se, että joku erehtyy luulemaan toista henkilöä hänen vauvansa äidiksi? (Tämä siis kaikella ystävyydellä, itselleni voisi ehkä olla.)

Hemmuli (Ei varmistettu)

Voi kun homma toimisikin noin helposti että voisi yksinkertaisesti tokaista että "ei kuulu sinulle". Olen itsekin sitä yrittänyt kun esimerkiksi työpaikalla junttiutelija kyselee yksityiskohtia parisuhteestani. Utelijat kun eivät useimmiten ymmärrä loukkaavansa tai häiritsevänsä kohdettaan, vaan pitävät kaiken kyselyä normaalina oikeutenaan. Ja kun tokaiset ihmiselle joka omasta mielestään käyttäytyy täysin normaalisti, että asia ei ehkä hänelle kuulu tai et halua tästä asiasta puhua, tuloksena on yleensä herne nenässä.

En toivo itsekään että kukaan alkaa laatimaan sääntöjä siitä mistä saa puhua ja mistä ei (eikä Julia sitä tässä mielestäni tarkoittanut), mutta toivoisin innokkaimmilta small-talkin harrastajilta että he pitäivät pienen mietintähetken sen suhteen mitkä ventovieraan ihmisen asiat kuuluvat heille ja mitkä eivät.

Juliaihminen
Juliaihminen

En mä tässä ole laatinut kellekään sääntöjä. Mun puolesta voitte kysellä ihan rauhassa toisten ihonväristä ja alkuperästä.

Varautukaa vain siihen, että se keneltä kyselette, ajattelee todennäköisesti mielessään että hoihhoijakkaa, onpa puuduttava ja mielikuvitukseton tyyppi. Tämän olen oppinut keskustellessa lukuisten sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät näytä täysin suomalaisilta mutta ovat sitä.

Ja jotenkaan en millään saa päähäni tilannetta, jossa "ei taida kuulua sulle" -repliikin saisi sanottua ventovieraalle niin, ettei tilanteesta jäisi kiusallinen olo.

Helenka (Ei varmistettu)

Ok, harmi. Luulin, että tämä blogi ja kulturelli FB-ryhmä olisi myös meille ei kulttuurikodissa kasvaneille mielikuvituksettomille junteille, jotka pystyy hyvillä mielin puhumaan loukkaantumatta eri asioista. Mutta en taida uskaltautua mukaan, kun vaan suututtaisin ihmiset väärillä keskustelunaiheilla. En oo cool.
Elämä on kyllä kivempaa kun ei ammattiloukkaannu kaikesta ja etsi virheitä junteista.

Juliaihminen
Juliaihminen

Äh, mulle tuli paha mieli sun kommentista Helenka. En tarkoittanut sanoa niin jyrkästi, enkä missään nimessä pahoittaa sun mieltäsi (tuo ylempi kommentti ei muuten ollut edes vastaus sun kommenttiin vaan edelliseen). 

Suomessa alkaa olla yhä enemmän lapsia, joiden vanhemmat on eri maista. Meidän Kiasma-tapaamisessakin oli ainakin kaksi äitiä, keiden beeboilla on kaksoiskansalaisuus. Tämä selvisi jossain vaiheessa keskustelua, mutta vasta sitten kun oltiin jo tultu tutuiksi. Nämä ovat kuitenkin sen verran uusia juttuja, että niiden kohdalla vielä vähän haetaan käyttäytymismalleja. Mutta siksi niistä pitää myös keskustella. Mä en tietenkään ole mikään täydellinen ihminen tästä kirjoittamaan, sillä näytän suomalaiselta enkä halua mitenkään loukkaantua muiden puolesta. Parasta on kuunnella niitä ihmisiä, joita aihe oikeasti koskee. Tekstissäni toin yhden ystäväni näkökulman esiin, ja tiedän että myös muut samantaustiset ystäväni ajattelevat näin. Eivät tietenkään kaikki vastaavassa tilanteessa olevat ihmiset.

