Mitä vastasin Hesarin toimittajalle?

Juliaihminen

Jännittää ihan sikana!

Mua pyydettiin Hesarin Torstai-liitteen henkilökuvahaastatteluun. Näkökulmana on raha-asiat. Mun Insta Storyn seuraajat tietävät, että ollut tästä kaksi viikkoa nyt ihan rikki.

Ehkä eniten mua stressasi se, mitä ihmettä kerron siihen kohtaan, jossa kysytään kolmea asiaa, joista en luovu. Alkoi aivan jäätävä identiteetin tutkiskelu ja oman navan kaivelu. Tässä olisi nyt tilaisuus brändätä itsensä joko älykkääksi cooliksi mujeriksi tai sitten sellaiseksi ystävälliseksi goofyksi hassuttelijaksi.

Ihmiset vastaavat niihin aina niin tylsästi: lukeminen, puhelin, matkailu. No en mäkään niistä luopuisi, mutta en luopuisi myöskään hapesta, nukkumisesta, munuaisistani tai ulostamisesta, mutten siltikään sanoisi niitä ääneen. Etenkään sitä ulostamista. Siitä saisi vähän sellaisen kuvan, että tuolla mujerilla ei ole puhtaat jauhot pussissa.

Toisaalta voisi sanoa, etten luovu taidenäyttelyissä käymisestä tai korkeakirjallisuudesta, mutta fokit, kyllähän mä niistä voisin luopua, jos joku vaikka uhkailisi aseella. En kyllä tiedä, miksi joku uhkailisi aseella tämän asian tiimoilta.

Mistä mää en luovu?!!!!

Mieleen nousi ekana tällaisia juttuja:

Rusinat. Rakastan rusinoiden syömistä. Syön rusinoita käytännössä joka päivä.

Kaksi vaaleanpunaista sydäntä -emoji. Tykkään tosi paljon käyttää sitä. Tykkään myös siitä kaksi tähteä emojista.

Kynsileikkuri. Inhoan yli kaiken leikata saksilla kynsiä. Kynsien viilaaminen taas on yhtä hyödyllistä ajankäyttöä kuin yhden roskan puhaltaminen lehtipuhaltimella 30 metrin päässä olevalle roskikselle (kiitos vain naapuritaloyhtiön talkkari!). Odotan myös sitä aikaa, kun Alpunkin kynnet voi alkaa naksutella leikkurilla. Sitten elämä alkaa hymyillä!

Listojen tekeminen. Mun elämä on yksi iso post it -lappu, johon on kirjoitettu tuhansia ja taas tuhanisa listoja.

Vanhanajan auto -karkit. Parasta, mitä ihminen voi suuhunsa laittaa palkinnoksi siitä, että on jonottanut kaupan kassalla ja maksanut ostoksensa (koska kyllähän tällainenkin palkinto pitää olla).

Raisa. Hänestäkään en luovu. Ja no, Raisa tuli mieleen, koska hän sattui valikoitumaan tämän postauksen kuvaan mun kanssani.

Kuukuppi. Kuukautiset ilman kuukuppia olisi mun kauhistus! 

Mutta tajuatte varmaan mun pointin. Ihan sikavaikea sanoa kolme asiaa ilman, että kuulostaa hienostelijalta, besserwisseriltä, hipiltä, kuivalta ja tylsältä, söpöstelijältä, erikoisuudentavoittelijalta tai muuten vain kaikin puolin elämänsä epäonnistumisiaan peittelevältä ihmiseltä.

No, huomenna kun avaatte Torstai-liitteen, saatte nähdä, mistä mä en luovu. 

KÄÄK!

 
Jos tämä tulisi teidän kohdalle, niin mitä vastaisitte?

 

 

Lue myös:

9 omituista faktaa minusta

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

Share

Kommentit

SC

Tylsä vastaukseni olisi varmaan että vauva, lukeminen ja liikunta, mutta kuten sanoit, tykkään myös esim. hengittää ja syödä ja käydä pissalla. Joten tässä olisi minun listani niiden itsestäänselvyyksien jälkeen:

1. Punainen Bepanthen, koska mikään muu ei kelpaa huulirasvaksi

2. Piilolinssit, koska rillipäänä on tylsää eikä voi riehua niin estottomasti!

3. Kahvi. Kahvi on maailman paras elintarvike! Aina voi keittää kahvit ja aamulla on pakko. Kahvi on täydellinen sosiaalinen syy ja seuraus ja tulen aina niin iloiseksi, kun joku sanoo "pitäskö hei keittää kahvit?" aamukahvi, välikahvi, lähtökahvi, päiväkahvi, iltakahvi... <3 okei, tästä tuli nyt oodi kahville :D

Juliaihminen
Juliaihminen

Tässä (mustaa!) kahvia siemaillessa luin kommenttisi, ja tulin siitä omituisen euforian valtaan. Tuo on tuhannen tosi, aina kun joku sanoo, että "keitetäänkö kahvit", siitä tulee vain niin hyvä mieli!!!