Mutta mun viikonlopun pelastaisi se, ettei kumpikaan nyt loukkaannuttaisi tästä aiheesta (aiheet riitelee, ei ihmiset hehee), vaan jatkettaisiin hyvällä meiningillä. Tuu todellakin kulttuurimenoihin messiin, hauskaa siitä tulee! Eli: sä oot cool, mä oon cool - we're cool :)

Hemmuli (Ei varmistettu)

Niin sinullako Helenka on oikeus päättää mistä saa ja ei saa loukkaantua? Ja jos joku loukkaantuu keskustelunaloituksestasi niin vika ei ole lainkaan sinussa, vaan vastapuoli on "ammattiloukkaantuja"?
Vaikuttaa siltä että olet jäänyt jumiin tuohon juntti-sanaan ja jostain syystä itse koet olevasi sellainen.

Vierailija (Ei varmistettu)

On myös ihmisiä, jotka haluavat keskustella syntyperästään (ihonvärissä tuskin on kauheasti keskustelemista) tai eivät ainakaan loukkaannu, jos joku siitä jotain sattuu kysymään. Ja jos ihminen ajattelee ventovieraan olevan puuduttava ja mielikuvitukseton vain siksi, että tämä on kysynyt joltakin mistä maasta on kotoisin niin ei sekään kovin mukavalta suhtautumiselta kuulosta (jos tämä kysyjä muuten on ystävällisen oloinen).

Minä olen myös joskus sanonut jollekin ettei asia kuulu hänelle tai asia on oma asiani tms eikä siitä mitään kiusallista tilannetta syntynyt. Jos joku utelee liikaa niin kyllä siihen voi ystävällisesti sanoa, että tuo taitaa olla oma asiani ja se siitä.

Hemmuli (Ei varmistettu)

"Ja jos ihminen ajattelee ventovieraan olevan puuduttava ja mielikuvitukseton vain siksi, että tämä on kysynyt joltakin mistä maasta on kotoisin niin ei sekään kovin mukavalta suhtautumiselta kuulosta (jos tämä kysyjä muuten on ystävällisen oloinen). "

Miltä luulet tuntuvan niistä erittäin monista ei-valkoisista ihmisistä jotka ovat suomalaisia, mutta saavat jatkuvasti vastailla kysymykseen "Mistä maasta olet kotoisin?". Se että olettaa esimerkiksi ei-valkoisen tai muuten valtaväestöstä poikkeavan näköisen ihmisen automaattisesti olevan muualta kotoisin kertoo kysyjän ahtaasta maailmankatsomuksesta.

Juliaihminen
Juliaihminen

Juurikin tämä on se ongelman alku ja juuri. Kantaväestön näköisen ihmisen saattaa olla vaikea kuvitella sitä, mutta se, että kaikki koko ajan olettaa sun olevan ulkomaalainen, vaikka olet suomalainen, tuntuu ikävältä. Ja jos tätä ikävää tunnetta on mahdollista poistaa tällaisilla yksinkertaisilla käytöstavoilla, niin musta se on ihan paikallaan. Se ei ole multa suuri uhraus olla kysymättä ihmisen ihonväristä mitään.

Vierailija (Ei varmistettu)

En minä ainakaan ihmisen ihonväristä ole koskaan kysynyt mitään ja varmaan aika harva on, vaikka kysyisi onko joku henkilö Suomesta vai jostakin muusta maasta (miten nyt sanansa asettaa). Minusta sillä ei ole mitään tekemistä ahdasmielisyyden tai junttiuden kanssa. Varmaan useimmat Suomessakin tosiaan tietävät, ettei naamasta näe onko syntynyt Suomessa.
Minusta tuo pelko kysyä johtaa sitten siihen, että aletaan vältellä aihetta aivan kuin olisi vähän nolo/hävettävä/huono asia, jos onkin sukujuuria muuallakin kuin Suomessa (tai missä maassa nyt ollaankaan).