AaAa (Ei varmistettu)

Pyöräily, kahvi ja Helsinki.

Pyöräily siksi, että pari vuotta sitten mun polvet brakasi ja nimenomaan pyöräily on niille huonoksi. Elämä ilman pyöräilyä oli ihan hanurista, joten siksi se pääsee ykköseksi (ja siksi polvieni hyvinvointi ajaa nykyään kaikkien tyyliseikkojen yli).

Kahvi, no kun kahvi. Aiemmin olisin sanonut että hyvä kahvi, mutta siitä pakkomielteestä hyvään olen jo luopunut. Eli hyvä kahvi, paha kahvi, mitäänsanomaton kahvi. Kaikki käy (huijaan, kaikki ei todellakaan käy, esim. Nescafen sokeroitu valmiskahvi ilman maitoa, ei jatkoon, kuten ei myöskään työpaikkani "mieto kahvi" jonka ohjeistukseksi on dymotettu 5 mittaa kahvia 10 kuppiin vettä, yh-hyh, sanon minä).

Helsinki on mun rakkaus, tää kaupunki on koti. Oon elämästäni asunut 20 vuotta korvessa, 7 vuotta Espoossa ja loput Helsingissä ja täällä aion pysyä.

Aderliini (Ei varmistettu)

27 vuotta korvessa siis.

Maria Hakkala

Mä niin ymmärrän sua! Kun odottelin mun Hesari-jutun julkaisua [tää kuulostaa jo nyt niin omakehulta], mietin vaan, että mitä kaikkea jäi puhelinhaastattelussa sanomatta, ja onko juttu ollenkaan mun näköinen. Jutun piti olla aluksi ihan vain kommentti jutussa, sit mun kommentit olikin jutun koko runko, ja sit siihen vielä otettiin musta kuva erikseen. Jännitti ihan pirusti, ja varoitin mun vanhempiakin erikseen, että höpötin jotain lapsuuden mökkireissuista, että älkää sitten säikähtäkö, jos oon sanonu jotain tyhmää. Jäädyn yleensä tällasissa jutuissa, ja oon radion toiveohjelmassakin puhelimen päässä railakkaasti valehdellut, koska jäädyin juontajan yksinkertaisesta kysymyksestä.

Silti, loppu hyvin, kaikki hyvin. Juttu oli kiva ja mun oloinen, vaikka oonkin kuvassa ihan p***ajäykkänä ja esittelen, että joka päivähän mä katson taidemuseonmäellä kännykästä Bachelor in Paradisea.

Juliaihminen
Juliaihminen

AAAA! Sielunsisko! Joo, mä niin fiilaan. Kyseessä on kuitenkin ei mikä tahansa pieni paikallislehti, vaan jeskamandeer, HELSINGIN SANOMAT. Suomen valtakunnan päämedia. Se, jota ihan kaikki lukevat! Eli ihan kammottavaa.

Mutta se sun juttu oli musta tosi kiva, ja näytit kuvassa myös erinomaiselta, eli siinä mielessä se meni nappiin! :)

Maria Hakkala

Kiitos! :)

 

CougarWoman
CougarWoman

Oliko tuo kysymyksenasettelu siis nimenomaan niin, että pitäisi mainita konkreettisia juttuja, joita ilman ei voisi olla? Mulla kun tuli ekana mieleen - ja siis nyt varmaan brändään itseni puita halailevaksi hipiksi, joka on syntynyt parisen vuosikymmentä liian myöhään - enemmän seuraavanlaisia juttuja:

1. Kyky uskoa siihen, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan hyvä

2. Kyky rakastua, rakastaa ja jakaa rakkautta loputtomasti

3. Avoimuus uusille ihmisille ja asioille siten, että ainakin pyrin ottamaan kaiken vastaan ns. tabula rasa

Mä en ihan heti edes keksi mitään konkreettista asiaa, jota ilman en voisi olla. Kaikkeen tottuu. 

Ok, menen nyt polttelemaan suitsukkeita tuonne nurkkaan. 

 

 

iidis
Varpain jaloin

Varmaankin se menisi jotenkin näin:

Perhe. Okei, perhe on vähän niin kuin hengittäminen tai pissaaminen, mutta mulle perhe, johon kuuluu myös mun läheiset ystävät, on kaikki kaikessa. Oon tuttu tai kaveri monelle, mutta mun sisäpiiri on todella, siis todella pieni ja näiden ihmisten vuoksi mä teen jotakuinkin ihan mitä vaan.

Vesi. Toiset juo kahvia, mä juon kylmää vettä, AINA.