Vierailija (Ei varmistettu)

Ehkä tuo "mistä maasta olet kotoisin" onkin vähän huono kysymys, jos tarkoittaakin kysyä etnistä alkuperää. Koska voihan olla täysin suomalainen ja Suomesta kotoisin, mutta ei se poista sitä etnistä taustaa, eikä sen tiedostaminen mielestäni tee maailmankatsomuksesta ahtaampaa?

Vierailija (Ei varmistettu)

Yhtä puuduttavaahan se on aina jutella vaikka säästä. Ja ei kai se pieni kiusallinen olo nyt hirveästi haittaakaan, eikö se oo jo lähtökohtasesti kiusallista jos joku on kysynyt jotain mihin ei itse haluaisi vastata? Tai ehkä musta small talk missä tahansa muodossa on kiusallista :-) Superjunteista kyselijöistä pääsee aika helposti eroon olemalla pikkuisen tyly, jos ei niin häiriinny kiusallisuuden tunteista tai tunne tarvetta olla kohtelias. Mielestäni tökeröille kyselijöille ei tarvitsekaan olla, tai ventovieraille ylipäätään. Sukulaistädeille jaksan hymistellä jotain soopaa, jottei mene perintö sivu suun.

CougarWoman
CougarWoman

Toi alkuperä tosiaan jurppii niitä, jotka sitä aina joutuu selittämään. Mosse (israelinjuutalainen) ratkaisi asian viimeksi festareilla ollessamme jotakuinkin näin:

Joku [känniölisten]: "Wheö aarrr juu from" 

Mosse: "I'm from Israel. And yes, I'm Jewish. Yes, I've serverd in the military. And before you ask anything else, yes, I know how to kill people with my bare hands."

Juliaihminen
Juliaihminen

Go Mosse! <3

saarah
visual diary

Tää on just se pointti: Lisäksi on eri asia asua tovi ulkomailla ja vastata kysymyksiin kuin selittää suomalaisena muille suomalaisille omaa elämäntarinaa koko elämänsä ajan.

Ymmärrän ton niin hyvin, koska jo tällaisen puolentoista vuoden ulkomailla asumisen aikana on alkanut kyllästyttää se (sinänsä hyväntahtoinen) mistä sää oot kysely ja ennenkaikkea sen perään tuleva kliseevyöry: Kimi Räikkönen ja Oh in Finland it´s very cold and there is no sunshine.

Johon nykyisin vastaankin että Yes, yes, the first time I saw the sun was when I moved to Portugal. 

 

Huomenna on paremmin..

Muistaakseni Tina Fey on sanonut, että on aikuisena oppinut olemaan kiitollinen suuresta arvesta kasvoissaan, sillä sen ansiosta hän erottaa heti ensi kohtaamisella hyvät tyypit törkeröistä. Ne hyvät kun ei kysy ensimmäisenä ventovieraalta, mistä arpi on peräisin. 

a.
Lusikoita kiitos.

Tämän tyylisissä tilanteissa tulisi kysyjän arvostaa toisen päätöstä olla vastaamatta kysymyksiin, ei kaikkea tarvitse muille kertoa. On asioita, joita ihmiset kysyvät hyvää hyvyyttään mielenkiinnosta, mutta vaikka tilanne olisi kysyjälle ensimmäinen, voi se olla vastaajalle jo tuhannes.

 

Joudun itse vastaamaan kysymyksiini sairauksistani ja toimintakyvystäni usein julkisilla paikoilla. Vaikka kerron niistä avoimesti sekä blogissa, että koulutuksissa ja mediaesiintymisissä, ei minun silti tarvitse 24/7 olla valmis kertomaan henkilökohtaisia asioita.

kirjoitin aiheesta hiljattain postauksen erään tämän tyylisen tapahtuman jälkeen:

http://www.lily.fi/blogit/lusikoita-kiitos/saako-tuntemattomalta-kysya-syyta-vammaansa

Juliaihminen
Juliaihminen

Naulan kantaan. Tuo sun tekstisi oli muuten todella tärkeä kirjoitus. Useinkaan kyse ei ole ihmisten ilkeydestä vaan ajattelemattomuudesta, mutta kyllä ihmiset voisivat ihan ajatellakin.

annn (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus.

Olen syntyperäinen suomalainen ja asunut suomessa koko ikäni. Voin vain kuvitella, kuinka toiseuttavaa olisi, jos suomalaiset jatkuvasti kyselisivät minulta syntyperästäni. Koska olen sinisilmäinen blondi, sitä ei ole koskaan tapahtunut.

Ulkomailla vastaan ihan mielelläni kysymyksiin kotimaastani ja syntyperästäni. Mutta suomalainen Suomessa ei ole ulkomailla. Ei vaikka olisi tummaihoinen.

Tai eipäs sittenkään, kerran suomalaisuuteni on kyseenalaistettu! Olin ollut yökerhossa ja puhunut koko illan englantia satunnaisesti tapaamieni turistien kanssa. Tästä - ja kenties humalatilasta - johtuen suomen kieleeni oli jäänyt "aksentti" päälle. Myöhemmin tapasin pari poikaa kadulla. Aksenttini perusteella he olivat aivan varmoja, että olen venäläistaustainen. Olin todella hämmentynyt siitä, että suomalaisuuteni kyseenalaistettiin.

Pointti on siis se, että toisen ulkonäöstä ei kannata päätellä liikoja. Lähtökohtaisesti puhun Suomessa kaikille suomea, jollei keskustelukumppani toisin osoita.

Äiti_ (Ei varmistettu)

Tuleva lapseni tulee varmasti saamaan näitä junttikysymyksiä osakseen jo pienestä pitäen, ja olenkin miettinyt miten voisin auttaa ja suojella häntä asialta. Kysymykset kansalaisuudesta ja alkuperästä Suomessa syntyneelle ja kasvaneelle lapselle luovat varmasti tunnetta ulkopuolisuudesta ja erilaisuudesta, ja toivon todella että ihmiset tajuaisivat olla kyselemättä näistä asioista, varsinkin lapselta ja nuorelta jonka identiteetti on kehittymässä. Monikulttuurisen identiteettiä voi toki tukea, mutta ei small talkissa tuntemattomien uteluina.

pöpelikössä
Pöpelikössä

"Kun kysyjä tekee ulkonäön perusteella automaattisesti oletuksen, että toinen ei ole Suomesta, hän asettaa toisen eriarvoiseen asemaan."

Että mitä jotta? :D 

Juliaihminen
Juliaihminen

Suosittelen lukemaan tämän postauksen kommentteja. Aloita vaikkapa yllä olevan nimimerkki Äiti_:n kommentilla siitä, miten hän miettii jo nyt, että oma Suomessa syntyvä ja kasvava lapsi joutuu mitä luultavimmin osaksi tällaisia uteluita, ja miten se luultavasti tulee aiheuttamaan ulkopuolisuuden tunnetta. Mikä ei muuten ole kiva tunne.

Jos ei ajatus vieläkään avaudu, niin suosittelen lukemaan Ruskeat tytöt -blogia tai vaikkapa jonkun Jonas Hassen Khemirin romaanin. Jos ei vielä sen jälkeenkään avaudu, niin sitten suosittelen tutustumaan johonkuhun, joka on suomalainen mutta näyttää vaikkapa brasilialaiselta ja kysymään häneltä. 

pöpelikössä
Pöpelikössä

Lähinnä olin kiinnostunut tuosta sinun omasta kommentistasi ja siitä mitä se viestii. Joko sinä oletat, että (oikeasti vilpittömän) kysymyksen takana mistä sinä olet kotoisin on asennevamma siitä, että jos et ole suomalainen niin olet eriarvoinen. Tai sitten minä voin olettaa, että sinulla on tällainen asennevamma, pohjaten sinun omaan kommenttiisi.