Oma aika. Tää mysteerinen "oma aika", josta puhutaan ainakin vanhempien keskuudessa aika paljon ja jonka sisältö on kaikille omanlaisensa. Olen luopunut omasta ajastani liian monta kertaa (ks. kohta 1) ja todennut, että se ei ole asia mistä voi luopua. Tarvitsen tilaa olla yksin, nysvätä sohvannurkassa neuloen tai lukien, juosta/kävellä/laahustaa milloin missäkin, hengitellä joogasalilla, antaa merituulen repiä lihat luiden päältä ja huutaa tuuleen, jott apysyn järjissäni j ajaksan olla muiden kanssa. Yksi parhaista asioista maailmassa on olla yksin, mutta niin että siinä samassa tilassa on rakkaita ihmisiä, jotka ei häiritse minua.

 

Apua, näiden perusteella kuulostan murmelimaiselta, sosiaaliselta erakolta, jolla ei ole mielikuvitusta...

Räyhälä
Räyhälä

Mä oon ollut ihan kujalla ja uutispimennossa enkä oo ehtinyt katsoa sun instastoryja asian vaatimalla keskittymisellä, mutta kuulostaapa hauskalta jutulta! Halusin kuitenkin ennen kaikkea ilmaista tässä kommentissa kanssainhoni kynsisaksia kohtaan. INHOTTAVAA! En ymmärrä ihmisiä, jotka pystyvät leikkaamaan saksilla kyntensä (kuten esim. mun ukki). Ne kynnet vääntyy siinä silleen niin inhottavasti! Myös viilaamisesta olen samaa mieltä! Ja toinen asia on pitkät kynnet. Ikuisen nysäkynnen kauhu.

Joten mun on ehkä kans pakko sanoa toi kynsileikkuri. Jos se unohtuu matkasta ja kynnet pääsevät kasvamaan liian pitkiksi, niin olen mennyttä muijaa.

Vain kahta muuta onkin sitten huomattavan paljon vaikeampaa keksiä!

 

Oioi odotan huomista juttua innolla! 

Piti oikein miettiä, mutta mun olis: 

1. Kookosöljy. Menee ruoassa sekä kosmetiikkana.

2. Birkenstockin sandaalit. Ainoat kesäkengät jo kolmatta kesää. 

3. Aamupala. En skippaa koskaan!!!

Ja syy miksi piti alkaa kirjoittaa tätä kommenttia on ystäväsi Raisa! Oon häntä ihaillu nyt jonkin aikaa (en mitenkään creepysti). Niiiin tyylikäs nainen!  

Tiia S (Ei varmistettu)

Todellakin aamupala! Ei voi elää ilman (sydän tähän).

SC

Todellakin aamupala! Jos voisin, söisin kaikilla aterioilla aamupalaa. 

Juliaihminen
Juliaihminen

Aamen aamupalalle! Aamupala on käytännössä katsoen ainoa syy, jolla ihminen saa houkuteltua itsensä nousemaan sängystä.

Vierailija (Ei varmistettu)

No, onneksi nuo henkilöjutut on sellaisia että jos henkilö ei ole julkkis, ja aiheena ei ole esim "miten muutuin yöllä kirahviksi" niin kukaan lähipiirin lisäksi ei muista kolmen päivän päästä kuka siinä jutussa oli. Luen todella paljon lehtiä laidasta laitaan ja selkeästi monta kiinnostavaa juttua olen niistä löytänyt, mutta en todellakaan muista ketä ihmisiä niissä on haastateltu, vaikka aiheesta joku hyvä vinkki esim olisi vielä mielessä. Sitten toki eri juttu jos on joka viikko jonkun lehden kannessa.

TK (Ei varmistettu)

1. Rauhalliset aamut
2. Metsä (siis ei oma, vaan metsämaisema, metsäretkeily, metsän antimet jne.)
3. No ne taidenäyttelyt, ja taide yleensäkin

Suvi K.
Sisunainen

Pitääkö nää olla materiaalisia asioita (jos kerran rahankäytöstä puhutaan) vai voiko olla jotain henkisiä kanssa? No mä vastaan vähän sekä että.

1. Vapaus. Tämä on tavallaan raha-asia, koska en haluaisi työtä, joka rajoittaa liikaa mun elämää ja vapaa-aikaa, vaikka siitä saisi kuinka hyvää palkkaa. Vastaava periaate pätee esim. ihmissuhteisiin.

2. Joku liikuntaharrastus pitää olla, ja yleensä olen valmis laittamaan niihin aika paljon sekä aikaa että rahaa. Lajia voin vaihtaa paikallisen tarjonnan mukaan, mutta yleensä haluan ainakin johonkin ohjattuun jumppaan tai ryhmään mukaan.

3. Hyvät kengät. Elämä on liian lyhyt epämukavissa kengissä kipuiluun.

Elliliina (Ei varmistettu)

Oi miten mahtava mielikuva: Avaan Hesarin ja siinä ne on
1. happi
2. munuaiset
3. ulostaminen
Repesin :D

Meidän mukula on suunnilleen Alpun ikänen ja oon leikannut sen kynnet aina leikkurilla. Lastentarvikekaupoista saa myös minikokoisia kynsileikkureita :)

Anis
Aniksenmakuinen
  1. Melunpoistokuulokkeet (koska Bosejen kanssa työnteko, matkustaminen ja elämä yleensä on vaan niin paljon parempaa)
  2. Aamupala kahveineen (rauhallinen aamuhetki lautanen ja muki nenän edessä voittaa jopa puolta tuntia pidemmät unet)
  3. Voi klisee, mutta on pakko sanoa se matkustaminen. Mulla on aina lentoliput varattuna jonnekin, koska se, että tietää lähtevänsä jonnekin parantaa elämänlaatua.

Tämä oli kyllä paha! Ja vuodenaikavaihtelukin aiheuttaa listaan muutoksia, sillä talvella en luopuisi nyt useamman kuukauden piippuhyllyllä keikkuneesta villahuivistani saati villasukista. Nyt niiden listaaminen tuntuisi aika erikoiselta.

Noora K. (Ei varmistettu) http://nooraandnoora.com

Hyvä juttu oli. :) Kuulosti sulta.

jennajohannasi
Pirtti

Tätä olikin hauska miettiä! Oma vastaukseni on
1. Metsä
2. Lukeminen
3. Vapaus

Selityksistä tuli niin pitkät, että päädyin kirjoittamaan kokonaisen postauksen, kiitos ideasta! :)

Elvi (Ei varmistettu)

Tosi kiva juttu Hesarissa, go Julia!

Heh, tää oli nyt se mikä sai yli vuoden Lily-tauon päättymään (849 lukematonta juttua, oops...) kun aamuyön tunteina töissä luin Hesaria netissä ja ihan vähän alkoi naurattaa kun huomasin kuinka siellä oli puhuteltu itseään vanhan kunnon Hanneksen tapaan! :D Sitten olikin pakko lukea mitä teille muuten kuuluu, ilmeisen hyvää. Sun jutut on vaan niin parhaita ja oli tän aamuyön ehdoton hitti!

Maylis (Ei varmistettu) https://www.villablakulla.blogspot.com

Kiva haastattelu HSssa, onneksi olkoon. Sen ansiosta löysin blogisi - jatka samaan malliin!

Vivii (Ei varmistettu)

Heippa! Päädyin blogiisi juurikin tuon Hesarin inspiroivan jutun takia. Selailin vanhempia postauksia ja silmiin osui kuukausimenoista kertovan postauksen kommenttikenttä, jossa ihmeteltiin pientä asuntolainan lyhennysmäärää. Asumme pk-seudulla ihan hyvällä alueella, meillä on reilun 200 000 € laina 20-25 vuoden laina-ajalla ja maksamme sitä 800 € kuussa (oikea lyhennys olisi muutaman kympin pienempi, mutta tätä käytämme). Mun silmiin tuo teidän laina ei siis ole kaiken tuon ihmettelyn arvoinen. :)

Joka tapauksessa, oli kiva löytää blogisi ja rahapostaukset ovat mahtavia. Olen itsekin onnistanut sijoittamisesta (säästämisestä superrahastoon muutaman kympin kuussa) vajaan parin vuoden aikana. Nyt odotamme ensimmäistä lastamme ja olen opiskelija, joten vähän hirvittää, kuinka säästäminen sitten sujuu. Tosin sun listaus teidän ruokakuluista oli melko silmiä avaava, meillä taitaa nyt kahdestaankin mennä 600 € kuussa, ehkä sen kohtuullistamisesta voisi aloittaa :D

Vivii (Ei varmistettu)

Äh, kirjoitusvirhe - olen siis innostunut sijoittamisesta, onnistumisesta en tiedä :D

Tietovisailija (Ei varmistettu)

Kiva juttu, mutta se herätti ennen kaikkea TÄRKEÄN kysymyksen: Milloin julkaiset lastenlorun Suomen presidenteistä?? Tarvitsisin sitä kuumeisesti jokaviikkoisessa tietovisassa ja yleisesti elämässä pätemisessä. Voin jo etukäteen jakaa kiitokseksi oman elämäni tärkeimmän pätemislorun (kiitos koululaitos): Ohralla on pitkät vihneet, vehnällä ei ollenkaan, ruis on siltä väliltä, kaura se rentona heiluu vaan.

Kyllä! Presidenttilorua kehiin! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä juttu hesarissa!

Kommentoi