Kuten huomaat, oletukset ovat vaarallisia. Jospa sen sijaan, että oletettaisiin toisistamme jotain ihan höpöhöpöjä keskityttäisiin kuuntelemaan mitä se toinen ihan oikeasti sanoo tai kysyy. Oli kyse sitten säästä tai kotimaastasi.

Travojago
Travojago

Ajattelin ensin etten koske tähän aiheeseen laisinkaan, mutta houkutus kävi liian suureksi. :) 

Entinen avopuolisoni oli alkujaan kaukoidästä ja vastilimme/ hän vastaili säännöllisen epäsäännöllisesti kysymyksiin mitä kieltä puhumme kotona/puhuuko hän suomea/mistä olet kotoisin/jäättekö asumaan Suomeen. Ehkä omaamme lehmänhermot mutta en muista ikinä ärsyyntyneeni kysymyksistä. Nyt asumme Espanjassa, sivussa aurinkorannikosta ja Costa Blancalta jossa suurinosa suomalaisista asuu. Säännöllisesti saan vastailla siihen, että mistä olen, mitä teen täällä, miksi muutin, kenen kanssa jne jne.. 

En ole loukkaantunut kysymyksistä, päin vastoin. Ihmettelen, että minä, siis MINÄ olen ihmisten mielestä niin kiinnostava, että Mercadonan kassaneitikin haluaa kysellä mistä olen ja siinä sitten hänen huonolla englannilla ja minun vielä huonommalla espanjalla keskusteltiin siitä kuinka hänen sisar muutti Ruotsiin mutta on käynyt Suomessakin. Joka kerta kun menemme kauppaan etsiydyn tuon rouvan kassalle ja juttelemme hieman lisää. 

Olen hieman samaa mieltä kuin Pöpelikössä, että tämä on slippery slope. Erilaisuus on rikkautta eikä mitään mitä tulisi hävetä, mistä tulisi  nolostua tai vielä pahempaa tylsistyä. Ennen kuin ihan mahdottomiin solvaamme suomalaista small talk-kulttuurin puuttumista niin voin kertoa, että tuon höpöttelyn kehdossa USA:ssa asuessani vastailin myös ensimmäisenä kysymyksiin siitä mistä olen ja miksi olen siellä. 

Jos MINUN vastaukset tylsistyttää MINUA on vika silloin MINUSSA ja MINUN pitää miettiä sanomisiani silloin. 

Itse kerron ylpeänä siitä, että olen Suomesta. Meillä on siellä helvetin pimeää ja kylmää, ruoka on kallista ja ihmiset nyrpeitä. Suomi on minulle ruma ja rämä mutta oma.

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos neutraali kysymys syntyperästä aiheuttaa ulkopuolisuuden tunteita, onko se kysyjän vika? Minusta ei, jos siis ihan hyväntahtoisesti kysyy. Tää nyt tuntuu olevan tällainen muotiaihe, vaikka monet muutkin asiat "asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan". Olen oppinut että ihminen on itse vastuussaan omista tunteistaan ja niiden prosessoinnista - tietysti systemaattinen kiusaaminen ja esim. rasismi on eri asia, mutta jos loukkaantuu harmittomasta small talkista, voi varmaan tutkiskella ensin omia tunteitaan. Ärsyyntyä toki saa jatkuvista kyselyistä, yhtä lailla kuin kuka mistäkin, mutta senkin voi niellä.

pöpelikössä
Pöpelikössä

Nimenomaan näin!

Äbä (Ei varmistettu)

Miksi sinulla on sininen tukka?

pöpelikössä
Pöpelikössä

Ei ole enää, profiilikuva on vanha. Nykyisin tukkani on violetti. Jaa niin miksi? En tiedä. Jäin koukkuun shokkiväreihin silloin kun ne markkinoille tuli ja kuontaloni on ilmeisesti päättänyt käydä läpi koko sarjan. :D

Pää pois pyllystä (Ei varmistettu)

Minä taas suosittelen kommentoijaa avaamaan silmänsä ja tulemaan pois sieltä pöpeliköstä.

pöpelikössä
Pöpelikössä

Oi, minä taas toivotan sinut lämpimästi tänne pöpelikköön. Täällä on tilaa, rauhaa ja suloista yksinäisyyttä. Saa olla rauhassa eikä tarvitse ahdistua ihmisten normaaleista kysymyksistä.

...tai ei, en ehkä sittenkään. Saattashan se olla ihan helvetin loukkaavaa jos bussikuski tervehtii tai naapuri kysyy postilaatikolla, että mitäs sulle kuuluu.

Juliaihminen
Juliaihminen

Bussikuskin tervehtiminen tai mitä sulle kuuluu -kysymys ei ole sama asia kuin kysyä henkilökohtaisia asioita tuntemattoman ihmisen taustasta.

pöpelikössä
Pöpelikössä

Ihan yhtä henkilökohtaista on kysyä toisen kuulumisia. Entä jos siltä toisella on juuri meneillään kipeä avioero, on saanut keskenmenon tai voittanut lotossa? Iiiik saatana, helvettiäkö tuut kyselee siihen, hä!

Kai nyt jokainen maalaisjärjellä varustettu ymmärtää, ettei kuulumisten tai kotimaan kyselyssä kysyjä vaadi tai edes halua tietää koko henkilökohtaista historiaa.

Vierailija Hessu (Ei varmistettu)

Kokisin itse hyvin tungettelevana jos joku ventovieras tulisi kyselemään minulta onko seurassani oleva lapsi kaksikielinen ilman mitään alustusta.

Mun mielestä on epäkohteliasta aloittaa keskustelu tenttaamalla toiselta mitään, varsinkin ventovieraalta. Tai oikeastaan tollanen kuulustelu on melko usein epäkohteliasta. (Esim. tässä postauksen ensimmäisessä esimerkissä asian olisi voinut alustaa esim näin: "Hei, en voinut olla huomaamatta että puhutte äidinkielinänne eri kieliä. Voisinko kysyä muutaman kysymyksen lapsen kasvattamisesta monikielisessä ympäristössä?" Johon sitten voi vastata että "Kysy vaan, mutta tämä ei ole meidän lapsi eikä hän kasva monikielisessä ympäristössä")

Mun kohteliaisuuskoodiston mukaan keskustelun ventovieraan kanssa voi aloittaa aiheella joka liittyy vallitsevaan ympäristöön ("onpa täällä bussissa kuuma"), keskustelun aloittajaan, mitä nyt sitten itsestään haluaa jakaa ("onneksi ensi viikolla olen lomalla niin ei tarvitse istua täällä bussissa keskellä ruuhkaa" tai "en yleensa kulje tällä bussilla niin en tullut ajatelleeksi että matka etenee näin hitaasti") tai kehumalla esim. toisen takkia, laukkua, hattua tms. ("Onpa sinulla kaunis ja säähän sopiva hattu.")
(Pahoittelen että osa esimerkkialoituksistani ovat vähän negatiivisia, nyt ei tullut mieleen parempia, small talk ei ole vahvuuteni, vaikka tässä neuvojani tavallaan tarjoankin).
Kyllä se keskustelukumppani sitten keskustelun edetessä tuo esiin sukujuurensa tai muun erilaisuutensa jos haluaa siitä vieraiden kanssa puhua ("Kiitos. Hattuni on kotimaani alkuperäiskansojen perinteistä käsityötä"). Tämän jälkeen on minusta sitten ok jo vähän kyselläkin ("Ahaa, mielenkiintoista! Mistä olet kotoisin? Miten päädyit Suomeen?") Sama pätee lasten hankintaan, avioliittoaikeisiin ja näihin muihin mahdollisesti arkoihin aiheisiin. Ei ventovieraalla (tai tutummallakaan!) ole näitä oikeus edes small talkin varjolla automaattisesti saada tietoonsa.

Pages

Kommentoi

Ladataan...